Kymmenisen vuotta sitten, ostin Kodin 1:stä parsanjuurakoita. Kaikkien sääntöjen mukaan, yritin ne istuttaa. Mutta minkäs teet, kun maa on mitä on. Eli savea. Muutama vuosi odoteltiin ja ainahan sieltä tiukasta maasta yksi tai kaksi vartta pukkasi. Muttei koskaan syötäväksi saakka.
Muutama vuosi sitten, kypsyin ja kaivoin parsat ylös. Taas "oppikirjojen" ääreen ja niissähän kerrottiin parsan viihtyvän hiekkaisissa harjuissa. Sellaisethan niille yritin kyhätä. Meillä kuvattiin niihin aikoihin Saarioisten Rakkaudella äidit -mainossarjaa sekä joulumainosta ja piti koko ajan varoitella kuvausryhmää parsaharjuista. No, mainokset saatiin kuvattua, mutta parsat eivät onnistuneet hienoissa hiekkaharjuissani.
Kypsyin koko parsatouhuun ja yleensäkin kasvattamaan mitään maassa. Kyhättiin kasvilavoja ja lavakauluksia keittiötarhaan ja sen jälkeen olen saanut satoa. Paitsi niistä parsoista.
Pari viikkoa sitten, huomasin lavakaulusten välistä tunkevan jotain. Jumankauta, parsaa! Sanoin Beibelle, että nyt on juhlat. On parsan sadonkorjuuaika!
Korvaamattoman arvokkaat parsat!
Viisi vartta saatiin ja ne ovat kyllä olleet elämäni parhaimman makuiset parsat. Ei niitä voi verrata millään muotoa ulkomaalaiseen tuonti tavaraan. Aivan ihanan mehukkaita ja rapeita saman aikaisesti.
Sitä sitten miettimään, mitä parsoista tehtäisiin. Päätettiin grillata ne ja hyvä tulikin.
Kesäkurppaa, siplaa ja paprikaa kaveriksi!
Mmm!
Näin hyvää parsaa syöneenä, kaikki epäonnistumiseni unohtui. Aloin himoitsemaan uutta parsaviljelystä. Jos jollakulla on heittää hyviä vinkkejä, otan niitä ilolla vastaan! Olen ostanut jo parsan siemeniä....
Loppuun vielä kuvaa, sarjassamme Kamala luonto. Tikka kävi vähän nokkimassa keittiötarhaa reunustavia puupöllejä. Sai "kivan" sotkun aikaiseksi. PRKL!
Että näin!
Kaikille uusille jäsenille tasapuolisesti: TERVETULOA!
Kummityttömme Nea on ottanut kuvan Lakritsa kissastamme. Sopi hyvin tämän päivän tunnelmaan!
Koko päivän on satanut! Olinhan katsonut säätiedotuksen ja hyvin tiesin tämän. Mutta silti minulla oli suunnitelmia! Ei kyllä huvittanut yhtään mennä "kaatosateeseen" istuttelemaan, yhtään mitään. Vaikka toisaalta, pilvinen ja sateinen ilma olisi siihen hommaan parasta kasvien kannalta. Kurpitsat ja maissit on vielä laittamatta, mutta tarvitsisen hieman Beiben apua maissimaan suhteen. Ja hän oli väsynyt eilisen saunanrakennustalkoista.
Joten keittelin siirappia lisää ja leivoin siirappipikkuleipiä. Ah! Ne ovat sitten niin hyviä! Välillä maattiin sohvalla katselemassa Teemalta vanhoja Hittimittareita. Vaikka 80-luku on jees, kyllä ensi yönä saatan nähdä painajaisia niistä kaikista pörröpäistä ja vaatteista! Kyllä se nii kriipiä oli, noin isossa annostuksessa kerrallaan! Jos haluatte käydä kurkistamassa, kuinka aika on kullannut muistot sen ajan muodista, musiikista ja hiustyyleistä, täältä löytyy, olkaa hyvät!
Leivoin siis siirappipikkuleipiä. Ne ovat samantapaisia, kuin Wilhelmiina keksit. Ja ovat tosi helppoja ja nopeita tehdä! Olen tehnyt niitä useisiin juhliin, muistaakseni viimeksi tyttäreni kihlajaisiin. Kannattaa kokeilla! Ne voi tehdä ihan mistä tummasta siirapista tahansa. Ei tarvitse olla kuusenkerkkää!
SIIRAPPIPIKKULEIVÄT (n. 40 kpl)
200 g voita
2dl sokeria (vois kokeilla inkkaria tai jotain muuta tummaa sokrua)
2rkl siirappia
1 keltuainen
5dl vehnäjauhoja
1rkl vaniljasokeria
2tl ruokasoodaa
Vatkaa huoneenlämpöinen voi, sokeri ja siirappi kuohkeaksi. Sekoita joukkoon keltuainen. Lisää keskenään sekoitetut kuiva-aineet ja pyöräytä murumaiseksi.
Muotoile taikinasta n. 2 cm:n paksuisia tankoja leivinpaperoidulle pellille n. 10 cm:n välein.
Paista 175 asteessa n. 15 minuuttia.
Leikkaa tangot paloiksi lämpimänä. Anna jäähtyä rauhassa pellillä.
Mmmm! Voita ja siirappia! Hyvä tulee!
Voi, sokeri ja siirappi vaahdoksi
Taikina on todellakin murumaista!
Muotoile varovasti käsin pötkylöiksi
Muotoile vielä pellillä. Kolme pötkylää/pelti mahtuu hyvin leviämään!
Huh huh! Onpas uunin luukku likainen...
Pinta repeilee kauniisti uunissa
Leikkaa heti kuumana. Muuten murenevat, eivätkä pysy kasassa!
Todellisia herkkuja!
Beibe lähti juuri yöksi töihin. Ei väsytä yhtään. Tein tänään myös jotain sellaista, mitä en ole tehnyt aikoihin. Nukuin nimittäin päikkärit ja näin pilasin mahdollisuuteni saada unta nyt illalla. Taidanpa keittää kupin teetä, ottaa pikkuleivän ja mennä katsomaan lisää kasaria. Teemalta tulee Pet Shop Boys:n konsertti, vuodelta 2009. Huomenna sitten väsyttää...
Tervetuloa, Nora! Hyvää alkavaa viikkoa sinulle ja kaikille muillekin!
Tästä jutusta lähti blogini, vuosi sitten 13. kesäkuuta liikkeelle. Sattui muuten olemaan vieläpä perjantai!
Vuoden päivät olin suunnitellut oman blogin perustamista. Minulla vain oli hirvittävän iso kynnys, lähteä kertomaan elämästämme julkisesti. En kuulu Faceen ja muutenkin sosiaalinen media on minulle aika vieras maailma. Olen niin "tekevä" ihminen, että olen aina pitänyt tälläistä touhua, hukkaan heitettynä aikana. Voi kuinka väärässä olen ollutkaan!
Tyttäreni suosiollisella avustuksella ja miehen "hyväksynnän" saatuani, sainkin blogin alkuun. Alusta saakka minulle oli selvää se, että itse esiintyisin nimelläni ja saattaisin laittaa kuvia itsestäni jonkin verran blogiin. Mutta mies ja tytär pysyisivät "nimettöminä". Vaikka olenkin saanut heistäkin kuvia laittaa, he pysyvät tyttärenä ja Beibenä. Ihan hyvä näin! Tämähän on minun "juttuni", vaikka sen heidän kanssaan jaankin.
Yksi syy blogin perustamiseen oli, että pidän kirjoittamisesta ja tarinoiden kertomisesta. Ja jotenkin halusin, että voin itsekin käydä lukemassa juttujani. Sellaisessa itsetutkiskelu mielessä! Että miltä se näyttää, kun omiksi ajatuksiksiin mieltäneet asiat ovatkin yht'äkkiä luettavana tekstinä. On ollut varsin mielenkiintoinen matka, tämä blogin kirjoittaminen!
En ajatellut, että höpinöitäni kävisi muut kuin tutut lukemassa. Mutta toisin kävi! Päivittäiset lukijakerrat sen kuin nousevat ja jotkut ovat ihan jäseneksikin liittyneet. Se on mahtavaa! Jotkut tuntuvat ihan ystäviltä, vaikken heitä ole koskaan päässyt tapaamaankaan! En olisi uskonut, että näin voi käydä!
Mietin pitkään sitäkin, että onko minun elämässäni mitään sellaista, mistä kirjoittaa. Elän kuitenkin, juurikin sitä kuuluisaa, tavallista elämää. Tehdastyöläinen, äiti, vaimo, ikää 40 vuotta ja rapiat ja eikä minulle koskaan tapahdu mitään.
Mutta kun onkin kirjannut elämäänsä tekstiksi, olen huomannut senkin, kuinka tapahtumarikasta elämää saankin elää. Ja kun onnellisuuden ja rakkauden pukee kirjoitetuiksi sanoiksi, sen näkee omin silmin silloin, kun tulee elämässä sellainen hetki, että ahdistaa. Että hyvinhän tässä menee! Tämä on oikeasti sitä elämää, mitä minä haluan elää. Onhan se uskottava, kun se kerran täällä lukee! ;)
Alkuun ajattelin kirjoittavani vain eläimistä, puutarhasta, viljelyistä, ruuasta ym. Kaikesta omavaraisuuteen liittyvästä. Ehkäpä vähän vanhojen tapojen ja perinteiden kunnioittamista. Mutta kun minun elämäni on niin paljon muutakin. Koko ajan sattuu ja tapahtuu. Missäs minä sitten niistä jutuista kertoisin! Ja jos tuleekin tarve ottaa kantaa, purkautua tai avautua jostain asiasta. En voinut siis erikoistua, vaan tästä blogista tuli sitten tälläinen sekamelska. Kuten, näköjään, koko elämäni on!
On ollut mielenkiintoista, millaisin hakusanoin blogiini on päädytty. Tässäpä teillekin hieman luetteloa:
yksinäisen lihavan naisen iltapäiväseuraa
miten italialaiset säilövät tomaatteja
munanetti
risuaita
omavaraisuusblogi
kudottu kauluri
onnellinen lihavuus?
flunssan hoito-ohjeita
traktorin renkaaseen kukkia
kesäkurpitsa reseptejä
räksä
kuusenkerkkäsiirappi ei muutu siirapiksi
perunan kasvatus
koiralla hilsettä
huonehämähäkki
Ja paljon muuta!
En tiedä, onko apua ongelmiin saatu. Toivottavasti!
Blogiani luetaan ympäri maailmaa. Saksa, Unkari ja Irlanti, ovat etunenässä. Yhdysvallat, Ukraina, Indonesia ja Puola, tulevat perässä. Suomi tietysti pitää kärkipaikkaa. Mutta mukavaa olla kansainvälinen! Heh heh!
Mutta mikäpä mahtaa olla luetuin postaukseni? Se on Ajatuksiani elämästäni omavaraisena. Sitä on käyty lukemassa 408 kertaa. Tarinoita päivistä jotka loppuvat aina kesken -postaus pitää sijaa kaksi, 230 lukukerralla. Lehmäleiri kolmosena, 180 lukukertaa. Ja monta muuta juttua on ylittänyt sadan lukukerran määrän! Eläimet tuntuvat kiinnostavat kovasti porukkaa!
Omia suosikkejani on Sano muikku!. Tarina kalastuksesta ja "hengissä selviytymisestä". Uskon , että tänä kesänä seikkaillaan taas!
Viime vuoden lokakuussa minulla oli jonkinlaista eettistä pohdintaa enemmänkin. Omavaraisuusajatelmat ilmestyivät silloin. Teemaa jatkoi postaus Olenko lihaani?.
Pidän streotypioiden kyseenalaistamisesta. Siitä aiheesta onkin postaukset Voihan Pyhä Lucia! ja Voiko lihava ihminen olla onnellinen?.
Mutta sitä, millainen ihminen minä olen, kuvaavat hyvin postaukset Siivouspäivä! ja Nilkkapolkka!. Lapsellinen ja haaveileva hössö, joka on vähän väliä syrjällään jossain kuopassa. Aika menee touhottaessa, enkä saa juuri mitään aikaiseksi. Kun täytyy jäädä tarkkailemaan kaikkea kivaa!
Mutta mitäs sitä itteään kehumaan! Te, rakkaat lukijat, sen päätätte, mitä tykkäätte lukea! Ja voitte minulle, kommenttien muodossa, sen kertoa. Toivomuksia otetaan vastaan. Mutta mitään en lupaa!
1-vuotissynttäreitä olen viettänyt itsekseni. Olen käynyt oikein kaupungissakin! Ihan Orivedellä ostoksilla. UUU! Ja kirppistellyt! En kuitenkaan löytänyt mitään!
Pihahommiakin on tullut tehtyä. Bataatit ovat nyt maassa ja kesäkurpitsat istutettu. Tarkoitus oli tehdä paljon muutakin, mutta kun on ollut niin hieno ilma. On ollut pakko vähän istuskellä ja hörppiä kahvia, vähän väliä, ulkosalla. Ja kuka sitä nyt tälläisenä juhlapäivänä viitsii rehkiä!
Olen ottanut myös hieman tanssiaskelia, kun olen kuunnellut Yle Suomea ja Lakattuja varpaankynsiä. Susanna Vainiolan ja Tuuli Saksalan luotsaama ohjelma, täynnä rakastamaani 80-luvun musiikkia!
Mutta mennäänpä takaisin asiaan! Päätin jo alkuvuodesta järjestää arvonnan 1-vuotiaalle, jos jaksan sinne saakka. Ja hyvinhän minä jaksoin. Eikä tehnyt tiukkaakaan!
Mennään samoilla, vanhoilla säännöillä. Eli jäsenet kaksi arpaa ja ei-jäsenet yhden arvan. Ja olisi tosi kivaa, jos viitsisitte heittää jotain läppää kommenttiin. Mutta ei ole pakko, jos ei halua!
Koska sponsoroin ihan itse arvonnan, postitan palkinnon vain Suomeen. Anteeksi kauheasti, te ulkomailla blogiani lukevat ystäväiseni!
Mutta mitäs täältä voi sitten voittaa? En halua antaa kellekkään mitään turhaa. Vaikka ei bling blingissäkään mitään vikaa ole!
Palkintona on tiskiharja(lehmäkuosinen, of course!), ekologista astianpesuainetta ja Bambu langasta itse kutomani siivous/tiskirätti. Ja kun kesätiskit on hoideltu, voi keittää kupin reilun kaupan teetä ja napata palan kotimaista luomusuklaata. Miltäs kuulostaa?
Aikaa osallistua on kesäpäivänseisaukseen, eli 21.6. on viimeinen osallistumispäivä. Kannattaa osallistua heti, ettei unohdu keskikesän suurimman juhlan humussa! Ja muistakaa laittaa yhteystietonne mukaan!
Beibe toimii jälleen onnettarena!
Kiitoksia kun olette kanssani ja onnea arvontaan, kaikille tasapuolisesti!
Tänä keväänä meillä on erityisen paljon kanantipuja. Johtuen siitä, että vaihdoin sekalaisen kanaparveni Orpington-rotuisiin kanoihin. Bull Mentula ja Fatness-tytöt, jotka ovat väriä Buff, muuttivat meille huhtikuussa. Siitä voit lukea täältä. Samassa jutussa kerroin, konehaudontaprojektistani. Koneessa oli Jubilee orpingtonin siitosmunia. Ja useampi tipuhan sieltä kuoriutuikin. Tarkoituksenani on jättää näistä tipuista osa itselle. Näin saada kasvatettua uutta parvea. Ja ylimääräiset myydä pois.
Olenkin ollut erittäin tyytyväinen tähän rotuun. Ne ovat rauhallisia, lempeäluonteisia ja kesyjä. Ihan hyviä munimaan. Tosin toinen isoista tytöistä makaa muninta pesän alla, hautomassa Munanetistä tilaamiani siitosmunia. Niistä pitäisi, myyjän mukaan, tulla värien iloittelua. Pari munaa on mennyt rikki, ison kanan painosta, mutta toivottavasti jokunen edes säilyy ehjänä. En ole vielä niitä läpivalaissut, joten en tiedä, montako on alkanut itämään.
Jäihän minulle vanhasta parvesta kolme kanavanhusta. Kananen, Talvi ja Helmiina. Tai ne mitään vanhuksia ole. Ikäähän niillä on jo vuosia, mutta kovia tyttöjä munimaan ja hautomaan vielä. Helmiinalla onkin kuusi tipua allaan. Sillä haudotutin juurikin omien orppien munia. Itämisprosentti oli hyvä; 7 munaa/6 tipua.
Helmiina ja tipuset
Yleensä olen ruokkinut tipuset teollisella poikasrehulla. Siitä olen jatkanut, noin kuuden viikon iässä, teollisella kasvatusrehulla. On ollut helppoa, mutta rehut eivät ole kovin edullisia. Ja säkkikoot ovat isoja; 40 kg. Tänä vuonna olen ruokkinut tipuja, niin kone-, kuin kanahaudottuja, kotiruualla.
Kananmunaa, rahkaa, raejuustoa, vihannes- ja juuresraasteita, kaurahiutaleita, ruohosilppua, tonnikalaa, jauhelihaa, koiranmakkaraa, puuroa jne. jne. Ja poikaskalkkia tietysti.
Aika moista vilskettä ruokailussa!
Tiput on pakko itää erillään, etteivät isot kanat syö kaikkea niiden ruokaa
Etsin myös kirjoista ja tietysti netistä, ohjeita tipujen ruokintaan. Löysinkin erään sivuston, jossa oli leipäohje kanan tipuille. Se löytyy täältä.
Teinkin sitä, ihan alkuperäistä ohjetta noudattaen. Mutta leivästä tuli tosi kuivaa kääpää. Ja kurpitsan siemenet olivat minun mielestäni liian isoja vasta kuoriutuneille tipuille. Ohjeessahan kyllä neuvotaan kastelemaan leipää, jotta se olisi helpompaa nokkia. Muutenkin taikina oli niin kuivaa, että sitä oli tosi vaikea saada sekaisin.
Ohje oli kuitenkin kehityskelpoinen ja olen sitä hieman muutellut. Olen leiponut siitä vuokaleipää ja muffinsseja. Molemmat ovat olleet ihan yhtä käteviä. Ja muoto ei ole maittavuuteen vaikuttanut! ;)
Tässä tämä minun reseptini:
PROTEIINILEIPÄ KANANTIPUILLE (maistuu myös isommillekin kotkoille!)
2 porkkanaa raastettuna (jokin muu juures käy tai omena)
2 munaa kuorineen (murskaa kuoret hienoksi)
1 tlk tonnikalahiutaletta öljyssä
250g maitorahkaa
1 dl ruokaöljyä
1 dl pellavansiemenrouhetta
2 dl (tummaa)soijarouhetta
1/2 dl seesaminsiemeniä
1 dl kuorittuja auringonkukansiemeniä
2 dl kaurahiutaleita
2 dl ohrajauhoja
n. 4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivijauhetta
1 tl ruokasoodaa
n. 3 dl vettä
Sekoita nostatusaineet jauhoihin. Muuten aineet voi sekoittaa ohjeen mukaisessa järjestyksessä. Vettä kannattaa lisätä vähän kerrallaan. Taikinan pitää kuitenkin olla sellaista normaalin leipätaikinan näköistä. Ei liian kuivaa. Sen verran sekoita, että aineet ovat hyvin sekaisin.
Taikinasta tulee kaksi leipää. Minulla on litra ja puolentoista litran leipävuuat. Muffinsseja tulee parikymmentä.
Paista leipiä 175 asteessa 45-60 min. Leivät jäävät mielestäni tarpeesti kosteiksi, eikä niitä tarvitse, ainakaan hieman varttuneemmille tipuille, kostuttaa.
Ja mikä estää syömästä itse tätä leipää. Kyllä ne sen verran herkulliselta tuoksuvat. Munan kuoret varmaan kannattaa silloin jättää ohjeesta pois. Minun on pitänyt kirjoittaa niihin lappu, ettei perhe pistele niitä poskeensa!
Ei pahan näköisiä ollenkaan!
Kaikki tipuset ovat olleet hyvävointisia koko ajan tällä ruokinnalla. Ei ole ollut ripulia ja muutenkin ovat virkeitä ja reippaita. Mutta jokainenhan tekee omat päätöksensä ruokinnan suhteen, omien kanojen kanssa.
Sivustolla, josta leipäohjeen bongasin, sanottiin, että kotiruokinnalla tipujen sonta ei haise. Mutta se ei kyllä pidä paikkaansa. Konehaudotut tiput olivat meillä eteisessä 3 viikkoa ja joka päivä oli kyllä häkki siivottava hyvin. Haisivat ihan yhtä pahalta, kuin rehulla ruokittaessa.
Ja loppukevennyksenä kuva siitä, kun on isoja kanoja. Jotain muutakin on silloin isoa...
Vertailukohteena oleva muna on ihan normaalikokoinen!
Sonnan koko ja määrä on tasan suhteessa kanan kokoon!
Onneli Winter, onpa hauskaa, että olet liittynyt blogiini. Toivottavasti viihdyt!
Viikon loppuna löysin itsestäni taidon, jonka luulin olevan taakse jäänyttä elämää. Nimittäin opin juoksemaan uudelleen. Ja vieläpä kottikärryjen kanssa!
Neljä vuotta sitten, minulta romahteli "hieman" selkänikamia. Oikeasta jalasta meni tunto ja jalkaterä oli aivan veltto. Kävely oli hankalaa ja jalka ei aina noussutkaan, vaikka aivot käskivätkin niin tehdä. Muutenkin olen sellainen nivelvaivainen ja eikä ketteryys todellakaan ole toinen nimeni. Mutta kun on kiire ja kesä tuntuu lipuvan käsistä, on pakko kiristää tahtia. Joten, on pakko juosta, jotta kerkee tehdä mahdollisimman paljon. Ja siltikin jäi monta asiaa tekemättä! PRKL!
Sunnuntai aamuna päätin kerätä kerkkiä, ennen kuin sekin aika on jo ohi. Olen keitellyt monena vuotena siirappia niistä ja se on todellista herkkua.
Oman haasteensa kerkän keruuseen toivat aivan käsittämätön tuuli ja kanat. Tuuli kaatoi minun kannuani koko ajan. Kannu kädessa ei kerääminen oikein onnistunut, joten se oli pakko laskea maahan. Ja se oli kumossa koko ajan!
Kanat väijyivät, koska luulivat kannussa olevan jotain herkkuja. Kananen ja Talvi kiersivät minua ja aina kun selkäni käänsin, ne olivat sorkkimassa kannullani. Kun sain ne hätisteltyä kauemmaksi, Bull iski takavasemmalta kannulle. Ja kumeasti kutsui kanat takaisin. Argh! Kamala luonto!
"Onko namia?"
" Hei likat! Tulkaas kattoon mitä mä löysin!"
Mutta aikani taisteltuani, sain kuin sainkin kerättyä vajaat pari litraa kerkkiä. Yleensä olen liottanut niitä ennen keittoa yön yli, mutta nyt minulla ei ollut, yllätys, yllätys, aikaa, joten liotin niitä vain muutaman tunnin. Mutta ei hätää, makua tuli silti ihan reilusti.
KUUSENKERKKÄSIIRAPPI
1,5 litraa kuusenkerkkiä
1 kilo sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 litraa vettä
Huuhtele kerkät hyvin. Voit liottaa niitä yön yli ohjeen vesi määrässä, mutta se ei ole välttämätöntä. Makua tulee kyllä.
Keitä miedolla lämmöllä 2-3 tuntia. Siivilöi kerkät pois. Lientä pitäisi olla jäljellä n. 1,5 litraa. Keitä sokereiden kanssa 1-2 tuntia, kunnes liemi muuttuu siirappimaiseksi. Purkita kuumana.
Näyttää ihan kuravedeltä, mutta hyvä tulee!
Käytä vaahterasiirapin tapaan jälkiruuissa. Kokeile myös uunijuureksiin, kaaliruokiin, wokkeihin tai ihan mihin tahansa, hunajan tai siirapin sijasta.
Kuusenkerkkäsiirappia on käytetty muinoin yskänlääkkeenä.
Kuusenkerkkäjuomaa haluaisin vielä kokeilla, en ole sitä ennen tehnyt. Mutta mistä aikaa?
