Kurpitsapasta

Taas tänäkin kesänä laitoin myskikurpitsaa kasvamaan. Toiveikkaana, kuten niin monena edeltävänäkin vuonna. Ei tule taaskaan satoa, ei nyt eikä koskaan ole tullut! Kukkivat kovasti, mutteivät tee kurpitsan alkuja. Pyh!
Minähän olen syyttänyt itseäni. Olen huono pienviljelijäemäntä. Syyttänyt olen myös savisia peltojamme. Vaikkakin myskini ovat aina kasvaneet lämpöpenkeissä, saaveissa tai vastaavissa. Eivät koskaan suoraan maassa. Mutta savimaata on silti aina kiva syytellä!
Luin tässä taannoin Munanetin taimiturinat osiota. Siellä oli keskustelua näistä himoituista myski/pullokurpitsoista. Ja keskusteluja lukiessani, minulle valkeni! Eipä ole KUKAAN saanut niitä onnistumaan! Syy ei ole siis minussa. Eikä savisessa maassamme! Vaan siinä, ettei ne vain yksinkertaisesti menesty täällä meilläpäin. Aamen!
Mutta koska olen tyhmä ja periksiantamaton, aion vielä ensi kesänä kokeilla kasvihuoneessa niiden kasvatusta. Aion olla voittaja tässä asiassa! Ha!
Otan myös mielelläni vastaan Teiltä kokemuksia; oletteko kokeilleet kasvattaa näitä ja onko ollut onnistumisia vai epäonnistumisia?

Onneksi tätä "himoittua" herkkua saa ostaa kaupoista. Pitkin hampain ja korvat luimussa, minäkin sellaisen ostin. Lankesin kiusaukseen, kun piiiitkästä aikaa harhauduin kaupunkiin ja supermarkettiin. Tiedän, olen heikko! Oma kasvimaa pukkaa kaikenlaista, mutta mitä tekee emäntä; menee ja ostaa kurpitsan! Hyi, tätä häpeää! Olen tehnyt katumusharjoituksia...  Vienyt lisää kompostia ja uhrannut naatteja kasvimaan hengille. Lepytellen niitä toivoen, etteivät ne ole loukkaantunut moisesta ajattelemattomuudestani!  =)
Mutta, asiaan! Englantilaisethan tätä kyseistä kurpitsaa syövät paljon. Ja heiltä olen kurpitsapasta ohjeeni joskus napannut. Näin sen valmistuksen, muistaakseni Market kitchen -nimisessä ohjelmassa. Siinä oli sellainen katukeittiöosio, missä valmistettiin nopeaa, edullista ja maukasta ruokaa, jota sitten kansalaisille maistatettiin. Alkuperäisessä ohjeessa ei käytetty muita aineksia kuin kurpitsaa, oliiviöljyä, pastaa, ranskankermaa, suolaa ja mustapippuria. Olen tehnyt pastaa näinkin, mutta olen halunnut siihen hieman enemmän makua. Rakastan sipulia ja valkosipulia, joten omassa versiossa pastasta, käytän niitä. Niiden maku sopii pastaan erinomaisesti.
Tämä on nopea ja herkullinen lounas. Ohje on sellainen kahden nälkäisen annos, mutta siitä riittää kolmellekkin. Mutta kevyttä tämä ei ole! Kuten niin moni muukaan ohjeistani!

Niukoista aineksista tulee maukas pasta!

KURPITSAPASTA

• 200-300g kurpitsaa kuorittuna 
• oliiviöljyä paistamiseen
• pieni sipuli
• yksi valkosipulin kynsi
• 150g ranskankermaa
• suolaa
• mustapippuria rouhittuna
• n. 200g pastaa

Kuori ja paloittele kurpitsa. 0,5cm x 0,5cm kuutio on hyvä koko. Öljyä pannulle ja paahda kurpitsakuutiota, niin että ne saavat reilusti väriä ja rapeutuvat pinnalta. Ja samalla kypsyvät sisältä.

Sillä välin kun kurpitsat paistuvat, pilko sipulit pieniksi. Laita myös pasta kiehumaan, suolalla maustettun veteen. Lisää sipulisilppu pannulle ja kuullota kypsäksi. Varo polttamasta sipuleita. Ripsuta vaikka hieman suolaa pannulle, se edesauttaa sipuleista irtoamaan nestettä. Näin siplat eivät pala niin herkästi.

Kuullota sipulit, älä ruskista!

Lisää ranskankerma pannulle. Sen on hyvä olla jotain rasvaista versiota, ei niitä kevyitä juttuja. Rasvainen ranskis ei juoksetu niin helposti. Älä keitä ranskankermaa, lämmitä vain.

Varo keittämästä, ettei ranskankerma juoksetu!

Mausta suolalla ja mustapippurirouheella. Lisää pasta joukkoon ja sekoita hyvin. Tarjoile välittömästi ja raasta runsaasti parmesanjuustoa päälle.

Pidän tagliatelle -nauhapastasta tämän kanssa. Mutta nyt ei kaapissa sitä ollut, joten simpukkamallinen sai kelvata. Ei se makua pilannut!

Pupujahdissa pitkien poikien kanssa!

1. päivä syyskuuta alkoi jäniksenmetsästyskausi. Meillä se tarkoittaa sitä, että pitkät pojat, Beibe ja Mauri, viettävät ainakin viikonloput metsässä. Minä en itse metsästä, mutta joskus lähden heidän mukaansa. Metsässä on kuitenkin mukava kuleksia ja voihan siinä koiran haukkua kuunnellessa, etsiä sieniä ja marjastaa. Tai ihan vaan nauttia luonnosta.

Aikaiset aamuherätykset, varsinkin lomapäivinä, ovat minulle myrkkyä. Ja jänisjahtiinhan lähdetään törkeän aikaisin. Olimme menossa Saareen, joten pieni venereissukin oli edessä. Että puoli viisi vekkari herätti.
Ihmeen ketteränä olin kuitenkin heti aamusta. Oikein ääneen ihmettelinkin, kun jalka nousi veneeseen kohtuu kepeästi. Eikä selkäkään ollut kovin kankea. Joku alkuihminen/metsäläinen minussa ilmeisesti oli hereillä!

Maurilla meni aamulla tosi pitkään, ennen kuin se tajusi, mistä on kyse. Se ei edes hokannut, vaikka Beibellä oli maastohousut jalassa. Olisiko sitä hämännyt se, että minäkin olin hereillä ja lähdössä.
Koirat ovat hauskoja siitä, että ne tarkkailevat epäluuloisina, varsinkin aamuisin ihmisten toimia. Beiben pitää laittaa metsäreppu koiralta salassa illalla valmiiksi. Jättää reppu yläkertaan tai kellarin rappuun, pois näkösältä. Muuten alkaa vinkuna ja ulina. Eikä koira nuku koko yönä, vaan saattaa rampata makkarin ovella tarkistelemassa, onko ukko vielä sängyssä.
Mauri myös havainnoi kahvinkeitintä. Yleensä meillä aamuisin keitetään puoli pannua kahvia. Mutta jos kahvia keitetään metsälle mukaan, pannu on täysi. Ja sen koira huomaa oitis, ja taas vingutaan! Tälle reissulle emme ottaneet kahvia mukaan, vaan ajattelimme keittää sumpit nuotiolla pakissa. Näin saimme koiraakin ilmeisesti sumutettua. Meinaan termospullonkin esiin ottaminen laukaisee koirassa metsästysinnon! Termari on otettava jo illalla kaapista ja laitettava niin ettei koira sitä lattiatasolta näe.
Beibe metsäsätää pääasiassa jousella, mutta hänellä on myös pistooli mukana. Sen vuoksi, koska Mauri on kuitenkin luolakoira. Jos se metsässä kohtaa supikoiran tai mäyrän, se vietti voittaa aina jäniksen ajon. Pienpetopyynti on yksi riistanhoidon muodoista. Haittaeläinten poisto luonnosta, edesauttaa esim. vesilintujen poikimimisen onnistumista.
Asekaapin oven ääni on yksi metsälle lähtöä edeltävistä äänistä. Ja sen Mauri tunnistaa ja hermoilu voi alkaa!
Erään tuttavamme ajokoira huomasi aina isännän pitkistä kalsareista, että mettäreissu oli edessä. Heidän koira asui pääasiassa ulkona ja isännän mettävehkeet olivat autotallissa. Ne piti hakea niin, ettei koira aavista mitään. He kuitenkin asuivat tiheään asutulla omakotitaloalueella ja koiran huuto herättäisi koko naapuruston. Kaverimme ajatteli livahtaa puolipukeissa, nopeasti autotalliin. Oli heittänyt kylpytakin päällensä. Koira tuli kopistaan katsomaan, että mitä se isäntä aamuvarhaisella autotallista hakee. Homma meni hyvin niin kauan, kunnes saunatakin helma heilahti, paljastaen mettäkalsareiden verhoaman jalan. Sinä talvisena viikonloppuna naapurit heräsivät varhain!

Meillä ei häiritse naapureita koiran vinku, mutta kun sitä ei itse jaksa kuunnella. Sen takia koiraa pitää yrittää harhauttaa viimeiseen asti. Koska sitä vinkua ja suoranaista valitusta saa kuitenkin kuunnella koko automatkan. Ja ihan turha komentaa olemaan hiljaa, se ei auta mitään.
Onneksi meiltä Beiben kotikonnuille ei ole kuin parisenkymmentä kilsaa. Just ja just jaksoi kuunnella koiran "tuskaa".
Ihmeen hyvin Mauri jaksaa kuitenkin olla veneessä. Onhan pientä ramppaamista, mutta kyllä se aikas hyvin pysyy keskituhdolla. Rantauduttaessa täytyy kuitenkin olla valppaana, ettei koira singahda veneestä ilman lupaa. Ensin sille täytyy laittaa kaulaan hieman tekniikkaa. Tutkapaikannin, jotta voidaan seurata gps:ssän kautta koiran liikkeitä maastossa. Ja myös sitä, haukkuuko koira. Koiralle voi myös soittaa ja varmistaa haukun. Kun hankimme paikantimen Maurille, pitihän sen toimivuutta testata. Iltalenkille lähtiessäni, laitoin paikantimen Maurin liiveihin. Jonkin matkaa edettyämme, Beibe soitti siihen ja minä haukuin siihen, ollen polvillani keskellä kävelytietä koiran vieressä. Kyllä siinä olisi ollut ihmettelemistä, jos joku olisi nähnyt. Varmaan olisi ajatellut, että opettaako toi tuolla koiraansa haukkumaan.
Muutenkin on ollut koomisia tilanteita kännykkäliittymäkauppiaiden kanssa. Tutkapaikannin vaatii oman kännyliittymän. Tekstaripaketin ja nettiliittymän. Aina kiherretään, kun kysytään puheajan ja tekstari- ja nettipaketin riittävyyttä. Sit kun Beibe sanoo, että ne riittää koiralle vallan hyvin. Ettei se kauheesti soittele. Osa myyjistä hämmentyy kyllä hauskasti, ennekuin niille asian selittää. Heh heh!
Koska Saari on täynnä louhikkoja, laitettiin Maurille vielä luolapaikannin. Koska peruspaikannin ei lähetä maan alta. Jos sattuu vaikka koira menemään luolaan jonkun ötökän perässä. Oli siinä romua koiran kaulassa. Sille on myös sellaiset liivit, mihin paikantimen saa. Mutta se ei oikein diggaa niistä ja keli oli aikas lämminkin liivien pitämiseen.

Koira lähtikin halukkaasti haulle ja irtautui meistä hienosti. Beibe sanoi, että viime syksynä oli hieman haluttomuutta ollut irtautumiseen. Onhan koira taas vuoden vanhempi ja "viisaampi". Me jätettiin varusteemme (eli eväät) nuotiopaikalle ja lähdimme etenemään kohti Saaren keskustaa.
Saari on oikealta nimeltään Isosaari. Maastoltaan se on haastava. Varsinkin tälläiselle kampuralle, kuin minä. On kivikkoa, luohikkoa, kalliota, jyrkkine nousuineen. Löytyy myös kuusikkoa, lehtoa ja ryteikköä ja vaikka mitä. Mutta mä pärjäsin tosi hyvin. Enkä kaatunutkaan kuin kerran!
Siinä edetessämme, minä räpsin kuvia ja Beibe etsi merkkejä Saaressa mahdollisesti asustavista pitkäkorvista. Eli lähinnä syönnösjälkiä. Hirvi ainakin oli jossain vaiheessa Saaressa majaillut. Puun versoja oli syöty ja puissa oli hinkkausjälkiä. Mutta vuohenputkia ja vadelman versoja ei ollut nakerrettu. Eikä kaatuneeseen haapaankaan ollut koskettu. Nämä edellämainitut kun kuulemma olivat sellaisia jäniksen ruokavalioon kuuluvia juttuja. Saaressa todennäköisesti ei pupuja asustellut tänä syksynä.
Koiran liikkeitä seurailtiin Beiben kännyn avulla. Kovasti se haki ja pyöri aikaslailla samassa paikassa. Lähdimme etenemään siihen suuntaan ja samassa kuuluikin kiivas haukku. Beibe katsoi näytöltä, että koira on järvessä.

Jotain otusta se oli ajanut ja ui kohti ulappaa. Kauempana näkyi joutsen, mutta emme uskoneet, että se sen perään olisi lähtenyt. Saimme huudeltua koiraa palaamaan ja kivelle se kiipesikin sitten ruikuttamaan. Vihdoin saimme sen rohkaistua uimaan rantaan ja homma jatkui.
Etenimme rantaa seuraten. Minä törmää pitkin ja Beibe hieman sisemmällä saaressa. Törmällä kasvavat vanhat ja suuret männyt olivat aivan upeita.

Taas oli koira jäljillä ja ajohaukku kuului. Lähdimme kohti ja kuulimme jotain muutakin ärinää, kuin koiran. Vedessä oli raju kamppailu meneillään. Mauri otti yhteen supikoiran kanssa. Olisiko ollut sama, joka koiran aiemminkin oli veteen houkuttanut?

Meinas pieni paniikki tulla, kun supi päätti lähteä uimaan kohti ulappaa. Mauri perässä, tietysti! Ja täysi haukku päällä. Kyllä se muutamia litroja varmaan vettäkin nieli. Jo hätä meinas tulla, eihän tolla menolla kauaa pinnalla pysyttäisi!
Supi teki kuitenkin ratkaisun ja kääntyi takaisin rantaan. Mauri sai sen kiinni ja me hätiin kiviä pitkin. Beibe sai supin päiviltään ja minä koiran pannasta kiinni. Että voikin rimpuileva ja huutava mäyräkoira pistää hanttiin!

Hetken matkaa oli koiraa pitää kiinni, ettei se palaa kamppailupaikalle. Pitkin rantaa edetessämme, löysimme paljon supikoiran jälkiä. Että kyllä niitä enemmänkin Saaressa oli. Harmin paikka! No, tulihan ainakin testattua, että molemmat paikantimet kestävät vettä!
Sen verran oli ollut äksöniä, että päätimme pitää evästauon. Aah! Leipää, makkaraa ja pakissa keitettyä kahvia. Minä venyttelin kinttujani sillä välin kun Beibe valmisti naaraalleen murkinaa.

Tervaksella nuotio syttyy varmasti!

Hirvikärpäsiäkin oli ihan kiitettävän paljon. Niitä siinä sitten nypittiin niskasta samalla kun evästettiin.

Maurilla tuntui vielä olevan virtaa, joten lähdimme makkaransulatusreissulle vielä toiselle puolelle Saarta. Siellä oli yksi hyvä paikka, mistä on löytynyt useasti mustia torvisieniä.
Minä kun noista puista tykkään, niitä Saaressa ihailin. Tässä taannoin kesällä, oli Beiben veljen kanssa puhetta vaahteroista. Lähinnä siitä, että kasvaako niitä metsissä vai onko ne sellaisia istutettujen pihojen ja puistojen puita. Saaresta niitä sitten löytyi. Itsestään ne sinne ovat juurtuneet, mutta mistä siemenet ovat lentäneet. Sellaista isoa emopuuta siellä ei kuitenkaan ole.

Syyskuun ensimmäinen päivä oli hyvin kesäinen vielä. Mutta metsässä havaitsi syksyn tunnun. Märkä metsä tuoksui maatuvalle heinälle. Maassa oli puista pudonneita lehtiä ja puolukat alkoivat punoittaa.

Torvisieniä ei löydetty. Eikä sitä jänisajoakaan saatu. Mutta valtavasti hienoja luontoelämyksiä. Upeita puita ja tälläinen ötökkäkammoinenkin ihminen innostui kuvailemaan hämähäkkien taideteoksia.

 Mauri oli yllättävän pirteä reissun jälkeen. Veneessä se istui lonkallaan ja nautti järvimaisemista. Vaikka kovan urakan se oli tehnyt, juossutkin pikku töppöjaloillaan haastavassa maastossa reilut kymmenen kilsaa. Kokeilkaas perässä! Taitaa poika olla ihan hyvässä kunnossa!

                                          Oikein ihanaa syksyn alkua Teille kaikille!

Laitetaas vielä loppuun kuva viime syksyltä, kun pitkät pojat pupun saivat!

Tomaattimurska, kera vihanneskavereiden!

Taas on keitelty tomaatteja! Sen verran on ollut kosteita kelejä, että olen ottanut puuhellan käyttöön ruuanlaitossa. Ja siinähän samalla porisee sitten vaikka mitä! Vaikkapa niitä tomaatteja talven varalle.

Tällä kertaa hakusessa oli sellainen tomaattimurska, jota voisi käyttää kastike/keittopohjana. Tai ihan pizzasoosina, pienellä lisämaustamisella.
Koska minulla oli 4 kiloa tomaatteja, meinasin laistaa, laiskuuttani, niiden kuorimiselta. Onneksi sain kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja tomaatit kaltattua. Lopputulos oli hyvä. Ja koska en vetänyt murskaa sauvasekoittimella ihan sileäksi, kuoret olisivat voineet olla ikäviä lopputuloksessa.
Tomaatin lisäksi, käytin murskaan paprikaa, sipulia, valkosipulia, chiliä ja kesäkurpitsaa. Viimeksi mainitun käyttöä hieman emmin, mutta koska kesäkurpitsoita on "liikaa", tungin yhden sellaisenkin joukkoon. Eikä se lopputulosta huonontanut.

Kuorin kesäkurpitsan murskaan ihan esteettisistä syistä.

Välttämätöntähän se ei ole.

Maustoin murskaa maltillisesti. Laakerinlehtiä, kuivattua timjamia ja mustapippuria. Suolaa en lisännyt ollenkaan. Lisätään sitä sitten tarvittaessa, kun murskasta ruokaa valmistetaan.

Mutta, sitten itse ohjeeseen:

TOMAATTIMURSKA

• 4 kiloa tomaatteja 
• 5 isoa sipulia
• 10 valkosipulin kynttä
• 2 chiliä
• 3 paprikaa
• 1 iso kesäkurpitsa
• loraus oliiviöljyä
• 3 laakerinlehteä
• 2 tl mustapippuria rouhittuna
• 2 tl kuivattua timjamia

Kalttaa tomaatit tekemällä niihin pikku viilto ja kastamalla ne hetkeksi kiehuvaan veteen. Laske tomaatit reikäkauhalla kylmään veteen. Kuori lähtee helposti hieraisemalla. Pilko tomaatit haluamasi kokoisiksi lohkoiksi. Poista kova kanta. Mieti haluatko soseuttaa murskan vai jätätkö sen sellaiseksi kuin siitä keittämisen jälkeen tulee.
Pilko sipulit, valkosipulit, paprikat ja chilit. Kuori kesäkurpitsa ja lohko se. Lorauta öljy kattilaan ja kuullota sipuleita siinä hetki. Lisää paprikat ja chilit joukkoon ja jatka kuullottamista vielä vähän aikaa. Älä kuitenkaan ruskista kasviksia.
Lisää tomaatit, kesäkurpitsa ja mausteet kattilaan. Keittele hiljalleen tunnin verran, niin että murska hieman sakeutuu ja menettää nestettään. Soseuta halutessasi sauvasekoittimella. Pakasta sinulle sopivina annoksina ja käytä kastikkeisiin ja keittoihin.

Kaikki ainekset kattilassa!

Murskasta tuli hyvän makuista jo tälläisenään. Hieman lisää chiliä ja yrttejä, niin jo vot! Outoa kyllä, suolattomuutta ei juurikaan huomannut! Tätä täytyy tehdä lisää talven varalle. Tästä annoksesta tuli viisi, 0,9 litran pakasterasiallista.

Vielä voisi pakastella tomaatteja, ihan vain kaltattuna ja kokonaisina. Jos jollain on kokemusta tälläisestä toiminnasta, vihjeitä otetaan vastaan!

Parin päivän retki Lepaan puutarhanäyttelyyn ja Aulangolle!

 
Minullehan kävi niin, etten saanut kesälomaani silloin, kun se olisi minulle kuulunut. Näin ollen olimme Beiben kanssa eri aikoihin kesälomilla. Eli kun Beibellä loppui, minulla alkoi. Minusta tuntui, että kesä meni ihan vi...ksi. Ei meillä niin kauheasti ollut lomasuunnitelmia, mutta jotain kuitenkin. Ne vähäisetkin suunnitelmat romuttuivat. Muutenkin, kun kesä oli mitä oli, ei fiilikset ole olleet kovin korkealla.
Pari ekaa viikkoa lomasta meni, miten meni. Ei ole helppoa olla kotona lomalla, kun toinen tekee töitä 3:ssa vuorossa. Beiben yöviikolla olin yhden yön kylässä, hänen siskon perheen luona. Olikin mukavaa, leipomista ym. lasten kanssa.
Kaksi viimeistä viikkoa sitten tuntuikin jo hieman lomalta. Oli Tallinnnan reissu kaverin kanssa ja olin sopinut toisen ystävän kanssa syömään menosta. Viimeiselle lomaviikolleni, Beibe sai 2 vapaapäivää ja tyttärellä oli aamuvuoro. Joten pystyimme lähtemään pienelle irtiotolle, kun tytär tuli elukkavahdiksi vävyn kanssa.
Joka tapauksessa, olisin lähtenyt käymään Lepaalla. Siellä on joka vuosi puutarhanäyttelyt. Ne ovat lähinnä ammattilaisille tarkoitetut. Mutta siellä on paljon mielenkiintoista myös harrastajille. Ja näyttää siltä, että tämä suuntaus on lisääntyvä. Esillä oli uusia värejä kesäkukille, uusia tomaatti- ja mansikkalajikkeita ja muuta sellaista.

Pikku moottorisaha veistosten tekoon

Mehiläispesälle oli tunkua ihmettelijöistä!

Kuningatarkin löytyi, piste selässään

Lisää työnäytöksiä. Iso pölli sahataan laudoiksi.

Hallissa sai äänestää mielestään söpöimmän minipuutarhan.

Ostin oikeasta kukasta tehdyn sormuksen. Se kesti nippa nappa messujen ajan!

"Kaimalikoista" oli esillä uutuuksia, joilla oli hauskoja nimiä,

Vai mitä mieltä olette tästä?

Lepaan puutarhaopiston alue on kaunis ja näkemisen arvoinen. Jo ihan sen vuoksi siellä kannatta käydä. Upeita säleikköomenapuita ja kartiotammia. Esittelykasvimaat ja hedelmätarhat ovat kadehdittavan hienot. En ole missään muualla nähnyt niin täydellisiä salaatinkeriä, kuin Lepaalla.
Lepaan opiston omassa taimimyymälässä on myynnissä puun-, pensaiden- ja perennojen taimia. Valikoima vaihtelee vuosittain.

Hedelmätarhaa pölyttivät mehiläiset.

Viime kesänä hommattiin oma Sariola.

Menee kyllä vielä hetki, että saadaan tälläisiä!

Upeita jättisipuleita

Kadehdittavan komeita maisseja!

Oli pakko heittää pieni "Maissilapset" -kuvaelma!

"Sitä" lehtikaalia oli monessa eri sävyissä.

Palmukaali

Hei kattokaa nyt! Ei tollasia salaatin keriä ookkaan!

Taimimyymälä sijaitsee tuulimyllyn kupeessa

Latva-artisokatkin oli komeita. Kuinkas muuten!

Tänä vuonna siellä oli myynnissä kartiotaimien ja rusotuomien taimia. Ne oli Lepaan omista puista lisättyjä. Beiben kanssa oltiin aivan haltioissamme näistä. Ja silmääkään räpäyttämättä, maksettiin 50e ja 20e, näistä ihanuuksista. Ostin myös keltaisen kiinankärhön.

Säleikköomenapuu. Siis, se minun takana oleva juttu!

Komea pylväshaapa

Sateenvarjojalava olis kans kiva omassa pihassa.

Varsinkin näin iso, mihin mahtuu emäntä alle!

Iik! Pari surukuusta bongattu! Mä niin tykkään niistä!

Hmmm? Ei vaan, kasvien veden kestävyyttä kokeilivat!

Forestumin myyntipiste oli meidän listalla pakollinen käyntikohde. Olemme ostaneet tontillemme lukemattoman määrän, kotimaisten metsäpuiden erikoismuotojen taimia heiltä. Ja juurikin Lepaan messuilta. Heillähän on kyllä nettikauppakin.

Olen ostanut heiltä joskus surukuusen taimen. Mutta niitä ei ole enään oikein saanut mistään vuosiin. Ja jos jossain onkin ollut, ne on maksanut satoja euroja. Viime vuonna Forestumilta vähän lupailtiin, että tämän kesän messuilla, heillä olisi surukuusentaimia myynnissä. Ja niinhän niitä oli! Hintaviakin olivat, 46 euroa/taimi, joten raaskittiin ostaa vain yksi. Mukaan lähti myös mustakuusi, liuskalehtinen harmaaleppä ja pari punakoivua. Aika hillityt hankinnat, minun mielestäni. Kun joku vaan keksisi näille kotona paikat!

Aah! Pikku-suruja!

Punakoivuja

Onnea on kassillinen puun taimia!

Syömässä kävimme opiston ruokalassa. Se olikin hyvä valinta. Paprikaista lihakastiketta, perunaa, leipä, ruokajuomat ja runsas salaattipöytä, 11e/naama. Ja kahvi, keksin kera jälkkäriksi.
Edellisinä vuosina olemme kannattaneet oppilaiden kojua, syömällä pyttipannua. Mutta viime vuonna pydäri oli pahaa! Melkein pelkkää jauhomakkaraa. Pullukaltakin jäi syömättä! Joten tänä vuonna ei otettu riskiä.

Paprikaista lihasoosia ja salaattia.

Alueella kiersi kahvivaunut, josta sai teiköveit mukavasti matkaan. Kahvilatelttoja oli useita. Smoothiebaari löytyi ja vohvelikahvila. Sekin on joskus testattu ja hyvää oli. Ruokaakin sai useasta paikasta. Ja tietysti anniskelualue, jossa juotiin oluet. Siellä oli myös myynnissä Lepaan viinitilan viinejä. Viime vuonna maistettiin valkoherukkaviiniä ja pahaa oli. Ostetiin kuitenkin viinitilan myymälästä silloin kotiin viemiseksi makeaa mustaherukkaviiniä. Ja se vasta karmeeta olikin! Tai sitten me vain ei ymmärretä tilaviinien päälle mitään. Mutta ollaan jonkin verran itekin vinkkuja tehty ja ne ei ole kyllä juomatta jääneet!

Viiniköynnös

Piippuköynnös

Upeita kukkaistutuksia on ylt'ympäriinsä!

Rusotuomi

Japanin siipipähkinä

Tornionlaaksonruusu

Paikallinen euroopanorava

Beibe ihmettelee tuulimyllyä

Vohvelikahvila

Vaikken kauheasti pidä sinisestä väristä, tätä piikkipallo-ohdaketta haluaisin.

Käytiin lähtiessämme hörppäämässä kahvit Lepaan viinitilalla. Se on pienen matkan päässä opistolta. Siellä on myös puutarhamuseo, johon on parin euron sisäänpääsymaksu. Kävimme siellä viime vuonna, joten nyt se jäi väliin. Lepaan golf on myös siellä. Jos sellainen kiinnostaa.
Viinitilan myymälän vieressä on Lepaan savipaja. Ja se on sitten käymisen arvoinen paikka! Humorista, uniikkia ja edullista keramiikkaa. Loistavia lahjaideoita löytyy sieltä. Yhden lahjan ostinkin ja itselle kiuasruusun ulkosaunalle.

Savipajan myymälä

Vai mitäs mieltä olette näistä?!?

Mä haluun ton lehmän viinipönikälle!

Lepaan viinitilan valikoimaa

Olimme varanneet huoneen, kylpylä-hotelli Aulangosta. Hetkeksi hotelliin elpymää ja sitten hieman patikoimaan Aulangon kaupunkipuistoon. Tarkoitus olisi käydä myös näkötornilla.

Kaikenlaisia juttuja tuli Aulangolla vastaan!

Muutama vuosi sitten, olimme joulun välipäivinä kylpemässä samaisessa hotellissa. Kävimme myös silloin aamukävelyllä puistossa. Silloin emme löytäneet surukuusimetsää. Nyt se löytyi ja voi että, surukuuset olivat aivan mahtavia! Pitkiä, hoikkia ja valtavan kokoisia! Meidän pikku "surut" ovat ehkä saman kokoisia, joskus sadan vuoden päästä! Vetää jotenkin hiljaiseksi tuollaisen näkymän edessä. Lammen rannalla, upean juged-tyylisen huvimajan vieressä!

Beibekin näyttää pieneltä, näiden isojen surujen vieressä!

Maalaistuneena kaupunkilaisena, olen alkanut pitämään luontoa itsestään selvyytenä. Ehkä liikaakin, koska metsään meneminen nykyään on vaan niin helppoa. Olen alkanut jonkin verran vieraantumaan kaupungista. Tästä syystä varmaan hämmästelinkin alkuun sitä, kuinka paljon ihmisiä puistossa liikkui. Sinne tultiin varta vasten autolla ja lähdettiin kirmailemaan ympäriinsä. Huomasin, kuinka tärkeä kaupunkipuisto Aulanko, on Hämeenlinnalaisille.

Pitkin metsää oli kivettyjä ojia.

Onkohan tulossa tyttö vai poika?:)

Maastona puisto on aikas haastava. Varsinkin huonokuntoiselle pullukalle. Tietä ja polkuja pitkinhän siellä kuljettiin. Mutta kun ne kulkivat pystysuoraan! Välillä kyllä reisilihas väpätti niin, etten meinannut kuvia pystyä ottamaan. Mutta selvisin!

Oltiin kuitenkin niin myöhäsellä liikkeellä, että näkötorni meni just kiinni, kun oven kahvaan tartuttiin. Oli siis tultava seuraavana päivänä uudestaan. Autolla näkötornin parkkikselle asti!
Näkötornin juurella on pari näköalatasannetta, joista on huikeat näkymät. Toisella tasanteella on maalattu fresko karhunmetsästyksestä.

 Kallion rinnettä menee alas kiviraput. Portaita on erään tiedon mukaan 322 askelmaa. En tiennytkään, kuinka raskasta on kulkea rappusia alas. Nyt tiedän.  Taas reisilihas vinkui!

Välillä oli huilitasanteita!

Raput selvitettyäni, pääsin karhunluolalle, missä oli upea karhuperhettä esittävä patsas. Sykähdyttävä! Tälläisten nähtävyyksien takia, huonokuntoisempikin jaksaa Aulangolla tarpoa.

Ei, muuta kuin takaisin hotellille päin. Beibe huikkaili väliaikatietoja siitä, kuinka pitkä matka hotellille vielä oli. Omat linssit olivat hiestä niin huurussa, että hädin tuskin näin eteeni. Puistossahan on hyvät opasteet nähtävyyksille ja takaisin. Hotellia vastapäätä on linnanrauniot, joiden läpi kuljettiin. Raunioilla järjestetään käsittääkseni, joitain lastenteatteriesityksiä kesäisin. Minusta teatterilava oli kornin näköinen raunioiden keskellä.

Matkan varrella oli joutsenlampi.

Teatterilavasteet raunioilla.

Voittajana takaisin hotellilla. Pieni siistiytyminen huoneessa ja syömään. Valitsimme ruokapaikaksi ihan hotellin ravintolan ja siellä buffet-pöydän. Hyvä valinta! Ruoka oli hyvää ja sitä oli paljon. Hinta 28e/lärvi. Ruuan jälkeen oli pakko lähteä taas hieman kävelemään hotellin ympäristöön. Sen verran tuhdisti tuli syötyä. Vielä bistrossa lasit makeaa sherryä. Ja olikin aika vetäytyä hotellihuoneeseen.

Kylmät...

... lämpimät...

... ja jälkkärit!

Ennen nukkumaan menoa, lilluin hetken lämpimässä kylvyssä. Rentoutin rasittuneita reisilihaksiani!
Varhainen hotellivieras aamupalan nappaa! Vai miten se meni? Joka tapauksessa, olimme varhain liikkeellä ja aamiaisella. Ei todellakaan ollut nälkä missään määrin, mutta tulihan taas syötyä.

Näkymiä hotellin ympäristöstä

Hotellin aamupala oli erinomainen ja runsas. Yllättävän paljon hotellissa oli yöpyjiä ja ulkomaalaisia. Usealla oli nimikylttiä rinnassa. Olisivatkohan puutarhamessuilla esittelemässä jotain?
Aamupalan jälkeen, suuntasimme kylpylään. Olikin aikas vinha fiilis, kun kylpylässä ei ollut ketään muita meidän lisäksi. Hetken olin jopa ihan yksin siellä. Tuli vähän sellainen Deep blue sea- fiilis. Melkein odotin hain evän vilahtavan jostain...
Tunnin verra pulikoitiin ja saunottiin. Naisten puolella oli suolasauna, jota kokeilin. En ainakaan parin kymmenen minuutin jälkeen tuntenut mitään terveysvaikutuksia kehossani. Ja ihmeen vähän jalat olivat kipeät, edellis päivän patikoinnista!
Olemme tosiaan käyneet pariinkin otteeseen Rantasipi kylpylä-hotelli Aulangossa yöpymässä. Edellis kerroilla huoneet ovat olleet todella siistit. Nyt kun huoneen oven avasi, pöllähti tunkkainen tuoksu vastaan. Aivan kuin kesämökille olisi mennyt ekaa kertaa talven jälkeen. Haisi hieman homeellekkin. Ikkunaa pidettiin auki koko ajan, niin ilma raikastui.
Seinällä ja jalkalampun varjostimessa oli jotain ruskeita roiskeita. Alkuperää voi vain arvailla... Muuten huone oli puhdas, lukuun ottamatta vessan ilmastointirööriä. Siellä oli kivasti, no kai se hometta oli.

Ei ihme että home dunkkas!

Kivat "aivoroiskeet" lampussa...

... ja seinässä!

Näkymä vessasta.

Yöpyminen hotellissa maksoi, aamiaisineen ja kylpylän käyttöoikeuksineen, 138e/huone. Eihän me paljon huoneessamme keritty aikaa viettämään. Mutta silti se ei ollut mielestäni hintansa väärtti. Muuten hotellin palvelu oli erinomaista.
Huoneen luovutuksen jälkeen, pakkasimme kamat autoon ja lähdimme näkötornille. Pikku puun taimetkin olivat selvinneet autossa hienosti yön yli. Kyllä oli happirikasta autossa, kun sellainen viidakko siellä oli ollut!

Welcome to the jungle!

Taas ei voinut kuin hämmästellä, kuinka paljon porukkaa oli aamupäivästä näkötornilla liikkeellä. Oli lenkkeilijää ja turistia. Osa ihmisistä näytti tulleen ihan vain kahville, tornin juurella olevaan kahvioon.

Näkötornin kahvio

Näkötorni oli kyllä vaikuttava. Graniitista rakennettu ja 33m korkea. Taas kiivettin rappuja! Mutta voi, kuinka upeat näkymät huipulta aukesivatkaan eteemme. Beibe katsoi GPS:stä vähän välimatkatietoja maahan. Olimme n. 200 metriä merenpinnasta ja Aulankojärvenpinnasta 120 metriä. Huikeaa! Tornissa oli joku pikkutyttö äitinsä kanssa. Tyttö kysyi äidiltään: "Näkyykö täältä Amerikkaan asti?" Äiti vastas, että "Ei ihan, mutta melkein". Tyttö oli vakaasti sitä mieltä, että näkyy. Kyllä meitä nauratti.

"Ota musta kuva, jooko?"

Aikamoinen pudotus tornista!

Näkötorni oli vaikuttava myös sisältä.

Kahvit ja jätskit vielä kahviossa. Kahviossa oli myynnissä käsitoitä, virvokkeiden lisäksi. Tilaa sai myös vuokrata tilaisuuksia varten.

Näkymä kahvion sisältä

Merenpinta on ollut muinoin melkein näkötornilla saakka!

Pois ajaessa, löytyi vielä yksi huvimaja!

Ajattelimme ajaa kotiin Tampereen kautta ja poiketa matkalla Iittalan lasimäelle. Olen halunnut käydä siellä useasti, mutta aina se on jäänyt. Siellähän on käsityöläispuoteja ym.

Desing museo

Anubis-keramiikka ja sisustuspuoti

Jotenkin sitä oli jo niin reissussa rähjääntynyt, etten sitten kuitenkaan jaksanut innostua mistään. Kuumana päivänä ei huvittanut käydä Kultasuklaan myymälässäkään. Lasimuseokin jäi käymättä. Finlaysonin myymälässä kävimme kauhistelemassa hintoja ja ihailemassa Tom of Finland -mallistoa. Mutta kun ei raaski maksaa 69 euroa kylpypyyhkeestä, niin ei!

Näissä pussilakanoissa olisi varmasti uni maittanut!

Ruuasta sen sijaan ole aina valmis maksamaan! Ja täytyy myöntää, että söin Lasimäen ravintolassa, yhdet elämäni parhaimmat ranskalaiset. Otimme Talon burgerit, jotka olivat sellaiset pulled pork -täytteiset. Hyvää oli, mutta todellakin ranskikset olivat huiput!

Talon burgeri ja herkkuranskikset!

Iittala Outletistä käytiin hakemassa elukkavahdeille vielä muutama lautanen vaivan palkaksi. Hinnat sielläkin on priimassa, ihan kaupan tasoa. En oikein ymmärrä, mikä näiden Outlet myymälöiden funktio on. Miksi niitä on, jos niissä ei ole sen halvempaa kuin normimarketissakaan? Vai, onko esim.lasit ja lautaset jotenkin "tuoreempia" niissä? Jos joku tietää, valaiskaa emäntää!

Aalto maljakko muotteja

Reissu oli ihana irtiotto. Siitä sai mukavasti jaksamista arkeen. Nyt on jo reilu viikko töitä takana ja muut kujeet. Elämän täyttää säilöminen ja pakastaminen. Arkirutiinit ovat palanneet!
Tosin ei tätä arkea kauaa kestä. Vielä on pitämättömiä kesälomia, vuodelta nakki. Pari seuraavaa viikkoa olis taas lomaa tiedossa. Voi, kuinka ikävää! Ja Beibelläkin sattuu olemaan viikko jäljellä. Joten jos nyt kesän pettymykset korjaantuisivat tällä!

Loppuun kuva jokapojan unelma-ajoneuvon uusimmasta mallista!

Lakasin lakasin kone, vuosimallia 2015!