Vuoden 2020 muisteloita

 

Vuoden viimeisenä päivänä tuli todistettua, 
että laturaivo on meihin kaikkiin sisään-
rakennettu ilmiö, jonka esiin tuomiseksi
ei tarvita kuin laittaa sukset jalkaan.

Vuosi 2020 on vaihtunut 2021. Tälle vuosiluvulle on taidettu ihmisten mielissä kasata enemmä painetta ja vastuuta, kuin monelle muulle vuosiluvulle aikoihin.

Ainahan uudelta vuodelta odotetaan jotain parempaa. Terveyttä, matkustelua, hoikempaa uumaa tai ihan vain jotain uuden alkua. Nyt kyllä tuntuu, että ihmiset odottavat vuodelta 2021 jotain ihmetekoa ja maailman parannusta yhdessä räpäyksessä.

Kuukuna silti hienosti ensi kertalaiseksi osasi!
Näillä samaisilla suksilla on allekirjoittanutkin
joskus yli 40-vuotta sitten opetellut 
hiihtämään. Ja raivoamaan!

Aloitin jo tekemään sellaista postausta vuodesta 2020, mihin olisin liittänyt menneen vuoden kuvia ja kuukausi kerrallaan kertonut, miten vuosi oikein sitten oli mennyt.

Mutta eihän siitä mitään tullut! Olen ottanut niin paljon kuvia vuonna 2020, että en todellakaan osannut valita sieltä niitä tärkeimpiä. Koska kaikki oli jostain minulla tärkeästä ja merkityksellisestä jutusta otettu. 

Joten päätin, että laitan postaukseen kuvia vuoden 2020 viimeiseltä päivältä ja vuoden 2021 ensimmäseltä päivältä.

Varmasti jää jotain vuoden varrella sattuneita juttuja kertomatta. Mutta oli kieltämättä aikas hämmentävääkin huomata, kuinka paljon vuodessa ehtii tapahtua. Ja niitä ei kyllä muista, jos ei ole kirjattuna mihinkään. Siksi tämä blogi ja instagram ovat hyviä, koska näihin tulee kuitenkin elämäänsä päiväkirjamaisesti koottua.

Lumitöissä on hyvä purkaa hiihdon aiheuttamaa
kiukkua!

Minulle vuosi 2020 oli onnellisempi kuin moni vuosi aikoihin! Minulla oli aikaa ja jaksamista enemmän kuin vuosikausiin. Sain toteuttaa itseäni opiskelun suhteen ja muutenkin, sekä olla todella paljon lastenlasteni ja Beiben kanssa.

Mummun otsalampulla etsitään jotain sohvan
alle hukattua lelua. Näillä kahdella alkaa
olemaan jo paljon yhteisiä "projekteja"!

Vuosi alkoi epätoivossa opintojeni suhteen. Olin kyllä heti kun "virastot" aukesivat pyhien jälkeen, pistänyt rattaat pyörimään koulunvaihdon suhteen. Olin miettinyt koko joululomani sitä, että mitä teen ja tullut läheisteni kanssa siihen tulokseen, että jos en ole saamaani opetukseen tyytyväinen, ei se ota, jos ei annakkaan kokeilla samaa alaa toisessa opinahjossa. 

Opintoja piti kuitenkin yrittää väkipakollakin edistää tammi-helmikuun aikana, jotta saisin opintopisteitä. Piti vähän kuin todistella, että olen tosissani opiskelun suhteen ja motivoitunut koulunvaihtoon.

Voi kuinka sydäntä lämmitti lapsen ilo
tähtisädetikusta!

Muutenhan vuoden pari ensimmäistä kuukautta menivät talvea odotellessa! Luntahan tuli tänne itä-Pirkanmaalle vasta helmikuussa ja pääsin lumikenkäilemäänkin kerran.

Ulkoiltua tuli paljon, koska aika kotona lisääntyi koulunvaihdon takia jo ennen "tiedätte kyllä mitä".

Kävimme Beiben kanssa paljon pilkillä ja muutenkin lähiseutujen ulkoilureiteillä patikoimassa. Kävimme myös elokuvissa ja museoissa, sekä minä kirppistelin paljon. 

Ostin itselleni rannekellon ja laitoin chilinsiemeniä multaan.

Tammikuussa saimme vihdoin alkovin rempan valmiiksi. Kokkailin Kuukunan kanssa paljon ja sain elämäni ensimmäiset moniteholasit. Olin ollut kyllä tyhmä, kun en ollut niitä aiemmin hommannut, koska oli ihanaa nähdä taas pitkästä aikaa!

Olin tosi paljon myös yksin ja hieman kärsin todellista yksinäisyyttäkin. Se on ehkä teistä vaikea ymmärtää, koska tuon esille elämässäni paljon sitä, että se on tapahtumarikasta.

Elämäni on sellaista; olen koko ajan menossa ja tekemässä, mutta hyvin pienissä piireissä. Paljon touhuan yksin, Beiben ja tyttäreni kanssa, sekä lastenlasten. Minulla ei ole montaakaan ystävää ja Leppämäessä harvoin ketään käy. 

Joten, talvilomanikin vietin oikeastaan melkein yksin kotona, koska Beibe oli iltavuorossa töissä. Kävin Maurin kanssa Vehoniemenharjulla patikoimassa ja muutenkin samoilin pitkin metsiä, jottei kotona seinät alkaneet kaatumaan päälle.

Kyllä itsekin muistan, että tähtisädetikut olivat
tosi hienoja lapsena ja niitä oli kiva polttaa.

Koko ajan kuitenkin yritin opiskella uusia asioita, koska ei koulunvaihdosta ollut vielä täyttä varmuutta. Opettelin asioita itsekseni, kuten saippuantekoa ja nuotion sytyttämistä ilman tulitikkuja, tuluksilla. Ostin risukeittimen ja keittelin nokipannukahveita pihassamme. Kävin ystäväni kanssa Kangasala talon piirrustusilloissa, vaikka en osaa piirtää ja aloitin kansalaisopiston kalannahan parkkauskurssilla.

Oli kovin kuluttavaakin henkisesti tuutata väkipakolla parit yto-aineet läpi ja sitten vielä yksi osatutkintokin näyttönä. En voinut kertoa kenellekkään koulussa vaihtoaikeistani, koska asiat eivät olleet varmoja. En voinut uskoa, että koulunvaihtosuunnitelmani eivät olisi vaikuttaneet näyttöni arviointiin, joten pidin kaiken sisälläni.

Olinkin todella helpottunut, kun ennen talvilomaa sain kertoa koulussa, että vaihdan toiseen. Se oli tunteikas hetki. Olin iloisesti yllättynyt siitä, että minusta oli oikeasti suurin osa luokkakavereistani pitänyt ja minua jäätäisiin kaipaamaan. Koulunvaihtoni sujui kaikin tavoin hyvässä hengessä, mutta oli todella haikeaa lähteä Ahlmanilta pois, koska olin jo juurtunut sinne ja siellä oli kiva opiskella kuitenkin.

Pihatuija on niin kaunis!

Olinkin kovassa tunnemyrsyssä, koska oli taas samassa tilanteessa, kuin töistä opiskelemaan lähtiessäni. Olin luopunut yhteisöstä ja yksin. Taivaan tosi on ollut se, että ei ihan kovin monta työkaveria ole perääni kysellyt. Tosin, en ole minäkään yhteyksiä pidellyt!

Silti oli ihan into piukeena lähdössä uuteen kouluun. Jo tässä vaiheessa uutisoitiin Kiinan covid-19 -viruksesta. 

Maaliskuun puolessa välissä minun piti sitten aloittaa ensimmäiset lähiviikkoni Osaran maaseutuopetusyksikössä Hämeenkyrössä. Laukku oli pakattu ja petivaatteet pinossa sohvalla autoon pakkaamista odottamassa. Opiskelu Osarassa tiesi minulle asuntolaelämää ja se oli tälläiselle dinosaurukselle kova haaste!

Ja niinhän siinä sitten kävi, että myöhään sunnuntai-iltana tuli wilmaan viesti, että kaikki lähiopetus toisen asteen oppilaitoksissa meni etä opetukseksi.

Meillä oli vuodenvaihteen juhlistamiseksi pari
isoa pataa, jotka kahdestaan ammuttiin
taivaan tuuliin omalta pellolta.

Oikeastaan minua ei harmittanut kouluun lähtemättömyys yhtään! Beibellä oli juuri alkanut maaliskuussa talviloma ja me lähdettiin sitten pilkille kahdestaan, kun olin ensin vielä varmistellut koululta, että kuinka pitkään etäily kestää ja ilmoittanut, etten ole saapunut asuntolaan.

Pyytelin moodleen tehtäviä ja niitä sitten teinkin maaliskuun aikana. Sain mielestäni opintojani edistymään enemmän, kuin olin edellisessä koulussani edennyt 8 kuukauden aikana. Sain jopa yhdestä hyvin dokumentoimastani kouluprojektistani hyvitettyä yhden valinnaisen yto-aineen.

Ihmiset aina sanovat ilotulitteista, että on kuin
rahaa polttaisi. Beibe sanoi, että ei raha noin
nopeasti pala, kuin raketti räjähtää.

Maalis-huhtikuu oli parinkin ison asian odottelua muutenkin. Tyttären laskettu aika oli huhtikuussa ja sitä jännättiin. Toinen jännättävä asia oli Kuukunan sydänoperaatio. Se jo sinällään huoletti, vaikka ihan rutiinitoimenpide. Mutta kuitenkin!

Oman mausteensa tähän tosiaan toi Uudenmaan sulku ja lasten sydänsairaalahan on Helsingissä. Tytär ja vävy jännäsivät, että saako koko perhe lähteä mukaan, sekä miten sairaalassa saa olla läsnä lapsensa kanssa. 

Kaikki meni kuitenkin niin hyvin, kuin voi vaan mennä! Puoli vuotta operaatiosta Kuukunan sydän ja keuhkot ultrattiin ja enempää toimenpiteitä ei tarvita. Hän on terve poika!

Maaliskuussa vävy täytti vuosia ja Kuukunalla oli 2-vuotissynttärit. Niitä juhlistettiin ihan pienillä porukoilla. Ajatella, että mummun ja papan muru on jo niin iso poika!

Maaliskuun lopulla Beibe täytti 50-vuotta. Olin hieman suunnitellut hänelle pieniä ulkoilmajuhlia tänne meille, mutta ne peruuntuivat. Lähdimme syntymäpäivän aamuna pilkille Pajulanjärvelle kahdestaan. Pilkimme ja minä laitoin päivänsankarille nuotiolla juhla-aterian. Beiben mielestä oli ihan parhaat synttärijuhlat ikinä!

Maaliskuun alussa meille syntyi kaninpoikasia ja Tippi-uuhikin poiki kuun lopulla kolme pässipoikaa. Kaikesta tästä ja näiden tapahtumien näkemisestä ja kokemisesta olisin jäänyt paitsi, jos en olisi ollut koronan takia kotona.

Ehdimme tyttären kanssa käymään Hämeenlinnassa katsomassa Anni Rapinojan taidenäyttelyn juuri ennen kuin museot suljettiin.

Leivoin ihan hulluna kaikkea korvapuusteista karjalanpiirakoihin, niin kuin koko muukin Suomi. Huomasin myös, että luovuus luo luovuutta! Kun oli aikaa puuhata kaikkea, niin tuli uusia ideoitakin jatkuvasti.

Yleltä tuli ihan huippua ohjelmaa vuoden vaihteessa.
Ensin Classical translation konsertti ja sitten vielä
Partamatin dj setti. Ai että mä niin rakasti molempia!

Huhtikuussa Beibellä oli vähän töitä ja hän piti monta pekkasvapaata. Kävimme luontoilemassa erilaisissa kohteissa ja nautimme siitä, että maailma oli pysähtynyt. 

Minä yhä etäilin opiskeluissani ja se ei tuottanut ongelmia, koska olin jo tottunut Ahlmanilla digitaalisuuteen. 

Laittelin myös tomaatintaimia kasvamaan ja kylvin jo kasvihuoneeseen retiisiä, salaattia, pinaattia ja sipulia. Näytti siltä, että tästä poikkeavasta tilasta ei niin päästäisikään eroon ja kotoilu saattaisi kestää jonkin aikaa.

Haudoin kanantipuja koneella, laitoin lisää kasveja esikasvatukseen, laitoin ruokaa ja kävimme varmaan ensimmäistä kertaa ikinä soutelemassa huhtikuussa.

Uuden vuoden päivä oli kaunis kuin mikä!

Huhtikuun 20. päivä syntyi myös Omppu. Ihana, pieni tyttö, joka valloitti kaikkien sydämet heti. Kiitos poikkeustilanteen, sain olla tyttären perheen apuna ja hakea Kuukunan meille. Benja-koira oli haettu jo silloin, kun tytär ja vävy lähtivät synnärille. 

Kaiken tämän isovanhemmuuskuplassa leijumisen keskellä, suunnittelin kevätkylvöjä, teimme lammasaitoja, ulkoilin ja vaikka mitä. Suunnitelmat olivat yht'äkkiä muuttuneet niin paljon suunnitellusta, mutta ei kuitenkaan huonompaan suuntaan.

Beibellä töissä oli tosi hiljaista. Ihmisten hamstrausinnon laannuttua, ruoka ei niin liikkunutkaan ja kun koulut ym. suljettiin, valmisruokaa ei vaan mennyt. Hän ottikin kesälomaa huhtikuun loppuun ja toukokuussa hän jäi jo aiemmin anotulle vuorotteluvapaalle. Muun maailman kärvistellessä, meistä tuntui, että meillä olisi edessä elämämme kesä!

Ja niinhän se olikin! Aikaa tehdä "ihan kaikkea", oli valtavasti. Beiben pitkäaikainen haave valaa puimalaan uusi lattia, toteutui. Kovan homman takanahan se oli, koska hän sen purki itse ja valoi naapurin vanhan betonimiehen kanssa. Mutta betoniauton vierailusta Leppämäen mummulaan tuli niin kova juttu pienelle Kuukunalle, että siitä puhutaan vieläkin. Koska olin taas kerran kotosalla, pystyin ottamaan pojan meille katsomaan isoa betoniautoa. Konehullulle pojalle tämä oli mahtava juttu nähdä tälläinen iso työkone läheltä.

Huhtikuussa minulla taisi olla pari hassua lähiopetuspäivää. Niille ei olisi ollut pakko osallistua. Mutta halusin, koska en ollut koululla käynyt kuin kerran hoks-keskustelussa. Olikin mukavaa nähdä opettajia ja vähän millaista porukkaa minulla olisi luokkakavereinani. 

Linnut kaivelleet jotain syötävää lumen alta.

Toukokuussa oli taas pari lähiopetuspäivää ja minulla alkoi Green caren opinnot. Ne olivat lähinnä netissä ja luokkakaverin kanssa alettiin suunnittelemaan verkossa toteutettavaa näyttöä. 

Kävimme parissa pienessä oma toimi -tapahtumassa ja Hörtsänän arboretumissa. Keräsin hulluna villiyrttejä ja tein niistä kaikenlaisia kokeiluja. 

Värjäsin villalankoja ja ramppasin metsissä tunnistelemassa eri metsätyyppejä koulutehtäviä varten. 

Eläin- ja ihmislapset kasvoivat vauhdilla ja syötiin kesän ensimmäiset retiisit ja raparperikiisseli. Vietin aikaa paljon kasvimaalla. Senhän piti olla melkeimpä ihan laittamatta kesän, koska opinnot piti olla muualla. Mutta sitten kun jäinkin kotiin, laitoinkin kasvimaalle varmaan enemmän kasvamaan kaikkea, kuin "normaalina" kesänä.

Lampaatkin pääsivät ulos, kun ei pitkästä aikaan
satanut mitään. Joulukuusi on raahattu niille 
nakerrettavaksi.

Kesäkuussa minä oli viikon koululla suorittamassa villiyrttineuvojan kurssia. Sen hienosti läpäisinkin ja minusta tuli luonnonyrttineuvoja. Samaan aikaan kun minä olin koulussa, kanoilla alkoi ulkoilukausi!

Otus-myrsky palautti minut maan päälle leijumasta ja rysäytti meidän ison pihakoivun puuliiterin päälle. Isoilta vahingoilta vältyttiin, mutta luonto muistutti mahdistaan. 

Olin myrskyn sattuessa yksin kotona ja Beibe oli juuri silloin kavereittensa kanssa Merikarvialla kalastusreissussa.

Koko kesäkuun teimme puun kanssa töitä. Siitä tuli ihan valtava määrä lampaille ja kanille kerppuja, sekä polttopuita. 

Kummipoika oli meillä viikon ja he kalastivat Beiben kanssa paljon. Myös kallojen käsittelyä Beibe opetti pojalle.

Minulla oli vielä yksi lähiopetusviikko koululla ja sen jälkeen suoritimme koulukaverimme kanssa facebookissa suljetulla ryhmällä Green caren näytön. 

Omppu kastettiin ja hänen oikeaksi nimekseen tuli Neela Valentina. Toisen nimensä hän sai isäni äidin mukaan.

Kastetilaisuudessa ei ollut vanhempien ja isoveljen lisäksi kuin pastori ja kummit. Ompun kastejuhlia ei ole vietetty vieläkään. Ja kohta hän täyttää jo vuoden!

Sitten sairastui isäni vakavasti ja hänelle luvattiin 3 viikkoa elinaikaa. Hän pääsi Pirkanmaan hoitokotiin ja hän ehti siellä olemaan viikon, kunnes hän menehtyi. 

Olin suunnitellut kesäksi koulua edistäviä kurssiprojekteja, mutta onneksi en ehtinyt niitä alkaa toteuttamaan. Olin myös iloinen siitä, että en ollut työelämässä isäni sairastumisen aikaan, koska en olisi varmastikkaan sieltä vapaata saanut hänen viimeiseksi ajoikseen.

Isäni kuolema toi minulle yllättävältä taholta mietittävää ja jouduin paljon tutkistelemaan itseäni ihmisenä. Onneksi olen saanut niin paljon ulkopuolista apua tässä asiassa, että olen tajunnut sen, että kukaan muu ei minua tunne niin hyvin kuin minä itse. Ja jos mielestäni olen ihan hyvä tyyppi, joku saa olla minusta ihan mitä mieltä itse haluaa.

Onneksi oli taaskin nuo lapsenlapset, joiden rakkaus ja välittämien on niin vilpitöntä. He eivät kyllä tajuakkaan, kuinka paljon voimia he ovat tietämättään antaneet mummulleen. Kun he ovat joskus hieman vanhempia, aion sen heille kertoa!

Keäskuun loppuun mahtui vielä heinähommia ja osallistuimme Beiben kanssa perinnejousiammuntakurssille. 

Heinäkuuhan oli minulle oikea kesälomakuukausi. Vaikka luontoalalla koulu on koko ajan mielessä, kyllä minä lomailinkin. Kierrettiin kaikki lähiseutujen taidenäyttelyt ja kesäkahviot. Tein yhden blogiyhteistyön ja tutustuttiin sitä kautta pariin ihanaan ihmiseen.

Keräsin villiyrttejä, tein saippuaa, kiipesimme Beiben kanssa Oravivuorelle, Kuukuna oli mummulassa alvariinsa ja kävimme kalastelemassa.

Isäni siunattiin ja kävimme illalla melomassa Beiben kanssa. Olikin hyvin mieltä puhditavaa meloa myöhään illalla hiljaisella järvellä ja puhdistaa mieltään surusta ja pahoista sanoista.

Tällä reissulla löysimme jättimäärän herkkutatteja.

Beibe teki minulle Hehkun lapaluusta korvakorut nimipäivälahjaksi ja kävimme viettämässä Tampereella hääpäiväämme. 

Pidimme "tuplat" eli kaksoisnimipäivät Beiben siskon, Sarin kanssa meillä hodareita grillaten.

Keräsimme litroittain mustikoita ja lakkaakin saatiin hieman. Kasvimaa ja -huonepukkasivat satoa ja syötiin hyvin.

Blogikaveri Heli kävi meillä kylässä ja siitä olin kovin iloinen! Beiben kanssa kävimme ystävämme 50-vuotisjuhlissa ja sekin oli oikein mukavaa!

Elokuussa vietin aikaa vuoronperään vattupusikossa, sienessä ja lastenlasten kanssa. Nukuimme yhden yön meidän pihassa teltassa, koska se oli yksi koulutehtäväni. Pääsimme vielä juhlistamaan toisen kaverimme viiskymppisiä.

Koulu alkoi taas lähiopetuksena ja siellä poltettiin tervaa, sekä opettelin lisää kranssien tekoa kanervista ja sianpuolukasta. Kerättiin ja puhdistettiin männynjuuria ym.

Lisäksi opiskelin itseni marjaneuvojaksi ja minulla oli alkoi luonnontuotteiden jatkojalostuksen jakso. Opiskelu olikin yht'äkkiä muuttunutkin kuukausien etäilyn ja lomailun jälkeen aikas hektiseksi.

Beibe oli kuitenkin edelleen vuorotteluvapaalla ja hoisi kotihommat. Joten minä sain nauttia opiskelustani täysin rinnoin. Olin niin kiitollinen hänelle tästä mahdollisuudesta! Tosin, niin oli hänkin kuulemma minulle, että sai pitää vuorotteluvapaan juuri nyt!

Syyskuussa suoritin minulle fyysisesti haastavan kestävällä tavalla toimimisen näytö. Kolme päivää Seitsemisen kansallispuistossa sähköttömässä mökissä, yli 20 luokkakaverin kanssa yhteiseloa elellen. Käytiin raivaamassa suota raivaussahoin, juostiin pitkin mettiä kasveja, luonnonmuodostelmia ja metsätyyppejä tunnistellen ja tenttien. Selvisin näytöstä ja nyt se on suoritettuna!

Syyskuussa tytär täytti vuosia ja kävin ystäväni Päivin kanssa hänen työpaikkansa vapaa-ajantoimen reissussa Malmgårdin kartanolla ja tutustumassa Bongan linnaan.

Lokakuussa opiskelut jatkuivat. Tein luonnontuotteistamisen näytön onnistuneesti. Näyttömateriaalinani oli luu. Tentin itseni sienineuvojaksi ja samalla sain keruutuoteneuvojan hienon tittelin.

Kotona keräsin satoa niin kasvimaalta, kuin metsistä. Beibe kävi kalassa ja minä säilöin. 

Syyslomallani käytiin Kuukunan kanssa Hämeenlinnassa Panssarimuseossa. Meidän oli pitänyt lähteä käymään kahdestaan jossain vähän kauempanakin. Mutta koronatilanne alkoi taas pahenemaan ja kävimmekin vain Nokian Siurossa tutustumassa Ossi Somman patsasapuistoon.

Lokakuussa siivosimme kasvihuoneen talviteloille ja tein vähän syyskylvöjä kasvimaalle. Valkosipulia ja porkkanaa ainakin kylvin.

Kuun lopulla alkoi vielä luonnokoristemateriaalien keräämisen ja tuotteistamisen kurssi ja siellä opeteltiin värttinällä kehräämistä, nokkos- ja pellavakuitujen käsittelyä ja vaikka mitä. Kun tulin koulusta kotiin, syyskaktukseni oli alkanut kukkimaan komeasti.

Marraskuussa ystäväni Päivi täytti "pyöreitä" ja lähdimme Tampereelle Vakoilumuseoon ja juomaan kakkukahvit, sekä syömään. Hieman shoppailtiin ja sellaista mukavaa yhdessä oloa, sekä jutustelua. Olimme suunnitelleet jotain reissua hieman kauemmaksi, ehkä Helsinkiin. Mutta muutimme suunnitelmiamme koronan takia. Meillä molemmilla on kuitenkin syymme välttää turhanpäiväistä altistumista.

Beiben puoli vuotta kestänyt vuorotteluvapaa loppui ja meidän piti tottua hieman erilaiseen arkeen. Onneksi minulla ei ollut montaa lähiopetusviikkoa marraskuussa. Mutta niille parillekkin piti hieman suunnitella kotihommien osalta, jottei Beibellä ihan kohtuuttoman rasittavaksi elämä yksin kotona menisi. 

Pässipojat teurastettiin marraskuussa ja meille ei jäänyt kuin kaksi lammasta, Tippi ja Voitto. 

Kuukuna oli meillä paljon, sekä tytär molempien lapsien kanssa ja minäkin vietin aikaani tyttärellä. Marraskuussa ehdin pitämään meillä kotona kranssipuotia ja kävin myymässä Rautajärven joulumyyjäisissä. Myyjäisiin tein hulluna saippuioita, joita sitten laitoin myös joululahjapaketteihinkin.

Joulukuun vaihteessa minulla oli vielä yksi lähiopetusviikko ja koristemateriaaleista näyttö. Pidin sen sulista ja höyhenistä. 

Minulla oli myös pari yto-ainekurssia kerken ja niitä sitten suorittelin joulukuun kotoa käsin.

Pidin myös toisen pop up kranssipuodin tyttären perheen kotoa käsin Kangasalla. Sekin meni kivasti ja sain näistä kranssimyyjäisistäni hyvää oppia mahdollista luontoalan yrittäjyyttä varten.

Ihana näkymä meidän pihatielle! <3

Koko joulukuun pidin myös instagramin puolella Hehku-tontun joulukalenteria. Se oli tarkoitettu lähinnä lapsenlapsilleni. Mutta oli ilo huomata, että siitä saivat monet instaseuraajani iloa. 

Joulukalenteri oli yllättävän työllistävä. Piti ottaa paljon valokuvia ja keksiä kaikenlaisia satuja ja tarinoita.

Joulukuussa vuorostani minä vanhenin. Ensi vuonna sitten ehkä juhlistetaan "pyöreitä" minun osaltani. Muuten en toivo tämän koronan suhteen juuri mitään. Mutta olisi kiva, jos voisin vaikka ensi kesänä juhlia valmistumistani ja vanhenemistani vaikkapa juhlat pitämällä. 

Joulukuussa näin muutamaa ystävääni, kävin naapuripitäjässä kahvittelemassa ja tyttären kanssa vietiin muksuja joulutorille Tampereelle.

Olin tosi paljon yksin kotona ja podin taas hetkittäin yksinäisyyttä. Katselin paljon televisiota ja olin ulkona. Varsinkin Beiben iltavuoroviikot olivat yksinäisiä. Niille yritinkin keksiä itselleni jotain aktiviteettiä.

Beiben siskon kanssa käytiin viemässä jossain vaiheessa teurastettujen lampaiden taljat parkittaviksi. Muutenkin kävin heillä pariin otteeseen joulukuun aikana. Vaikka asuvatkin "kielletyllä alueella" Päijät-Hämeen puolella.

Joulukuun yksi kohokohta oli ennen joulua, kun Kuhmalahden koululta pieni ryhmä tuli Leppämäkeen viettämään glogihetkeä kodalle. Tippi ja Voitto- lampaat tonttuilivat lapsille ja oli mukavaa tuottaa hieman jouluhenkeä lapsille, koska kaikki joulujuhlathan oli koululta peruttu.

Uuden vuoden päivänä hangella oli mielettömästi
jotain pieniä ötököitä.

Joulua juhlistettiin tyttären perheen kanssa ja pääosin kahdestaan. Oli niin mukavan rennot pyhät, että vähän jo alkoi tylsistyttämäänkin. 

Beiben kanssa saunottiin ja ulkoiltiin. Katsottiin ihan sikamonta elokuvaa ja kaikenlaisia sarjoja.

Joulun jälkeen minä tulin flunssaan ja kävimpä ottamassa tikkua nenään. Olin pelännyt testiä ihan kauheasti, mutta sehän ei ollutkaan sitten todellisuudessa mikään paha kokemus. Ja koronaakaan minulla ei ollut. Ihan perusflunssa, mistä ei vielä vuosi sitten olisi varmaan saanut edes sairauslomaakaan.

Beibe oli iltavuorossa uuden vuoden aaton. Tyttären perhe oli kanssani päivän ja lähtivät kotiinsa iltaa viettämään. 

Minä lämmitin saunan ja kun Beibe tuli töistä, niin saunottiin. Ilta katsottiin televisiosta Irwin -elokuvaa ja Yleltä Classical translation -konserttia.

Räjäytettiin pari ilotulitepataa ja katseltiin räntäsateessa muiden poksauttamia raketteja. Oli mukava vuoden vaihde!

Kovasti olen miettinyt sitä, kuinka paljon ihmiset ovat "syyllistäneet" elämässään sattuneista, ikävistä tapahtumista vuotta 2020. On mielestäni päässyt unohtumaan se asia, että elämään kuluu ne surut ja murheet ihan samallalailla, kuin iloiset asiat ja tapahtumat.

Tällä en nyt todellakaan tarkoita joillekkin poikkeusvuoden tuomia vaikeuksia, kuten irtisanomisia, konkursseja, köyhyyttä, yksinäisyyttä tms. 

Vaan tarkoitan sellaista turhanpäiväistä ruikuttamista ja negatiivisuuden luomista. Ei ne pesukoneen ja autojen hajoamiset, tai mahataudit ole tämän vuoden syytä. Ne olisivat tulleet joka tapauksessa!

Ajan henki on ollut sellainen negatiiviuudessa ja kurjuudessa rypeminen. Ja siihen samaistuminen. Minun on ollut todella vaikea tässä "onnellisuuskuplassani" lähteä mukaan tähän ja enkä ole siihen pystynytkään.

Olen myös huomannut, että esimerksiksi sellaiset ihmiset ja yrittäjätkin, jotka eivät ole jääneet sääliin rypemään, ovat myöskin vaikeasta ajasta selvinneet.

Jotenkin on myös tuntunut siltä, että ei olisi edes soveliasta sanoa, että "Minulla on ollut parempi vuosi, kuin pitkään aikaan!". 

Meidän elämässä on ollut paljon surua, murhetta, huolia ja onnettomuutta vuotena 2020. Mutta niin on ollut myös syntymää, iloa, riemua, juhlaa ja onnea. Kaikki nämä ovat elämää ja kuuluvat siihen.

Toivoisinkin, että monet tekisivät itselleen sellaisen lupauksen tai päätöksen, että lopettaisivat jonkun muun ihmisen, asian tai tahon syyttelyn siitä, että oma elämä ei suju tai itsellä on paha olo. Miettisivät, että voisivatko tehdä sen asian eteen ensin itse jotain. 

Itse en aio tehdä mitään ihmeellisä uuden vuoden lupauksia. Tuon muilta toivomani asian olen jo oivaltanut aiemmin ja sitä ajattelua aion jatkaa edelleenkin.

Haluan toivottaa kaikille Teille ihanaa vuotta 2021! Voikaa hyvin!