Kalan kylmäsavustusta, lipeäkalaa ja mitä kalloprojektille kuuluu!

No niin, olis tulossa jokunen kuva peuranpään työstämisestä sisustuskalloksi. On kuvaa pään nylkemisestä, keittämisestä ja sun muusta. Älä selaa postausta, jos epäilet haluatko nähdä niitä! Mutta ensin juttua joulukalojen teosta!

Beibellä on ollut tapana tehdä kylmäsavulohta joulupöytään. Tekee hän sitä muulloinkin, mutta varsinkin jouluksi, jos kelit ovat suotuisia.
Meidän "kylmäsavustamo" on tosi alkeellinen. Se on puinen laatikko, jonka sisällä poltetaan kuivia leppäkiekkoja sähkövastuksen päällä. Netistä ollaan vastus, Savu-Sampo , tilattu vuosia sitten.

Sampo-savustin

Savustin kolossaan!

 Alkeellisuudestaan huolimatta, tämä meidän pikku-kylmäsavustamo toimii todella hyvin. Vielä tälläisillä n. -15 asteen keleillä, kalat pysyivät sulina ja savustuivat hyvin.

Leppämäen "kylmäsavustamo"!

Laatikossa kylmäsavustaessa ei lämmin saa ollakkaan, koska vastus lämmittää yllättävän hyvin ja kala saattaa alkaa kypsymään.

Plussan puolelle pysyy!

Kesällä ollaan kylmäsavustettu vanhassa jääkaapissa, joka on siis päällä ja kylmä. Savustinvastus jääkaappiin vaan kalojen kanssa ja hyvin savustuu! Harmi vaan, että jääkaappi meni rikki, eikä olla sitten uutta-vanhaa hankittu. Toisaalta, eihän kylmäsavulohta tarvi ympäri vuoden tehdä, joten voisi olla ihan kivakin pitää tämä herkku tälläisenä kylmän ajan juttuna!
Beibe oli ostanut lohifilettä ja ihan kokeeksi siikaa. Sitä me ei olla koskaan kokeiltu kylmäsavuna. Graavina olen sitä maistanut, eikä se hääppöistä ollut. Mutta en pidä graavikalasta muutenkaan!
Beibe ripoitteli kalafileille kauttaaltaan ruokosokeria ja suolaa fiiliksen mukaan. Paksumpaan osaan filettä enemmän ja pyrstöön vähemmän. Yleensä hän on suolauksessaan onnistunutkin!

Kalat olivat savussa noin 15 tuntia. Aika riippuu pitkälti siitäkin, kuinka ahkerasti muistaa kiekkoja käydä lisäämässä vastuksen päälle. Kiekkojen kuivuudesta ja koosta riippuu paljon, kuinka ärhäkästi ne palavat. Pari kiekkoa kannattaa laittaa päällekkäin, ettei tarvi ihan puolen tunnin välein käydä "savustamolla".

Pari kiekko päälekkäin!

Mutta kyllä kalat ainakin 12 tuntia saa savustua. Savustumisen edistymisen kalassa huomaa siitä, että väri alkaa muuttumaan syvemmäksi ja kala kiinteytyy tosi paljon.

Lohet päällä, siiat kurkkii alaritilältä!

Vaikka kalaa täytyy maistella ainakin pyrstön verran, sen kannattaa antaa levätä seuraavaan päivään, tai pakastaa jotta savun ja suolan maut tasaantuvat ja pehmenevät.

Joulu turvattu!

Lohi onnistui taas ja Beibe onnistui suolauksessakin, taas kerran! Mutta siika ei ollut mitään ihmeellistä! Se maistui suolalle ja savulle. Minä lohdutin Beibeä sillä, ettei siika ole mikään vahvanmakuinen kala. Mutta en kuitenkaan usko, että se syömättä jää!

Nami...

... nami...

... naaaam!

Lipeäkalan valmistus aloitettiin hyvissä ajoin tänä vuonna. Kuukausi takaperin, kävin Tampereen Kauppahallista hakemassa yhden päreen kuivattua kalaa. Olettaisin, että se on nykyään koljaa eikä turskaa.
Anoppini neuvoi aikanaan tämän perinnejouluherkun valmistuksen ja olemme tehneet sitä aiemminkin. Siitä voit käydä lukemassa täältä .

Nahkapuoli

sisäpuoli

Beibe varoitteli minua kalanostoreissulleni lähtiessäni, että pitäisin malttia, enkä ostaisi kuin yhden päreen. Kuivattu kala kun turpoaa moninkertaiseksi. Olemme joskus ahnehtineet ja melkein olleet pulassa lipeäkalamäärän kanssa!
Poltimme pelkkää koivua olkkarin ja makkarin takoissa ja keräsimme noin ämpärillisen tuhkaa. Tuhka kattilaan ja kuumaa vettä päälle. Tuhka sai luovuttaa lipeäänsä seuraavaan päivään ja sitten lipeävesi vatiin niin ettei tuhkaa tulisi kauheasti mukana. Sitten kalanpalat lipeään ja ne saavat olla siellä viikon verran.
Beibe muisteli, että he lapsena joutuivat repimään nahkoja kuivatuista kaloista hohtimillam sormet "verillä"! Mutta koska häntä ei kakarana koko lipeäkala voinut vähempää kiinnostaa, hän ei muista miksi näin tehtiin. Harmi, etti anoppi ole enään täällä sitä kertomassa! Mutta mitä minä hänen lipeäkalansa valmistusta pääsin seuraamaan, ne kalat olivat nahkoineen.
Ulkosaunalla haisee taas pesemätön alapää! Anteeksi mielikuva, mutta siltä se lipeässä lilluva kala haisee! Mutta siltä se kuuluu haistakkin ja hyvä siitä tulee.
Viikon liotuksen jälkeen kalat huuhdellaan hyvin ja ne laitetaan puhtaaseen veteen, jota vaihdetaan viikon ajan. Pari ekaa päivää, vettä vaihdetaan muutaman kerran päivässä. Lopun aikaa riittää kerran päivässä. Niin ja veden pitää olla tietysti kylmää!

Haisevaa herkkua tulossa!

Kerron lipeäkalan edistymisestä, mutta palataan erääseen toiseen keskeneräiseen prokkikseen. Viikko sitten saimme peuranpään Beiben siskon porukoilta. Beibe on päätä pikkuhiljaa työstänyt ja kallo alkaa ollakkin valkaisua vailla.
Yksi blogini luetuimmista jutuista on ollut jo todella pitkään postaukseni meidän sisustuskalloista . Siitä syystä päätimme kertoa ihan kuvien kera tämän peuranpään työstämisestä. 

Alkutilanne!

Ensimmäiseksi kallosta piti nylkeä nahka. Nahka on kireässä, eikä lähde kallosta irti ilman puukkoa. Turvassa ja korvissa olevat rustot pitää katkaista ja sarvien ympärystät avata.

Kannattaa varoa, ettei kalloa nirhaa puukolla. Siihen jää pian jälkiä puukosta. Tässä vaiheessa kannattaa lihoja irroittaa mahdollisimman paljon, koska se edesauttaa kallon puhdistusta keiton jälkeen.

Jos kaadettu eläin on tuore, poskilihat ja kieli kannattaa hyödyntää ihan ihmisravinnoksi. Nyt tämän peuran posket menivät Maurille.
Silmät kannattaa irroittaa tässä vaiheessa. Tai ainakin Beibe on tehnyt aina näin. Jos jollakulla on kokemusta niiden poistamisesta vasta keiton jälkeen, kertokaa ihmeessä miten on onnistunut!

Luomesta kiinni ja kaivaa silmä ulos kuopastaan. Silmän pohjassa on jänne tai vastaava, millä silmä on kiinni. Se puukolla poikki, niin silmä irtoaa kallosta.

Tämän jälkeen kalloa keitetään. Tarkoituksena on, että kaikki lihat ja kalvot kypsyvät ja ne saisi pestyä irti kallosta.

Suosittelen lämpimästi tekemään tämän vaiheen ulkona, jos vain suinkin mahdollista. Haju on kamala!

"Syömään!"

Beibe oli tehnyt kuvan viritelmän meidän ulkorapun eteen. Töistä tullessani vastassani oli siis tuollainen näky edessä. Nauratti, koska Beibe oli sanonut minulle laittavansa ruuan meille valmiiksi kun tulisin töistä. Onneksi tarjolla ei ollut kuitenkaan peuranpääsoppaa!
Beibe pesi keitetyn kallon painepesurilla. Vaikka hän teki sen meidän ulkosaunan edessä ulkona, koko tontilla leijui keitettyjen aivojen aromi. Yök! Puhumattakaan Beiben vaatteet, jotka olivat saaneet "hieman" roiskeita kallosta pesuhommissa.

Aivot saa pestyä pois painamalla vettä niskassa olevasta selkäydinkanavasta. Nenäontelon rustot eivät lähde pesemällä, vaan ne täytyy kaivella mekaanisesti esim. ruuvimeisselillä.

Kallon tilanne on nyt se, että se on ulkosaunalla kuivumassa. Se saa kuivua rauhassa, jotta kaikki mahdolliset siihen jääneet kalvot kuivuvat.

Ensimmäisessä kallopostauksessani harmittelin vetyperoksidin huonoa saatavuutta. Beibe kävikin kyselemässä apteekista ja siellä olikin asiantuntevaa palvelua. Hänelle kerrottiin, että nämä apteekista saatavat 3 ja 9 %;set liokset eivät riitä kallon kunnolliseen valkaisuun. Jos haluaa vahvempaa vetyperoksidia, sen ostamiseksi täytyy tehdä anomus poliisilta. Lomake löytyy poliisin nettisivuilta.
Joten nyt on sitten hakemus vetämässä ja odotellaan mikä on päätös.

Saas nähä, miten tässä käy! Saadaanko lupa ja kallo valkaistua... vai aletaanko meitä epäilemään jostain ihan muista puuhista?