Voiko kesäkurpitsalla elää?

 Meillä on meneillään, näköjään jo perinteeksi muodostuva, ihmiskoe. Aiheena kesäkurpitsan syöminen. Tai, voihan tämä olla myös jotain alitajuista ennätyksen tavoittelua. Melkein näen jo otsikot: "Kahden hengen talous yrittää syödä mahdollisimman paljon kesäkurpitsaa kesän aikana."
Ruokavaliomme tuntuu nykyään perustuvan, vain ja ainoastaan siihen. No, jos ei ota niitä tomaatteja huomioon... Välillä jo vähan tökkii, mutta silti tämä on ollut "mielenkiintoinen matka". Luovuus on saanut ihan uuden merkityksen, kun on täytynyt keksiä ja etsiä uusia käyttötarkoituksia.
Tämä kesä meni vähän samaan tapaan, kuin viime kesäkin. Alkukesä pirun kylmä ja märkä ja loppukesä lämmin. Kesäkurpitsan taimia laitoin silleen reilusti, jos vaikka tulee menetyksiä. Olen tosi laiska peittelemään mitään viljelyksiäni. Ei tullut menetyksiä ei, taisivat kaikki jäädä henkiin ja satoa on tullut oikein urakalla. Edelliskesän kesäkurpitsainvaasiosta ja siitä selviytymisestä voit käydä lukemassa täältä ja täältä. Noista jutuista löydät luottoreseptini kesäkurpitsoiden "hävittämiseen".
  Vaikka ollaan syöty lähes joka päivä kesäkurppaa, jossain muodossa, siltikin on päässyt käymään niin, että osa kurpista on kasvanut liian isoiksi. Silloin on tulleet kanat apuun. Näillä orpington kanoilla on pohjaton nälkä ja ne syövät mitä tahansa! Niille olen syöttäneet ylikasvaneet yksilöt.

Pikku-Talvi edessä,

Helmiina yrittää olla yhtä iso kuin orpit!

No, mitä olen kesäkurpitsasta tehnyt? Tzatzikia, grillisalaattia, marinoinut, friteerannut, dipannut, sosekeittoa, hilloa, erilaisia paistoksia, grillannut, keittänyt soseeksi ja tunkenut sosetta esim. sämpylöihin.

Friteerattuja kesäkurpitsan kukkia ja kesäkurpitsafritit possun kyljessä.

Aina varma kesäkurpitsapiilo: Sämpylät!

Erilaisilla täytteillä ollaan täytetty. Olen ujuttanut kesäkurpitsaa keittämääni tomaatimurskaan. You name it! Lista on loputon!

Dippivihanneksia. Huomio kesäkurpitsa oikeassa yläkulmassa.

Pari todella hyvää ohjetta olen napannut blogeista. Kotiruokalistalla Viv oli tehnyt kesäkurpitsarieskoja. Niitä minäkin tein ja voi että, kun ne olivat hyviä!

Kesäkurpitsarieskat

Luomulaakson Maria oli tehnyt kurkkulättyjä ja minä vain vaihdoin kurkun kesäkurpitsaan. Ihan sairaan hyviä! Mutta hei, lätythän ovat aina!

Kesäkurpitsalättyjä kesäkurpitsatzatzikin kera <3

Tarte tatin -blogista nappasin kokeiluun Kuohkean kesäkurpitsapaistoksen ohjeen. Toimii! Ei ruoka kevyimmästä päästä, mutta tuntuu kevyeltä! Voi ihan "huoletta" vetästä pihvin kera. Mahtavaa!

Aaah! Niin kuohkeaa...

Yksi todella huippuohje löytyy Keskeneräiseltä, Tää on vielä kesken -blogista. Jeerassa paistetut kesäkurpitsat. Tästä ei paljon ruokalisäke parane! Eikä tekeminen helpommaksi muutu! Kiitos ohjeesta kuuluu Alakerran Isännälle!

Jeerassa paistettuja kesäkurpitsoita riisin ja Kadim Paneerin kanssa

Siinä mielessä kesäkurpitsa on kiitollinen kokattava, että siitä saa eri ruuissa eri makuista. Ite kurppahan ei juurikaan miltään maistu pelkiltään. Että voi ihan huoletta syödä vaikkapa kesäkurpitsapihvejä, kesäkurpitsasta tehdyn tzatzikin kanssa. Ja nämä ohjeet ajattelin teille jakaa!

KESÄKURPITSATZATZIKI (Onpas hurjan näköinen nimi!)

• n. 500g kesäkurpitsaa
• yksi valkosipulinkynsi
• 5dl maustamatonta jogurttia
• suolaa
• mustapippuria

Raasta kesäkurpitsa karkeaksi raasteeksi. Laita raaste siivilään valumaan ja ripottele joukkoon suolaa. Näin nesteen erottuminen tehostuu. Sekoittele ja painele raastetta välillä. mitä isompi kurppa on, sitä nestepitoisempikin se on. Kuvan kurpista, ei nestettä valunut juuri nimeksikään.

Jos käytät tzatzikiin jotain liurua jogurttia, valuta se myös. Itse käytän joko kreikkalaista tai turkkilaista jogurttia. Varsinkin turkkilainen on niin paksua, ettei sitä tarvitse välttämättä valuttaa.
Raasta/purista valkosipuli.Yhdistä kaikki aineet kulhossa. Tarkista suola. Anna tzatzikin olla hetki jääkaapissa ennen tarjoilua, jotta maut tasaantuvat.

Tarjoile, ihan minkä ruuan kanssa tahansa!

Unohda purkkijuustokastikkeet tortillantäytteenä. Kokeile kesäkurpitsatzatzikia!

KESÄKURPITSAPIHVIT

• n. 1kg kesäkurpitsaa
• 1 sipuli
• 2 kananmunaa
• 100g (emmental)juustoraastetta
• 2-3rkl vehnäjauhoja
• (savu)paprikajauhetta
• (savu)chilijauhetta
• mustapippuria
• suolaa
• öljyä paistamiseen

Aloita raastamalla kesäkurpitsa karkeaksi raasteeksi. Ripsauta raasteeseen hieman suolaa, jotta neste erottuu sukkelammin. Sekoittele ja painele raastetta välillä.

Nestettä tuli useampi desi. Meillä kanat hörppi sen.

Silppua sipuli ja kuullota se tilkassa öljyä pannulla. Älä ruskista. Anna hieman jäähtyä ennen massaan lisäämistä.
Sekoita kaikki aineet keskenään hyvin. Lisää mausteita makusi mukaan. Vehnäjauhon määrä riippuu hieman siitä, kuinka kuivaksi olet malttanut kesäkurpitsaraasteen valuttaa. Suosittelen; malta! Pihvit pysyvät paremmin kasassa. Ja mitä kuivempaa massa on, sitä vähemmän se räiskyy öljyssä paistettaessa. Olen nähnyt sellaisenkin ohjeen, missä jauhoja ei käytetty ollenkaan. Onnea vaan niiden pihvien paistamiseen pannulla! ;)

Mitä kauemmin maltat valuttaa kurpitsaa, sitä kuivemman massan saat!

Paista päältä rapeaksi, pehmeäksi sisältä!

 Lisää pannulle reilusti öljyä. Minä suosin valurautapannua. Sillä pihvit paistuvat ihanan rapeaksi!
Kääntele pihvejä muutamaan otteeseen paiston aikana, jotta ne ovat varmasti läpeensä kypsiä. Ole aluksi varovainen, pihvit ovat aikas pehmeitä. Sopiva pihvin koko on sellainen kämmenen kokoinen.

Me ollaan jääty näihin ihan koukkuun! Menevät ihan hyvin lämmitettyinäkin. Ja olenpa hamppareitakin näistä tehnyt!

Tarjoiluehdotus: Pekonipavut ja kirsikkatomaatteja kyljessä! Nam!

Miksi voisi kutsua ihmistä, jonka ruokavalio perustuu kesäkurpitsaan? Olisiko zucchinisti???

Varashälytintrauma ja miten siitä selvittiin!

Minulla on ollut erittäin hektinen viikko. Olen siivonnut ja järkkäillyt kämppää. Viimeisiä rippeitä tyttären muuton jälkeisistä sotkuista. Ja vähän omistakin. Ei kaikkea voi likan piikkiin laittaa, myönnän kyllä! Mutta nyt on siistiä, ihanaa!
Olen myynyt ahkerasti Tori.fi:ssä kaikenlaista ja sekin on ottanut oman aikansa. Vaikka se on kuinka helppoa, kyllä siihenkin aikaa menee. Otat kuvia, teet ilmoituksen ja sitten vastailet sähköposteihin ja tekstarikyselyihin. Mutta sain kaiken jouhevasti myytyä, kiva, kiva!
Meillä on ollut kaikessa hiljaisuudessa, jo parin vuoden ajan, meneillään kanalaprojekti. Se on kestänyt luokattoman kauan, kun on aina jotain tärkeämpää. Sitä olen Beiben kanssa yrittänyt myös touhuta. Lähinnä olen ollut maalipensselin varressa. Itse kanalan puoli on melkein valmis. Ulkotarhaa ollaan yritetty saada valmiiksi, mutta hidasta on. Yksi päivä meni lautakaupoilla ja ostettiin tarveaineita liian vähän. Ens viikolla täytyy lähteä hakemaan lisää. Maalikin loppui kesken ja sitäkin piti hakea lisää. Että tommoseen se aika tuhrautuu!
Olen ollut pari viikkoa lomalla ja sitä sitten yrittää epätoivon vimmalla juosta aikaa vastaan. Kesä loppuu ja vaikka mitä on vielä tekemättä! Ja varmaan osa jääkin, väkisinkin. Ei vaan mahda mitään! Kun on ollut vähän pakko nauttiakin näistä viime päivien upeista keleistä!
Tämän viikon ohjelmistoon kuului isäni kaihileikkaus. Mua jännitti tämä operaatio ihan sikana. Mutta kaikki meni todella hyvin. Mahtavaa! Heti leikkauksen jälkeen, ennen lähes sokea isäni, näki odotushuoneen seinältä kellon ajan. Olen tosi iloinen isäni puolesta!
Vein isän kotiin ja jätin hänet lepäilemään. Ajattelin käydä hieman kaupungilla pyörimässä. Ehkäpä ostaa itselleni jotain kivaa, uutta vaatetta tms.. Jotain lounastakin piti meille hakea, joten ruokakauppassakin piti käydä. Astuessani isän asuintalon rappukäytävästä aurikoiseen kaupunkiin, en voinut aavistaakkaan, kuinka ahdistuneena sieltä tulisin palaamaan!
Anttila, Kappahl, Punnitse&Säästä, Sokos, Ruohonjuuri ja joku ihana kahvila matkan varrella. Näin olin suunnitellut ja loppu fiiliksen pohjalta. Että, jos pari tuntia saisin reissullani aikaa kulumaan. Isä sais ottaa pienet tirsat rauhassa.
Kevein mielin astui sisään Anttilan tavarataloon. Josko sieltä löytyisi vaikka joku hyvä ale-dvd viikonlopuksi. Pipipipiii! Varashälytin pamahti piippaamaan, kun astuin tavarataloon sisälle. Kassaneiti, ulko-ovea vastapäätä kohdisti katseensa minuun. Marssin suoraan kassalle ja pyysin hänen tutkimaan reppuni sellaisella sauvalla, jolla myymälävarkaat tutkitaan. Ei hän mitään löytänyt ulkoisesti ja samassa muistin, että minullahan on repussa veljeni minulle hankkima tablettitietokone, joka oli vielä paketissa. Onneksi minulla oli laskukin vehkeestä mukana. Ja huomasihan kassahenkilö, etten ollut varastanut sitä, koska juuri tulin kauppaan sisään. Siis, varastanut sitä ainakaan heiltä!
Ei muuta kuin lenkkarin kärki takaisin kohti isäni taloja ja parkkista, missä autoni oli. Samaan aikaan harmistuneena, etten ollut muistanut jo lähteissäni jättää tablettia autoon. Mutta olin myös helpottunutkin, ettei minua sentäs myymälävarkaaksi tituleerattu. Taas kulkeissani takaisin kohti keskustaa, minua jopa hieman huvittikin tapaus.
Puutarhakadun apteekista hain isälle silmätippoja, lievittämään leikkauksen aiheuttamaa hiekan tunnetta silmissä. Mennen tullen varashälyyttimien läpi, no proplem! Hyvä juttu, tabletti oli siis syyllinen!
Kuninkaankadulla kävellessäni ihastelin torimyyjien, kotimaisten omenien, tarjontaa. "Takaisin tullessani ostan muutaman omenan", ajattelin. Tämän syksyn omenasato kun on, mitä on.
Olin saanut ale-tekstarin Kapphalista. Yleensä ne ovat minulle yhdentekeviä. Mutta hei, kun kerran kaupungilla ollaan, niin käydään katsastamassa tarjonta. Pipipipiii! Varashälyttimet räjähtivät piippaamaan. Ulko-oven välittömässä läheisyydessä olevalta myyjättäreltä kysyin, voisinko tarkistuttaa kassini heillä. Kerroin heille, että olin piipannut muuallakin. Reppuni hinkattiin moneen kertaan kassalla olevalla tunnistimella, eikä se reakoinut mitenkään. Myyjättäret epäilivät silti reppuani, missä oli niittejä ja sen "normaalia", rautapitoista sisältöä, syylliseksi. Kyllähän nyt joka naisella kaksi rullamittaa, ruuvimeisseleitä, parit silmä- ja aurinkolasit, meganippu avaimia, ruuveja ym, kassissaan shoppailureillulla on. Hö!
Harmitti ja alkoi vähän pelottaakin lähteä kaupasta ulos. Samalla ihmettelin, miksi apteekin hälytin ei ollut minua piipannut. Sitä en varmaan saa koskaan selville. No, tuskaa ja pelkotilaa hieman lievitti, kun löysin kivan puseron, muutamat pikkarit ja sukat edullisesti. Ja sain vielä parikyt prossaa alennusta! Reppu olalle,  kiitti ja hei! Mutta...Pipipii! Taas räjähti varashälytin pauhaamaan. Tunsin itseni niin varkaaksi, että! Ja KAIKKI katsoi minua! Myyjättäret heilauttivat vain kättään ja huutelivat: "Se on se reppu, mene vaan!"

Epäilty numero yksi ja neuletakki. Niin viattoman näköinen...

 Ahdistuneena astuin aurinkoiselle kävelykadulle. En uskaltaisi mennä enään mihinkään kauppaan! Mietin, että onko kahviloissa varashälyttimet. En uskaltanut ottaa riskiä. Hämmennyksissäni en ostanut edes niitä omenia. Eihän sitä tiedä, vaikka torimyyjilläkin olis ollut varashälyttimet...
Ruokaakin piti käydä ostamassa, mutta sinne Anttilaan en enään uskaltaisi palata. Haikeana kävelin Punnitse&Säästä:n ohi, miettien kaikkia ihania pähkinöitä ja muita herkkuja, mitä en uskaltanut mennä ostamaan. Koska olisin kuitenkin piipannut!
Tein sellaisen suunnitelman, että jättäisin reppuni autoon ja menisin lähi-Siwaan. Olin kulkeissani hoksannut, että minullahan oli jalassani uudet lenkkarit. Olin vasta aamulla ottanut niistä hintalaput pois. Josko niihin oli jäänyt hälytin? Kaikki muut vaatteeni olivat olleet minulla aiemminkin päällä. Neuletakki oli uudehko, mutta olin ainakin kerran se päällä käynyt kaupassa.
Autolle päästyäni, Beibe soitti ja kyseli isäni vointia. Hänelle vuodatin omat "vointini" ja samalla tutkin lenkkareitani. Ei niistä mitään löytynyt, otin pohjalliset ja kaikki irti. Ei muuta kuin Siwaa kohti!
Jännittyneenä tein ruokaostokset ja lähdin kassalle. Mutta voi! Siwassa ei ollut varashälyyttimiä! Harmin paikka. En saanut lenkkariteoriaani testattua!

Epäilty numero kaksi!

Minulla oli tarkoitus käydä isältä lähteissäni vielä tekemässä omat ruokaostokset. Ahdistuneena ajoin motaria ja mietin mihin kauppaan uskallan mennä piippaamaan. Häpeä moninkertaistuu kotikulmilla. Joku tuttu voi nähdä!
Kiusaus käydä eräällä kirpputorilla matkanvarrella, kävi ylivoimaiseksi. Jätin taas kiltisti pääepäillyn eli repun autoon ja eikun kirppikselle. Ja pipipipiiiiii!
Ja nyt meni hermo! Tuskastuneena aloin repimään kenkiä jaloistani, itkua sopertaen, että mää en enään kestä! Mikä mussa piippaa! Hieman hämmentyneenä, kirpparimyyjä tuli riisumistani katselemaan ja ihmettelemään, kun heiluttelin lenkkareitani varashälyytimessä. Ja mitä ihmettä! Lenkkarit eivät piipanneet! Samassa kirpparille tuli nuori nainen, joka jäi meidän kanssa ihmettelemään. Levittelin kädet neuletakin taskuissa käsiäni, etten ymmärrä enään mitään. Nuori nainen sanoi, kuin apteekin hyllyltä, että neuletakin saumassa on hälytin. Täh! Miten voi olla! Takki oli ollut minulla jo monta viikkoa ja olin se päällä käynyt ainakin yhdessä Siwassa. Mutta oliko sielläkään varashälyttimiä, en voi mennä takuuseen. Takki oli ostettu Oriveden Tokmannista, josta kävelin, kassan kautta oh course, ilman piippausta. En voinut kuvitellakkaan, että takissa olisi pesulapun näköinen hälytin, mikä täytyisi itse poistaa. Onko tämä joku uusi trendi vaatteissa? En tiedä. Tulee ostettua niin harvakseltaan vaatteita, että voin olla pudonnut tästä kelkasta!

Kirottu hälytin neuletakissa! Onko Teille tullut tälläisiä vastaan?

Olin suorastaan helpottunut! Kirppismyyjäkin oli nähtävästi helpottunut sanoessaan, että onneksi sinun ei tarvinnut ihan kaikkia vaatteita riisua. Mutta olin myös ihan sa.....n vihainen! Minun kiva lomapäiväni kaupungilla, meni ihan plörinäksi. Että terveiset vaan sinne Oriveden Tokmannille, mistä neuleeni olin ostanut!
Sain onneksi palsamia haavoittuneelle mielelleni, löytäessäni kirppikseltä makeet, uuden veroiset saapikkaat ja halvalla. 6,5 ekee! Näillä voi vaikka sontaa lapata tyylillä, jos ei muuta käyttöä ole! Vitsi, vitsi!

Katsokaa, kuinka hyvin ne sopivat reppuun, joka osoittautui syyttömäksi!

Helpottuneena uskalsin vielä ruokakauppaankin. Enkä enään piipannut!

Kiitoksia kirpputori Outo linnun myyjälle ja sille nuorelle naiselle, joka varashälyttimen löysi. Oriveden Tokmanni saa minulta ison kimpun risuja...

Loppuun vielä kevennyksenä eräs myyntiartikkeli edellämainitulta kirppikseltä. Tämä on ollut eräässä pöydässä myynnissä siellä jo aika tovin. Tyttären kanssa ollaan sille naureskeltu jo aikaa sitten. Katsokaa itse miksi!

Kori syksyn sadolle. Mutta mihin hintaan???

Gazpacho, kylmä tomaattikeitto viilentämään loppuviikon "helteitä"!

Koko kesän, minun on pitänyt tehdä gazpachoa. Syitä miksen ole, on useita: Ei ole ollut aikaa, on niin paljon muitakin tekemättömiä ruokia listalla, kesäkurpitsat ovat taas vallanneet ruokavaliomme, omat tomaatit alkoivat kypsymään niin myöhään, ei ole ollut helteitä jne., jne.. Mutta suurin syy on ollut se, etten ole voinut uskoa kylmän keiton olevan hyvää!

Meteorologit tv:ssä uhoavat, että kesä on tulossa hetkeksi takaisin. No nyt, on kesän viimeinen hetki tehdä kylmää tomaattikeittoa!
Yksi lemppari tv-kokeistani, tanskalainen Anne Hjernöe, teki juurikin jossain ohjelmassaan tätä. Hänen suupiirteistä ohjettaan noudatin omassa keitossani.

GAZPACHO-kylmä tomaattikeitto

• noin puoli kiloa kypsiä tomaatteja kaltattuna ja lohkottuna, kannat poistettuna
• yksi pieni sipuli lohkottuna
• 2 viipaletta hiivaleipää tms. reunat poistettuna
• yksi paprika
• yksi valkosipulinkynsi
• tilkka vettä leivän liottamiseen
• loraus oliiviöljyä
• loraus punaviinietikkaa
• hunajaa
• suolaa 
• mustapippuria
• (savustettua)paprikajauhetta
• kuivattua chiliä 

Palastele leipä ja laita se vesitilkkaan likoamaan. Vettä niin paljon, että leipä vettyy kauttaaltaan. Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen. Leipä liotusvesineen. Tai vaihtoehtoisesti voit soseuttaa kulhossa sauvasekoittimella. Soseuta sileäksi keitoksi.
Lisäile mausteita, hunajaa, öljyä ja viinietikkaa kokoajan makustellen. Hae mieleistäsi makua!
Tarjoile jääkylmänä, vaikkapa leipäkrutonkien kanssa.
Tv-Anne ei kaltannut tomaatteja. Mutta minun Härän sydän -tomaateissa oli niin paksu kuori, ettei keitosta olisi kyllä sileää tullut. Joten kalttasin ne varmuuden vuoksi.
Keiton paksuutta voi säädellä veden ja öljyn määrää lisäämällä. Tomaattien mehukkuus määrittelee myös koostumusta. Minä en lisännyt nestettä ja öljyäkin meni ihan loraus.

Keiton ainekset eivät maksaneet juuri mitään. Kasvikset olivat itse kasvatettuja, leipä itse leivottua. Vesi, mausteet, öljy ja surauttamiseen kulunut sähkö, olivat ainoat kustannukset.

Kaikki ainekset koneeseen ja sur rurr...

... ja keitto on valmis!

No, mitäs mieltä emäntä keitosta oli? En nyt ollut ihan täpöllä vakuuttunut sen herkullisuudesta! Ehkä sen nauttiminen Andalusian auringon alla, olisi tuonut lisää kesäistä makua. Yksin keittiön pöydän ääressä lounastaen, siivousurakan keskellä... en oikein päässyt oikeaan "moodiin"!
Yksi asia, mikä minua keiton teossa epäilytti, osoittautuikin todeksi. Nimittäin raa'an sipulin muuttuminen kitkeräksi tehosekoittimessa. Ja se kitkeryys hieman haittasi keiton maussa. Aion tehdä vielä joskus keittoa niin, että kuullotan sipulin ensin. Tosin se taitaa viedä keitosta sen "jutun"!
Espanjassahan keittoa suositellaan vanhuksille helteillä; helppoa niellä, ravitsevaa ja virkistävää. Mutta kyllä se sopii kuuman päivän raikastajaksi kaiken ikäisille!

Liput salkoon Suomenhevosen kunniaksi!

Tänään juhlistetaan Suomenhevosta. Se on päivänsä ansainnut! Se on ollut mukana Suomen sodissa ja jälleenrakentamisvaiheessa. Sillä on tehty työt pelloilla ja metsissä.
 Nykyään sen asema matkailussa, virkistystoiminnassa, urheilussa, ystävänä ja kumppanina, on kiistaton.
Suomenhevosen kantakirja perustettiin 6.syyskuuta, vuonna 1907, keisarillisen senaatin määräyksestä. Suomenhevosen päivää vietettiin ensimmäisen kerran vuonna 2007, kun kantakirja täytti 100 vuotta.
Tällä hetkellä suomenhevosia on noin 19 500, kolmannes koko maamme hevoskannasta. Onnea suomenhevoselle. Ja kiitos!

Kuvan on ottanut kummityttömme Nea ja se on ehkä paras heppakuva ikinä! Kuvassa ovat kahden ystäväni suokit Helmi ja Nosse. Helmi valitettavasti laukkaa jo vihreämmillä laitumilla.

Kurpitsapasta

Taas tänäkin kesänä laitoin myskikurpitsaa kasvamaan. Toiveikkaana, kuten niin monena edeltävänäkin vuonna. Ei tule taaskaan satoa, ei nyt eikä koskaan ole tullut! Kukkivat kovasti, mutteivät tee kurpitsan alkuja. Pyh!
Minähän olen syyttänyt itseäni. Olen huono pienviljelijäemäntä. Syyttänyt olen myös savisia peltojamme. Vaikkakin myskini ovat aina kasvaneet lämpöpenkeissä, saaveissa tai vastaavissa. Eivät koskaan suoraan maassa. Mutta savimaata on silti aina kiva syytellä!
Luin tässä taannoin Munanetin taimiturinat osiota. Siellä oli keskustelua näistä himoituista myski/pullokurpitsoista. Ja keskusteluja lukiessani, minulle valkeni! Eipä ole KUKAAN saanut niitä onnistumaan! Syy ei ole siis minussa. Eikä savisessa maassamme! Vaan siinä, ettei ne vain yksinkertaisesti menesty täällä meilläpäin. Aamen!
Mutta koska olen tyhmä ja periksiantamaton, aion vielä ensi kesänä kokeilla kasvihuoneessa niiden kasvatusta. Aion olla voittaja tässä asiassa! Ha!
Otan myös mielelläni vastaan Teiltä kokemuksia; oletteko kokeilleet kasvattaa näitä ja onko ollut onnistumisia vai epäonnistumisia?

Onneksi tätä "himoittua" herkkua saa ostaa kaupoista. Pitkin hampain ja korvat luimussa, minäkin sellaisen ostin. Lankesin kiusaukseen, kun piiiitkästä aikaa harhauduin kaupunkiin ja supermarkettiin. Tiedän, olen heikko! Oma kasvimaa pukkaa kaikenlaista, mutta mitä tekee emäntä; menee ja ostaa kurpitsan! Hyi, tätä häpeää! Olen tehnyt katumusharjoituksia...  Vienyt lisää kompostia ja uhrannut naatteja kasvimaan hengille. Lepytellen niitä toivoen, etteivät ne ole loukkaantunut moisesta ajattelemattomuudestani!  =)
Mutta, asiaan! Englantilaisethan tätä kyseistä kurpitsaa syövät paljon. Ja heiltä olen kurpitsapasta ohjeeni joskus napannut. Näin sen valmistuksen, muistaakseni Market kitchen -nimisessä ohjelmassa. Siinä oli sellainen katukeittiöosio, missä valmistettiin nopeaa, edullista ja maukasta ruokaa, jota sitten kansalaisille maistatettiin. Alkuperäisessä ohjeessa ei käytetty muita aineksia kuin kurpitsaa, oliiviöljyä, pastaa, ranskankermaa, suolaa ja mustapippuria. Olen tehnyt pastaa näinkin, mutta olen halunnut siihen hieman enemmän makua. Rakastan sipulia ja valkosipulia, joten omassa versiossa pastasta, käytän niitä. Niiden maku sopii pastaan erinomaisesti.
Tämä on nopea ja herkullinen lounas. Ohje on sellainen kahden nälkäisen annos, mutta siitä riittää kolmellekkin. Mutta kevyttä tämä ei ole! Kuten niin moni muukaan ohjeistani!

Niukoista aineksista tulee maukas pasta!

KURPITSAPASTA

• 200-300g kurpitsaa kuorittuna 
• oliiviöljyä paistamiseen
• pieni sipuli
• yksi valkosipulin kynsi
• 150g ranskankermaa
• suolaa
• mustapippuria rouhittuna
• n. 200g pastaa

Kuori ja paloittele kurpitsa. 0,5cm x 0,5cm kuutio on hyvä koko. Öljyä pannulle ja paahda kurpitsakuutiota, niin että ne saavat reilusti väriä ja rapeutuvat pinnalta. Ja samalla kypsyvät sisältä.

Sillä välin kun kurpitsat paistuvat, pilko sipulit pieniksi. Laita myös pasta kiehumaan, suolalla maustettun veteen. Lisää sipulisilppu pannulle ja kuullota kypsäksi. Varo polttamasta sipuleita. Ripsuta vaikka hieman suolaa pannulle, se edesauttaa sipuleista irtoamaan nestettä. Näin siplat eivät pala niin herkästi.

Kuullota sipulit, älä ruskista!

Lisää ranskankerma pannulle. Sen on hyvä olla jotain rasvaista versiota, ei niitä kevyitä juttuja. Rasvainen ranskis ei juoksetu niin helposti. Älä keitä ranskankermaa, lämmitä vain.

Varo keittämästä, ettei ranskankerma juoksetu!

Mausta suolalla ja mustapippurirouheella. Lisää pasta joukkoon ja sekoita hyvin. Tarjoile välittömästi ja raasta runsaasti parmesanjuustoa päälle.

Pidän tagliatelle -nauhapastasta tämän kanssa. Mutta nyt ei kaapissa sitä ollut, joten simpukkamallinen sai kelvata. Ei se makua pilannut!

Pupujahdissa pitkien poikien kanssa!

1. päivä syyskuuta alkoi jäniksenmetsästyskausi. Meillä se tarkoittaa sitä, että pitkät pojat, Beibe ja Mauri, viettävät ainakin viikonloput metsässä. Minä en itse metsästä, mutta joskus lähden heidän mukaansa. Metsässä on kuitenkin mukava kuleksia ja voihan siinä koiran haukkua kuunnellessa, etsiä sieniä ja marjastaa. Tai ihan vaan nauttia luonnosta.

Aikaiset aamuherätykset, varsinkin lomapäivinä, ovat minulle myrkkyä. Ja jänisjahtiinhan lähdetään törkeän aikaisin. Olimme menossa Saareen, joten pieni venereissukin oli edessä. Että puoli viisi vekkari herätti.
Ihmeen ketteränä olin kuitenkin heti aamusta. Oikein ääneen ihmettelinkin, kun jalka nousi veneeseen kohtuu kepeästi. Eikä selkäkään ollut kovin kankea. Joku alkuihminen/metsäläinen minussa ilmeisesti oli hereillä!

Maurilla meni aamulla tosi pitkään, ennen kuin se tajusi, mistä on kyse. Se ei edes hokannut, vaikka Beibellä oli maastohousut jalassa. Olisiko sitä hämännyt se, että minäkin olin hereillä ja lähdössä.
Koirat ovat hauskoja siitä, että ne tarkkailevat epäluuloisina, varsinkin aamuisin ihmisten toimia. Beiben pitää laittaa metsäreppu koiralta salassa illalla valmiiksi. Jättää reppu yläkertaan tai kellarin rappuun, pois näkösältä. Muuten alkaa vinkuna ja ulina. Eikä koira nuku koko yönä, vaan saattaa rampata makkarin ovella tarkistelemassa, onko ukko vielä sängyssä.
Mauri myös havainnoi kahvinkeitintä. Yleensä meillä aamuisin keitetään puoli pannua kahvia. Mutta jos kahvia keitetään metsälle mukaan, pannu on täysi. Ja sen koira huomaa oitis, ja taas vingutaan! Tälle reissulle emme ottaneet kahvia mukaan, vaan ajattelimme keittää sumpit nuotiolla pakissa. Näin saimme koiraakin ilmeisesti sumutettua. Meinaan termospullonkin esiin ottaminen laukaisee koirassa metsästysinnon! Termari on otettava jo illalla kaapista ja laitettava niin ettei koira sitä lattiatasolta näe.
Beibe metsäsätää pääasiassa jousella, mutta hänellä on myös pistooli mukana. Sen vuoksi, koska Mauri on kuitenkin luolakoira. Jos se metsässä kohtaa supikoiran tai mäyrän, se vietti voittaa aina jäniksen ajon. Pienpetopyynti on yksi riistanhoidon muodoista. Haittaeläinten poisto luonnosta, edesauttaa esim. vesilintujen poikimimisen onnistumista.
Asekaapin oven ääni on yksi metsälle lähtöä edeltävistä äänistä. Ja sen Mauri tunnistaa ja hermoilu voi alkaa!
Erään tuttavamme ajokoira huomasi aina isännän pitkistä kalsareista, että mettäreissu oli edessä. Heidän koira asui pääasiassa ulkona ja isännän mettävehkeet olivat autotallissa. Ne piti hakea niin, ettei koira aavista mitään. He kuitenkin asuivat tiheään asutulla omakotitaloalueella ja koiran huuto herättäisi koko naapuruston. Kaverimme ajatteli livahtaa puolipukeissa, nopeasti autotalliin. Oli heittänyt kylpytakin päällensä. Koira tuli kopistaan katsomaan, että mitä se isäntä aamuvarhaisella autotallista hakee. Homma meni hyvin niin kauan, kunnes saunatakin helma heilahti, paljastaen mettäkalsareiden verhoaman jalan. Sinä talvisena viikonloppuna naapurit heräsivät varhain!

Meillä ei häiritse naapureita koiran vinku, mutta kun sitä ei itse jaksa kuunnella. Sen takia koiraa pitää yrittää harhauttaa viimeiseen asti. Koska sitä vinkua ja suoranaista valitusta saa kuitenkin kuunnella koko automatkan. Ja ihan turha komentaa olemaan hiljaa, se ei auta mitään.
Onneksi meiltä Beiben kotikonnuille ei ole kuin parisenkymmentä kilsaa. Just ja just jaksoi kuunnella koiran "tuskaa".
Ihmeen hyvin Mauri jaksaa kuitenkin olla veneessä. Onhan pientä ramppaamista, mutta kyllä se aikas hyvin pysyy keskituhdolla. Rantauduttaessa täytyy kuitenkin olla valppaana, ettei koira singahda veneestä ilman lupaa. Ensin sille täytyy laittaa kaulaan hieman tekniikkaa. Tutkapaikannin, jotta voidaan seurata gps:ssän kautta koiran liikkeitä maastossa. Ja myös sitä, haukkuuko koira. Koiralle voi myös soittaa ja varmistaa haukun. Kun hankimme paikantimen Maurille, pitihän sen toimivuutta testata. Iltalenkille lähtiessäni, laitoin paikantimen Maurin liiveihin. Jonkin matkaa edettyämme, Beibe soitti siihen ja minä haukuin siihen, ollen polvillani keskellä kävelytietä koiran vieressä. Kyllä siinä olisi ollut ihmettelemistä, jos joku olisi nähnyt. Varmaan olisi ajatellut, että opettaako toi tuolla koiraansa haukkumaan.
Muutenkin on ollut koomisia tilanteita kännykkäliittymäkauppiaiden kanssa. Tutkapaikannin vaatii oman kännyliittymän. Tekstaripaketin ja nettiliittymän. Aina kiherretään, kun kysytään puheajan ja tekstari- ja nettipaketin riittävyyttä. Sit kun Beibe sanoo, että ne riittää koiralle vallan hyvin. Ettei se kauheesti soittele. Osa myyjistä hämmentyy kyllä hauskasti, ennekuin niille asian selittää. Heh heh!
Koska Saari on täynnä louhikkoja, laitettiin Maurille vielä luolapaikannin. Koska peruspaikannin ei lähetä maan alta. Jos sattuu vaikka koira menemään luolaan jonkun ötökän perässä. Oli siinä romua koiran kaulassa. Sille on myös sellaiset liivit, mihin paikantimen saa. Mutta se ei oikein diggaa niistä ja keli oli aikas lämminkin liivien pitämiseen.

Koira lähtikin halukkaasti haulle ja irtautui meistä hienosti. Beibe sanoi, että viime syksynä oli hieman haluttomuutta ollut irtautumiseen. Onhan koira taas vuoden vanhempi ja "viisaampi". Me jätettiin varusteemme (eli eväät) nuotiopaikalle ja lähdimme etenemään kohti Saaren keskustaa.
Saari on oikealta nimeltään Isosaari. Maastoltaan se on haastava. Varsinkin tälläiselle kampuralle, kuin minä. On kivikkoa, luohikkoa, kalliota, jyrkkine nousuineen. Löytyy myös kuusikkoa, lehtoa ja ryteikköä ja vaikka mitä. Mutta mä pärjäsin tosi hyvin. Enkä kaatunutkaan kuin kerran!
Siinä edetessämme, minä räpsin kuvia ja Beibe etsi merkkejä Saaressa mahdollisesti asustavista pitkäkorvista. Eli lähinnä syönnösjälkiä. Hirvi ainakin oli jossain vaiheessa Saaressa majaillut. Puun versoja oli syöty ja puissa oli hinkkausjälkiä. Mutta vuohenputkia ja vadelman versoja ei ollut nakerrettu. Eikä kaatuneeseen haapaankaan ollut koskettu. Nämä edellämainitut kun kuulemma olivat sellaisia jäniksen ruokavalioon kuuluvia juttuja. Saaressa todennäköisesti ei pupuja asustellut tänä syksynä.
Koiran liikkeitä seurailtiin Beiben kännyn avulla. Kovasti se haki ja pyöri aikaslailla samassa paikassa. Lähdimme etenemään siihen suuntaan ja samassa kuuluikin kiivas haukku. Beibe katsoi näytöltä, että koira on järvessä.

Jotain otusta se oli ajanut ja ui kohti ulappaa. Kauempana näkyi joutsen, mutta emme uskoneet, että se sen perään olisi lähtenyt. Saimme huudeltua koiraa palaamaan ja kivelle se kiipesikin sitten ruikuttamaan. Vihdoin saimme sen rohkaistua uimaan rantaan ja homma jatkui.
Etenimme rantaa seuraten. Minä törmää pitkin ja Beibe hieman sisemmällä saaressa. Törmällä kasvavat vanhat ja suuret männyt olivat aivan upeita.

Taas oli koira jäljillä ja ajohaukku kuului. Lähdimme kohti ja kuulimme jotain muutakin ärinää, kuin koiran. Vedessä oli raju kamppailu meneillään. Mauri otti yhteen supikoiran kanssa. Olisiko ollut sama, joka koiran aiemminkin oli veteen houkuttanut?

Meinas pieni paniikki tulla, kun supi päätti lähteä uimaan kohti ulappaa. Mauri perässä, tietysti! Ja täysi haukku päällä. Kyllä se muutamia litroja varmaan vettäkin nieli. Jo hätä meinas tulla, eihän tolla menolla kauaa pinnalla pysyttäisi!
Supi teki kuitenkin ratkaisun ja kääntyi takaisin rantaan. Mauri sai sen kiinni ja me hätiin kiviä pitkin. Beibe sai supin päiviltään ja minä koiran pannasta kiinni. Että voikin rimpuileva ja huutava mäyräkoira pistää hanttiin!

Hetken matkaa oli koiraa pitää kiinni, ettei se palaa kamppailupaikalle. Pitkin rantaa edetessämme, löysimme paljon supikoiran jälkiä. Että kyllä niitä enemmänkin Saaressa oli. Harmin paikka! No, tulihan ainakin testattua, että molemmat paikantimet kestävät vettä!
Sen verran oli ollut äksöniä, että päätimme pitää evästauon. Aah! Leipää, makkaraa ja pakissa keitettyä kahvia. Minä venyttelin kinttujani sillä välin kun Beibe valmisti naaraalleen murkinaa.

Tervaksella nuotio syttyy varmasti!

Hirvikärpäsiäkin oli ihan kiitettävän paljon. Niitä siinä sitten nypittiin niskasta samalla kun evästettiin.

Maurilla tuntui vielä olevan virtaa, joten lähdimme makkaransulatusreissulle vielä toiselle puolelle Saarta. Siellä oli yksi hyvä paikka, mistä on löytynyt useasti mustia torvisieniä.
Minä kun noista puista tykkään, niitä Saaressa ihailin. Tässä taannoin kesällä, oli Beiben veljen kanssa puhetta vaahteroista. Lähinnä siitä, että kasvaako niitä metsissä vai onko ne sellaisia istutettujen pihojen ja puistojen puita. Saaresta niitä sitten löytyi. Itsestään ne sinne ovat juurtuneet, mutta mistä siemenet ovat lentäneet. Sellaista isoa emopuuta siellä ei kuitenkaan ole.

Syyskuun ensimmäinen päivä oli hyvin kesäinen vielä. Mutta metsässä havaitsi syksyn tunnun. Märkä metsä tuoksui maatuvalle heinälle. Maassa oli puista pudonneita lehtiä ja puolukat alkoivat punoittaa.

Torvisieniä ei löydetty. Eikä sitä jänisajoakaan saatu. Mutta valtavasti hienoja luontoelämyksiä. Upeita puita ja tälläinen ötökkäkammoinenkin ihminen innostui kuvailemaan hämähäkkien taideteoksia.

 Mauri oli yllättävän pirteä reissun jälkeen. Veneessä se istui lonkallaan ja nautti järvimaisemista. Vaikka kovan urakan se oli tehnyt, juossutkin pikku töppöjaloillaan haastavassa maastossa reilut kymmenen kilsaa. Kokeilkaas perässä! Taitaa poika olla ihan hyvässä kunnossa!

                                          Oikein ihanaa syksyn alkua Teille kaikille!

Laitetaas vielä loppuun kuva viime syksyltä, kun pitkät pojat pupun saivat!