Sydän, milloin missäkin...

Näin Ystävänpäivän, jutun aiheeksi sopii hyvin sydän. Nyt en tarkoita sitä lihasmöllykkää, joka pumppaa meidän rinnoissamme. Vaan sitä sydäntä, millaiseksi me sen muodon miellämme. Tätä romanttisempaa versiota!
Kun aloitin tämän blogin kirjoittamisen, aloin havannoimaan taas ympäristöäni tarkemmin. Olen aina ottanut paljon valokuvia, vaikka se ei kyllä kuvien laadussa näy! Varsinkin silloin, kun tyttäremme oli pieni, kuvasin todella paljon. Mutta tämä digitaali- ja älyaika vei kiinnostuksen valokuvaamisesta. Jotenkin ei vain löytynyt aikaa moisen opetteluun. No, ei sitä aikaa eikä malttia opetella, löydy yhä edelleenkään, mutta kun tälläiseen bloggaamiseen on ryhtynyt, haluan kuitenkin tuoda kirjoittamiani asioita esiin myös kuvin. Vaikka sitten käsittelemättöminä ja epätarkkoina!

On jotenkin hämmentävää, kun näkee sydämen muodon, jossakin esineessä tai asiassa. Varsinkin, jos kohde on jollain tapaa tärkeä itselle ja se tulee kohdalle odottamatta. Se saa mielen iloiseksi!
Tässä muutama sydän, joka on eteeni tupsahtanut. Osa on pysyviä, jotkut hetkellisiä ja toiset lähes ikuisia!

Eräänä aurinkoisena talvipäivänä... Sydän ilmestys!

Oksan reikä. Rakkaan ulkosaunan seinässä!

Joulurosollin aineksista löytyi sydänpunajuuri!

Perunoita ostaessa tuli sydän vastaan!

Sydänystävällistä salaattia! Tosin lajike on Heartbreaker!

Vatkatessa vispipuuroa, ilmetty sydän!

Rasvatahra olohuoneen sohvassa!

Tyttären voilevästä, rakkaudella jätetty!?!

Sydämellistä Ystävänpäivää kaikille!!!

Revittyä nautaa ala Bloody Mary!

Hui!

Moni tuntee Bloody Maryn krappista korjaavana drinksuna. Mutta moniko tuntee tämän "verileidin" tarinan? Vaikka minä olen aina rakastanut kauhutarinoita, legenda Bloody Marystä, oli minullekin ennen kuulematon.
 Netistähän löytyi taas rutkasti tietoa tästäkin aiheesta. Mutta, kuten monissa muissakin kansantaruissa, ei ole ihan varmaa tietoa, kuka päähenkilö oli. Tai ainakin on, pari eri vaihtoehtoa, kyseiseksi kummittelijaksi esitetty. Eräs Englannin kuningatar, Mary Worth, on tuotu esiin useissa tarinoissa.Yhden version mukaan, hän oli ollut julmuudestaan tunnettu hallitsija, joka kidutti ja tappoi surutta vihollisiaan ja alamaisiaan. Toinen vaihtoehto on että, hänen oma elämänsä olisi ollut yhtä kidutusta keskenmenoineen ja valeraskauksineen, jotka olisivat olleet hänen itsensä aiheuttamia. Häh?!? Ja olikohan jossain jutussa, että veressäkin, olisi hän tykännyt kylpeä. Joka tapauksessa, kuningatar kuoli peilin edessä. Joko rakastajansa surmaamana tai muuten vaan, hääpuku päällään. Okei?!?
Mutta Bloody Mary saattoi olla myös nuori neitokainen, nimeltään Mary Worthington, joka surmattiin raa'asti ja häneltä revittiin silmät päästä. Hän yritti kirjoittaa verellään peiliin, murhaajan nimeä. Murhaajaa ei, tietysti, saatu tuomioistuimen eteen ja Mary-rukan sielu jäi peilin vangiksi.
Joitakin muitakin henkilöitä taruista löytyy, Bloody Mary -ehdokkaiksi, mutta en niistä sen enempää. Googlettakaa, jos alkoi kiinnostamaan aihe enemmän!
MUTTA, kaikissa tarinoissa on yhteistä se; kun yöllä, kynttilän valossa, peilin edessä, vessassa, sanoo kolme kertaa Bloody Mary, hän ilmestyy peiliin. No, siihen ne yhtäläisyydet sitten taas loppuivatkin! Joskus Mary ei ilmesty pelkästään nimeä hokemalla, täytyy lisäksi kolme kertaa pyörähtää ympäri. Ja sitten naikkonen, ehkä, suvaitsee ilmestyä! Pysyivätkö kaikki vielä mukana?
Jotkut ovat kertoneet nuoren naisen hääpuvussaan, silmät verta vuotaen, ilmestyneen peiliin. Toiset (henkiinjääneet?) ovat tarinoineet, että vanha nainen, harmaassa mekossa on ollut peilissä. Tosin hänelläkin ovat olleet öögat veressä.
Bloody Maryn nähneille ihmisille tapahtuu karmeita asioita! Kehoon ilmestyy raapimajälkiä, Mary kaappaa sielun peilin vangiksi, varsinkin jos henkilö on paha. Ja, tietysti, Bloody Mary repii onnettoman peiliin katsojan silmät päästä! Hui! Kokeilkoon, ken uskaltaa!
Minä vähän, kyseenalaistan hieman, sitä seikkaan tarusta, että miksi täytyy olla yksin, VESSASSA. Hei! Jos legenda on satoja vuosia vanha, kuinka monessa torpassa tai edes linnassa, on ollut vessa! Ja varsinkaan sellainen, jossa on ollut peili. Kysyn vain! No, kai jonkinlainen riukusysteemi/ulkohuussi torpissa ja linnoissa joku sontakuilu on ollut. Mutta kuitenkin! Ja yleensäkkään, miksi moista vosua edes tarvitsee kutsua, jos ei sen  näyttäytymisestä mitään hyvää seuraa? Mutta, muutenhan tarina Bloody Marystä, on ihan selkeä ja uskottava! Vai mitä!

Mutta mitä tekemistä Bloody Maryllä on naudan kanssa? Varmaan ihan yhtä paljon, kuin hänellä ja hänen nimeään kantavalla drinksullakaan! Vanhoista taruista ei ainakaan selvinnyt, yhteyttä hänen, tomaattimurskan, tabascon, lehtisellerin ja vodkan välillä. En ole drinkkiä maistanut, mutta voisin kuvitella, että kun sitä juo, niin Bloody Mary ilmestyy varmasti peiliin, juojan omassa kuvajaisessa. Tai ainakin juojan silmät lentää päästä! En voi uskoa, että se olisi hyvän makuista!
Jamie Oliver on kuitenkin kekseliäänä poikana, tehnyt drinksun aineksia tapaillen kastikkeen ja hauduttanut naudan etuselkää siinä. Näin tv:ssä kyseisen ruuan valmistuksen ja se jäi minua mietityttämään. Meidän perhe on vannoutunut Pulled Porkin- ystävä ja Bloody Mary Beef vaikutti nautaversiolta kyseisestä ruuasta!
Koska mitään reseptiähän ei voi ihan orjallisesti noudattaa, jo senkin takia, ettei aina ole kaikkia aineita kotosalla, tein hieman muutoksia alkuperäisohjeeseen. Sitruunamehun sijasta laitoin omenaviinietikkaa. Portviinipulloa en raatsinut avata yhden lirauksen takia. Pelko, että olisin juonut koko pullon, kun sen kerran avaan, sai minut laittamaan Tähti glögiä, jota oli jäänyt joulun pyhiltä. Tuoreet yrtit korvasin kuivatuilla. Vodkan sijasta, minulla oli hieman pienemmän prosentin omaavaa luomuviinaa. Ja naudan etuselän sijasta, tein ruuan kulmapaistista. Itse kasvatetusta Kyllikistä!

Ohjeen ainekset ovat alkuperäisestä reseptistä. Valmistustavan kirjoitin niin, kuin sen itse tein.  Nimen muokkasin itse, vähän vetävämmäksi! Ja vihdoin itse reseptiin:

REVITTYÄ NAUTAA ALA BLOODY MARY

• 1 kg naudan etuselkää
• suolaa 
• mustapippuria
• nippu lehtiselleriä
• 4 punasipulia
• tuoretta timjamia
• pari laakerinlehteä
• öljyä ja voita lihan ja kasvisten ruskistukseen

Soossin ainekset:

•  700g paseerattua tomaattia
• 2,5 dl vettä
• 1 rkl raastettua piparjuurta
• 2 rkl worchester kastiketta
• muutama tippa tabascoa
• 3 rkl vodkaa
• 1 rkl port viiniä
• puolikkaan sitruunan mehu
• suolaa
• pippuria

Ota liha lämpiämään huoneenlämpöön, noin tuntia ennen valmistusta. Laita uuni lämpiämään 150 asteeseen. (Valurauta)pata hellalle ja sinne loraus öljyä ja nokare voita. Suolaa ja pippuroi liha ja  ruskista se kauttaaltaan padassa. Pilko sipulit ja sellerit, haluamasi kokoisiksi paloiksi, samalla kun ruskistat lihaa. Ei tarvitse olla ihan silppua, pitkä haudutusaika pienentää ne kyllä.
Ota ruskistunut liha padasta odottamaan ja laita rehut pataan kuullottumaan. Lisää öljyä tarvittaessa. Kuullottele rehuja miedolla lämmöllä 5-10 minuuttia. Niiden ei tarvitse ruskistua, vain pehmetä. Laita yrtit joukkoon.
Sekoita soossin ainekset keskenään. Mausta suolalla ja pippurilla, makusi mukaan. Laita liha takaisin pataan, kasvisten päälle ja kaada soosi koko komeuden päälle. Pata uuniin, kansi päälle ja anna muhia 4-5 tuntia. Itse käänsin lihan ympäri kolme kertaa haudutuksen aikana. Viimeiseksi tunniksi, otin padan kannen pois, jotta soosi sakeutuisi ihanaksi. Kannattaa vähän tarkkailla kuitenkin, ettei soosi kuivu liikaa.
Kun liha on valmista, se on niin pehmeää, että repeytyy. Ota liha pois padasta, revi se paloiksi ja kaada soossi päälle. Jos tuntuu, että soosia on liikaa, älä laita kaikkia kerralla. Tunnustele vähän määriä makusi mukaan. Sekoittele hieman, että soosi leviää ympäriinsä. Voila!

"Pelottava" piparjuuri!

Jamie-poika tarjosi tätä piparjuurella maustetun peruna-kaalisoseen kanssa. Ja niin tein minäkin. Jätin tosin sen piparjuuren pois. Olin pelkuri raukka! Minusta muusi oli hyvää, muttei sopinut lihan kanssa. Mutta seuraavana päivänä (ja sitä seuraavana), syötiin riisin kanssa. Ja TaDaa! Oli ihan törkeen hyvää!

Ruskista liha,

kuullota rehut,

liha uimaan soossiin, pata uuniin

ja nauti 5 tunnin kuluttua, valitsemasi lisukkeen kera!

 Rakastan tälläisiä pitkään kypsyviä liharuokia. Ne ovat helppoja tehdä ja valmistuvat lähes itsekseen. Tätä "verisoossi lihaa" aion tehdä jatkossakin ja kokeilla ihan sämpylän väliin, kuten Pullet Porkiakin!

On aika istuttaa perunaa!

Kevät keikkuen tulevi?

Tänään on ollut ulkona 4 astetta pakkasta ja Laina-myrsky on riepotellut luontoa, puhaltaen pohjoisesta puuskaista tuultaan. Pureva tuuli on saanut pakkasen tuntumaan monin verroin kylmemmältä. Lunta on meidän tontilla puolisen metriä ja tuuli on hionut hangen pinnan, jäisen kiiltäväksi. Aurinko on paistanut koko päivän, mutta ei se ole silti lämmittänyt. On siis oivallinen päivä perunan istuttamiselle! HÄH?
Kyllä vaan! En ole seonnut! Istutin tänään 4 perunaa, sisälle ruukkuihin! Oli loistava päivä puuhastella sisätiloissa, kun ulkona myrskysi.
 Löysin kellarin rapun vihanneslaatikosta taannoin, 4 sinne unohtunutta perunaa. Niihin oli alkanut kasvamaan ituja, osassa oli aika komeatkin jo. 3 niistä oli jotain kaupan pussista pudonnutta ja 1 meidän viime kesänä kasvattamia. Olikohan lajike Nicola...
Unohdinkin potut jo uudemman kerran, kunnes viikolla hain keltsusta rehuja ja törmäsin vastaan tuleviin ituihin. Otin mommot eteisen ikkunalle saamaan valoa pariksi päiväksi.

Tulevat, uudet perunat!

 Muutenkin hommaan tuhrautui pari päivää, koska multasäkki oli  hieman haastavassa paikassa. Ja sen lisäksi, että se piti käydä kaivamassa esiin, multa oli jäässä. Joten sulamista piti odotella. Eihän perunaa liian kylmään "maahan" voi istuttaa. Mätänee pian!

Kivasti on katolta pudonnut lumet multasäkin päälle!

Istutin perunat mustiin, noin 5 litran muoviruukkuihin. Yksi mommo per ruukku. Olen jostain saanut sellaisen käsityksen, että istutusastian pitää olla musta, jottei läpäise valoa. Voi pitää paikkansakin tämä ajatus. Kaikkihan perunoita kasvattaneet tietävät, että vihertyyhän ne, jos valoa saavat. Ja ajattelin, että jos ohjeistetaan laittamaan 15 litran ämpäriin 3-4 pottua, yksi pottu 5 litran ruukkuun on hyvä. Vau, tämä edellinen lausehan paljastaa myös sen asian, miksi huomenna menen tehtaaseen, linjalle työhön, enkä mihinkään korkeampaa älyä vaativaan jopiin!
No, puolilleen laitoin multaa, peruna vökeen ja viitisen senttiä multaa päälle. Kunnon kastelu ja pistin ruukut saunanlauteille. Kun alkaa idut pukkaamaan mullan pintaan, nostan valoisampaan paikkaan. Ruukkuihin jätin tilaa vielä, jotta voin "mullata" perunat. Eli lisätä multaa, kun alkavat kasvamaan. Ja eivätkä näin viherry. Ajattelin jollain peruslannoitteella vähän lannoittaa, kunhan alkavat kasvamaan. Jos alkavat... Pariksi viikoksihan yleensä noista perusmullista riittää potkua kasveille, ennenkuin tarvitsevat lisää ravinnetta.

Jäämme odottelemaan satoa...

Perunan kasvu, kunnes satoa aletaan saamaan, on aikaisilla lajikkeilla 7-10 viikkoa. Lämpö, valo ja kastelu huomioiden. Lajikkeistahan ei ole tietoa, mutta kaupan pussimommot ovat myöhäisiä lajikkeita. Jos ollaan oikein optimistisia, kahdeksan viikon päästä on pääsiäinen. Ja vappuunkaan ei ole kuin 12 viikkoa! Jaa-a! Mitenkähän käy...
Ja jos keskimäärin yksi peruna tuottaa kahdeksan pottua, odotettavissa on huippu sato! Jännityksellä jäämme seuraamaan tilanteen, siis perunoiden, kehittymistä!

Minulla on meneillään toinenkin testi; miten Aura-juuston saa säilytettyä avattuna jääkaapissa niin, ettei koko kaappi haise aivan karmealle.
Meillä on melkein aina Auraa ostettuna, tungetaan sitä vähän joka ruokaan. Helppoahan se olisi, kun käyttäs aina koko kolmion kerralla. Mutta kun tälläkin syömisellä, on jo tässä kunnossa, yritän hieman "säännöstellä" tämän herkun käyttöä. Olen kietonut jämä-Auraa kelmuun, laittanut muovipussiin tai johonkin muovirasiaan. Mutta aina jossain vaiheessa jääkaapissa on sellainen dunkkis, että oksat pois. Ja Aurahan osaa haista sellaiselle, ettei sitä ensimmäisenä edes epäile. Se haisee enemmänkin jollekkin mädäntyneelle lihalle, tai vastaavalle. Ei homeelle. Yleensä Auran-jämä vielä on kulkeutunut johonkin nurkkaan, ettei sitä edes huomaa. Niin ovela se osaa olla! Ja siinä vaiheessa kun muistat, että sehän se taas kaapissa haisee, täytyy jääkaappia jo tuulettaa, jos ei ihan jopa peseskellä!
Olin eilen kaverillani Tupperikutsuilla ja meinasin tilata sieltä sellaisen hengittävän rasian. Juustojen säilyttämiseen. Rasian luvataan pitävän hajut sisällään, mutta koska sinne saattaa kondensoitua vettä, sitä pitää avata päivittäin. Jotta juustot saavat hengitettyä tai jotain. Esittelijä ei ollut homejuustojen ystävä ja ei ollut säilyttänyt perusedamia kummempaa rasiassa, jota nyt muutenkin tuli "tuuletettua" joka päivä, kun sitä sipasee niin usein leipänsä päälle. Aloin epäröimään kipon hankintaa. Olisiko minulla, jo muutenkin kiireisellä ihmisellä, aikaa moiselle juuston hoivaamiselle? Vaikkakin jääkaappi haiseekin uvon kevolle.
Kaverillani oli onneksi ratkaisu, tähän kinkkiseen propleemaan; hän lainasi minulle oman rasiansa. Nyt minulla on testissä hengittävä juustorasia. Minulla on siellä avattuna Auran-pirulainen ja Musta-Pekka. Joka ei sekään tuoksullaan hurmaa! Eilen ne lootaan laitoin ja tänään avasin rasian ekan kerran. Täytyy sanoa, että dunkkis joka on levinnyt tähän saakka koko jääkaappiin, oli tiivistyneenä pikku rasiassa. Rasian avattuani, täytyi huushollista evakuoida, niin ihmiset kuin eläimet! Tsiisus! Mutta jääkaappi on raikas!

Pienviljelijä emäntä testaa: Juustokupu!

Minulla on kolme viikkoa aikaa testailla juustorasiaa. Toinen kaverini pitää kippokutsut silloin ja lupasin mennä kaffeelle. En joka tapauksessa tätä isoa versiota hanki, mutta ehkä sen pienen tai keskikokoisen. Katsotaan nyt.... Vai annanko jääkaapin vain yksinkertaisesti haista!

7 Asian Haaste!

Kotoisaa Arkea -blogin Heli, haastoi minut vastaamaan 7:ään kysymykseen. Tartuin haasteeseen mielelläni ja muutamia päiviä olen tässä miettinyt, kysymyksiä ja itseäni. Nyt olen päässyt jonkinlaiseen tilinpäätökseen.

1. OLETKO KEITTIÖN HENGETÄR JA MIKÄ ON BRAVUURI RUOKASI?

Rakastan ruokaa! Se on työni ja harrastukseni! Se on minun elämäni! Ajattelen lähes kokoajan ruokaa; sen valmistamista ja syömistä! Myöskin sen kasvattamista! Heittäydyn elämässäni eteenpäin, ruoka edellä! Kylläpä tuli huutomerkkejä, huh huh.
Mutta näin se menee, ruuanlaitto on ihanaa. Olen suorastaan kärsinyt, kun työantaja myöhästi työ-aikaani tunnilla eteenpäin. Koska pääsen töistä vasta klo 17.00, Beibe valmistaa arkisin ruuan lähes päivittäin. Ja usein minut toivotetaan tervetulleeksi valmisruokapöytään! No, valmisruoka on meidän perheen "luontaisetu" ja se on ihan hyvää ruokaa. Mutta pointti on siinä, että minä kärsin vieroitusoireista, kun en ehdi viikolla juurikaan kokkailemaan. Tiedän, olen outo! Ja todellakin arvostan kyllä valmiiseen ruokapöytään tulemista! Mutta kuitenkin...

En tiedä, onko minulla varsinaista bravuuria ruuanlaitossa. Ehkä kuitenkin ihan arki-ruoka, kastikkeet ja keitot. Nekin voi tehdä hyvistä raaka-aineista, ajan kanssa ja tunteella. Ja suurin kiitos oma tekemästä ruuasta on se, kun rakkaat syövät sitä halulla!
Tykkään kyllä kokeillakin kaikenlaista. Ollaan Beiben kanssa tehty makkaraa ja kalapullia, kalastamistamme hauista. Olen tehnyt voita, juustoja, viiliä ja jogurttia. Säilön, mehustan ja leivon. Kellarissa meillä on lähes aina itse tehtyä viiniä ja olutta.

En ole mikään pipertävä ruuan laittaja, tykkään ronskeista otteista ja siitä, että ruokaa on paljon. Minulle on myös tärkeää tuntea raaka-aineet ja kunnioittaa niitä. Mitä hyötyä on kasvattaa itse lihaa, jos sitä ei kohtele hyvin eläessään. Kun eläin on kuollut, se täytyy osata käsitellä erityisen hyvin, jottei se ole elänyt turhaan. Tälläinen raaka-aine on arvokasta. Sama pätee itse kasvatettuihin kasviksiin. Niiden matka pienestä siemenestä, valmiiksi ruuaksi lautaselle, on pitkä ja vaiheikas. Tälläiset asiat tekevät mielestäni ruuanlaitosta niin mielenkiintoista ja mahtavaa!

2. MITÄ HARRASTAT? ( MUUTA KUIN BLOGGAAMISTA).

Jaa-a! Tää oli aika vaikea kysymys! Minun elämässäni on niin paljon asioita, joita teen, mutten katso niitä harrastuksiksi. Eläinten kanssa touhuaminen, käsityöt ja askartelu, ruuanlaitto, puutarhan hoito ym., on osa minun elämääni. Ei niitä voi enään kutsua harrastuksiksi. Ja koska olen sairaalloisen kiinnostunut kaikesta, kaikkea pitää myöskin kokeilla! Ei sillä, että niistä mitään pysyvää jäisi, mutta tiedänpähän ainakin mistä puhun!

Olen tanssinut itämaista tanssia, tehnyt lasitöitä, huovuttanut, muotoillut savea, moottoripyöräillyt, zumbannut, käynyt ratsastustunneilla, koiran kanssa tottelevaisuuskursseilla, kanien, kissojen ja koirien kanssa näyttelyissä ja vaikka mitä! Uida, laulaa ja ratsastaa haluaisin, mutten ehdi tältä kaikelta kotona hössöttämiseltä ja ihan kipeiltä työ-ajoilta. En voi viikolla tehdä mitään, missä pitää olla tiettynä ajankohtana jossain. Ja viikonloppuina en halua! Elokuvissa ja konserteissa haluaisin myös käydä enemmän! Mutta, kun ei ehdi ja jaksa kaikkea. Että näillä mennään!
Mutta kyllähän minä kävelen ja käyn kuntosalilla. Onneksi meidän kylän gymi, on auki 7-22, joten siellä voi käydä omalla avaimella, melkein koska lystää. Kerran viikossa olen pyrkinyt siellä vierailemaan.

Luen myös paljon. Lehtiä, kirjoja ja blogeja. Pää-asiassa tieto- ja harrastekirjallisuutta, mutta jonkin verran romaaneja. Ja yleensä montaa kirjaa kerrallaan. Tässäkin näkyy tämä minun rönsyily, asioista toisiin. Ostan paljon kirjoja, koska minua ahdistaa ajatus lukemisen aikatauluttamisesta. Mutta käytän jonkin verran kirjaston palvelujakin. Kuhmalahden kirjastohan on maan parhaita!

3. UNELMA-AMMATTISI LAPSENA? JA MITEN SIINÄ SITTEN KÄVIKÄÄN?

En muista, olisiko minulla ollut varsinaista ammattihaavetta, mutta eläinten kanssa touhuamisesta unelmoin. Minusta olisi ollut kivaa olla hoitamassa Särkänniemen Lasten eläintarhan eläimiä tai olla jossain eläinkaupassa töissä. Hain jopa yläasteella työharjoittelupaikkoja, varmaan kaikista Tampereen eläinkaupoista. En päässyt yhteenkään, mutta City-marketin lelu-osastolle ja varastoon pääsin. Että kaupan alaakin on kokeiltu!
Ruuanlaitto ja leipominen olivat minun juttujani jo pikkasena ja leipuri minusta sitten tulikin. Suuri merkitys ammatinvalintaan oli se, että en oikein muutakaan alaa keksinyt. Ja kotoa tehtiin hyvin selväksi, että kunnon ammatti piti opiskella! Ei mitään hömpötyksiä!

Yhdeksi kesäksi riitti leipurille töitä, erään jo edesmenneen leipomon, ruisleivän paistajana. 80-90 -luvun taite ja alkava lama, oli monen pienen leipomon surma. Ja koska nuorelle tytön tyllerölle, aamuheräämiset olivat myrkkyä, päädyin keittiö-apulaiseksi työmaaruokalaan. Parin vuoden pesti siellä ja sen jälkeen olenkin ollut valmisruoka-alalla.
24 vuotta tehdastyötä takana, enkä todellakaan ole unelma-ammatissa. Mutta tämän työn ansiosta olen saanut toteuttaa unelmaani, työn ulkopuolella! Vakituinen työ ja säännölliset ansiot, ovat olleet perusta monen moisille hankinnoille. Tärkeimpänä niistä Leppämäki! Ja löytyihän sieltä tehtaan uumenista Beibe!

4.SISUSTUKSESI KULMAKIVET - VÄRIT, MATERIAALI, TYYLI VAI JOKU MUU?

En osaa sisustaa. Pieni talo, vähän säilytystiloja ja paljon tavaraa ja vaatteita. Kun täytyy nyppiä vähän joka hommaa, niille täytyy olla omat varusteet ja vaatteet. Ja ne kirja- ja lehtipinot, niitä on joka paikassa. Mutta minun sisutusfilosofiani lähentelee toisinajattelija Pentti Linkolan tyyliä. Hänen keittiönsä seinällä oli jossakin lehtihaastattelussa lause, "Siisti koti, on elämätön elämä", tai jotain sinne päin. Joten sekasta saa olla, muttei likasta!
Kotimme ovat myös vallaneet, minun yli 20 vuotta, keräämäni lehmä-jutut. Taulut ym. koriste-esineet. Vähän on myös hevosia ja kissoja. Ja traktoreita! Sisusta siinä nyt sitten!

Materiaaleista suosin puuta ja muita luonnonjuttuja. Pidän vanhoista tavaroista ja huonekaluista, mutta myös kaikesta lapsellisen kitchistä kamasta. Ja bling, bling!
Väreistä ehdoton must on vaaleanpunainen! Harmaa, vihreä, kirkkaanpunainen ja kaikki retrovärit komppaavat! Että aikamoista sekamelskaa!

Tavaraa olen vähentänyt vuosien varrella aikaslailla. Vain hankkiakseni sitä lisää! En voi vastustaa kirppiksiltä löytyviä, ihania juttuja. Pakko saada!

5. MILLAINEN ON MUSIIKKI MAKUSI? ONKO SINULLA LEMPI-ARTISTIA?

 Olen musiikin suhteen aika kaikki ruokainen. Mutta sellaista, juhatapio -tyyppistä, musaa en jaksa. Kuuntelen todella paljon radiota, töissä varsinkin. Musiikki on henkireikäni, ollut aina!
80 ja 90 -lukujen pop- ja dancemusa, ovat lähellä sydäntäni. Kasarihevi, puree musahermoon myös!

 Techo ja trance, I LOVE IT!
Tämän hetken kuuma biisi, joka saa käteni nousemaan ilmaan ja pullean vartaloni huojumaan, on kotimaisen Super8 & Tab - No frontiers.
Yksi bändi ylitse muiden on, SCOOTER! Harmikseni en ole koskaan heitä nähnyt livenä. Bändi kyllä keikkailee aika-ajoin Suomessakin, mutta yleensä jollain "teinifestareilla". Mutta ehkä pitäisi vaan laittaa tukka pörröön ja lähteä nuorison sekaan reivaamaan! Yeah!


Että, Behind the cow, vaan! Mutta hiljaisuuden tärkeyttä unohtamatta!

6. JOS SAISI VALITA; MILLÄ HISTORIAN VUOSI SADALLA TAI KYMMENELLÄ ELÄISIT? MIKSI?

Minä eläisin nyt, tätä päivää! Ja Suomessa! En pidä nyky-ajan elämän menosta, kaikkine ilmiöineen. Ihmisten "vääristyneet" kauneusihanteet, tavaroiden hysteerinen kuluttaminen, sodat, luonnon järjestelmällinen tuhoaminen, luokka-erojen korostuminen ja monet muut asiat ovat päin persettä. Mutta vuosikymmenet ja -sadat ovat tuoneet tähän päivään niin paljon hyviä asioita, joita ilman jäisin, jos olisin elänyt joskus menneisyydessä. Työtapoja, ruokia, musiikkia, elokuvia, tietoa ym. Nyky-ihmisellä on vapaus valita, miten elää ja kuluttaa. Ja naisena, arvostan sitä miten, tässä ajassa ja maassa, on helppoa elää. Voin käydä töissä, kouluttautua, minulla on sanavapaus, oikeus päättää siitä, miten minua kohdellaan. Moni unohtaa, ettei naisen asema Suomessakaan, ole aina niin ruusuinen ollut.

When I was young

It seemed that life was so wonderful

A miracle

Oh it was so beautiful

Magical

And all the birds in the trees

They could sing so happily

So joyfully

Oh playfully watching me

Ramp -Scooter

7. PAKOPAIKKASI- ONKO SINULLA SELLAISTA, MIKÄ SE ON?

Keski-iän ylittäneen naisen kliseiseen tyyliin, aion vastata että, KOTI! Ja kotona rentoudun ihanasti pihalla, myös talvella. Varsinkin viikonloppuisin yritän olla mahdollisimman paljon ulkona. Hengailen sujuvasti elukoiden kanssa, katselen pikkulintuja ja muuten vaan pyörin pitkin pihaa. Kesähän on sitten ihan oma lukunsa! Silloinhan kasvatellaan kaikkea tai muuten vaan ihastellaan miten kaikki kasvaa, vaikkei mitään kasvatteliskaan!

Tärkeä paikka minulle arjen pakenemiseen, on meidän ulkosauna. Siellä jaksan kökkiä lauteilla tunti tolkulla, tuijottaa seinää ja kuunnella palavan puun poksumista. Varsinkin, jos Beibe kököttää vieressä. Saatetaan istua sanomatta sanaakaan ja siirtyä porstuan puolelle. Ja jatkaa istumista ja puhumattomuutta siellä. Tai sitten me suunnitellaan saunassa niin maan pirusti, kaikkea kivaa tekemistä. Sauna on paikka, missä ei ole mitään muita häiriötekiöitä.

Kirjat, elokuvat ja musiikki ovat minun henkiset pakopaikkani. Niillä on ollut elämässäni käsittämättömän suuri merkitys. On yhä edelleen. Rakastan käydä elokuvissa. Eläydyn aina niin vahvasti, että unohdan arjen murheet, jos niitä on. Hyvä elokuva jää elämään mieleen pitkäksi aikaa. Viime vuoden paras elokuva mielestäni oli Fury. Älyttömän rankka ja koskettava!
Lukeminen on nuoruusvuosista vähentynyt, ajanpuutteen vuoksi. Mutta aina välillä tulee pakottava tarve lukea!
Musiikin kuuntelu on minulle kuin hengittämistä! Kategoriasta riippumatta, tärkeitä ovat sanat ja jokin koukku melodiassa. Kitarariffit ja pianosoundit ottavat sykähdyttävästi rinnasta!
Töissä kuuntelen radiota, työpisteen sen niin salliessa, kuulosuojainradioistani. En varmaan selviäisi saamatta henkistä romahdusta, ilman niitä!
Tässähän näitä pakopaikkoja. Ja jos vielä ahdistaa, ainahan voi juosta metsään!

Pistetään "vahinko" kiertämään. Minulla, raukalla, on aika vähän seuraajia. Te Vähäiset, olette minulle lukumäärästänne huolimatta tärkeitä!
 Joten jos tulee päällekkäisyyksiä, siis olette haasteen saaneet jo jostain muualta, suonette anteeksi! Ja ei sitten todellakaan mitään paniikkia! Jos koette, että tälläiset haasteet eivät ole teidän juttunne,  haastetta ei tarvitse vastaanottaa, eikä jatkaa.
Jatketaan samoilla, hyväksi testatuilla kyssäreillä!

Kaksi taloa
vihreämpi akkuna
Harmaa torppa
Päpän puuhailut
Pilviraitti
Sininen tupa
Kotiruokalistalla

Täydellisen Runebergin tortun metsästys!

Juuri kun kansa on selviytynyt joulu-ähkystään, on jo helmikuussa herkuteltava taas! Kaiken kansan pulkkarieha, laskiainen, turvottaa meitä peräti kahtena päivänä. Silloin ahdetaan kupuun hernesoppaa ja laskiaispullia. Mantelimassalla, jos minä mielipiteeni saan ilmaista! Ja, jos oikein "riettaiksi" äidytään, huuhdotaan rokka ja pullat kurkusta alas, ruotsalaiseen tapaan punssilla!
Mutta ennen laskiaipullakautta, juhlistetaan kansallisrunoilijamme Johan Ludwig Runebergin, nimikkopäivää. 5. helmikuuta on minulle päivä, jota odotan melkein enemmän kuin joulua! Silloin saa torttua!
Leipuriksi opiskellessani, teimme koulussa näitä ihanuuksia ja ne olivatkin yksiä parhaimpia syömiäni Runebergin torttuja. Isoja, mantelirouhe tuntui syödessä ja kosteita. Tälläisiä torttuja kohtaa harvoin.

Laitilan Leipä!

Runebergin torttu on saanut monia muotoja ja makuvariaatioita, enkä ole koskaan maistanut, alkuperäiseksi väitetyn reseptin, mukaan tehtyä torttua. Mutta MINUN mielestäni, torttu pitää olla korkea, mehevä, punssilla/konjakilla maustettu ja mantelirouheen täytyy tuntua haukatessa. Ja torttu EI SAA olla missään vuuassa.
No, joka tapauksessa, Runebergin torttu on "kausiruokaa" minun makuuni! Mutta koska asutaan täällä landella ja kauppoihin on matkaa, minulle on parina vuonna käynyt niin, että olen 5.2. jäänyt ilman torttua! Näistä katastrofin hetkistä oppineena, olen aloittanut tortun mukuttamisen, heti kun niitä kaupoista alkaa saamaan. Etten vain ilman, enään koskaan jää!
Tänä vuonna olen syönyt jo monta "tolppaa", mutta silti on jäänyt jotenkin tyhjä olo. Ei tullut täydellistä vastaan. Tiedän kyllä yhden paikan, josta saa lähes täydellisiä torttuja. Mutta sinne on matkaa 35 km ja niin tortun himoinen en kuitenkaan ole, että hakemaan lähtisin. Tyttäreni on ollut siellä töissä ja leipomo on nimeltään Cafe Herkkuhetki. Suosittelen kaikille Ruunen ystäville! Laskiaipullat ovat myös aivan omaa luokkaansa.

Mikon Leipä!

Onhan tälläinen, torttujen napaan vetäminen, kieltämättä rankkaa. Mutta olen valmis uhrautumaan tieteen nimissä ja revittämään, jo valmiiksi leveää perääni. Jotta Te, rakkaat lukiani, voisitte sitten vain hakea kaupasta Sen Oikean!

Leivon Torttu!

Koska, todellakin, valikoima näissä pikkukaupoissa on suppea, sain haalittua 4:n eri leipomon Ruunet. Beibe olisi saanut töistä ostettua Oriveden Leipomon tortut, mutta kokemuksesta tiedän, että ne ovat kuivia. Joten ei maksanut vaivaa edes testata. Sori!
3 tortuista oli lähiseudun leipomoista, yksi kauempaa. Laitilan Leipä, Mikon leipä, Leivon leipomo ja Linkosuo. Näistä ehdokkaista oli siis yksi täydellisyyttä hipova. Ja, Tattada-daa! Voittaja Runebergin torttu vuonna 2015 on...... Linkosuo!

Ehdoton voittaja!

Olen ennenkin tähän ihanuuteen tutustunut ja se on vakuuttanut minut maullaan aiemminkin. Linkosuon Ruune, on perinteisen muotoinen, KOSTEA ja mantelirouheen suutuntuma on hyvä. Pienet miinukset tulevat siitä, että torttu on säilytetty pakasteena, siinä on paljon e-koodeja ja se on hintava. Kilohinta lähes 5e korkeampi, kuin kilpakumppaneiden. No, mutta jos kerran vuodessa yhden tälläisen syö, tuskin vararikkoon joutuu ja lisä-aineisiin sairastuu. Ja, koska minä olen torttuja Teille valmiiksi testannut, ainakaan Pirkanmaan seudulla asuvien ei tarvitse, kuin hakea paras torttu kaupasta ja nauttia!
Laitilan Leivän Ruune oli kuiva, ihan liian kuiva. Mikon Leivän myös, papukaija merkki siitä, että tortun sisällä oli vadelmahilloa. Se pelasti kurkkuun takertumiselta! Leivo Leipomon torttu sika pieni, folio vuuassa ja kuiva. Mutta kaikki söin kokonaan, ei ne pahoja ollut todellakaan! Mutteivät sitä, mitä minä tortultani haen.
Täytyy kyllä myöntää, että vaikka olen moinen "hard core fani" Runebergin torttujen suhteen, niin neljänä peräkkäisenä päivänä torttua naamaan, alkaa riittämään. Yksi vielä, virallisen päivänä, ja sitten riittää!
Seuraavassa jaksossa, ehkä testataan laskiaispullia! Katsotaan nyt...

Lumikenttien kutsu!

Beibe sai 30- vuotislahjaksi 100 euron lahjakortin Tamperella sijaitsevaan Erämieheen. On muuten sellainen liike, mihin kannattaa tutustua. Ihan vaikka vain uteliaisuuttaan. Kauppias on jotain 100- vuotias ja kaupasta löytyy ihan mitä vaan. Kalastukseen, metsästykseen, eräilyyn ja urheiluun liittyvää. Ja tavaraa on paljon! Varsinkin kaikkea sellaista, mitä ei enään muualta saa. Täytyis varmaan itsekkin, pitkästä aikaan, poiketa, kaupunki reissulla...
No, Beibe meni Erämieheen, laittoi 50 euroa lisää ja osti lumikengät. Morpho merkkiset. Vuosi oli 2000 ja lumikenkäily oli vasta tulossa kaiken kansan tietoisuuteen.
Syy hänellä lumikenkien hankintaan oli se, että niillä olisi helpompi liikkua jänismettällä, tiheässä kuusikossa, kuin eräsuksilla. Ei niinkään se, että hän niillä huvin vuoksi urheilisi!
Koska lumikengät "lojuivat" viikot käyttämättöminä ja ne vielä sattuivat olemaan säädettävät, olihan minunkin niitä päästävä kokeilemaan!  Ja sehän oli sitten siinä! Jonkin asteista rakkautta, ensi askeleelta! Hämmentävä tunne, minulle, joka vihaan kaikkea liikuntaa! Olin löytänyt rauhallisen tavan liikkua, ilman turhaa repimistä ja riehumista! Hallelujah!!!

Valmiina hangille!

Vuosikaudet kävelin pitkin peltoja ja metsiä, näillä Beiben lumikengillä. Kunnes ostin, meillä päin silloin kiertelevästä, Kärkkäisen autosta, itselleni omat lumikengät. Ne oli merkkiä "Pilipali" ja maksoivat kuitenkin, jopa 59 euroa. Heti kotiin päästyämme, laitoimme kumpikin kengämme jalkaan. Ja eikun parisuhde lumikenkäilylle lähimetsään.
Mutta voi! Minun upouudet lumikenkäni kestivät juuri sen verran, että ehdimme niin kauaksi kotoa, että vitutti niin pirusti rämpiä kotiin päin. Lumikengänriekaleet kainalossa! Mutta, sain kuin sainkin rahani takaisin, kun bussi seuraavan kerran paikkakunnalla eksyi. Ja oli kuulemma kaikki muutkin kengät ostaneet, ne enemmän tai vähemmän, huonossa kunnossa paluttaneet.
Tästä viisastuneena, hankin itselleni myös Morphot. Olivathan ne hyväksi testatut! Vähän eri mallia ja ihan Prismasta löysin. Maksoin,muistaakseni,  99,90e. Nämä kullan nuput, ovatkin olleet minulla jo lähes 10 vuotta.

Tantta, jo edesmennyt spanielini, oli minun rakas lumikenkäily kumppanini. Sen kanssa koluttiin lähimetsät. Jonkin verran kohdattiin metsän eläimiä ja sen kanssa näin ensi kertaa ilveksen jäljet. Ne johtivat kohti kauriiden ruokintapaikkaa, jonka ohi aina kenkäiltiin. Kerran oltiin kulkemassa erään männyntaimikon läpi. Tantta pysähtyi kuin seinään ja jäi tuijottamaan eteenpäin. Samassa, kun kysyi koiralta, että mitä nyt, alkoi ryskymään. Hirviä! Toivoin vain, että juoksevat pois päin... Ja niin onneksi tekivätkin ja taas olin, onnellisesti, yhtä kokemusta rikkaampi!
Tantta pysyi aina lähelläni, kun kuljettiin metsissä. Paitsi kerran! Olimme tavanomaisella kenkäilylenkillämme, kun paluumatkalla alkoi sataa suojaista lunta. Ja sehän on myrkkyä lumikenkille! Suojalumi tarttuu pohjiin, eikä se valu lumikenkien reijistä läpi. Eikä se myöskään ollut helppo keli pitkäkarvaiselle spanielille. Sekin oli kuin lumipallo, kun suojalumi tarttui sen karvoihin. Paluumatka oli pitkä kuin nälkävuosi! Rämmimme peltoa pitkin, lumikengät painovat tonnin ja kunto, mikä oli niihin aikoihin ihan hyvä, oli aivan loppu! Otin tavoitteeksi edetä aina kymmenen askelta ja sitten huili tauko. Tulimme siihen kohtaan naapurin peltoa, mistä näkee jo meille. Beibe ajoi pihassa Massikalla, taivaallisen tietämättömänä siitä, että vaimo ja koira taistelee "hengestään", vain muutaman sadan metrin päässä pellolla. Lunta tuli niin maan perkuleesti. Alkoi jo hämärtää ja muistan miettineeni, että jos tänne hyydyn, lumi peittää minut minuuteissa, ja Beibe löytää minut, ehkä, keväällä. Koira katsoi minua kerran ja lähti kiihdyttämään vauhtia. Kun kielsin lähtemästä, katsoi toisen kerran, lisäsi vauhtia ja juoksi täyttä täpöä, kohti pihassa liikkuvaa traktoria kohti. Tantta ei olisi, ainakaan siitä teosta, ansainnut sankarikoiran arvoa...
Minäkin selvisin hengissä, enhän olisi tässä tätä kaunista tarinaa kirjoittamassa! Opin kuitenkin lumikenkäilystä sen, ettei se ole hyvä homma suojasäällä. Kokeilkaa, jos uskallatte!

Joskus pieni matka kotiin, voi olla pitkä!

Viime talvi, on ollut ainut talvi, 15 vuoteen, kun en ole ollut kertaakaan lumikenkien päällä. Ei vain yksinkertaisesti ollut lunta! Tulipahan semmoinenkin ihme nähtyä, kuin lumeton talvi!


Pari viikkoa sitten, kun olin talvilomalla, hanki kutsui ja hain lumikengät aitasta. Puitteet olivat täydelliset. No, lumi olisi saanut olla hieman kantavampaa. Nyt lumikenkä painui "pohjia myöten". Pelkkää pakkaslunta ja sitä noin 40 senttiä. Reilu puoli tuntia taapersin pitin peltoja ja hiki virtasi. Kyllä siinä sai hieman töppöjalkaa nostella. Kun pääsin takaisin pihaan, sydän hakkasi kurkussa ja en kuullut mitään vereni kohinalta. Mutta mahtava fiilis! Ei ikinä uskoisi, kuinka syke nousee, noin pienestä lenkistä!
Lumikenkäilyssä ei tarvita mitään ihmeellisiä varusteita. Ihan perus ulkoiluasu ja jotkut vaellustyyppiset kengät riittävät. Housujen pitää olla istuvat. Koska, jos haaroväli roikkuu, kuten monilla nuorilla tuppaa tekemään, housut ottavat reisistä vastaan. Lumikenkäillessä jalat ovat hieman harallaan ja niitä joutuu välillä nostelemaan tosi korkealle. Roikkuvat housut haittaavat matkantekoa.
Itse olen vielä hankkinut säärystimet Partioaitasta. Ne estävät lumen menemistä kenkiin. Sauvat ovat myös kätsyt kenkäillessä. Niistä saa tukea epätasaisessa maastossa ja, tietysti, tehostavatkin hommaa.  Ne kannattaa olla aika pitkät, koska uppoavat lumeen. Pidemmät siis kuin hiihdettäessä.

Lumimiehen jäljet?

Täällä meillä päin on nyt viime viikkoina, harmittavasti, ollut suojaiset kelit. En ole siis, kerrasta oppineena, kenkäillyt. Mutta toivottavasti vielä pakastaa ja lumet eivät sula hetkeen. Koska on tuo lumikenkäily vaan niin mukavaa hommaa!

Beiben Morphot, valitettavasti, poistuvat keskuudestamme, muutama talvi sitten. Toinen niistä murtui eräällä mettäreissulla. Niiden siteet jatkavat elämäänsä, minun lumikengissäni. Ne ovat paremmat, kuin omieni alkuperäiset. Nyt Beibellä on TSL Escapet. Hyvät nekin, mutta ei ole vanhojen kunnon Morphojen veroiset!

Maria, hauska saada sinut seuraamaan blogiani. Toivottavasti viihdyt höpinöideni parissa!

Lillis edestä, Lillis takaa. Lillis makaa ja Lillis karkaa!

Lillis-ponilla oli aikas vilkas viikonloppu. Meidän kummilikka, Nea, oli meillä. Hän antoi vähän kyytiä Lillikselle!
Onneksi sattui hyvät kelit. Pakkanenkin lauhtui sopivasti ja lunta oli pelloilla useampi kymmenen senttiä.

Niin pieni ja viaton!?!

Ponilla oli virtaa kuin pienessä pitäjässä. Koko alku viikon oli ollut tosi kovat pakkaset, joten sen liikutus oli ollut vähäistä. Ulkonakin se ja Hehku eivät ollet kuin muutamia tunteja päivässä. Joten hieman hirvitti, mitä tuleman pitää.
Olin tilannut Hevarista ponille uuden, pitkän ja leveän rintaremmin. Koska sitä piti testata, ajattelin, että ajetaan ensin hieman reellä. Saataisiin, ehkä, enimmät virrat purettua ponista. Ja sen jälkeen tyttö voisi ratsastella
Reki-ajelut menivätkin hyvin. Lillis toimi todella hyvin. Seisoi todella rauhassa valjastettaessa ja oli pirteä ja eteenpäinpyrkivä ajettaessa. Pari kierrosta ajoin ensin itse ja sitten Nea ajeli. Ja hyvin ajoikin!

Sitten otettiin reki ja valjaat pois ja mentiin ridaan pellolle. Melkein heti likka luisti alas ponin selästä ja voi sitä vapauden riemua. Lillis ei todellakaan jäänyt ihmettelemään mihin ratsataja putosi.

I'm free, to do what I want!!!

Aikansa riehuttuaan pitkin pihoja, se meni Hehkun luo aidan viereen. Sieltä se sitten napattiin. Hain juoksutusliinan, likka selkään ja takaisin pellolle. Pysyipähän poni hanskassa, vaikka selästä luiskahduksia tulikin vielä.

Päästettiin poni tarhaan pihtaroimaan hiet pois. Ajattelin, että loimitan sen sitten ja käydään tiellä hieman kävelyllä. Vähän jäähdyttelemässä.

Kun menin ottamaan poni tarhasta kiinni, sepä potkaisi pari kertaa kohti. (Ei osunut!) Veti täyttä laukkaa ympäri tarhaa ihan villinä ja lopulta hyppäsi aidan yli. Ja taas jahdattiin ponia! Onneksi tytär ja vävy ajoivat autolla pihaan ja Lillis antautui lopulta ylivoiman edessä.
Koska ponia ilmiselvästi vielä juoksutti, hain liinan ja mentiin juoksemaan pellolle lisää. Hetken se jaksoi vielä riehua, kunnes käveli minun luo. Se oli ihan sen olonen että, mää oon ihan kiltisti jo!

Ja taas juostaan!

Mutta tulihan liikuntaa ja raitista ilmaa, meille kaikille!
Sunnuntaina poni olikin ihan toisella mielellä. Tai no, poni on aina poni! Mutta ihan normaalin juntti. Nea ratsasteli sillä pitkin pihoja ja peltoja ja hyvin meni. Lilliksellähän ei ole kukaan ratsastanut viime heinäkuun jälkeen. Ja Nea silloinkin. Siihen nähden poni temppuili ihmeen vähän! Sille teki tosi hyvää, kun joku jaksoi sen kanssa vääntää. Ja tytön itsetunto nousi, kun hän huomasi, että pärjää ponin kanssa ilman apua!

Köpö, köpö!

Ja ennen kaikkea, poni sai hyvää liikuntaa!