maanantai 4. syyskuuta 2023

Suuntana omavaraisuus 2023, osa 9: Kun omavaraistelija ikääntyy tai sairastuu

 

Olen ottanut elokuun aikana hämmästyttävän 
vähän valokuvia!


Syyskuu... joko nyt saa sanoa, että on syksy! Elokuu oli tosi lämmin, mutta sateinen. Kuukausi vaihtui sateisissa merkeissä. Meillä satoi parissa päivässä 95 mm vettä. Se on paljon!

Koska kuukausi vaihtui, on taas aika Suuntana omavaraisuus -yhteispostaussarjan. Joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina kello 9 aamulla, joukko omavaraisuudesta kiinnostuneita bloggaajia julkaisevat tahoillaan postauksen, jonka aihe on päätetty jo aiemmin. 

Suuntana omavaraisuus yhteispostaussarja on ollut voimissaan vuosia omavaraisuusbloggareiden keskuudessa. Omavaraistelijoiden blogiyhteisöä luotsaavat Tsajut-blogin Satu  ja Korkeala-blogin Heikki .Nöyrimmät kiitokset heille, että jaksavat kannustaa meitä kirjoittamaan postauksia ja koota meidän linkkejä.

Suuntana omavaraisuus-sarjan postaukseni löydät tunnisteilla; yhteispostaus, blogiyhteisö, omavaraisuus ja tietysti suuntana omavaraisuus.

Linkit tämän vuotisiin postauksiin löydät alta ja muiden bloggaajien postauslinkit tuttuun tapaan oman postaukseni lopusta.

Osa 1 

Osa 2 

Osa 3 

Osa 4 

Osa 5 

Osa 6 

Osa 7 

Osa 8 


Hassun hauska porkkana!


Elokuu mennä vilahti haipakkaa. Kokopäivätyö toi eteen sen, että tunnit vuorokaudessa loppuivat armottomasti kesken. Ja samalla jaksaminenkin kotitöiden osalta hävisi kummasti. Kyllä se vaan on todettava, että mitä vanhemmaksi tuleen, niin ei vaan jaksa samaan malliin.

Tästä päästäänkin oivasti niin sanottua aasin siltaa pitkin kuukauden aiheisiin, jossa pohditaan ikääntymistä, sairastumista ja sitä, jos jokin onnettomuus sattuu kohdalle. Miten silloin omavaraistelija pärjää? Nyt on sitten tulossa pelkkää sairaskertomusta ja "kurjuutta". Että jos meidän vaivat ei kiinnosta, ei kannata lukea koko postausta!

Me olemme onneksi olleet onnekkaita, eikä mikään suuri tragedia ole meitä kohdannut. Kuten tulipalo tms. Mutta tuosta vanhenemisesta ja sairastamisesta meillä kyllä on kokemusta.

Ikääntyminen on sellainen asia, jolle ei vaan voi mitään. Olenkin yrittänyt olla ottamatta siitä paineita. Mottoni onkin, että "On kaksi asiaa, joille ei voi mitään ja niistä on turha valittaa. Toinen on sää ja toinen vanheneminen".

Monta kurpitsanmolluskaa tulossa!


Me emme ole edes mitään ikäloppuja; minä kohta 52 ja Beibe 53. Olemme kuitenkin molemmat tehneet koko elämämme fyysisesti raskaita ja kehoa kuluttavia töitä. Ja Beibe tekee edelleen. Minä olen päässyt kevyempiin töihin. 

Vapaa-aikamme olemme ryynänneet täällä pienellä ranchillamme, eikä nämäkään hommat ole aina kevyemmästä päästä. Toisaalta monesti mietimme, että olisimmeko näinkään hyvässä kunnossa ilman näitä kotihommia.

Sitä on jotenkin elellyt sellaista "ikuista nuoruutta" ilman huolen häivää. Sitten alkaa tulemaan "kaikenlaista" ja tajuat, että nehän saattavat johtua siitä, että olet jo lähempänä kuolemaa, kuin syntymää. Vaikka emme kumpikaan mieti kovinkaan säännöllisesti vanhenemista, aika ajoin tähän tosi asiaan vaan havahtuu.

Yksi ikääntymisen tuoma asia harmittaa erityisen paljon. Se on tehokkuuden puute. Nuorempana tuntui, että sai aikaan vaikka mitä päivän aikana ja hommat kävi kohtuu helposti. Nyt on iso ponnistus edes aloittaa jokin asia. Ärsyttää!

Kun puhun tästä tuttujen kanssa, niin aina kuulee vastaukseksi, että kovastihan te touhuatte. Joo, joo, mutta aikaan saaminen on paljon vaikeampaa kuin ennen ja itsensä niskasta kiinni ottamisessa lepsuilee.

On kuitenkin helpottavaa, kun tietää tämän kuuluvan ikääntymiseen. Että on ihan normaalia olla saamattomampi kuin nuorena. Ja se, ettei esimerkiksi työpäivästä palaudu samoin, kuin nuorena. Itsellä lauantait menee ihan "harakoille" ja vasta sunnuntaina olen iskussa.

Vain "vanha" voi olla isovanhempi. 
Yksi ikääntymisen hyvä puoli!


Minulla naisena tuo oman "mausteensa" ikääntymiseen vaihdevuodet. Oireet eivät onneksi ole kovin pahat, mutta tiettyinä aikoina kuukaudessa olo on ihan voimaton. Silloin ei voi oikeastaan muuta kuin maata. Olo vastaa alkuraskauden väsymystä.

Tietysti minulla on niitä kuuluisia kuumia aaltoja. Koko ajan on kuuma. Noh, olenhan palellut koko ikäni, mutta rajansa kaikella. Voitte kuvitella, että kesähelteillä oli kivaa, kun hellekelillä tuli vielä sisäistä kuumuutta. Huh huh!

Kärsin myös univaikeuksista. Koko päivän väsyttää, mutta sitten kun on nukkumaan menon aika, en saa unta. Heräilen kipuihin, tai kuumiin aaltoihin monta kertaa yössä. Sitten kun vihdoin saavutan kunnon unen, en meinaa herätä millään. Aamut menevät ihan sumussa ja pää selkiää yleensä puolen päivän aikoihin. 

Tämä biologisen naiseuden hidas kuolema tuo myös kaikkia muitakin vaivoja, jotka liittyvät "alakertaan". Niitä en nyt viitsi alkaa sen enempää avaamaan. Jätän asian mielikuvituksenne varaan! 😜

Vaihdevuosivaivat vievät oman osansa voimista ja jaksamisesta. Vaihdevuodet ei ole sairaus, vaan naisen elonkiertoon kuuluva normaali kehon prosessi. Mutta oireet voivat olla sairauden kaltaisia. Päänsärkypäiviä on useammin kuin vuosiin.

 Olenkin yrittänyt olla armollinen itselleni ja levätä silloin kun siltä tuntuu. Uskoa luo, ettei nämä ikuisesti kestä. Olen kuitenkin iloinen siitä, että mieli on tasainen. En kiukuttele ja ole ilkeä. En ole varmaan koskaan ollut näin zen mieleltäni.


Jonkin verran ollaan säilötty talven 
varalle. Umpioin kesäkurpitsasosetta,
tein kesäkurpitsarelissiä ja Beibe
keitti mehua.


Beibellä ei ole miehenä vaihdevuosia, mutta ei hänkään jaksa kuten ennen. Hän aina harmittelee, ettei ole niin voimakas kuin ennen. Ja kunto on huono. Nämähän on asioita joihin voi hieman vaikuttaa pitämällä kunnostaan huolta. Mutta kyllä kehosta se sellainen nuoren jäntevyys vaan katoaa iän lisääntyessä. Nämäkin ovat tietysti ihmiskohtaisia asioita. Jokainen kroppa toimii omalla tavallaan.

Siinäkin asiassa olemme vanhenemisestamme huolimatta onnekkaita, ettemme ole vakavasti sairaita. Molemmilla on omat "kremppamme", kuten rikkinäiset selät. Minulla on myös kuluneet polvet. Mutta niidenkin kanssa pärjää jotenkin.

Minulla ei ole mitään perussairauksia, eikä lääkityksiä muuta kuin kivunsietoon. Beibellä on verenpainetta ja uniapnea. Mutta vähällä ollaan päästy tämänkin suhteen.

Emme ole olleet kumpikaan vakavasti sairaita. Joitain pelästyksiä on ollut, kun molemmilta on löytynyt kasvaimia. Mutta onneksi ne on saatu pois ja osoittautuneet hyvälaatuisiksi. 

Ikääntyminen ei ole oikeastaan tuonut, ainakaan vielä, sellaisia sairauksia, jotka olisivat vaikuttaneet rajusti omavaraisteluun. Ainut oikeastaan on tuo voimien ja jaksamisen väheneminen. 




Meille on sattunut pieniä tapaturmia, jotka ovat estäneet kotihommiin osallistumisen. Mutta onneksi ei yhtä aikaa molemmille. Joidenkin leikkausten jälkeen ei ole saanut nostella tai välilevyn pullistuman jälkeen on oltu vähän aikaa pois "miesvahvuudesta". Toinen on silloin hoitanut pakolliset hommat.

Pahimpia aikoja on ollut ne, kun kumpikin on ollut muuten kipeänä. Raju flunssa tai vatsatauti on riehunut yhtä aikaa molemmissa, niin siinä on sitten arvottu, kumpi on kykeneväisempi raahautumaan elukoita hoitamaan.

Tyttären perhe auttaa meitä kyllä tarvittaessa kykyjensä mukaan. Mutta he eivät asu ihan lähellä ja heillä on omat työnsä ja pienet lapset. Meillä on pari naapuria, jotka varmasti auttaisivat jos oikein kova hätä tulisi. Meillä on vaan todella kova kynnys kysyä apua. Eikä vielä ole tullut niin kovaa hätää, että olisi joutunut apua pyytämään perheen ulkopuolelta.

Tomaattisato on yksi "uramme" huonoin!
Hieman sain kuitenkin säilöön umpioitua
tomaattikastiketta.


Kun aikanaan sain 40-vuotispäivänäni lahjaksi kaksi pullistumaa lannerankaani ja olin 5 viikkoa sairauslomalla yrittäen saada toista jalkaani toimimaan kunnolla, tein varmaan yhden elämäni parhaimmista päätöksistä ja luovuin isoista hevosista. Se oli myös yksi elämäni vaikeimmista päätöksistä. En voinut sälyttää kaikkea vastuuta hevosten hoidosta ja liikuttamisesta Beiben harteille, kun en silloin edes tiennyt kuinka tulen toipumaan. Menin syntymäpäiväni aamulla laittamaan hevosia ulos ja poniamme loimittaessa kumarruin laittamaan ponin mahan alta remmiä kiinni. Tunsin kuinka selässä ritsahti ja samassa jalat meni alta. Olin ihan paniikissa, kun jaloista meni hetkellisesti tunto. En tänä päivän muista miten pääsin tallista talolle ja sain soitettua apua. 

Kuusi vuotta elin jatkuvissa hermokivuissa ja sitten ne helpottivat. Kunnes nikamat romahtivat toiselta puolelta ja hermokivut palasivat.

Selkäni on edelleen vaivainen ja varmasti tulee olemaan koko lopun elämääni. On parempia aikoja ja sitten yht'äkkiä taas huononee. 

Beibellä todettiin myös selässä vähän kaikenlaista. Hänellä on ollut kovia kipuja selässä, lantiossa ja jaloissa jo monta vuotta. Löydöksiä oli niin paljon, että mitään ei leikata, kun ei oikein tiedetä mikä kipuja helppaisi. Joten lääkityksellä mennään. 

Sienessä olen käynyt hävyttömän vähän.
Mutta suppiskaudesta näyttäisi
tulevan pitkä!


Minun tekisi ihan älyttömästi mieli paria lehmää. Mutta sitten aina mietin, että kuka ne hoitaa, jos minä taas sairastun tai minulle tapahtuu jotain. Ei ehkä saisi miettiä liikaa ja elää hetkessä. Mutta en vaan pysty. Ei voi vaan miettiä mitä haluaa, vaan pitää miettiä myös sitä mihin kykenee. Ehkä otan ne lehmät, tai sitten en...

Jossain vaiheessa on varmasti pakko vähentää omavaraistelua. Mutta sen aika ei ole ihan vielä ja toivottavasti ei pitkään aikaan. Mieluummin yritän vähentää ansiotöiden tuomaa rasitetta ja sitä olenkin jo vähentänyt vaihtamalla kevyempiin töihin. 

Omavaraisteleva elämäntapa on antoisaa ja siitä saa paljon fyysistä ja henkistä hyvinvointia. Mutta on hyvä muistaa, että ihmiskeho ja -elämä on rajallista. Mahtavaa olisi, jos ympärillä on tukiverkkoa. Valitettavan usein omavaraisteleva elämäntapa on yksinäistä ja harvoin saa ketään hoitamaan tiluksia ja viljelyksiä sairauden tai onnettomuuden sattuessa. Tähän on hyvä varautua ainakin henkisellä tasolla. 

Toivottavasti kukaan postauksen lukeneista ja omavaraistelusta haaveilevasta ei pelästy tätä sairaskertomusta. Suosittelen lämpimästi heittäytymään omavaraisteluun ja toimimaan parhaan taitonsa mukaan, jos elämä heittelee kapuloita rattaisiin. Ja mitä siihen vanhenemiseen tulee, sille ei vaan voi mitään ja se on meillä jokaisella edessä. Kohdataan ikääntyminen iloisena asiana pystyssä päin.

Omavaraisempi ateria!


Innolla odotan, miten muut kuukauden yhteispostaukseen osallistuvat bloggaajat käsittelevät kuukauden aiheen. Joka ei todellakaan ole niitä kevyemmästä päästä!



Syyskuu

Kasvuvyöhyke 1

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/syyskuu2023/

Kakskulma https://kakskulma.com/talo-myota-ja-vastoinkaymisiin/

Kasvuvyöhyke 2

Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2023/08/suunnitelmia.html

Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2023/09/ikaantyvan-puutarhanhoitajan-vinkit.html

Pilkkeitä Pilpalasta https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2023/09/suuntana-omavaraisuus-syyskuu-2023.html

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-2023-osa-9/

Villa Varmo https://www.villavarmo.com/post/surkeiden-sattumusten-sarjat

Kasvuvyöhyke 4

Puutarhahetki https://puutarhahetki.blogspot.com/2023/09/unelmana-omavaraisempi-elama.html

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2023/09/04/syyskuu-23-uhkat/

3 kommenttia:

  1. Tää oli päinvastoin hirveän lohdullista luettavaa! Minusta näyttää instan ja blogin perusteella siltä, että touhuatte koko ajan jotain ja olette keskivertoa aktiivisempia. Mutta sitten saakin tietää noista krempoista, ja on jotenkin samaistuttavaa kuulla, että muillakin on kaikenlaista vaivaa eikä aina ole niin huipputerässä (yksi selkäongelmainen täällä hei!) ja silti sitä saa asioita aikaiseksi - ja nauttii samalla matkasta. Maailma ei ole vain nuorten ja vahvojen!

    VastaaPoista
  2. Olette sitkeitä tyyppejä. Yhdessä tekeminen ja yhteiset arvot helpottavat varmaan vaikeinakin aikoina.

    VastaaPoista
  3. Itse toivon, että omavaraistelu helpottaisi puutarhan vakiinnuttua ja osaamisen kasvettua. Lisäksi toivon saavani sadonkorjuuseen ja säilöntään lapsilta apuja tarvittaessa.

    VastaaPoista