maanantai 25. maaliskuuta 2019

Kuinka paljon viikossa ehtiikään!


Mielenkiintoisen näköinen "uloke" vanhan koivun kyljessä! ='D


Nonniin, talvilomaviikko olisi sitten takana ja viikon ensimmäinen työpäivä takana. Olikin tosi mukava loma! Minun oloani heikensi flunssa ja oikeastaan vasta torstaina alkoi tuntumaan siltä, että olo alkoi normalisoitumaan. Vielä tänäänkin on paksua limaa rööreissä ja nenän limakalvot verillä, mutta "Still alive!".

Töissä tänään todettiin erään myös viime viikolla lomalla olleen kollegan kanssa, että voi, kuinka paljon kaikkea ehtii tekemäänkään viikossa, kun ei tarvitse käydä töissä!

Meillähän ei ollut mitään suuria suunnitelmia lomalle, paitsi pari taidenäyttelyä ja mehiläishoitokurssin toinen osio.
Vampyyreitä käytiinkin katsomassa ja yhdessä toisessakin näyttelyssä käytiin. Siitä myöhemmin.

Täällä käytiin myös lomalla.


Ulkoilua, lähinnä pilkkimistä, oltiin suunniteltu. No, kelit olivat huonot! Ihan kauheaa myrskyä melkein joka päivä. Beibe kerran kävi kokeilemassa, mutta mitään ei saanut ja kylmä tuli!
Minä en edes viitsinyt räkäisenä lähteä jäälle palelemaan.



Muuten ulkoilu täällä meilläpäin on haastavaa. Sivutiet ovat kaljaman ja kuran sekoituksen päällystämät. Pelloilla voi kävellä, kun menee ihan aamusta, jotta hankikantoset kestävät. Metsissä on lunta vielä ja polut ovat tosi liukkaita.
Parina päivänä kuitenkin samoiltiin yhdessä ja erikseen noissa lähimetsissä. No, ei kai sitä todellakaan tarvi virkistyäkseen mihinkään erämaahan lähteä! Minulle ainakin riittää tuo tontintakusmetsä ja ihan oma piha.

Tää on kai nyt sitä rospuuttoaikaa! Mutta kai tässä jossain vaiheessa kelit paranee ja pääsee taas hieman helpommin ja turvallisemmin liikkumaan. Nyt vielä on luntakin niin paljon, että hädin tuskin puiden ympäriltä on sulanut maata näkyviin. Pihassakin on vielä yli haisaappaan varren verran lunta. Että ei todellakaan keväistä vielä!



Hyödynsinkin lumen paljouden ja kovan hangen pinnan. Leikkasin hieman meidän vanhaa 'Antonovka' omenapuuta. Lumen ansiosta yletyin aikas korkealle ja en tarvinnut tikkaita.
Emme ole tätä vanhaa puuta muutamaan vuoteen enään keväisin leikanneet. Se alkaa tekemään ihan hirvittävän paljon villivesaa, jos sitä leikkaa runsaasti keväällä.
Beibe onkin tehnyt sille ns. kesäleikkauksen. Ihan siis nyhtänyt irti tuoreita villivesoja joskus heinäkuun puolen välin jälkeen. Tälleen tehtynä, puun vesojen kasvatus on pysynyt maltillisena.
Nyt tosiaan vai muutamia sisään kasvaneita vesoja poistin. Hieman myös typistin oksankärkiä.


Maltilla leikkasin!


Tytär vietti pari päivää Kuukunan ja Benjan kanssa meillä. Tytär, kuin Kuukunakin ovat olleet flunssaisia ja vietettiinkin mukavia flunssaparantolapäiviä meillä. Nautin todella tälläisistä hiljaisista, "mitään tekemättömistä" päivistä!


Pojat syövät rusinoita! <3

Kauppaan lähdössä!


Nähtiin muuten merikotkakin, kun oltiin pojan ja koirien kanssa pihassa ulkoilemassa. Se lensi meidän tontin yli majesteetillisen näköisenä. On se iso!

Hetki paikoillaan!


Beibe hieman jatkoi navetan purkua. Hän purki vanhan tallin/kanalan/kanilan seinälevyjä ja uusiokäytti ne uuden kasvihuoneen kasvatuslaatikoihin.
Nämä levyt ovat nyt jo ties monennessako tehtävässään. Meille ne tuli aikanaan isäni mukana. Ne olivat olleet aikanaan jollain messuilla Finlayssonin näyttelykojun rakennusaineina. Osalla niistä levytettiin silloinen tallinseinä ja osa jatkaa elämäänsä leikkimökin rungon materiaalina. Nuo tallissa olleet ehtivät siellä palvelemaan 19 vuotta ja kestävät mitä kestävät kasvihuoneessa. Aiomme kyllä ne patolevyllä vuorata.

Kasvimaa uinuu vielä lumen peitossa!

Rakennustarkastaja työssään! =D


Tuli vähän lueskeltua, kattottua elokuvia, nukuttua päikkäreitä ja saunottua meidän ulkosaunalla lähes päivittäin. Ja käytiinhän me siellä kaupungissakin saunomassa !

Saunanraikas!

Tulipa lomalla käytyä myös kampaajalla. Sivusiilin "huolto" ja kulmien värjäys. Autokin katsastettiin. Läpi meni!

Naurettiin mun kanpaajan kanssa, että näytin ihan joltain sarjakuvahahmolta, kun oli värit kulmissa!



Viikonloppu menikin sitten siellä mehiläishoitokurssilla. Kahtena päivänä ihan koulupäivän mittainen putki tiukkaa asiaa!
Mehän ollaan varattu jo loppusyksystä mehiläispesä ja katsotaan nyt saadaanko se. Riippuu niin talvehtimisesta.
Mutta onneksi varattiin ajoissa, koska myöhemmin kyselleille kurssilaisille oli jo myyty eioota.

Kurssi oli Talviaisten vanhalla ala-asteella.
Toi orava oli hiukka pelottava!


Aikas pelottavaa ja jännääkin on tuo ajatus omista mehiläisistä! Lähinnä hoito jännittää, muutenhan ei pörriäisiä pelätä. Ja ei se rahallinenkaan investointi ihan pieni alkuun ole! Että jos ei onnaa ja mehiläiset eivät viihdy, kalliiksi tulee.

Mehiläisten käsittelemää siitepölyä eli perkaa.


Mennään kurssilaisten kanssa vielä huhtikuun alussa tutustumaan mehiläishoitotarvikkeita myyvään paikkaan. Eiköhän asiat selvene viimeistään siellä. Ja sitten loppukeväästä haetaan se pesä kotiin! =O



Beibellä oli viikonloppuna synttäritkin. Ne jäi kunnolla juhlistamatta, koska oli toi kurssi. Beibe ei nyt muutenkaan välitä mistään hirveästä pippaloinnista. Kyselin, että mitä hän haluaa synttärilahjaksi. "Läskisoosia!", oli vastaus ja sitä hän myös sai! Tein kuitenkin pienen kakun, koska Beiben siskon perhe halusi sunnuntaina "tuppautua" kahville.

Japanilaista juustokakkua


Lomalla tuli syötyä hyvin. No, eihän me "huonosti" syödä koskaan! Mutta tuli parina päivänä käytyä ulkona syömässä.

Tortillatorstai kotona!


Tuolla saunareissulla syötiin ne mahtavan makuiset hevosburgerit. Mutta käytiin myös tsekkaamassa kehuttu Pirkkalan Itsudemo . Tolleen keskellä viikkoa oli hyvä käydä, koska olen kuullut ravintolan olevan niin suosittu, että sinne voi viikonloppuisin joutua jonottamaan.



Tarjolla olevat sushit ja ruuat olivat tosi kauniita ja hienosti aseteltu. Mutta... kun me ei olla mitään järkkyjä sushifaneja, ei kyllä wau-elämystä saatu nytkään. Vaikea kuvitella, että missään voi olla tajunnan räjäyttävän hyvää sushia. Onhan se kuitenkin vain riisiä rullalla tai kökkönä, lisänä raakaa kalaa, pala kurkkua tms..



No, friteerattu sushi oli aikas hyvää! Mutta olen kuitenkin sitä mieltä, että vaikka kakka voisi olla hyvää, kun sen rasvassa uppopaistaa! ;'D
Ravintolassa oli kyllä tarjolla myös kinukkiruokaa ja jälkkäreitä. Beibe tykkäsi kiinalaisesta tosi paljon ja minä vaniljajätskistä!

Kauniita jälkkärisusheja, mutta maistuivat pahalle! =(


Oli kyllä ihana olla yhdessä lomalla! Nyt onkin sitten todellinen pudotus arkeen, kun ollaan Beiben kanssa eri vuoroissa. Mutta neljän päivän päästä on onneksi taas viikonloppu!



Näihin tunnelmiin! Oikein hyvää alkanutta viikkoa kaikille! <3

12 kommenttia:

  1. Sina se jaksat aina tehda kaikkea mielenkiintoista! Niin mukava lukea naita sinun juttujasi. Innolla odotan minakin koska ne mehilaiset tulevat teille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että kun olis kaikkea niin mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa. Kun olis vaan aikaa ja ehkä vähän rahaakin! 😃

      Noi mehiläiset hieman hirvittääkin !Ihan senkin takia että niiden hoito aikatauluttaa elämää. Entisestään!

      Poista
  2. Kiva postaus. Paljon olette todellakin ennättäneet puuhata lomaviikolla. Sinä olet todella aktiivinen ihminen ja löydät aina kaikkea mielenkiintoista. Mukavaa maaliskuun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mukava lomaviikko. Nyt parin työpäivän jälkeen ei kyllä ole enää yhtään aktiivinen olo!

      Poista
  3. Hauskasti sanottua sushista :))) en ole tykästynyt niihin minäkään, kerran olen maistellut. Ajattelin että en osannut syödä niitä oikein, kun ei maistunut millekkään :)))
    On se loman jälkeen töihinpaluu väsyttävää, ei ihmekkään kun vaan lepäilyttää.
    Aah mehiläisiä. Meinaatteko kylvää sitten "mesikukkia" vai kasvaako niitä luonnostaan. On se mielenkiintoista harrastusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne sushit, missä oli jotain hieman paistettua, maistuivat ihan hyviltä. Mutta jotenkin kyllä ne muut olivat mauttomia.

      Kyllä tarkoitus olisi tehdä kukkaistutuksia mehiläisiä ajatellen. Onneksi valkoapilaa jo kasvaakin pitkin tonttia!

      Poista
  4. Oletpa ollut ahkerana ja aktiivisena flunssaisesta olosta huolimatta. Vaikka useimmiten lähtemisen vaikeuden ylitettyään tekeminen on kivaa ja jälkeenpäin on todella hyvä mieli.
    Minäkin olen siirtynyt lähes kokonaan omenapuiden kesäleikkaukseen. Näin keväällä lähinnä jonkun hankaavan oksan poisto ja muutaman lyhennys. Tällä menetelmällä pärjää hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä toi loman alku mentiin ihan mun jaksamisen ehdoilla. Mutta onneksi lomalla on myös aikaa levätä!

      Joskus aikanaan leikkasin tuota puuta keväällä oikein huolella . Kyllä olikin sitten villivesaa täynnä!

      Poista
  5. Merikotkat ovat niin uljaita!
    Oi, minä odotan jännityksellä teidän mehiläisfarmarointia, mahtava juttu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Harvoin niitä täällä näkemään pääsee. Tuntuu ihan etuoikeutetulta saada moinen elämys!

      Kyllä tässä itekkin jännityksellä odotetaan! =O

      Poista
  6. Ihana miten Kuukuna on kasvanut <3

    VastaaPoista