perjantai 8. maaliskuuta 2019

Mangolassi, vegeversio!




Nyhän kaupoissa on ollut edullisia mangoja ja minäkin niitä ostin useamman. Ostan myös useasti kaurajogurtteja. Ihan siitä syystä, että niitä saa ihan melkein ilmaiseksi viimeisen myyntipäivän lähestyessä.



 Kahvissanikin olen siirtynyt käyttämään maidon sijasta kauramaitoa. Se tekee kahvista ihanan täyteläistä, olematta kuitenkaan mitenkään rasvaisen makuista.


Aattelin, että kokeilen mangolassia kauramaitotuotteista. Teen aikas useinkin mangolassia meille ulkosaunalle, virkistykseksi löylyttelyjen välissä. Yleensä teen sen ihan jostain juoksevammasta, maustamattomasta jogurtista. Tämä kreikkalaistyyppinen kaurajogurtti on sellaista lohkeavaa. Mutta kauramaitoa lisäämällä lassista tuli pillillä imettävää.


                                                                 MANGOLASSI



Aineet on hyvä olla kylmiä ja mangonhan voi pakastaa pilkottuna. Myös jäitä voi lassin joukkoon laittaa ja näin joskus teenkin. Mutta nyt hörpättiin juomat samantien, joten ne eivät lämpiämään ehtineet.


Maku oli hieman vetisempi, kuin lehmänmaitotuotteista tehtynä. Mutta ihan hyvää ja teen kyllä toistekkin!

10 kommenttia:

  1. Varmasti tosi hyvää, mutta kuinka ihmeellä saat mangosta kiven pois suosiolla?

    Ihanaista Naistenpäivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä teen näin: https://www.youtube.com/watch?v=JyOup6m3BUY

      Mutta tuon videon linkin lisäksi, leikkaan tuosta kivenreunasta jäävän hedelmälihan tarkasti talteen.

      Kuukuna on ihan hulluna mangoon. Kutsunkin häntä nykyään mango-mieheksi! ='D

      Poista
  2. Yök! Mango on minun inhokki hedelmä. Enkä edes tiedä miksi. :/ Hyvää naistenpäivää! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mango vähän jakaa mielipiteitä. Valmiit soseet ja säilötty, sekä pakastettu mango on yleensä aina hyvää. Mutta tuoreen mangon jos raakana menee syömään, niin voi yök! Se maistuu ihan saippualta!

      Poista
  3. Kuulosti hyvältä, Mango on herkkua! Ihanaa naistenpäivän iltaa ja mukavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mango on hyvää, mutta minua se hieman röyhtäsyttää. Toisaalta, voipi syödä sitten samaa mangoa koko päivän! ;'D

      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  4. Miksi mää nään tossa sun ekassa kuvassa ton mukin väärin. Tiedän, että siinä on pääkallo, mutta näen roikkuvat rinnat ja mahan kohdalla hampaat. :D Ehkä pitäis ruveta niitä uusia laseja harkitsemaan......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, optikolla käynti ei varmaan oo pahasta ! 😂

      Poista
  5. Mielenkiintoista, en ole ennen tästä herkusta kuullutkaan. Varmasti hyvää :)

    VastaaPoista