perjantai 11. elokuuta 2017

Pyhä vasikka ja lapsityöläisiä!

"Holy Calf"


Pari viikkoa sitten kävimme Tampereella syömässä panimoravintola Plevnassa. Vähän niinkuin juhlistettiin meidän hääpäivää.


Aikas lihaisa makkarapannu!


Samalla pyörähdettiin katsastamassa Finlaysonin alueen näyttelytarjontaa. Siellähän on nyt meneillään Finlayson Art Area -tapahtuma .



En olisi antanut itselleni anteeksi ikinä, jos olisin missannut tämän. Koska alueella on Miina Äkkijyrkän näyttely ja Väinö Linnan aukiolla hänen peltilehmäteoksensa "Holy Calf".



Olen joskus kertonutkin, että nämä Finkan ympäristön alueet on minun lapsuuden hoodiani. Lisäksi olen ollut nuorna likkana Finlaysonin työpaikkaruokalassa töissä pari vuotta.
Siellä työskennellessäni, Miina Äkkijyrkällä oli ateljee koskenrannassa. Hän poikkesi silloin tällöin hakemassa jotain evästä ruokalasta.
Erityisesti mieleeni on jäänyt tapaus pääsiäisen aikoihin, kun hän tuli syömään mämmiä ruokalaan. Hänellä oli lehmännahkainen turkki tai viitta päällään ja hän kysyi minulta, saisiko hän lorauttaa kahvikermaa mämmiinsä. Tottakai annoin luvan! Hieno, arkinen kohtaus, josta minulle jäi mukavat muistot.


"Marke from the block!"

Nyt tapahtumassa on näytillä Miina Äkkijyrkän upeita pronssiveistoksia. Ja mukana on hänen taidegrafiikkaakin.



Pidämme molemmat hänen taiteestaan ja varsinkin veistoksita näkee, kuin taitava hän on vangitsemaan lehmän sisimmän.




Onneksi sattui olemaan sateinen päivä alueella vieraillessamme. Turisteja ei ollut ihan hirveästi liikkeellä, vaikka Kukkaisviikko oli käynnissä. Pääsimme kivasti ihailemaan ja kuvaamaan peltilehmää ilman tunkua!


On se upea!


Finlayson Art Area -tapahtumassa on myös monien muiden taiteilijoiden näyttelyitä. Alueelle on tehty hienoja katumaalauksia Finlaysonin kangaskuoseista. Tykättiin niistä tosi paljon!








Harmi vain, että meillä oli aikaa tosi rajallisesti, koska olimme liikkeellä ihan normityöpaivän jälkeen. Emme ehtineet käymään katsomassa kuin tämän Miina Äkkijyrkän näyttelyn, sillä meillä oli aikomus mennä vielä Työväenmuseo Werstaaseen katsomaan valokuvanäyttely "Amerikan lapset".




Esillä on yhdysvaltalaisen sosiologin ja valokuvaajan Lewis Hinen (1874–1940) vuosina 1908 ja 1924 ottamia valokuvia Amerikan lapsityöläisistä, heidän arjestaan sekä työ- ja asumisoloista.
Sosiologi Lewis Hine oli yksi 1900-luvun alun merkittävimmistä lapsityön vastustajista Yhdysvalloissa. Valokuvan todistusvoiman ymmärtänyt Hine vangitsi ottamiinsa kuviin lukuisia lohduttomia ihmiskohtaloita, autenttista aikalaistunnelmaa ja toisinaan myös kauniita yksittäisiä hetkiä. Hinen valokuvilla oli keskeinen rooli yleisen mielipiteen kääntämisessä lapsityötä vastaan.



Näyttely oli kyllä ehkä koskettavin ja liikuttavin valokuvanäyttely mitä ollaan nähty. Valokuvaaja oli lapsia kuvatessaan kysynyt heidän nimensä, ikänsä ja muutenkin hieman taustoja. Näin kuvaa katsoessa, kuvassa oleva lapsi henkilöityi. Jokaisen kuvan vieressä oli pieni esittely lapsesta, hänen taustoistaan, missä ja miten hän asui ja kuinka kauan hän oli tehnyt työtä. Monen kohdalla oli myös kerrottu, mistä he haaveilivat ja mitä he halusivat elämältään.



Väkisinkin alkoi miettimään, millaiseksi kuvissa olevien lapsien elämä muodostui. Monet lapsista ei olleet edes tienneet varmaksi, minkä ikäisiä olivat!



Kuvissa olevat lapset katsoivat suoraan kameraan ja useimmat heistä olivat vakavia. Kyllä ihan sielusta riipi ja taas oli meikäläisellä tiri linssissä!



Näyttelyn aiheen vakavuudesta huolimatta, valokuvat olivat todella kauniita. Valokuvaaja oli saanut kyllä upeasti kuvattua tunnelman ja hetken kuviin.

Näyttelyssä oli myös kuvia lapsista, jotka olivat vammautuneet vakavasti työssään. Minkäälaista työturvallisuutta ei ollut aikuisillekkaan, saati lapsille. Nuorimmat työssään kuvatuista lapsista olivat 3 -vuotiaita!



Näyttely on hyvä muistutus siitä, että lapsityövoimaa käytetään yhä ja se on edelleen ajankohtainen ongelma.



Kyllä kannatta suunnitella reissua Tampereen suuntaan ja käydä tsekkaamassa Finlaysonin alueen näyttelyt. Niin Finlayson Art Arean, kuin Työväenmuseo Werstaan näyttelyt ovat ilmaisia!

Aukioloajat ja museon sekä taidetapahtuman muut näyttelyt ja aikataulut löytyvät linkeistä!

tiistai 8. elokuuta 2017

Voi, kuinka kanalapset kasvavat!



Muistatteko vielä huhtikuussa kuoriutuneet tipuset? Ne alkavat olemaan jo aikas isoja tyttöjä ja poikia!

Splash kukkonuorikko

Nyt näyttäisi siltä, että tilaamistani splash-orpingtoneista olisi 4 kanaa ja yksi kukko. Hyvä, hyvä! Pari kanaa pistän myyntiin ja kaksi jätän meille uudistamaan parveamme.


Omien orppieni munistahan ei kuoriutunut kuin kaksi tipua. Mutta ne ovatkin jo todella isokokoisia. Paljon isompia kuin nuo vaaleat "sisaruksensa". Kukkonuorikko on jo isompi kuin Synkkä-isukki!

Komea poika!

Kanasesta on tullut kaunis leidi. Väri on jotenkin tosi hieno ja sulat ovat ihan samettisen näköiset. Nämä laitoin myös myyntiin, koska en halua sukusiitosta parveeni. Kana on kyllä niin kaunis, että pitkin hampain siitä luovun!

Kaunotar!
Kukoista ei ole mikään pakko päästä eroon, ne kelpaavat erinomaisesti ruuaksi. Mutta ainahan sitä toivoo, että löytäisivät oman parven. Varsinkin tuo musta-buff on jo nyt niin iso ja komea, että!

Kukaan näistä ei vielä muni/kieu, mutta nuorihan ne vasta ovatkin. Näiden isojen rotujen kanat ovat ainakin minun hoivissani alkaneet munimaan vasta noin 6-8 kuukauden iässä.

Kukkopoikien lauluharjoituksia olen hieman jo kyllä odotellut. Se on jotenkin hellyyttävän koomista kuunneltavaa. Ne ovat aina niin hämmentyneen oloisia, kun ihmettelevät kurkustaan tulevaa ääntä. Ja se kiekuminen on alkuun sellaista rääkymistä ilman minkäänlaista nuottia!


Mutta pitkä matka on taas kuljettu tästäkin hetkestä tähän päivään!

Ihanaa, että Rakkautta ja maan antimia on saanut taas uusia seuraajia. Olette kaikki sydämellisesti tervetulleita!

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Arkikuvia 31/52

VIIKKO 31

"Kuka tietää, sen kertokoot!"
Tää viikko on mennyt jotenkin tosi alakuloisissa fiiliksissä. Minä olen ollut ihan sairaan väsynyt ja kipuinen. Kaiken on kruunannut iltavuoroviikko ja ihan jatkuvat sateet.
Iltavuoroistakin löytyy niitä hyviäkin puolia. Haluaisin kuitenkin olla aamupäivisin ulkona. Kerätä voimia työvuoroa varten ja imeä valoa varastoon, jotta jaksaisi illan keinovalon täyttämässä, kylmässä tehdashallissa.
Pukeutumiskysymyshän se vähän on, mutta jos on valmiiksi ihan poikki, ei tod. huvita viettää aikaansa vesisateessa.
Ei sillä, joka päivä ollaan Maurin kanssa käyty aamulenkillä ja hengailtu kasvimaalla ja pihassa. Pakolliset elukoidenhoitohommat on tehty keleistä huolimatta. Mutta mustikkamettään ei ole ollut asiaa ja sekin ahdistaa.
Yhtenä päivänä kävin Maurin kanssa tyttärellä ja koirien kanssa heitettiin pitkä lenkki paikallisella pururadalla. Oli mukavaa ja sillä hetkellä ei satanutkaan.

Rakkaat! <3

Olen kyllä tehnyt kaikkea muutakin kivaa; käynyt kirppiksellä, syönyt oman maan satoa ja ihan vähän lukenutkin. On ollut pakko lepuuttaa ruhoa ennen töihin menoa, jotta edes auttavasti jaksaisi.

Meillä on ollut Beiben kanssa kivaa projektiakin leikkimökin kimpussa. Sitä ollaan omilta osiltamme ennen/jälkeen töiden koppuloitu.

Oikea polvi on ollut nyt kaksi kuukautta kipeä. Alkaa jalkaterätkin oireilemaan, kun konkkaa menemään. Kai sitä pitäisi lekuriin mennä jossain vaiheessa, mutta jotenkin tuntuu turhalta mennä. Tiedän, että nivelrikko siellä tuhojaan tekee. Sairauslomaa en halua, koska työteliäs arki pitää minut liikkeessä. Toisaalta, pieni lepo ei varmaan olisi pahitteeksi. Ehkä polvi kaipaisi ihan totaalista rasituskieltoa. No, katotaan syksymmällä, kunhan sadonkorjuut sun muut on tehty!

Olen käynyt taas tosi kovaa keskustelua itseni kanssa näistä työasioista. Tulematta mihinkään johtopäätökseen.
En viihdy työssäni, pidä sen epävarmuudesta, työaikojen ja -tehtävien sekavuudesta ja rankkudesta. Nyt vaan taas on sellainen tilanne oman kropan kanssa, että pistää miettimään mitä tälläisellä romulla voisi tehdä. Varsinkin kun pääkään ei ole kovin fiksu! Joten ei auta kuin kitua! ='D

Jonain päivänä on ehkä sitten pakko!

Se jo kertoo jonkinlaisesta ylirasituksesta, että olen saanut nukuttua tällä viikolla! Nyt viikonloppunakin en muista heränneeni yhteenkään kyljenkääntämiseen tai polven vihlomiseen. Outoa!
Sitä en tiedä, onko uni kuitenkaan ollut hyvää, koska väsyttää koko ajan ihan vietävästi. Olo on haluton tekemään mitään, edes kivoja juttuja!
Tosin on tullut kyllä valvottua ihan äärirajoille, koska ollaan  haluttu seurata Usain Boltin jäähyväisjuoksut. Tykätään hänestä urheilijana kovasti molemmat ja ollaan seurattu hänen juoksu-uraansa alusta saakka.


Fiksu päätös häneltä lopettaa uransa, ennen kuin paikat on ihan romuna!

Tää nyt oli tälläinen arkinen valituspostaus. Mutta niinhän olen uhannut, että elämän iloista ja suruista postataan. Ensi viikolla sitten uudet kujeet! =D

torstai 3. elokuuta 2017

Pennun sosiaalistamista markkinoilla ja hieman ajatuksia koiran tottelevaisuuden tärkeydestä!



Beiben mielestä Benja on ihan Juha-Tapion näköinen! ='D


Kuten jo jokunen postaus sitten kerroin, tytär ja vävy ottivat koiranpennun reilu kuukausi takaperin. Siitä pääset lukemaan tästä .
Benja on rodultaan amerikanstaffordshirenterrieri, (jessus, mikä sanahirviö!), eli amstaffi. Aivan ihana koiralikka, joka on niin sulattanut minun ja Beiben sydämmet!
Ihanaa, että ollaan saatu pentu perhepiiriin. Kyllä se on tuonut iloa meillekkin, vaikkei saman katon alla asukkaan!



Kyseisen rodun hurjuudesta paljon varoitellaan ja tuodaan ehkä liiaksikin niitä negatiivisia tapauksia julkisuuteen. Kyllä tytär ja vävykin on saanut kuulla koirarotuvalinnastaan. Myöntää täytyy, etten itsekään olisi kyseistä rotua valinnut. No toisaalta, meikäläisten rotuvalinnat johtuisivat ehkä ihan jo koiran käyttötarkoituksellisista syistä. Beibehän on joskus sanonut, ettei meille tule "turhia" koiria. Tarkoittaen tällä, että pitää olla metsästysrotuinen.



Kerron nyt heti alkuun, että minähän en ole mikään asiantuntija koirien kanssa. Minulla on ollut elämässäni tasan kaksi koiraa. Eli yksi ennnen Mauria. Tantta oli walesinsipringerspanieli ja ihan mahtava koti- ja metsästyskoira.
Lapsuudenkodissani ei ollut koskaan koiria. Myöskään mummuloissani ei koiria ollut. Serkkuni perheellä oli saksanpaimenkoira, jonka kanssa kyllä vietin aikaa tosi paljon.
Beiben kotona on ollut aina koiria, ajokoiria ja pystykorvia. Niitä ei juurikaan koulutettu, muutakuin metsälle.
Mutta sen minä tiedän, että koiran kanssa pitää pystyä elämään ja sen pitää totella. Ainakin auttavasti! ;'D



Toivon kuitenkin, että kaikki jotka postaukseni lukee, eivät ota sitä mitenkään henkilökohtaisena loukkaukseni muita koiria ja koiranomistajia kohtaan. On aina riski postata aiheesta "eläin" tai "koira", koska voi saada niskaansa todellisen "shitstormin"!
Minulle ei merkitse yhtään, miten muut koiriaan pitävät ja niitä kouluttavat tai ovat kouluttamatta. Se on heidän oma-asiansa, miten koiriensa kanssa kotioloissaan elävät ja millaista käyttäytymistä niiltä sietävät.
Oikeastaan ainoat tilanteen, missä vieraiden koirien käyttäytyminen koskettaa, on kohtaamiset lenkillä. Se ei paljon paina, että oma koira osaa käyttäytyä kohdatessa. Mauri on pieni koira ja vaikka sillä on kova luonne, tosiasiahan se on, että toiseksi se tappelussa ison koiran kanssa jää.

Eikä tietysti ole kiva mennä kylään paikkaan, jossa koirat rynnivät päälle, istuvat sohvalla kanssasi ja kuolaavat kahvipöydässä joka suupalaasi.

Itse vain haluan, että oma elämä koiran kanssa olisi joustavaa, turvallista ja mukavaa. Se, että koiralla on "kuri ja järjestys", ei tarkoita sitä, etteikö sitä rakastettaisi. Meille koira on perheenjäsen, mutta kuitenkin ensisijaisesti koira!

"Iskän" kanssa tukemassa surukuusia.


Molempien koirieni kanssa olen pitänyt muutamaa käskyä erittäin tärkeänä. Irti, tänne ja paikka. Näitä käskyjä pitää totella, ihan jo koiran oman turvallisuuden vuoksi. Niitä hinkataan niin kauan, että menee perille. Ja ne ovat mielestäni asioita, joita aletaan tahkoamaan siitä hetkestä, kun koiranpentu kotiin tulee. Pikkuhiljaa ja vaivihkaa, leikin varjolla ja niin, ettei pentu edes tajua tottelevansa. Se on myöhäistä sitten, kun pentu on puolivuotias. Tai ainakin moninkertaisen työn saa tehdä!



Myöntää täytyy, että Maurikaan ei innostuessaan ihan heti tottele ja ääntä saa korotta välillä ihan huudoksi asti. Mutta tosi hyvin kuitenkin.
Se saa olla niin paljon vapaana, että se kyllä tulee käskystä luo. Vapaana olo ei ole sille mitenkään ihmeellinen asia. Joskus/lähes aina on "pientä" viivettä. Varsinkin kun Mauri on nuuskimassa ja kaivamassa jollain projektillaan.
Ollaan opetettu sille viheltäen; yksi vihellys tarkoittaa pysähdy ja kaksi luoksetuloa. Ainut ongelma on, että minä olen huono vislaamaan. Koirapillejäkin on, mutta ei niitä tule naulasta mukaan otettua varsikaan kotipihassa.
Paikalla olo sujuu hyvin, varsinkin jos itse ehtii reakoimaan esimerkiksi pihaan ajavaan autoon ennen koiraa. Mauri väistää autoa kyllä, mutta ymmärrän että kuljettajaa pelottaa, kun matalaa pötkylää ei autosta nää.
Mauri komennetaan paikalleen myös silloin, kun tullaan sisälle. Ihmiset, niin vieraat kuin oma väki, saavat tulla ensin rauhassa sisälle, ottaa vaatteet ja kengät pois. Mahdolliset kauppakassit lasketaan käsistä. Ja sitten vasta tervehditään koiraa.  Se ei tästä kärsi ja kaikilla on mukavampaa!
Paikallaoloa lievempi käsky on odota. Käytetään sitä silloin, kun koiran pitää malttaa mielensä tai ihmisen pitää tarkistaa edeltä jokin asia. Kätevä käsky tämäkin!



Mauri on myös opetettu siihen, että irrottaa pitää. Luusta pitää luopua ja ruokakupille pitää ihmisen saada mennä. Leikin tuoksinassa, lelusta pitää irrottaa käskystä. Ja Mauri kyllä irrottaakin, ihan kenen käskystä tahansa. Se on todella tärkeää, koska sillä saattaa olla jotain vaarallistakin suussaan. Tämä on ihan ehdoton asia ja siinä ei olla tingitty. Käskyä on opetettu ja hinkattu niin kauan, että on mennyt perille. Sitä on opetettu leikinvarjolla ja positiivisen kautta.
Ainut asia, milloin se ei irroita edes käskystä otettaan on silloin, kun se on kiinni metsästystilanteessa elävässä supikoirassa. Silloin se pitää irroittaa. Siihenkin on omat keinonsa. Jokaisen koiranomistajan on hyvä tietää, miten koiran saa avaamaan suunsa.

Maurille on opetettu myös käsky; väistä. Sen osasi myös edellinen koiramme. Käsky on kätevä juurikin tilanteissa, missä koira on edessäsi ja tarvitset tilaa.
Edellisen koiran aikana, tytär oli pieni ja oli kätevää vauvaa ja sen kamoja kantaessa, että sai koiran väistämään käskystä.
Meillä esimerkiksi koira käsketään väistämään oviaukosta, että ihminen pääsee avaamaan oven. Meillä ovesta menee sisään/ulos aina ihminen ensi, ellei koiralle anneta lupaa. Pari kertaa tästä ollaan lipsuttu ja muutaman kerran ollaankin juostu koiran perässä, kun pihassa onkin sattunut olemaan jänis tai jokin muu vastaava elukka.



Ehdottoman tärkeänä olen pitänyt myös sitä, että koiran voi ottaa mukaan lähes minne tahansa. Joo-o, koiran kokohan merkkaa tässäkin paljon. Ja tietysti koirien lukumäärän. Yhden ja pienemmän koiran kanssa on helpompi kyläillä, mutta kyllä meilläkin käy välillä isojakin koiria kylässä. Vähän hirvittää, kun Beiben siskon unkarinvizslat heittävät nuuskutteluringin meidän pienessä talossa. Ovat kuitenkin isoja kanakoiria. Mutta ne kyllä osaavat rauhoittua paikat kierrettyään. Ja tottelevat omistajansa käskyjä!



Koiran pentuna sosiaalistaminen on ihan järjettömän tärkeätä. Varsinkin jos sen kanssa aikoo kulkea pitkin ja poikin. Yleensä sellaista koiraa kyllä kuskataankin heti alusta saakka. Mutta, vaikkei aikoisikaan koiraa paljon kuljetella, tulee eteen eläinlääkärikäynnit sun muut. Koiran pitää osata käyttäytyä myös siellä ja antaa vieraiden ihmisten koskea itseensä.

Ihmisten lisäksi, muihin eläimiin pitää totuttaa. Meilläkin käy välillä sellaisia koiravieraita, jotka tappaisivat jokaisen Hehkua pienemmän eläimen meidän katraasta. Silloin on vain sanottava, että koirat on pidettävä kiinni ja huolehtdittava, ettei ne pääse irti. Tästä vieraat eivät saa loukkaantua. Meillä saa ja on myös suotavaa komentaa koiriaan, myös meidän koiraa. On kuitenkin mukavaa tarjota mahdollisuus tuoda koiriaan katsomaan muita eläimiä.

Haluan myös, että ihmiset kunnioittavat niitä käskyjä, joita koiran omistaja koiralleen antaa. Jos esimerkiksi me kielletään Mauria hyppimästä vieraita vasten, meille monesti sanotaan, ettei se haittaa. Mauri on pieni ja aikuista se ei varmasti niin paljon haittaakkaan. Mutta entäs lapsi? Ja jos onkin vaaleat "pyhähousut" jalassa?
Maurin selkävaivojenkaan takia ei ole suotavaa sen hyppiä ketään/mitään vasten, joten käsky on ihan tarpeellinen.



No, paasaaminen sikseen ja palataan ihanaan pikku Benjaan! Käytiin viime viikonloppuna vähän markkinoilla. Tässä lähistöllä oli kahdetkin sellaiset, Rautajärvellä ja Eräjärvellä.
Tälläiset maaseutumarkkinat ovat todella mainioita paikkoja viedä koiraa ihmisten ja toisten koirien  pariin.  Näissä tapahtumissa saattaa nähdä myös muita eläimiä.

Amstaffin tulee rotumääritelmän mukaan olla "ympäristöstään hyvin kiinnostunut". Se kuvaa eläväistä, älykästä olemusta, joka tarkkailee ympäristönsä tapahtumia ja jolta mikään ei jää huomaamatta. Lisäksi amstaffi ei vain tarkkaile, vaan ottaa osaa – koira on tietoinen ympäristöstään ja reagoi siihen. Se on valmis vastaamaan kaikkiin haasteisiin – sanonnan parhaassa merkityksessä. Se ei ole alistuva tai mielistelevä, vaan varma ja ystävällinen ihmisten parissa.
Rotumääritelmän mukaan amstaffi on myös "kuuluisa rohkeudestaan". Koiran tulee vaikuttaa varmalta kaikissa tilanteissa.
Tämän lyhyen tutustumisen aikana rotuun, Benjasta voi ainakin sanoa rotumääritelmän pitävän paikkansa sen kohdalla. Se on niin utelias, vilpittömän iloinen ja ihmisystävällinen koiranalku. Mutta myös tosi periksiantamaton ja jääräpäinen. Siitä on tulossa upea koira!

Kuka sitä nyt kovalla soralla viitsii istua? ='D

Mamman kengän päältä on mukava seurata menoa!


Mauria ei otettu mukaan Rautajärvelle, koska ajateltiin Benjalla olevan ihan tarpeeksi ihmeteltävää ilman Mauriakin. Toisaalta Maurin rautainen markkinakokemus olisi voinut olla tukenakin, mutta haluttiin keskittyä ensin Benjaan.



Vaikeinta Benjalle oli se, ettei kaikki ne sadat ihmiset tulleet sitä moikkaamaan. Se ei millään ensin meinannut sitä tajuta ja että, sen ei tarvi mennä kaikkia tervehtimään.
Koska Mauri on jo yli 8 vuotias ja pentuajoista on jo aikaa, en muistanutkaan, kuinka innoissaan ihmiset ovat koiranpennuista. Joten, kyllä Benjalla moikkaajia riitti!
Suurin osa ihmisistä kysyy luvan koiran kohtaamiseen. Monet lapsetkin kohteliaasti kysyvät, saako pentua tulla rapsuttamaan.
Samoin koiranomistajat kysyvät luvan kohtaamiseen. Näin vältytään turhilta hampaiden kalisutteluilta.


Markkinoilla tehtiin sahtivierrettä

Muutama vanhempi, oman arvonsa tunteva koira, hieman rähäti pennulle. Mutta sellainenkin tekee ihan hyvää. Pentu oppii kunnioittamaan toisia koiria.
Mukavasti meni eka markkinakokemus. Benja oli ihan kotonaan ihmis- ja koiravilinässä. Moottorisahaveistoskarhu oli ainut mille tarvitsi hieman murista!



Heitettiin Beibe kotiin ja otettiin Mauri mukaan Eräjärven markkinoille. Mauri käyttäytyy hyvin yleensä, kunhan saa ensi hieman rynniä, haistella ja merkkailla. Sitten kun se huomaa, ettei markkinoilla ole sille mitään nähtävää, se on vaan ihan kyllästyneen oloisena. Se ei välitä vieraista ihmisistä. Mutta jos joku haluaa sitä tulla tervehtimään, se on ystävällisesti rapsuteltavana ja ihailtavana.

Maurin kanssa pitää olla sen verran varuillaan, ettei kukaan päästä uroskoiraansa sen luo. Vaikka Mauri on leikattu, saattaa tulla rähinää muiden poikien kanssa. Heti markkina-alueen reunalla, eräs terrierin tuli omistajansa kanssa vastaan pitkässä remmissä. Kysyin, onko koira uros. Olihan se ja pyysin, ettei päästä koiraansa kosketuksiin. Jos en olisi reakoinut, olisi voinut tulla tappelu. Ei aina auta, vaikka omaansa yrittää pitää lyhyessä remmissä ja kontaktissa.
Mutta olen myös huomannut, että jotkut koiran omistajat ottavat nokkiinsa, kun en halua heidän koirien "tutustuvan" omaani.



No, Benjahan ne ihailut keräsi täältäkin tapahtumasta. Mutta paikallisen puutarhurin Mauri hurmasi ja sai tingattua minulle kaksi basilikaa yhden hinnalla! ='D

Ihania minttujakin lähti markkinoilta mukaan!



Markkinat ajoivat asiansa ja koirat saivat virikettä päilleen, sekä ihmis- ja eläinkontakteja. Oli hieno huomata, kuinka Benja toimi moisessa vilskeessä. Ei edes hevosvaljakko sitä hetkauttanut!



Kyllä oli koirat väsyneitä moisen sosiaalisuuden jälkeen. Mutta niin oli tytärkin, kun joutui niin monen ihmisen kanssa koirastaan juttelemaan ja kertomaan rodusta!