perjantai 27. syyskuuta 2019

Talipötköjä naudanrasvasta!




Kuka muistaa vielä postaukseni viime syksyltä, jossa kerroin tehneeni talipötköjä lampaan- ja kaninrasvasta? Niille jotka eivät muista ja asia kiinnostaa, voitte käydä lukemassa sen tästä linkistä .

Hehkun teurastuksen sivutuotteena jäi aikas määrä rasvaa. Se oli kuitenkin jo keski-ikäinen lehmä ja ehkäpä sillä oli "hieman" helposta elämästä ja korkeasta elintasosta johtuvaa rasvaakin.
Tämä rasva on kuitenkin niin stydiä kamaa, että sitä ei voi kyllä kaikkea meidän lihaa syöville eläimille syöttää. Osa kyllä jauhettiin leikkuu- ja teurasjätteisiin. Mutta sitä oli joka tapauksessa niin paljon, että jotain muuta sille piti keksiä.

Eräs entinen työkaveri, joka aikoinaan kävi teurastelemassa ihmisten elukoita, oli aina sanonut naudanrasvan olevan kaikista parasta lintujen talviruokintaan. Mikäs minä tätä väitettä olen kumoamaan. Ei ainakaan tälläinen koko elämänsä pienellä alueella elänyt ja ruokansa yhden pitäjän alueelta saanut lehmä, voi olla ekologisesti ajateluna huonompaa talviruokaa linnuille, kuin munkkirasvasta sulattamani pötkylät ja kakkuset. Niissä kun on sitä parjattua palmuöljyäkin! Sitä paitsi, nuo lampaan- ja kaninrasvasta tekemäni pötkylät kelpasivat nokittavaksi ja  menivät kyllä ns. kuumille kiville.

Joten sulatushommiin vaan! Olin kerännyt jo aikas pitkään tyhjiä maitotölkkejä. Onneksi! Olin pessyt niitä sitä mukaan kuin tyhjeni ja ajatuksenani oli niihin pakastaa omenamehua. Mutta mehut sitten menikin suurimmaksi osaksi ihan pakastuspulloihin ja tölkit jäivät käyttämättä. En ollut niitä ehtinyt hävittämään ja ne tulivatkin nyt enemmän kuin tarpeeseen.
Ripustusnaruiksi laitoin käytettyjä paalinarun pätkiä.




Vähän hirvitti tämäkin homma. Ajattelin, että oksennuksen partaalla taas sulatellaan. Ne lampaanransvathan haisivat tosi pahalle!



Beibe viritti kaasupolttimen ja kattilassa sitten rasvoja alettiin sulattamaan.
Mutta, ilmeisesti kurkunpää oli jo saanut kuluneiden päivien aikana tarpeekseen yökkimisestä. Ei haissut yhtään pahalle. Lähinnä pannulla paistettavalle pihville.

Viime talvena jäi puoli säkillistä maapähkinöitä, jotka sitten laitoin sulan rasvan joukkoon. Kyllä tulikin aikasmoinen määrä tiukkaa tavaraa lintujen energiaksi talven varalle!


tiistai 24. syyskuuta 2019

Leppämäki on lehmätön!




Yhtenä aamuna menin ruokkimaan elukoita. Hehku makasi katoksessa, mutta ei noussut ylös. Se oli heti jo sellainen ihmetystä herättävä asia. Se nousi aina ylös, kun se huomasi jonkun sitä lähestyvän. Ja varsinkin aamuisin, koska tiesi ruokaa olevan tulossa.

Hehku ja Jonkka -sonni


Jaoin heinät elukoille ja annoin lampaille rehut, mutta Hehku vain seurasi touhujani edelleen maaten. Se oli muuten ihan pirteän näköinen, korvat höröllään ja silmät pullollaan. Näytti ihan normaalilta, ei vaan noussut ylös.
Menin sen luo, juttelin sille ja patistin ylös. Yleensä lehmän noustessa ylös, se aikas nopeasti kakkaa ja/tai pissaa. Nyt ei tapahtunut kumpaakaan ja huomasin mahan olevan nälkäkuoppien kohdalta pinkeänä molemmin puolin. Tämän lisäksi lehmä vain katseli, kun lampaat söivät rehujaan. Yleensä se menei heti heinille ja jos minä lähden lampaiden vierestä seisomasta, se yritti heti rynniä pöllimään niiden ruokia.
Hehkuhan ei saanut mitään muuta ruuakseen kuin heinää, suolaa,  kivennäisiä ja vettä. Koska kyseessä oli alkuperäisrotuinen lehmä, jonka rehunkäyttökyky oli hyvä ja sen lisäksi kun ei ollut lypsävä, energiantarve pieni.

Hehku Kyllikin kanssa!


Otin lehmän naruun ja vein sisälle, jotta näkisin kakkaako se. Heti sisään päästyä siltä sitten pieni erittäin pahalta haiseva kakka tulikin. Hätäkakka, kun muu lauma jäi ulos.
Päätös soittaa eläinlääkärille oli tullut jo, kun lehmä ei noussut makuultaan syömään. Annoin sille suuhun tunkien sellaista pötsin toimintaa tehostavaa jauhetta. Mittasin myös kuumeen ja tarkistin jalat. Usein jalkavaivat aiheuttavat myös syömättömyyttä.
Jalat olivat ihan kunnossa ja kuumettakaan ei ollut. Mutta lehmä ei röyhtäillyt ja kun painoi korvaa mahaa vasten, oli aikas hiljaista. Lehmän sisuksista pitää kuulua sellaisia viemäriääniä.



Eläinlääkäri sanoi tulevansa jonkin ajan päästä ja kävin tarkistamassa kakkatilanteita ja lehmän vointia. Kakkaa ei ollut tullut, ruoka ja lämmin vesi ei ollut kelvannut ja lehmällä oli ihan kuin vilunväreitä. Ne viittasivat siihen, että sillä oli kipuja.

Hehku seuraa silmä kovana, kun Beibe tekee aitaa. Lehmä tietää pääse-
vänsä kohta kesälaitumelle.


Eläinlääkäri tuli, koputteli mahaa ja sanoi, ettei kuulu kilinää. Kilinän kuuluminen tarkoittaa sitä, että juoksutusmaha olisi pois paikoiltaan.
Mutta ei mahasta sitten kuulunut mitään muutakaan. Eläinlääkäri sanoi, että siellä on ihan hiljaista. Hän ei myöskään saanut Hehkua röyhtäisemään.
Sisätutukimuksessa hän tunsi, että paksusuoli oli aivan kaasua täynnä. Joten diagnoosina oli paksusuolen kiertymä ja kohtalona lopetus. Eli vähän samanlainen juttu, kuin hevosilla ähky.
Sanoi, että kyllä näitä joskus on lehmiltä leikattukin. Joskus jopa onnistuttukin.
Märehtijöiden mahat on vähän sellaisia, että kun niissä toiminta sammuu, uudelleen käynnistäminen voi olla mahdotonta. Näin minä olen asian käsittänyt ja niin eläinlääkärikin sanoi. Ennuste sen selviämiseen olisi ollut häviävän pieni!

Tytär taluttaa Hehkua ja se ihmettelee Helmiina -kanaa ja sen tipuja


Koska Hehkulla oli tuskia, en edes halunnut ajatella sen kuljettamista johonkin. En hoidettavaksi, enkä teurastettavaksi.




Sain Beiben töistä kiinni ja pyysin tulemaan kotiin. Meidän oli siis tehtävä nopea hätäteurastus. Hehku ammuttiin meidän toimesta kotipihaan. Kuolema oli nopea ja siisti, kuin kuolema näin tehtynä voi olla.

Siinä maataan rentona, sorkka ojossa!


Sellaista käsitettä kuin lemmikkilehmä ei järjestelmä tunne. Sitä koskee tuotantoeläintä koskevat säädökset. Tälläinen kotona teurastettu lehmä onkin kaikkein helpoin hävittää syömällä. Tässä asiassa onkin sitten ollut järki vastaan tunteet. Koska eläintä ei ollut lääkitty mitenkään, se oli turvallista käsitellä ruuaksi. Eläinlääkärikin sanoi, että tokihan lihat voi käyttää, jos vain pystyy.

Tyylinäyte, kuinka sierain puhdistetaan! ='D


Lehmän ottaessaan täytyy tiedostaa sellainen asia, että se on iso eläin ja se myös joskus kuolee. Pitää olla tehtynä itselleen selväksi, miten toimia kun sen kuoleman aika on. Pystytkö itse tekemään lopetuksen, käsittelemään ruhon. lihan ja sivutuotteet. Ja pystyykö sen tekemään edes suurin piirtein säädöksien mukaan.

💓


Minä olen tämän ajatusten vaihdon tehnyt itseni kanssa silloin, kun kotitarvelehmän ottamista suunnittelin. Niin kuin teen joka kerta, kun hankin jonkun kotieläimen, astutan eläimen tai pistän kanamunia hautomakoneeseen. Olenko aikeissa pitää eläintä pidempään, vai onko mahdolliset poikaset tarkoitus pitää itse, myydä tai käyttää lihoiksi?  Ei ole kenellekkään hyväksi, ei ihmiselle, saati eläimelle, jos suunnitelmaa ei ole tehty.



Hehku on aikanaa tullut meille kotitarvelehmän virkaa täyttämään. Sellaista siitä ei kuitenkaan tullut, mutta se osoittautui niin mukavaksi lehmäksi, että siitä tuli meidän rakas lemmikki. Se sai elää leppoisaa kyyttökuningattaren elämään, Leppämäen itseoikeutettuna valtiattarena. Se on ollut minun terapialehmäni ja sen kuulumiset on menneet aina minun ja Beiben voinnin kyselyjen edelle.



Tiesin, että se tulee joskus kuolemaan. Olin myös tehnyt suunnitelman, että se ei koskaan lähde kuolemaan kotoansa. Olin myös tehnyt itselleni selväksi, että se käytetään hyödyksi. Niin meidän, kuin meidän muiden eläinten ravinnoksi.
Vaikka kuinka on tätä suunnitellut ja ajatuksissaan sen itselleen selväksi tehnyt, tämä tuli todella paljon aiemmin, kuin piti. Olin ajatellut, että Hehku elää ainakin parikymppiseksi ja se lopetettaisiin vanhana lehmämummona.



Ratkaisu lehmän lopettamisesta oli kuitenkin tosi helppo, koska näki sen kivun. Koska itsekin tiedän, kuinka vakavia märehtijöiden ruuansulatushäiriöt ovat ja siihen vielä eläinlääkärin lausunto, asiassa ei ollut vaihtoehtoja.
Silti tälläinen nopealla aikataululla tehtävä lehmän kotiteurastus toi aivan hirvittävän työmäärän. Ainahan se on kova urakka, mutta varsinkin näin ennakoimatta.

Hehku miehelässä kesällä -17!


Olen kyllä käynyt sellaisen tunneskaalan läpi tässä viimeisten päivien aikana. Olen vuoron perään kauhistellut itseäni ja toisaalta ollut todella ylpeä vahvuudestani. Olen itkenyt tosi paljon. Mutta samalla ajatellut, että ei paljon suurempaa surutyötä ihminen voi eläimensä eteen tehdä.
En myöskään ole sortunut spekuloimaan miksi näin kävi. Mielestäni en ole tehnyt mitään väärin. Kai sitä eläinkin voi äkkiseltään sairastua, jos kerran ihminenkin?

Hehku Tipin ja Naperon kanssa.


 Moni on sanonut, että ei olisi pystynyt tekemään sitä, mitä minä tein. Ei tarvitsekaan pystyä, jokainen hoitakoon lehmänsä omalla tavallaan. Mutta sen sanon, että oltiin kyllä hyvä tiimi Beiben kanssa tässäkin asiassa.



Ajatellut asian hyviäkin puolia, mitä kuitenkin on ollut tilanne huomioon ottaen. Se, että huomasin lehmän kivun aamulla, enkä lähtenyt kouluun. Se, että saimme lehmän nopeasti lopetettua, Se, että oli kylmää, eikä kesähelteet...
Vaikka tämä nauta on ollut meillä eläneistä kaikkein rakkain, sen teurastaminen, käsittely ja syöminen on kuitenkin tuntunut näin jälkikäteen jollain tapaa kaikkein helpoimmalta. Kuten Beibekin sanoi, että se oli pakko lopettaa.

Hehku oli Kuukunan lempieläin! <3


Eläimetön on huoleton. Mutta kuten eläinlääkärikin minulle lähteissään sanoi, elämä ilman eläimiä olisi kyllä paljon ilottomampaa. Kun näitä vuosia tuon ihanan pikku kyytön kanssa ajattelee ja kuinka paljon iloa ja kokemuksia se meille toi, hänen sanoihinsa on helppo yhtyä!


Hehku 10.04.2010-19.09.2019


keskiviikko 18. syyskuuta 2019

Trifolati, ihana herkkutattipaistos!




Vuosi takaperin löysin meidän tontilta tosi monta herkkutattia. Silloin kuivasin niitä ja tuoreeltaankin syötiin pannulla paistettuna, risotossa, pastassa ja kastikkeitakin kerman kera tein. Mutta herkkutatti on sellainen, että sitä ei oikein sopisi kermaan ja juustoon hukuttaa. Se on kivan mieto ja suutuntumakin tälläiselle sieniin tottumattomammallekkin sopiva. Yritinkin etsiä silloin jotain vaihtelua ihan pelkilteen pannulla paistettuihin herkkutatteihin ja löysin ohjeen trifolatiin eli italialaiseen tattipaistokseen.

Mikäs se siellä luuraa?

Herkkuhan siellä!

Ja ihan lähellä kotia!


Trifolatissa tehdään makuseos sipulista, valkosipulista ja persiljasta. Niitä siis paistellaan ensin ja sitten vasta lisätään herkkutatit. Yleensähän paistellaan ensin sieniä ja sitten lisäillään makuaineita. Mutta kannattaa tehdä ohjeen mukaisessa järjestyksessä, koska lopputulos on herkullinen!

Laitoin yhden löydetyn kanttarellin sekaan.


Tänä vuonna en ole kovinkaan montaa herkkutattia löytänyt. Mutta sen verran kuitenkin, että herkkutattipaistoksella ollaan päästy herkuttelemaan. Syötiin sitä kaninjauhelihapihvien, paistettujen perunoiden, uunikuivattujen tomaattien ja hapatettujen papujen kanssa. Oli muuten sitten niin hyvän mielen ateria, koska kaikki pääraaka-aineet olivat kasvaneet meidän tontilla. Ihan mahtavaa! Tälläisen ruuan arvoa ei voi rahassa mitata!

Ihanaa, että edes joskus saa lähes omavaraisen aterian
lautaselleen!

Sellaisen, mikä on todella herkullista!


TRIFOLATI ELI ITALIALAINEN HERKKUTATTIPAISTOS





  • muutamia herkkutatteja (300-400g)
  • iso puntti persiljaa
  • 1-2 sipulia
  • 1-2 valkosipulinkynttä
  • öljyä ja voita paistamiseen (voin pois jättämällä paistos on vegaaninen)
  • suolaa
  • mustapippuria rouhittuna

Hienonna sipuli ja valkosipuli pieneksi. Silppua persilja. Kuutioi tatit itsellesi sopiviksi kuutioiksi. Voit jättää pienet ja söpöt tatit vaikkapa puolikkaaksi halkaistuiksi.

Kuumenna paistorasvat pannulla ja kuullota sipuleita siinä. Ripsauta sipuleille suolaa, jotta niistä alkaa irtoamaan nestettä. Sipuleita ei ole tarkoitus ruskistaa, vaan kuullottaa pehmeiksi. 
Lisää persiljasilppu ja jatka kuullottamista. Varo, ettei maustepohja pala!

Kun sipuli-persiljaseos näyttää pehmenneeltä ja hieman mössääntyneeltä, lisää herkkutatit joukkoon. Anna tattien paistua rauhassa, miedolla lämmöllä välillä sekoitellen. Tatit alkavat pikkuhiljaa ruskistumaan. Ole kärsivällinen, paista seosta miedolla lämmöllä ja katso, ettei se pala.

Mausta mustapippurilla ja tarkista suola. Trifolati sopii vaikkapa pihvin lisukkeeksi, mutta mikseipä vaikkapa leivän päälle tai pastan joukkoon. Kannattaa kokeilla!



No, mitäs jos ei tatteja löydy kuin yksi pieni tai ei ollenkaan? Ei hätää, koska tätä voi ihan huoletta tehdä kyllä muistakin miedoista sienistä. Ihan vaikkapa kaupasta ostetuista herkkusienistä.
Hyvä olisi kuitenkin, jos olisi vaikka edes pieni pala kuivattua tattia, joka antaisi makua muille miedoille sienilajeille.

Kanttarelleista tehty paistos.


Näin teinkin aiemmin kesällä, kun löysin naapurin mökkitieltä kanttarelleja. Minä liotin pikkuisen kuivattuja tatteja ja lisäsin ne makua antamaan kanttarelleista tehtyyn paistokseen. Tämähän nyt ei ollut aitoa trifolatia, mutta ihan yhtä herkullista!

Ei huono sekään. Syötiin peuran fileiden kera.




tiistai 17. syyskuuta 2019

Herkkuhyytelöä jättipalsamin kukista!


Kaunis, mutta ei kuulu tänne!


Törmäsin aiemmin kesällä instassa ideaan, jota en ollut tullut ajatelleeksikaan. Caramellian puutarhan tilillä oli kuva jättipalsamista tehdystä hyytelöstä.
Sen olen kyllä tiennyt, että jättipalsami on ihan syötävä kasvi. Villiyrtti siis! Sitä puolta siitä ei vaan kauheasti tuoda esille. Ehkä se ei ole niin tärkeä tieto siihen verrattuna, että se on erittäin haitallinen vieraslaij, mikä pitäisi ihan oikeasti kitkeä pois Suomen luonnosta.
 Kuitenkin olisi hyvä tietää, että se ei todellakaan ole mitenkään myrkyllinen, eikä yleisesti aiheuta mitään allergisia oireita. Sen hävittäminen on siis turvallista!

Olen keitellyt aiemmin hyytelöä syreenistä ja horsmasta, kuten olen tehnyt jälkimmäisestä mehuakin. Mutta että jättipalsamista... sitä piti kyllä ehdottomasti kokeilla!

Kaunis on tämä vaaleampikin! Mutta hyytelöön kannattaa
kerätä noita punaisempia.


Tässä meidän lähellä ei onneksi ole missään näkösällä jättipalsamia. Mutta kävikin niin, että eräs luokkakaveri kutsui meidät mökilleen ja siellä oli rannassa jättipalsamikasvustoja.
Meidänhän oli alunperin tarkoitus näitä kasvustoja repiä. Mutta ne olivat siinä vaiheessa, että poksauttelivat siemeniä kauas ilmaan pienestäkin kosketuksesta. Päätimme, että palaamme asiaan keväällä ja ehkä niitämme kasvustoja.

Kukat olivat aavistuksen limaisen tuntuisia, varsinkin
kostealla ilmalla kerättyinä.


Minä nyt kuitenkin uhmasin kasvustoja keräten pari litraa kukkia. Siemeniä kyllä ropisi ihan sikana minun päälleni. Täytyy toivoa, etten toimillani levittänyt tänne meillepäin tätä vieraslajia!



JÄTTIPALSAMINKUKKAHYYTELÖ


  • pari litraa jättipalsamin kukkia
  • 5 dl vettä
  • 1 sitruunan mehu (ja kuori)
  • 3 dl hillosokeria
  • 1 tl vaniljasokeria

Huuhtaise kukista roskat ja ötökät pois. Valuta kukinnot.
Laita kukinnot ohjeen vesimäärän kanssa kattilaan ja keitä kukkia noin 10 min. Huomaat kyllä, kun kukinnoista irtoaa väri veteen.

Siivilöi kukinnot pois ja kaada kukkamehu takaisin huuhtaistuun kattilaan. Lisää hillosokeri mehuun. Kun se on sulanut mehuun, lisää sitruunamehu( ja -kuori) ja vaniljasokeri. Keitä hiljalleen n. 10 min.

Kuori hyytelön pinnalta mahdollisesti muodostunut vaahto. Purkita puhtaisiin purkkeihin ja nauti vaikkapa juustojen kera.


Hyytelöstä tuli yllättävän punaista. Sitruunamehu
kirkasti väriä entisestään.


Tästä hyytelöstä tuli kyllä hyvää! Tämän takia ei kannata kuitenkaan jättipalsamikasvustoja säästellä. Mutta jos nyt satut olemaan kukinta-aikaan kasvustojen hävityspuuhissa, kannattaa kerätä kukkia hyytelö varten samalla. Se jos mikä on kestävällä tavalla toimimista!

sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Koulujuttuja ulkona oleillen!




Ollaan päästy vähän toiminnankin makuun koulussa. Vihdoin, sanon minä! Neljä viikkoa melkein pelkkää pönötystä, teoriaopiskelua ja istumista, aiheina tiimityöskentely, projektisuunnittelu, johtaminen ja digitaalisuus. Ne eivät ole todellakaan niitä aiheita mitä lähdin opiskelemaan. Mutta ilmeisesti tämä on nyt tätä nykyaikaa, mistä minä en näköjään tiedä mitään! Onhan metsäänkin nykyään mahdollista päästä virtuaalisestikin. Virtuaalimetsään pääset tästä!


Eräs luokkakaveri teki hienon kranssin meidän
luokkatilan oveen.


Tämä oman opiskelun suunnittelukin on vaikeaa, kun kaikki kiinnostaa niin kovasti. Olen suuntautumassa luonnonvaratuottajaksi, mutta haluan saada mahdollisimman paljon tietoa ja oppia myös erilaisten ryhmien kanssa toimimisesta, sekä ohjaamisesta.

Sydämellinen monivyöseitikki!


Niinpä tartuin heti tilaisuuteen lähteä muutaman muun luokkatoverin kanssa mukaan erään perinnemaiseman kunnostamiseen. Tapahtuman järjesti Kotouttavaa luonnohoitoa -hanke , mikä toimii Suomen luonnonsuojeluliiton alaisena.
Lisäksi kun paikka sijaitsi Kangasalla, mihin minulla oli puolta lyhyempi matka ajella kuin kouluun, päätös osallistua oli aikas selvä.

Aika hieno paikka!


Kunnostettava kohde oli Uiheron kallioketo ja sieltä oli tarkoitus raivata pois nuoria lehtipuita, huonokuntoisia katajia ja sananjalkasaniaiskasvustoja. Aluella oli tehty jo aiemmin harvennushakkuita ja siivottiin kasalle risuja pois maasta.

Jotkut löysivät herkkutattejakin!


Tällä kalliokedolla on joskus aikanaan laiduntanut vanhan tilan lehmät ja hevoset ja ne ovat pitäneet alueen kasvuston aisoissa. Nyt kun eläimiä ei ole ollut enään vuosikymmeniin, kallioketo oli päässyt pahasti ryteköitymään.
Meillä oli tarkoitus raivata elintilaa sellaiselle kasville kuin Häränsilmä . Minä en tälläisestä kasvista ollut kuullutkaan, mutta kun kuvaa katsoin, jotenkin se näytti tutulta.
Häränsilmä on ollut aikanaan myös ihmisten ravintokasvi ja sitä on käytetty kaalin tapaan. Mielenkiintoinen kasvi ja toivottavasti se nyt elpyy tuolla kalliokedolla, kun saimme raivattua sille valoisammat elinolot.

Tälläinen kasvi on häränsilmä.


Mehän siis oltiin tuolla raivaushommissa maahanmuutajien kanssa. Oli kiva touhuta yhdessä ja välillä jutustella kuulumisia vaihdellen.
Työtouhussa tunnisteltiin lajeja, juteltiin jokamiehenoikeuksista, siitä miten luontoa pitää kunnioittaa ja opastettiin työkalujen käytössä ja työturvallisuudessa.
Puita karsiessa tuli puheeksi, että mikä on puun latva. Eräät naiset eivät sitä meinanneet hahmottaa, vaikka puhuivat kyllä hyvin suomenkieltä. Yritin heille sitä selittää, kunnes keksin näyttää päätäni ja kerroin latvan olevan puun pää. Käsiäni vertasin oksiin ja vartaloani runkoon. Muutenkin heidän kanssaan piti näytellä tekemistä ja puhua kirjakieltä. Mutta oli tosi opettavaista!




Alkuviikosta meillä oli parin päivän sienikurssi, jonka veti sieniguru Eila Smolander. Saatiin kyllä sellainen sienitietopaketti, että huh huh!
Ensimmäisenä päivänä opiskeltiin sieniä teoriassa ja opeteltiin tunnistamista Eilan mukanaan tuomilla sienillä. Tosi vaikeaa!
Käytiin myös hieman Ahlmanin pihassa, sekä takana olevassa puistossa ja metsässä sieniä bongailemassa.

En tuntenut kuin tuon punikkitatin.


Karvarousku!

Veriseitikki! Hyvä värjäyssieni.


Toisena päivänä vietettiin päivä Tampereella Niihaman metsissä. Etsittiin, tunnistettiin ja valmistettiin ruokaa sienistä. Suolattiinkin osa sienistä torstaina olevaa retkeä varten. Päivän lopuksi oli sienten tunnistuskoe. Sain pisteitä 18/36 pistettä. Että hieman olisi vielä petrattavaa!
Mutta olen kuitenkin oppinut monta uutta sientä kouluaikanani. Ja monta niistä ihan koulukavereiltani. Ihan mahtavaa! Vielä kun ehtisi niitä metsään etsimään.

Upea herkkutatti!

Monivyöseitikki. Tämä on hyvä ruokasieni, nimestään huolimatta. Jotenkin en
vain ole kotona näitä silti uskaltanut kerätä ja syödä.

Olikohan tämä ruskokärpässieni. Söpö pallero!


Limanuljaska. NImestä huolimatta ruokasieni!


Vaahtokarkkeja nuotiolla! <3


Yhden koulupäivän vietin parin luokkakaverin kanssa Kangasalan Kirkkojärven Kuohunlahden rantapuistossa kalaverkkoja setvimässä. Talkoilimme Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry:n koekalastus päivässä.
Saimme todella paljon tietoa, miten tälläistä toimintaa pyöritetään. Lisäksi meille kerrottiin paljon Kirkkojärven, sekä muidenkin järvien tilasta.
Mehän siis perkasimme kaloja verkoista ja meitä "viisaammat" sitten laskivat, mittasivat, punnitsivat ja merkkasivat tulokset ylös joka verkon eri silmäkokoihin tarttuneista kaloista. Haistiin kyllä aikas pahoille viiden tunnin rupeaman jälkeen!

Iso suutari oli jäänyt verkkoihin.

Seitsemän verkollista roskakalaa.


Kalat irroiteltiin verkoista ja laitettiin jokaiselle koolle
tarkoitettuihin rasioihin.


Yhtenä päivänä lähdimme melkein koko luokan voimin erään luokkakaverimme kutsumana hänen mökilleen Längelmävedelle. Mökki sijaitsi saaressa ja sinne mentiin veneellä.

Sadevaatteet ovat kyllä olleet lähes joka
koulupäivä päällä.


Vaikka päivä oli synkkä ja sateen tihkuinen, meillä oli tosi kiva päivä yhdessä. Osa kävi linturetkellä saaressa sijaitseva kalasääsken pesällä. Asukas ei ollut paikalla, eikä paljon muitakaan lintuja vastarannalla olevaa harmaahaikaraa lukuun ottamatta näkynyt.
Minä varjäilin muutaman muun kanssa lankoja marja-aronialla ja kandanpiiskulla. Oli mukavaa ja leppoisaa hommaa. En olekkaan moneen vuoteen värjännyt mitään.

Marja-aroniaa kiehumassa.

Kauniin väsristä lankaa tulee sillä.

Kanadanpiiskua keittymässä.

Erilaatuiset langat ja narut ottivat väriä erilailla.

On ne kyllä kauniita!


Pari kaveria tekivät meille nuotiolla ruokaa. Ihan kasviswokkia, mihin laitettiin paria päivää aikaisemmin kerätyt ja suolatut sienetkin joukkoon. Oli muuten hyvää!
Jälkkäriksi oli tehty omenapaistosta ja nokipannukahvit tietysti nautitiin!


Kasviswokit tulilla!

Hyvää!


Oli kyllä mukavia ja opettavaisia koulupäiviä ihan maastossa. Jotenkin tuntui, että opittiin niitä yhdessä touhuamisen taitoja enemmän, kuin koulun vintillä luokkahuoneessa niitä miettien. Mutta ymmärrän kyllä, että eihän nyt välttämättä joka koulupäivä voi retkeillä. Vai voiko?!?




No, ensi viikolla meikäläisellä on todellakin paluu kouluarkeen. Nimittäin minulla alkaa digipajat, sun muut yhteistenoppiaineiden pajat. Että joudun suorittamaan jonkun taide- ja ympäristötaidonkin, tai jonkin vastaavan. Ehkä siitä selviän, mutta ne matikka ja digiaineet! Apua! Toisaalta, onhan minulla kaksi vuotta aikaa niitä suorittaa. Mutta olisi kiva saada suurin osa pois päiväjärjestyksestä jo tämän vuoden, peräti tämän syksyn aikana. Stressaan tosi paljon noista!



Parissa yhteisessä projektissakin olen mukana ja itselläkin on meneillään ihan itsenäisiä prokkiksia. Aiankin ajtuksen asteella. Täytyy vain yrittää olla niin, ettei väsytä itseään liikaa. Olenkin yrittänyt pitää linjan, etten tekisi koulujuttuja kouluajan ulkopuolella. Pikkuisen olen joutunut lipsumaan, koska en ole voinut pitää etäopiskelupäiviä. Mutta ehkä tähän tulee muutos, kun saadaan nämä meidän tiimiasiat sovittua koulussa. Ensi viikolla olisi tarkoitus olla yksi päivä täällä kotona tekemässä valmisteluja  projektiini, joka olisi jossain vaiheessa täällä meillä kotona. Pitää vähän laminoida, keräillä lehtiä, käpyjä, keksiä tehtäviä, leikkejä ja sen sellaista.

Sydämellinen samettitatti!


Mutta tällästä tämä minun opiskeluni nyt sitten on! Katsotaan nyt millaiseksi se vielä muotoutuu. Ainakin kovasti on kaikenlaisia retkiä suunnitteilla luokkakavereiden toimesta. Se on sitten omasta halusta ja jaksamisesta kiinni, mihin kaikkeen osallistuu.

Tyttären perheeltä lahjaksi saadut kokoontaitettavat
retkiruokavälineet ovat päässeet käyttöön.