"Miksi ruokaa heitetään roskiin?", ja muita sekalaisia mietteitä ruuankulutuskäyttäytymisestä!

Tämä postaus on täynnä omia ajatuksiamme ja tuntemuksia ruuasta, sen kuluttamisesta, trendeistä ja kaikesta siitä väliltä. Roskiin heitetty ruoka on ihan kamala asia ja hävikin vähentäminen on lähellä sydäntämme.

En ole minkään muun alan asiantuntija kuin oman elämäni ja sekin ala taitaa olla hataralla pohjalla! Joten mielipiteeni perustuvat "mutuun", mutta kuitenkin jonkin verran myös ihan kokemukseenkin.

Tarkoitukseni ei ole loukata ketään, en kuluttajia, tuottajia, valmistajia enkä kaupanalaa. Kirjoitusta ei ole tarkoitettu kohdentaa kehenkään tai mihinkään tahoon. Vaikka joitakin mainitaankin esimerkkien muodossa.

Tarkoitus on ehkä hieman paasata, mutta moralisoida en kuitenkaan halua. Haluaisin herättää ajatuksia ja mielipiteitä itsellemme ruokaa koskevista tärkeistä asioista.

Toivottavasti mietteeni näin tekevätkin lukijoissa ja haluaisinkin mielelläni lukea mielipiteitänne, näkemyksiänne ja kokemuksianne!
Ja vinkkejä ja kokemuksia ruokahävikin vähentämiseen olisi mukava saada Teiltä!

Tällä viikolla on vietetty sekä Hävikkiviikkoa, että Leipäviikkoa. Valtakunnallisen Hävikkiviikon järjestäjänä toimii Kuluttaja-lehti.  Leipäviikon järjestäjänä toimii vuorostaan Leipätiedotus ry.  Lisätietoa viikoista ja järjestäjistä löydät linkeistä.

Molemmat viikot ovat jotenkin lähellä sydäntäni. Vaikken ihan hirvittävän paljon leipää syökkään, kuuluu se kuitenkin jokapäiväiseen ruokavaliooni. Tuore, kunnollinen leipä on todellista herkkua!
Ja olenhan koulutukseltanikin leipuri, joten leivällä on iso tila sydämmessäni. Hetken ammattiin valmistumiseni jälkeen toimin leipurina, joten vähän on kokemusta siitäkin.

 Teemaviikkojen vietto samana viikkona sopii mielestäni tosi hyvin, koska leipähän on sellainen elintarvike, jota menee haaskuuseen ihan järkyttäviä määriä. Niin kotona, ravintoloissa, ruokaloissa  kuin kaupoissa. Se on minusta ihan pöyristyttävää!

Miksi leipää ei arvosteta ja sitä heitetään ihan surutta menemään? Yksi syy on varmasti hinta. "Suomen suosituimpaa" ruisleipää saa ison paketin alle kahdella eurolla. Saati sitten montaa muuta vastaavaa leipää. On helppoa heittää roskiin muutaman päivän vanhaa leipää, kun se ei taloutta juurikaan kaada. Luulisi, ettei leipureista tunnu kovin hyvältä tehdä päivittäin työtä jota ei kuluttaja arvosta.

Kuluttaja määrittelee leipätottumuksillaan sen mitä kauppojen valikoimiin otetaan. Ja ainakin suuret leipomot vastaavat kysyntään, koska niillä on pieniä paremmat mahdollisuudet tuottaa edukkaasti isoilla linjastoilla persoonatonta, pala palalta saman näköistä ja kokoista tuotetta. Jos kuluttajat olisivat valmiita maksamaan alle kahden euron bulkkileivän sijasta hieman enemmän laadukkaammasta, vaikkapa oikein juureen leivotusta, yksilöllisen näköisestä herkkuleivästä, niitä olisi leipomoiden alettava tuottamaan. Ja tuollainen herkullinen, muutaman euron leipä tulisi ehkä todennäköisemmin syötyä. Kukaan ei raaski heittää kallista leipää menemään ja eikä sitä tarvitsikaan, koska se olisi niin hyvää!

Sitäpaitsi, leipä jos mikä on helppo käyttää hyödyksi. Vanhentuneesta leivästä saa kätsysti krutonkeja varastoon sosekeitto- tai salaattipäivää varten. Kuutioi leivän ja jos ei ehdi sitä heti pannulla öljyssä valkosipulin ja mausteiden kanssa pyöräyttämään, niin antaa leipäkuutioiden kuivahtaa rauhassa. Ne voi sitten kun on aikaa heittää uunipellille, maustaa makunsa mukaan, ripsaus öljyä päälle ja paahtaa niitä uunissa kunnes ne saavat kivan ruskean värin.
Ruisleivästä saa ihania ja maukkaita leipätikkuja vaikkapa vihannesten kera dipattavaksi!
Leipiä voi kuivata myös viipaleina. Kuivia viipaleita voi sitten liottaa haluamassaan nesteessä ja käyttää lihapulla- tai kasvispihvimassoihin. Ja tietysti tehdä kuivatuista leivistä ihan korppujauhoja.
Hieman kuivahtanutta leipää voi pilkkoa kulhoon, maustaa krutonkien tapaan ja vipata salaatin sekaan sellaisenaan. Myös tomaattipohjaisiin pastakastikkeisiin kuivahtanutta leipää voi repiä palasiksi.
Hieman vanhentunut leipä "nuorentuu" kun sen lämmittää. Heitä paahtimeen, mikroon tai tee lämppäreitä uunissa jollain ihkulla täytteellä.
Tietysti noita edellä "parjaamiani" ruisleivänpaloja voi kuivata ihan sellaisenaan ja syödä voin kanssa. Miksi heittää leipää menemään ja ostaa sitten kuivattua leipää? Höh!

Voihan kuivia leipiä syöttää myös kotieläimille. Koiratkin mielellään rouskuttavat kuivaa leipää. Jopa meillä jää leipää joskus haaskuun. Meillä niitä jatkojalostetaan edellä mainitsemillani tavoilla. Jonkin verran niitä sitten elukoillekkin annetaan. Mutta toisaalta, miksi syöttää ihmisille tuotettua ruokaa eläimille, jos ei ole pakko.

Kaikista paras konsti on mielestäni se, ettei osta leipää sen enempää mitä sitä syö! Suurin osa kansasta asuu kuitenkin ihan kauppojen läheisyydessä ja käyvät niissä jopa päivittäin. Ostaa vaikkapa joka päivä tuoretta leipää sen päivän tarpeiksi. Ja voihan osan laittaa pakkaseen. Meillä tehdään niin. Tietysti täytyy muistaa niitä leipiä pakkasesta myös käyttää!
Tai leipoo itse! Harvoin itse leivottuja sämpylöitä tulee roskiin heitettyä.

Työni, harrastukseni ja elämäntapani liittyvät kiinteästi ruokaan ja raaka-aineisiin. Ruoka on tosi tärkeä osa elämääni ja suuri mielenkiinnon ja intohimoni kohde.
Vuosikymmenten mittainen työura elintarviketeollisuudessa on tuonut tietoa suuremmassa mittakaavassa. Teurastamotyö on tutustuttanut alkutuotantoon. Työskentely valmisruuan parissa, sen valmistuksesta, pakkaamisesta ja asiakkaalle lähettämisestä on kokemusta.
Täytyy kyllä myöntää, että tieto on tuonut myös jonkin verran tuskaakin!

Työskentely muutamassa eri työmaaruokalassa on antanut kokemusta ruuan tekemisestä asiakkaille hieman pienemmässä mittakaavassa kuin teollisuudessa, mutta suuremmassa kuin kotona.
Lisäksi ruokalatyö on antanut asiakaspalvelukokemuksen ja sitä kautta suoran palautteen työstä.

Koti, alkutuotanto, teollisuus, ruokalat, ravintolat ja kaupat; kaikkia näitä yhdistää roskiin menevä ruoka. Teollisuus, ruokalat, ravintolat ja kaupat ovat varsinkin viime vuosina alkaneet kiinnittämään paljon hävikin torjuntaan. Totta kai, sehän ihan ymmärrettävää, koska se on tuotosta pois. Lisäksi ruokajätteen hävittäminen on kallista.

Kaupat ovat ottaneet erilaisia toimintamalleja vähentääkseen heidän osuuttaan roskiin menevästä ruuasta. "Punaisella tarralla" myytävät, viimeistä myyntipäivää lähestyvät tuotteet, houkuttelevat halvemmalla hinnalla kuluttajaa.  Tämähän on toisaalta asiakkaille hyvä tapa hankkia edullisia elintarvikkeita. Itsekin niitä ostamme välillä houkuttelevan kohteen sattuessa kohdille.
Mutta samallahan tämä osoittaa sen, että kaupassa on liikaa tarjontaa, koska sitä jää yli. Lehdissä oli jokin aika sitten juttua, että kaupat ovat huomanneet joidenkin tuotteiden menevän kaupaksi vasta punaisen tarran saatuaan.

Tämäkin on toisaalta kuluttajien "syytä", koska halutaan tarjontaa olevan huru mykke. Koska ei voi tietää mitä tekee kulloinkin mieli, vaan mielitekoja sumplitaan sitten kaupassa. Myös nykyään halutaan saada kotimaasta niitä elintarvikkeita, mitä on saanut esim. jollain etelänreissulla. Kaupoissa pitää olla, mistä valita!
Jos on päivällisajatuksena vaikkapa se minua lähellä oleva broileri, valinnan varaa pitäisi olla kaupassa kymmeniä erilaisia ruhonosia, vielä useammalla mausteella. 80 -luvulla kun broitsunkoivet tulivat kauppaan, niitä oli ihan vaan maustamattomia ja yhdellä mausteella. Ja hyvin kelpasivat, prkl!

Ei kaikesta, jumalattoman suurista valikoimista ja tuotemääristä kuluttajaakaan pelkästään voi syyttää. Kyllähän elintarviketeollisuus ja kauppakin omalta osaltaan haluaa johdatella kuluttajaa siihen suuntaan, mitä on heille kannattavaa tuottaa ja myydä.

Minä olen aina rakastanut käydä ruokaostoksilla. Johtuen ehkä kiinnostuksestani ruokaan ja raaka'aineisiin. On ollut aivan ihanaa kierrellä hyllyjen välissä ja tutkailla kaikenlaisia uutuuksia. Samalla suunnitella viikon ruokalistaa.
Mutta viime vuosina olen saanut ruokaähkyn. En voi käsittää sitä ruuan määrää, mitä kaupat pitävät sisällään. Vaikka vuodet elintarviketeollisuudessa ovat opettaneet ja näyttäneet sen, että ruokaa tuotetaan ihan älyttömiä määriä joka ikinen arkipäivä. Puhumattakaan siitä ruuasta, mitä tuodaan ulkomailta.
Silti hämmästelen sitä, mihin sitä kaikkea ruokamäärää oikein tarvitaan. Ei ole ihme, että siitä väkisinkin osa menee ihan vain roskiin!

Onneksi on herätty myös siihen, että vanhenevaa ruokaa voi lahjoittaa pois. Näin hyväntekeväisyysjärjestöt, kirkot ja muut tahot voivat jakaa niitä ruoka-apua tarvitseville.

Myös joistakin ravintoloista on alettu myymään edullisemmin annoksia, jotka ovat jääneet myymättä.
On jopa perustettu hävikkiruokaravintoloita.

Mutta miksi sitten kotona ruokaa heitetään ihan surutta menemään? Siihen asiaan Hävikkiviikko haluaa kiinnittää kuluttajien huomiota. Jokainen suomalainen pistää ruokaa roskiin yli 20 kiloa vuodessa. Se on paljon. Se on liikaa. Sitä ei saisi tapahtua.

Joskus tuntuu siltä, että ihmiset ovat vain keskittyneet valittamaan ruuan hinnasta. Nykyihmisellä on kuitenkin kohtuullisen paljon rahaa; matkustellaan paljon, harrastetaan kaikkea ja niin edelleen. Mutta ruoka on aina vain liian kallista!
Valitetaan myös ruokaa tuottavien, -tekevien ja -myyvien ihmisten palkkojen suuruudesta. Jos itse ruokaa ei arvosteta sitä roskiin heittämällä, miten voi arvostaa ruuan kanssa työtään tekeviä ihmisiä?
Mutta ajattelevatko valittajat koskaan sitä, kuinka paljon perheen ruokakustannusten määrästä koostuu juurikin siitä roskiin menevästä ruuasta? Olisi ehkä ihan hyväkin pitää hieman kirjaa siitä, kuinka paljon heittää ruokaa pois ja laskea sille summa. Sen kuin vähentää koko ruokakustannusten määrästä, voikin yllättyä!

Jotenkin minusta on vain alkanut tuntumaan siltä, että aina vaan vieraannutaan enemmän ja enemmän siitä, mitä ruoka on ja mistä se tulee. Se on ihan uskomatonta, kun ottaa huomioon sen, että tietoa saa ihan kaikesta helpoimmin ja eniten kuin koskaan.
Jotenkin on alkanut myös tuntumaan siltä, ettei ruuasta saa näkyä, mitä tai mikä se on ollut. Ruuan pitää olla "massaa". Tämä näkyy esim. luuttoman broilerinfileen suosiona. Suomessa luullinen broitsu ei tee kauppaansa. Samoin ihan jauheliha, sen suosio vain tuntuu lisääntyvän jatkuvasti. Juurikin erästä pariskuntaa haastateltiin tv:ssä ja he kehuivat kuinka ihanaa on kun nykyään saa broitsun jauhelihaa kaupasta.
Eläin ei saa näyttä eläimeltä lautasella. Samaten osa vihanneksista ei saa olla itsensä näköisiä. Muuten ne ei maistu ihmisille ja tee kauppaansa.
Onneksi on myös sellaisia ihmisiä paljon, jotka haluavat käyttää elintarvikkeita ja raaka-aineita vastuullisesti. Suosivat lähi- ja luomuruokaa, ei tehotuotettua lihaa jne.

Ei myöskään osata arvioida voiko ruokaa vielä syödä. Paljon on kampanjoitu siitä, että viimeinen myyntipäivä ei ole viimeinen käyttöpäivä. Onko ihmisten aistit huonontuneet? Vai johtuuko se vain yksinkertaisesti siitä, että ruoka on niin halpaa ja uutta ruokaa on helposti saatavilla? Kiire kenties?  Laiskuus? Mielikuvituksen puute? Ei ehditä, keksitä tai jakseta nähdä vaivaa kehitellä kotona vanhentuvasta ruuasta mitään. Tai ei vaan tee mieli sitä, mitä kotoa löytyy ja ostetaan uutta.
Puhuimme juurikin keittiökollegani Terhin kanssa siitä, että olemme molemmat saaneet lapsuudenkodeista ja mummuloistamme opit ruuan käyttökelpoisuuden tunnistamiseen. Jos haju, ulkonäkö tai maku ei ollut sellainen mihin oli totuttu, kannatti harkita käyttääkö tuotetta tai raaka-ainetta. Kerrottiin myös, että pilaantuneesta ruuasta voi tulla maha kipeäksi!
Tieto siitä mikä ruuan pilaannuttaa, on molemmille tullut sitten elintarvikealan mikrobiologian ja hygienian opiskeluiden myötä.
Elintarviketeollisuudella on paljon keinoja, joilla saadaan ruoka säilymään ilman lisäaineita pitkän aikaa ja vielä sen viimeisen myyntipäivän yli. Puhtaus on niistä se tärkein!

Vanhentuvaa ruokaa on kuitenkin niin helppo käyttää. Ottaa esim. töihin evääksi. Pitää jämäruokapäivä kotona. Ei lautasella tarvitse olla vain yhtä ruokaa. Sen voi koostaa viikon aikana kertyneistä jämistä buffet tyyliin.
Jos jääkaapista löytyy viili, jogurtti ja rahka- tai turkkilaisen jogurtin jämä, ei muuta kuin vatkaimella sekaisin, ripaus sokeria ja sekaan vielä pilkkoo pari nahistunutta hedelmää. Näin on herkullinen jälkkäri tai välipala valmis.
Smoothieboomin jyllätessä on tosi erikoista, että yleensäkin hedelmiä ja vihanneksia jää hukalle. Blenderiinhän voi ujuttaa kaikki kurkunpätkät ja salaatin jämät.
Kuiva-aineista voi kaikki pussinjämät kerätä ja tehdä viikonlopun aamiaiselle tai iltapalalle sämpylöitä tai teeleipää. Ihanaa herkkua! Niihin voi laittaa myös kaikki hapanmaitotuotteiden, kermojen, mehujen, sosekeittojen ja vastaavien jämät ja tilkat.
Ryynipussien jämät voi keittää ja käyttää salaateihin ja keittoihin purutuntumaa lisäämään.
Keittoja voi jatkaa lisäämällä vihanneksi, nakkeja tai leikkeleiden jämät. Tai surauttaa keitonjämät sosekeitoksi lisäten hieman kermaa tai tuore/sulatejuustoa.
Samoin kastikkeiden jämiä voi jatkojalostaa heittelmällä luovasti kaikenlaista jääkaappiin jääneitä edellä mainittuja juttuja.
Yhdestä annoksesta kastiketta ja vaikkapa makaronia saa kummasti kaksi annosta yhdistämällä ne uunivuokaan kerma/maitotilkan ja parin tomaatin kanssa. Juustoraastetta päälle ja uuniin. Nam!

Meillä ei juurikaan jää ruokaa tai raaka-aineita haaskuuseen. Käytetään paljon edellämainitsemiani kikkoja ja moni muita.
Mutta joskus niinkin tapahtuu, että jotain jää "hukalle" ja meillä eläimet kyllä sitten ne syövät. Ne syövät suurimman osan myös hedelmien ja vihannesten kuorista ja kannoista. Kanat... niitä pitäisi olla kaikilla! =D Ja komposti sitten hoitaa ne jätteet, joita ei voi eläimille syöttää.

Marttojen sivuilta löytyy huikeasti vinkkejä ruokahävikin torjumiseen, kotitalouden käytännonneuvoja ja ihan ruokaohjeita.

Kovasti on myös kaikenlaisia ruokatrendejä ja niihin osa kansasta lähtee hanakasti mukaan. Mutta arvostavatko he todellisuudessa itse ruokaa, vai onko se jotain ihan muuta?
Onhan meillä näitä "kukkakaalitalkoita" ja "lehtikaalibuumeja" ja hyvä niin. Mutta kovin helposti ihmiset innostuvat pitkälle prosessoiduista uutuustuotteista, kuten nämä nyhtökaurat ja härkäpaputuotteet. Nyt en halua niitä mitenkään sen enempää mollata, mutta onhan se nyt ihan selvää, että kovan prosessin papu käy muuttuakseen sellaiseksi tuotteeksi kuin on. Tästähän minulla ei ole varmaa tietoa, oletus vain.
Minä olen niin "papu papuna" -tyyppi, että karsastan ja välttelen moisia teollisesti prosessoituja, tunnistamattomaksi käsiteltyjä tuotteita. Haluan syödä sellaista ruokaan, minkä tunnistan ja sen raaka-aineet ovat tunnistettavia ilman, että pitää paketista lukeaja tarkistaa!

Pavut ovat valittu ensi vuoden vihannekseksi! Wuhuu!

Olen joskus aikaisemminkin ottanut kantaa trendeihin. Postauksessa "Olenko lihaani?" mietiskelin "Lihatonta lokakuuta", lihansyöntiäni ja ruokailutottumuksiani. Jonkin verran myös ympäristötekijöitä.
Kirjoitin silloin, että:  "Mielestäni suuri uhka ilmastolle on se, että ruokaa tuotetaan turhaan. Se, että ruokaa heitetään menemään. Jos ihmiset todellakin söisivät kaiken mitä on tuotettu, sitä ei tarvitsisi tuottaa niin paljon!

Minusta, "Kasvata oma ruokasi" -tempaus, ehkä havahduttaisi kuluttajia siihen, mitä ruuan tuottaminen vaatii. Eikä itse tuotettua ruokaa heitetä menemään! Ei lihaa kuin kasviksiakaan. Ja raaka-aineet käytettäisiin paljon paremmin hyödyksi. Ei syötäisi pelkkiä "parempia" ruhonosia ja myös hieman väärään kasvaneet porkkanatkin käytettäisiin."

Olen yhä edelleen samaa mieltä! Ja lisäänpä vielä sen verran, että ruuan kasvattamista pitäisi opettaa päiväkodeissa, kouluissa ja eritoten kodeissa. Niin saataisiin kaikki arvostamaan ruokaa ja raaka-aineita ihan pienestä pitäen!

Hyönteissyönnistä povataan "maailman pelastusta". Mielestäni se ei ratkaise mitään. Heti kun hyöteisiä alkaa kulumaan, kulutukseen on vastattava tehotuotannolla. Kehitetäänkö sitten ns. broiler-sirkka? Hieman isompi kuin tavissirkat. Paksummilla jaloilla jne.. Tähän se menee, uskokaa tai älkää!
 Samaten käy sirkkojen ja jauhomatojen käyttämän ravinnon. Elintarvikelainsäädäntö voi kieltää, että niille käytetään esim. ravintoloiden hävikkisalaatteja. "Likaisesta" luonnosta niille ei saisi kerätä ruohonkortta, vaan niille pitäisi varta vasten alkaa jonkun tuottamaan ruokaa.  No, olisihan näillä toimilla työllistävä vaikutus, ehkä. Mutta olisiko se sitä mitä hyönteissyönnillä alunperin haettiin?
Hyönteissyöntiä tärkeämpi asia mielestäni on juurikin se, ettei ruokaa tuotettaisi liikaa, yli tarpeiden. Sitä kautta päästöt sun muut ympäristöä kuormittavat tekijät vähenisivät. Näin ainakin minusta tuntuu!
Toisaalta, voisihan tuollainen toiminta vähentää ruuan parissa työskentelevien työpaikkoja pitkällä tähtäimellä. Vaikea asia!

Me molemmat ruuan ammattilaisina ja sitä harrastuksenamme kasvattavina ja viljelevinä ihmisinä olemme seuranneet hieman huolestuneinakin tätä ruuan ympärillä tapahtuvaa kehitystä. Kasviruuan osuus on kasvanut, mutta samalla se on lisännyt niiden pitkälle prosessoitujen tuotteiden käyttöä.
Mutta pientä toiveikkuuttakin on siitä, että ruuan arvostus olisi nousussa.
Tottumusten muuttaminen on vaikeata. Se on kuin hitaasti kääntyvä valtamerilaiva. Onneksi asioista puhutaan paljon ja näyttäisi siltä kuitenkin, että keula on kääntymässä oikeaan suuntaan!

Ruuan hukkaan heittäminen on jättisuuri ongelma. Myös eläinten tehotuotanto on ongelma. Huippuunsa tuottaviksi jalostetut hybridieläimet eivät kestä itse elämää, koska ne on jalostettu ehkä elämään vain tietyn ajan.

Tämä sika eli pitkän ja hyvän elämän!

Ruoka ei ole nykyihmiselle enään sama asia kuin ennen. Siitä on tullut kulutushyödyke kaiken muun ohella. Sitä on tarjolla ja saatavilla melkein ihan mistä vaan, milloin vain. Vaikka ruokaa on saatavilla enemmän kuin ennen, silti sitä ja sen syömistä ajatellaan ja suunnitellaan varmasti nykyään entisaikoja enemmän.
Ruuasta on tullut jumala, on joku on joskus sanonut. Ihmiset rajoittavat elämäänsä ruuan avulla. Se määrittelee ajankäyttöä ja välillä tuntuu, että ruoka määrittelee jopa identiteettiä.
Mietitään mitä voidaan syödä ja mitä ei. Jokin on minulle hyväksi, toinen taas ei. Monet ruoka-aineiden välttelyt ovat ihan turhia ja itsensä kiusaamista.  Toisaalta, jos jonkin syömisestä saa hyvää mieltä ja -oloa, mikäs siinä. Mutta toisten syömistapoja ei saa moralisoida!

Joka tapauksessa, mielestäni jokainen voi syödä ihan miten haluaa. Nykyään se on mahdollista. Mutta se on tärkeätä, että syödään kaikki ruoka mitä ollaan hankittu. Ja arvostetaan sitä ruokaa. Tiedostetaan, että joku on sen ruuan tai raaka'aineen sinulle tehnyt tai tuottanut.