Rakkautta ja maan antimia

Rakkautta ja maan antimia
Hehku

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Pöllö pöö!

Tyttäreni ollessa pieni, laulaja Sari Kaasiselta, ilmestyi lasten levy, Viisuja vintiltä. Tyttäreni piti kovasti levyn lauluista ja kävimme myös Tampere Talossa, Kaasisen lasten konsertissa. Levyn laulut olivat sellaisia, etteivät ne ärsyttäneet aikuista korvaakaan. Lisää tälläisiä, kauniita lasten lauluja, kaivattaisiin kyllä.
Levyllä oli yksi laulu, PöllöPöö, joka minulle tuli tänä viikon loppuna mieleen. Beiben puuhastelut, kun pyörivät paljolti pöllöaiheen ympärillä.
Minä en juurikaan ole "nokkaani" ulos näyttänyt, johtuen tästä järkyttävästä yskästäni. Mutta lauantaina oli pakko käydä vähän vilaisemassa. Moottorisaha nimittäin oli laulanut koko päivän. Beibe kaatoi lahoja pihlajia kodan vierestä jokin aikaa sitten. Ja on muutenkin siistinyt risupuita tontilta. Luulin, että hän olisi taas niissä puuhissa. Mutta erehdyin!

Ei pöllömpi!

Hän oli puhunut monta viikkoa siitä, että kun osaisi tehdä pihlajan kantoon huuhkajan. Se istuisi siinä kivasti ja vahtisi siitä pihaan kulkevia. Lauantaina luomisen tuska purkaantui ja huuhkaja syntyi pihlajan kantoon!

Minä olen Pöö ja minulla on hyvä nääköö...
Silmikseen pöllö sai isot lasihelmet. Niillä se nyt silmä kovana kyttää pihatietä!
 Että Beibestä kuoriutui sitten moottorisahataiteilijakin!
Sunnuntaina pöllö -teema jatkui. Beibe on säästellyt sellaisia onttoja puun rungon pätkiä. Aikomuksenaan tehdä niistä linnunpönttöjä.
Meillä pyöri, kymmenisen vuotta sitten, varpuspöllöjä, ihan tässä pihassa. Nyt niitä ei ole näkynyt, eikä viheltelyäkään kuulunut.
Ensi kohtaaminen varpuspöllön kanssa minulla oli, kun tytär oli kerran lähdössä kouluun. Saatoin häntä rappusille, kun hän näytti pihavaahteraa. "Kato, äiti. Pöllö!" Minä tietysti etsin katseellani sellaista isoa pöllöä. Luulin, että likka hööpöttää. Mutta sitten huomasin pöllön, kun se käänsi päätään. Voi, kuinka suloinen, pieni pöllö! Sellainen käteni kokoinen!
Toinen kohtaaminen, kyseisen pikku-pöllön kanssa oli, kun sellainen lehahti pihatien varressa olevan männyn oksalle. Siinä se istui tuiman näköisenä ja katseli meidän spanieliamme.
Näitä pikku-pöllöjä ollaan kaivattu ja niinpä Beibe oli tehnyt pöllön pöntön.


Se oli vaan niin painava, ettei sitä saanut sellaisenaan puun kylkeen ripustettua. Beibe kiinnitti sen ensin pitkään seipääseen ja sitten seipäineen ison haavan kylkeen. Monen metrin korkeuteen. Oli sillä siinä homma!


Luulisi pöllölle kelpaavan! Tai ainakin tikalle, jos ei muille...

Noitiakaan ei ole meillä vuosiin käynyt. Mutta tänä Palmusunnuntaina, kävi kaksi pikku-noitaa. Tosi kiva juttu! Silti minulle jäi kyllä aika paljon suklaamunia itselle syötäväksi!


Toivottavasti tämä flunssa nyt alkaisi hellittämään otettaan. Pääsiäinen on jo ensi viikonloppuna ja olis kiva, kun jaksaisi siitä nauttia!


 Ja syödä lisää suklaamunia!




lauantai 28. maaliskuuta 2015

Köynnöstävät perunat ja bataattiprojektin eteneminen!

Olen tahtomattani tainnut kehittää uuden kasvilajikkeen: Köynnösperunan! Helmikuussa kirjoittelin perunan ruukkukasvatuskokeiluistani. Niistä pääsette lukemaan täältä ja täältä. No, perunathan ovat kasvaneet. Ainakin vartta on lykänneet. Jokaisessa on pari,  yli metrin mittaista, vartta. Ja kukkanuppujakin on havaittavissa. En ole kuitenkaan uskaltanut kaivella multaa, en tiedä onko yhtään uusia mukuloita muodostunut.

Keittiön ikkunalla kaatunut




Perunan varret ei meinaa pysyä pystyssä ja kiemurtelevat, missä milloinkin. Tuskin se kuitenkaan johtuu, uuden köynnöstävän lajikkeen kehittymisestä. Todennäköisempää on valonpuute. Vaikka onkin ollut aurinkoisia päiviä, ne ovat kuitenkin lyhyempiä, kuin keski-kesällä. Jolloin perunaa oikeasti pitäisi kasvattaa.

Oman perunan ruippana

Muutenhan perunat näyttävät ihan hyvinvoivilta. Varret ovat paksut ja ihan sen näköisiä, kuin pitääkin. Paitsi siinä meidän viime kesäisessä, oman maan perunassa. Sen varret eivät ole paksuuntuneet. Mutta ihan yhtä pitkät ne on kuin muillakin!

Epätoivoinen kurkotus ulkoilmaa kohden!




Olen muutenkin miettinyt, onko tälläinen perunankasvatus ihan oikein. Siis, perunan näkökulmasta katsottuna! Nämä mommot aion riistää purkeistaan vappuna. Silloin on minun ja Beiben yhteiselon vuosipäivä. No, hieman kieli poskessa, olen ajatellut näitä peruna-raukkoja, jotka eivät koskaan saa kokea ulkoilmaa ja luonnollisen maaperän tuntua kuoressaan. Pienen elämänsä, muovipussimultaan istutettuna ja pieneen muovipurkkiin, mukuloiden kasvu, rajattuna. Nämä eivät ole "free range" perunoita!

Yläkerran köynnös



Eteisen ikkunalla oleva, onnekas yksilö, saa sentään tuulahduksen ulkoilmaa, aina kun joku avaa oven. Mutta keittiön- ja yläkerran ikkunoilla kasvavat reppanat, jäävät siitäkin paitsi. Ei ole helppo, perunankaan elämä! Mutta, toisaalta, ovathan nämä yksilöt saaneet mahdollisuuden lisääntyä. Monet, keskitalvella itäneet lajikumppaninsa, kokevat varmaan biojäteastian kohtalon. Tai, pahimmassa tapauksessa, joutuvat sekajätteen joukkoon, roskikseen!

Bataatit ovatkin olleet haastavampia (kiittämättömämpiä) idätettäviä. Mutta vihdoin osa niistä on alkanut näyttämään jotakin elonmerkkejä. Koska ensimmäiset batskut eivät meinanneet millään alkaa itämään, jatkoin kaupoista, itäneiden bataatien metsästystä. Ja lopulta se tuottikin tulosta. Beiben kanssa löydettiin kaksi yksilöä, joissa oli idun alut. Tosin, siinä sitten kävi niin, että kotona toisesta irtosi itu. P.....e! Kyllä koettelee!
Nyt kuitenkin molemmat ovat istutettu purkkeihin ja itunsa pudottaneessakin on yksi pieni pullistuma. Olen varma, että ituahan sieltä kohta pukkaa!

Itunsa pudottanut, huolimattoman käsittelyn seurauksena!



Jossain netissä olleessa bataatin kasvatusjutussa oli, että jos mukulassa ei muutamassa viikossa tapahdu itämistä, kannattaa unohtaa kyseinen yksilö ja vaihtaa uuteen. Tällä lyhyellä bataatin kasvatuskokemuksella,  voin kertoa, ettei kannata ihan heti luovuttaa. Itäminen kestää kauan! En tiedä itäisikö ne paremmin pimeässä ja kosteassa, esim. kellarissa. Samoin kuin perunatkin. Minulla ne ovat olleet huoneen lämmössä ja valossa.

Ei eloa. Muttei ole mätäkään, vielä!

Tässä yksilössä on toinenkin alku, tois puolel mukulaa!



Nyt kun malttaisi antaa itujen kasvaa rauhassa. Noin 15 senttisinä, niistä otetaan pistokkaat ja juurrutetaan. Mitenkähän sekin onnistuu... Ja näistä pistokkaista kasvaa ne yksilöt, jotka kasvattavat niin paljon mukuloita, että olemme omavaraisia ensi talven bataattien suhteen!

Mutta kattokaas näitä ituja! Upeita!



Ainahan sitä haaveilla saa! Vai mitä?


tiistai 24. maaliskuuta 2015

Kirottu köhä ja iso hämähäkki!

Hei! Olen TAAS kipeänä! Moneskohan kerta tämä onkaan vuoden sisällä? Olen jo mennyt laskuissa sekaisin! Tällä kertaa diagnoosina on poskiontelon tulehdus. Sinänsä hämmentävää, koska minä en ole nuhainen enkä mitenkään tukkoinenkaan. Lääkärin puheille menin, jo viikkoja jatkuneen yskän vuoksi.
Pientä köhää on siis ollut ja olen pistänyt sen ja kurkunpään arkuuden, kylmässä puhumisen piikkiin. Useamman viikon ajan, meille on tullut kausityöntekijöitä ja heitä on opastettu työtehtäviin. Lämpötila töissä on n. +7 astetta ja koneiden ja kuljettimien aiheuttama melu on kova. Siinä on meillä kaikilla työnopastajilla, olleet äänijänteet kovilla.
Viikonloppuna, yskäni saavutti kliimaksinsa ja yöt meni kyllä niin valvoessa, että taas oli luovutettava ja soitettava, vihaamaani, työterveyteen.
Sen verran pahat kaiut oli poskissani, että sain oikein lääkekuurin antibiootteja, nuhalääkkeitä ja tablettimuodossa yskänlääkettä. Ja ruhtinaalliset kolme päivää sairauslomaa.
Olen joutunut olemaan päivät evakossa yläkerran sohvalla. Beibe on nimittäin yövuorossa ja nukkuu alakerrassa. Ja kun on pieni talo ilman väliovia, on oltava aikas hissuksiin, ettei toinen herää. Se etuhan tässä on ollut, että TODELLAKIN on tullut levättyä. Nukkunut olen ihan pieniä pätkiä, sen mitä yskänpuuskilta olen saanut. Ja koska nukuttua en saa, olen lukenut ne ajat, kun Beibe nukkuu. Ainahan valittelen, ettei minulla ole aikaa lukemiselle!

Tammikuussa sai veljeni vaimolta, hänen esikoiskirjansa. Immahtien metsä on reaalifantasian genreen sijoittuva tarina. Kirja on suunnattu, ehkä enemmänkin nuorisolle. Mutta kerronta on kaunista ja jopa minä, joka en fantasiakirjallisuutta lue, luin sen mielenkiinnolla! Parikymppinen tyttäreni luki sen parilta istumalta. Ja hän ei lue kirjoja koskaan!


Tänään onkin ollut vuorossa aivan toisenlaista tarinaa. Veikko Huovisen Hamsteri. Sain vinkin kirjasta Keskeneräiseltä, kun eräässä postauksessani itkin talveen valmistautumisen rankkuutta. Löysin kirjan vihdoin antikvariaatti.net sivuston kautta, josta sen tilasin. Tämän sivuston puolestaan löysin Munanetin kautta.  Olen tilannut sieltä muitakin vanhoja kirjoja. Halpoja ovat ja postimaksutkaan eivät päätä huimaa. Hamsterit oli kotiin kannettuna 9,50e.


Olen sen verran "joutunut" asioimaan alakerrassa, että olen käynyt täyttämässä vesilasiani, keittänyt kahvia ja käynyt wc:ssä. Ja koska sairaanakin on pakko syödä jotain, hiivin puolen päivän aikoihin tekemään munakasta itselleni. Valmistinkin oikein herkullisen tonnikalamunakkaan ja uskaliaana päätin jäädä syömään sitä, oikein keittiön pöydän ääreen. Herkkulounas keskeytyi ikävästi siihen, kun vasemmalla silmänurkallani, havaitsin jonkin suuren ja mustan vilistävän hurjaa vauhtia minua kohti. Hervottoman kokoinen hämähäkki!
Minä VIHAAN hämähäkkejä! Tai, vihata on lievä ilmaus. Kammoan niitä! Elämä maalla, on antanut sen verran siedätystä, että ulkona ne menettelevät. Varsinkin kun pääsen siitä siellä väistämään. Mutta sisällä, Argh! Juurikin niitä monta senttiä pitkiä, mustia huonehämähäkkejä! Wikipediasta voi käydä lukemassa, kaikenlaista diipadaapaa, niiden harvinaistumisesta, kun huoneistojen ilma kuivuu. Ja kuinka hyödyllisiä ne ovat! Ihan sama! Ei silti tarttis MINUN kotonani hengailla! Jos olisin nuorena ja naivina tiennyt, vanhojen hirsitalojen, kahdeksan jalkaisista valloittajista, olisin varmasti harkinnut vielä uudemman kerran kerrostaloon jäämistä! On nämä karvajalat, niin monta kertaa minut säikäyttänyt!
Toivottavasti Beibe herää kohta! En uskalla mennä alakertaan! Yskittääkin ja vesi taas on loppu....

Todella kaukaa zoomattu kuva!

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Ennen elokuvaa: Ensi kosketus intialaiseen!

Itäinen katu 11, TRE Finlayson

On taas se aika vuodesta, kun Beibe vanhenee. Otimme perjantaina hieman varaslähtöä, tähän kyseenalaiseen, juhlaan. Varasin liput leffaan ja kävimme syömässä.


Mietin pitkään ravintolaa, mihin menisimme. Sitten muistin, että Finlaysonin alueelta löytyy intialainen ravinteli! Beibe on jo pitkään puhunut, että hän haluaisi käydä joskus sellaisessa syömässä.
Taj Indian Restaurant oli siis valintamme. Ravintola oli siisti ja intialainen musa soi vienon hiljaisesti. Silmiini tökkäsi kuitenkin pahasti, pöydissä olevat vahakangasliinat. Ne tekivät paikkaan heti, halvan kebab ravintolan ilmeen. Meidän lisäksi, kahdessa pöydässä, oli kahden hengen seurueet. Vastapäätä oleva American Dinner, oli tupaten täysi.
Meille vähäinen asiakasmäärä oli vain plussaa. Olihan meidän ehdittävä vielä sinne elokuviin. Tarjoilijana oli ihan supi-suomalainen, nuori nainen. Keittiössä näytti hääräilevän ulkomaalaisen näköinen mies kokkina.
Tarjolija tuli heti luoksemme ruokalistojen kera. Useasta ruokalajista oli kaksi vaihtoehtoa, tulinen ja mieto. Pelkureina, emme uskaltaneet valita tulista vaihtoehtoa, vaikka chilistä pidämmekin.
Alkuruuaksi otimme Papad Chatnia (2,00e). Papumuhennoksesta tehtyä, kuivattua leipää, kera kahden dipin.

Papad Chatni
Pääruuaksi Beibe valitsi Kasmiri Fishin (15,90e). Lohta tomaattikastikkeessa. Minun valintani oli Jhinga Korma (16,90e). Jättikatkarapuja kermaisessa kastikkeessa mantelin kera. Ruuan lisäkkeeksi sai halutessaan Naan leipää (2,50e). Valitsimme valkosipulilla mautettua versiota. Ruokajuomaksi otimme tylsästi Karjala-oluet (5,00e). Jälkkäriksi Mango Lassit (3,00e). Salaattia sai hakea noutopöydästä, ruokaa odotellessa.
Alkupalaleipä tulikin joutuisasti. Ja se oli pahaa! Jonkinlaista pientä sipsin makua siinä oli ja hieman tulisuutta. Mutta kaiken kaikkiaan, tosi pettymys. Ruskea dippi haisi ihan pyykinhuuhteluaineelle ja voisin kuvitella, että siltä se maistuikin. (En ole koskaan maistanut huuhteluainetta!) Vihreä dippi oli niin kirkkaan vihreää, että se lähes loisti hämärässä ravintolassa. Ja makunsa puolesta, sekin meni hygienia puolelle. Hammastahnaa, tälläkertaa! Eli, jotain minttu jutskaa se taisi olla. Kiitimme viisauttamme, onneksi otimme vain yhden alkuruuan puoliksi!

Jhinga Korma

Kasmiri Fish ja riisiä
Pääruokakin ilmestyi pian pöytään. Tarjolija toi ensin lämmitetyt lautaset eteemme. Riisimäärä näytti tosi vähäiseltä kahdelle hengelle. Ruuat tuotiin pienissä kuparipannuissa ja ne olivat telineissä, missä oli tuikkukynttilä palamassa alla. Jotta ruoka pysyisi lämpimänä. Ruokien esille pano oli mielestämme kiva.
No, miltä se intialainen ruoka sitten maistui? Sitä Beibeltä kysyessäni, hän vastasi: "Pakastetulta lohelta ja tomaattikastikkeelta". Minun ruoka maistui maustekuivakakulta. Ihan jees, muttei mitään erikoista. Soosin seassa oli kuusi ravunpyrstöä. Niitä sai vähän etsiskellä sieltä ja ne oli hieman kumisia.
Maistelimme toistemme annoksia ja olihan se Beiben tilaama ruoka ihan hyvää. Muttei mitään ihmeellistä, todellakin kalaa tomaattisoosissa. Beiben arvio, minun tillamastani sapuskasta oli, että se maistui ihan sellaiselta, kuin minäkin olin tehnyt joskus! Olikohan se hyvä vai huono arvostelu? Omasta mielestäni, minä teen hyvää ruokaa! Kookosmaitoahan tässä oli ja sehän on aika hallitseva maku.
Riisi oli hyvän makuista ja suutuntuma oli hyvä. Sitä vain oli liian vähän meille kahdelle. Kysymällähän se olisi selvinnyt, että saako sitä lisää. Mutta eihän suomalainen asiakas kysele sellaisia! Jos eivät itte tajua tuoda lisää, niin olkoon!

Mango Lassi
Mango Lassi pelasti paljon. Se oli hyvää! Olisinkin ihmetellyt, jos näin ei olisi ollut. Jos minäkin osaan sellaisen valmistaa! Pyysimme tarjoilijan tuomaan ne heti alkuun pöytään, jotta voisimme hörppiä niitä ruokailun lomassa. Se olikin hyvä idea. Sitä oli sellainen puoli litraa ja olisi ruuan jälkeen ollut aika rykäisy vetäistä moinen pirtelö naamaan. Pikkuhiljaa hörppien, se ei tuntunut niin isolta. Ainut miinus oli, että Lassi oli ihan lämmintä.
Loppujen lopuksi, mahamme tulivat kyllä ihan täyteen, kiitos Mango Lassin ja puolen litran oluiden. Muuten ruuasta ja henkisesti aika tyhjä olo. Mutta aiomme kyllä kokeilla vielä jotain toista ravintolaa!



Illan elokuvaksi olimme valinneet, Clint Eastwoodin, vuonna 2014 ohjaaman, American Sniperin. Se on elämäkerrallinen toimintaelokuva, yhdysvaltalaisesta tarkka-ampujasta, Chris Kylestä. Pääosissa Bradley Cooper ja Sienna Miller.
Sotilasuransa aikana, Kyle sai lempinimen Legenda, hänen noustuaan Yhdysvaltain tappavimmaksi tarkka-ampujaksi. Irakin kapinalliset asettivat hänestä palkkion. Chris Kyle ei osannut, sodasta palattuaan, jättää taisteluissa kokemiaan asioita taakseen ja ne rasittivat hänen perhe-elämäänsä ja avioliittoaan.
Elokuvassa Chris Kyle esitetään suurena sankarina ja ohjaaja Clint Eastwood, onkin sanonut elokuvan olevan sodanvastainen. Silti elokuva on saanut suurta kritiikkiä siitä, että se liittää 9/11 terroriteot ja Irakin sodan yhteen. Chris Kylenkin sanottiin nauttivan tappamisesta ja pitäneen irakilaisia "villeinä". Elokuvaa pidetään myös vihaa lietsovana arabeja kohtaan.
No, oli niin tai näin. Jokainen tehkööt asioista omat johtopäätöksensä. Me kuitenkin pidimme elokuvasta! Kyllähän siinä oli paljon sitä kuuluisaa amerikkalaista patriotismia, mutta jos sen ei anna häiritä, raina oli nautittava. Sota on aina sotaa ja sen kokeneilla on siitä omat käsityksensä!
Jos tän tyyppisistä leffoista pitää, suosittelen lämpimästi!

Mutta, kiva ilta meillä oli. Se on kaikkein tärkeintä!

maanantai 16. maaliskuuta 2015

VOI ITKU!

Eilen postasin kevään ensimmäisistä kanan tipuista.  Juhla oli ennen aikainen. Tänään, kun töiden jälkeen menin kanalaa, löysin kolme neljästä tipusta kuolleena. Aamulla ne olivat kaikki vielä hengissä. Talvi-kana oli päivän aikan lähtenyt pesästä ja vain yksi oli sitä seurannut. Kolme oli kylmettynyt pesään.
Yleensä kana lähtee pesästä pari päivää tipujen kuoriutumisen jälkeen. Tiput seuraavat emäänsä, joskus jopa sen selässä tai höyhenpeitteeseen kaivautuneena. Talvi on hautonut minulle monta tipua ja olen päässyt monesti näkemään, kuinka se rohkaisee poikasiaan seuraamaan sitä. Se ravaa pesän suulla ja "potpottaa" kiivaasti ja lopulta poikaset uskaltavat pesästä ulos. No, nämä eivät olleet ilmeisesti vielä valmiita lähtemään ja kylmettyivät pesään. Nyyh!

Läpivalaisin toisen kanan alla olevat munat eilen illalla. 5 on hedelmöittynyt. Yksi muna piipitti tänään. Saas nähä miten niiden kanssa käy!


Nyt kyllä tekisi mieli sanoa ruma sana!

Ruoka-ohjelmia Ylellä!

Kyllä meitä laadukkaiden ruokadokkareiden ystäviä hemmotellaan! Yle Teemalla on meneillään Herkkujen kevät ja Yle Ykköseltä, alkaa Kiehtova maailma -sarjassa, juttua mausteista. Käykäähän tutustumassa Ylen verkkosivuihin, siellä enemmän tietoa.
Minä en katso mitään näitä kaupallisia kokkikilpailuja ja ohjelmia, missä joku "random" julkkis valmistaa "jotain". Ei yksinkertaisesti kiinnosta pätkääkään, vaikka ruoka ja kaikki siihen liittyvä, on suuri intohimoni. Mutta tämän tyyppiset jutut, mitä Yle nyt esittää, on ihan toista maata. Ne on tehty laadukkaasti, ilman kaupallisuutta ja niissä esitellään, yleensä hienosti, paikallisia ihmisiä, luontoa ja kulttuuria. Aah! Maltan tuskin odottaa!

Sen verran nostatan yhtä ohjelmaa, joka kiinnostaa erityisesti; Ruoka-Suomi. Se kertoo ruuan, ruokailun ja ravinnon historiasta Suomessa. 7-osainen sarja alkaa maanataina klo 21.00.
Sen verran marisen, että tälläiset ohjelmat voisi lähettää hieman aikaisemmin. Pienviljelijä emäntä, joka joutuu käymään "tilan" ulkopuolella töissä, menee yleensä nukkumaan jo ilta yhdeksältä. Jotta jaksaa hoitaa elukat ennen ansioon menoa. Mutta onneksi aina voi tallentaa!

Intialaista pinaatti-juusto muhennosta, Palak paneeria
Jenna, ihanaa, että olet jäänyt seurailemaan! Lupaan tulla vastavierailulle, oikein ajan kanssa. Heti kun näiltä "kiireiltäni" ehdin!

Maukasta alkanutta viikkoa kaikille!

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Kevään ensimmäiset tiput!

Tänään kanalassa alkoi tapahtumaan! Iltapäivään mennessä, oli kuoriutunut 4 tipua!
Talvi-kana oli hautonut tyhjää pesää, jo varmaan tammikuusta. Kolme viikkoa sitten, lätkäisin sen alle 9 munaa. Ajattelin, että katotaan nyt. Mahtaako se jaksaa ne hautoa loppuun. Joskus käy niin, että kana, joka on kauan hautonut turhaan, jättääkin sitten tositoimet kesken.
Mutta ei Talvi! Se ei pettänyt taaskaan. Se on niin hyvä emo!
Viereisessä pesässä on hautomassa yksi viime kesäisistä kotchi-nuorikoista. Sillä on myös 9 munaa allaan. Niistä ei ainakaan kuulu vielä mitään. Täytyy illalla läpivalaista ne, sillähän niistä selvän saa!





Sydäntä särkevän söpöä! Vai mitä?

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Pilkillä

Lauantai-aamu valkeni aurinkoisena ja tyynenä. Päätimme Beiben kanssa lähteä Pajulanjärvelle pilkkimään. Tuumasta toimeen ja eväiden tekoon. Beibe kävi vielä sontakasasta kaivamassa matoja.
Jäälle päästiin ja onneksi olimme ottaneet mukaan liukuestenastat kenkiin. Ilman niitä ei olisi jäällä liikkumisesta tullut mitään. Jää oli aivan peiliä. Ja piti ihan mahdotonta meteliä. Minä kun en ole kovin rohkea jäällä liikkuja, pelkään sen pettävän. Varsinkin tänään, railoja syntyi ihan silmissä ja jää eli jalkojen alla.


Edettiin kohti salmea, tavarat kulkivat mukavasti pulkassa. Syy salmelle menoon oli se, että sieltähän oli saatu iiiisoja ahvenia. Ne olivat meilläkin tavoitteena.


Salmelle päästyämme, Beibe kairasi pari reikää ja eikun pilkit veteen! Aurinko paistoi kuumasti ja oli pakko avata takkia. Ihana ilma! Mutta ei nypyn nyppyä! Muutama muu reikä kokeiltiin, mutta ei. Kala ei ollut syönnillään. Epäiltiin, että olisiko kalat olleet arkoja, kuun jäät pitivät ihan uskomatonta möykkää!
Vaihdettiin paikkaa, lähemmäs salmen matalikkoa. Josko sieltä... Matkalla kuvailin kaikkea mielenkiintoista, mitä jää oli muodostanut.



Mutta ei paikan vaihto kala onnea tuonut. Ei käynyt yksikään fisu edes kokeilemassa. Katseltiin, kun järven toisella rannalla oli käynnissä oikein pilkki kisatkin. Beibe soitti kaverilleen, jonka tiesi osallistuvan niihin. Noin 50 osallistujaa kisoissa oli, mutta ei sielläkään kalaa kuulemma ihan kauheasti noussut.
Päätettiin taas vaihtaa paikkaa ja kokeilla, olisiko affenet syvänteessä. Käytiin ensin katsomassa erään niemen kärjessä olevaa paikkaa. Siellä on ollut puu, johon on kaiverrettu risti. Siltä paikalta löydettiin pari lasta kuoliaaksi paleltuneina. Heidät oli laitettu kerjuulle joulu-aattona ja he olivat eksyneet lumimyrskyssä. Niemen kärkeen heidän matkansa oli päättynyt. Tämä on tapahtunut joskus kauan sitten. Surullinen tarina.
Tyrmistys oli valtava. Huomasimme, että muistomerkkinä ollut mänty oli kaadettu! Harmin paikka.

Kaadettu muistomerkki

Kiertelin rantaa ja katselin, kuinka aurinko sulatti rantakivien ympäriltä jäätä. Rannassa oli osmankäämiä. Niistä lähti hienoisen viiman mukana höytyvää. Olen joskus kuullut, että sitä on keväisin kerätty. Patjojen ja tyynyjen täytteeksi. Ja oliskohan sitä kehrättykin? En kyllä ole varma siitä asiasta!



Hetken yritimme kiikaroida metsikköön. Siellä kanahaukka huuteli. Mutta se osasi olla niin piilossa, ettei sitä havaittu. Joten matka jatkui.
Olimme jo niin kypsiä huonoon kala-onneemme, että päätimme mennä Saareen. Paistamaan makkaraa ja juomaan makoisat kahvit. Järven poikki lipsutellessamme, huomasimme, että railo, johon olimme törmänneet mennessämme, olikin koko järven mittainen. Paikoin jää oli liikkunut niin paljon, että se oli jo päällekäin.








Saaren rantaan päästyämme, kokeilimme parilta reijältä onneamme. Eipä nyppinyt sielläkään. Saaren ranta oli sula, Beibeä jännitti miten rouva selviytyy. Ja saisiko hän hieman huumoria! Löysin onneksi sellaisen kohdan, josta onnistuin leiskauttamaan kuivalle maalle.

Ranta sulana

Makkaratulet palamaan ja kahvia kuksaan. Aah! Mitä elämää! Onneksi lähdettiin retkelle. Ei kyllä harmittanut yhtään, vaikka kala ei ollutkaan syönnillään. Joko kerroin, että keli oli aivan ihana? Taisin kertoa, mutta kerron sen uudestaan!

Beibe sytyttää notskia tervaksella





Mua alkoi niin pirusti ramasemaan makkara kaffeiden jälkeen. Beibellä on mettärepussaan piippu ja hän pössytteli piipullisen. Minä oikaisin penkille ja taisin torkahtaakin hetkeksi. Kun havahduin horteestani, jäätkin olivat hiljentyneet.

Väsy iski!

Tuleekohan telkkä pönttöön asumaan kesällä?

Vielä kerran koklattiin parilta reijältä, mutta ei. Koko järvessä ei tuntunut olevan kalan kalaa! Lähdettiin kohti rantaa. Ei harmittanut silti! Upea ulkoilupäivä! Kasvoja kyllä kuumottaa siihen malliin, että aurinkoa on saatu!

Nyt saunaan, jotta ehtii kylpeä rauhassa! Illalla nimittäin tulee Yle Teemalta Mad Max. Ensiesitys tv:ssä vuodelta 1979, jossa Mel Gibsonin ensiroolissaan. Olen nähnyt sen joskus 80-luvulla, mutta on pakko nähdä uudestaan!




 


torstai 12. maaliskuuta 2015

Ihan ite tehtyä voita!

Pari vuotta sitten, kävin Ahlmanilla, tilamaidon jatkojalostus kurssin. Vielä silloin uskoin Hehkun tiinehtymiseen. Ja maitotuotteiden omavaraisuuteen. Kuten kaikki kirjoituksiani seuranneet tietävät, en ole saanut lehmääni tiineeksi. Joten se viettää meillä kyyttö-kuningattaren elämää lemmikkinä. Ehkä kesälomalla, jos se sattuu kiimailemaan, soitan seminologille. Tai sitten en!
Maitotuotteet ostetaan meillä siis kaupasta. Mutta se ei estä minua välillä tekemästä itse "juttuja" maidosta. Kotijuustoja, fetaa, jogurttia ja kesällä viiliä. Nam!
Tuolla edellä mainitulla kurssilla tehtiin myös voita. Se oli ihan törkeen hyvää. Mutta jostain syystä, ei sitä ole tullut sen jälkeen tehtyä. No, yksi hyvä syy on se, että kerma on kallista ja valmista voita saa aika halvalla.
Eilisellä kauppareissulla, silmiini osui kermatarjous. Juustoportin vapaan lehmän kuohukermat olivat tarjouksessa. 2 prk 0,50 senttiä! Tässä se taas huomattiin! Jaa mikä niin? Se seikka, että ihmiset kyselyissä haluavat eettisesti tuotettua ruokaa. Sellaista, että eläimet saavat liikkua vapaasti ja ulkoilla jne.. Sitten kun joku sellaista alkaa valmistamaan, kukaan sitä ei osta. Kaupat myyvät näitä "haluttuja" tuotteita viimeisen käyttiksen lähestyessä, lähes ilmaiseksi. Ja loput menevät sitten kaatopaikalle. Että näin!

Takaisin voin valmistukseen: Ostin 6 purkkia, tätä sairaan halpaa kermaa. Kaadoin ne kulhoon ja sekaan pari desiä piimää. Jätin muutamaksi tunniksi huoneenlämpöön happanemaan. Sitten jääkaappiin odottamaan.
Tänään vatkasin kerman voiksi. Ja hyvää tuli! Puoli kiloa valmista voita ja sivutuotteena puolisen litraa kirnupiimää. Aion leipoa siitä sämpylöitä tai leipää viikonloppuna. Hinnaksi tuli 1,50e ja kotona jo valmiiksi ollut piimän jämä. Ei paha!

Voin valmistus alkakoon

Kerma hapatettuna. Kannattaaa ottaa hieman isompi kippo!

"Keittiö-apu" vatkaa

Roisku niin pirusti. Oli pakko peittää liinalla!

Voi rakeet alkavat muodostumaan

Kirnupiimä erottuu

Voirakeisto on yhdistynyt

Kirnupiimä otettu talteen

Lastalla vaivataan tasaiseksi

Pestään kylmällä vedellä. Kädellä vaivaten
Punnitaan suolausta varten

Valmista voita varrasleivän päällä. Voi että on hyvää!

Loput lehmäkippoon, käyttöä odottamaan!

Todella helppoa ja vaivatonta tehdä! Aikaa meni reilu puoli tuntia. Hapatukseen ja kylmittämiseen mennyttä aikaa ei voi laskea. Syystä että, kerma happani tiskipöydällä ittekseen ja oli yön ja työpäivän ajan jääkaapissa.
Valmiin voin maustamiseen suolan lisäksi/sijasta voi käyttää valkosipulia, yrttejä, piparjuurta ym. Hapattaa kannattaa kauemmin kuin minä. Ainakin yön yli. Muutamassa tunnissa kerma ei ehtinyt hapantua tarpeeksi. Minä olen vain niin hysteerinen pöpöjen suhteen! Elintarviketyön varjopuolia! Ensi kerralla olen rohkeampi ja jätän yön yli pöydälle happanemaan!

Laitan teille jakoon ohjeen, jonka sain kurssilta. Var så got!

VOI

1L KERMAA
0,35DL PIIMÄÄ (smetanaa, kermaviiliä yms.)

  • Lämmitä kerma 30 asteiseksi. Se nopeuttaa hapatusprosessin alkua.
  • Lisää piimä kermaan ja sekoita.
  • Peitä kannella ja jätä huoneenlämpöön happanemaan. Muutamaksi tunniksi tai yön yli.
  • Laita hapatettu kerma jääkaappiin kylmiämään. Kerman kirnuamislämpötila on 9-10 astetta.
  • Kerman kylmettyä, vatkataan sähkövatkaimella, kunnes voi rakeisto alkaa erottumaan kirnupiimästä.
  • Hiljennä vatkausta ja jatka, kunnes voirakeisto on yhdistynyt.
  • Kaada kirnupiimä pois.
  • Lisää voin päälle kylmää vettä ja vaivaa lastalla/käsin, pesten voita.
  • Kaada pesuvesi pois ja toista pari kertaa. Veden pitäisi olla lopulta kirkasta.
  • Valuta ja puristele kaikki vesi pois. Punnitse voi.
  • Lisää suolaa 1,5% voin painosta.
  • Ala vaivata suolattua voita käsin kulhossa. Niin kauan, kunnes kaikki vesi on pois ja voi on tasaista. Kaada välillä irtovesi pois.
  • Laita valmis voi säilytysastiaan tai kelmuta.
  • Nauti!