Kaktukset ulkoilemaan kesäksi!

Minun on pitänyt ja pitänyt, jo monena kesänä tuoda kaktukseni ulos kesäksi. Mutta jotenkin se on aina jäänyt ja hieman olen arkaillutkin niiden ulkoiluttamista.
Muistan monia kertoja nähneeni lapsuudessani ja nuoruudessani, kuinka vanhemmat ihmiset toivat kaktuksiaan ulos ja hylkäsivät ne tylysti jonkin puskan juurelle. Syksyllä ennen pakkasia ne vietiin takaisin sisälle ja voi, kuinka hienosti ne sitten kasvoivatkaan. Ja keväällä tietysti kukkivat, kuinkas muutenkaan!
No, minä olen kaktuksiani lähinnä hoivannut tappamalla. Mutta viime vuosina olen saanut joitakin jopa pysymään hengissä. Siitäpä on meikäläinen innostunut entisestään ja hankkinut pikkuhiljaa lisääkin rakastamiani piikkikukkia.
Mutta eihän rakastettuja ja hemmoteltuja etelä- ja länsi-ikkunoiden kermapiikkejä nyt ihan mihin tahansa ulkona voi viskata. Niillehän täytyi rakennella jokin hieno tellinki, missä ne olisivat näytillä ja ihailtavana. Tietysti piti ottaa huomioon sekin, ettei Leppämäen väki, ihmiset ja eläimet huomioiden, telo itseään niihin. Kaktuksen piikki ihon alla on viheliäinen!

Olen hieman kaupoista katsellut jonkinlaista kukkatikasta tai -porrasta. Itsehän en osaa rakennella mitään ja aina ei viitsisi Beibeä vaivata. Pari kertaa olen asian ottanut puheeksi, eikä Beibe kyllä kieltäytynytkään minulle moista värkkiä tekemästäkään. Mutta kun hänelläkin on niin paljon tärkeämpiäkin puuhia!
Yksi aamu, minulta kysyttiin kaktustelineen mittoja ja sitä, mihin sellaisen olisin yleensäkin ajatellut sijoittaa. Ja kas, reilu tunti siinä meni ja kaktuksille oli hieno porras tehtynä aitan rapulle!

Materiaalit tellinkiin eivät tulleet mitään maksamaan. Heinäseipäitä Leppämäessä on ollut omasta takaa. Hyllyt Beibe teki ulkosaunan vanhoista laudepuista. Se on sitä samaa hien patinoimaa lautaa, mistä Hehkunkin ruokintaparsi aikanaan tehtiin. Nyt on sekin lauta sitten loppu!

Kyllä mä olin ihan into piukeena hienosta telineestä! Ja kuinka upeilta meidän kaktukset siinä näyttävätkään. Ai että!

Meillä on vielä muutamia kaktuksia lisää, mutta ne ovat sellaisia ihan pikkuisia. Ajattelin, että ne pääsevät sitten joskus tulevina kesinä ulos, kunhan ovat ensin kasvaneet.

Vaikka ovatkin kuumaa, paahdetta ja auringon porotusta kestäviä noin periaatteessa, suojasin ne alkuunsa harsolla. Se saa olla paikoillaan joitakin päiviä, ettei piikkiset pala. Nämä meidän sisällä eläneet "pehmot", eivät kuitenkaan ole niin ankarista oloista kotoisin, kuin esi-isänsä.

Nähtäväksi jää, selviytyvätkö meidän piikkiset kesästä. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta!

Ja huomatkaa, kuinka taitavasti sain kuvattua vain aitan toista puolta. Toinen puolihan on ihan täynnä rojua, mitkä siirsin sinne puolen kuvia rumentamasta! 😆