Rakkautta ja maan antimia

Rakkautta ja maan antimia
Hehku

lauantai 27. syyskuuta 2014

Sienipoimijakurssi

Kuusen herkkusieni

Alan olemaan jo jonkin asteinen kanta-asiakas Ahlmanilla järjestettävillä lyhyt koulutuksilla. Olen  puolen toista vuoden sisällä käynyt Omavaraisuus koulutuksen, Maidon jatkojalostuskurssin, Yrttipoimijakurssin ja viimeisimpänä, tänään Sienipoimijakurssin. Olen NIIN kiinnostunut kaikesta ja varsinkin sellaisesta jonka voi syödä. Tarkoituksenani, näitä kursseja kolutessani, ei ole niinkään uuden ammatin löytyminen, vaan pohjaton halu oppia asioita. Varsinkin luonnosta ja sen antimista.
Kuten Sienihässäkkää- postauksessani kerroin, sienet ovat tulleet elämääni vasta viime vuosina. Beibe sulavasti on ajellut vuosia Massikallaan, meidän pihassa kasvaneiden kanttarellien päältä, kavereiden kauhistellessa. Nykyään me kyllä syödään ne, mutta ei ne vieläkään mitään top 1 herkkua ole. Mutta ihan jees! Rakas lapseni opetti minulle yksinkertaisen sienikastikkeen teko tavan ja siihen niitä olen nykyään käyttänyt.
Tänään siis aamulla auto kohti Tamperetta. Sieni kurssin tavoitteena oli oppia tunnistamaan ja käsittelemään vähintään kolme hyväksyttyä kauppasientä. Minun henkilökohtainen tavoitteeni oli saada merkintä suppilovahverosta. Koska sen tunnen hyvin ja sitä voisi aika-ajoin löytyä niin paljon, että sen myymistä voisi vaikka ajatella. Mutta sienten myyminen ei ole minun pää tavoitteeni, vaan se että todellakin tunnistan tietyt sienet ja voin niitä turvallisesti syödä!
Kurssin kouluttajana toimi keruutuotetarkastaja Eila Smolander, Orivedeltä. Hän oli valinnut meille neljä sientä jotka opettelisimme. Haaparousku, kehnäsieni, lampaankääpä ja suppilovahvero, yes!
Kävimme ensin teoriassa sienten tunnistamisen, näköislajit, esiintymispaikat ja käsittelyn koululla.
Eväät mukaan ja pakkauduttiin autoon ja huristeltiin Hervannan sienimetsiin!

Mustia torvisieniä


Kartat ja kompassit olivat mukana. Minua pelotti eksyminen, olen kertonutkin, kuinka asfalttiviidakon kasvatti, polulta harhauduttuaan, on pulassa! Mutta kuinka ollakaan, parini, Tuija, kuului VaPePa:an, eli Vapaaehtoiseen PelastusPartioon! Olin hyvässä seurassa!
Ensin kiersimme metsässä koko kööri. Eila näytti meille paikkoja mistä kannattaa, kohteenamme olevia, sieniä etsiä. Seuraavaksi kolusimme metsää pareittain. Sieniä löytyikin mukavasti. Löytyi myös kanttarelleja ja mustia torvisieniä. Ja Eila löysi herkkujen herkun, kuusen herkkusienen. Me muuthan ei sitä oltas tunnettu, mutta mukaanhan se lähti. Kun kerran "sieniguru" oli mukana tunnistamassa!
Keräilyn jälkeen kokoonnuimme autolle ja perkasimme sienet käsittelykuntoon. Ja yleensäkin opimme, minkälainen on sienen myyntikunto. Se on ihan eri juttu, kuin se, että kerää omaan käyttöön.
Kahvin ja ihanan sämpylän syömisen jälkeen, oli vuorossa koe. Eila näytti meille paikan mistä lähtisimme etenemään, aikaa puoli tuntia, tarkoituksena saada kokoon nämä neljä opittua sientä. Kerätä ja puhdistaa ne valmiiksi koriin, ykkösluokan sieniä. Jutella ei saanut muille, kerätä itsenäisesti. Paineet olivat kovat, suppiksia olisi ainakin löydettävä!
Pilli soi lähtömerkiksi ja onneksi, jalkojeni juuressa oli YKSI suppilovahvero. Onnettoman pieni yksilö, mutta kuitenkin! Tuntui että pienet apinat hakkasivat lautasia yhteen päässäni, eikä sieniä näkynyt, niin minkäänlaisia, missään. Ihan kamalaa! Olin edennyt jo puolet matkasta, kun löysin yhden haaparouskun, siis hyvän sellaisen. Vaalean nahan värinen, maitiaisneste vesimäistä, ei värjäydy käsiteltäessä, varsi ontto ja limapintainen. Olin varma tästä!
Kehnäsieniä ei missään, kunnes löysin pari, todella kuppaista. Otin ne kuitenkin mukaan, osaisin kuitenkin tuntomerkit ja sanoisin tietäväni, ettei nämä enään ole kelpaavia yksilöitä. Nuorella yksilöllä helmiäishohteista kehnää lakin huipulla. Varren rengas irtoaa helposti ja renkaan yläpuolella sahalaitaista kuviota. Jalka kuituinen, jalan tyvellä paksuunnosta. Itiöpöly ruskeaa. Lakki säteittäis viiruinen.
Lampaankääpä löytymättä ja pilli soi kokeen päättymisen merkiksi. Eila oli sanonut, että hän "istuttaa" polun varteen kohde sieniä. Jotta kaikilla olisi mahdollisuus löytää kaikki neljä sientä. Joten minäkin osuin lampaankäävän kohdalle, metsästä poistuessani. Metsään oli "istutettu" myös "vääriäkin" sieniä, täytyi siis todellakin tietää mitä kerää! Lampaankääpä kasvaa ryppäinä, lakki liekkimäinen,väri valkoisesta beigeen, pillistö tosi ohut, malto valkoista, hieman kellertävää. Näin, kaikki neljä koossa!

Meikäläisen näyttökoe


Sienet piti asetella muovin päälle ja ne tarkastettiin. Kouluttaja esitti kysymyksiä samalla kerätyistä sienistä. Läpäisin kokeen! Niin kuin muutkin kurssilaiset!

Suppilovahveroita

Kehnäsieniä

Haaparouskuja

Lampaankääpiä

Seuraavaksi takaisin koululle ja meidän piti käsitellä sienet myyntikuntoon. Eli kuivata, suolata ja pakastaa. Käsitellä teoriassa myyntipakkaukset ja -merkinnät ja lainsäädäntöä jne.
Paistettiin pannulla lampaankääpää ja kehnäsientä. Kehnäsieni maistui tosi pähkinäisen hyvälle ja oli lampaankääpäkin ihan jees. Mutta se suu tuntuma, argh, mää en vaan oikein tiedä! Täytyis varmaan totutella enemmän sienten syömiseen!

Suppiksia kuivuriin menossa

Tuollainenkin sienileikkuri on olemassa.
Saa kuivatukseen tasapaksuista siivua.

Haaparouskuja ryöppäyksessä



Sienet suolassa!

Mutta nyt on kuitenkin pienviljelijä emännällä tälläinenkin kortti taskussa! Eihän sitä koskaan tiedä, mitä taitoja elämässään voikaan tarvita!



Harmaan Torpan emäntä, sydämellisesti tervetuloa seuraan!

tiistai 23. syyskuuta 2014

Kasvislassee!


Ulkona todella syksyistä, vain muutamia asteita lämmön puolella. Kova tuuli, lehtiä ja koivunsiemeniä ilma sakeanaan. Koska oli pakko avata tänään lämmityskausi ja hellassa ollut koko päivän valkea, ajattelin tehdä kasvislasagnea! Eli lassea, kuten meillä tavataan sanoa.
Perheeltä ei kuulunut riemunkiljahduksia, kun ilmoitin mitä meillä tänään syötäisiin. Kuten ei yleensäkään, kun teen jotain kasvisruokaa. Porkkanat, palsternakat ja sellerit ovat vielä maassa ja olen niitä sieltä käyttänyt mahdollisimman paljon, ettei tarvitsisi roudata kellariin. Koska ei niitä nyt kuitenkaan NIIN paljon ole, että niillä talvi mentäisiin. No, kasvisruokaa syötäisiin ja sillä sipuli! Heh, olipa osuva sanonta tähän saumaan!
Ei sillä, kyllä olen tehnyt tätä aikaisemminkin ja hyvin on uponnut. Jotenkin vaan sitä aina haluaa lihaa lasagneen laittaa ja tosiaan tähän reseptiin voi ihan hyvin sitä lisätäkin. Tulee tosi hyvää niinkin. Koska meillä ei ole sitä kauppaakaan kylällä ja en viitsi joka päivä ostoksille lähteä lihaa hakemaan, on ihan hyvä käyttää syksyn satoa pellolta.
Teen aina lasagnee ison satsin, vaikka ollaan pieni perhe. Voi sitten syödä useamman kerran tai ottaa töihin evääksi. Tokihan voi puolittaa aineiden määrät, jos ei ole isoa vuokaa.
Mangoldia tai pinaattia ei tarvitse laittaa ja pavutkin voi unohtaa, onnistuu ihan hyvin pelkistä juureksistakin!
Resepti tulee tässä:
KASVISLASAGNE 8-10 hengelle
Kasviskastike:
  • 7 porkkanaa
  • 2 isoa palsternakkaa
  • pieni juuriselleri
  • iso sipuli
  • nippu mangoldia(tai pinaattia)
  • 100g vihreitä papuja
  • muutama valkosipulinkynsi
  • chili
  • öljyä paistamiseen
  • tölkki tomaattimurskaa
  • vettä
  • lihaliemikuutio(tai kasvisliemikuutio)
  • 2 rkl hunajaa/siirappia
  • laakerinlehti
  • mustapippuria
  • suolaa
  • kuivattua basilikaa 
  Valkokastike:                                                                                                                            
  • 50g voita
  • 1dl vehnäjauhoja
  • 8-10dl kevyt- tai täysmaitoa
  • valkopippuria
  • jauhettua muskottipähkinää
  • suolaa
  • 150g voimakasta juustoraastetta
Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Kuori juurekset. Pilko sipulit ja laita öljyyn kuullottumaan pannulle. Raasta juurekset raastimen karkealla terällä. Pilko chili. Laita juuresraaste ja chili pannulle ja kuullota pehmeäksi. Silppua mangoldi ja lisää joukkoon. Kippaa tomaattimurska pannulle ja lisää vettä murskapurkillinen. Lisää pavut. Hunaja, liemikuutio ja mausteet sekaan ja anna hautua, välillä sekoittaen, sen aikaa kun teet valkokastikkeen.
Laita voi sulamaan kattilaan. Lisää jauhot ja sekoittele hetken, että jauhot alkavat kypsymään. Lisää maitoa vähitellen ja aina kun alkaa sakenemaan, lisää taas hieman. Jotkut jauhot sakenevat paremmin kuin toiset, maidon määrä riippuu vähän niistä. Kastike ei saa olla ihan lierua. Mausta valkopippurilla ja muskottipähkinällä ja anna porista kokoajan sekoittaen viitisen minuuttia. Mausta suolalla. Lisää kastikkeeseen puolet juustoraasteesta ja sekoita hyvin.
Lisää noin puolet valkokastikkeesta, kasviskastikkeen joukkoon ja sekoita hyvin. Laita muutama kauhallinen kasviskastiketta lasagne vuuan pohjalle ja levitä. Laita kastikkeen päälle niin monta lasagnelevyä kuin mahtuu ja taas muutama kauhallinen kasviskastiketta päälle. Jatka näin, kunnes kaikki kasviskastike on käytetty. Viimeisen kasvis-soosin päälle vielä levyjä ja levitä valkokastiketta päällimmäiseksi. Ripottele loput juustoraasteesta viimeiseksi. Ja eikun uuniin, noin 45 minuuttia pitäisi riittää. Jos teit pienemmän lassen, vähennä paistoaika noin puoleen tuntiin. Peitä foliolla, jos näyttää juustokuorrutus tummuvan liikaa.

Viimeiset magnoldit kasvimaalta

Palsternakka sato on ollut vähän vaihtelevaa.
Osa on kasvanut tosi isoiksi, osa on taas jäänyt
tollaisiksi pätkiksi.

Sellerit ovat sellaisia pienen nyrkin kokoisia.
 Mutta isompia kuitenkin kuin viime vuonna!

Nantes 2 on lajike

Sipuli ja valkkarit on kaupasta. Omat on jo syöty!



Rehut pannulla kuullottumassa.

Laita muskottipähkinää maltilla valkokastikkeeseen.
Alkaa liikaa laitettuna maistumaan saippualta!



Minä laitan aina kauhallisen kastiketta per lasagnelevy.
Olen todennut että näin pysyy mehevänä!

Syömään!

Laitan vielä lopuksi kuvan meidän "sään kestävästä" metsästyskoirasta. Makasi koko aamupäivän lämmittelemässä takan edessä, nauttimassa syksyn ensimmäisestä lämmityskerrasta!

Aah, lämpöä!

maanantai 22. syyskuuta 2014

Remonttiväsymystä!

Listojen maalausprokkis

Koko viime viikko ollaan rempattu tyttären huonetta. Maalattu seiniä, yksi seinä tapetoitu ja kaikki kattolistat ja johtokourut maalattu. Ja moneen kertaan. Onneksi on ollut aivan mahtavat kelit, että on voinut maalailla ulkona. Ei ole tarvinnut listoja levitellä sisälle kuivumaan. Johtokourut kun tarvi vetää paukkumaalilla, ei olisi sisällä onnistunutkaan.
Ja jottei ole tarvinnut laiskotella maalin kuivumista odotellessa, ulkosaunan pukuhuonehan on ollut myös työn alla. Siellä on tehty vaikka mitä, kerron siitä vaikka omassa jutussaan...

Tapettiseinästä piti repiä lasikuitutapetti irti. Hyvin lähti, kädet
vaan kutisi pari päivää. Hanskat ja pitkähihainen paita
ei olis ollut liioittelua!


Onneksi katto oli jo maalattu tyttären ja vävyn toimesta. Hommia on jarrutellut meikäläisen kolme viikkoa kestänyt, kaikkien räkätautien äiti, joka ei ole vieläkään päästänyt kunnolla otteestaan. Ja tapettikin piti tilata, sitä odotettiin vajaa viikko. Kaiken lisäksi, Beibekin sai flunssan, toistamiseen! Ollaan oltu kyllä aika väsyjä koko remppaan!

Vaalea uutta maalia, ruskea vanhaa väriä.
Vaaleni kyllä kivasti!

Meillä oli kolmen litran pänikkä valkoista seinämaalia, joten ostin K-Raudasta vain väripastan. Tosin sekin oli sitten liian tummaa, joten jouduin ostamaan lisää valkoista maalia ja laimentamaan väriä. Värin piti olla vanilja, mutta se oli ihan ruskeaa. Mutta valkoista lisäämällä saatiin hyvä väri.
Kuten aina, hommat tuppaa aina rönsyilemään. Tarkoitus oli käsitellä seinät ja katto, mutta päätin myös maalata ikkunat. Sisemmät ikkunathan oli maalattu silloin vuonna nakki, kun tytön huone tehtiin yläkertaan. Huonehan oli alun perin vain sellainen kylmä kesähuone. Koska silloinkin rempattiin syksyllä, ulommaiset ikkunat jäi maalaamatta. Ja pyhä tarkoitus oli vaihtaa koko ikkuna, heti seuraavana kesänä. 14 vuotta kulunut, eikä sitä kesää ole tullut! Kun akkunat on nyt maalattu, ehkä ikkuna menee nopeammin vaihtoon! Tosin, se on ihan hyvä ikkuna, talon alkuperäisiä. Talveksi kun laittaa ikkunateipit, ei valskaa. On meinaan joskus lämpökameralla katsottu.

Kolme akkunaa maalaukseen menossa!

Näitähän olisi tälläisinä voinut kutsua vaikkapa maalaisromantti-
siksi. Mutta on vähän liian rustiikkiset!

Tyttären huoneessa on myös alko-ovi, joka on ollut tarkoitus purkaa ja laittaa paremmin. Seinät on nyt tehty haltex-levystä, jotka on tapetoitu. Aikanaan töpöttelin tummansiniseen tapettiin kultamaalilla tähtikartan. Oikein on Otavat ja kaikki! Nyt alko-ovi näyttää ihan kuppaselta, kun muu huone on niin raikas. Talvea vasten ei aleta sitä enään laittamaan. Ajattelin repiä tapetin veke ja etsiä uuden tilalle. Katsotaan nyt, harmittaa vaan, kun jää taas vähän kesken. Huoneessahan on vielä ovi, josta mennään vinttikomeroon. Se on näitä samanlaisia ovia, kuin meidän kellarinovi, jota tuunattiin. Sellainen ontto pahviovi. Siihen minulla on HIENO suunnitelma, mutta sekin vaatii hieman aikaa ja vähän rahaakin. Mutta siitä sitten lisää, kun saan sen valmiiksi! Jos koskaan...

Kampauspöytäkin saa valkoisen maalin pintaan. Puun
värinen oli alkujaan.

La Vie En Rosee! Rauta-Keskon tilaus valikoimista.

Vinttikomeron kuppanen ovi. Aikanaan liimattu kivat
peltilämiskät, joihin on saanut magneetilla kiinni
kaikkea kivaa!

Yksi nurkka valmiina! Tyttö osti Sotkasta tv-tason,
vähän on vielä ruuvimeisseliä ja muuta mukavaa
sälää tasolla!

Lapsellahan on ollut jo jonkin aikaa kotoa muutto aikeita, joten sen vuoksi olen saanut vaikuttaa niin paljon lopputulokseen. Mutta onneksi hän on ollut ihan tyytyväinen lopputulokseen, eikä huoneesta tullut niin levoton, kuin hän pelkäsi. Minä kun olen kyllästynyt olemaan hillitty ja ajattelemaan niin että, mitä jos onkin liian räväkkää. Kuten Maija Vilkkumaa laulaa Satumaa tangossa: "Olen elänyt niin kauan, että voin tehdä mitä vaan!". Ja tällä mennään!                                                                   
Laitan vielä lopuksi kuvia elukasta joka asuu tyttären huoneessa. Se on ainut eläin meidän huushollissa, mitä minä en ole hankkinut. Venäläinen kääpiöhamsteri nimeltään "Rotta"!                  





Hiukka hankala elukka kuvata! Muutenkin vähän outo minun makuuni. Juoksee kaiket yöt juoksupyörässään ja puree välittömästi, jos koskee! Mutta onneksi ei tarvi hoitaa, joskus olen ruokkinut, kun tyttö on ollut pois kotoa, mutten muuten osallistu. Että kaikenlaisia Luojan luomia sitä on!

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Luumupiirakkaa!

Onko tietoa, mikä lajike kyseessä? Hedelmät pieniä, muutaman sentin halkaisi-
jaltaan. Mattapintaisia, hedelmäliha kiinteää, kivi irtoaa helposti. Väri violetin
punainen, tummuu vähän hedelmän kypsyessä.


Meidän pihassa kasvaa kaksi luumupuuta. Lajiketta en tiedä, puut on istutettu edellisten omistajien toimesta. Tänä vuonna puut ovat taas antaneet satoa kivasti. Parhaimmillaan ne ovat suoraan puusta syötynä ja kyllä me niitä ollaankin syöty!
Joka vuosi luumuja ei kuitenkaan tule. Ne kukkivat usein niin aikaisin ettei ole vielä pölyttäjiä tai kevät hallat vievät kukat. Tai sitten käy niin, että syksyllä ampiaiset nakertavat luumut piloille. Joskus myös ne halkeilevat niin, että hedelmät menevät piloille. Tämän vuoden sato on ollut täydellinen. Luumuja on tullut sopivasti, ollaan keritty syömään niitä sitä mukaa kun ovat kypsyneet. Ihme kyllä, ampparit eivät ole kauheasti niitä vahingoittaneet. Eikä halkeilleitakaan ole esiintynyt kuin muutama.
Säilönyt en ole luumuja, hilloa olen kyllä joskus suunnitellut. Mutta en tiedä tulisiko sitä syötyä. Mutta piirakkaan ne käyvät hyvin! Tätä piirakkaa olen alun perin tehnyt tuoreista kirsikoista. Kesällä osallistuin piirakalla erään kyläyhdistyksen kilpailuun, täytteenä silloin karviaiset. En voittanut! Tuomaristo ei ollut tiennyt mitä marjaa söivät ja eivät osanneet arvostaa karviaisten, mielestäni mukavaa, kirpeyttä. Keskeltä raa'aksi jäänyt sitruunapiiras voitti. Katkera? Ehkä!
No, ei siitä sen enempää, makuja on moneen. Ja minun makuni on tälläinen! Pidän siitä, ettei marjojen ja hedelmien makua peitetä liialla sokerilla. Esimerkiksi puolukka saa olla hapanta, koska sen kuuluu olla. Tottakai, lisätty sokeri korostaa makuja, mutta liioitella ei saa! Tästä vähän meillä välillä keskustellaan. Perheen mielestä käytän liian vähän sokeria kiisseleihin ja marjapiiraisiin. Olenkin tottunut lisäämään sokeria niin, että kun minun mielestä on jo liian makeaa, perhe kiittää! Rakas anoppini oli ruuanlaiton "Grand Old Lady" ja hänen kanssa kävimme pitkiä keskusteluja ruokaan liittyen. Mutta kiisseleiden makeuttamisessa hänkin veti aina "överit". Sieltä se Beiben makumaailma juontaa, äidin kiisselistä ja mustikkapiirakasta!
Mutta asiaan, piirakkareseptiin, joka tulee tässä:

LUUMUPIIRAS (Kokeile myös kirsikoista ja karviaisista)

Pohja
  • 3dl vehnäjauhoja
  • 2rkl sokeria
  • 1tl kanelia
  • hyppysellinen suolaa
  • 100g voita
  • 2rkl kylmää vettä
Täyte
  • noin 5dl luumuja, halkaistuna ja kivet poistettuna
  • 2dl kermaa
  • 1dl ranskankermaa
  • 2 kananmunaa
  • 2rkl sokeria
  • 1tl vaniljasokeria

Sekoita kuivat aineet keskenään. Nypi huoneenlämpöinen voi kuiva-aineiden joukkoon, kunnes seos on murumaista. Lisää vesi ja sekoita vain sen verran että ainekset menevät sekaisin. Älä vaivaa!
Voitele piirakkavuoka, halkaisijaltaan noin 24 cm. Taputtele taikina vuokaan niin että se nousee muutaman sentin myös reunoille. Tue taikinan reunat esim. foliosuikaleilla, jottei ne valu alas esipaiston aikana. Pistele pohjaa esim. haarukalla ja esipaista sitä 200 astetta 10 minuuttia.
Halkaise luumut ja poista kivet. Sekoita muut täytteen aineet keskenään.
Ota pohja uunista, poista foliosuikaleet ja lado luumunpuolikkaat pohjalle, leikkuupinta alaspäin. Kaada kerma-munaseos varovaisesti päälle. Jatka piiraan paistamista, uunin alaosassa, 30-40 minuuttia, kunnes täyteseos on hyytynyt kauttaaltaan ja pinta hieman ruskistunut. Jos haluttaa, tarjoile vaniljalla maustetun kermavaahdon kera. Mielestäni piiras on makuisampaa kylmänä kuin lämpimänä.
Ranskankermapurkkikoot on yleensä 150g tai 120g. Minä laitan koko purkin ja vähennän sitten kerman määrää. Näin ei jää pieniä "nökkösiä" pyöriin jääkaappiin.

Tue piiraan reunat esipaiston ajaksi foliosuikaleilla

Halkaise luumut ja poista kivet

Lado luumut esipaistetun pohjan päälle

Kermaseos päälle

NAM!

Ei muuta kuin kahvit tippumaan ja piiraasta nauttimaan! Pieni lasi sherryä kylkeen, ehkäpä!

maanantai 8. syyskuuta 2014

Pikku pirpanat ulkoilevat!


Lauri Paloheimon, vuonna 1947 painetussa, Kotieläinhoidon perusteet -kirjassa, kehotetaan antamaan kanantipuille auringon valoa niin pian kuoriutumisesta kuin mahdollista. Se kuulemma vahvistaa tipuja. Nyt kun on ollut todella aurinkoisia ja lämpimiä päiviä, olen roudannut Kanasen ja tiput ulos. Ovat saaneet ulkoilla turvallisesti isossa, siirreltävässä marsujen ulkohäkissä, muiden kanojen ulottumattomissa. On aivan uskomattoman hellyttävää katseltavaa, kun pienet tiput yrittävät kuopsuttaa maata pikku varpaillaan, emon esimerkkiä seuraten. Tai kun ne makaavat, pikku siivet levällään ja ottavat aurinkokylpyjä.
Onneksi Kananen on sen verran kesy, että pienillä vastaväitteillä, saan sen kiinni ja ottaa sen tipusiakin käteen. Ilman että se hyökkää metson lailla kimppuun. Toivottavasti lämpimät kelit jatkuvat pitkään, että pikku tiput saavat paljon auringonsäteitä vahvistuakseen entisestään!






sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Sisustustyyli nimeltä Sarjamurhaaja!

Syksyn sisustustrendi?


Eikö olekin upea! Mikäs sen mukavampaa ja käytännöllisempää kuin peittää seinät ja lattiat muoveilla ja pressuilla. Ei sitten kaikki roiskeet näy! Vaikkei nyt ketään murhaisikaan, ainahan voi vaikka "mehu"lasi kaatua! Tätä sisustustyyliä voi helposti muuttaa Spugetyyliksi, tuomalla vain huoneeseen tyhjiä viina- ja kaljapulloja. Odotan "Unelmien Talo ja Koti" -lehden yhteydenottoa, jutun tekoa varten!
Hetken jo uskoitte!?! Todellisuus on vain kuitenkin vielä karumpaa! Olemme aloittaneet tummuneiden panelikattojemme maalauksen. Tämä homma on ollut Tekemättömät Työt -listan top 10:nen kärkipäässä. Alkukesä vilahti johonkin. Keskikesällä oli liian kuuma maalata, joten nyt on aivan pakko!
Katot paneloitiin 14 vuotta sitten ja olimme molemmat yksimielisiä siitä ettei kattoja maalata. Halusimme ehdottomasti puun värin kattoihin. Aika vaan on tehnyt tehtävänsä ja koska meidän pienen torpan huonekorkeus on normaalia matalampi, katot on alkaneet ahdistamaan.



Listat irroitettuna. Kyllä on katto tummunut vuosien saatossa!


Sisustus lehdissä aina hehkutetaan siitä, kuinka helppoa, yksinkertaista ja nopeaa sisustaminen on. Että, ainahan sitä voi maalata tai tapetoida yhden seinän tai jotain. Saa sitten kivasti raikastettua kotia ja silleen. Se on ihan kukku puhetta! Tai tietysti jos haluaa tehdä asiat hutasemalla. Mutta jos irroittelee kaikki listat, roudaa huonekalut pois, taulut seiniltä, suojaa paikat, ettei tule sotkua ja tekee pohjatyöt kunnolla, ei todellakaan maalaaminen tai tapetointi käy nopeasti! Ja eikä maalaaminen, varsinkaan katon, ole kauhean mukavaakaan!
Mutta onneksi Beibe ja minä, muodostimme hyvän tiimin, Beibe maalasi pensselillä raot ja minä tulin jatkovarrellisen telan kanssa perässä. Hommaa helpotti kummasti jo edellä mainitsemani matala huonekorkeus. Eipä tarvinnut keikkua millään jakkaroilla. Silti kyllä niskoissa ja käsissä tuntui. Yöllä heräsin pilleripurkille, kun käsiä särki niin pirusti. Vielä kun päälle heitti kovan flunssan, niin oli kiva vähän rempata! Päivä meni jälkiä siivotessa ja marttyyrinä vielä pesin ikkunat! Kuka sitä nyt kipeänä lepäämään rupeaa... Jää pian hommat tekemättä ja pääsevät laiskaksi sanomaan!
Mutta olkkarin katto on nyt maalattu ja ollaan tosi tyytyväisiä. Huoneessa on luxeja huomattavasti enemmän, kuin ennen.

Tyttären huoneprokkis!

Mahtava juttu oli se, että tytär ja vävypoika urakoivat tytön huoneen katon. Ei tarvitse siihen hommaan puuttua. Tosin siellä tarvitsee seinät maalata ja yksi seinä tapetoida. On ollut vähän erimielisyyttä tapetista. Minähän kun en tunne sanaa hillitty ja tyttären maku on hieman modernimpi.
Mutta pienellä painostuksella ja kiukuttelulla, äiti saa tahtonsa periksi. Mutta Kiurujen yö -tapetin sain unohtaa, lapsi kuulemma olisi saanut siitä traumoja!
Kun kerran ollaan alettu maalaamaan, niin osansa saa vähän huonekalutkin. Beibe on tehnyt koulussa puisen kirstun. Pohjassa päivämäärä 11.3.1985. Kirstu on meidän olkkarissa ja minä säilytän siellä kutimiani ja lankojani. Pyörät kirstu on saanut pohjaansa minun toimestani, näin sitä on helppo siirrellä kun siivotaan.

Beiben nuorna tekemä kirstu!



Täytyy sanoa, että kyllä 80-luvulla on osattu käyttää huonekaluissa sellaisia lakkoja, että pysyy! Kyllä sellasta myrkkylakkaa oli pinnassa, että kun sitä maalinpoistolla pihassa liottelin, ajattelin että koivuista lehdet putoaa. Siiklillä vetelin ja hiekkapaperilla kihnutin. Ja taas oltiin pilleripurkilla, käsiä särkien!


Listavalkoisella Helmi -kalustemaalilla ruiskutettiin maali pintaan. Metalli heloille ei tehty mitään, ruuvit vain vaihdettiin, kaikki samanlaisiksi. Ja avaimenperän vaihtamiseen sain luvan. Nahkainen, Lietolaisen autokorjaamon, mainosavaimenperä vaihtui lehmään.





Nyt aion juoda kuuman totin lääkkeeksi flunssaan, mennä nukkumaan ja olla terve huomenna. Koska hommat jatkuu eikä ole aikaa olla kipeänä. Maalattavaa on vielä tytön huoneessa ja ulkosaunan pukuhuoneen remppa kesken.
Lämpimästi tervetuloa Heli jäseneksi blogiini!