torstai 30. toukokuuta 2019

Nyt olen iloinen että jaksoin!


Vanha kirsikkapuu talon viereisellä kalliolla kukki kauniisti! <3


Olen monessa postauksessani kertonut väsymyksestäni. Olen ollut jo monta vuotta todella voimaton ja viime syksynä uupumus sai ihan valtavat mittasuhteet. Annoin pahanolon, epätoivon ja kipujen päästä sellaiseen tilaan, että ajattelin jo jossain vaiheessa kuolevani. Minulla oli aivan kuin sydänkohtauksen oireita, en saanut hengitettyä ja vatsani oli todella kipeä. Ahdistus oli aivan valtavaa ja koko ajan itketti. Olo oli jotenkin tasapaksuisen puuroinen ja harva asia elämässä tuotti iloa. Ei edes ne, mistä olin aiemmin saanut hyvää mieltä, ammentanut iloa ja onnea elämääni.

Olin sairauslomallakin muutamaan otteeseen pari viikkoa kerrallaan. Sinnittelin töissä erinäisistä syistä. Yritin olla joustava ja sietää enemmän, mitä pystyin. Kantamaan vastuuta asioista, jotka minulle eivät kuuluneet ja toimimaan omia periaatteitani vastaan.
Nyt jälkikäteen ajatellen, minun olisi pitänyt olla sairauslomalla oikein kunnolla, koska sitä olisin kyllä saanut. Levätä ja ottaa minulle tarjottua apua vastaan niin paljon kuin mahdollista.
Kirkasta kruunua joustavuudestani en "yrityksistäni" huolimatta saanut. Työtäni palkittiin työtä ja vastuuta lisäämällä. Ainut pränikkä rintaan oli oma sairastumiseni!



Kehoni oli todella kipeä. Olkapää, kyynärvarsi, polvet, jalkapohja ja sormet oireilivat. Kaikki lihakseni olivat ihan tukossa ja en palautunut ollenkaan päivän rasituksista.
Suurin kipu oli kuitenkin pääni sisällä ja minulla oli kaikki työuupumuksen oireet. Olin aivan ylikuormittunut henkisesti. Mitä en tietenkään itse nähnyt tai ainakaan tunnustanut. Eihän näin aktiivinen ja positiivinen ihminen uupunut voinut olla! Tosi väsynyt kyllä, mutta sehän nyt on ihan normaalia. Kaikkihan ovat väsyneitä, eikö niin!

Kotona sain kaikkea aikaiseksi, mutta joka asian aloittamiseen tarvitsin hirvittävän voimanponnistuksen. Ja pienen ja mieluisenkin asian tehtyäni, minun oli pakko levätä. Varsinkin sosiaalisuus väsytti minut ihan totaalisesti.
 Monesti seisoin aamuisin vaatteet päällä eteisessä ja en meinannut saada lähdetyksi töihin. Joka aamu kuitenkin sain sen askeleen otettua. Monesti ajoin töihin silmät kyynelissä ja rintaa ahdistaen.
Työpäivät olivat taistelua, sietämistä, sinnittelyä ja sumussa kulkemista. Välillä oli pakko mennä ihan vain käymään vessassa tai pukuhuoneella sen vuoksi, että voisi istua siellä hetken ja koota itseään. Hengittää syvään silmät kiinni ja mennä taas jatkamaan.

Luumutkin pistelivät parastaan! <3


Onneksi säilytin kuitenkin paljon mielen iloa ja toivoa tulevaisuuteen. Ajattelin, että jos annan synkkyydelle periksi, paluuta ei ole! Yritin opetella tajuamaan, että asiat jotka minut ajoivat tähän uupumukseen, eivät olleet minun syytäni. Ne johtuivat asioista, mihin minulla ei ollut vaikutusvaltaa ja yritin vain jaksaa, pystymättä niihin sopeutumaan. Jouduin ihan liian paljon tekemään asioita, jotka sotivat minun ajatusmaailmaani ja oikeudenmukaisuuttani vastaan. Jouduin hyväksymään asioita, jotka olivat väärin.

Mehiläinenkin on löytänyt luumupuuhun! <3


Tälläisen kohtelun kohteeksi joutumisen aikana on todella vaikea arvostaa itseään. Minä, joka olen ollut kuitenkin aikuisikäni aikas itsevarma ja ammattiylpeä, jouduinkin opettelemaan itseni arvostuksen uudelleen. Kun on tosi syvällä ja sinua ei arvosteta, on vaikea uskoa, että on hyvä ihminen. Varsinkin kun joutuu epätasa-arvoisen kohtelun kohteeksi niinkin tärkeässä paikassa kuin työssään. Tällä itsearvioinnin tiellä olen edelleen, parempaan päin kuitenkin. Alan olemaan taas sitä mieltä, että mä oon ookoo. Sanoi kuka mitä muuta tahansa!



Mutta paljon ihania, hyviä ja iloisia asioita on tapahtunut noista pahimmista synkkyyden ajoista! Alkukeväästä tein vielä rajun sukelluksen nuppi edellä syvään päähän, mutta tulin pintaan samantien ja hain sairauslomaa. Mietin, etten jaksa suunnitella tulevaisuuttani, jos en ala tosissani päästämään irti menneistä.
Sairausloma on pidetty ja minulla on suhteellisen hyvä olla. On päiviä, että olen tosi energinen, mutta usein seuraavana päivänä olenkin aivan loppu. Mutta olen antanut itselleni luvan levätä ja olen armollisempi itselleni. Olen vähentänyt suorittamista, tehokkuutta, stressaamista ja elämäni aikatauluttamista.  Olen opetellut vähentämään velvollisuuksia ja kieltäytymään asioista, silloin kun aika ja jaksaminen ei riitä. Ja olemaan tuntematta huonoa omaatuntoa tästä!
Olen myös yrittänyt olla antamatta katkeruudelle sijaa. Olen kuitenkin aina ollut sitä mieltä, että ne on asiat jotka riitelevät, eivätkä ihmiset.



Kaikkein suurin ja tärkein päätös on ollut se, että päätin vaihtaa alaa. Lähteä vakituisesta, vuosikymmeniä jatkuneesta, turvallisesta työstä ja säännöllisen palkkatulon piiristä. Mutta ammattilaisten avulla olen tekemässä sitä ajan kanssa, todella, todella harkitusti. Ja ennen kaikkea järkevästi, koska olin jo jossain vaiheessa irtisanomassa itseäni. Olin ihan paniikissa tästä pahoinvoinnistani ja halusin pois tilanteesta, mitä en hallinnut.



Hirvittävä epävarmuus päätökseni oikeudesta ja järkevyydestä on kuluttanut myös osaltaan voimavarojani. Sekä se, että olen hoitanut näitä muutoksen asioita ansiotyöni ohessa. Olen soitellut eri tahoille, ottanut asioista selvää ja käynyt tapaamassa ihmisiä, jotka voisivat minua auttaa ja tietää asioista, jotka vahvistaisivat minun päätöstäni. Kehunut ja kaupannut itseäni, selittänyt tilannettani ja yrittänyt perustella, että miksi olen näin tekemässä ja miksi juuri minä olisi sen oikea ihminen. Ja samalla elänyt sitten päälle kotiarkea hommineen!



Kaikki tekemäni kuitenkin tuotti tulosta, mutta oli vaikea olla iloinen, kun oli ihan poikki ja puhki. Sairausloma teki kuitenkin hyvää ja nyt jaksan keskittyä tähän uuteen juttuun, mitä olen juuri nyt tekemässä. Minulla on yksi suunnitelma tekemättä maksavalle taholle ja kun sen saan selvitettyä, kerron loput.



Kehoni kivut ja vaivat ovat yhä olemassa. Osa niistä tulee olemaan osa itseäni lopun elämääni. Mutta kun mieli on iloinen ja toistotyön rasitus on poissa, kivut ovat helpommat kestää.
Mieli on vielä ailahtelevainen ja herkkä. Huomaan kuitenkin, että olen lopettanut kurjien asioiden vatvomisen ja niihin takertumisen. Olen saanut lisää varmuutta siihen, että minusta on sittenkin johonkin. Aion keskittyä elämässäni asioihin, joista saan iloa ja mitkä ovat minulle tärkeitä. Elämään enemmän itseäni, en muita varten!



Tässä yhtenä päivän istuin kahvittelemassa meidän talon päädyssä olevassa paviljongissa ja katselin ruukuissaan kasvavia japaninvaahteroita. Olin ne muutamaa päivää aiemmin kantanut kalliolle viettämään kesää. Nautin kauniista ja lämpimästä päivästä ja olo oli onnellinen.



Minä rakastan noita pieniä vaahteroita! Kaksi isompaa on talvehtinut menestyksekkäästi pari talvea kellarissa. Viime kesänä löysin kolmannen, erilaisen väriltään ja lehtimuodoltaan, Uudenkaupungin Minifarmi messuilta. Sekin talvehti ongelmitta viime talven kellarissa.
Tätä voi sanoa jo melkein keräilyksi, koska hankin Lahden Pihapiirimessuilta neljännen tänä keväänä. Tällä pienellä ihanuudella on kauniit, liuskoittuneet lehdet. Nätti kuin mikä!

Uusin hankinta!


 Mikä näitä ruukkupuita ja minun uupumustani yhdistää? No, minäpä kerron.
Viime syksynä, talven jo kolkutellessa ovea, nämä minulle niin rakkaat japaninvaahterat olivat yhä ulkona. Ne olivat jo pudottaneet lehtensä ja olisivat olleet ihan valmiita talviunilleen.
Monena päivän niitä katselin ja tiesin, että minun pitäisi ne hakea pihalta ja viedä kellariin turvaan pakkasilta. En vain pystynyt toimimaan.
Meni viikko, toinen ja vaikka kuinka monta ja vaahterat vain olivat ulkona. Beibeä en kehdannut pyytää niitä kellariin viemään, koska häpesin itseäni ja saamattomuuttani. Hän oli joutunut muutenkin tekemään niin paljon puolestani.
Olin todella vihainen itselleni siitä, koska olin niin väsynyt, etten jaksanut kuin kävellä ruukkujen ohi. En kerta kaikkiaan saanut itsestäni irti, että olisin kantanut ne kellariin.



Eräänä päivänä tajusin, että tulen tästä jonain päivänä tervehtymään ja inhoamaan itseäni sen vuoksi, jos voimattomuuttani tapoin itselleni tärkeät pienet puut. Ja niin minä sain jotenkin kasattua itseni ja vein puut kellarin suojaan. Viime tipassa!

Aprillipäivänä oloni oli taas todella huono ja tunsin itseni arvottomaksi ja turhaksi. Jostain kumman syystä mieleeni tulivat kellarissa olevat japaninvaahterat, nousin sohvalta ja menin kellariin niitä katsomaan.
Niissä olivat silmut alkaneet jo hieman pullistumaan. Siltä seisomalta nappasin ensimmäisen ruukusta kiinni ja kannoin sen kasvihuoneeseen. Perään hain kaksi muutakin ja tunsin tehneeni jotain merkityksellistä. Kasvihuoneen suojissa ne saivat pikkuhiljaa ja turvallisesti totutella aurinkoon, silmujaan availlen.



Tällä meidän puutarhalla, lähiluonnolla ja metsällä on ollut aivan mielettömän suuri eheyttävä vaikutus minuun. Monet kyyneleet olen vuodattanut tuonne lähimetsään, istunut pellon reunassa keräämässä voimia ja kierrelyt pitkin pihaa, kun en ole muutkaan jaksanut. On tuntunut tosi turvalliselta olla ulkona luonnon ympäröimänä. Ilman ihmisten luomaa kiirettä ja painetta. Olla ihan yksin ja silti osa jotain paljon suurempaa kokonaisuutta.



Kun tunsin itseni aivan hyödyttömäksi ja tarpeettomaksi, japaninvaahterat tarvitsivat minua juuri oikealla hetkellä. Ne saivat minut toimimaan lamaantumisen hetkellä, jolloin en uskonut pystyväni tekemään yhtään mitään.

Minua hymyilyttää joka kerta, kun katson noita pikku puita tuossa kalliolla. Ja olen iloinen siitä, että jaksoin.






tiistai 28. toukokuuta 2019

Terhoja tiedossa!




Meidän tontilla kasvaa jokunen metsätammi. Luulen, että nämä ovat lintujen kuljettelemista terhoista kasvaneita, eivätkä vasiten istutettuja. Tuolla meidän "metsistä" meinaan löytyy aika-ajoin pieniä taimia edelleen.
Näissä metsissä elelee paljon närhiä ja tiedän ainakin yhden ison tammen reilun kilometrin päässä. Joten, hyvin mahdollista, että nämä meidänkin pihatammet ovat tuon ison metsätammen jälkeläisiä.



Tässä ihan meidän pihapiirissä kasvaa kolme tammea. Kaksi ihan keskellä pihaa ja yksi aitan kulmalla.
Toisen noista pihan keskellä olevista tammista siirsimme, koska se kasvoi sähkölangan alla. Teimme siirron tyhmästi, kaikkien sääntöjen vastaisesti. Emme saaneet juurta paljon yhtään mukaan, siirsimme sen ihan väärään aikaan, kastelimme puuta siirron jälkeen ihan liian vähän ja kaiken lisäksi, istutimme sen ihan liian lähelle tuota toista tammea. Olimme nuoria, tyhmiä, hätäisiä ja mistään mitään tietämättömiä!
Useat vuodet siirretty tammi kuitenkin kitui jotenkin elossa ja nyt se on ottanut naapurinsa kasvussa kiinni.




Tämä itä-Pirkanmaa on hieman pohjoista aluetta tammille. Tammi tekee lehtensä vasta näihin aikoihin, kun muissa puissa on jo lehdet isoja. Samoin syksyllä, tammi pudottaa lehtensä viimeisenä.
Varsinkin nuoret tammet saattavat pudottaa kuihtuneet lehtensä vasta talven aikana tai vasta seuraavana keväänä.
Tämä vähän hankaloittaa haravointihommissa. Tammenlehdet ovat paksuja ja maatuvat todella hitaasti, joten ne on kyllä nurmikolta poistettava. Joko sitten myöhään syksyllä tai keväällä viimeistään. Olenkin kierrättänyt haravoimiani tammenlehtiä Hehkun kuivikkeina ja kanalassa. Eläinten alusina ne rikkoutuvat ja maatuvat hieman paremmin.
Kasvimaalle olemme niitä myös levitelleet katteeksi. Tuppaavat vaan isoina lehtinä ottamaan tuulta alleen lentelemään muille maille.




Meidän nämä kaksi isompaa, keskipihan tammea ovat ilmeisesti jo "aikuisia" koska ovat alkaneet pudottamaan lehtensä syksyn aikana. Ne ovat myös kukkineet muutamina keväinä ja terhojakin niiden oksilla on nähty.



Tänä vuonna tammien kukinta on todella runsas. Myös tuo hieman pienmpi pihatammi on ihan täynnä kukkaa.
Lehdet tammissa on vielä tosi pienet ja kukinta näkyykin hienosti vaalean kellanvihreänä.

Tämä kaksikko on jo niin vankka, että niiden väliin saa riippumaton!


Blogini lukioille on varmasti tullut vuosien varrella selväksi, että me rakastetaan puita. Haluan jakaa teille tätä rakkauttamme ja esitellä tälläisten puiden kukintaa, johon ei välttämättä niin kiinnitä muuten huomiota.

Aitan kulmalla kasvava tammi





Luontoportin nettisivuilla esitellään tammea hyvin ja kerrotaan mihin sitä voisi käyttää. Kurkkujen säilöntään ja hapattamiseen olenkin noiden pihatammien lehtiä kerännyt ja käyttänyt. Tammenterhokahvi on vielä kokeilematta, koska närhet ovat ehtineet aina syömään tammien tekemät vähäiset terhot. Josko nyt tänä vuonna meillekkin niitä piisaisi!



lauantai 25. toukokuuta 2019

Munacurry




Nyt on sellainen tilanne, että meillä on hieman ylituotantoa kananmunista. Koska meidän talouteen ei kuulu kuin kaksi ihmistä, munaa ei kulu ihan siihen tahtiin, kuin munantuottajarouvat niitä lykkivät tulemaan. Munia tulee päivittäin 2-5 näiltä orppirouvilta.

Asiahan on pelkästään positiivinen, koska me kuitenkin vietämme syksyllä ja talvella pitkään munatonta aikaa, kun rouvilla on munintatauko ja sulkasato.
Mutta nyt munaa pukkaa, niin niitä pitäisi syödäkin. Viikonloppuisin niitä paistellaan leivän päälle, tehdään munakokkelia ja banaanilättyjä. Viikolla olemme syöneet niitä esimerkiksi paistetussa riisissä ja nokkoskeiton kaverina. Olen päässyt jo raparperipiirakkaakin leipomaan.

Mutta tälläinen syönti on ihan pisara (muna)meressä! Näihin näperryksiin menee pari munaa kerrallaan ja piti keksiä joku ruoka, mihin niitä saisi "hukattua" monta kerralla.
Muistelin, että olin joskus kuullut munacurrystä. Nettiin vaan ja ohjeita tutkiskelemaan, millainen ruoka tämä olisi.

Ruoka vaikutti hyvältä; peruscurry, mihin laitettiin keitettyjä kananmunia. Joissain versioissa oli myös keitettyä perunaa, mutta sitä minä en curryyni halunnut. Aikomuksenani oli kuitenkin syödä tämä ruoka riisin tai ohran kanssa, ja peruna jotenkin tuntui oudolta tähän yhtälöön.

Monessa ohjeessa tamarinditahnaa ja kokonaisia mausteita, mitkä jauhettiin itse. Koska täällä maaseudun "supermarketeista" ei kannata edes lähteä etsimään tuollaisia tahnoja ja muutenkin halusin tehdä ruuan niistä aineista mitä kotoa löytyy, piti soveltaa valmiista ohjeista omanlaisensa. Ja hyvää tuli!




MUNACURRY  LEPPÄMÄEN TAPAAN    6 annosta


  • 6-8 keitettyä munaa
  • öljyä paistamiseen
  • 2 isoa sipulia
  • 3 valkosipulinkynttä
  • 2 rkl tomaattipurettä                               Laita kaikkia jauhettuja mausteita 1-2 tl.
  • garam masalaa                                        Sovella vapaasti sen mukaan, mitä mausteita
  • kurkumaa                                                kaapeistasi löytyy!
  • juustokuminaa
  • jauhettua korianteria
  • 6 isohkoa tomaattia hienonnettuna
  • 1 rkl (punaista)currytahnaa
  • 1 rkl raastettua inkivääriä
  • 1 rkl sitruunamehua
  • 1 rkl tummaa sokeria (fariini/ruoko/muscavado)
  • 1 tlk kookosmaitoa
  • suolaa
  • mustapippuria rouhittuna

Keitä kananmunia noin 7 minuuttia. Laita kylmään veteen jäähtymään. Kuutioi sipuli ja valkosipuli ja kuullota öljytilkassa paistinpannulla. Älä ruskista!

Laita joukkoon tomaattipuree ja mausteet ja kuullottele niitä miedolla lämmöllä. Varo polttamasta!

Hienonna tomaatit pieniksi kuutioiksi ja laita ne pannulle kuumenemaan sipuli-mausteseoksen joukkoon.
Lisää raastettu inkivääri, currytahna, sokeri ja sitruunamehu, sekä kookosmaito.

Anna curryn porista hiljaisella lämmöllä noin 10 minuuttia, kunnes kasvikset ovat pehmenneet. Tarkista maku ja lisää mausteita, mustapippuria ja suolaa niin halutessasi.

Kuori kananmunat ja halkaise ne puoliksi pituussuunnassa. Asettele munanpuolikkaat kuumenemaan currykastikkeen päälle kuumenemaan. 
Tarjoile curry riisin kanssa. Basmati- tai jasminriisi sopii erinomaisesti munacurryn makuun.



keskiviikko 22. toukokuuta 2019

Muutama hassu tulppaani, narsissi ja pari muutakin!




Tein kierroksen kameran kanssa ja kuvasin harvat sipulikukat, mitä meillä kukkii. Ei todellakaan löydy sellaisia tulppaanimeriä, kuin mitä on saanut monessa blogissa ihailla. Mutta jotakin Leppämäen muutamassa kukkapenkissä kukkii!




Ajattelin, että kuvaan kukkijat, koska tälle viikolle on luvattu ihan ukkostakin ja saattaa vettä tulla ihan huolella. Osa tulppaaneista ainakin on jo siinä vaiheessa kukintaa, että ne pudottaa kyllä vesisateessa terälehtensä. Samaten nämä kovat helteet kyllä jouduttavat kukkien kuihtumista. Meillä on ollut parhaimmillaan +27 astetta lämpöä. Huh huh!

Nää narskut istutin viime syksynä.

On se nätti! <3


Ja onpahan minulle itsellenikin muisto siitä, että kyllä meilläkin jotain kuitenkin aina keväisin on kukassa. Täytyisi vaan nauttia näistä vähäisistäkin, eikä vaan aina harmitella kevätkukkijoiden vähyyttä.





Joka vuosi lupaan itselleni, että syksyllä istutan sipuleita vaikka kuinka paljon. No, joka syksy istutan kyllä pussin tai pari. Mutta sitä mukaa edelliset taantuvat ja aika heikoksi kevät kukinta jää. Jospa taas tavoitetta ensi syksylle! 😉



Näitäkin istutin viime syksynä. Kohta avautuu!



Yksi mitä Beiben kanssa hämmästeltiin, oli kullero. Se on jo kukassa! Beibekin muisteli, että kullero yleensä kukkii vasta juhannuksen aikoihin. Päivitteli näiden keväiden aikaistumista.

Kullero on ihan kukassa jo!


Minulla ei kaupunkilaislikkana ole kulleron kukintamuistoja lapsuudestani. Mutta kyllä minunkin mielestä tämä on vähän aikaista muihin keväisiin verrattuna. Tosin tuo kukkapenkki on etelään päin ja koska puissa ei ole vielä lehtiä, aurinko pääsee paistamaan ihan suoraan siihen.

Menetettiin melkein kaikki esikot silloin yhtenä talvena, kun kovat
pakkaset tulivat lumettomaan maahan. Muutama hassu jäi henkiin!


Kyllä tämä kukinta tästä runsastuu. Ja onhan kirsikat ja luumut täydessä tällingissään! Kohta jatkaa omenapuut ja muut kukkivat puut ja pensaat. Ja perennat, ja... ja ...


maanantai 20. toukokuuta 2019

Kuusi kukkii!



Huomasin viime viikolla, että työpaikan pihassa oleva iso kuusi oli alas saakka ihan täynnä kukkia. Voi että se oli kaunis!


En muista, että olisin koskaan nähnyt kuusen kukkivan. Varmaan tätä on elinaikanani useastikin tapahtunut, mutta en ole kiinnittänyt moiseen huomiota.
Muistinkin, että olin alkukeväästä kuullut tai lukenut jostain, että kuusella tulisi olemaan hyvä siemenvuosi ja kukinta runsasta ainakin etelä-Suomessa.

Meidän iso pihakuusi <3

Leppämäen sijainti on itäisellä Pirkanmaalla ja keskisen Suomen raja on tuossa muutaman kymmenen kilometrin päässä. Ilmeisesti meidän iso pihakuusi ei näistä Luken tiedotteista piittaa, vaan kukkii ihan täyttä häkää.


Nää on niin hauskan näköisiä!


Kovasti näistä varisee siitepölyä.


Kuusen lisääntymisestä ja siitä, onko tuossa hede- ja emikukintoja, minulla ei ole mitään hajua. Mutta aikasmoinen pölinä on ilmassa, kun kuusi tussauttelee siitepölyään ilmaan. Onkohan kuusen siitepöly kovin allergisoivaa? Männystä olen kuullut, että se ei olisi.

Hatsiih!

Tuo pihakuusi on ainut näistä meidän tontin isoista kuusista, minkä huomasin kukkivan. Se on niin hyvällä ja lämpimällä paikalla, että ei ihmekään.
Mutta surullisten kuusien metsässä meillä on pieni käpykuusi ja se kukkii myös. Ja siihen tulevat ihanat vaaleanpunaiset pikku kävyt, jotka kyllä sitten vanhetessaan muuttuvat ihan tavallisiksi ruskeiksi kävyiksi.

Käpykuusi on tuo pieni tuossa edessä

Pieni kuusi, mutta kukinta sitäkin suurempaa!



Ja nää kävyt... ihania!

💗

Tässä on muodostumassa käpyjä.

Oletko sinä nähnyt koskaan kuusen kukkivan? Minulle tämä oli tosiaan ensimmäinen kerta ja olin ihan haltioissani noista pinkin värisistä kukkapalleroista!

Kyllä tämä kevät on hienoa aikaa, kun kaikki puhkeaa kukkaan ja on niin ihanan vaalean vihreää. Oikein mukavaa viikon alkua kaikille! <3