Rakkautta ja maan antimia

Rakkautta ja maan antimia
Hehku

sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Kotivara; omatoimista varautumista!


Kun on elukoita, varastossa pitää olla aina heinää!


Kotivaraksi nimitetään kotona olevaa pientä varastoa ruokaa ja juomaa, mitä tarvitaan jos ei vaikka päästä kauppaan sairastumisen, sähkökatkon tai tien katkeamisen vuoksi.

Kotivaran olisi hyvä olla sellainen, että sillä selviäisi itsenäisesti häiriötilanteen sattuessa 72 tuntia eli kolme vuorokautta. Tätä kutsutaan varautumissuositukseksi.



Kansalaisen itsensä rooli varautumisessa on merkittävä. Tämä monesti unohtuu meiltä palveluihin tottuneilta nykyihmisiltä. Ennen vanhaan oli ihan normitila, että varauduttiin. Eikä yleensäkkään kotoa poistuttu maaseudulla päivittäin.
On hyvä myös muistaa sellainen tosiasia, että luonnonmullistuksen sattuessa autettavia on paljon ja juuri sinä et välttämättä ole ensimmäisten joukossa!



Tämä postaus on osa yhteispostausta, jonka ovat ideoineet Tsaut -blogin Satu ja Omavarainen -blogin Jovelan Johanna. Tästä innoittautuneena joukko omavaraisuusbloggaajia tuovat kotivaraan oman näkemyksensä kokemuksien kautta ja elämätilanteeseensa mukauttaen. Linkit muiden bloggaajien postauksiin löytyy omani lopusta. Käyhän tutustumassa myös niihin!
Muulla somessa aiheessa hästägeillä #72, #kotivara, #varmuusvara, #varautuminen, #kotivarahaaste, #turvallisuus, #riskienhallinta ja #kotivarapostaus.



Kotivara ei tarkoita mitään "maailmanlopun odottajien" varmuusvarastoja bunkkerityylisesti, vaan pientä varastoa ihan peruselintarvikkeita, mitä käytät muulloinkin. Lisäksi kotivaran tuotteet ovat ihan normaalissa kierrossa ja niitä hankitaan lisää sitä mukaa kuin niitä käytetään.
Survivalismi ja preppaus on varautumista isompiin kriiseihin kuin muutaman päivän sairastuminen, lumen saartamaksi joutuminen tai sähkö- tai vesikatko.



Siitä, mitä kotivaran olisi hyvä sisältää, on esimerkiksi Marttojen sivuilla hyvä lista, mitä voi omien ruokamieltymystensä mukaan muokata. Siellä on myös listattu, kuinka paljon ruokatarvikkeita on arvioitu kuluvan per hlö/3 vrk.

Kotivaran lisäksi on hyvä miettiä sellaisia asioita, miten hoitaa wc-asiat, peseytymisen, pyykinpesun, tiskaamisen ja ihan juomaveden hankinnan. Näistäkin saa vinkkejä tuolta Marttojen linkistä.



Yksi huomioitava asia on sähkö- ja vesikatkon sattuessa, miten valmistaa ruokaa. Kyllähän nyt päivän kaksi pärjää. Mutta jossain vaiheessa alkaa tekemään mieli ihan kunnon ruokaakin. Missä ja miten valmistan aterioita, tai edes keitän kahvia? Onkin hyvä pitää kaapeissaan kuivaelintarvikkeita ja pitkään säilyviä tuotteita, joita kierrätetään arkikäytössä. Tälläisiä ovat esim. murot, näkkileivät, pikapuurojauheet, pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä, mehuja, mehukeittoja, huoneenlämmössä säilyviä maitotuotteita, hilloja ja erilaisia säilykkeitä.



Kaupungeissa tälläistä ongelmaa ei niinkään tule. Tai ainakaan niin mittavana kuin syrjäseudulla. Aina on jossain päin sähköt ja kaupat, sekä kahvilat auki. Uimahalleihin, kuntosaleille ja yleisiin saunoihin pääsee pesulle. Harvoin taitaa asunnoista vedetkään katketa pidemmäksi aikaa. Lämmityskin yleensä pelittää kaukolämpöalueella.
Mutta maaseudulla onkin sitten jo toinen juttu. Täällä saattaa olla sähköt poikki useitakin päiviä ja luntakin saatta tulla niin, että liikkuminen vaikeutuu. Myrsky saattaa kaataa puita tielle ja poistuminen omalta tontilta on mahdotonta. Olen nähnyt, kuinka suihkuvirtaus on kaatanut metsää parin sadan metrin pituiselta ja 50 metrin levyiseltä alueelta ja tämän alueen laidalla oli erään perheen asunto. Henkilövahingoilta oli säästytty, mutta tontilta ei hetkeen liikuttu mihinkään, ennen kuin puut oli raivattu tieltä.

Vesiverkon ulkopuolella talouksissa on omat kaivot, joista sähköpumpulla nostetaan vesi. Sähkökatkon sattuessa, myös vedentulo katkeaa.



Tälläisten esimerkkien vuoksi maaseudulla on tosi tärkeää varautua kotivaralla. Elintarvikkeiden lisäksi on tärkeää, että on aina varastossa muitakin elämisen kannalta tarpeellisia asioita. Tässä hieman listaa niistä:

  • kynttilöitä
  • tulitikkuja
  • taskulamppuja
  • paristokäyttöinen radio
  • paristoja
  • lääkkeitä
  • hygieniatarpeita
  • kosteuspyyhkeitä
  • käsidesiä
  • joditabletteja
  • vauvan ruuat ja vaipat
  • erityisruokavalion ruokia
  • lemmikkien ruuat ja lääkkeet
  • käteistä rahaa
  • polttoainetta autoon, traktoriin ja moottorisahaan
  • polttopuita
  • puhtaita astioita ja kanistereja vedelle
  • autolaturi kännykän lataamista varten autosta
  • varavirtalähteitä 

Kodassa on mukavaa ruokailla muulloinkin kuin hädän
sattuessa.


Me muutimme Leppämäkeen vuonna 2000. Eipä mennyt kuin vuosi, kun ensimmäisen kerran saimme kokea, mitä on asua maalla, kun oikein kova syysmyrsky katkaisee sähköt moneksi päiväksi. Janika -myrsky oli marraskuussa ja maa oli vielä lumeton ja sula. Tuuli kaatoi ja katkoi valtavan määrän puita sähkölinjojen päälle ja iso osa itäistä Pirkanmaata oli sähköttä. Meillä tätä kesti vain kolme päivää. Mutta Beiben vanhemmat, jotka asuivat vielä syrjemmässä, heillä sähkökatko kesti muistaaksen lähes viikon. Syrjäseudulla taloissa kierrätettiin agregaattia talosta taloon, jotta ihmiset saivat edes hetken jäähdyttää pakastimiaan ja vaikka keittää kahvit.



Me olimme tuolloin oman kaivon varassa. Pumppu ei tietysti toiminut, mutta onneksi saimme ämpärillä vettä nostettua meille ja hevoselle. Talomme on puulämmitteinen ja saunatkin puukiukaalla. Pesuvetemme lämmitämme edelleen vesipadoissa puilla. Joten näiden asioiden suhteen meillä ei ollut mitään hätää.
Pakastimien sulaminen oli oikeastaa tuolloin ainut iso huolemme. Olimme juuri viikko takaperin teurastaneet ensimmäisen nautamme Olvin. Mutta pakastimet pysyivät umpijäässä, kun vain ei niitä aukonut. Muutenkin ruuat pysyivät ihan ulkona kylmänä, vaikka jääkaappi ei toiminut. Meillä on myös talon alla kellari, jossa on kesälläkin jääkaappilämpötila. Jos sähkökatko sattuu lämpimään aikaan, voi kaivoon esimerkiksi maidot laittaa. Kaivossa vesi pysyy kuitenkin kesälläkin muutamassa lämpöasteessa.
Nykyään meillä on ns. kunnan vesi ja jätevesikin menee putkea pitkin. Sähkökatkon sattuessa vettä tulee raanasta ainakin jonkin aikaa. Mutta oma kaivo on silti edelleen ja hyvä niin.

Puuhellalla voi paahtaa leipää ritilän päällä!


Tämä 2001 vuoden myrsky oli niin mittava, että sen jälkeen uusiin taloihin alettiin rakentaa takkoja, asentaa puukiukaita ja puuhellojenkin myynti vilkastui. Muistan, kun täälläkin päin perheet grillasivat makkaraa autotalleissa ja olivat kylmissään, kun taloissa ei ollut tulipesiä.

Tämänkin jälkeen on ollut sähkökatkoja, mutta sähköttä ollaan oltu ehkä kaksi päivää pisimmillään. Näin oli esimerkiksi Tapani -myrskyn  riehuessa vuonna 2011. Tällöin olimme menossa kylpylälomalle, kun olimme saaneet hevostenvahdit kotiin. Kylpylä oli ihan tupaten täynnä kylpiöitä, koska sillä alueella oli myös sähkökatkot. Ei ollut kovin rentouttavaa kylpemistä se! No, onneksi heppavahteja ei ollut sähköttömyys haitannut meillä kotona.
Linjoja on raivattu ja kaivettu ihan maan sisäänkin. Joten moneen vuoteen ei ole sähkökatkoa ollut. Oman agregaatin hankkimisesta on ollut puhetta aina aika ajoin, mutta emme ole kuitenkaan sellaista ostaneet. Vaikka joskus on naapureita melkein kateeksi käynyt, kun heillä on valot palaneet ja meillä on ollut täysi pimeys.

Oletteko muuten ikinä havainneet sellaista asiaa kuin hiljaisuus sähkökatkon aikana? Ja sitä ääntä, kun sähkö palaa linjoihin? Hämmentäviä ja hieman pelottaviakin havaintoja. Ei näin normiarjessa edes tule ajatelleeksi, kuinka paljon ääntä sähkö pitää. Muutaman päivän kun on sähköttä ja sähkö palaa, ihan hätkähtää, että mitä tapahtuu!



Lumen saartamaksi joutuminen on myös sellainen asia, mikä on koettu näiden Leppämäkivuosien aikana. Parina talvena on tullut niin paljon lyhyessä ajassa lunta kovan tuulen kera, että ollaan oltu helisemäässä. Tälläinen tapaus oli vuonna 2006, marraskuun 1. päivänä, kun Pyryn päivän myrsky koitteli näitä seutuja. Kyllä tietää meinaan elävänsä, kun lähes ympäri vuorokauden yrittää pitää 150 metriä pitkää pihatietä auki, jotta pääsee kulkemaan. Silti tuuli tuiskuttaa pellolta lunta niin paljon, että tie on hetkessä ummessa.
Kerran lähdettiin Beiben kanssa töihin tälläisen pitkään jatkuneen lumimyrskyn aikaan. Pihatie lähtee alamäkeä talolta ja Beibe oli siihen traktorilla lingonnut väylää heti aamulla herättyään. Tuuli kuitenkin tuiskutti tien umpeen samantien. Ajateltiin, että vauhdilla mennään, jotta päästään mahdollisen lumipöykyn läpi. No, ei päästy! Sitten lapioitiin autoa esiin, mutta ei edes myöhästytty töistä.

Monena aamuna olen joutunut urakoimaan lapiolla, että olen päässyt eläinsuojiin. Lunta on saattanut sataa ja tuiskuttaa rakennuksien eteen toista metriä. Lisäksi, kun tuuli on sen oikein pakannut tiukkaan rakennusta vasten, niin johan on kivaa.
Tyttären ollessa pieni, joskus joutui rämpimään melkein nivusia myöten lumessa tuon pihatien, jotta sai tyttären koulutaksiin. Näistä vastoinkäymisistä huolimatta, en ole opetellut linkoamaan traktorilla!



Me suomalaiset ollaan jotenkin kyllä sitkeitä sissejä! Oli keliolosuhteet millaisia tahansa, niin töihin ja kouluun mennään. Joskus lumipöykyssä ns. "munia myöten" seistessäni ja autoa esiin kaivaessani, olen miettinyt, että olisiko tässä nyt se hetki soittaa töihin ja sanoa etten pääse tänään. Tai edes kertoa myöhästyväni. Mutta ei, sitä on sitten herätty sen verran aikaisemmin, että on ollut aikaa teuroa itsensä ja perheensä halki kaatuneiden puiden ja lumikasojen.

Kuiva-ainekaapista löytyy kaikenlaista pikakahvista suurimoihin.
Myös kaikkea luonnosta kerättyä, kuten sieniä. Niistä saa risotto-/puuroriisin
tai ohrasuurimoiden kanssa vaikkapa nopean risoton.


Minä olen asunut kaupungissa kerrostalossa koko lapsuuteni ja nuoruuteni. En juurikaan muista, että sähköt ja vesi olisi ollut pieniä hetkiä lukuunottamatta poikki. Minulle tälläiset elämän tasapainon heittelyt tulivatkin ehkä hieman puskista maalle muuttaessani. Beibehän taas on luonnon karaisema aito maalainen, joka tälläisiin asioihin osasi suhtautua todellisen selviytyjän rauhallisuudella. Nykyään minuakaan ei hetkauta enään juuri mikään!



Miten me täällä Leppämäessä sitten varaudutaan? Varautuminen kuuluu oikeastaan niin osana arkielämää, että sitä ei edes ajattele nykyään. Se on varmaa, että säätiedotuksia seurataan kyllä joka päivä. Jos luvataan poikkeavia sääoloja, niihin varaudutaan laskemalla juoma- ja pesuvettä varalle. Myös huomioidaan eläinten vedentarve.
Puuliiteristä haetaan puita sisälle tavanomaista enemmän.



Ollaan myös opittu siihen, että tietyistä ilmansuunnista tulevat kovat tuulet osuvat tälle alueelle kovemmin. Näin sattuessa on oletettavampaa, että sähköt on poikki ja lunta pöykyttää pihaan ja tielle. Talvisin traktorin toiminta varmistetaan pistämällä se varmuuden vuoksi lämpiämään ja lumikolat -ja lapiot tuodaan käden ulottuville.

Meillä on aina otsalamput ja taskulamput samoilla paikoilla. Näin ne löytyvät vaikka käsikopelolla pimeässä. Koska me tarvitsemme niitä muutenkin päivittäin, ne ovat aina käyttövalmiita. Akut ladattuina ja patterit vaihdettuina.




Kynttilä- ja tulitikkuvarastoja ei päästetä koskaan loppumaan. Kynttilöitä on lisäksi monessa paikassa, kuten esimerkiksi ulkosaunalla. Myös öljylamppuja, sekä myrskylyhtyjä on käytössä. Lamppuöljyä on aina varastossa.
Koska kaikkia edellämainittuja käytetään ahkerasti päivittäin varsinkin kylmään ja pimeään aikaan, niitä on aina saatavilla ja hankitaan lisää ennenkuin pääsevät loppumaan.

Patterilla toimiva radio ja kynttilöitä purkissa, minkä
kannessa niitä voi polttaa. Tälläisessä purkissa on
hyvä pitää myös aski tulitikkuja.


Ruokaa meiltä löytyy aina sen verran, että yhden armeijan ruokkii. Tytär kiusaakin meitä, että jos joku katastrofi joskus sattuu, hän pakkaa heti perheensä ja ajaa meille, koska täällä selviää hengissä vaikka mistä.
No, tästä en nyt menisi niin vakuuseen! Mutta joo, ruokaa on aina sen verran, että tuo kotivaran edellyttämät kolme päivää selvitään. Ollaan kyllä hieman vähennetty varastoja, koska meitä ei ole enään kuin kaksi täällä vakituisesti asumassa. Mutta toisaalta Leppämäestä on tullut mummula, joten aina täytyy löytyä vaippoja ja pienille ihmisille sopivia välipaloja.



Onneksi meillä on ollut taas parin vuoden ajan kauppa tuossa kylällä. Minäkin ramppaan koulussa Tampereella, joten varastot voivat olla hieman pienemmät ja niitä pystyy helposti pitämään yllä. Ruokahävikinkin vaara pienenee, kun varastot ovat maltilliset.

Kellarin rapussa on tila säilykkeille, vaipoille ja kylmä-
laukuille. Huomatkaa myös muutama pullo viiniä pitkiä ja
pimeitä iltoja viihdyttämään!


Äkillisen sairastumisenkin varalta löytyy aina sellaista kevyttä ruoka-ainesta, kuten puuroaineksia, mehuja, marjasoseita pakastettuna, hedelmäsäilykkeitä ja valmista ruokaa pakkasessa. Myös jonkin verran kuiva-ainekaapista löytyy esim. pata-aineksia, joista saa helposti ruokaa.
Meillä on myös hieman päivittäistä lääkitystä, joten niiden riittävyydestä on pidettävä huolta, etteivät pääse loppumaan.



Eläimet on myös huolehdittava, tapahtui mitä tahansa! Ruokapuoli ei ole elukoiden suhteen ongelma. Rehuja haen aina niin paljon kerralla, että piisaavat pitkiä aikoja. Kauraa haetaan pari kertaa vuodessa useita satoja litroja. Nekin yleensä kestävät ilman loppumisen uhkaa.
Se, jos rehut hetkellisesti loppuvat, ei ole mikään katastrofi. Meidän eläimet ovat sen verran hyvin ruokittuja, että laihtumaan ei pääse, vaikka pari päivää olisivatkin ilman rehua.
Mutta heinää pitää olla ja se ei saa loppua. Me haemme heinät eläimille parin kymmenen kilometrin päästä. Koska meillä ei ole heinälatoa, haemme 50 paalia aina kerralla. Kun paaleja on jäljellä parin viikon tarpeiksi haemme uuden kuorman. Näin tämä on mennyt jo vuosia ja on toimiva käytäntö.
Samoin kuivikkeita on ulkoeläimille aina varastossa ja kaikkien eläinten ensiapulääkkeet on pidetty ajantasalla. Yleensä niille sattuu jokin pieni puhdistusta ja paikkausta vaativa tapaturma tai vatsavaivoja. Näihin kannattaa olla aina varautunut.

Oikeastaan eläinten ruokinnassa suurin uhka on meidän kahden sairastuminen yhtä aikaa. Meillä on ollut aina ongelmana se, että meillä ei ole oikein ketään, joka tulisi eläimiämme hoitamaan. Tytär auttaa minkä voi, mutta siinä se sitten onkin. Meillä on ollut ainakin vielä onni myötä siinä asiassa, että olemme olleet vakavasti sairaana vuoronperään!



Mietiskelin tässä yhtenä aamuna kouluun ajellessani tätä postausta ja yleensäkin hätään varautumista. Onhan tässä helppo kertoa, että ei paljon heilauta, vaikka sataisi sammakoita ja sähköä ei olisi moneen päivään. Ollaan ihan elämämme voimissa, vaikka vaivoja onkin ja ikää se -50 vuotta. Jalka kuitenkin vielä nousee, jaksamme lumitöitä tehdä ja taloa lämmittää.
Väkisinkin tuli mieleen maamme vanhusten tilanne. Niin kaupungeissa kuin maallakin. Miten he pärjäävät, kun jotain edellä mainittuja katkoksia sattuu? Ovatko he ihan oman onnensa nojassa, jos sattuu jotain sellaista, ettei kukaan pääse heidän luokseen tai puhelin- ja nettiyhteydet eivät toimi? Näin meinaan tapahtuu täällä maalla ainakin sähkökatkojen aikaan. Tukiasemien varavirta ei kovin kauaa kestä.

Lisää kuivakamaa; pähkinöitä, kahvia ja teetä pitää olla aina reilusti, säilykkeitä
ja ylemmällä hyllyllä esim. marjajauheita, kuivattua ruusunmarjaa ja
kamomillaa.


Mielestäni noihin kotivaraneuvoihin voisi lisätä muistutuksen varautumisen toisista välittämiseen ja huolehtimiseen!

Tästä linkistä  löytyy myös todella hyviä ohjeita omatoimiseen varautumiseen ja toimintaohjeita poikkeustilanteeseen, sekä mainitaan toisista välittäminen.

Jos kaapeista löytyy spaghettia tai muuta pastaa/makaronia,
pestoa ja ketshuppia, elää varmasti ja herkutellen
muutaman päivän. Edellyttäen että saa makaronin
keitettyä!


Linkit
Tsajut https://tsajut.fi/kotivara-perheen-arkea-helpottamassa/
Jovela eli omavarainen.fi https://www.omavarainen.fi/l/kotivara/
Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2019/11/puutarhurin-kotivara.html
Metsäläisten elämää https://metsalaistenelamaa.blogspot.com/2019/11/kotivara-arjen-turvana.html
Puutarhahetki https://puutarhahetki.blogspot.com/2019/11/kotivara-ja-puutarha.html
Saaran lautasella https://saaranlautasella.blogspot.com/2019/11/katastrofi-tai-joku-muu-poikkeustila.html
Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2019/11/maalla-parjaa.html
Mummon kirja https://mummon-kirja.blogspot.com/elaman-pitaa-sujua.html
Trio Miumau ja herra Nilsson https://triomiumau.blogspot.com/2019/11/hashtag-72-tuntia.html
Harmaa torppa https://www.harmaatorppa.fi/2019/11/selviaisitko-72h-ilman-ulkopuolista-apua.html
Kohti laadukkaampaa elämää https://varmuusvara.blogspot.com/2019/11/kotivara.html
Sorakukka http://www.sorakukka.fi/?p=934
Pienenpieni farmi https://pienenpienifarmi.com/?p=933
Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2019/11/kotivara-omatoimista-varautumista.html
Helecleaner https://helecleaner.com/kotivara-kodinhoidossa/
Ihme ituhippi http://ihmeituhippi.com/kotivara
Vauhtihirmun elämää https://blogit.terve.fi/vauhtihirmunelamaa/allergiaperhe-kotivara/
Ihana maatuska https://www.ihanamaatuska.fi/2019/11/lapsiperheen-kotivara-kaupunkikodissa.html
It's so mysigt https://www.somysigt.com/blogi/17112019/kotivara-poikkeustilanteessa




lauantai 16. marraskuuta 2019

Piipahdus Suomen kädentaidot -messuilla.


Tää vihko oli hauska! Siinä oli pieniä sivuja, joita sai käännellä
sopiville teksteille oman mielialan mukaan.


Tänä vuonna Beibe otti meille työpaikaltaan edulliset rannekkeet Suomen kädentaidot -messuille. Viime vuonna ei käytykään, ei yhdessä, eikä erikseen. Ajateltiin, että nyt olisi kiva mennä vuoden tauon jälkeen.

Nää paperitähdet oli hienoja ja tykkäsin tosta seinä-
jutustakin.


Koska minä oli jo valmiina Tampereella, mentiin messuille eri matkaa. Ajattelin, että kyllähän nyt kahden aikaan perjantaina iltapäivällä pysäköinti onnistuu Pirkkahallin läheisyyteen. Mutta ei toivoakaan! Porukkaa lappasi sisään ihan katkeamattomana jonona edelleen.

Ryijyt on aina <3!


Mutta ei hätää! Ikean liepeille on järjestetty iso ilmainen etäparkki, mistä oli nyssekyyditys 15 minuutin välein itse "sotatantereelle".



Tätä messuilua mietiskelinkin bussissa istuessani. Onko tässä mitään järkeä? Lähteä ehdoin tahdoin osaksi joukkohysteriaa. Tönittäväksi ja tuupittavaksi. Mellakkavarusteet melkein tarvitsisi!

Pakollinen messupehmis.


Ehkäpä tämä valtaisa tapahtuma onkin juuri se syy. Onhan se nyt mahtavaa, kuinka paljon kädentaidot yhdistävät ja keräävät porukkaa ympäri Suomen kerran vuodessa Tampereelle. Monellehan tämä tapahtuma on lähes pyhiinvaellus ja ainut pakollinen tapahtuma vuodessa.

Oranssi oli messuteemana ja noi nahkaiset vauvan
töppöset oli aivan ihanat!

Nyt on kyllä niin retro ryijy!


Siis naisille! Miehillehän tuolla ei juurikaan ole tarjontaa. Ellet ole innostunut neulomisesta, virkkaamisesta, ompelemisesta, koruista ym. jutuista. Beibe oli ihan oikeassa, että nämä ovat naisten messut. Häntä ei huvittanut edes kiertää kaikkia halleja, koska minä olin ne jo kiertänyt ja kertonut mitä niissä oli tarjolla.

Beibe oli ollut hieman toiveikaskin messujen suhteen, koska oli kuullut radiossa kerrottavan messujen yrittäneen lisätä kovien materiaalien määrää tänä vuonna. Mielestäni messuilla oli tänä vuonna  entistä enemmän kankaita ja lankoja.

Pappatunat! <3

Tälläisiä olen tehnyt joskus lasityöaikoinani ihan oikeille
tuikuille.

Tykkäsin noista koivunpölli jakkaroista.


Itse olisin toivonut tänä ilmastoahdistuksen aikana enemmän kierrätysmateriaaleista tehtyjä tuotteita. Kiva piristys oli muotinäytös kestävän kehityksen teemalla. Pidin kovasti solmioista tehdystä hameesta, mistä en valitettavasti kuvaa saanut.



Joitakin ideoita sentäs sain itseeni imettyä. Lähinnä noita luonnonmateriaaleista tehtyjä koristeideoita.
Ruokapuolella oli kyllä jotain opintoihin liittyviä luonnon raaka-aineista tehtyjä tuotteita. Mutta ei siellä mitään uutta ollut. Joka firmalla oli samantapaiset mehut, hillot, glögit ja marjajauheet. Maistiaisia tosin oli mielestäni muita vuosia enemmän ja se oli kivaa se! Ihastuin naapuripitäjän Marjatila Tyrnikan  marja-aronia glögiin. Sitä en nyt messuilta ostanut, koska ajan melkein päivittäin kyseisen yrityksen ohi. Haen sitä sitten suoraan sieltä.

Osaran pisteellä oli hienoja luonnonvaratuottajien tekemiä
tuohitöitä. Urputtajaopiskelija minussa taas heräsi
katkeroituneena. Meikäläisen piti itse hankkia tuotakin
taitoa!

Tollasia siellä opiskellaan. No, ollaanhan mekin kransseja
tehty, kun yksi meistä oppilaista opetti meitä.

Tämä oli tehty kaislasta tai vastaavasta. Oli mielestäni
hieno!


Kerrankin keskityin itseeni ikuisten joululahjaostosten sijaan. Ostin itselleni korvakorut, mekon ja noudin aiemmin Lankakissalta tilaamani alunan .

Käsintehtyä suklaata!


Monta asiaa jäi hieman kaivelemaan, mitä olisin itselleni vielä himoinnut. Mutta onneksi on nettikaupat, mistä voi jälkeenpäin ihanuuksia tilata.

Mua jäi kyllä harmittamaan, kun en ostanut tätä mekko. Olisin
halunnut mustana, mutta ei ollut minun kokoani. Mutta tämä
värikin olisi kyllä ollut kuitenkin ihan kiva.

Täytyy toivoa, että näitä tulee heidän nettikauppaansa
lisää. Kotona kävin heti katsomassa, mutta lehmä-
kuosilla ei ollut sielläkään.


Olihan meillä tosiaan rannekkeet, että koko viikonlopunhan tuolla olisi voinut viettää. Mutta kyllä minullekkin riitti tuo nelisen tuntia. Jalat olivat ihan soosina!

Kivoja pulloista tehtyjä tuikkualusia ja lamppu!


Etäparkkisysteemi toimi niin hyvin ja bussikuljetus oli helppo tapa päästä suoraan pääoven eteen, että aiotaan kyllä jatkossakin tätä tapaa suosia.

Tälläinen olisi myös kiva ulkona jollain seinällä!


Olitko Sinä kädentaitomessuilla? Teitkö hankintoja? Ja mitä pidit messuista noin yleisesti? Oilisi kiva kuulla! Ketään tuttuja en sattunut messuilla näkemään, vaikka monen tiesin siellä olevan.

Jalat olivat muutaman messutunnin jälkeen ihan pa...na!

maanantai 11. marraskuuta 2019

Pärekoppakurssilla


Opettajan tekemiä koppia. 


Pärekoppien tekemisen oppiminen on kiinnostanut jo vuosia. Beibe varsinkin on siitä puhunut, kuinka hienoa olisi nähdä oikein alusta saakka, miten pärekoppa syntyy. Suon tai järven rannalla, tai kalliolla hitaasti kasvanut mänty kaadetaan ja se miten se käsitellään pärepuiksi. Miten päreet revitään ja koppa punotaan.

Läpileikkaus päremännystä. Puun pitää olla tiheäsyinen.
Sydänpuuta ei käytetä päreisiin. Vain tuo piirroksen
osoittama vaalea reuna.


Eräs tuttu kylänmies tämän taidon osasi. Mutta kun aikamme jahkattiin, hän vanheni ja kuoli pois. Joten, oppia piti sitten lähteä muualta hakemaan. Onneksi tämän seudun kansalaisopisto järjesit pärekoppkurssin tuossa naapuripitäjässä reilun parinkymmenen kilometrin päässä. Molemmat sitten ilmoittauduttiin kurssille.

Tästä pitäisi koppa syntyä!


Ihan tuosta puun kaatamisesta ei kurssi alkanut. Kurssin opettaja oli jo puun käynyt metsästä kaatamassa ja oli sen sopiviksi päreidenhalkomishaloiksi paloitellutkin. Mutta teoriassa tämäkin tapahtuma työvaiheineen ja -kaluineen käytiin läpi.

Puukolla mallattiin kohta ja pulikalla sitten hakattiin puukko
pärepuun sisään. Oli muuten rankkaa hommaa puukolle!
Minunkin puukon terä löystyi tuossa käsittelyssä. Olisi
pitänyt ottaa kurssille vähän huonompi puukko, eikä
parasta. 

Puukolla vain tehtiin alku. Sen verran, että sai levitettyä
pärepuuta ja sitten sormilla varovasti halkaistiin niin, että
aina leveämpää puolta taivutettiin. Halkeama lähti juokse-
maan sitä puolta. Jos näytti siltä, että lähti menemään enemmän
toiselle puolelle, niin taivutettiin taas sitä.

Tässä hion pärettä ohuemmaksi ja tasaisemmaksi. Puukko
pysyy paikoillaan ja vedän pärettä puukon terää vasten.
Nahan palanen suojaa reittä. Ja kyllä ihan syystäkin!


Minä olin ehkä lähtenyt tuon tuohityökurssin jälkeen pärekoppaa tekemään liian rehvakkaasti henkseleitä paukutellen. Mutta äkkiä kyllä putosin maan pinnalle. Sen verran kovaa hommaa päreiden repiminen oli.

Päreitä voi tehdä
vaikka rapumerran!

Tämäkin oli opettajan
tekemä.
Tämä merta toimitti
valaisimen virkaa!


Kurssi oli kaksipäiväinen. Me Beiben kanssa keskityttiin ensimmäisenä päivän repimään päreitä ja toisena sitten alettiin koppaa kokoamaan.

Argh, mitä tuskaa alkoi olla jo toisen päivän aamuna
näiden pitkien ja ohuiden päreiden repiminen.

Pohjan tekoa. Päreet on asetettu niin, että puun sydänpuoli
on ylöspäin.

Minulla on päreet taitettu reunoja varten ja kiertävä
päre on pujotettu paikoilleen.

Beibe taittaa päreitä listaa vasten.

Tässä kiristelen päreitä paukutellen kalikalla pohjaa
ja samalla vedän päreitä.



Minulla oli ekan päivän jälkeen sormet niin kipeät! Oikean käden kulumapeukalo ei meinannut mennä koukkuun ja ihan meinasin vaipua epätoivoon. Meillä oli toisen päivän aamuna vielä revittävän pitkät päreet, jotka tulivat kiertämään koppaa. En meinannut millään onnistua niiden repimisessä ja luovuttaminenkin oli jo hetken ajatuksissa.

Pohja näyttää ihan siistiltä!

Reunan tekoa.

Vielä päreiden päät viimeistellään.


Mutta sisulla vaan ja pääsin vihdoin koppaa kokoamaan. Tästä punomisen onnistumisesta en ollut niinkään huolissani, koska olen tuon tapaista tehnyt aiemminkin. Materiaalit ovat vain olleet erilaisia.
Kun tekniikan hoksasi, ei ollutkaan mitään ongelmia saada koppaa kasaan. Ja jäljestäkin tuli ihan suhteellisen hyvää.
Punomisvaiheessa huomasi kyllä sen, että minun päreeni eivät todellakaan olleet mitään priimaa. Niiden pitäisi olla toisiinsa nähden yhtä paksuja. Olisi myös hyvä, että ne olisivat tasaisen paksuisia ja tarpeeksi ohuita taipuakseen.

Beiben kori. Vain sanka puuttuu!

Siinä minun korini. Sankaa vaille valmis!


Mutta kopat saatiin kasattua ja voi että se tuntui hyvältä! Tehtiin vielä kahvat koreihimme. Minä tein koivusta ja Beibe pajusta. Kyllä näillä kelpaa vaikka sieni- ja marjametsään ensi kesänä mennä!

Koivu kuorittiin sankaa varten.

Kahvan mallailua!


Oli kyllä mukava kurssi sen haastavuudesta huolimatta. Tälläsillä kursseilla on aina niin mukavia ihmisiä ja kivaa jutustelua työn touhussa.
Vaikka minulle jäi kyllä hieman paloa tähän hommaan, kädet olivat todella kovilla. Täytyy kyllä tarkkaan miettiä, pystynkö tälläistä jatkossa tekemään.

Siinä ne nyt on! Minun edessä ja Beiben takana.


Kurssilla keskusteltiin ennen vanhaan taloja kiertäneistä pärekopantekijoistä. He eivät olleet mitenkään arvostettuja käsityöläisiä, vaan lähinnä heitä hieman halveksuttiinkin. He kulkivat kiertolaiselämää viettäen talosta taloon koppia tekemässä talon tarpeiden mukaan. Heillä ei ollut puuta mukanaan, vaan yleensä puu kaadettiin talon mailta.
Ihmeteltiin kyllä tätä tälläistä suhtautumista heihin, koska tuli kyllä itselle selväksi, ettei pärekopan teko ole ihan mitenkään helppoa hommaa. Tai kyllä kai kopan punoo, mutta se päreiden repiminen on oma taiteen lajinsa. Puhumattakaan siitä, että osaa oikeanlaisen puun metsästä valita.

Se tunne, kun olet hakannut kiilan pärepuuhun ja se on siinä
jumissa, etkä saa sitä irti!


Itsellä kyllä taas nousi ihan hirmuisesti arvostus tälläisiä vanhoja kädentaitoja kohtaan. Olemme tottuneet nykymaailmassa menemään kauppaan ja ostamaan halvalla hintaa sen mitä tarvitsemme tai kuvittelemme tarvitsevamme. On todellakin hyvä herätellä itseään siihen, että jos kovalla työllä jotain tekee itselleen, se on paljon arvokkaampaa ja tarpeellisempaa, kuin kaupasta hankittu. Kuten tämä pieni tuskalla tehty pärekoppa!

Tavattiin Beiben kanssa kurssilla Metsäläisten elämää -blogin emäntäkin. Oli mukava tutustua ja olisi kiva treffata uudestaankin, kun välimatka välillämme ei ole kovin pitkä. Hän työsti kurssin aikana peräti kaksi koppaa ja teki kadehdittavan siistiä jälkeä! Käykäähän lukemassa yllä olevasta linkistä hänen pärekoppakurssi kokemuksensa. Hän onkin selventänyt tekovaiheita yksityiskohtaisemmin.

Toinen kätevä emäntä Harmaa torppa -blogista oli ollut vähän aiemmin samaisen pärekoppaguru Raija Tiivan kurssilla, kuin me nyt menneenä viikonloppuna. Linkistä löytyy hänen postauksensa kurssista. Hänellä on postauksessaan myös pari tosi hyvää videota kopan teosta. Kannattaa käydä katsomassa!