Suuntana omavaraisuus 2022, osa 2; kasvatellaan kaikkea ja opitaan virheistä!

 

Hei vaan helmikuu! Jotenkin tuntuu, että tammikuu ei ole mennyt koskaan näin "kivuttomasti", kuin tänä vuonna. Yleensä se on sellainen "kuukausista pisin", mutta nyt en tuntenut mitään tuskaa sen loputtomuudesta. Johtuu ehkä siitä, että elämäni on ollut niin rauhallista koko kuukauden. Uusia työkuvioita olen kyllä hionut ja luontokerhoakin vetänyt. Yksi osa-aikatöistäni on ollut katkolla rajoitusten takia koko tammikuun. Muutenkin olen ollut tosi paljon ihan vain kotona. Käynyt hiihtelemässä lähiluonnossa liukulumikengillä ja touhunnut arkisia askareita kotosalla. On ollut mukavaakin, että on saanut keskittyä ihan elämän perusasioihin, kuten talon lämmittämiseen, ruuanlaittoon ja lumenluontiin.

Herneenversoja on saatu jo monta satoa!

Nyt on kuitenkin taas suuntana omavaraisuus -yhteispostaussarjan postauksen aika. Tosiaan, joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina, kello 9 aamulla, joukko omavaraisemmasta ja -toimisemmasta elämästä kiinnostuneita bloggaajia julkaisevat kukin tahollaan yhtä aikaisesti postauksensa, jonka aihe on päätetty etukäteen. Tämän kuukauden aiheina ovat omat kasvatusvinkit eläimille, kasveille tai vaikkapa lapsille, sekä jos viime kesänä on ollut jotain kokeiluja, niiden onnistumisesta/epäonnistumisesta voi halutessaan jakaa kokemuksia. Tietysti aina kiinnostaa, onko vuodelle suunnitelmia ja miten ne edistyvät.

Talvella on aikaa kokkailla kodassa!

Suuntana omavaraisuus -postaussarjan ovat luoneet Tsajut-blogin Satu ja Korkeala-blogin Heikki . He patistelevat meitä kirjoittamaan, kokoavat meidän postauksien linkit yhteen ja mainostavat yhteispostaussarjaa muissa somekanavissa.

Rakkautta ja maan antimia-blogin Suuntana omavaraisuus-sarjan postaukset löytyvät seuraavien tunnisteiden takaa: suuntanaomavaraisuus, yhteispostaussarja, blogiyhteisö ja omavaraisuus. Ensimmäisen tämän vuoden postauksen löydät alla olevasta linkistä.

Osa 1

Ensin niitä kuulumisia... Me aloitettiin Beiben kanssa alkuvuosi flunssalla. Ei ollut "sitä itseään", mutta ihan tarpeeksi kipeitä oltiin. Ärsyttävää! Toipumiseen on mennyt koko tammikuu. Kuukunaa ja Omppuakin ollaan nähty ihan liian vähän, koska sielläkin on sairasteltu. 

Tammikuussa aloitin Luonto-Liiton kerho-ohjaajana. Olen kerran viikossa vetänyt luontopainotteista kerhoa 3.-6.-luokkalaisille. Vähän on ollut nihkeätä saada kerhoon osallistujia. En tiedä mikä on ollut syynä, rajoituksetkaan eivät kuitenkaan ole koskenut lasten harrastustoimintaa. No, katsotaan miten käy. Voipi olla, että tämä ura katkeaa yhtä nopeasti, kuin alkoikin. Olen joka tapauksessa saanut arvokasta työkokemusta kerhon vetämisestä ja toiminnan suunnittelusta.

Tampereen kehitysvammaisten tuki ry:n kokkikerho on ollut rajoitusten takia katkolla koko alkuvuoden, mutta toivottavasti päästäisiin aloittamaan kokkailut parin viikon kuluttua.

Uusia työkuvioitakin on ja "pahasti" näyttää siltä, että minun kesäni olisi aikas työpainotteinen. Työnkuva ei ole ihan selvä vielä. Olen jo käynyt tekemässä eräällä kylätalolla keikkaa heidän kahvio-lounasravintolassaan ja tälläisiä tuurauspäiviä olisi tiedossa nyt helmi-maaliskuussa. Kesä olisi painottunut todennäköisesti keittiöön ja kahvion saliin. Nyt olen ihan tyytyväinen, vaikkei joka viikolle tuurauksia osuisikaan. Keittiötyö ei kuitenkaan ole se, mitä haluan ihan täysillä tehdä, vaikka se on minulle luontevaa ja siitä pidänkin. Yritys olisi päästä pitkällä juoksulla köökkihommista eroon kokonaan. Kroppakaan ei välttämättä niitä kestä pitemmän päälle.

Klassinen raastepöytä!

Mutta kylätalolla on kotieläinpiha, ns. lasten maatila, sekä kohta avattava pupukahvila, joihin olisi tarkoitus suunnitella ohjelmaa jo keväällä niissä mahdollisesti vieraileville luokkaretkiryhmille. Ja tässä olisi minulla sitten töitä ryhmien ohjaajana, sekä ohjelman järjestäjänä. Kaikki on vielä ihan auki, mutta vaikuttaa mielenkiintoiselta. Mutta kerron näistäkin kuvioista varmasti sitten lähemmin!

Nuo harrastekerhojen ohjaamisethan loppuvat minulta toukokuussa, joten kesätyö on tervetullutta. Se taas pistää miettimään näitä omia kotikuvioita. Lähinnä sitä, että kuinka paljon Leppämäessä kasvatellaan mitäkin. Onneksi kasvukausi on ihan aluillaan, niin on vielä hetki armonaikaa miettiä!

Luontokerhossa ollaan askarreltu
luontounelmakarttoja. 

Olen saanut hieman aloitettua esikasvatukset. Chilit, paprikat, mukulasellerit ja purjot olen laittanut nyt kuun vaihteessa multiin. Ne nyt eivät ole vielä edes itäneet, mutta tarkoituksella yritin venyttää kylvöjä mahdollisimman pitkään. En nauti mitenkään erityisesti siitä, että joka paikka on taimipotteja täynnä!

Olen kuitenkin koko alkuvuoden kasvattanut herneenversoja meille ihmisille ja kauraa marsuille, sekä kanoille. Jotenkin kuitenkin sellainen kasvattamisen palo alkaa olemaan aina joulun jälkeen. Vaikka olen kyllä nauttinut tästä ihanasta, kunnon talvesta lumineen ja pakkasineen. Ei minulla ole mikään ikävä vielä kevättä. Se tulee, sitten kun tulee!

Kaurapelto ikkunalaudalla!

Tämän kuukauden teemana on kasvatusohjeet ja erilaiset kokeilut. Leppämäessä on kasvateltu ja kokeiltu kaikenlaista näiden parinkymmenen vuoden aikana. Niin kasviksia, kuin eläimiäkin. Ja onhan siinä sivussa yksi lapsikin kasvanut aikuisuuteen!

Ja tietysti saadaan olla osaltamme 
mukana näiden murujen kasvussa!

Meillä on eläimistä lisääntyneet marsut, kanit, ankat, kanat ja lampaat. Minulla on joskus ollut jopa akvaarioita ja kalanpoikasiakin eri lajeilta tuli "tehtailtua".

Eläimistä ja niiden lisäännyttämisestä olen oppini saanut kirjoista, netistä, ystäviltäni ja kokemuksen kautta. Onneksi meillä on nämä asiat menneet pääsääntöisesti hyvin. Aina kannattaa varautua siihen, että tulee ongelmia. Näin ne eivät pääse yllättämään. Mutta minusta on turhaa silti pelotella. Eläimet osaavat nämä hommat pääsääntöisesti paremmin, kuin me ihmiset. Silti niitäkin voi joutua auttamaan tai jopa lopettamaan, jos oikein huonosti käy.

Meidän marsut. Vasemmalla Kamu, 
joka on Vainun ja Mustiksen isä.

Itse olen käynyt esimerkiksi tuotantokani-kurssin, jolla opetettiin kanin lopetus tainnutusjousta käyttäen. Kurssilla oli mukana monia kanin kasvattajia, jotka halusivat oppia kanin lopetuksen kotona. Eläinlääkäri saattaa olla pitkän matkan päässä ja joskus on tarpeellista lopettaa eläimen kärsimykset mahdollisimman nopeasti.

Meillä lopetukset/teurastukset on ollut Beiben heiniä. Hänellä on puoliautomaattipistooli, millä kanit on laitettu hengiltä.

Kaneja meillä on pennutettu lihantuotantoa varten, joten poikasilla on ollut aina sijoituspaikka. Osa on siis teurastettu lihaksi omaan käyttöön ja osa on myyty eloon, jos kysyntää on ollut. 

Maailma on kaneja täynnä. Ei tarvitse kuin mennä Toriin tai eläinsuojelukeskusten nettisivuille katsomaan kotia etsiviä eläimiä, niin kaneja on tarjolla. Joten, siksi pitää miettiä tosi tarkkaan, mitä niille tuleville poikasille tehdään, jos kaneillaan niitä meinaa teettää. Jos mielii itse tuotettua lihaa, on kyllä pakko kylmettää ja kovettaa sydämensä. Harva asia on niin suloinen tässä maailmassa, kuin kaninpoikanen! Ei ole kenenkään etu, niin ihmisten, kuin kanienkaan, jos kohta koko kämppä on kaneja täynnä.

Lötkö, joka jouduttiin lopettamaan 
viime kesänä. 

Kaneilla ei ole varsinaista kiima-aikaa, vaan ne voidaan astuttaa koska vaan. Itse olen ajoittanut astuttamiset niin, että poikaset syntyvät aikaisin keväällä. Näin niiden ruokinta on lähes tulkoot ilmaista kesän ajan ja ne ovat kasvaneet teuraskokoon syksyksi. Olemme teurastaneet kanit yleensä noin 6-8 kk:n iässä. 

Meillä on ollut pääasiassa rotuna belgianjättejä. Monet lihakanien kasvattaja moittivat rotua hidaskasvuiseksi, mutta meillä ei ole koskaan ollut tarkoitus tehotuottaa lihaa. Joten maltamme odottaa puoli vuotta laadukasta, itse kasvatettua lähilihaa.

Naaraat olen astuttanut vuoden iässä. Suositus ensisynnyttäjälle on noin 8-12 kk. Astuvan uroksen pitäisi olla kehittynyt ja kasvanut aikuiseen kokoonsa. Suositus ikä vähintään yli puoli vuotias.

Astutus on hyvä tehdä "puolueettomalla maalla" eli sellaisessa paikassa, mikä ei ole kummankaan reviiriä. Jos näin ei ole mahdollista tehdä, olen laittanut naaraan uroksen karsinaan. Urosta ei saisi koskaan laittaa naaraan karsinaan. Naaraat voivat olla hyvinkin agressiivisia urosta kohtaan ja vahingoittaa urosta. Varsinkin nuori, kiihkeä ja kokematon uros nylkyttää ihan mitä päätä vain ja voi hyvinkin joutua nartun kuohitsemaksi. Rajua, mutta totta!

Jos pariskunta on suotuisa toisilleen, akti on lyhyt. Onnistuneen astumisen merkit ovat yleensä se, että uros kierähtää kyljelleen, ihan kuin olisi saanut jonkun kohtauksen, saattaa päästää jonkin äännähdyksen ja sen hampaissa on naaraan niskasta nypätty karvatuppo. Karvatupon nyppääminen niskasta saa kuulemma munasolun irtoamaan. Usein kanit saattavat jäädä makoilemaan aktin jälkeen vierekkäin. 

Naaraan tiineys kestää +/- 30 vuorokautta. Poikimisen lähestymisen huomaa siitä, että kani alkaa tekemään pesää. Sen nisät alkavat turpoamaan ja se alkaa nyppimään rinnastaan karvaa ja vuoraa niillä pesää johonkin hyväksi katsomaansa paikkaan. Tässä vaiheessa kannattaa antaa kanille poikimisrauha.

Poikasia syntyy rodusta riippuen 1-10. Isot rodut, kuten belgianjätti, saavat yleensä isoja poikueita. Meillä taitaa olla 9 isoin määrä.

Poikaset syntyvät kuuroina, sokeina ja karvattomina. Ovat siis ihan avuttomia. Emo imettää poikasiaan kerran tai kaksi vuorokaudessa, eikä hoida niitä sen kummemmin. Imetys kestää pienen hetken. Tämä pitää tietää, muuten voi huolestua turhaan. Samoin tekevät luonnossa jänikset ja rusakot. Ne jättävät poikasensa "heitteille" ja käyvät ruokkimassa sitä pienen hetken pari kertaa vuorokaudessa. 

Karvakasa, sanan varsinaisessa merkityksessä!

Poikimiset ovat sujuneet yleensä hyvin. Pari kertaa on löytynyt pesän ulkopuolelta kuollut poikanen.  Joskus saattaa olla, että emo hylkii jotain poikasta ja vaikka sen laittaa takaisin pesään, emo on sen hetken päästä heittänyt pois pesästä. Olen huomioinut, että pentueen ollessa tosi isolukuinen, saattaa pesän ulkopuolelta löytyä yksi tai kaksi kuollutta poikasta. Joskus joku poikasista on pureutunut maitoa imiessään niin kovasti kiinni emon nisään, että on raahautunut pesästä emon mukana. Pesän ulkopuolelle joutunut vastasyntynyt poikanen kylmettyy todella nopeasti ja menehtyy.

Yleinen ohjehan on, ettei kanin pesää saisi kovasti penkoa ensimmäisen viikon aikana, jottei emo hylkää sitä. Meillä kanit ovat olleet aina viileissä tiloissa ja poikimiset tapahtuneet talviaikaan, pentujen vointia on ollut pakko tarkkailla. Silti näitä pesän ulkopuolelle kylmettyneitä, kuolleita pentuja on löytynyt aika ajoin.

Muutamia kertoja olen löytänyt puoliksi syötyjä poikasia. Tähän on monia syitä ja selityksiä. Ennen vanhaan oli käsitys, että juurikin häirittynä emo syö poikasensa. Voi olla näinkin, mutta emo saattaa myös vetää tiukassa synnytyskanavassa olevaa poikasta ja purra sitä vahingollisesti. Emo myös syö jälkeiset ja joskus voi "vauhdin hurmassa" syödä koko poikasen. Myös jonkinlaisen puutostilan oireena pidetään pentujen syömistä. 

Jos emo itse kuolee tai sairastuu synnytyksen jälkeen niin, ettei ole pentujaan imettämässä, niin ihan vastasyntyneiden kanssa ei ole juurikaan mitään tehtävissä. Parin viikon ikäisiä voi yrittää imettää pipetillä tms. 

Olen antanut emolle jotain erityistä herkkua siksi aikaa, kun olen tarkistanut pesän. Pentujen lukumäärän olen laskenut vasta sitten kunnolla muutamien päivien päästä. Hieron aina käsiäni emon irtokarvoihin, ennen kuin kosken poikasiin. Näin ehkä hieman vältän omaa tuoksuani tarttumasta niihin. Mutta minun toimieni takia meillä ei ole yksikään emon poikasiaan hylännyt.

Meillä kanit ovat tehneet aina pesänsä pesäkoppien ulkopuolelle. Olemme laittaneet sitten lämpölampun paikoilleen, kun kani on poikinut. Kanihan tekee oljista ja heinästä pesän, jonka se vuoraa itsestään nyppimillä karvoilla. Pesä on uskomattoman lämmin!

Olen myöskin tehnyt sellaisen huomion, että meidän kaninpoikaset ovat olleet ihan uskomattoman kesyjä ihan alusta asti. Johtuuko kenties siitä, että hiplailen niitä aina heti syntymästä asti. Saattavat tottua hajuuni. 

Poikasille alkaa karvapeite kasvamaan heti ja muutaman päivän päästä ne ovatkin jo hentoisen karvan peittämiä. Reilun viikon ikäisinä niiden silmät alkavat avautua ja noin kahden viikon ikäisinä onkin jo aika jättää pesä ja lähteä liikkeelle. Kolmen viikon ikäiset kanit alkavat maistelemaan kiinteää ruokaa.

Kaniemo imettää noin 5 viikon ajan. Olen erottanut poikaset emostaan noin 6 viikon ikäisinä ensin kaikki samaan ja hieman myöhemmin vielä nartut ja urokset omiin porukoihinsa. Uusiin koteihin olen pennut antanut 8-10 viikon iässä.

Joskus olen jättänyt naaraspoikaset elelemään emonsa kanssa, mutta olen huomannut, että näin toimiessa narttupoikaset jäävät aremmiksi. Ilman emonsa turvaa niistäkin tulee kesympiä ja emo saa  huilia rauhassa jonkin aikaa. Olen kuitenkin jonkin ajan eristyksen jälkeen laittanut nartut takaisin yhteen emonsa kanssa. Toimin näin siksi, koska haluan kanien olevan helposti käsiteltäviä. Ne eivät stressaannu lopetustilanteessa, koska ovat tottuneet käsittelyyn. Ja ihan silläkin, jos niistä joku vaikka päätyisi lemmikiksi!

Meillä poikaset on totutettu mahdollisimman
kaikkeen ruokaan, jotta niille ei sitten tulisi
myöhemmin mahavaivoja niin herkästi. 
Kanin pääasiallinen ruokahan on heinä ja jokin
rehupelletti. Mutta vihreää saavat kuitenkin
joka päivä vähän.

Kanantipuja meillä on tullut kanojen itse hautomana ja koneella haudottuina. Sen jälkeen kun hommasin orpington rotuisia kanoja, olen hautonut tipuja vain ja ainoastaan koneella. Tämä siitä syystä, että isot kanat polkevat hautomansa munat rikki. Näin on meillä käynyt ihan järjestäen, joten olen katsonut parhaimmaksi hoitaa hautomisen itse. Olen kuitenkin saanut ujutettua tiput usein jollekkin innokkaalle hoivaaja-kanalle, joka on ottanut äipän homman enemmän kuin tosissaan. 

Kanoista ja tipuista en tässä enempää turise. Olen kirjoittanut monta postausta kana-aiheesta, joten laitan linkit oheen. Niistä pääsette lukemaan, jos kiinnotaa!

Kanantipuja hautomakoneella

Kotikanala; uhka vai mahdollisuus omavaraisuudessa?

Proteiinileipä kanantipuille

Tee itse ruokaa kanoillesi hapattamalla

Meidän kanala!

Mummon kanat

Mummo kanasensa niitylle ajoi,...

Lampaat, niillä on teettetty karitsoita monena keväänä. Mutta tämä kevät on karitsaton. Ajattelin pitää Tipillä välivuoden, mutta en tiedä laitanko sitä enään koskaan tiineeksi. Aika näyttää!

Meillä karitsoinnit ovat sujuneet ilman ongelmia. Ehkä sekin on pieni syy, että ehkä olisi hyvä lopettaa tähän, kun ei ole mitään dramatiikkaa tapahtunut!

Suomenlampaat ovat hyviä lisääntymään. Ne tekevät pääsääntöisesti aina monta karitsaa. Tippi on karitsoinut aina 3 kerrallaan. Nella-lammas, jonka olen myynyt lemmikiksi muualle, teki myös 3 karitsaa. 

Tippi on synnyttänyt, hoitanut ja imettänyt karitsansa hyvin. Sillä on ollut uskomaton auktoriteetti jälkikasvuunsa ja se on ollut tiukka äiti. Se ei ole sietänyt yhtään riekkumista karitsoiltaan ja sen utareille ei olla väkisin pyritty.

Nella taas ei ollut onnekas imetystouhuissa. Sillä oli huonon malliset vetimet ja ne olivat myös ihan järjettömän suuret. Pienet karitsat eivät saaneet niistä otetta ja pureksivat ne ihan verille. Tästä johtuen Nella alkoi juosta pakoon karitsoitaan ja siitähän sitten show syntyi. Vieroitin karitsat ja lypsin emää. Lisäksi annoin kakaroille korviketta. Aika homma! Kun myin Nellan, vannotin, ettei sillä saa teettää karitsoita.

Tippi ja minä vuonna 2018.

Meillä astutus on tapahtunut niin, että olen tuonut lainapässin meille ja se on ollut meillä reilun kuukauden. Yleensä astutukset tehdään syksyisin. Ihan siitä syystä, että on mukavampaa karitsoiden syntyä keväällä. Toiseksi karitsat ovat teurasiässä ja -koossa syksyllä ja niitä ei tarvitse siten enään ottaa sisälle ostorehuruokintaan. 

Uuhen kiima kestää vuorokauden verran ja kiimankierto on noin 3 viikkoa. Joten reilussa kuukaudessa pitäisi natsata, jos näin on käydäkseen. Suomenlammas kiimailee ympäsi vuoden.

Pari kertaa olen onnistunut aktin näkemään, joten siitähän on sitten ollutkin helppo laskea, koska karitsointi tapahtuu. Viimeksi Tippi oli muualla laumassa, missä oli pässi mukana. Sitten piti vaan tarkkailla kovasti sitä ja yrittää lukea, koska alkaa  tapahtumaan. 

Uuhen tiineysaika on noin 5 kuukautta. Minulla on sellainen kalenteri, mistä voi katsoa suoraan lasketun ajan, jos tietää astumisajan. Vähän niin kuin ihmisilläkin neuvolassa katsotaan!

Kun aika on, uuhen vatsa laskeutuu, utare turpoaa ja "ronttonen" leviää. Kun ihan h-hetki alkaa olemaan käsillä, uuhi lakkaa syömästä. Meillä lampaat ovat olleet aina niin ihmisystävällisiä, että ovat synnyttäneet puolilta päivin. Kuka sitä nyt yöllä jaksaa!

Meillä lampaat ovat aina synnyttäneet makuultaan ja siitä nousseet nuolemaan kalvot karitsoiden ympäriltä. Pari kertaa olen hätäillyt ja mennyt itse puhkomaan kalvoja, kun emä ei ole heti alkanut nuolemaan turvan ympärillä olevaa kalvoa. Varmaan ihan turhaan, mutta olen aina ihan paniikki-riemussa puuhaamaassa ja ponnistamassa uuhieni kanssa.

Itse olen tällä vähäisellä kokemuksella huomannut, että kahdesta ensiksi syntyneestä tulee aina kuin paita ja peppu ja kolmas jää vähän ulkopuoliseksi. Tälle on kuulemma ihan selityskin ja sitä sanotaan "tissipariksi". Uuhellahan ei ole kuin kaksi utaretta, joten vain kaksi kerrallaan pääsee maitohörpylle. Emo ei anna pentujeen imeä kauaa, joten kolmas jää usein huikatta sillä kertaa. 

Karitsahan on ei-märehtijä ensimmäiset 2-3 elinviikkoaan. Se kyllä maistelee heinää ja muuta kiinteää, mutta maito on se, mistä se ravintonsa saa. 

Tämän jälkeen on ns. välivaihe, jossa karitsa alkaa totuttelemaan kiinteään ravintoon ja märehtiminen alkaa. Nämä liittyvät pötsin toimintaan ja syljen erittymisiin ja sen sellaisiin juttuihin, joita en nyt ala sen enempää avaamaan. Google auttaa, jos kiinnostaa enemmän!

Noin 8 viikon iässä karitsa pystyy jo märehtimään täysin ja sen pötsi käsittelemään karkearehua. Monesti tässä iässä varsinkin pässikaritsat vieroitetaan emästään. Itse olen vieroittanut pässit viimeistään 12 viikon iässä, koska alkuperäisrotujen pässit tulevat suvunjatkamisikään erittäin nuorina.

Alle puolen vuoden ikäistä pässiä, sen kehittymättömyyden takia, ei ole hyvä käyttää siitokseen. Jotkut astuttavat uuhet jo puolen vuoden iässä, mutta itse pidän vähintään vuoden ikää hyvänä. 

Parin päivän päästä syntymästään annan karitsoille ja emolle monivitamiiniliuosta ja uudemman kerran parin viikon ikäisinä. Kun alkavat syömään kiinteätä pidän niille karitsarehua vapaasti tarjolla. Huolehdin myös, että uuhi ei "kuivu" liikaa, vaan pysyy hyvässä kunnossa. Emo saa kauraa, rehua, kivennäistä ja hyvää heinää. Tuoreelle pääsevät heti, kun pelloille on nurmi kasvanut.

Lampaiden, kuin muidenkin elukoiden kasvattamisessa Beiben sisko on ollut tärkeä mentorini. Häneltä olen suurimman osan opeistani saanut. Olenkin monesti sanonut, että on paljon mukavampaa kysyä asioita suoraan luotettavalta ihmiseltä. Kun olen esimerkiksi kanejani myynyt, olen kehoittanut ottamaan minuun yhteyttä, jos on jotain kysyttävää. Ja välttämään internetin eläinpalstoja, koska sieltä voi saada todella pahan mielen. Poikkeuksia on, mutta aika vähän.

Joten, jos teillä on jotain kysyttävää koskien edellä mainittujen elukoiden asioista, minultakin voi kysyä. Autan mielelläni, jos vain osaan!

Sikoja meillä ei ole koskaan ollut, mutta olen onnekkaasti
päässyt sellaiseenkin touhuun tutustumaan omavaraistelu-
hengessä. 

Kasvisten kasvattamisessa olen ehkä vähän huono jakamaan kasvatusvinkkejä. Tuntuu siltä, että olemme olleet aina onnistuneempia kasvattamaan syömämme lihan, kuin kasvikset. No joo, kyllähän aina jotain onnistuu, kuten kesäkurpitsa. Se on sellainen mistä tulee aina satoa, oli kesä millainen tahansa. Joskun vähemmän, mutta yleensä ihan yli tarpeiden. 

Kesäkurpitsasta kylvän siemet aikaisintaan huhtikuun lopulla ja toukokuun lopussa tai kesäkuun alussa istutan ne yleensä johonkin kohopenkkiin. Saatan alkuun peitellä niitä harsolla, mutta yleensä jätän ne "herran haltuun" kastelua enempää hoitamatta. Kesäkurpitsa onkin aloittelijalle yksi parhaista kasvatettavista. Lajikkeita on vaikka kuinka ja niistä voi kokeilujen kautta valita omat suosikkinsa. Blogistani löytyy kesäkurpitsa-tunnisteen takaa monia postauksia koskien lähinnä kesäkurpitsaruokia. Niitä tarvitsee paljon, jos kesäkurpitsaa päätyy viljelemään.

Yleensä meillä syödään kesäaikaan tälläisiä kasvispainotteisia
"sotkuja". Joko wokkeina tai patoina. Tässä taitaa olla myös
joko kukon- tai kaninjauhelihaa joukossa.

 Joskus on tomaateista pitänyt tehdä postaus, koska niitä nyt mielestäni osaan kasvattaa. Ehkäpä sen teenkin vielä...

Syyskylvöistä olen postannut. Syyskylvö- tunnisteen takaa löydät juttua minun onnistumisistani ja epäonnistumisista.

Olen vuosia kylvänyt palsternakan ja porkkanan, sekä monia muita hitaasti kasvuun lähteviä vihanneksia ja juureksia syksyisin, juuri ennen talven tuloa. Sehän onkin sitten sellainen taito, joka vaatii lähes noitamaisia kykyjä. Mutta perussääntönä voisi sanoa, että ennen lokakuun loppua ei kannata kylvää. Koska usein loppusyksystä tulee vielä leutoja jaksoja ja siemenet lähtevät kasvuun. Ja se oli siinä sitten!

Pinaatti, retiisi, musta- ja kaurajuuri, salaatti, persilja ja persiljajuuri ovat ainakin sellaisia kasviksia, mitkä sopivat hyvin syksyllä kylvettäviksi. Kukista kehäkukka on mainio tähän touhuun!

Muutama vuosi sitten kävi niin, että helmikuussa oli pitkä lämmin jakso ja lunta ei ollut tullut oikeastaan koko talvena. Meillä lähti syyskylvöt itämään helmikuun lempeissä +8 asteen lämmöissä ja sitten tuli pakkaset, sekä lumi ja keväällä kylvettiin uudet siemenet tuhoutuneiden tilalle.

Tässä olen kylvänyt kannelliseen lavaan
30.10.2017

Ja tässä kylvökset ovat itäneet 23.03.2018.
Taitaa olla pinaattia!

Yleensä emme kasvattele mitään erikoisuuksia, vaan ihan tavallisia vihanneksia ja kasviksia. Kuten porkkanaa, perunaa, tomaattia ja sen sellaisia. Mutta aina joukkoon mahtuu joka vuosi jokin eksoottisempi kokeilu. Bataatti on esimerkiksi sellainen. Sitä olen kasvattanun monena vuonna, lähinnä epäonnistuneesti. Mutta kerran saimme ihan jättisadon ja sekös sitten kannustaa lähes joka vuosi laittamaan sitä aina uudestaan.

Bataatinkasvatuksesta olen postannut pariin otteeseen ja ne pääset lukemaan alla olevista linkeistä.

Bataatin kasvatuksen ABC (tämä kirjoitettu epäonnistuneesta näkökulmasta)

Vuoden 2018 huikea bataattisato

Bataattisatotoiveita sittenkin!

Viime kesänä minulla oli jälleen kerran bataattia kasvamassa. Maanpäällistä kasvustoa tekivät runsaasti, mutta maan aluinen sato jäi surkeaksi.

Koko sato mahtui kädelle!

Huh huh! Tästähän tuli megalomaanisen pitkä postaus, vaikka kasvatettavista asioita kerroin kaikista vain pintapuolisesti. Kiitos sinulle, jos jaksoit lukea loppuun asti!

Nyt sitten urakka jatkuu, kun pitää tietysti lukea muiden omavaraisuusbloggaajien kasvatusvinkit ja -kokeilut. Siinähän tämä helmikuu taitaa sitten mennäkkin!

Kasvuvyöhyke 1

Apilankukka https://www.apilankukka.fi/kanojen-kasvatus-kotipihalla/

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/helmikuu2022/

Kakskulma https://kakskulma.com/rakentajan-henkinen-kasvu-eli-kuinka-romahdin-ja-loysin-itsestani-jalleen-lapsen

Kasvuvyöhyke 2

Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2022/02/viime-vuoden-kokeilut-omavaraisuus.html

Omavarainen elämä https://omavaraiset.blogspot.com/2022/02/omat-kasvatusvinkit-kaudelle-2022.html

Pilkkeitä Pilpalasta https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2022/02/omavaraisuushaaste-2-mita-uutta-teimme.html

Kohti laadukkaampaa elämää https://varmuusvara.blogspot.com/2022/02/helmikuun-ensimmainen-maanantai.html

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-2022-osa-2/

Villa Varmo https://www.villavarmo.com/post/kasvatusasioita

Evil Dressmaker http://www.evildressmaker.com/?p=16358

Sanni ja farmi http://www.sannijafarmi.fi/2022/02/suuntana-omavaraisempi-elama.html

Kasvuvyöhyke 4

Korkeala https://www.korkeala.fi/kasvatus-ja-kokeilut/

Puutarhahetki https://puutarhahetki.blogspot.com/2022/02/unelmana-omavaraisempi-elama.html

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2022/02/07/helmikuu-22/

Mukavaa helmikuuta kaikille lukijoille. Nauttikaa talvesta ja lumesta!

Kohta on taas kesäkurpitsojen aika!