Tomaattikastiketta terveydeksi!

Tomaatit kaverini kasvarissa kypsyvät räjähdysmäisesti. Kyllä elimistön lykopeeniarvot ovat nyt kohdillaan. Tomaatteja on tullut syötyä kilo tolkulla.

Lykopeeni on antioksidantti, jota ihmisen elimistö ei tuota itse, vaan sitä saadaan ravinnosta. Suomalaiset saavat sitä tomaatista, ketsupista, verigreipistä, ruusunmarjoista ja vesimelonista. Lykopeeni antaa näille kasviksille niiden punaisen värin.

Lykopeenia on tutkittu paljon ja uskotaan olevan terveyttä edistävä. Erään tutkimuksen mukaan, ravinnon sisältämä lykopeeni,vähentää riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin ja saada aivohalvausta.

Kolme ensimmäistä kuvaa on ottanut kummityttö Nea.

Lykopeeni ei tuhoudu kuumentaessa. Päinvastoin, se muuttuu sellaiseen muotoon, että elimistö sen pystyy paremmin hyödyntämään. Tomaatin lykopeeni imeytyy parhaiten ketsupista, tomaattimehusta ja tomaattisäilykkeitä. Tämä on hyvä tieto minulle, joka holvaa ketsuppia oikein urakalla ruokiin!
Raaka tomaatti sisältää lykopeeniä 3mg/100g, kun taas vastaava määrä ketsuppia sisältää  15mg lykopeeniä.

Omasta kasvarista ei taida tulla satoa tänä vuonna!

Olen jo hetken aikaa suunnitellut keitteleväni tomaateista jonkinlaista murskaa talveksi. Jottei nyt kukaan alkuspiikistä luule, että olen joku terveysaktivisti; syy on ollut ihan puhtaasti se, että tomaatteja on PALJON! Mutta onhan se mukava "juttu", että tomaattisose on myös terveellistä. Tuntee heti itsensä astetta paremmaksi ihmiseksi!

Tänään oli sitten murskan keittopäivä. Soveltelin erilaisia ohjeita ja mielessäni oli lähinnä sellainen pastakastikemainen lähestyminen soseeseen. Jossain ohjeessa oli lisätty hillosokeria soseeseen ja minäkin sitä laitoin. Ajattelin, että se hieman sakeuttaisi mössöä. En taida kuitenkaan enään laittaa, jos teen soosia uudestaan. Siitä tuli ehkä hieman liian makeaa, koska ohjeessa oli jo ruokosokeria. Voisihan soosin tietysti vetää ihan sileäksi ja vielä siivilän läpi, jotta siitä tulisi enemmän ketsuppimaista. Minä hieman surautin sauvasekoittimella, mutta jätin soseen aika karkeaksi.
Mutta soseesta tuli mielestäni ihan hyvää. Ja koska lykopeeni on rasvaliukoinen antioksidantti, jätän osan soosista huomiselle ja Beibe saa tehdä lohipastakastikkeen siitä. Että rouva saa terveellistä ja ravitsevaa ruokaa, töistä rasittuneena kotiin saapuessaan! ;)

TOMAATTIKASTIKE

• 2kg kypsiä tomaatteja
• 5 sipulia
• 1rkl öljyä
• 4 valkosipulinkynttä
• 1 chili, siemenet poistettuna 
• 2 laakerinlehteä
• 1tl savupaprikajauhetta
• 3/4dl punaviinietikkaa
• 1/2dl vettä
• 1dl ruokosokeria
• (1/2dl hillosokeria)
• 1rkl raastettua inkivääriä
• 1tl suolaa 1tl mustapippuria
• nippu tuoretta timjamia

Kalttaa tomaateista kuoret pois. Se tapahtuu kastamalla tomaatit, joihin on tehty pieni viilto, hetkeksi kiehuvaan veteen. Nosta tomaatit reikäkauhalla kylmään veteen ja hieraise kuori niistä pois. Kuutioi tomaatit.
Silppua sipulit ja valkosipulinkynnet. Lorauta öljy kattilaan ja kuullota sipulisilppuja hetken. Lisää sipulien joukkoon kaikki loput aineet.
Keittele seosta hiljalleen tunnin verran. Soseuta haluamaasi karkeuteen. Käytä heti tai pakasta sopiviin annoksiin.
Sose sopii pohjaksi kastikkeisiin ja keittoihin.

Kolme sisarusta

Joskus vuosia sitten, jossain televisio-ohjelmassa kerrottiin intiaanien Kolme sisarusta -viljelymenetelmästä. Olisivatkohan olleet Irokeesi-intiaaneja, en muista ihan varmaksi. Mutta, enivei, he kutsuivat maissia, kurpitsaa ja papua kolmeksi sisarukseksi.

Intiaanit ymmärsivät, että nämä kolme kasvia hyötyvät toisistaan. Papu typettää maaperää, maissi antaa pavulle tukea ja kurpitsa varjostaa maan pintaa ja näin pitää sen kosteana. Ja pienellä maa-alalla voidaan kasvattaa monta hyötykasvia. Intiaanit vaihtoivat leiripaikkoja, eivätkä voineet perustaa isoja kasvimaita. Tälläisen kolmen sisaruksen penkin, saattoi perustaa vaikka metsänreunaan. Nykyään tälläistä viljelyä kutsutaan kumppanuuskasvien käytöksi.

Olen muutamana kesänä kokeillut näiden kolmen kasvin kasvattamista samassa penkissä. Yleensä on käynyt niin, että maissi ei ehdi kypsyä, papusadosta tulee kohtalainen ja kesäkurpitsa onnistuu joten kuten, lajikkeesta riipuen.
Tänä kesänä istutin kolme sisarusta vanhaan traktorin renkaaseen. Maissit, kaksi kappaletta, ostin taimina Tammelan torilta, lajiketta en tiedä. Kesäkurpitsa, yksi kappale, on pyöreä, Tondo chiardo di nizza. Hieno nimi sillä ainakin on! Salkopapu, kaksi kappaletta, on joku luomulajike, en nimeä enään muista.

No, ei tää nyt ihan putkeen taaskaan mene! Huono paikkavalinta taitaa koitua, ainakin kesäkurpitsan kohtaloksi. Traktorin rengas on lähellä vadelmapusikkoa ja toisella puolella kasvaa pari kukkakaalia.  Nyt kun kaikki on isoja, on ahdasta. Ja kesäkurpitsat mätänevät jo pikku raakileina. Ei sillä, että me jotenkin kärsittäisiin kesäkurpitsan puutteesta. Niitä kyllä tulee toisista paikoista ihan riittämiin. Mutta olin haaveillut tekeväni näistä pyöreistä täytettyjä kesäkurpitsoita roppakaupalla. Mutta ei kun ei!

Pavut ovat vasta aloittaneet kukintansa ja muutama pieni palon alku on näkyvissä. Saas nähä, mitä tulee. En ole koskaan saanut salkopavuista kunnon satoa. Ne vaan kasvaa ja kasvaa pituutta, eivätkä tee palkoja. Pensas- ja taitepavut ovatkin sitten asia erikseen. Ne ovat tosi satoisia!
Maissistakin on vaikea vielä kertoa satoennustetta. Siis, näiden kahden edellä mainitun taimen. Olen ohjannut siitepölyä tähkän röyhyihin. Katotaan nyt, olenko onnistunut pölytyksessä.
Pellolla olevista maisseista voin kyllä sanoa, ilman mitään ihmeellisiä ennustamistaitoja, että ei tule mitään! Ne on ihan kituliaita ja suorastaan onnettoman pieniä. Hyvä jos puolimetrisiä! Liikaa vettä alkukesästä.

Ollaan yhtenä kesänä saatu ihan huippusato maissista. Sen muiston turvin, me joka vuosi niitä laitetaan kasvamaan. Aina petytään! Mutta periksi ei anneta. Ensi vuonna taas yritetään!

Pellolla olevat kesäkurpitsat tekevät satoa mukavasti. Olen istuttanut ne keväällä tekemääni lämpöpenkkiin. Ja näköjään toimii! Tosin, italialaisten suosiman Alberello-lajikkeen kukat, mätänivät alkukesän sateissa sitä mukaan kun niitä avautui. Tämä lajike on se, minkä kukat ovat erinomaisia friteerattuina. Se oli se pointti, miksi niitä istutin. Mutta, ollaan kyllä muuten satoa niistä saatu.

Pensaspavut kasvavat myös lämpöpenkissä, avomaankurkkujen kanssa. Niistä on alkanut tulemaan kivasti satoa. Olen ryöppäillyt niitä pakkaseen.

Palatakseni vielä kolmeen sisarukseen. Mari Keson kirjassa, "Maissi on pop!", on luvussa "Kasvata omat popcornisi", maininta kolmesta sisaruksesta. Tässä suora lainaus kirjasta:

"Paukkumaissin kasvattamisessa voi kokeilla myös intiaanien perinteistä kolmen sisaruksen -menetelmää. Kolme sisarusta, maissi, ruusupavut ja kesäkurpitsat, muodostivat intiaanien ruokavalion perustan. Niitä kasvatetaan vierekkäin seuraavalla tavalla: Kaiva maahan kalanperkeitä tai kompostimultaa lannoitteeksi ja tee päälle pari metriä leveä kumpu, johon istutat rinkiin kuusi maissin siementä. Kun maissi on itänyt, istuta maissin väleihin tusina pavunsiementä ja viikko papujen itämisen jälkeen, puoli tusinaa kesäkurpitsansiementä."

Ensi kesänä aion kokeilla kolmea sisarusta tällä tavoin. Ugh! Olen puhunut!

Luomulaakson Maria, tervetuloa joukkoon!

Visavuori. Emil Wikströmin taiteilijakoti.

Maanantaina lähdettiin viemään kummityttöä takaisin kotiin. Koska täytyy aina yhdistää monta juttua, kun kotoa kerran lähdetään, poikettiin Visavuoreen. Visavuori sijaitsee Valkeakosken Tarttilassa ja siellä on taiteilija-kuvanveistäjä Emil Wikströmin ateljee ja koti. Olemme kerran aikaisemminkin Beiben kanssa siellä käyneet. Mutta silloin saavuimme paikalle niin lähellä sulkemisaikaa, että paikan katsominen meni läpijuoksuksi. Nyt olimme liikkeellä ajan kanssa!

Emil Wikströmin tyttären pojan, Kari Suomalaisen, töitä oli entisen kasvihuoneen paikalle rakennetussa Kari-paviljongissa. Paviljongin alakerrassa oli Kalevalan kansaa katsomassa-Louis Sparren matkassa -näyttely.

Kari-paviljonki

Samat ongelmat, vuodesta toiseen!

Alueella on 4 rakennusta; Kari-paviljonki, Emil Wikströmin vanha ateljee, hänen perheensä koti ja huoltorakennus, josta löytyy wc:t. Ateljee rakennuksessa on kahvio, joka tosin ei ollut näin elokuussa avoinna kuin viikon loppuisin.

Ateljeerakennus tähtitorneineen.

Upea, musta salkoruusu!

Vanhassa ateljeerakennuksessa kierrellessäni, minulle tuli mieleen, että mistä sanonta; köyhä taiteilija, tulee! Ateljeessa oli urut, pimiö valokuvien kehittämiseen, talvipuutarha ja tähtitorni. Ja paikkanahan Visavuori, ainakin nykyaikana olisi, varmaan todella arvokas!

Talvipuutarha

Portaat urkuparvelle

näkymä urkuparvelta ateljeeseen

Hulppea takka ateljeen lämmittämiseen!

Effez II, Suomen ensimmäisiä perämoottoreita. Valm. Ranskassa 1912.

Minä ja Väinämöinen

Ateljeen toisen huoneen keskellä, oli valaistu pallo. Siinä oli kuvia Emil Wikströmin patsaista.
 Minä olen elänyt lapsuuteni ja nuoruuteni Tampereen keskustan laitamilla. Hämeenpuiston suihkulähde on ollut keskeisessä osassa lapsuuttani. Sen reunoilla on istuttu ja syöty jätskikiskalta haettua jätskipalloa. Ja muutenkin suihkulähde on tuonut ihanaa vilvoitusta, niihin kuuluisiin, lapsuuden intiaanikesiin. Onpahan käyty aika-ajoin ihmettelemässä, kun joku (en minä) on heittänyt astianpesuainetta suihkulähteeseen ja se on vaahdonnut ihan hirveesti!
No, tarvi elää yli nelkyt vuotta, ennen kuin minulle selvisi, että Emil Wikström on tehnyt tämän Pohjan Neito -suihkulähteen. Tai, kai se minulle on koulussa kerrottu, mutta on tainnut mennä "ohi"!

Lapsuuden leikkipaikka!

Muutenkin olen sellainen hössö, että en huomioi kaikkea näkemääni. Aikani ihmettelin sitä huoneen keskellä olevaa palloa. Mutta onneksi siinä luki, mikä se on. Sehän oli Helsingin rautatieaseman, tv:stä tuttujen ukkojen, pitelemä lyhty. Ovelana Beibeltä kysyi, että arvaisko hän, mikä pallo on. Kuin apteekin hyllyltähän tuli oikea vastaus. Ärsyttävää!

Tähtitorniinkin piti kiivetä, kapeita ja huteria portaita. Sieltä oli hulppeat näköalat!

Näkymä tähtitornista asuintalolle

Taiteilija koti oli koristeellinen hirsirakennus. Meillä pisti silmään se, että se oli tehty aikas kapeasta hirrestä. Ei varmaan mikään huippu lämmin rakennus. Mutta taiteilija itse on varmaan viettänyt talvensa Pariisissa ym.. Eikä tuulisessa ja kylmässä Visavuoressa.

Upeaa tapettia!

Leluja lastenhuoneessa. Kangaspuut ja pieni puuhella.

Lastenhuone

Makuuhuone

Ruokasali

Piian/keittäjänhuone

Keittiö

Ruokakomero

Upea puuhella

Pesukomuutti vierashuoneessa

Lopuksi kiivettiin vielä kalliolla olevalle huvimajalle. Sieltä oli upeat maisemat järvelle!

Kalloilla oli myös argeologinen muinaismuisto, Lapin raunio. Minä en olisi kiviröykkiöstä mitään muinaista huomannut, mutta onneksi siinäkin oli opastekyltti!

Vaikka Emil Wkströmin sanottiin olleen intohimoinen puutarhuri, mitään erikoisia kasveja tai puita emme Visavuoressa nähneet. Muutamia visakoivuja sentäs oli ja kauniita kukkaistutuksia.

Paikkanahan Visavuori oli upea. Maisemat olivat komeita ja rakennukset olivat jotenkin mystisiä. Tuli mieleen vanhat Jules Verne -romaanit tai vastaavat. Vähän harmitti, kun kahvio ei ollut auki. Siellä olisi ollut vielä jotain nähtävää. Mutta aina ei voi saada kaikkea!
Lähteissämme jätimme, pääsylippuna toimineen tarrat, niille tarkoitettuun telineeseen. Hyvä idea!  Eipähän jää luontoon roskaamaan!