Iloa tuottavia asioita, litistyneet ketunnaamat ja iso poika

Beibeltä saamani naistenpäivätulppaanit
ovat vieläkin kauniit!

 

Mennyt viikko oli hyvä! Paljon on tapahtunut kivoja ja iloisia asioita. Ei mitään maata mullistavia, mutta ihan tavallisia, kivoja juttuja.

Alkuviikon olin tosi tiiviisti kotona. En käynyt missään pihaa pidemmällä. En edes kaupassa, vaikka jääkaappi ja kuivakaappi alkoivat olemaan perusaineksista tyhjät. Kummasti kyllä sain meidät pidettyä ruuissa ihan hyvin!

Meillähän on pakkasessa lihaa, kasviksia ja marjoja vielä yllin kyllin. Mutta kun vilja- ja maitotuotteet loppuvat, loppuu minultakin ideat. Toisaalta, kyllähän kaksi hyvin varastoon syönyttä aikuista tulee toimeen vaikka millä!

Tässä ollaankin jo käyty kaupassa. Naudanliha
on omasta takaa.

Viikolla meiltä loppui viime satokauden perunat. Olin todella iloinen siitä, että ne riittivät näinkin pitkään. Iloa minulle tuotti myös se, että sain oltua menemättä kauppaan ja käytettyä varastoja hyvin alkuviikon ruokiin. Pienet on pienviljelijän ilot!

Lättyihin ei paljon aineita tarvita!

Sain muutama viikko sitten kutsun rintasyövän joukkoseulontaan. Tiesin, että se on jossain vaiheessa tulossa, koska täytän 50-vuotta. Mutta "the päivä" on vasta joulukuussa, kuten teistä moni tietääkin, joten olin vähän yllättynyt, että kutsu tuli nyt jo.

Eipä siinä sitten mitään, kuin Tampereella mammografiaan. Pikkuisen minua jännitti, koska jotkut olivat kokeneet tissin litistämisen kipua tuottavana. Mutta luotin siihen, että koska ketunnaamani ovat luonnostaan jo litteät, tuskin edes huomaisin koko toimitusta.

Toimenpide tehtiin Terveystalossa Tampereen rautatieaseman vieressä. Koska ratikkatyömaa on ihan siinä millissä ja muutenkin paikka vähän hankalassa paikassa omalla autolla menoon, päätin hypätä Nysseen. Olisihan siinä vieressä ollut pysäkointihalli, mutta helpommin ja ehkä halvemmallakin pääsin bussilla.

Linja-autossa istuessani minulle tuli mieleen erään entisen työkaverini hauska kokemus mammografiasta. Olimme siihen aikaan Sahalahden Saarioisilla töissä ja hän lähti kesken työpäivän käymään tälläisessä samanlaisessa joukkoseulonta tutkimuksessa. Kyseinen operaatio suoritettiin paikallisen terveyskeskuksen pihaan tulleessa bussissa, jossa oli mammografiavehkeet.

Työkaverini oli mielestään lähtenyt ajoissa töistä ja vaikka matkaa ei ollut kuin reilu kilometri, hänelle tuli kuitenkin hilppasen kiire. Paikalle hän saapui hieman hiestyneenä, mutta ehti kuitenkin ihan ajoissa. 

Hän kertoi ennen lähtöään, että oli aamulla oikein pyhäliivit laittanut päällensä. Vaikka hän kyllä tiesi, että hän ne joutuisi riisumaan pois. Mutta kuitenkin oli vähän panostanut, jos vaikka sattuisi olemaan mieslääkäri tai hoitaja. Rintansakin hän oli huuhtaissut ja harmitteli, että ne olivat nyt hionneet, kun hän kiirehti tutkimukseen.

Ja niin paljon olivatkin hionneet, että rinta ei pysynyt laitteen välissä. Hän oli erittäin rintava ja hiestä liukas rinta luiskahti aina pois levyjen välistä, kun ne alkoivat puristamaan sitä. Lopulta rintaa oli pitänyt kaksi hoitajaa, yksi molemmin puolin rintaa. 

Lopulta rintoja oli saatu sen verran kuivattua, että ne olivat alkaneet pysymään levyjen välissä ja kuvaaminen onnistui.

Siinä hän sitten nojasi koneeseen, rinta litistyneenä ja hoitaja oli sanonut, että "Kylläpä siellä onkin harmaata!" Työkaverini oli pelästynyt ihan hirmuisesti ja alkanut tivaamaan, että mitä se oikein tarkoittaa? Onko se huono vai hyvä asia se harmaus?

Hoitaja oli hetken katsonut häntä hämillään ja alkanut nauramaan. "Tarkoitin, että ulkona on harmaata. Ei sinun rinnassasi!" 

Kyllä me silloin aikanaan naurettiin työkaverimme mammografia kokemukselle, kun hän siitä kertoi. Ja tämä naurattaa yhä edelleen!

Minun pienet A/B -koon ketunnaamani saatiin kuvattua ilman mitään kommelluksia. Niitä litistettiin molempia kahteen kertaan, vaa'assa ja pystyssä. Koko toimitus kesti riisumisineen ja pukeutumisineen noin 10 minuuttia. Ei sattunut, puristi vähän! Rinnat olivat pari päivää "puristellut" tuntuiset, mutteivät kipeät.

Tulokset tulevat muutaman viikon päästä kirjeenä ja tekstarina. Kaksi lääkäriä ne tutkivat ja jos jompi kumpi löytää jotain, niin sitten päättävät tehdäänkö jatkotutkimuksia. Jos tehdään, niin sitten soitetaan. Muuten tätä riemua on sitten luvassa seuraavan kerra kahden vuoden päästä 68 ikävuoteen saakka. Kiva juttu, että meillä on tälläinen, ilmainen seuranta!

Koulujuttujen ohella olen hieman tehnyt käsitöitä. Tarvitsin uuden kotipipon ja ajattelin sellaisen sitten itse kutoa. 

Minä siis kudon, en neulo! Jossain näinkin sellaisen Suomen kartan päälle tehdyn tilaston, että missä päin maata kudotaan ja missä neulotaan. Tuntuu muutenkin, että neulominen on puhekielessä enemmän nuoremmilla ja me keski-iän ylittäneet kudotaan.

Olen joskus aikaisemminkin pipon tehnyt. Silloin kudoin ihan yksi oikein, yksi nurin ja sitten loppuun kavennukset ja valmista tuli. Tämä pipo olikin minulla monta vuotta käytössä.

Nyt halusin sellaisen sileällä neuloksella tehdyn, tupsullisen pipon. Koska en osaa yhtään mitään summa mutikassa tekemään, tarvitsin ohjeen. Ongelmana on myös se, että minähän en osaa nauleohjeita lukea. ¨

Meinasin jo luovuttaa ihan alkutekijöihin. Mutta sitten ajattelin, että johan nyt on prkl, etsin ohjeen ja  tartuin puikkoihin.

Nooh, resorin tein ihan tosta vaan! Tietty määrä kerroksia ihan joustinneuletta kutoen. Mutta sitten piti vaihtaa väriä ja tehdä hetken aikaa kahdella langalla sellainen yksinkertaisen näköinen piparkakkureunakuvio pipoon. Ohjeessa luki, että kolme silmukkaa värillä x, neljä värillä x ja kaksi värillä x ja tätä piti kerros tehdä loppuun. Siinä sitten mietin, että mitä tämä tarkoittaa. Pitikö tuon mallikerran kahden silmukan jälkeen jatkaa samalla värillä kolme vai pitikö siihenkin tehdä neljä eri värillä väliin.

Montaa eri vaihtoehtoa kokeilin ja purin ihan yhtä monta kertaa. Mutta en luovuttanut! Sitten tajusin, että pitää tehdä niin, että jatkaa kahden silmukan jälkeen  kolme samalla värillä. Miksi tätä ei voinut selittää niin, että tee kaksi värillä x, neljä värillä x ja viisi värillä x ja sitten taas 4 ja viisi jne. Ja sitten kerroksen loppuun neljän jälkeen kolme. En tiedä ymmärsittekö te yhtään tästä minunkaan selityksestä, mutta minä en ymmärrä näitä neuleohjeita yhtään!

Olenkin monesti sanonut, että voisiko joku tehdä neuleohjeita "for dummies"? Eli sellaisia, mitkä ovat selkokielisiä, eivätkä sisällä lyhenteitä. On tosi kova kynnys alkaa tekemään mitään, kun kaikki ohjeet, jopa ne aloittelijoille tarkoitetut, ovat kirjoitettu ihan ammattilaisille. Jos joku tälläisiä jo tietää olevan, minulle saa vinkata!

Kyllä siitä piru vie kuvio muodostuu!

No, pipo tuli kuitenkin valmiiksi ja olin tosi iloinen siitä, että onnistuin! En osaa kuljettaa toista lankaa toisen mukana ja väkisinkin kuvion alkukohdasta tuli hieman kireä. Mutta minun päähäni se mahtuu ja pysyykin hyvin.

Tupsun sentäs osaan tehdä! Niitä olen lapsena tehnyt paljon. Joten nyt minulla on uusi tupsupipo, jota olenkin pitänyt tosi paljon.

Pipo tupsua ja päättelyä vaille valmis. Ja kello
oli tässä vaiheessa jo puolen yötä!

Tätä pipoa aiemmin olin tehnyt yhdet sukat tosi yksinkertaisella kirjoneuleella. Perussukat osaan nykyään kutoa melkein ilman ohjetta. Riippuu vähän mistä langasta ja mikä on koko. Palmikkosukatkin olen kutonut. Tai palmikkovarrella olevat, siihen loppui minun urani palmikon kutojana. Käsityöraivostani voit käydä lukemassa täältä

Yleensä teen raidallisia sukkia, mutta nyt ajattelin tekeväni varteen kahdella värillä kuviota. Onnistuikin ihan hyvin, eikä langat kiristäneet varressa. 

Kyllä varmaan netistä löytyisi videoita siitä, miten erivärisiä lankoja kuljetetaan työn edessä neuloksen mukana. Pitää joskus etsiä.

Kyllä ne sukiksi tunnistaa! ='D

Vaikka sukkia kudonkin, niin sellaisia pitkävartisia sukkia en osaa kutoa. Minulla on tosi vaikeaa hahmottaa, jos joudun lisäilemään tai vähentämään kesken työn silmukoita. Niinpä kutomani sukat ovat aina sellaisia lyhytvartisia.

Olen saanut monena vuonna lahjaksi pitkävartiset villasukat, mutta nyt sellaisia ei ole tullut vähään aikaan ja yksistä lempparisukistani alkaa tulemaan reiälliset pohjista. Niinpä taas netti auki ja parsimisvideoita katsomaan!

Eikä, reikä!

Molemmissa sukissa oli jo kaksi reikää, mitkä piti parsia. Muistan joskus sukkaa parsineeni ja kotonani sitä kyllä äiti ja mummutkin harrastivat. Mutta en kyllä muistanut miten se tehdään.

Minulla ei ole sellaista parsinsientä, eikä mitään palloakaan löytynyt tähän hätään. Ottikin käsiin ja sormiin tosi paljon yrittää parsia niin, että työ pysyy tiukkana ja etten parsi pohjaa kiinni päällisosaan.

Ensimmäinen sukka meni kyllä ihan päin jotain, mutta reijät sain peittoon. Toinen onnistuikin paremmin, mutta en nyt sentäs vielä ala parsimiskursseja vetämään. Mutta kylläpä taas tuotti iloa moinen pikkuasia, kuin itse parsitut sukat!

Harjoitus tekee... no ei mestaria, mutta
sukka tuli paikattua!

Ensimmäiset menivät vähän miten sattuu!

Koska draivi käsitöiden tekoon oli kova, teimpä vielä yksikertaisen naruamppelin. Tämä on ollut minulle myös sellainen asia, että en ole tajunnut miten näitä tehdään. Olen ollut ostoamppeleiden varassa. Nehän ei montaa euroa maksa, mutta niiden haittapuoli on se, että ne ovat harvoin sopivia juuri siihen ruukkuun, mitä olit ajatellut. Lisäksi meidän tölli on niin matala, että tänne ei kovin pitkä amppeli välttämättä sovi.

Tämän amppeli asiankin kanssa olen kyyneliä vuodattanut ja postauksenkin siitä kirjoittanut. 

Minulla oli siis tarkoitus vaihtaa yksi lehtikaktus isompaan ruukkuun. Ruukku oli vanha Arabian ruukku ja sellainen laakean mallinen. Vaikka minulla oli monta erilaista naruamppelia, niin yhteenkään se ei oikein sopinut. Oli siis pakko etsiä netistä amppelinteko-ohjeet.

Ihan siis solmuja tässä mallissa tehtiin.

Mutta ei niitäkään ihan miten sattuu sopinut
tehdä!

Tein siis ihan yksinkertaisen amppelin, missä vain solmittiin naruja yhteen. Silti jouduin purkamaan sen moneen kertaan. Ruukkuakin mallasin ja silti solmut eivät meinanneet osua kohdilleen. Sinnikkyys taas palkittiin ja nyt kaktus roikkuu uuteen ruukkuun ja multaan istutettuna ihan itse tekemässäni naruamppelissa. Voi että, kun ilahduttaa joka kerta, kun tätä katson!

Ai että!

Vähän kiertää, mutta ei se haittaa!

Olen myös harjoitellut kirveen käyttöä. Beibe tekee meillä polttopuut traktorikäyttöisellä sirkkelillä. Minun osuuteni polttopuuasiassa on heitellä niitä liiteriin, olla joskus avuksi puunkaadossa ja tietysti peräsuoli pitkällä kantaa puita sisälle lämmityskautena, sekä lämmittää taloa.

Muksuna olen viimeksi kirvestä käytellyt ja koulussa hieman harjoiteltiin klapien pilkkomista. Nyt minun piti tehdä pilkkeitä, eli sellaisia ohuita tikkuja, joilla saisi nuotion sytytettyä hyvin. En ole hyvä vuolemaan tuohuksia, joten ajattelin pilkkeillä saavani opiskelunäytössäni nuotion syttymään hyvin.

Toin vielä pilkkeet sisälle, jotta ovat varmasti 
kuivia!

Kuinka ollakkaan, kolatessani polkua liiterille, katkesi sormestani verisuoni. Ei kipeätä tehnyt, mutta sormi turposi, vaikka tökkäsin sen heti lumeen. 

Kummasti yhden sormen ollessa poissa pelistä, vaikeutuu kirveen käyttö. Mutta sain ihan hyvän kasan koivupilkkeitä pilkottua ja taas ei voinut olla muuta kuin iloinen. Jos näillä ei nuotio syty, ei sitten millään!

Kuva otettu juuri, kuin verisuoni katkesi. Tummui
vielä tuosta.

Meidän ihana Kuukuna täytti viime viikolla 3-vuotta! Voi, kuinka ihanaa olikaan katsoa toisen iloa, kun hän sai muutamia kortteja postissa ja pari lahjaakin jo. Synttäreitä juhlistetaan pienissä ryhmissä myöhemmin ja samalla juhlitaan Ompun 1-vuotispäiviä. Kunhan iso-K vähän hellittää.

 Mehän kävimme kahvittelemassa
ja minä otin tyttären kanssa
puoliksi porkkanakakun palasen.
Tästä voit käydä lukemassa
edellisestä postaksesta. Kuukuna sanoi,
että hän haluaa maistaa kakkua. Ja me likan kanssa 
ahneina unohdettiin koko asia. Sitten poika oli
syönyt oman pullansa ja sanoi, että nyt
voisi maistaa kakkua ja mehän oltiin syöty se jo!
Minulle jäi niin surkea olo tästä, koska poika oli 
pettynyt, kun hän ei saanut maistaa porkkanakakkua.
Niinpä minä leivoin hänelle sellaisen. Oli kyllä vähän
pakko uhrautua maistamaan sitä itsekin, koska se ei 
mahtunut rasiaan!

Minä poikkesin koulureissullani viemään leipomani porkkanakakun Kuukunalle. Hän oli toivonut ruuaksi juhlapäivänä hampurilaisen ja ranskanperunoita. Isänsä kanssa kävivätkin sellaiset hakemassa. 

Hänelle oltiin päikyssä laulettu ja kortinkin hän oli saanut. Siinä oli paloauto ja lempparihahmon kuva Ryhmä Hau:sta. 

Pienen pojan ilo siitä, että häntä huomioitiin syntymäpäivän kunniaksi, oli todella tarttuvaa. Kyllähän se taitaa olla meidän aikuisten ajatus, että tarvitsisi juhlia isosti. Lapselle riitti näköjään ihan tälläiset pienet, arjesta poikkeavat asiat. Kuten esimerkiksi se, että iskä tuli hakemaan päikystä, eikä äiti!

"Ota mummu kuva, kun minä pööppään 
omemamemoo!"

Hyvin mennyt, iloisia asioita täynnä oleva viikko huipentui siihen, että minulla oli sunnuntaina Erityisryhmien ohjaaminen luonnossa -näyttö. Tämä kurssi on ollut haasteita täynnä ja tosi epäselvä. Olen joutunut paljon perään kyselemään, että mitä ihmettä tässä tapahtuu, vai eikö tapahdu mitään. Kuitenkin sain oltua sinnikäs ja hoidettua toisen tahon kanssa asiat niin, että pääsin näytön tekemään eräälle tilalle ja yhdelle asiakkaalle.

Olin opettajan sijaisen kanssa sopinut, että hän hoitaa minulle asiakkaan, joka oli hänelle entuudestaan tuttu ja joka sopisi suunnittelemaani näyttötapahtumaan.

Nuotiopaikka evästelyyn valmiina!

Minun oli tarkoitus pitää hyvinvointitapahtuma luonnossa, pienillä taidetuokioilla. Asiakkaana näytössä oli kehitysvammainen mies, iältään 30-40 vuotta. En tiennyt hänestä paljon etunimeä enempää. Tietysti sen, että hänellä ei ollut liikuntarajoitteita, hän puhuu, mutta on harvasanainen ja tietysti allergiat, sekä sen, että onko jotain kohtauksen vaaraa tms. 

Meillä oli kävelyllä mukana kehykset, millä
rajattiin mielenkiintoisia yksityiskohtia.

Minua jännitti ihan kamalasti koko näyttö! Vaikka olen ohjannut työssäni ihmisiä, niin silti tämä oli jotenkin niin henkilökohtainen ohjaus yhdelle erityiselle asiakkaalle. Piti miettiä kovasti sitä, että huomioi asiakasta, mutta ettei ole liian "päälle käyvä". Minähän puhun paljon ja sitten kun hermostun, puhun vielä enemmän! ='D

Hauska "naama" tukkipinossa!

Lähdimme tilan pihasta parin kilometrin kävelylle läheiselle metsäautotielle. Siellä yritimme tarkkailla lintuja, mutta niitähän ei paria varista lukuunottamatta näkynyt. 

Joten, keskityimme etsimään kivoja juttuja luonnosta, mitä voisimme kehystää ja kuvata.

Tämäkin oli tosi kaunis!

Pikkuhiljaa minäkin rentouduin, kun opettaja ja avustajana toiminut toinen näytön vastaanottaja jäivät hieman jälkeen meistä. Jutustelin niitä näitä asiakkaalle ja yritin olla kiinnostunut hänestä kyselemällä ympäripyöreitä hänen elämästään. Olematta kuitenkaan liian utelias!

Tässä annoin hänen itse etsiä jokin yksityiskohta
kehyksiin. Olimme metsäautotiellä, missä oli ollut
hakkuut ja tukkeja oli pinottu tässä ja tie oli tosi 
roskainen.

Tässä hän halusi saada kävyn ja omasta jalastaan
jääneen jäljen mahtumaan kehyksiin. Tiedä,
miten teokset olisivat tästä vielä muuttuneet
paremmiksi ja paremmiksi, jos aikaa olisi ollut
enemmän.

Nuotiokin syttyi paremmin kuin koskaan!

Metsälenkiltä tultuamme, laitoin tulet ja hörpättiin mehua. Tarkkailtiin vielä vähän pikkulintuja. Meillä oli kiikaritkin, mutta asiakas ei oikein hallinnut niiden käyttöä, eikä halunnut enään kokeilla uudestaan. Joten, ihan korteista sitten katseltiin.

Makkarat paistettiin ja kahvit oli keittänyt termospulloon, vaikka olin ensin ajatellut sen nuotiolla keittää. Aika oli rajallinen ja nuotiopaikallakaan ei oikein ollut mahdollista sitä keittää.

Kaksi tuntia meni kuin siivillä, vaikka oli etukäteen jännittänyt sitä, miten saan keksittyä tekemistä niin kauan. Asiakas oli kysyttäessä tyytyväinen ja kaikki oli ollut kivaa. Hän ei osannut eritellä, mikä olisi ollut tylsää ja mikä kaikkein kivointa. Hyvin helppo asiakas! <3

Paria jännityksen piikkiin mennyttä mokaa tein. Kuten sen, että en muistanut ottaa ensiapulaukkua mukaan, kun lähdimme pihasta. Arvosanaksi sain 4 ja olin siihen enemmän kuin tyytyväinen. Arvostelussa oli, että olin ottanut asiakkaan hyvin huomioon ja että minulla on hyvin ihmisläheinen tyyli ohjata. Ohjelma oli pientä hiomista lukuunottamatta hyvä ja suunniteltu niin, että se sopii monenlaisille kohderyhmille.

Olin kyllä tosi poikki, kun pääsin kotiin! On ihan yhtä raskasta järjestää tapahtuma yhdelle asiakkaalle, kuin asiakasryhmälle. Kaikki pitää laittaa ihan samalla lailla, kuin olisi tulossa enemmänkin väkeä, vaikka olisikin vain yksi. 

Tietysti vielä erityisen asiakkaan ollessa kyseessä, häntä joutuu ehkä avustamaan enemmän. Minä esimerkiksi paistoin hänelle makkarat.

Korona vielä toi omat haasteensa etäisyyksien ja maskien kanssa räpeltämiseen. Onneksi sain pitää näytön tuolla tilalla, ettei tarvinnut lähteä mihinkään luontokohteeseen. Nyt saimme olla ihan varmasti vain omalla porukalla.

Mauri väsähtänyt kesken leikin! ='D

Uusi viikko onkin sitten tuonut etäopiskelun. Mitään ohjelmaahan tälle viikolle ei ole annettu. Minulla olisi kädentaitojen jakson viimeinen viikko. Kyllä olen "kättä ristiin lyönyt", että tuli se näyttö tästä jo tehtyä. Ei ole silleen paineita sen suhteen!

Englantia yritän saada eteenpäin. Yhdessä jo suorittamani kurssin Teams-palsussa olin kuuntelemassa, koska ihan hyvä saada kertausta. 

Muuten tästä alkaneesta viikosta näyttäisi tulevan aikas rauhallinen ja saan olla ihan omissa oloissani. Beibellä alkaa talviloma ensi viikolla ja sitä minäkin odotan kovasti. Suunnitelmia ei ole, muuta kuin ehkä pilkkimistä. Mutta mitä muuta sitä ihminen tarviikaan!