Pilkillä

Lauantai-aamu valkeni aurinkoisena ja tyynenä. Päätimme Beiben kanssa lähteä Pajulanjärvelle pilkkimään. Tuumasta toimeen ja eväiden tekoon. Beibe kävi vielä sontakasasta kaivamassa matoja.
Jäälle päästiin ja onneksi olimme ottaneet mukaan liukuestenastat kenkiin. Ilman niitä ei olisi jäällä liikkumisesta tullut mitään. Jää oli aivan peiliä. Ja piti ihan mahdotonta meteliä. Minä kun en ole kovin rohkea jäällä liikkuja, pelkään sen pettävän. Varsinkin tänään, railoja syntyi ihan silmissä ja jää eli jalkojen alla.

Edettiin kohti salmea, tavarat kulkivat mukavasti pulkassa. Syy salmelle menoon oli se, että sieltähän oli saatu iiiisoja ahvenia. Ne olivat meilläkin tavoitteena.

Salmelle päästyämme, Beibe kairasi pari reikää ja eikun pilkit veteen! Aurinko paistoi kuumasti ja oli pakko avata takkia. Ihana ilma! Mutta ei nypyn nyppyä! Muutama muu reikä kokeiltiin, mutta ei. Kala ei ollut syönnillään. Epäiltiin, että olisiko kalat olleet arkoja, kuun jäät pitivät ihan uskomatonta möykkää!
Vaihdettiin paikkaa, lähemmäs salmen matalikkoa. Josko sieltä... Matkalla kuvailin kaikkea mielenkiintoista, mitä jää oli muodostanut.

Mutta ei paikan vaihto kala onnea tuonut. Ei käynyt yksikään fisu edes kokeilemassa. Katseltiin, kun järven toisella rannalla oli käynnissä oikein pilkki kisatkin. Beibe soitti kaverilleen, jonka tiesi osallistuvan niihin. Noin 50 osallistujaa kisoissa oli, mutta ei sielläkään kalaa kuulemma ihan kauheasti noussut.
Päätettiin taas vaihtaa paikkaa ja kokeilla, olisiko affenet syvänteessä. Käytiin ensin katsomassa erään niemen kärjessä olevaa paikkaa. Siellä on ollut puu, johon on kaiverrettu risti. Siltä paikalta löydettiin pari lasta kuoliaaksi paleltuneina. Heidät oli laitettu kerjuulle joulu-aattona ja he olivat eksyneet lumimyrskyssä. Niemen kärkeen heidän matkansa oli päättynyt. Tämä on tapahtunut joskus kauan sitten. Surullinen tarina.
Tyrmistys oli valtava. Huomasimme, että muistomerkkinä ollut mänty oli kaadettu! Harmin paikka.

Kaadettu muistomerkki

Kiertelin rantaa ja katselin, kuinka aurinko sulatti rantakivien ympäriltä jäätä. Rannassa oli osmankäämiä. Niistä lähti hienoisen viiman mukana höytyvää. Olen joskus kuullut, että sitä on keväisin kerätty. Patjojen ja tyynyjen täytteeksi. Ja oliskohan sitä kehrättykin? En kyllä ole varma siitä asiasta!

Hetken yritimme kiikaroida metsikköön. Siellä kanahaukka huuteli. Mutta se osasi olla niin piilossa, ettei sitä havaittu. Joten matka jatkui.
Olimme jo niin kypsiä huonoon kala-onneemme, että päätimme mennä Saareen. Paistamaan makkaraa ja juomaan makoisat kahvit. Järven poikki lipsutellessamme, huomasimme, että railo, johon olimme törmänneet mennessämme, olikin koko järven mittainen. Paikoin jää oli liikkunut niin paljon, että se oli jo päällekäin.

Saaren rantaan päästyämme, kokeilimme parilta reijältä onneamme. Eipä nyppinyt sielläkään. Saaren ranta oli sula, Beibeä jännitti miten rouva selviytyy. Ja saisiko hän hieman huumoria! Löysin onneksi sellaisen kohdan, josta onnistuin leiskauttamaan kuivalle maalle.

Ranta sulana

Makkaratulet palamaan ja kahvia kuksaan. Aah! Mitä elämää! Onneksi lähdettiin retkelle. Ei kyllä harmittanut yhtään, vaikka kala ei ollutkaan syönnillään. Joko kerroin, että keli oli aivan ihana? Taisin kertoa, mutta kerron sen uudestaan!

Beibe sytyttää notskia tervaksella

Mua alkoi niin pirusti ramasemaan makkara kaffeiden jälkeen. Beibellä on mettärepussaan piippu ja hän pössytteli piipullisen. Minä oikaisin penkille ja taisin torkahtaakin hetkeksi. Kun havahduin horteestani, jäätkin olivat hiljentyneet.

Väsy iski!

Tuleekohan telkkä pönttöön asumaan kesällä?

Vielä kerran koklattiin parilta reijältä, mutta ei. Koko järvessä ei tuntunut olevan kalan kalaa! Lähdettiin kohti rantaa. Ei harmittanut silti! Upea ulkoilupäivä! Kasvoja kyllä kuumottaa siihen malliin, että aurinkoa on saatu!

Nyt saunaan, jotta ehtii kylpeä rauhassa! Illalla nimittäin tulee Yle Teemalta Mad Max. Ensiesitys tv:ssä vuodelta 1979, jossa Mel Gibsonin ensiroolissaan. Olen nähnyt sen joskus 80-luvulla, mutta on pakko nähdä uudestaan!