Monta "rautaa" tulessa yhtäaikaa aiheuttaa muistikapasiteetin ylikuormittumista!

Oluttölkki jäänyt matkasta kivasti koristamaan kukkaistutusta!

Kiire... se on päivän sana. Ja väsymys tulee hyvänä kakkosena! Nyt on kyllä sellaista hulinaa, kun pitäisi ehtiä marjametsään, korjata satoa ja laittaa siitä ruokaa, säilöä ja vaikka mitä. En ihan oikeasti ehtisi käymään oikeissa töissä!

Kaiken tämän lisäksi on kaikenlaista rakennus ja -remppaprojektia. Niitäkin pitäisi tänne blogiin ehtiä päivittelemään.

 Vaikka meikäläinen varsinkin kahlaa välillä "syvällä mudassa" eli omassa mielen surkeudessani ja kipeässä kropassani, en ole niihin kuitenkaan jumittunut. Kaikkea kivaakin on tapahtunut, tapahtuu koko ajan ja tulee tapahtumaan. Ei nyt mitään maata järisyttävää, mutta ihan näitä arkisia asioita koskien elukoita, rakennuksia, pihaa ja elämää yleensäkkin täällä Leppämäessä.

Välillä naurattaakin ja itkettääkin, kun on niin paljon kaikkea koko ajan, että toinen asia jää kesken, kun jo täytyy toiseen kiiruhtaa. Onneksi kuitenkin vielä pääasiassa naurattaa.

Olen alkanut enenevissä määrin unohtelemaan ja hukkaamaan asioita ja tavaroita. Kahvikuppeja, työhanskoja ja -kaluja sun muita on pitkin pihoja. Kamat jäävät kuin koiralta paska, kun täytyy jo singahtaa kohti uusia hommia!

Kaunis asetelma rappusilla! ='D

Yritän hoitaa mahdollisimman monta asiaa samalla reissulla esim. kasvimaalle. Otan kottarit ja ämpäreitä mukaan ja käyn niittämässä heinää pupuille. Koska kasvimaalle on matkaa, haen samalla reissulla ruokatarpeita kasvimaalta ja kanoille vesiheinää. Useasti jään hieman puuhastelemaan kasvimaalle, koska yritän säästää kroppaani ylimääräisillä reissuilla sinne.

Heinää elukoille, ruokatarpeet ja vähän sadonkorjuuta. Kaikki samalla reissulla!

No, tässä yhtenä päivänä tein tälläisen kyseisen "ruokaa eläimille ja ihmisille" - reissun alapellolle. Jaoin elukoille heinät ja lähdin tekemään lounasta itselleni. Keittiössä huomasin, että toinen sipuli puuttuu. Epäilin sen pudonneen matkalle, tai olin vain ollut ottavinani kaksi mukaani. Koska tarvitsin kaksi sipulia, ei auttanut kuin lähteä hakemaan uutta. Ulko-ovelle päästyäni huomasin, että kas, kas, mikäs se täällä roikkuu. Olin tullut ovesta sisään niin rivakasti, että sipuli oli jäänyt sangosta roikkumaan ovenkahvaan. Nopeat liikkeet ovat näyttäviä!

"Kop, kop, kuka siellä?"

Välillä minulla on niin paljon kamaa mukana matkassani, että täytyy jo ottaa kaikki taskutkin käyttöön. Yleensä kuljetankin vihanneksia kasvimaalta farkkujen tai shortsien takataskuissa. Monesti olen jotenkin unohtanutkin ne sinne ja istunut päälle. Tälläisessä tilanteessa voi vaan taas ihmetellä, miten voi unohtaa seikan, että takataskussa on kesäkurpitsa?

"Mikäs se sieltä kurkkaa?"

Eläimet eivät ole kauheasti kärsineet tästä emännän vouhotuksesta. Vielä... Marsut tosin välillä unohtuvat ulos. Kiva sitten ilkosillaan juosta niitä hakemaan, kun olet jo ehtinyt iltapesulle ja shampoota päähän hieroessasi muistat, ettet niitä ottanutkaan mukaan sisälle tullessasi. Nää on kai sitten niitä elämän kohokohtia!

"Tyhjä häkki?"

Pari kertaa tosin olen marsut tuonut sisälle asti, mutta olen vain jättänyt ne kuljetuskopassaan yläkerran rappusille tai häkin viereen. Olen ajatellut, että vien ne kämpilleen, kunhan olen saanut käteni tyhjennettyä muista tavaroista. Ja unohtanut pikku mursuliinit samantein! Eivät ole onneksi kovin kauaa ehtineet heitteillä olemaan, kun olen unohdukseni huomannut.

"Ei kai...?"

"Kyllä!!"

Yhtenä sateisena päivänä taas manasin Beibelle jotain asiaa, minkä olin kiirepäissäni sadetta ulkoa sisälle paetessani unohtanut jonnekkin. "Jonain kauniina päivän hukkaan ja unohdan vielä itseni", kirosin omaa hajamielisyyttäni. "No, tänään ei sitten kannata!", Beibe tokaisi kuivasti. Viitaten ulkona vallitsevaan huonoon keliin.

Juomapullo jäänyt rapulle... joltain reissulta!

Onneksi en ole yksin tämän hajamielisyyteni kanssa. Beibe perjantai aamuna ihmetteli, kun ei oikein ollut tv:stä uutisikkunaa nähnyt lukea. Silmät olivat kuulemma jotenkin väsyneet ja kuivat. No, kyllähän sitä jo silmätkin väsyvät, kun koko viikon on aamuviiteen töihin mennyt. Tälläistä siinä pohdittiin ja Beibe nappasi keittiön pöydältä lompakon sekä kännyn, sanoi minulle heipat ja meinasi lähteä töihin. Kunnes huomasi, että hänen silmälasinsa olivat pöydällä minun lasieni vieressä. Ilmankos näkökenttä oli hieman sumea!

Minullahan tämä tavaroiden hukkaaminen on laajentunut töihinkin. Yhtenä iltapäivänä keittiöllä tuuratessani, en tiennyt mihin olin laskenut kädestäni lasivitriininpuhdistusaineen. Pomo sattui tulemaan juuri kahville ja yhdessä sitä sitten katseltiin. Löytyihän se lopulta, olin vain vienyt sen takaisin sinne, missä sitä säilytetään. Ei mitään muistikuvaa missä välissä. Onneksi kassanlaskeminen ja rahojen pankkiin vieminen ei kuulu työtehtäviini!

Mutta kaikista "paras" tunne unohtamisessa on se, että tiedät unohtaneesi jotain. Ja etkä vain muista mitä se oli. Se on ihan "mahtavaa"!

Tälläisiäkin asetelmia saattaa löytyä pitkin pihoja!

Mites teillä? Onko hajamielisyyttä liikkeellä? Vai leikkaako muisti kuin partaterä?

Elämäni kalleimmat chilipaprikat ja ihana kasarikonsertti!

Viikonloppuun mahtui kaikkea kivaa; leffassa käyntiä, ulkona syöntiä ja ihan kotihommia. Sunnuntaina oli kuitenkin varsinainen huipennus, kun lähdettiin Tampereelle Chilifesteille ja konserttiin Tampere-taloon.

Olemme useina vuosina pyörähtäneet Chilifesteillä. Lähinnä olemme syöneet siellä jotain hyvää ja kuumottavaa, mutta tapahtuma on myös oiva paikka tehdä hankintoja. Yleensä matkaan tarttuu kasveja, irtochilejä ja joitain maustekastikkeita.

Tällä kertaa söimme Bbq-pekoniburgerit Poppamiehen pisteellä. Otimme vässyköinä kaikista miedoimmat maustekastikkeet. Emme halunneet saada mitään "kohtausta", koska oli konserttiin meno vielä edessä. Mutta burgeri oli maittia ihan mietonakin!

Muutenkaan ei osteltu hirveästi, uudet chilikasvihankinnatkin jäivät tältä kerralta. Mutta siipikastiketta ja valkosipulimajoneesia ostettiin Poppamiehen pisteeltä. Harmittavasti valkosipuliset  vegemajot olivat jo sunnuntaina loppuneet. Olisin halunnut niitä kokeilla.

Ajatuksenani oli ostaa joitakin tosi mietoja, isokokoisia irtochilejä. Aikomukseni olisi tehdä niistä täytettyjä chilejä.
Huomasinkin isoja, suippopaprikan näköisiä ja kokoisia chilejä erään puutarhan pisteellä. Sanoin haluavani neljä sellaista ja silmää räpäyttämättä maksoin niistä 18 euroa. Todellakin, chilit myytiin kilohinnalla ja niiden neljän hinnaksi tuli 18 euroa!

"Härän sarvia!"

Oli paprika kuinka hyvää tahansa, mielestäni 4,5 euroa/kappale on ihan törkeä hinta. Oli kuinka kotimaista tahansa. Mutta eihän se ole tyhmä joka pyytää, vaan se joka maksaa. Eli minä!
Nyt sitten pitäisi keksiä jokin taivaallista makuelämystä hipova täyte näille "kultachileille".

No, tulihan ostettua! ='D

"Törsäsimme" vielä spiraalijuureksiin, jotka olivat keitetty öljyssä ja suolattuja. Olivat tosi hyviä ja kyllähän niissäkin oli katteet kohdillaan. Pieni grillitaskullinen bataatti-, punajuuri- ja perunalastuja maksoi 7 euroa. Paperitaskussa oli varmaat vajaa sata grammaa juureksia. Ihan vaan vertailuksi, syömämme hampurilaiset maksoivat 10 euroa. No, festeillä on festarihinnat!

Sipsit ovat parhaita seurassa syötynä!

Mutta sitten siihen konserttiin! Vuosi takaperin postasin Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan Ysäri -konsertista . Tänä syksynä soittokunta palasi Kasari -kiertueen merkeissä . Me oltiin odotettu tätä konserttia tosi paljon ja innolla.

Ja olihan se viihdyttävä! Kyllä nuoret osasivat soittaa, laulaa ja vetää hyvän shown. Mutta myöntää täytyy, että meidän molenpien mielestä Ysäri -konsertti oli ehdottomasti parempi.
Biisivalinnat olivat ehkä liikaa sellaista "radionova" -kattausta. Rohkeampia valintoja olisi voinut niissä tehdä, eikä mennä liian tuttujen biisien peesissä.

Meikä yritti saada aikaan kasarimeikkiä! ='D

Ylen aamu-tv:n haastattelussa, soittokunnan kapteeni valittelikin kappaleiden valitsemisen vaikeutta. Koska 80 -luvulla on tehty niin paljon tosi hyvää musaa.

Bändi antoi aulassa esimakua siitä mitä on tulossa!

Kun huomasin, että Kasari remixissä oli A-halta jotain, toivoin sen olevan  "Take on me":n sijasta "Sun always shines on tv", koska se olisi ollut upeaa kuulla jousilla soitettavan livenä. Mutta tuttuakin tutumpi "Take on me" sieltä tuli.

Talon punaviini on tosi hyvää!

Upeita versioita kasariklassikoista kuitenkin konsertissa esitettiin, kuten Toton "Africa", joka oli kyllä ihan sairaan kova! Samoin Tina Turnerin "The best" ja Iron Maidenin "Number of the beast". Viimeksi mainitun tuli esittämään yllätyssolisti, mutta en paljasta vielä kuka, koska kiertue on kesken.
George Michaelin "Careless whisper" sai kyllä meikäläiseltä tirin linssiin. Kuten myös upea versio Laura Braniganin "Self control":sta .

Väliajalla pelkkä kahvi, koska mansikkakakku loppui kesken! MUR!

 Beiben kanssa mietiskeltiinkin, että olihan tämä hieno konsertti, missä pääsi kuulemaan upeita tulkintoja jo edesmenneiden artistien tuotannosta.
Konsertti sisälsi pari ylläribiisiä, joita ei mainittu käsiohjelmassa!

Vaikka tämä konsertti ei saanut yleisöäkään ihan sellaiseen hurmioon, kuin edellisvuoden Ysäri -konsertti, olihan tämäkin nyt mahtava show! Varusmiehet olivat toteuttaneet shown alusta loppuun itse. Valot, äänentoistot sun muut. Se, kuinka suuren työn he olivat nähneet tämän kiertueen eteen, on kyllä kunnioitettavaa! Jäämme kyllä innolla odottamaan, mitä ensi vuonna Puolustusvoimien varusmiessoittokunnalla on tarjottavanaan!

"Kyllä me niin viihdyttiin!"

 Linkistä pääset katsomaan kiertueen mainosvideon:

Varusmiessoittokunnan Kasarikiertue 2017

Kesäkurpat tulloo!

Nyt ne ovat vihdoin täällä; nimittäin KESÄKURPITSAT! Suoraan sanottuna, olen ollut huolissani sadon myöhästymisestä. Beibe tosin lohdutteli jo aikaa sitten minua ja sanoi meidän vielä hukkuvan niihin. No, ehkei kuitenkaan hukuta, mutta syödäksemme ollaan niitä saatu. Ne ovat oiva pohja kaikenlaisille kasvispaistoksille ja -wokeille, mitä meillä harrastetaan paljon.

Paljon niitä on mädäntynyt, niin kukintoja, kurpitsoita ja jopa ihan yksi kasvikin mätäni poikki. Vaikka kasvavat kohopenkissä, vesiheinä kasvaa niin maan pirusti, etten ehdi sitä repimään. Se pitää kasvustot tosi märkinä.
 Vettähän on riittänyt näillä seuduilla. Tietysti kylmyyskin ja hautovat kelit ovat omalta osaltaan "auttaneet" kurpitsojen huonoon kasvuun.

Mutta tällä viikolla kesäkurpitsaa on riittänyt jo ihan pikkelssinkin tekoon. Joskus vuosia, vuosia sitten Viherpihalehdessä oli ohje helppoon kurkkurelishiin. Sillä ohjeella olen tehnyt kesäkurpitsarelishiä tai pikkelssiä, ihan millä nimellä sitä nyt haluaa kutsua. Ohjeen voit nähdä täältä . Ohje on alkuperäisenä, mutta minä lisään siihen aina parikaa ja chiliä.
Laitan näitä pikkelssipurkkeja melkein aina joululahjapaketteihin. Muutamilta lahjansaajilta on tullut kehujakin!

Teen tätä pikkelssiä yleensä tosi paljon kesän mittaan. Siis TOSI paljon! Me syödään sitä melkein ihan minkä ruuan kanssa ja leivän päälläkin.
Tänä vuonna pikkelssi loppui joskus huhtikuussa ja vieroitusoireet olivat pahoja!  Jouduin ostamaan purkin kurkkupikkelssiä ihan kaupasta, kun tehtiin hodareita ja hamppareita. Kamalaa!
Tokihan sitä voisi ostokurpistakin tehdä, mutta ei ole tullut tehtyä. Saas nähdä, josko joskus onnistuisi tekemään niin paljon, että sitä riittäisi seuraavaan kesäkurpitsan satokauteen. Se olisi kyllä mahtavaa! Voi olla tosin, että kellarin kapasiteetti ei riitä siihen määrään....

Mutta nyt nautitaan tästä maltillisesta kesäkurpitsasadosta. Voihan olla, että ne vielä innostuvat satoa pukkaamaan, koska on ollut yötä päivää niin lämmintä. Toisaalta olisi ihan kivaakin olla taas "ihan pulassa" kesäkurpitsoiden kanssa!

 Kaikki kesäkurpitsajuttuni ja -reseptit löytyvät "kesäkurpitsa" -tunnisteen alta.

Arkikuvia 33/52

VIIKKO 33

Pimeys... se alkaa täyttämään elämää. Nyt en puhu tällä kertaa mielen synkkyydestä, vaan ihan konkreettisesta pimeydestä.

"Tää on nyt tätä... pimeää!"

Yöt on jo ihan säkkipimeitä. Aamulla ennen viittä on pimeää, kun lähtee kompuroimaan koiralenkille. Onneksi se vielä muuttuu lenkin aikana hämäränhyssyksi, eikä tarvitse otsalamppua kantaa mukanaan.
Iltavuoroista lähtiessä, on jo pimeää. Jopa kaukovaloja joutuu kotiin ajelleessaan käyttämään.

Syksy vaan alkaa kolkuttelemaan ovella ja pyytää lupaa astua sisään. Ehkä on meidän on vaan ovi avattava ja toivotettava se lämpimästi tervetulleeksi. Onko meillä vaihtoehtoakaan?

Kekseliäs nikkari tv:ssä!

Koska kesällä ei niinkään ehdi tv:tä töllöttää, meinasi ihan mennä kiva sarja ohi suun. Vai pitäisikö sanoa silmän? 😆
Sattumalta huomasimme Yle Areenasta sarjan "Kekseliäs nikkari". Se tulee TV 2:sta maanantaisin klo 14.15. Jaksot ovat katsottavissa Areenassa 30 päivän ajan. Harmittavasti pari jaksoa on jo mennyt pois, mutta muutamia jaksoja on vielä katsottavissa.

Sarja kertoo Norjalaisesta lapsiperheestä, jotka asuvat vanhalla pientilalla. Perheen isä Erik on kekseliäs ja taitava. Hänen haaveensa on rakentaa keksintöjä täynnä oleva "ihmemaa", jossa heidän perheensä elelisi jollain tasolla omavaraisesti. Hänen isoisänsä on ollut keksijä ja Erikin esikuva.

Sarjassa onkin rakenneltu imuri lattialla lojuville legoille, hammastahnapuristin ja muitakin hauskoja arkea helpottavia juttuja.
Suurin haave hänellä on rakentaa haaveilutorni ladon katolle. Haave meinaa kuitenkin tyssätä kunnan byrokratiaan.
Perheen äiti haaveilee puolestaan toimivasta keittiöstä. Nähtäväksi jää, saako hän sellaista perheen isän touhutessa ihan muita juttujaan!
Perhe hankkii myös kotieläimiä, muokkaavat kasvimaita ja istuttavat kaloja lampeensa.

Sarja on mukavaa ja lämminhenkistä katseltavaa. Suosittelen! Yksi jakso kestään n. 40 min, joten sen voi katsella helposti kahvitaukoa pitäessään puutarhahommista!

Kekseliäs nikkari Yle 2 maanantaisin klo 14.15 ja YLE Areenassa.

Arkikuvia 32/52

VIIKKO 32

"Neiti Toukokuu on poissa!"

Tämä viikko on mennyt yhdellä autolla luoviessa. Toinen on ollut korjaamolla.
Tapahtumathan saivat alkunsa jo viime viikon perjantaina, kun olin menossa aamulla hakemaan tytärtä. Meidän oli tarkoitus käydä lounaalla ja tervehtimässä isääni Tampereella.
Pari kilometriä ennen tyttären kotia, poliisit pysäyttivät minut. Olen tyynen rauhallisesti tuudittautunut siihen tunteeseen, että Beibe on katsastanut autoni. Niin kuin tyyliin aina ennenkin. Ja enkä ollut itsekään sitä tehnyt, joten olin körötelly menemään katsastamattomalla autolla!

Joo, ei siinä mitään. Huolimattomuudesta sakotetaan rikesakolla. Mutta kyllä mua kyrsi sen toisen poliisin käytös. Ei tervehditty, vaan tivattiin töykeästi ikkunan avattuani, mihin olen oikein matkalla. Ja kysyttiin mikä on auton ja kuljettajan kunto. Vastattuani, että olen menossa tytärtäni hakemaan ihan tuosta läheltä ja tarkoitus olisi mennä isääni katsomaan. Ja sen jälkeen iltavuoroon töihin. Illalla tietysti vielä kotiin ajattelin ajella.
Kerroin myös, että mielestäni auto on ihan kunnossa ja että ajan sillä monta kymmentä kilometriä joka arkipäivä. Siinä vaiheessa alkoi kyllä epäilyttämään, että autossa on jotain vialla kun näin pysäytellään.
Toinen poliiseista kävi vain kurkkaamassa autoon sisälle, kiersi auton ja meni takaisin maijaan. Tämä jurompi poliisi ei meinannut millään saada sitä alkometrin pilliä muovikääreestään ja koko ajan kyseli minulta töykeään sävyyn kysymyksiä. Kysyi, että "Onko sulla edes mitään papereita?" Minä vastasin, että tottakai minulla on ajokortti!
Minua alkoi jo toden teolla nyppimään, että mikä juttu tämä oikein oli. Mutta en tajunnut kysyäkkään, miksi minut oli pysäytetty. Aloin olemaan jo hieman epäluuloinenkin tätä poliisia kohtaan.
Monta minuuttia meni ennenkuin saatiin puhalluskoe tehtyä ja nollaahan se näytti. Poliisi totesi, että "No, ainakin tämä on kunnossa."
Sitten hän halusi nähdä rekisteriotteen ja kun annoin hänelle "hieman" rypistyneen paperin, hän läväytti sen auki ja löi voimallisesti sen naamani eteen ratin päälle. Naputti sormellaan otteessa olevaa päivämäärää ja sanoi, että kyllä huomaa, ettei ole viime aikoina tarvinnut auton papereita näytellä. Minä katton, enkä meinaa ymmärtää, mitä hän tarkoittaa. "Sää ajat katsastamattomalla autolla. Haluatko, että otetaan kilvet pois ja auto jää tähän, vai ajatko meidän perässä katsastuskonttorille!", hän kivahti. Minä vastasin hänelle kysymyksen olevan hieman tyhmä. Tottakai haluaisin katsastaa autoni. Minähän tarvitsen sitä joka päivä! Näin minä poliisille vastasin.
Hän käski minun nousta autosta ja mennä maijaan antamaan tietoni toiselle poliisille. Samalla soitin tyttärelle, että suunnitelmat muuttuivat ja voisiko hän ilmoillaa isälle, ettei tullakkaan.
Toisen poliisin kysyessäni ammattinimikettäni, vastasin olevani kai elintarviketyöntekijä. Tämä juro poliisi kivahti ulkoa, että et taida kuitenkaan tässä pitäjässä. En kyllä ymmärtänyt kysymystä ollenkaan, enkä vastannut kysymykseen. Sitten hän kysyi, olenko siellä ja siellä töissä. Vastasin, etten ole. Hän oikein karjaisi minulle, että missäs sitten. Kerroin missä olen töissä ja toinen poliisi selvensi hänelle, että minun työnantajani oli siinä tien toisella puolella, kuin tämä mitä hän ehdotti.
Kiltimpi poliisi sanoi, että rikesakko tästä tulee ja tunnustanko syyllisyyteni. Sanoin, että tottakai myönnän ajaneeni katsastamattomalla autolla. Naurahdin sitten vielä, että onko minulla tässä tilanteessa mitään muutakaan vaihtoehtoa. Vankila, kenties! No, tähänhän se juro poliisi sanoi yrmeästi ulkoa, että käräjille voidaan lähteä, jos haluan. Vastasi, ettei ole tosiaankaan tarvetta. Voi, jeesus mikä lainvalvoja!

Sain sakkolapun kouraani ja tämä juro poliisi sanoi, ettei he välttämättä aja ihan katsastusasemalle asti, vaan saattavat ajaa siitä sitten ohi. Minä siihen, että tämä selvä ja menin autolleni.
Poliisit lähtivät ajamaan ja minä perässä. He kääntyivät seuraavasta risteyksestä ja ajattelin heidän menevän motarin kautta. Minä käännyin perässä, koska niin oli käsketty.
Yhtäkkiä maija kurvasi tien sivuun ja juro poliisi hyppäsi ulos autosta. Kysyi, että oliko minulta jäänyt jotain heidän autoon. Vastasin, ettei ole, johon poliisi sitten tivaamaan, miksi seuraan heitä. Sanoin, että hehän olivat sanoneet saattavansa minut katsastusasemalle. Poliisi naurahti, ja sanoi ettei he sellaista ole sanonut. Tässä vaiheessa olin jo ihan v...n kypsä hänen käytökseensä ja sanoin, että sovitaan nyt sitten, että ette sanoneet niin. Poliisin sanahan on laki!

Ja niin on katsastusmiehenkin. Hän hylkäsi autoni syystä, että hänen mielestään jarrupoljin tuntui jotenkin pehmeältä tai löysältä. Hän kysyi, oliko autoon tehty jarruremppaa tai jotain. Kerroi, ettei ole ja kysyin oliko jarruissa jotain vikaa. Ei ollut, arvot olivat hyvät. Mutta koska hänestä tuntui poljin jotenkin pehmeältä, hylky tuli.
Kun tokaisin, että "Jaa-a, meni auto sitten ajokieltoon", tämä "puhuva katsastusmies" sanoi, että ei se missään ajokiellossa ole. Poliisisedät vaan ei tykkää, jos näkevät. Voi jumalauta, meinasin minä sanoa hänelle!
Olin jo ihan kypsä! Eniten otti päähän oma huolimattomuuteni asioiden hoitamisessa. Itehän oli koko tämän keissin aiheuttanut jättämällä autoni katsastamatta.
Soitin Beibelle töihin ja sanoin, että täällä sun rikollisvaimos soittelee ajokiellossa olevasta autosta. Samalla kysyin häneltä, etteikö hän enään rakasta minua. Kun tälleen on unohtanut minun autoni katsastaa! 😀
Ei siinä mitään, minä soitin tyttärelle, että tule hakemaan minut korjaamon pihasta ja mennään syömään. Sain korjausajan vasta tämän viikon keskiviikolle. Pyysin heitä myös katsastamaan autoni samaan syssyyn. Nykyäänhän ei tarvitse viedä autoa sinne asemalle, missä se on hylätty, vaan sen voi viedä ihan mihin asemalle tahansa. Uusintakatsastus kuitenkin meni torstain puolelle ja sain haettua autoni takaisin iltapäivällä töidin jälkeen.
Autoon oli vaihdettu etujarrulevyt ja -palat, suunnattu sumuvalot (koska niistäkin tuli maininta), vaihdettu yksi polttimo ja laitettu uudet pyyhkijänsulat. Ja auto meni katsastuksesta läpi!

Jos nyt suoraan sanon, en tunne jarrupolkimessa mitään eroa. Olin jo ajanut monen risteyksen läpi jarrutellen, ennen kuin edes muistin koko poljinta tunnustella.
Harmittaa ihan vietävästi, etten pyytänyt toista katsastusmiestä kokeilemaan poljinta. Pyytämään toista mielipidettä asiaan. Onhan tämä nyt ihan kettuilua, että mutu -tuntumalla autoja katsastetaan!

Ja kyllä mulla niin meni usko Suomen poliisivoimiin. En tiedä, miten minun olisi pitänyt käyttäytyä pysäytystilanteessa. Muuten kuin asiallisesti! Ilmeisesti olisi pitänyt olla "tyypillinen nainen" ja olla että "voi kauheeta!´" ja "Miten tässä nyt näin on päässyt käymään!". Pyydellä anteeksikin olisi varmaan pitänyt ja olla pahoillaan, kun näin törkeästi heidän (hänen) työpäiväänsä olin häirinnyt.
Tein rikkomuksen, en rikosta kuitenkaan! Autoni on kuitenkin ihan ehjä peli, vaikka jonkun mielestä jarrupoljin oli pehmeän tuntuinen!
No, niinhän se menee, että pankinjohtaja, lääkäri, poliisi ja katsastumies tulevat jumalasta seuraavina! Ammatit laitettu satunnaiseen järjestykseen, jokainen voi arvottaa ne omien kokemustensa mukaan!

"Kaikki hyvin, molemmat kotona!

Ja kyllä, olen muistanut maksaa sakkoni!

Pyhä vasikka ja lapsityöläisiä!

"Holy Calf"

Pari viikkoa sitten kävimme Tampereella syömässä panimoravintola Plevnassa. Vähän niinkuin juhlistettiin meidän hääpäivää.

Aikas lihaisa makkarapannu!

Samalla pyörähdettiin katsastamassa Finlaysonin alueen näyttelytarjontaa. Siellähän on nyt meneillään Finlayson Art Area -tapahtuma .

En olisi antanut itselleni anteeksi ikinä, jos olisin missannut tämän. Koska alueella on Miina Äkkijyrkän näyttely ja Väinö Linnan aukiolla hänen peltilehmäteoksensa "Holy Calf".

Olen joskus kertonutkin, että nämä Finkan ympäristön alueet on minun lapsuuden hoodiani. Lisäksi olen ollut nuorna likkana Finlaysonin työpaikkaruokalassa töissä pari vuotta.
Siellä työskennellessäni, Miina Äkkijyrkällä oli ateljee koskenrannassa. Hän poikkesi silloin tällöin hakemassa jotain evästä ruokalasta.
Erityisesti mieleeni on jäänyt tapaus pääsiäisen aikoihin, kun hän tuli syömään mämmiä ruokalaan. Hänellä oli lehmännahkainen turkki tai viitta päällään ja hän kysyi minulta, saisiko hän lorauttaa kahvikermaa mämmiinsä. Tottakai annoin luvan! Hieno, arkinen kohtaus, josta minulle jäi mukavat muistot.

"Marke from the block!"

Nyt tapahtumassa on näytillä Miina Äkkijyrkän upeita pronssiveistoksia. Ja mukana on hänen taidegrafiikkaakin.

Pidämme molemmat hänen taiteestaan ja varsinkin veistoksita näkee, kuin taitava hän on vangitsemaan lehmän sisimmän.

Onneksi sattui olemaan sateinen päivä alueella vieraillessamme. Turisteja ei ollut ihan hirveästi liikkeellä, vaikka Kukkaisviikko oli käynnissä. Pääsimme kivasti ihailemaan ja kuvaamaan peltilehmää ilman tunkua!

On se upea!

Finlayson Art Area -tapahtumassa on myös monien muiden taiteilijoiden näyttelyitä. Alueelle on tehty hienoja katumaalauksia Finlaysonin kangaskuoseista. Tykättiin niistä tosi paljon!

Harmi vain, että meillä oli aikaa tosi rajallisesti, koska olimme liikkeellä ihan normityöpaivän jälkeen. Emme ehtineet käymään katsomassa kuin tämän Miina Äkkijyrkän näyttelyn, sillä meillä oli aikomus mennä vielä Työväenmuseo Werstaaseen katsomaan valokuvanäyttely "Amerikan lapset".

Esillä on yhdysvaltalaisen sosiologin ja valokuvaajan Lewis Hinen (1874–1940) vuosina 1908 ja 1924 ottamia valokuvia Amerikan lapsityöläisistä, heidän arjestaan sekä työ- ja asumisoloista.
Sosiologi Lewis Hine oli yksi 1900-luvun alun merkittävimmistä lapsityön vastustajista Yhdysvalloissa. Valokuvan todistusvoiman ymmärtänyt Hine vangitsi ottamiinsa kuviin lukuisia lohduttomia ihmiskohtaloita, autenttista aikalaistunnelmaa ja toisinaan myös kauniita yksittäisiä hetkiä. Hinen valokuvilla oli keskeinen rooli yleisen mielipiteen kääntämisessä lapsityötä vastaan.

Näyttely oli kyllä ehkä koskettavin ja liikuttavin valokuvanäyttely mitä ollaan nähty. Valokuvaaja oli lapsia kuvatessaan kysynyt heidän nimensä, ikänsä ja muutenkin hieman taustoja. Näin kuvaa katsoessa, kuvassa oleva lapsi henkilöityi. Jokaisen kuvan vieressä oli pieni esittely lapsesta, hänen taustoistaan, missä ja miten hän asui ja kuinka kauan hän oli tehnyt työtä. Monen kohdalla oli myös kerrottu, mistä he haaveilivat ja mitä he halusivat elämältään.

Väkisinkin alkoi miettimään, millaiseksi kuvissa olevien lapsien elämä muodostui. Monet lapsista ei olleet edes tienneet varmaksi, minkä ikäisiä olivat!

Kuvissa olevat lapset katsoivat suoraan kameraan ja useimmat heistä olivat vakavia. Kyllä ihan sielusta riipi ja taas oli meikäläisellä tiri linssissä!

Näyttelyn aiheen vakavuudesta huolimatta, valokuvat olivat todella kauniita. Valokuvaaja oli saanut kyllä upeasti kuvattua tunnelman ja hetken kuviin.

Näyttelyssä oli myös kuvia lapsista, jotka olivat vammautuneet vakavasti työssään. Minkäälaista työturvallisuutta ei ollut aikuisillekkaan, saati lapsille. Nuorimmat työssään kuvatuista lapsista olivat 3 -vuotiaita!

Näyttely on hyvä muistutus siitä, että lapsityövoimaa käytetään yhä ja se on edelleen ajankohtainen ongelma.

Kyllä kannatta suunnitella reissua Tampereen suuntaan ja käydä tsekkaamassa Finlaysonin alueen näyttelyt. Niin Finlayson Art Arean, kuin Työväenmuseo Werstaan näyttelyt ovat ilmaisia!

Aukioloajat ja museon sekä taidetapahtuman muut näyttelyt ja aikataulut löytyvät linkeistä!