Love boat!

Mentiin naimisiin 24.7.2004, kymmenen vuoden yhdessä olon jälkeen. Hääjuhla oli upea, kirkosta tultiin omalla, Sara hepalla, juhlapaikalle. Läsnä oli reilu sata vierasta, lähisuku, ystävät ja työkaverit. Syötiin, juotiin ja tanssittiin. Pakolliset leikit ja sitä rataa. Pientä tappelua, hukkuneita tavaroita, liikaa juopuneita vieraita ja ihan sairaan kivaa meininkiä. Niitä juhlia muistellaan vieläkin!
Vuodet ovat kyllä menneet vauhdilla. Kymmenen vuotta naimisissa. Tinahäät! Koko alkuvuoden ollaan yritetty miettiä, miten tätä päivää juhlistettaisiin. Jotain ulkomaan matkaakin mietittiin, mutta kun ei yhtään huvittaisi. Jotain kuitenkin tavallisuudesta poikkeavaa, siis meidän tavallisuudesta.
Kun ei huvita istua autossakaan tunti tolkulla, eikä näillä selkänikamilla pystyttäisikään, piti löytyä jotain läheltä. Ja plussaa olisi, jos kotiinkin pääsisi yöksi. Hei, sisävesi risteily! Ollaan oltu joskus Päijänne risteilyllä, lähdetty Jyväskylästä. Se oli sellainen parin tunnin juttu, mentiin rantoja pitkin ja katteltiin kauniita maisemia. Nyt lähdettiin Padasjoen satamasta ja reissu kestäisi 11 tuntia. Laiva veisi porukkaa Päijänteen kansallispuiston saariin ja meidänkin oli tarkoitus rantautua yhdelle.

m/s Elbatar

Reissun suunnittelussa parastahan oli tietysti eväät. Skumppaa oli pakko olla, tietysti patonkia ja jotain siihen päälle. Vettä runsaasti, koska aikomuksemme oli jäädä Päijätsalon saarelle ja kiivetä siellä olevalle näkötornille. Muuten emme aikoneet vaellella, nauttisimme eväitämme ja uisimme. Ja ehkä hieman istuisimme rannalla käsi kädessä!
Hääpäivän aamuna aikainen herätys, elukat kuosiin ja ohjeet tyttärelle jatkotoimenpiteistä. Olisimmehan poissa kotoa KOKO päivän. Ajatella! Kamat autoon ja kohti Padasjoen satamaa.
Väkeä olikin ihan mukavasti pyrkimässä laivalle, mutta onneksi mahduimme katetulle peräkannelle istumaan. Sisälle ei ollut asiaa kuin kahviostoksille, siellä oli niin kuuma. Etukannelle porotti aurinko niin paahtavasti, että olisi läski tirissyt.
Laivan kapteeni selosti ohi lipuvia paikkoja. Henkilökuntaa laivalla oli kapun lisäksi kaksi naista, jotka hoitivat laivan kiinnitykset laitureihin, puffetti myynnistä ja muutenkin huolehtivat laivakansasta.
Ensimmäinen pysähdys oli Kelventeen harjusaari. 8 kilometriä pitkä, mutta kapea saari. Sieltä löytyy useita leiriytymis- ja nuotiopaikkoja. Patikoida voi  koko saaren läpi ja päästä laivalle takaisin myös toiselta laiturilta. Tai voi jäädä myös yöksi ja tulla takaisin seuraavana päivänä. Hyvät uima mahdollisuudet. Kuuluu Päijänteen kansallispuistoon ja on kuulemma veneilijöiden mekka. Suurin osa laivan matkustajista jäivätkin tänne.
Matka jatkui kohti Karisalmea, joka oli Pulkkilan harjulla. Sieltä otettiin kyytiin lisää väkeä. Päijänne talon opas nousi myös kyytiin ja hän jatkoi matkan varrella olevien paikkojen selostamista. Hänellä oli mukanaan ihmisiä, jotka olivat halunneet opastuksen Päijätsaloon.

Karisalmen silta

Karisalmelta Päijätsaloon matka kesti kaksi tuntia. Se oli vähän tuskan takana. Alkoi selkään ottamaan kovilla penkeillä istuminen. Ja koska mentiin keskellä järvenselkiä, katseltavaa ei ollut paljon. Paitsi kalasääksen pesä oli eräällä kallio luodolla. Mentiin niin läheltä, että poikasten päät näkyivät. Kuva olis ollut kiva, mutta ei näillä vehkeillä!

Pyydysniemen leiripaikka

Vihdoin perillä! Kyllä nyt uiminen ja eväät maistuisivat! Päätimme kuitenkin ottaa viime hetken hiet ja kiivetä näkötornille ennen "huvituksia". Alueen kartasta katsoimme, että leiripaikalta tornille olisi 500 metriä. Siis "pala kakkua"!


Näkötornille vievä polku

Tai siis luultiin. Olo oli kuin Mount Everestille oltais kiivetty. Polku oli melkein pystysuoraa nousua ja kivien ja juurten peittämä. Tuli väkisinkin mieleen jonkun tylsän kylpylän poreamme. Olisiko se ollut kuitenkin parempi tapa viettää päivää?
Sydän kurkusta melkein pullahtaneena, pääsimme ylös näkötornille. Ja sinnehän piti vielä kiivetä kapeita puuportaita. Päästiin ylös ja maisemat olivat kyllä komeat!



Päijätsalonvuoren näkötorni

Ja eikun uimaan! Vesi oli kuin linnunmaitoa ja oli ihanaa saada liottaa hiet kropasta. Moottoriveneitä kulki jatkuvasti ohi ja minä kelluskelin niiden aalloissa. Aikamme uituamme alkoi olemaan eväiden vuoro. Niemen kärjestä löytyi täydellinen paikka eväiden syömiselle.

Juhla picnic eväät!



Makkarat tosin piti syödä kylmänä, koska kansallispuisto alueella oli tulen teko kielletty nuotiopaikolla metsäpalo varoituksen aikana. Ei se mitään, nälkä oli jo niin kova, että kylmäkin makkara maistui taivaalliselta. Skumppaa "kilistettiin" muovimukeista, nautittiin eväistä, kauniista maisemista ja toisistamme!

Uhrikivi?

Beibe lähti tutkimaan ympäristöä, minä jäin pötköttämään kivelle. Niemen kärjessä tuoksui jokin, makea tuoksu. Jotain tuttuakin siinä oli, muttei heti sitä keksitty. Sitten huomasimme, että polun ympärillä kasvoi variksenmarjoja. Helteessä ne levittivät makeaa tuoksuaan ympäristöön.

Variksenmarjoja

Palatessamme nuotiopaikalle, siellähän iloisesti roihusivat makkaratulet, metsäpalo varoituksesta huolimatta. Että näin! Olisi vain pitänyt itsekin pistää valkeat, eipä näyttänyt kansallispuisto-opastakaan paljon puristaa.
Laiva saapui hakemaan ja lähdön aika koitti. Matka jatkuisi Erakkosaareen ja sieltä Suopeltoon, mistä laivalle haettaisiin keitto päivällinen.

Tämä Päijänteen erakko oli ollut jonkunlainen paikallinen legenda. Asustellut ympärivuotisesti saaren laella olevassa mökissä. Joku tyyppi, käsitin, että hän oli erakon siskon poika, kertoi matkalla saareen, erakon elämän vaiheista. Erakkosaareen siis poikettiin. Mielestämme tämä oli turha toppi, kyllähän näitä elämäntapa intiaaneja joka kylästä löytyy. Hienointa koko saaressa oli erakon saunan oven päällä olevat linnunpoikaset.

Pikku tirpat!

Suopellon saaressa oli m/s Elbattaren kotisatama. Siellä topattiin sen verran, että saatiin lohisoppa kyytiin. Ja eikun syömään. Loppu matka menikin porukkaa takaisin hakiessa ja pois pudotellessa. Kelventeen eteläpäästä tulivat kyytiin kaikki lapsiperheet, jotka olivat olleet siellä koko päivän. Viimeinen tunti laivassa oli ihan helvettiä, kun kuoleman väsyneet lapset huusivat ja ramppasivat kokoajan. Ja heidän vielä väsyneemmät vanhempansa olivat, jos mahdollista, astetta kova äänisempiä ja levottomampia. Helpotus oli suuri, kun laiva vihdoin saapui Padasjoen satamaan.
Loppu huipennuksesta huolimatta, reissu oli hieno. Vietimme mukavan päivän vesillä ja kävimme paikoissa, missä emme juuri muuten kävisi. Ensi kesänä voisi ajatella päivää Kelventeellä!

Ihanaa!