Sienipoimijakurssi

Kuusen herkkusieni

Alan olemaan jo jonkin asteinen kanta-asiakas Ahlmanilla järjestettävillä lyhyt koulutuksilla. Olen  puolen toista vuoden sisällä käynyt Omavaraisuus koulutuksen, Maidon jatkojalostuskurssin, Yrttipoimijakurssin ja viimeisimpänä, tänään Sienipoimijakurssin. Olen NIIN kiinnostunut kaikesta ja varsinkin sellaisesta jonka voi syödä. Tarkoituksenani, näitä kursseja kolutessani, ei ole niinkään uuden ammatin löytyminen, vaan pohjaton halu oppia asioita. Varsinkin luonnosta ja sen antimista.
Kuten Sienihässäkkää- postauksessani kerroin, sienet ovat tulleet elämääni vasta viime vuosina. Beibe sulavasti on ajellut vuosia Massikallaan, meidän pihassa kasvaneiden kanttarellien päältä, kavereiden kauhistellessa. Nykyään me kyllä syödään ne, mutta ei ne vieläkään mitään top 1 herkkua ole. Mutta ihan jees! Rakas lapseni opetti minulle yksinkertaisen sienikastikkeen teko tavan ja siihen niitä olen nykyään käyttänyt.
Tänään siis aamulla auto kohti Tamperetta. Sieni kurssin tavoitteena oli oppia tunnistamaan ja käsittelemään vähintään kolme hyväksyttyä kauppasientä. Minun henkilökohtainen tavoitteeni oli saada merkintä suppilovahverosta. Koska sen tunnen hyvin ja sitä voisi aika-ajoin löytyä niin paljon, että sen myymistä voisi vaikka ajatella. Mutta sienten myyminen ei ole minun pää tavoitteeni, vaan se että todellakin tunnistan tietyt sienet ja voin niitä turvallisesti syödä!
Kurssin kouluttajana toimi keruutuotetarkastaja Eila Smolander, Orivedeltä. Hän oli valinnut meille neljä sientä jotka opettelisimme. Haaparousku, kehnäsieni, lampaankääpä ja suppilovahvero, yes!
Kävimme ensin teoriassa sienten tunnistamisen, näköislajit, esiintymispaikat ja käsittelyn koululla.
Eväät mukaan ja pakkauduttiin autoon ja huristeltiin Hervannan sienimetsiin!

Mustia torvisieniä

Kartat ja kompassit olivat mukana. Minua pelotti eksyminen, olen kertonutkin, kuinka asfalttiviidakon kasvatti, polulta harhauduttuaan, on pulassa! Mutta kuinka ollakaan, parini, Tuija, kuului VaPePa:an, eli Vapaaehtoiseen PelastusPartioon! Olin hyvässä seurassa!
Ensin kiersimme metsässä koko kööri. Eila näytti meille paikkoja mistä kannattaa, kohteenamme olevia, sieniä etsiä. Seuraavaksi kolusimme metsää pareittain. Sieniä löytyikin mukavasti. Löytyi myös kanttarelleja ja mustia torvisieniä. Ja Eila löysi herkkujen herkun, kuusen herkkusienen. Me muuthan ei sitä oltas tunnettu, mutta mukaanhan se lähti. Kun kerran "sieniguru" oli mukana tunnistamassa!
Keräilyn jälkeen kokoonnuimme autolle ja perkasimme sienet käsittelykuntoon. Ja yleensäkin opimme, minkälainen on sienen myyntikunto. Se on ihan eri juttu, kuin se, että kerää omaan käyttöön.
Kahvin ja ihanan sämpylän syömisen jälkeen, oli vuorossa koe. Eila näytti meille paikan mistä lähtisimme etenemään, aikaa puoli tuntia, tarkoituksena saada kokoon nämä neljä opittua sientä. Kerätä ja puhdistaa ne valmiiksi koriin, ykkösluokan sieniä. Jutella ei saanut muille, kerätä itsenäisesti. Paineet olivat kovat, suppiksia olisi ainakin löydettävä!
Pilli soi lähtömerkiksi ja onneksi, jalkojeni juuressa oli YKSI suppilovahvero. Onnettoman pieni yksilö, mutta kuitenkin! Tuntui että pienet apinat hakkasivat lautasia yhteen päässäni, eikä sieniä näkynyt, niin minkäänlaisia, missään. Ihan kamalaa! Olin edennyt jo puolet matkasta, kun löysin yhden haaparouskun, siis hyvän sellaisen. Vaalean nahan värinen, maitiaisneste vesimäistä, ei värjäydy käsiteltäessä, varsi ontto ja limapintainen. Olin varma tästä!
Kehnäsieniä ei missään, kunnes löysin pari, todella kuppaista. Otin ne kuitenkin mukaan, osaisin kuitenkin tuntomerkit ja sanoisin tietäväni, ettei nämä enään ole kelpaavia yksilöitä. Nuorella yksilöllä helmiäishohteista kehnää lakin huipulla. Varren rengas irtoaa helposti ja renkaan yläpuolella sahalaitaista kuviota. Jalka kuituinen, jalan tyvellä paksuunnosta. Itiöpöly ruskeaa. Lakki säteittäis viiruinen.
Lampaankääpä löytymättä ja pilli soi kokeen päättymisen merkiksi. Eila oli sanonut, että hän "istuttaa" polun varteen kohde sieniä. Jotta kaikilla olisi mahdollisuus löytää kaikki neljä sientä. Joten minäkin osuin lampaankäävän kohdalle, metsästä poistuessani. Metsään oli "istutettu" myös "vääriäkin" sieniä, täytyi siis todellakin tietää mitä kerää! Lampaankääpä kasvaa ryppäinä, lakki liekkimäinen,väri valkoisesta beigeen, pillistö tosi ohut, malto valkoista, hieman kellertävää. Näin, kaikki neljä koossa!

Meikäläisen näyttökoe

Sienet piti asetella muovin päälle ja ne tarkastettiin. Kouluttaja esitti kysymyksiä samalla kerätyistä sienistä. Läpäisin kokeen! Niin kuin muutkin kurssilaiset!

Suppilovahveroita

Kehnäsieniä

Haaparouskuja

Lampaankääpiä

Seuraavaksi takaisin koululle ja meidän piti käsitellä sienet myyntikuntoon. Eli kuivata, suolata ja pakastaa. Käsitellä teoriassa myyntipakkaukset ja -merkinnät ja lainsäädäntöä jne.
Paistettiin pannulla lampaankääpää ja kehnäsientä. Kehnäsieni maistui tosi pähkinäisen hyvälle ja oli lampaankääpäkin ihan jees. Mutta se suu tuntuma, argh, mää en vaan oikein tiedä! Täytyis varmaan totutella enemmän sienten syömiseen!

Suppiksia kuivuriin menossa

Tuollainenkin sienileikkuri on olemassa.
Saa kuivatukseen tasapaksuista siivua.

Haaparouskuja ryöppäyksessä

Sienet suolassa!

Mutta nyt on kuitenkin pienviljelijä emännällä tälläinenkin kortti taskussa! Eihän sitä koskaan tiedä, mitä taitoja elämässään voikaan tarvita!

Harmaan Torpan emäntä, sydämellisesti tervetuloa seuraan!