Nahanparkkauskurssilla osa 1

Peuran taljoja

Huomasin alkuvuodesta, että Ahlmanin kesäkurssitarjonnassa oli suomenkarjan vasikan nahan- parkkauskurssi. Kurssi oli osa Kasvua suomenkarjasta -hanketta. Silmää räpäyttämättä ilmoittauduin sille ja pääsinkin kurssille.
Kurssin tiedotteessa kerrottiin sen olevan fyysisesti raskas ja minua hieman jännitti, miten pärjään vaivoineni. Mutta koska jo kurssille ilmoittautuessani tiesin, että työnkuvani tulee olemaan kesällä erilainen, uskalsin ilmoittautua.

Ja kyllä kannatti! Kurssiviikonloppu oli todella mielenkiintoinen ja antoisa. Innostava opettaja ja kurssinjärjestäjä, muut samanhenkiset kurssilaiset, sekä tietysti Ahlmanin ihana miljöö.

Lammasta, supikoiraa, kania ja kalaa.

Olin myös osannut odottaa, että taljan työstäminen olisi kovaa hommaa. Silti kyllä työn rankkuus hieman yllätti. Päivät venähtivät pitkiksi, koska talja piti aina saada tiettyyn työvaiheeseen odottamaan seuraavaa. Mutta jotenkin nahan työstäminen oli niin kiinnostavaa, että se ylitti väsymyksen.

Nämä kalanahat ovat aivan ihanan pehmeitä!

Kurssi alkoi torstai-iltana ja silloin käytiin taljan työstäminen läpi teoriassa. Tutustuttiin erilaisiin käsiteltyihin nahkoihin ja taljoihin.
Käytiin myös läpi erilaiset luonnolliset parkkiaineet. Tulisimme käyttämään kurssilla aivoista keitettävää rasvaparkkia, sekä puunkuoresta keitettävää kasviparkkia. Opin myös, että kananmunallakin voi parkita nahkaa!

Ihanan samettista!

Maistelimme myös kasviparkkeja. Kyllä, koska ne olivat kaikki ihan luonnontuotteita ja myrkyttömiä. Maistelemalla tunsi kielellään, onko parkissa tarpeeksi tanniineja. No, aivoparkkia emme sitten kuitenkaan maistaneet. Vaikka eihän sekään sitten ollut sen kummallisempaa kuin vettä ja vasikanaivoja keitettynä.

Eri puiden kuorista keitettyjä parkkeja. Myös avocadon kuoresta
ja kivistä, sekä kahvista tehtyä parkkia.

Kävimme vielä katsomassa nahkoja, mistä alkaisimme omia taljojamme työstämään.

Taljat ovat säilytetty pakastettuina ja ne oli suolattu 2 viikkoa
ennen kurssin alkua.

Minun taljani.

Perjantai-iltana vuorossa oli rakentelua. Teimme jokainen itsellemme pukin eli pummin, minkä päällä taljasta kaavittaisiin kalvot pois lihapuolelta.
Tälläinen rakentaminenhan ei ole ollenkaan minun juttuni. Beibe on meillä se joka rakentaa ja minä ojentelen työkaluja, sekä tarpeita hänelle apunaisena.
No, nyt rakensin ja hyvillä ohjeilla onnistuinkin oman pummini kanssa mielestäni tosi hyvin. Tunsin jopa pientä ylpeyttä onnistumisestani!
Ja heti perjantaina tuli sellainen fiilis, että nyt on sellainen porukka kasassa, jonka kanssa viihtyy varmasti. Juttua piisasi ja kaikki auttoivat toisiaan!

Minun tekemäni pummi. Käytettiin kierrätysmateriaaleja
näiden rakentamisessa.

Pummin voi tehdä myös puusta kokonaan. Tälläisellä
pummilla on hieman erilainen työstää taljaa.

Lauantaina alettiinkin sitten jo työstämään taljoja. Ne olivat runsaassa suolassa ja meidän piti ne enemmistä suolarakeista ensin puhdistaa ihan käsin pyyhkimällä, asetella pummin päälle ja alkaa kaapimaan kaksikahvaisella puukolla. Suihkupulloa tarvittiin myös nahan kosteana pitämiseen.
Taljoissa oli vaihtoehtoina länsisuomenvasikan tai kyyttövasikan talja. Minä halusin kyytön, koolla ei ollut väliä. Minulle sitten valikoituikin kaikista isoin kyytön talja. Vähän hirvitti, miten sen kanssa selviän. En vielä tiennyt, että isommassa nahassa oli omat hyvätkin puolensa.

Taljat ulkona rivissä. Tehtiin hommia ulkona ja  auringon
alkaessa paahtamaan, siirryttiin sisätiloihin.

Voi jessus, että kaapiminen jännitti! Taljaa kaavittiin kaksikahvaisella puukolla ihan kunnolla raapien. Tarkoitus oli saada kaikki liha, rasva ja kalvot irti niin, että jäljelle jäisi puhdas, nahkan alapuoli.
Homma alkoi sujumaankin ihan kivasti, kun vain jätin turhan varovaisuuden pois ja uskalsin painaa rohkeasti puukkoa kalvojen alle niin, että pääsin oikeaan väliin.
Tässähän nyt tuli sitten ensimmäisen kerran ilmi se, että miksi vanhemman vasikan talja olikin sitten ehkä hyvä juttu. Se oli huomattavasti paksumpi nahkainen, kuin nuorempien ja pienempien vassujen nahkat. Sitä sai kyllä aikas ronskein ottein käsitellä!
Tämä minun taljani oli kuulunut tammikuussa syntyneelle sonnivasikalle.

Opettaja Mica näyttää mallia

Tälläistä jälkeä pitäisi saada aikaiseksi.

Jotakuta saattaa ajatus vasikantaljasta mietityttää. Mutta kurssin tarkoitus on kunnioittaa sonnivasikoita ja sitä, että ne hyödynnettäisiin mahdollisimman hyvin ja tarkkaan teurastuksen jälkeen. Sonnivasikat tulevat kuitenkin sukukypsiksi jo muutaman kuukauden ikäisinä ja niitä on vaikea pitää tiloilla. Joten ne menevät teuraaksi nuorina.
Varsinkin nämä suomen alkuperäiskarjaan kuuluvat sonnivasikat. Niitä ei monet jatkokasvattamot välttämättä halua, koska ne kasvavat hitaasti ja niiden lihatuotto on vähäinen isoihin liharotuihin verrattuna.

Lisäksi tälläiset perinnetaidot, kuten tämä nahan parkkaaminen, ovat katoavaa kansanperinnettä. Ajatus siitä, että olen ihan itse tälläisen taljan tehnyt, on minusta todella kiehtova. Nähdä ja kokea työvaiheet, työstää näin upeaa materiaalia luonnontuotteilla ja omaa kehoani työvälineenä käyttäen.

Tämän noin kymmenen tuntia kestäneen kaapimisen eli näskäyksen jälkeen, en muista olleeni koskaan niin väsynyt. Ja haisseeni niin pahalle! Ödöör minussa oli huomattavasti karmeampi, kuin työstämässäni vasikan nahassa.

Tämä nyt ei liity taas yhtään mihinkään! Oli vain hauskat
irtoutareet taukopaikan pöydällä!

Sunnuntaiaamuna takaisin "sorvin" ääreen! Kroppa oli kyllä enemmän kuin "jotain tehneen" oloinen. Käsissä oli rakkoja ja joka lihasta särki. Mutta kyllä se siitä vetryi, kun tarttui vaan toimeen.
Oma talja esiin ja tarkistamaan edellisen päivän työn jälkeä. Joka oli aikas huonoa!
Huomasi kyllä, missä kohdin oli väsymys alkanut painamaan. Joten, ei muuta kuin pummi ja puukko esiin ja näskäämään nahkaan jääneitä kalvoja pois. Reunat varsinkin olivat siistimisen tarpeessa.

Kun oltiin tyytyväisiä tulokseen, taljat lioteltiin ja huuhdottiin hyvin suolasta. Sen jälkeen niistä pestiin karvapuolelta rasvat pois ihan Fairyllä, käsin hinkaten. Oli kuin olisi mattopyykillä ilman harjaa ollut!

Nahkoista valuteltiin vesiä pois pesun jälkeen.

Tästä näkee, kuinka pitkä karva tuossa minun taljassani on!

Taljaan tehtiin nahkapaskolla reijät reinoihin pingotusta varten. Tämän työvaiheen pystyi tekemään ennen tai jälkeen kuivauksen.

Kurssiporukka jaettiin niin, että osa rei'itti taljoja ja föönäsi niitä kuivaksi lehtipuhaltimella ja kokosi pingoituskehikoita.

Annettiin auringonkin tehdä osan kuivatushommista!

Minun taljani kuivatuksessa

Minä olin ensin kahden reippaan naisen kanssa kokoamassa kehikoita. Ensimmäisen kehikon kanssa oli vähän haasteita. Mutta loput menivätkin sitten ihan sarjatuotantona.

Kehikot olivat noin 2,5m x 2,5m 

Ja ehdimpä minäkin rei'ittämään ja olemaan kaverina oman taljani kuivaamisessa. Koska tämä minun vasikkani oli talvivassu, sillä oli aikas tuuhea karva. Kesti aika kauan föönäta sitä, mutta kyllä se vihdoin kuivui.

Kuivaamisen jälkeen oli reikien ompelun vuoro. Ohuempiin taljoihin oli tullut reikiä ja niitä sitten osa kurssilaisista joutui tikkailemaan. Ihan neulalla ja langalla ompelemalla.
Puukolla viilletty reikä repeää pingotuksessa ja siksi se on ommeltava. Pieni, pyöreä reikä kestää paremmin.
Tässähän tuli nyt sitten toinen hyvä puoli esiin siinä, että minun taljani oli isommasta ja hieman vahvemmasta vasikasta. Minä en "saanut aikaiseksi" kuin muutaman pienen reijän taljan reunaan. Ne hoitelin ihan leikkaamalla reikäisen kohdan pois.
Tälläistä paksumpaa nahkaa pystyi kaapimaan puukolla kohtuullisen rohkein ottein. Vertailtiinkin tunnustelemalla toistemme nahkoja. Hmmm.... Mutta tosiaan, jotkut taljat tuntuivat pestessä lähinnä fleecepeitolta, kun minun taljani painoi märkänä kuin iso räsymatto.
Lisäksi minun taljaani ei ollut tullut yhtään viiltoja teurastamolla nylkijänkään toimesta. Ainoat reijät mitä siitä paljastui, oli vasikalla eläessään olleet näppylät tai finnit. Ne olivat sellaisia ihan pieniä pyöreitä reikiä. Mutta ne eivät haitanneet ja saattavat jopa nahan sikistyessä mennä ihan umpeen.

Sitten laitettiin taljat kehikoihin pingottumaan. Kuten muutkaan työvaiheet, ei tämäkään ollut niitä kevyempiä töitä. Tähän tarvittiin monta henkeä. Jokainen otti taljan kulmista kiinni, pujotti narun jostain reijästä, kiinnitti narun kehikkoon ja sitten kiristettiin niin, että talja jäi keskelle kehikkoa.
Sitten vaan pujoteltiin narua vuoronperään taljan reijistä ja kehikon ympäriltä. Naru solmittiin solmulla, jonka sai aina kiristettyä yhdellä kädellä narun löystyessä. Minulla oli vaikeuksia hahmottaa solmun tekoa. Mutta kun olin mukana 6 taljan pingotuksessa, johan alkoi solmun teko sujumaan!

Sillä välin kun osa porukasta pingotti taljoja kehikoihin, oli aivosoppa porisemassa. Todellakin parkki keitettiin vasikan aivoista veden kanssa. Hiljalleen poristen, koko ajan sekoittaen, jottei vaan pala pohjaan.
Kun keitos oli valmis, siihen lorautettiin ölyä ja se surautettiin sauvasekoittimella tasaiseksi tahnaksi. Kertakäyttökupeilla otettiin parkkia ja ihan paljain käsin hierottiin sitä nahkaan.

Ensimmäinen kattila tulilla, toinen odottaa vuoroaan!

Olin todella pelännyt, että minua alkaa aivoparkki puklututtamaan. Minulla oli ollut koko viikon päänsärkyä ja lauantaina päätä särki tosi paljon. Taljaa kaapiessani, minulta meinasi muutamaan otteeseen niin sanotusti lentää laatta. Nahan reunoihin oli jäänyt hieman lihaa nylkyvaiheessa ja suola ei ollut sen läpi niin hyvin mennyt. Kun puukolla kaapaisi lihan alta, nenään leijaili tympeä tuoksahdus. Myöntää täytyy, että se otti aika rankasti kurkunpäähän!

Kotona kun tätä puhuin Beibelle, hän totesi: "Jumankauta muija, säähän oot teurastamolla töissä ja kotonakin teurastat elukoita!" No, en ole koskaan sanonutkaan, etteikö minua töissä tai harrastuksissani yököttäisi. Kyllä yököttää! Ei sisälmyksien haju ole hyvä ja en voi sille mitään, että olen nättinokkainen hajujen suhteen. Varsinkin aamuisin! Minulla on krooninen aamupahoinvointi.

Mutta tämä asia ei ole estänyt minua harrastamasta asioita, jotka koen mielenkiintoisiksi. Luulisi vain, että luontaisesti olisin kiinnostunut jostain muista asioista, kuin tälläsistä. Mutta näillä mennään, vaikka vähän oksettaisikin. On tämä ihmisen mieli kummallinen!

Sunnuntaina ei kuitenkaan päätä särkenyt ja ei kyllä oksettanutkaan. Sitä paitsi, keitetyt aivot tuoksuivat lähinnä ruualle. Tai ehkä koiranruualle, mutta kuitenkin.

Nahkan piti olla ns. makkaranihkeä. Vertauskuvana pidettiin lauantaimakkarasiivua ja sitä miltä se tuntuu kämmentä vasten. Sellaiselta, että se tuntuu aavistuksen kostealta ja tarttuu kämmeneen.

Paksun taljani huono puoli oli se, että sen kuivuminen makkaranihkeyteen kesti kauan. Parkkia nahkaan hieroessani, reunat olivat vielä aavistuksen liian märät ja parkkii ikään kuin lillui nahan pinnalla. Mutta kun kaksin käsin hieroi ja hinkkasi parkkia nahkaan, sain kuin sainkin kolme kupillista aivoparkkia hierottua nahan sisään. Nahka muuttui tahmean kuivaksi, kun parki imeytyi sen sisään.
Periaate on, että eläimen omat aivot riittävät sen oman nahan parkkaamiseen.
Yllättävää oli myös se, kuinka ihanan pehmeiltä omat kädet tuntuivat aivoparkin taljaan hieromisen jälkeen. Vaikka kädet oli pesty kunnolla Fairyllä hinkaten, silti ihoon jäi ihanan samettinen pehmeys. En nyt ehkä silti ota aivoparkkia ihonhoitotuotteekseni!

Mica hieroo parkkia nahkaan niin vauhdilla, ettei kättä
meinaa silmällä erottaa.

Taljoja vielä kiristeltiin kehikoissaan ja niihin ne jäivät meitä odottamaan, kun kuun lopussa on kurssin toinen osa. Silloin me muokataan niitä pehmeäksi, lisäparkitaan kasviparkkia käyttäen, siistitään reunoja ja ehkä koristellaankin nahkapuolia. Näin saadaan viimeisteltyä niistä ihan meidän omat, persoonalliset taljat.

Kurssilla puhuttiin esimerkiksi Ikeassa myytävistä 159 euroa maksavista, Intiassa kenties lapsityövoimalla tehdyistä taljoista. (Häpeäkseni myönnän, että meiltäkin sellainen löytyy) Kysymys heräsi, että millä hinnalla olisit valmis myymään tälläisen itse muokkaamasi taljan. Olin taljaa muokatessani ajatellut, että jos se on vielä kunnossa kun olen vanha, annan sen Kuukunalle perinnöksi. Kurssin edetessä aloin olemaan sitä mieltä, että näin järjettömän työn tehtyäni, en anna sitä ikinä kellekkään. Kun kuolen, minut saa kääriä siihen ja kierittää kuoppaan! Koska talja on työstetty vain ja ainoastaan luonnonmateriaaleja käyttäen, se maatuu kyllä samaa vauhtia minun kanssani.

Loppukuusta jatketaan!