Me ollaan oltu naimisissa 14 vuotta. Mentiin naimisiin 24. heinäkuuta 2004. Koko alkukesän satoi sinä vuonna, mutta meidän hääpäivänä pilvet väistyivät ja aurinko paistoi.
Yhteisiä vuosia on kuitenkin jo 24 vuotta ja onhan meillä kohta 23 vuotta täyttävä tytär.
Moni meiltä aikanaan ihmetteli, miksi me mentiin niin monen yhteisen vuoden jälkeen naimisiin. Että miksei aikaisemmin ja miksi yleensä kannatti enään mennä naimisiin. Kun oli jo talo ja lapsikin hommattuna. Sanottiin vaan, että täytyyhän sitä kattoo kunnolla, ettei tarvi katua!
Kymmenen vuoden varoaika on ihan hyvä parisuhteessa. Jos se sen ajan kestää, sisältäen yhden lapsen koliikin sävyttämän vauva-ajan vuorotyöläisten parisuhteessa ja yhden huoneiston ja vanhan talon remppaamisen, se kestää varmaan lopun ikää.
Ei vaan, todellisuushan oli se, että ei vaan ollut aikaa ja sopivaa hetkeä häiden järjestämiseen. Silti oli koko ajan selvää, että naimisiin mentäisiin joskus. Kymmenen vuoden rajapyykki oli hyvä tavoite ja hetki häille.
No, ei ole tarvinnut katua naimisiin menoa, tai yleensäkkään tätä yhdessä oloa. On ollut ihanat vuodet yhdessä ja toivottavasti niitä on vielä paaaljon edessä.
Monesti sitä ittekkin ihmetellään, että miten me viihdytäänkin niin hyvin yhdessä. Me kuitenkin ollaan luonteiltamme ihan erilaiset. Ollaan kotoisinkin ihan erilaisista oloista ja perheistä.
Aamulehdessä olikin artikkeli aiheesta; "Mikä saa parin pysymään tyytyväisesti yhdessä?" Juttuun oli haastateltu neljää pariskuntaa, joiden suhteet olivat kestoiltaan muutamasta kuukaudesta yli kahteen kymmeneen vuoteen.
Jutussa oli monta sellaista asiaa, mitä minä tunnistan meidän suhteessa. Vaikka luonteet olisivat ihan erilaiset, samanlaisuutta pitää olla. Se ei tarkoita, että pitää tehdä samoja asioita. Ainakaan koko aikaa! Kunhan ajatusmalli on samanlainen.
Myös samanlaiset arvot ja mielenkiinnon kohteet olivat haastateltavien mielestä parisuhteen liima. Allekirjoitan tämän myös. Olenkin monille sanonut tästä meidän elämäntyylistä, että tästä on molempien pidettävä. Ei tämä muuten onnistuisi. Jo vanhassa puulämmiteisessä talossa asuminen on mahdotonta, jos toinen vaikka haluaisi matkustella talvisin!
Tietysti on hyvä, että viihtyy yhdessä. Olen kuullut sanottavan, että "Kaverin kanssa ei peuhata sängyssä!". Että puoliso ei voi olla kaveri, ne on oltava erikseen!
Minä olen kyllä ihan toista mieltä tästä asiasta. Kyllä me ollaan toistemme parhaat kaverit! Eikä se tarkoita sitä, ettei meidän välillä olisi romantiikkaa.
Tässä artikkelissa oli viittauksia siihen, että sellaisessa parisuhteessa jossa nähdään suurinpiirtein ovensuussa ja heitetään ohimennen läpyt, ollaan helposti parisuhdeterapeutilla ihmettelemässä, miksi seksi ei suju.
En nyt sano, että muita kavereita ei saa olla ja heidän kanssaan ei saisi mennä ja mitään tehdä. Mutta jos ei koskaan halua puolison kanssa mihinkään mennä tai tehdä, kuulostaa minusta oudolta. Voi olla, että tämä joillekkin sopiikin ja suhde toimii näinkin.
Myös itsetunto parisuhteessa täytyy olla kohdillaan. Huonon itsetunnon omaava ihminen ei usko, että toinen voi tosissaan välittää hänestä.
Kyllä toinen pitää lähelle päästää. Uskoa, ettei kukaan ole niin masokisti, että haluaa elämänsä pilata viettämällä se sellaisen ihmisen kanssa, josta ei välitä!
Vaikka kyllä minullekkin tulee välillä mieleen, että mitä toi jätkä oikein mussa näkee? Kun ulkonäkökään ei ole mikään "ruusu" ja varmaan olisi helpommallakin päässyt ilman minua! Mutta Beibe on minulle sanonut, että kyllä hän itse tietää, mitä elämältään haluaa ja hän haluaa olla just mun kaa! <3
Olemme myös molemmat sitä mieltä, että pariaan pitää kunnioittaa sanoillaan ja teoillaan ja häntä ei saa pitää itsestään selvyytenä. Emme hyväksy puolison morkkaamista ja ulkonäön haukkumista. Se on halpamaista ja jos ei miellytä, niin aina voi lähteä etsimään parempaa!
Ei meidänkään elämä pelkkää halia ja pusia ole! Mutta joka ilta sanotaan ne kolme sanaa ja nukahtaa ei saa riidoissa. Eripurat puhutaan viimeistään illalla sängyssä selviksi!
Jotenkin meidän arki on muodostunut sellaiseksi, ettei me kaivata mitään ihmeellisyyksiä ja erikoisuuksia saadaksemme romantiikkaa parisuhteeseemme. Arjen romantiikka on kun ihan parasta!
Pusu ja hali ohimennen, toisen huomioiminen ihan vaan hyvää ruokaa laittaen tai toiselle kuoppa pihalle kaivaen. Siis jollekkin puulle tai pensaalle, ei SELLAISTA kuoppaa! ='D
Joskus olen sanonut, että miksi pitää selitellä, jos parisuhde toimii hyvin. Ei sitä osaa oikein edes selittää, miksi näin on. Kai se on sitten sitä kuuluisaa sielunkumppanuutta!
Kuvat on otettu Kuhmoisten Päijälän kylässä olevalla Ainon sillalla. Kävimme siellä kummitytön kanssa pari viikkoa sitten. Ihan mielettömän kaunis paikka!
Kiitos Nealle kuvista!
