sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Minne hepo, sinne reki







kuvalähde: Sydän Hämeen Lehti


     Palasin Luopioisiin ja Mikkolan Navetalle nopeammin kuin uskoinkaan. Viime viikolla kävimme siellä katsomassa paria näyttelyä. Viikolla luin paikallislehdessä olevan jutun, siellä lauantaina esitettävästä elokuvasta. Dokumentti-elokuvan nimi oli "Minne hepo, sinne reki". Monesti palkittu elokuva on kertomus selviytymisestä ankarissa oloissa Vienankarjalalaisessa Paanajärven kylässä.
Päähenkilöt, Viktor ja Maria Popov, elävät alkeellisesti, käytännössä ilman rahaa, yhdessä Venäjän karuimmassa ja köyhimmässä kolkassa. Kuvaukset sijoittuivat vuosille 1999-2001.
Elokuvan kuvauksen aikoihin, he olivat saaneet eläkkeen viimeksi 7 kuukautta sitten ja silti he pärjäsivät. Vaihtotalous, ryytimaan sato, yksi lehmä, muutama lammas, sienestys, marjastus ja ympärivuotinen kalastus olivat edellytykset elämään siellä. Omavaraistaloutta, mistä moni meikäläinen haaveilee. Heillä vain ei ollut vaihto-ehtoa. Elokuva näyttää, miten omavaraistaloudessa on mahdollista elää, ilman rahaa ja mukavuuksia. Paikassa, jossa kesät ovat kuumia ja talvet hyytävän kylmiä. Talossa, jossa ei ole tupla-ikkunoita. Monestako meikäläisestä, käsi sydämmellä, olisi siihen?

                             

Ohjaaja, Petteri Saario, oli paikalla kertomassa elokuvan teosta. He olivat matkustaneet alueelle heti, kun sinne 90-luvulla, sai matkustaa. He olivat, kuvaaja Juha Taskisen, kanssa tutustuneet elokuvan päähenkilöihin pari vuotta, ennen varsinaisia kuvauksia. He olivat osallistuneet päivän töihin, käyneet kalassa ym. He olivat viehättyneet kylän ihmisten ystävällisyydestä ja vieraan varaisuudesta. Ja siitä, kuinka he pystyivät elämään omavaraisesti ankarissa oloissa.
Kyläläiset olivat ihmetelleet, miksi heidän vanhoja töllejään ja yksinkertaista elämäänsä tultiin kuvaamaan. Nähtyään valmiin elokuvan, he ymmärsivät, kuinka kaunis kylä heillä on ja heidän elämäntapansa arvostamisen arvoinen.

Elokuvan nimi viittaa siihen, kun Manu-rouva muistelee heidän parisuhteensa alku-aikoja. Kun ollaan menty yhteen ja kuinka töitä tehdään yhdessä. Mihin toinen menee, sinne menee toinenkin. Heidän elämänsä on ollut hyvää, rouvan mielestä, siitä saakka kun Vitka lopetti ryyppäämisen. Viinan juonnin lopettamiselle oli niinkin hyvä syy, kuin halu elää. Vienankarjalassa miesten yleisin kuolinsyy on viina, keskimäärin 50 vuoden iässä. Vitka ja Manu ovat elokuvassa 65 ja 67 vuotiaat. Tosin he näyttävät paaaljon vanhemmilta.

Elokuvan päähenkilöiden päivät täyttyvät ruuan, polttopuiden ja karjan ruuan hankinnasta. Kuokitaan ryytimaata, keritään lampaita ja syksyllä teurastetaan vasikka. Lyömällä kirveellä päähän. Siellä ei paljon eläinsuojelulait päde!

Vaikka heidän elämänsä on työntäyteistä, se silti näyttää hämmentävän leppoisalta ja onnelliselta. Talvi-aikaan rukki surraa villalankaa ja sidotaan perhoja. Viktorin perhonsidonta onkin yksi elokuvan huippukohtaus. Hän selittää, että parhaat perhot tulevat karhun niskakarvoista. Todellisuudessa hän leikkaa alapäästään karvatupsun ja sitoo perhon niistä, karhun karvan puutteessa!

Elokuvan nähtyäni, minulle tuli mieliteko matkustaa joskus niihin maisemiin. Ohjaaja kertoi, että Vienankarjalaa uhkaa kaivosteollisuus ja jos sinne haluaa matkustaa, kannattaa mennä pian. Vaikka Paanajärvi on valittu maailman sadan uhanalaisimman kulttuurikohteen joukkoon, ei sen säilyminen ole itsestään selvyys.

Vitka ja Manu ovat molemmat jo menehtyneet ja saaressa ei asu enään ketään.

Elokuvan näyttämisessä oli "hieman" haasteita. DVD-soitin sanoi sopparin irti ja sillä välin kun uutta vehjettä haettiin, katsoimme toisen, lyhyemmän dokkarin. "Sandra ja puhuvat puut" oli Miia Tervon ohjaama. Se kertoi ohjaajan juurien etsimisestä ja lähes 100 vuotiaasta Sandra mummosta. Hän oli Vienankarjalalainen tarinankertoja ja runonlaulaja. Hänen luokseen matkusti joukoittain kulttuurimatkailijoita ja kielentutkijoita, kuuntelemaan ja tallentamaan hänen tarinoitaan. Hyvä dokkari tämäkin ja moneen kertaan palkittu.

Suosittelin lämpimästi katsomaan kyseiset dokumentti-elokuvat. Pistävät kyllä mietityttämään!!











2 kommenttia:

  1. Vinkkaan tutustumaan myös suomen luontokuvausinstituutin sekä suomalaisen samanismin keskuksen fb- ja nettisivuihin, Heillä on paljon tietoutta vienalaisesta perinteestä.

    VastaaPoista