 |
| "Poika saunoo!" |
Muistatteko 90-luvun laman ja kotiviinibuumin? Silloinhan melkein joka taloudessa tehtiin ite vinkkua. Ja kivijalkaliikkeitä, joissa myytiin vinkkutarvikkeita, oli lähes joka kylässä. Kilju sai hienomman nimityksen: Kotiviini!
 |
| Mauri raparperien varjossa keväällä! |
Beibe sai kimmokkeen kotivinkun tekemiseen tämän buumin mukana ja on yhä sillä tiellä. Hän on erittäin taitava viinintekijä ja esimerkiksi hänen mansikkaviininsä on himoittu lahja.
Minä en juurikaan viinintekoon osallistu muutenkuin raaka-aineita keräämällä ja pulloja pesemällä. Yksi viinimestari taloudessa riittää. Juon kyllä Beiben tuotoksia mielelläni!
 |
| Beibe pilkkoo rapsut suoraan ulkoa pönttöön! |
Mansikkaviinin ohella, raparperiviinistä on tullut meidän suosikkimme. Se on ihanan raikasta seurustelujuomaa. Edulliseksikin sen valmistus tulee. Jos raparperit ovat omasta takaa ja käymisainevälineet löytyvät varastosta, ostettavaksi jää rusinat, sokeri ja käymisainepakkaus. Noin kymmenellä eurolla saa 20 litraa laatujuomaa!
Ruuan kanssa nautittavaksi raparperiviinistä ei oikein ole, mutta jälkiruuan kera voisi sopiakkin.
Tänä kesänä pöntöt ovat pöhissetkin ahkeraan meidän pesuhuoneessa. Veljilläni on 40-vuotiskekkerit heinäkuussa ja he ovat tilanneet juhlajuomaa Beibeltä. Onneksi näitä viinejä ei tarvitse pullottaa, vaan menevät hanallisiin kanistereihin. Niistä juhlakansa voi sitten mukiinsa jaloa juomaa lorotella!
Raparperi viiniaineena on edullista ja melkein koko kansan käsillä. Yksi mutta rapsuvinkun tekemisessä kuitenkin on; raparperin vanhetessa, sen sisältämä oksaalihappomäärä alkaa olemaan niin suuri, että viinin käymäänlähtö saattaa estyä. Kokemuksen mukaan, juhannukseen mennessä kerätyt raparperit lähtevät hyvinkin käymään, eikä ongelmia ole ollut. Myöhemminkin raparperiviininteko onnistuu, kun lisää liitujauhoa, joka neutraloi oksaalihapon.
Meillä viinintekoon on käytetty ihan marketeista saatavia käymisainepakkauksia. Niiden saatavuus on taas parantunut. Olisiko ihmiset innostuneet jälleen jalostamaan puutarhansa ja metsänantimia kotiviiniksi? Ja ihan tavallista sokeria on viineihin käytetty. Ei panimosokeria, kuten käymisainepakkauksessa suositellaan.
Käymisainepakkauksesta löytyy täydelliset ja hyvät ohjeet viinintekoon. Joten en ala alusta saakka neuvomaan. Mutta suuntaa täydelliseen raparperiviiniin annan!
RAPARPERIVIINI n. 20 litraa
- 5 kiloa raparperia pilkottuna
- 750 g rusinoita
- 4 kiloa sokeria
- 20 litraa vettä
- käymisainepakkaus
Lisäksi tarvitset käymisastian, vesilukon ja lapon. Näitä saat myös marketeista tai netistä tilaamalla. Korkkeja, korkituslaitteen ja pullot tarvitset myös. Halutessasi voi viimeistellä tuotoksesi etiketeillä ja kapsyyleillä.
Käymisainepakkauksen ohjeita noudattamalla viini onnistuu kyllä varmasti. Mutta tässä muutamia vinkkejä!
Ohjeissa neuvotaan laittamaan marjat tai hedelmät siiviläpussiin. Pakkauksessa sellaista ei ole ja raparperit eivät siiviläpussia tarvitsekkaan. Ne eivät möhjäänny käymisen aikana ja viini on kyllä kirkastunut hyvin. Käymisen jälkeen, voit siivilällä kauhoa raparperinpalat pois käymisastiasta ennen lappoamista.
Ohjeessa neuvotaan kuumentamaan 10 litraa vettä ja kaatamaan se käymisastiassa olevien marjojen tms. ja sokerin päälle. Näin kannattakin tehdä, jotta sokerin saa liukenemaan ja marjojen tms. mehustuminen alkaa.
Lisää käymisastiaan kylmää vettä, kunnes nestemäärä on noin 20 litraa. Tarkista nesteen lämpötilaa vettä lisätessäsi, ettei se jää liian kuumaksi tai kylmene liikaa. Ohjeissa sanotaan viinimehun sopivaksi lämpötilaksi n.35 astetta hiivalle. Mutta meidän viinimaestro laittaa hiivan 26 asteiseen viinimehuun. Hän sekoittaa viinihiivan, joka sisältää ravintosuolan, vesilasissa, 26 asteiseen veteen ja lisää vielä teelusikallisen sokeria. Hän antaa hiivanesteseoksen lähteä toimimaan ennen käymisastiaan lisäämistä. Hiiva alkaa muodostamaan vaahtoa, siitä tietää sen käynnistyneen.
Sitten vaan noudattelet jälleen käymisainepakkauksen ohjeita käymisen, pysäyttämisen, kirkastamisen ja muiden juttujen suhteen.
Ennen pullotusta muista jälkimakeutus! Se on todella tärkeää, koska liian karmu ja hapan vinkku jää kyllä juomatta!
Pakkauksessa neuvotaan jälkimakeutukseen käytettävän sokeria 2,4g/litra viiniä. Tämä määrä nostaa makeutta yhdellä asteella. Mutta jos sinulla ei ole ominaispainomittaria, jota et todellakaan välttämättä tarvi, maistelemalla oikea makeusaste selviää. Sillä makuhan on se mikä ratkaisee!
Viini on valmista nautittavaksi heti. Mutta muutaman viikon tai kuukauden säilytys tasaa makuja ja makeutta. Mutta miksikään vuosikertaviineiksi näistä kotiviineistä ei ole! Tosin olemme Leppämäkeen muuttoa juhlistaneen monta vuotta vanhalla, kotitekoisella valkoviinillä, joka oli säilynyt hyvinkin käyttökelpoisena!
Nyt sitten tyhjentämään raparperipuskat ja vinkkua vääntämään! Ja marja- ja omenakausihan on vasta edessäpäin!
Jos joku tarvitsee lisää neuvoja, täältä meiltä niitä saa. Autamme tässä jalossa harrastuksessa mielellämme! Ja muistakaa, kohtuus myös kotiviinin juomisessa!
Meikä lähtee nyt parin päivän risteilylle Visbyyseen, Gotlantiin. Matkakertomusta siis tulossa piakkoin!