perjantai 15. tammikuuta 2021

Ikuinen tuli

 

15.1.2021, klo 9.00, -28 astetta.



Pakkaset saapuivat Leppämäkeen! Mutta onneksi on lunta, niin ei tarvitse putkien jäätymisen kanssa pelätä, niin kuin monena menneenä talvena aiemmin.


Pistetään vähän pienhiukkasta ilmaan!


Itse pidän kovasti tälläisestä lumisesta pakkastalvesta. Nautin kovasti luonnon kauneudesta ja värien pehmeydestä ja vähyydestä. Näkymät ulkona ovat rauhoittavia ja jotenkin tyhjiä. Vaikka kyllähän luonnosta paljon yksityiskohtia löytyy talvellakin. Ne eivät vain pompi silmille samaan tapaan kuin ehkä muina vuodenaikoina.




Meidän pakkastalven ohjelmistoon kuuluu samaa, kuin kaikkina muinakin talvina aiemmin. Talon lämmitystä ja polttopuiden kantamista. Tälläinen koronan aiheuttama poikkeustila ei näy meidän elämässä tässäkään tapauksessa.


Aamun ensimmäisiä toimia on laittaa valkeat!


Leppämäen pieni, reilu 100 neliöinen tölli lämpiää puilla. Meillä on puuhella keittiössä, takka olohuoneessa ja pienempi takka makuuhuoneessa. Lisäksi myöhemmin rakennetussa "elintasosiivessä" on saunan puulla lämpiävä kiuas.


Kovilla pakkasilla tännekkin laitetaan pesällinen
palamaan, vaikkei saunottaisikaan.


Yläkerrassa meillä oli alkuaikoina myös pieni takka. Mutta se oli huonokuntoinen ja purettiin ensimmäisten talvien jälkeen pois. Oikein kovilla pakkasilla, ollaan yläkerran perimmäiseen huoneeseen laitettu sähköpatteri päälle. 

Monesti ollaan mietitty, että ylöskin uusi tulipesä hankittaisiin. Hyvin ollaan kuitenkin tarjettu ilman sitäkin nämä talvet. Tytär, joka majaili yläkerrassa kotona vielä asuessaan, voisi olla toista mieltä!

Mauri ei ole niin hotdog!


Sähkölämmitystä on sen verran, että vessassa on pieni patteri ja pesuhuoneessa lattialämmitys. Ulkoeteisessä myös pidetään talviaikaan patteria pienellä lämmöllä, koska se tasoittaa eteisen ja pesuhuoneen välistä lämpöeroa. Kun eteisessä on lämpöä, pesuhuoneen lattialämmityskään ei posota täysillä koko ajan.

Kovemmilla pakkasilla lämmitämme sisäsaunaa ja se osaltaan vähentää lattialämmityksen ja eteisen sähkönkulutusta. Pyykkikonekin pyörii saunapäivinä, joten pyykit kuivuvat näppärästi saunan jälkilämmössä.


Kuumaa kaalikeittoa lämmikkeeksi!


Talvella pitää olla joka päivä kotona. Vaikka meidän pirttissä ei nurkista vedä, se kyllä kylmiää, ellei sitä lämmitetä päivittäin. Varsinkin alkutalvella, kun ei ole lunta maassa ja on tuulisia päiviä.


Makkarin söpö tulipesä!


Se onkin mielenkiintoinen ilmiö, että kovemmilla pakkasilla tuntuu lämpö talossa pysyvän paremmin. Ehkä johtuu siitäkin, että talon keskellä oleva palomuuri saavuttaa pitkän lämmityskauden aikana peruslämmön, minkä joka päiväinen lämmittäminen on siihen tuonut.

Kyllähän taas "vanha kansa" on aina sanonut, että suojalla lämpö karkaa talosta ulos. En ole tälle sanonnalle mitään selitystä löytänyt. Jos joku tietää, kertokoot minulle!


Mauri siellä, missä tuli!


Aamut alkavat sillä, että puuhellaan laitetaan tuli. Jopa ihan varhaisimmillakin aamuilla tehdään näin, jos ollaan vaikkapa töiden jälkeen menossa käymään jossain. Pesällisen, pari ehtii aamulla polttamaan ja talossa pysyy pieni peruslämpö.

Meidän puuhella ei varaa lämpöä  mutta luovuttaa sitä tehokkaasti. Näin se tasaa huoneiden lämpöä. 

Olemme vuosien varrella oppineet sitä käyttämäänkin. Siinä on vipu, millä saa ohjattua lämpöä uuniin tai suoraan levyihin. Lisäksi vetoa säätämällä, pesässä puut palavat tosi pitkään hehkuen ja puuta ei kulu kovin paljon. 

Puulämmitys on oma taiteenlajinsa!


Jos molemmat ollaan pois päiväseltään, takkaan laitetaan tuli vasta iltapäivästä. Jos Beibellä on iltavuoro, tai minä olen kotona opiskelemassa, olohuoneen takkaan laitetaan valkea jo päivällä. Näin se ehtii tasaamaan lämpöä paremmin iltaa ja yötä vasten.

Makuuhuoneen takkaa ei pikkupakkasilla välttämättä lämmitetä päivittäin. Niin kauan kuin sielu sietää kylmään sänkyyn mennä, säästellään puita. Rakkaus lämmittää, vaikka iän myötä kasvaa mukavuuden halukin. Ja varmaan kylmänsieto vähenee. Herkemmin vuosi vuodelta tuli palaa myös makkarin takassakin!


Aurikokin paistelee, mutta matalalla on!


Puulämmitteisessä talossa asuvan pitää olla kotona viihtyvää tyyppiä! Me olemme ja meille tälläinen asumismuoto sopii hyvin. Nautimme edelleen puun rätinästä ja poksahtelusta takoissa. Minä pidän puuhellalla ruuanlaitosta ja siinä samalla meidän käyttövesi lämpiää. Meillähän on sisä- ja ulkosaunoilla puilla lämmitettävät vesipadat. Mutta sisällä vettä lämpiää hellalla samalla, kun pirttikin.

Tulee välillä tiskattuakin hellalla lämminneellä vedellä, vaikka meillä tiskikonekin on. Ja keittiöön, sekä vessaan saadaan hanastakin nykyään kuumaa vettä.



Puut talomme lämmitykseen olemme pääasiassa saaneet omalta tontiltamme. Kaadamme harkiten puita ja niistä Beibe tekee traktorilla pyöritettävällä sirkkelillä ne klapeiksi. Tämä on kovaa, aikaa vievää hommaa! Mutta eikös sitä sanota, että polttopuut lämmittävät moneen kertaan. Puuta kaadettaessa, pilkkoessa, liiteriin heitellessä, sisälle kannettaessa ja vielä takassa poltettaessa.




Maalle asumaan halajavan on mietittävä tämä tarkkaan: "Onko minusta olemaan talviaikoina kaiket päivät kotona?" Lehtien, median ja somen luomat idylliset kuvat antavat puulämmityksestä romantisoitua kuvaa. Ja kyllä, onhan se romanttista istua hörppimässä kahvia takkatulen lämmössä. Mutta jos et kanna puita pirttiin ja lämmitä, palelet! Puulämmityksellä elelevän on oltava toimelias.

Aina jos haluaa olla pois kotoa päivänkin pidempään, tarvitset jonkun kotivahdin pirttiäsi lämmittämään.



Meillekin joskus on sanottu, että muuttakaa nyt talviksi johonkin muualle asumaan. Voi herran jestas! Ja että, miksette laita sähköpattereita huoneisiin, jotta elämänne ei olisi niin työlästä. 

Ei meidän elämä ole työlästä. Ja tuleehan pyllynsä nostettua sohvannurkasta ainakin sen verran, että hakee liiteristä polttopuita sisälle.


Mikäs tässä maatessa. Villasukat jalassa
ja takkatuli humisee!


Kyllä me aiotaan puulämmityksellä "kitua" niin kauan, kuin vain fyysisesti ollaan siinä kunnossa, että puita pystytään tekemään ja niitä kanniskelemaan sisälle takkaan. Ja hillotaan sähkössä säästämämme rahat vaikka (villa)sukan varteen!


lauantai 9. tammikuuta 2021

Kuukuna kokkaa: Mummun retroruokaa Smetana(pahvi)kalaa

 

Ulkonäkö huono, maku hyvä!


Näin unta siitä, että tein smetanaseitiä ja venäläistä lohta mummulassani. Siitä asti minun on tehnyt näitä molempia kalaruokia mieli ihan hirvittävästi.


Kaikki uuniruokien valmistus
lähtee vuuan voitelusta!


Seiti eli pahvikala, oli minun ruokavalioni perusta, kun muutin pois kotoa. Ostin oman asunnon 19-vuotiaana ja kaikkein pahimpaan aikaan ikinä! Asuntolainani korko oli aivan järkyttävä pankkikriisin aikaan. Nousi peruskorosta noin 14%:sta välillä jopa 27%:iin. Vaikka töissä kävinkin, niin rahat kyllä menivät lainanlyhennyksiin ja muihin asumisen kuluihin viimeistä penniä myöten.

Pahvikalaa ja tonnikalaa sai ennen EU:hun liittymistä ihan naurettavan halvalla! Tonnikalahiutaleita vedessä saattoi saada 10 prk 10 markalla ja pakasteseitiä 3 pkt 10 markalla. Niitä sitten makaronin tai riisin kanssa söin. Olin tosi köyhä ensiasunnonostaja, mutta söin kuitenkin ihan hyvin!

Yleensä paistoin seitiä vain pannulla ja söin sitä paistetun sipulin kanssa. Tämäkin oli todellista herkkua! Mutta tilipäivinä törsäsin purkkiin kahteen smetanaa ja tein pahvikalaa smetanalla. 


Sitten kalat suolataan...

...ja maustetaan. Kattokaa nyt 
tota suloista kättä!❤


Olenkin joskus miettinyt, että olisiko tämä "merellinen" nuoruuden ruokavalioni pelastanut minut lähisukuani vaivaavilta verenpainetaudeilta ja korkealta kolestrolilta? Diabeetestäkin äidin puolen suvussa on. Itselläni on vieläkin todella alhainen verenpaine ja kolestrolikin vain hieman koholla. Sokereiden kanssa ei ole koskaan ollut ongelmia. 

En nyt kumminkaan ole muuten elämässäni "jeesustellut" syömisteni kanssa. Kaikenlainen "mässy" on maistunut ja kuppiinkaan en ole sylkenyt.


Kuivattu tilli kasoina!


Vielä Beiben ja minun yhdessäolon alkuaikoina smetanakalaa tein useinkin. Hänhän ei sellaista juurikaan ollut syönyt. Pahvikala oli kuulemma meidän "rikkaiden kaupunkilaisten" herkku. Eihän syvällä maaseudulla sellaista ollut tainnut edes kauppa-autosta saada. Ja jos olisi saatukin, niin ei olisi ostettu. Koska heidän perheessään syötiin itsekalastettua kalaa. Voi noita "köyhiä" maalaisparkoja!


Sitruunapippurit ovat oikein taiten ripotellut!


Tyttären perhe oli tulossa loppiaisen viettoon ja Kuukuna puhkui energiaa, koska ei ole ollut päikyssä koko joulunpyhinä. Ajattelin, että nyt on hyvä tehdä smetanakalaa, kun tulee iso porukka syömään. Tosin vävy ei pidä seitistä. Mutta otin sen riskin, että smetana jalostaa pahville maistuvan kalan vävyn suun mukaiseksi!

Ja tosiaankin, mietin tämän ruokalajin valmistuksen olevan tarpeeksi yksinkertaista Kuukunan valmistettavaksi. Pikkuisen piti taas maustamista vahtia, koska poika on hanakka kippaamaan koko maustepussillisen ruokaan. 

Onkin ollut makoisia ruokia, nämä Kuukunan maustamat! Itse maustan aina niin varovaisesti. Mutta rajansa kuitenkin kaikella!


Sitruunamehua pullosta.


SMETANA(PAHVI)KALA


  • 1 pkt (400g-500g) pakasteseitiä
  • 1-2 prk smetanaa (purkin koosta riippuen)
  • sitruunamehua
  • sitruunapippuria
  • kuivattua tilliä
  • suolaa
Laita kalanpalat voideltuun vuokaan. Jos pakasteseiti on kokonainen blokki, palastele se annospaloiksi. 

Mausta kalanpalat suolalla, tillillä ja sitruunapippurilla. Lorauta sitruunamehua kalanpalojen päälle.

Levitä smetana kalanpalojen päälle ja paista 200 asteisessa uunissa 20-30 minuuttia. Jos kalat ovat jäisiä uuniin laitettaessa, voi ottaa kauemmin.

Smetanakala on erinomaista perunamuusin kanssa!

Smetanan laitto tuotti hieman haastetta, kun
ei meinannut irrota lusikasta!



Tytär kuittaili, kun kannoin ruuat pöytään. "Onkin oikeaa värien ilotulitusta tämä ruoka!" hän sanoi. No, eihän ruoka todellakaan ole väreillä pilattu. Harmaata kalaa ja kokkareista smetanaa, sekä vaalean kellertävää perunamuusia. Mutta tämän kanssa syötiin ihanan oranssia porkkanaraastetta ja kaikille maistui. Paitsi Kuukunalle. Hän ilmoitti jo tehdessään, että ei aio syödä tätä, koska ei pidä kalasta. Eikä porkkanaraasteestakaan. Hän sitten söi muusin kanssa kylmää lenkkimakkaraa!

Lopussa kiitos seisoo ja kalat valmiita uuniin!



Ja vävynkin mielestä maistui ihan hyvältä! He aloittivat koko perhe vuoden vaihteesta herkkujen vähentämisen, niin jopa seiti kuulemma oli hyvän makuista. Hyvä niin!

Nam, nam!



Onko Sinulla joku lapsuuden tai nuoruuden retroruokamuisto tai lemppari, jota teet edelleen? Olisi kiva kuulla!

perjantai 8. tammikuuta 2021

Sysipatterin luontopolku Kuhmoisten Päijälässä

 


Meillä alkoi olemaan "pientä" tylsistymistäkin jo Beiben kanssa pitkien joulunpyhien aikana. Oltiin kyllä otettu niin rennosti, että alkoi jo riittämään! Mietittiin kovasti, että mihin voitaisiin lähteä käymään. Johonkin sellaiseen paikkaan, missä ei olisi ihmisiä ja mihin ei olisi ihan hirvittävän pitkä matka.


Päijälän pirtillä on tullut käytyä Beiben sukujuhlissa joskus aikanaan.

Sitten muistin, että Kuhmoisten Päijälään oli tänä kesänä valmistunut uusi luontopolku. Siitä ei kauheasti ole ollut yleisesti "meteliä". Mutta minulla oli "sisäpiirin" tietoa, kun entinen luontoalan valkkuni on ollut tässä hankkeessa mukana ja luokkakaverin on siellä käynyt patikoimassa.

Ulkohuussit

Reitti on merkitty sinisin pallukoin puihin.

Luontopolun esittely oli sellainen, että ajattelin sen minulle sopivan. Näillä taipumattomilla kulumapolvilla ei ihan mihin tahansa kivikkoon lähdetä kiipeämään!

Jäätynyt vesi nousi hienosti maasta ylös!

Luontopolustahan ei netistä paljoakaan tietoa löytynyt. Wikipediasta ainoastaan pieni artikkeli, jossa esiteltiin luontopolkua. 




Reittiä on rakennettu Luonnossa liikkuen Päijälässä -hankkeen ja Maaseudun vesuriryhmän tuella. Lähtöpaikka on Päijälän Pirtin pihassa, jossa on todella paljon pysäköintitilaa. Pirtin vieressä on myös ulkohuussi.

Harjun päällä oli penkki levähdystä varten.



Luontopolku on 2,6 kilometrin mittainen rengasreitti, joka kulkeen noin 1,6 km metsässä ja noin 1 km hiekkatietä takaisin lähtöpaikkaansa pirtille.



Polku lähtee pirtin nurkalta mänty- ja kuusimetsään ja nousee pitkittäisharjulle. Polku tässä osiossa oli helppokulkuista, ihan tavallista metsäpolkua. Harjun päällä hieman kivikkoisempaa, mutta kulku ihan helppoa silti.

Poluilla oli paikka paikoin märkää, mutta 
polun sivustasta pääsi kyllä hyvin.


Harjulta lähdettiin alas kohden suota, jossa tuli ensimmäiset ja oikeastaan, ainoat haasteet. Polun merkinnät loppuivat suon reunaan ja siitä oli sitten mentävä yli vähän kuin vaiston varassa. Huomasin, että suohon oli tökitty muutama rima ja yhdessä puunnäreessä oli sininen nauha. Joten oletimme olevamme oikealla reitillä.



Ja oltiinhan me! Ei tuo suokohta ollut montaa kymmentä metriä. Mutta jos ei olisi ollut jalassa kunnon varrellisia ja vedenpitäviä vaelluskenkiä, se olisi ollut ylittämätön paikka. Tai märät sukat ja jalat! 
Vaikka olikin pakkaspäivä, suo ei ollut jäässä vielä. Talvemmallahan jäätä pitkin sitten pääseen kyllä!



Suolla oli pieni metsäsaareke, jossa oli penkki. Meillä oli termarikaffeet mukana ja pari suklaakonvehtia. Ihanaa nauttia kahvit näin luonnonkeskellä ja kuunnella hiljaisuutta. Sitähän tuolla oli, kun ei edes linnut laulaneet.

Yhdellä kohtaa polkua oli sähkölinja.

Luonnontaidetta!

Kahvittelun jälkeen mentiin taas" heittämällä" suon yli, takaisin metsäpolulle. Suon jälkeen metsäpolkua ei enään ollutkaan kovin pitkälle, kun jo saavuttiin hiekkatielle. Polku tulee Kohisevan talon kulmalle ja siitä käännytään oikealle. 


Tieltä pääsee katsomaan koskea ihan rannasta.

Tie kulkee hetken matkaa kosken kanssa rinnan. Onko tämä nyt Leppäkoski vai Kohisevan koski, en ole varma. 


Kosken kupeeseen on rakennettu myös uimapaikka. Uudet ja siistit pukukopit, pieni laiturinpätkä ja penkki. 
Vesi näytti ruskean turpeiselta, mutta kuitenkin kirkkaalta. Uimalaiturin rappuset näkyivät selvästi veden läpi. Ei silti kyllä houkuttanut yhtään pulahtaa!



Sysipatterin luontopolku on saanut nimensä siitä, että alueella on hiilen eli sysin polttopaikka. Luontopolku oli mielestämme tosi kiva ja miellyttävä kulkea vaihtelevinen maastoineen. Polun varteen oli pystytetty 15 opastetaulua, joissa kerrottiin paikallisesta luonnosta ja sen kasvistosta, sekä eläimistöstä. Myös hieman alueen historiaa.
Lisäksi luotopolku oli helppokulkuinen ja miellyttävän lyhyt. Vaikka minulla on liikeradoissani rajoitteita, selvisin ihan hyvin vaikeistakin paikoista. Polveni ovat juuri nyt niin huonossa kunnossa, että minusta ei ole kovin pitkiä polkuja vaeltelemaan. Joten on mukavaa, että tälläisiä lyhyempiäkin vaihtoehtoja löytyy!
Kuulin, että luontopolulle ollaan rakentamassa pitkospuita ensi kesänä, ainakin suolle vaikeisiin paikkoihin. Kun ne ovat valmiit, luontopolulla pärjäisi vaikka lastenlasten kanssakin!

Meidän kahvikupeista jäi hauska naama penkkiin!

SYSIPATTERIN LUONTOPOLKU

Päijäläntie 12, Päijälä, Kuhmoinen