tiistai 13. maaliskuuta 2018

Hän on täydellinen!


Maanantaina 12.03.2018 klo 20.04 tyttären ja vävyn esikoinen syntyi. Tämä ihana poikavauva teki minusta ja Beibestä isovanhemmat!


Voi tätä pakahduttavaa onnen tunnetta! Maltan tuskin odottaa, että saan ottaa hänet syliini ja kertoa kuinka paljon häntä on odotettu. Ja kuinka valtavasti häntä rakastetaan!

3930g ja 52,5cm puhdasta kultaa! <3

sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Viikkonäkymiä 10/52 ja kuinka meni hermo nettikaupantekoon!

Tällä viikolla onkin ollut lauhaa! Ihan plussan puolellekkin on lämmöt mennyt. Lunta tuli näillä seuduilla muutaman päivän aikana noin 10 senttiä. Mutta eikös se niin ole, että uusi lumi on vanhan surma. Tosin, ei tämä uusi suojalumi näihin kinoksiin vielä paljon vaikuttanut!

Lauantai 10.03.2018, klo 14.30, pilvistä, +2 astetta, kevyttä lumisadetta.






Sen verran on eroa edellisviikon kuviin, että puissa on taas vähän lunta. Ja minä tykkään siitä näystä ihan hirvittävän paljon! Vaikka myöntää täytyy, ettei tämä lumi enään niin sydäntä sykäytä, kuin kuukausi pari sitten. Ihanaa on ollut, kun on kunnon talvi. Silti minulle kelpaa ihan vallan mainiosti nämä leudot kelit. Mahtavaa, kun talokin on pysynyt lämpimänä ihan kerran päivässä lämmittämisellä ja elukoiden vedet sulina.

Sitten toiseen asiaan, eli netin kautta tavaroiden myymiseen.
Laitoin tuossa kuukausi takaperin meidän pyöreän keittiön ruokapöydän, kuusi pinnatuolia istuin pehmusteineen ja istuinpenkin Toriin myyntiin. Hintaa laitoin koko setille 60 euroa.
Tiedostin kyllä, että Tori on väärällään ruokailuryhmiä ja että värikäs retro on mennyt vähän niinkuin muodista. Mutta kun tavarat olivat tosi siistejä, en raaskinnut niitä ihan polttamaankaan ruveta.

No, yhteyden ottoja alkoi satelemaan tekstareina ja sähköposteina. Hirvittävästi oli kiinnostusta, mutta tinkaaminen taisi olla se päällimmäinen juttu, eikä tavaran todellinen ostaminen.
Yksi naishenkilö tuntui sitten olevan ihan tosissaan ja hän halusi ostaa vain pöydän tuoleineen ja kyseli onnistuisiko se ja mitä pyytäisin näistä ilman penkkiä. Vastasin, että hän saisi ne 40 eurolla. Erittäin siistin pöydän ja 6 tuolia, kaksilla erivärisillä pehmusteilla. Ei paha, minun mielestäni.


Hän laittoi viestiä viestin perään siitä, koska hän tulisi ryhmän hakemaan. Viestit tulivat aina joskus puoli 12 yöllä, joten vastasin hänelle aina vasta aamulla. Taas tuli vastaus seuraavana yönä ja aina, että hän ei ole saanut veljensä kanssa sovittua kuljetuksesta. Mittoja kyseltiin jne..
Koska muita "tosi" ostajia ei ollut ja onhan se nyt vaikeata kuljetusta järjestää, jos itsellä ei ole vaikka autoa. Vastasin aina, että okei, ilmoita koska tulet. Että kotona ollaan ja hymynaama hymiö perään. Joka viestissä hän mainitsi, että hän on kyllä ihan tosissaan mielettömän kiinnostunut pöydästä ja sen kyllä haluaisi.
Mutta kahden viikon päästä alkoi jo hieman kiristään hermoa, kun jouduit menosi suunnittelemaan sen mukaan, koska tämä henkilö tulisi pöydän hakemaan.

Toissa viikon perjantaina tuli taas yöllä viesti, että he tulisivat lauantaina hakemaan pöydän. Kävin yöllä pissalla ja huomasin viestin. Vastasin, että jos ette ihan aamusta tulisi, mutta puolen päivän aikaan olisi hyvä. Aamulla oli tullut viesti, että iltapäivään menee, sovin vielä tarkemmin veljeni kanssa ja mikä olisi osoite. Laitoin osoitteen ja olin iloinen, että pöytä vihdoin lähtisi keskeltä eteistä. Emme olleet halunneet viedä sitä kosteaan aittaan haristumaan.

Ja tiedättekö mitä? Siitä ihmisestä ei sitten sen osoitteen laiton jälkeen kuulunut mitään! Voi vi..u, sanon minä! Me oltiin kaksi viikkoa odotettu, että tämä henkilö hakee pöydän. Kyllä niin otti taas päähän!

Eikä tässä kaikki! Eräs toinen henkilö Tampereelta halusi ostaa sen penkin, mitä tämä pöydän "ostaja" ei halunnut. Viikon verran hänkin kyseli mittoja, väriä sun muuta diipa daapaa ja tinkasi hintaa. Kaikki hänen moneen kertaan kyselemät asiat olin kyllä laittanut myynti-ilmoitukseen. Pudotin hinnan 20 eurosta 15 euroon ja se hänelle sopikin.



Ilmoitti minulle, että on viikonlopun työmatkoilla, mutta voisi tulla maanantaina tai tiistaina iltasella penkin hakemaan. Ajattelin, että okei, ei se tässä tavarakaaoksessa enään missään tunnu.
Viime maanantaina sitten tuli kuuden aikaan illalla viesti, että sopisiko tulla joskus kahdeksan aikaan penkkiä hakemaan. Vastasin, että tule vain, kun et kauheasti myöhempään tule. Mentäisiin aikaisin nukkumaan, koska aamulla mentiin töihin klo 4 ja klo 5.30.
Hän pyysi osoitteen ja mietti, että onko reitti hankala, jos hän yksin lähtisi tulemaan. Vastasin, että meille on tosi helppo tulla ja hyvät tiet.
Meni taas melkein tunti ja tuli viesti. Hän pahoitteli, ettei ollut tajunnut meille olevan niin pitkä matka. Että ihan edestakaisin Tampereelta tulee lähes 100 kilometriä. Että nyt on varmaan pakko perua penkin haku. Mutta jos ollaan tulossa Tampereelle joku päivä, niin mehän voitaisiin tuoda se penkki hänelle. Vastasin hänelle, että OK ja samalla sanoin Beibelle, jolle olin viestin ääneen lukenut, että toi muija ei sitä penkkiä tule ikinä saamaan. Vaikka oltiin menossa perjantaina Tampereelle leffaan.

Kyllä mää sanon vaan, että ihmiset ovat nykyään todella vastuuttomia! Ärsyttää ihan tappiin saakka, että lupaillaan ja lupaillaan ja sitten ei tulla tai ei enään kuulu mitään.
Se, että meille on Tampereen keskustasta 45 kilometriä hämää aina tosi paljon. Kuulee usein sanottavan, että asutte niin kaukana.  Meille ajaa iltasella sieltä 35 minuutissa.

Kävimme tosiaan siellä Tampereella elokuvissa ja istuimme autossa muutaman kilometrin matkalla ruuhkassa 45 minuuttia. Auto kulutti polttoainetta varmaan saman verran kuin kymmenien kilometrien maantieajossa. Aika ja matka ovat niin suhteellisia!

Tampereelta kun meille tulee, pääsee isoja valtateitä ja kantateitä. Vain muutaman kerran joutuu tietä vaihtamaan ja niistäkin kaksi käännöstä on viimeisellä kilometrillä.
 Eräs ihminen haki kerran meiltä hevosen Salosta asti ja sanoi, ettei hän joutunut kääntymään tieltä toiselle kuin 4 tai 5 kertaa.

Sitäpaitsi, Torin ilmoituksissa näkyy kyllä, miltä paikkakunnalta ilmoitus on laitettu. Ei nyky teknologialla pitäisi olla vaikeaa katsoa etäisyydet. Näin minä ainakin teen, kun löydän jonkin mielenkiintoisen ostokohteen. Googlemapsiin vaan reitti ja kas, näkee kuinka paljon on matkaa ja siihen tuhrautuvan ajan. Ei pitäisi tulla etäisyydet yllätyksenä!

Eihän tämä nyt eka kerta ollut, kun netin kautta jotain myydään. On myyty moottoripyörät, autoja, eläimiä ja vaikka mitä. Suurinpiirtein joka kerta se on yhtä vaikeaa. Tekstaria tekstarin perään lähetellään. Näitä "Lähteekö tonnilla, tulen heti hakemaan!" viestejä sateli silloin, kun moottoripyöriä myytiin. Hintapyynti taisi olla muistaakseni 6000 euroa.

Tavara on aina tavaraa, mutta eläinten kanssa on toisin. Joskus vuosia sitten kasvatin pienimuotoisesti hetken aikaa marsuja. Poikasten myynti se vasta hurjaa touhua olikin! Juuri näitä "Lähdetään nyt hakemaan sitä marsua" viestejä tuli usein ja sitten ostajaa ei ikinä tullutkaan. Joskus jälkeen päin tuli viesti, ettei puoliso ollutkaan antanut ottaa sitä marsua. Tai lapset olivat päättäneet, etteivät he haluakkaan marsua, vaan jonkun toisen eläimen. Mutta usein ei mitään selitystä asiaan tullut.
Niin mukavaa, kuin tuo marsutouhu olikin, päätin lopettaa kasvattamisen. Ihmiset eivät osanneet arvostaa kotikasvatettuja marsuja, vaan mieluummin ostivat marsunsa eläinkaupoista, joihin marsut saattavat tulla tukkukasvattamoista.

No, nyt päätettiin Beiben kanssa, että tästä lähtien suurin piirein kaikki meille tarpeettomaksi käyvä tavara, pistetään palamaan tuonne pellolle. Ja eläinten suhteen meillä on nykyään sellainen tilanne, että ne mitkä eivät mene kaupaksi, syödään itse.

Niin ja loppuen lopuksihan tämän pöytäasian kanssa kävi hyvin! Tytär laittoi tavarat Facen Roskalava-ryhmään. Meni kolme sekuntia ja pöytä oheisineen oli varattu. Tosin taas jouduttiin odottamaan viikko, mutta ne tultiin hakemaan kahta Juhla mokka -kahvipakettia vastaan. Ihan ajallaan ja silloin, kun oli sovittukin.
Tavarat hakenut pariskunta antoi minulle kahvin lisäksi 5 euroa vastusteluistani huolimatta. Nainen sanoi, ettei hän ollut tajunnutkaan, kuinka hyväkuntoista pöytää oltiin lahjoittamassa ja harmitteli, ettei heillä ollut enempää käteistä meille antaa.
Minä olin puolestaan iloinen, että tavarat saivat kodin ja minä sain niistä pari pakettia kahvia, niin kuin olin pyytänytkin.

Tälläinen avautuminen tavaroiden myymisestä. Oletteko Te harrastaneet tavaroidenne myyntiä netin kautta ja oletteko tehneet onnistuneesti kauppoja? Oletteko törmänneet näihin turhan tinkaajiin ja tulematta jättäneisiin tavaran hakijoihin? Olisi kiva, lukea kokemuksistanne!

Oikein mukavaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa kaikille!


keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Täydenkuun retkellä ja penikset multiin!



Me olemme pitkään haaveilleet, että tekisimme joskus täydenkuun aikana jonkinlaisen eräretken. Mutta aina vaan on jäänyt tekemättä. Syitä on ollut monia, kuten kiire, väsymys, ja tietysti se, että aina kun on ollut vapaata ja tilaisuus lähteä retkelle, kuu on ollut pilvessä.

Viime viikolla sattui niin kivasti, että Beiben iltavuorohuki vaihtui perjantaina aamuvuoroksi. Oli luvattu illaksi pilvetöntä ja täysikuukin vielä möllöttäisi taivaalla. Aika täydenkuun retkelle oli tullut!


Keitimme kaffeet termariin, paketti raakamakkaraa ja parit voikkarit mukaan nuotiolla paistettaviksi ja tietysti notskipuut mukaan. Olimme päättäneet lähteä Pajulanjärvelle ja lumikenkäillä saareen.


Olimme rannassa kuuden jälkeen illalla ja aurinko alkoi painumaan mailleen. Taivaanranta oli todella kaunis ja jäällä oli ihana, suorastaan satumainen tunnelma.

Beibe vetojuhtana. Saari näkyy edessäpäin.


Vähän jännitti, miten tarkenenisimme. Olihan pakkasta jo -13 lähteissämme taapertamaan saarta kohden ja ilma tuntui kylmenevän vain lisää.
Lumikenkäillessä tuli ihan lämmin, vaikka viikolla käynyt kova tuuli olikin tuiskuttanut lunta pois jäältä. Se oli samalla tehnyt edellisviikon ihanasta höttölumesta kovapintaisempaa. Mutta lumikengillä kulkiessa se ei haitannut yhtään.

Saari

Päästyämme saareen, sytytimme heti nuotiopaikalle tulen. Alkoi olemaan jo ihan pimeää ja kuutakaan ei näkyisi vielä hetkeen. Se tulisi näkyviin saaren takaa valaisten jään meille matkaa takaisin rantaan ja autolle.



Hörpittiin kahvia, lämmiteltiin tulen loimussa ja käytiin välillä jäällä kuikuilemassa, joko kuu alkaisi kurkkimaan saaren takaa.


Se, miten hiljainen tuollainen talvinen pakkasilta jäällä oli, on ihan uskomatonta. Ei kuulunut kerta kaikkiaan mitään ääniä nuotiossa poksuvien puiden lisäksi. Upea tunne!


Auringon laskun ja kuun nousun välillä, jäästä alkoi nousemaan sumua. Se teki jännän tunnelman, kun seisoi jäällä, oli ihan sumun ympäröimänä. Mutta kun katsoi kauemmas ja ylöspäin, ilma oli ihan kirkas ja taivas selkeä.

Salamalla otettu kuva kuusta sumun läpi.
Näyttää ihan kuin sataisi lunta kauhealla viimalla.

Vihdoin kuu-ukko malttoi tulla näkyviin saaren takaa ja sain muutaman huonon kuvan siitä, kunnes kamerasta loppui pakkasessa akku.



Kuu toi jäälle niin paljon valoa, että melkein olisi voinut sen valossa lukea. Näkyvyys oli satoja metrejä. Ihan mieletöntä!

Kahvia koneeseen ja makkaraa nuotiolle. Leivät halsteriin ja eikun eväitä syömään nuotion lämpöön. Ilma alkoi olemaan aikas kylmä jäällä ja sumu teki siitä kostean oloista.



Vaikka meillä oli hyvin vaatetta päällä ja nuotio lämmitti, kylmyys alkoi silti hiipimään luihin ja ytimiin. Sammutimme kydyn nuotiosta, pakkasimme tavarat, laitoimme lumikengät jalkoihin, lähdimme jäälle ja rantaa ja autoa kohden.


En ole koskaan elämässäni kokenut tälläistä tunnetta, kuin täällä jäällä täydenkuun aikaan yön kynnyksellä. Olo oli tosi rauhallinen ja rento kylmyydestä huolimatta. Mieli oli tyyni ja onnellinen. Missään vaiheessa ei pelottanut tai hermostuttanut.

Matkalla rantaan huomasimme, että jänis oli tullut saarta kohden meidän jälkiämme pitkin. Oli sitten kurvannut toiseen suuntaan hieman ennen saarta. Oli varmaan kuullut meidän äänemme ja päättänyt mennä johonkin toisaalle.

Autolle päästyämme, pakkanen oli kiristynyt jo -18 asteeseen ja kotona olikin sitten jo parikymmentä astetta. Ei ihme, että vähän vilutti!

Olimme molemmat tosi iloisia, että jaksoimme lähteä raskaan työpäivän ja -viikon jälkeen tälle retkelle. Vaikka olisi vaihtoehtona ollut jäädä kotiin takkatulen tai  television ääreen.
Tälläinen elämysreissu tehdään kyllä joskus toistekkin!

Ilove it!

No, kuutamosta sitten toiseen iloiseen asiaan! Minun rakas, kultanuppu vävy, toi minulle viikonloppuna peniksen siemeniä. Ja vieläpä kolmea eri väriä!

Oransseja, punaisia ja keltaisia pippeleitä!

Kysehän on tietysti 'Peter Pepper' -chileistä, eikä mistään sen pervommasta. En vaan voinut olla käyttämättä näin herkullista tilaisuutta otsikoinnissa ja aiheen avauksessa!

Olen etsinyt näiden penischilien siemeniä jo vuosia. Kotimaisista siemenkaupoista niitä ei ole löytynyt. Maatiaiskananen minua jo Instassa vinkkasi parista paikasta, mistä näitä voisi tilata ja olinkin aikeissa viikonloppuna tutkailla näitä sivustoja.
Onneksi en ehtinyt, koska tämä tälläinen yllätyslahja vävyltä oli niin ihan ele minua kohtaan. Olin ihan otettu!

Laitoin joka väriä 4 siementä multiin. Tämä alkaa olemaan hieman myöhäinen ajankohta esikasvatukseen chileille. Mutta en voinut näin millään jättää kylvöä ensi vuoteen. Ihan pakko on kokeilla, ehtiikö pippelit kasvamaan ja millaisia niistä tulee. Kyllä on taas jännää!



Laitoin netistä kopsatun kuvan tuohon, jotta näkisitte millaisia näistä chileistä pitäisi parhaimmillaan tulla. Mielestäni nämä on kyllä hauskoja!

Toivottavasti alkavat itämään, niin pääsemme seuraamaan näiden kasvua. Aion meinaan todellakin jakaa tätä peniksen kasvatusta teille. Halusitte tai ette!


Kuvahaun tulos haulle penischili
Kuva otettu netistä

maanantai 5. maaliskuuta 2018

Askeleemme omavaraistelussa 3/2018: Projekteja!

Joukkopostausaiheena oli tällä kertaa projektit. Joko tulevat tai menneet. Meillä ei nyt välttämättä ole tälle vuodelle tehty omavaistelun suhteen mitään isompia projektisuunnitelmia. Kaikenlaisia purku- ja remontointiprokkiksia toki, mutta ne nyt suoranaisesti ei liity omavaraisuuteen. Lähinnä asumisviihtyvyyteen ja "turhamaisuuteen"!


Beibe tekee takan pohjavalua. Silloin joskus vuonna nakki!
 
Mutta... kun tätä meidän elämäämme täällä Leppämäessä ajattelee taaksepäin, tämähän on ollut yksi suuri, projekti. Ja jatkuu edelleen! Elämän mittaisena...

Uuden rossipohjan tekoa. Isäni "työnjohtajana"!


Suurimmat prokkikset täällä ovat liittyneet talon remontoinnin lisäksi eläinten asumuksiin. Se oli, ainakin minulle ihan selvää, että kun maalle muutetaan, jotain kotieläimiä hankitaan. Beibe ei ollut ihan samoin ajatuksin... 😜

Leppämäessä ei mädän navetan lisäksi ollut muita eläinsuojiksi kelpaavia rakennuksia valmiina. Joten tilat ovat pitäneet remontoida, tehdä ja hankkia muualta.
Se, että täällä on ollut alunperin niin huonosti eläinsuojia, on toisaalta ollut ihan hyväkin. Se on rajoittanut elukkamopoa karkaamasta ja hillinnyt eläinmäärän lähtemistä lapasesta!



Puimalarakennus. Tuon pienen oven takana on talli, missä lehmä asustelee.

Alkuunhan meillä ei ollut kuin yksi hevonen, koira, kissa, kani ja pari marsua. Hevoselle tehtiin karsina navetan päätyyn, ennenkuin alettiin ihmisten asumuksia laittelemaan.


Tantta-spanieli heinähommissa!

Kotieläinjutut lähtivät tupaantuliaislahjaksi saamastamme vasikasta. Olvista lähti pikkuhiljaa ajatus siitä, että haluamme joissain määrin kasvattaa itse syömäämme lihaa.


Olvi tuli meille maitovasikkana, jolle piti tehdä vastiketta.

Tytär n. 6-vuotiaana Olvin kanssa.

Ensimmäisen Olvi-lehmämme teurastettuamme, meni kuitenkin monta vuotta ilman "tuotantoeläimiä". Elettiin kiireistä lapsiperhearkea, mutta rempattiin kuitenkin hevoselle talli puimalarakennukseen.

Yksi lammas otettiin hevoselle seuraksi. Ihan tosiaan lemmikkitarkoitukseen, ei omavaistelutarkoituksessa. Pumpuli oli meillä monta vuotta ja se kuvitteli olevansa enemmän koira tai peräti ihminen, kuin lammas! Se matkusti auton takakontissa, kun johonkin lähdettiin ja sitä taluteltiin hihnassa.
Kun hevoset alkoivat lisääntymään, Pumpuli lähti erääseen lapsiperheeseen suomelammaskatraaseen tilanpuutten vuoksi.

Voi näitä aikoja! 💙


Kun hevosille remontoitiin talli puimalan toiseen päätyyn, aloin himoitsemaan kanoja. Monta vuotta kuitenkin vanhassa navetassa oli keppihevostalli tilassa, mihin kanoja aioin asuttaa. Mutta vihdoin se vaihe meni lapsen elämässä ohi ja kanoille tehtiin vanhan tallin osaan tilat.




Jokunen vuosi sitten ostimme naapureiltamme heidän vanhan ulkosaunan ja se vedettiin kaivinkoneella meidän pihaan. Harmi, ettei siitä ole yhtään kuvia! Beibe nimittäin teki saunan alle isot "sukset" ja niillä sauna vedettiin ensi ojan yli tielle ja siitä 150 metriä meidän pihatietä suunnitellulle paikalleen puimalan taakse. Sen alle sujautettiin ratatapölkyt ja passattiin vaateriin.
Kanala rempattiin saunan osuuteen rakennusta, koska siinä oli jo betonivalu valmiina. Tästäkään ei ole kuvia, koska Beibe ei paljon ollut kuvia räpsinyt työn ohessa ja minä olin silloin sellaisessa vuorossa, että en ehtinyt kuvia ottaa.




Mutta kanalastamme voitte käydä lukemassa postauksen täältä.

Kun kanat muuttivat uusiin tiloihin, vanhaan kanalaan otettiin pari belgianjättikania emokaneiksi. Viime kesänähän meillä oli kaksi poikuetta, joista osa myytiin ja neljä jäivät meille teuraaksi.




Kun luovuin isoista hevosista, minulle oli ihan selvää, että haluan lehmän. Sellaisen kotitarvelehmän, millä teetettäisiin vasikoita ja josta saataisiin maitoa.
Hehku tuli meille 2012 syksyllä ystäviltämme. Se olikin yksi suuri projekti, kun tallista purettiin pois kaksi hevoskarsinaa ja lehmälle rakennettiin asumus ruokintapöytineen.
Olen kirjoittanut Hehkusta oman postauksen blogini alkumetreillä ja sen pääset lukemaan tästä .



Vuosia yritin saada Hehkua siementämällä tiineeksi, mutta turhaan. Kaikki sanoivat, että ota sonni. Mutta en voinut sellaista näihin oloihin ottaa. Meillä on ollut yksi lihasonni kasvamassa, Jonkka, ja sen kanssa oli kyllä ihan omat haasteensa.
Pihatto-oloissa nuoren sonnin pitäminen on ihan toinen juttunsa, kuin tälläin, että elukat talutellaan tarhoihinsa ulkoilemaan ja niiden karsinaan pitää mennä.

Jonkka-sonni


Hehku on kuitenkin meille jäänyt ihan lemmikkilehmäksi, koska on niin ihana! Meillä on ollut sen seurana pari vasikkaa kasvamassa lihaksi. Ja viime kesänä se oli kyyttölaumassa, missä oli sonni. Aika näyttää oliko siitä tuloksia.

Viime kesänä meillä oli kaksi tosi isoa prokkista liittyen eläimiin. Uusi puru/heinävarasto ja siirtotalli kaneille ja lampaille.
Puruvarasto oli alkukesän hommia. Koska meidä tuo navetta on tullut matkansa päähän ja se aiotaan purkaa, tarvitsimme tilaa heinille ja ihan muutenkin vaan romuille.


Puruvaraston purkuvaihe meneillään.

Alunperin oli tarkoitus tehdä toiseen päätyyn pihattotilat muutamalle lampaalle, mutta suunnitelmathan on tehty muuttuviksi.
Puruvarastosta tuli oikein toimiva liukuovineen ja sisällä olevine valoineen, mitä kumpaakaan ei vanhassa versiossa ollut.




Tähän piti tulla tilat lampaille, mutta ei se tyhjäksi jäänyt!

Olin ajatellut navetan purkamisen tullessa ajankohtaiseksi, siirtää kanit talliin tyhjäksi jääneeseen ponikarsinaan. Mutta sitten kohtalo puuttui taas peliin, kun kaveri vihjaisi heillä myynnissä olevasta muutaman vuoden vanhasta siirtotallista. Kun hinta oli sopiva ja Beibekin sanoi, että joo, kylmän rauhallisesti ostin sen. Siinä vaiheessa ei ollut mitään hajua, millä se meille saataisiin kuljetettua!
Monta puhelua soiteltiin ja yhtä monta kielteistä vastausta kuljetuksen onnistumisesta saatiin. Kunnes taas me molemmat auottiin suutamme sopivissa paikoissa ja monta ystävää oli sanansaattajina. Vihdoin eräs tuttu kuorma-autourakoitsija, jolla oli parakkien siirtoon sopiva kalusto, sitten sai aikatauluunsa sovitettua tallin siirron. Olin jo ollut ihan varma, että tallia ei saada ikinä meille, vaikka matkaa ei ollut kuin muutama kilometri!
Eihän se mikään helppo juttu ollut! Ensin siirtotalli piti saada nostettua ilmaan ja vedettyä auton lavalle. Kiinnittää taljoilla tukevasti, kuljettaa meille kapeata tietä pitkin sähkölankoja nostellen, saada auto mahtumaan meidän pieneen pihaan ja vihdoin saada talli laskettua lavalta sille suunnitellulle paikalle.

Nosto alkakoot!

Hui!

Kyydissä on! Vielä kiinnitys ja matka alkakoot!

Mahtuuko auto peruuttamaan suunnitellulle paikalle?

Hyvin menee!

Kohta paikoillaan, kunhan auto vaan mahtuu alta pois!

Mehän ollaan vähän sellaisia, että tänne pihaan ei mitä tahansa roiskita minne tahansa. Vaan varsinkin Beiben mielestä kaikki pitää olla niin siististi kuin suinkin ja rakennukset linjassa toisiinsa.
Kyllä oli niin ihailtavaa katsella, kun ammattimies vekslasi autoa ja tallia millimetrin tarkkuudella. Talli saatiin siihen mihin pitikin ja lähes vaateeriin. Vielä vähän rakennusta nostettiin ja vähän lisää hiekkaa alle ja täts it, talli oli ihan suorassa.


Siihen lässähtää!

Vielä vähän hienosäätöä!

Siinä lepää!

Olin kyllä tämän operaation jälkeen ihan loppu! Jännitys siitä, että kaikki pysyy ehjänä, rakennukset ja kalusto, sekä se ettei kukaan loukkaannu tai peräti kuole, oli tosi raskasta.

Mutta näin me saatiin lampaille sekä kaneille hyvät, lähes uudet tilat! Beibe purki tallista väliseinän ja teki lampaille tilat syöttöpöytineen.



Napero ja Tippi mukana syöttöpöydän viimeistelyssä!
Lampaat saivat reilut puolet tallin tilasta. Väliin jäi huoltokäytävä ja kaneille tehtiin kolme "karsinaa" toiseen päätyyn.


Kuten sanottu, aikas lailla on ollut noiden eläinsuojien kanssa projekteja. Mutta nyt meillä on aikas hyvät tilat tälle eläinmäärälle, mikä näyttäisi olevan meidän omavaraistelun suhteen hyvä. Toinen nauta mahtuu ja pari lammasta lisää, jos niin halutaan.

Lampailla olisi tosiaan jossain vaiheessa tarkoitus karitsoja teettää. Ja nyt on yksi kanipoikuekin taas syntynyt. Joten taas vuodenkierto startannut näissä merkeissä.

Tää porukka on nyt reilun kolmen viikon ikäisiä!


Kiinteä ruoka on alkanut maittamaan!

Tämä oli hieman tälläinen nostalgiatrippi meikäläisellekkin. Oli mukava muistella, ihania, työtäyteisiä, onnellisia vuosia!

Kukko Bull Mentula hoivaa tipuja. Vanha navetta taustalla.

Halusin tuoda esiin tällä postauksella sitä, millainen on ollut meidän tiemme tässä eläintenpidossa ja mitä on vaatinut se, että ollaan saatu tehtyä niille suht asianmukaiset tilat. Aina kun on halunnut ottaa jonkin uuden eläimen, sille on tarvinnut tehdä tai remontoida tilat.

Kyllikki ja Hehku

Eihän me omavaraisuutta näissä mitoissa ajateltu, kun tänne muutettiin ja sillä silmällä tätä paikkaa ostettu. Varsinkaan lihan omavaraisutta ajatellen. Meidän oli silloin löydettävä paikka, mihin saimme hevosemme asumaan meidän kanssa.

Toki meille oli selvää, että kasvimaata pidetään ja joskus kasvihuone rakennetaan.


Rakastuimme kuitenkin Leppämäkeen paikkana heti ensi näkemältä. Itse talohan ei nyt mikään ruusu ollut!
Tämän lähes 20 vuoden aikana olemme muokanneet tätä mieleiseksemme ja matka jatkuu. Projekteja projektien perään!


Käykäähän lukemassa muiden tässä yhteispostauksessa olevien blogien jutut heidän projekteistaan!

Tässä linkit heidän postauksiin: