Rakkautta ja maan antimia

Rakkautta ja maan antimia
Hehku

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Hääpäivän illallinen ravintola Heinätorissa!

Syömään menossa! <3


Meidän hääpäivä on 24. heinäkuuta. Tänä vuonna se osui sunnuntaille. Koska sille päivälle oli kummitytön rippijuhlat tiedossa, juhlistimme 12. hääpäiväämme jo lauantaina.
Yleensä meidän hääpäivän juhlinta käsittää hyvää ruokaa kotona. Joskus minä olen jotain tekemistäkin kehittänyt tärkeäksi päiväksi. Pari vuotta sitten kävimme sisävesiristeilyllä. Kerran vuokrasin meille kanootin pariksi tunniksi ja kävimme opettelemassa "inkkarilla" melontaa.
Tälle hääpäivälle en ollut panostanut mitenkään. Ajattelin, että käydään saunassa ja tehdään jotain hyvää ruokaa lauantaina. Ja mennään ajoissa nukkumaan, kun on se rippijuhliin meno.
Mutta Beibehän yllätti minut iloisesti! Minulla oli naistenviikolla nimpparit ja aamulla herätessäni, keittiön pöydällä oli onnittelukortti. Kortissa vinkattiin, että lahja löytyy ulkoa. Sain häneltä Pepi-päärynän, talvella edesmenneen tilalle.

Silmälaseja voi käyttää myös korttitelineenä! =D


Kortissa vihjattiin myös siitä, että lauantaiksi olisi Tampereella varattuna pöytä oikein ravintelista!
Silloin kun tyttäremme opiskeli Tampereella, ajoin usein häntä kouluun viedessäni Pyynikin torin vieressä olevan Heinäpuiston ohitse. Auton ikkunasta ihailin puistossa kasvavia koristeheinäistutuksia. Puhuin aina Beibelle, että haluaisin joskus käydä puistossa ja syömässä puiston ja Pyynikin torin välissä olevassa ravintola Heinätorissa.



Heinäpuisto ja vanhassa vaakahuoneen talossa sijaitseva ravintola, kunnioittavat Tampereen historiaa. Heinätori oli paikka, missä käytiin heinä- ja eläinkauppaa. Joskus ennen muinoin kaupungin keskustan puutalokorttelien aidatuilla sisäpihoilla, immeiset kasvattivat sikoja ja olipa heillä lehmiäkin. Hevosista nyt puhumattakaan. Olen joskus maininnutkin, että Finlaysonin Tallipihalla oli oikeasti hevostalli.  Nythän se on koko perheen tapahtuma- ja ostospaikka.
Minä kun olen syntynyt 70-luvun alussa, en muista kotieläimiä enään olleen. Hevosia lapsuudessani vielä Tampereen keskustassa joskus saattoi nähdä. Ja varsinkin laitakaupungilla. Minun lapsuudessani kissatkin vielä juoksentelivat vapaana kerrostalojen pihoissa!
Meillä oli klo 19 pöytävaraus ja olimme paikalla hyvissä ajoin. Käytiin ensin puiston heinäistutukset katsomassa. Pettymyksekseni tienviereinen iso istutusalue oli mulloksella. Jotain pientä siihen oli nurkkiin lätkäisty, mutta muuten oli paljaana.



Heinäpuisto  on Tampereen kaupungin rakennuttama ja pienen puiston laidalla on opastetaulu siellä kasvavista kasveista.
Puiston kivetykset olivat kierrätettyjä kaupungin muista puretuista kohteista. 



Heinien keskellä oli hauskasti penkki, johon olisi voinut vaikka istahtaa kuhertelemaan. Mutta ajattelimme mennä jo ravintolan terassille juomaan lasit kuohuvaa, ellei päytämme olisi vielä valmiina. Pöytä oli kuitenkin jo valmis, joten kohotimme maljan meille sitten ihan sisätiloissa. Skool!



Ravintolan Heinätorin menuu oli siinä mielessä hämmentävä, että olisin voinut syödä ihan kaikkea listalta. Valinnan vaikeus tuli eteen! Päädyin kuitenkin hieman tylsästi valmiiseen Heinätori-menuun, koska tarjoilija sai minut vakuutettua pääruokana olevan kukonrinnan aitoudesta. Minähän en broitsua fine dining-ravintolassa syö, enkä juuri muutenkaan ravintolassa!
Beibe lähti rönsyämään ja kokosi ruokansa ala carte-listalta. Huikeaa heittäytymistä!




Alkuruuat tulivatkin ripeästi. Minun kalalautaseni sisälsi keitetyn perunan, silliä, graavi siikaa ja jotain lohimoussea limpunsiivun päällä. Kalakokoelma oli täynnä makuja minun mieleeni. Ei nyt mitään tajunnanräjäyttävää, mutta hyvää!

Minun alkuruoka


Koska emme ehtineet juoda kuohareitamme ennen ruuan saapumista, joimme sitä ruokajuomana. Emme olisi ikinä uskoneet, kuinka hyvin kuohari toimi sillien ja muiden raakojen kalojen kanssa!
Beiben alkuruoka sisälsi savustettua punajuurta, kylmäsavulohta, perunan ja jotain sienisalaattia. Oli kuulemma ihan hyvää settiä sekin!

Beiben alkuruoka


Pääruuaksi minä otin tosiaan sitä kukorintaa. Kiinnosti kovasti, miten sitä hienossa ravintolassa osataan valmistaa. Totesin, että osasivathan he! Kukko maistui tosi miedolle yllätyksekseni. Odotin sen olevan riistaisempaa. Mutta se oli paistettu täydellisen mehevän mureaksi. No myöntää täytyy, että en ole varma, olisinko tiedostanut sen olevan jotain muuta kuin broitsua, jos en olisi tiennyt. Mutta olihan se nyt satakertaa mehevämpää kuin kamalat ja kuivat broilerin ohutfileet!

Kukonrintaam perunakakku ja olikohan bataattipuree ja vihanneksia.


Itse ravintoloitsija-isäntäkin oli paikalla. Koska ilta oli hiljainen, hänellä oli aikaa seurustella asiakkaiden kanssa. Hän kertoi kukonlihan tulevan Huittisten Vampulasta. Koska minä olen ikuinen epäilijä, kotona googletin. Ja kas, kyllä vain sieltä löytyy kukkokasvattamo. Jäi kysymättä, mistä Beiben syömän helmikanan liha ravintolaan tulee. En ole koskaan kuullut niitä olevan kuin harrastajilla.

Helmikanaa, vihanneksia, ohrattoa ja madeirakastiketta.

Vaikka oman annokseni lisukkeet olivat maittavia, ei ne silti vetäneet herkullisuudessaan vertoja Beiben annoksen ohratolle ja madeirakastikkeelle.
Ruokajuomaksi olimme valinneet Pyynikin käsityöläispanimon Heinätori-oluen. Se maistui kyllä erehdyttävästi samalta, kuin saman panimon tekemä Kangasalan juhlaolut. Sitä ostimme viime kesänä pullot. No ihan sama, hyvin se kuitenkin toimi ruuan kanssa!


Minulle oli jälkkäriksi creme brulee ja Beibelle mansikkapannacotta. Minulle iski hieman annoskateus, kun näin Beiben kauniin jälkiruuan.

Mansikkapannacotta


 Mutta ihan turhaa, creme brulee oli paras sellainen, minkä olen koskaan syönyt!
Joimme vielä hyvät kahvit jälkiruuan kera.

Creme brulee


Me pidimme ravintola Heinätorista, sen tunnelmasta ja ruuasta. Meistä oli hienoa, että ravintoloitsia kertoi rakennuksen ja sen ympäristön historiasta. Seinillä on myös vanhoja valokuvia Heinätorin ja Pyynikin urheilukentän tapahtumista.


Yläkuvassa on rusettiluistelutapahtuma.




Minä olen "joutunut" koko kouluaikani kiertämään Pyynikin urheilukentän eli Urtsun rataa. Talvella käytiin luistelemassa koulun kanssa siellä.
Mutta järjestettiinhän siellä mukavia rusettiluistelutapahtumia lapsuudessani. Kuuma ja makea mehu on jäänyt mieleen. Nykyihmiset ja varsinkin naiset, tuntevat Urtsun Likkojen Lenkin tapahtumapaikkana.

Nukenvaunujen työntökisat joskus muinoin! ='D
Ravintola Heinätorin hintataso ruuan suhteen oli edullinen. Tälläinen tavallinen duunarikin voi käydä siellä syömässä hienosti. Juomien hintataso sen sijaan yllätti meidät. Kuohuviinilasit maksoivat 11e/lasillinen ja olut 7e/pullo.
Jokatapauksessa voisimme mennä sinne syömään uudelleenkin, varsinkin näin kesäaikaan. Ravintolalla on nimittäin isohko, viihtyisän oloinen terassi.

Seinillä kasvoi reheviä köynnöksiä.

Vanhoihin tikkaisiin oli ripustettu lyhtyjä!

Ennen poislähtöämme, minä poikkesin naistenhuoneessa. Viehätyin niiden siisteydestä ja vanhoista ovista. Niissä oli sellaiset vanhan aikaiset lukotkin.


Ravintola Heinätorista jäi meille kertakaikkisen mukava fiilis. Pieni ja idyllinen ravintola, jossa saimme hyvää palvelua.

Varsinaisena hääpäivänä, lähdimme illalla vielä melomaan kanootilla. Siinä jos missä punnitaan parisuhteen toimivuutta.



Mutta hyvin ne melat kauhoivat tahtiin! Muutaman tunnin reissun jälkeen olimme tosi väsyneitä, mutta vielä sovussa ja onnellisesti naimisissa! ='D


keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Naapureita joka nurkalla!



Apua! Meidät on piiritetty! Talon joka nurkka on vallattu ja jopa ikkunalaudalla pesitään!
Kyllä, siis pesitään! Nyt ei siis ole kyse talonvaltaaja ihmisistä, vaan linnuista. Ei Beiben kanssa kyllä toista tällästä kesää muisteta, jolloin meidän talo olisi ollut näin "asuttu".
Tää meidän pieni pirtti on ulkovuoreltaan sitä sellasta hemmetin rumaa hiekkapintaista levyä. Yläosastaan talo on laudoitettu. Ja siellä laudoituksen ja levyn välissähän on sitten kiva asustella. Varpusten nimittäin! Ja jos oikein tarkkoja ollaan, niin pikkuvarpusten. Ne alkoivat pesintäpuuhat jo varhain keväällä ja niillä on ainaskin toiset, jos ei kolmannetkin poikueet meneillään. Parit "pennut" ollaan nähty lentoharjoituksissa.



Se on sitten toinen juttu se, että kuinka hyvää talolle tämä tälläinen pesintä tekee. Ei varmaan hyvääkään, mutta milläs estät! Jossain vaiheessa olisi tarkoitus vetää uusi ulkovuoraus taloon. Josko siinä samalla sitten tekisi estotoimenpiteitä!
Varpuset ovat tosi arkoja, ottaen huomioon tämän näin läheisen kanssakäymisen ihmisen kanssa. Olen yrittänyt kuvata niitä, kun ne idyllisesti istahtavat köynnöstuen kaaren päälle. Tai, kun ne porukalla istuvat kanalan aidan päällä ja odottavat, kun olen kaurat viskonut kanoille. Mutta heti kun kameran kohotan, kuuluu vain siritys ja lehahdus ja varpuset ovat tiessään. Sorruin jopa väijymään niitä kana-aitauksen nurkassa. Puoli tuntia maltoin katsella niiden ilakointia naapurin metsässä ja luovutin. Ei ole nyt sitten esittää teille sympaattisia varpuskuvia.



Tämä talonvaltaushan ei rajoitu pelkästään asuinrakennukseen; myös ulkosauna ja puimala on vallattu. Eri lintujen toimesta tosin!

Tälläinen kierteli lammen yllä. Ei sentäs pesi nurkissa!


Heti kun nähtiin pääskysten ilmaantuvan Leppäen ilmatilaan, Beibe avasi navetan parvelle luukun. Niinkuin joka kevät. Mutta nämä kiittämättömät haarapyrstöt eivät meinaa millään kelpuuttaa navetan parvea ja heinälatoa. Ne pyrkivät puimalaan sisälle ja talliin. Me taas ollaan sitä mieltä, että navetta, puruvarasto ja räystäiden aluset saavat niille riittää. No, jossain vaiheessa ne luovuttavat. Viimeistään silloin, kun munat on pesässä. Ja sitten uudestaan yritetään, kun eka satsi poikasia on pesästä ulkona. Ja me olemme valmiina sulkemassa ovia!



 Joku voi pitää meitä raukkiksina, kun emme päästä pääskysiä puimalaan ja talliin. Syyt ovat seuraavanlaiset; ne paskovat joka paikan! Ensimmäisenä Leppämäkivuonnamme, meistä oli kovin hellyyttävää, kun pääskyset asuttivat puimalaa. Hymy hyytyi, kun traktori ja kaikki rakennustarvikkeet olivat linnunpaskassa. Oli kiva laittaa seinille kipsilevyä, mikä oli ihan shaissessa. Ja kattopaneleista puhumattakaan. Kyllähän niitä tietysti puhdistettiin, mutta kuitenkin!
Talliin en halua niitä päästää sen vuoksi, että jos elukat ovat sisällä, minä pidän hyttysverkkoa ovessa. Joskus pääskyset ovat päässeet pesänsä rakentamaan "salaa" tallin puhaltimen päälle. Silloin ne ovat saaneet jälkikasvunsa rauhassa kasvattaa siellä. Mutta onhan se nyt tosi ärsyttäävää, kun aina unohdat, että tallissa on pääskyjä ja ovesta tullessasi, meinaa lintu tulla ottikkoon. Kerrottakoon nyt, että meidän tallin ovi on ihan sellanen normioven kokoinen. Siitä ei mahdu iso ihminen ja pääsky yhtäaikaa! ;D



Yksi aikas rasittava naapuri on ollut käpytikka. Se ei tänä onneksi ole meidän tontilla pesinyt muutamaan vuoteen. Ei siitä muuta harmia ole ollut, mutta ne poikaset ovat tosi äänekkäitä. Naapurin metsässä, puimalan takana on ollut pesä lahossa puussa. Ne poikaset pitivät viikkotolkulla ihan jäätävää möykkää!




Meillä oli joskus sellanen laho pihlaja ihan keskellä pihaa. Monta vuotta peräkkäin käpytikka pesi siinä. Oikeasti meinas mennä hermo niihin poikasten huutamiseen. Käpytikka siirtyi onneksi ympäröiviin metsiin, kun se meidän pihlaja oli pakko kaataa!
Mutta tikka tuo kuitenkin poikasiaan meidän tontille. On ollut kiva seurata, kun se ruokkii vielä isoja ja pesästä lähteneitä poikasiaan.



Meillä on myös ollut tänä kesänä sellaisia hiljaisia ja huomaamattomiakin lintunaapureita. Harmaasiepot ovat ottaneet ulkosaunan räystäidenaluset omikseen. Monta vuotta Beiben on pitänyt ne laudoittaa, mutta aina tulee jotain tärkeämpää. No, nyt ne on asutut!



Harmaasiepon poikaset ovat ihan hiljaisia. Ne eivät pidä mitään sirkutusta, kun emo tuo niille safkaa. Kyllä huomaa, että ne ovat erikoistuneet pesimään avoimilla ja näkyvillä paikoilla.
Meillä on Maurin ulkolelukokoelma ulkoeteisen ikkunalaudalla. Tässä noin kuukausi sitten huomasimme, että ikkunalaudalle oli tuotu heinää ja pieniä risuja. Eikä mennytkään kuin pari päivää, kun harmaasieppohan se katseli meitä ikkunasta sisälle!







Kolme munaa pesään ilmaantui, mutta kaksi niistä vain kuoriutui. Anteeksi kaikki lomalaiset, mutta me olemme olleet jotenkin mielissämme näistä pilvisistä ja sateisista keleistä. Olimme meinaan ihan varmat, että munat, emo tai viimeistään poikaset paistuvat eteläseinustalla olevalla ikkunalla.




Poikasten kehittymistä on ollut ihana seurata! Eräänäkin aamuna töihin lähtiessämme, näimme emon tunkevan niin maan isoa yökköstä poikasen suuhun, että ajattelimme sen tukehtuvan. Mutta sinne kurkkuun se sitten hujahti!




Yhtenä päivänä ensin toinen pikkusiepoista nousi pesästä ikkunalaudalle. Ja melkein samantien ne olivat hävinneet pesästä.

Kuuma!






Näin isojen sieppojen käyvän minun kasvimaallani ahkeraan, joten jälkikasvu oli varmasti siellä. Kunhan nyt eivät joutuisi minkään pedon suuhun!



sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Huovilan puisto, Lassilan tila ja Ainola

Näkymä Huovilan puistosta


 Kesäkuussa olimme Beiben kanssa kesälomalla. Olin jo pitkään suunnitellut, että lomallamme käymme ainakin Huovilan puistossa Kärkölässä ja Lassilan tilalla Tuusulassa. Etelän reissussa siis! =D
Meillä oli, näin jälkeen päin muistellen, paljon paremmat kesälomakelit kuin niillä "raukoilla", jotka ovat valinneet/saaneet lomansa heinäkuussa. Mutta helteen lomaan mahtui sateisia päiviäkin. Kuten tämä meidän reissupäivämme; koko aamun ja päivän tiputti vettä taivaalta. Vaikka aamu-tv:n meteorologi juhlallisesti poutaa kyseiselle päivälle povasikin. Eihän me nyt muuten oltaisi edes mihinkään lähetty!



Huovilan puisto oli meidän pääkohteemme, mutta halusin jonkin muunkin paikan sisällyttää samaan kotoa lähtemisen vaivaan. Lassilan tila valitsin lähinnä sen takia, että naapuripitäjän Hankkijalta en ole saanut kananrehua. Alkukeväästä sain rehua isoille kanoille, mutta tipurehu oli loppu. Kesäkuussa sain sitä tipurehua, mutta isot kanat jäi ilman. No, ne nyt pärjää kesällä ötököitä, heinää ja kauraa syöden.
No, joka tapauksessa, olen joskus jostain kananäyttelystä ostanut Lassilan tilan kananrehua, rypsirouhetta ja härkäpapurouhetta. Ajattelin, että käydään sitten kahvilla samalla heidän aittakahvilassaan ja katsellaan eri kanarotuja, mitä heillä on näytillä.
Siellä Huovilan puistossa oli myös mahdollisuus kahvitella ja niin me myös tehtiinkin. Itse puistoon ei ollut sisäänpääsymaksua, mutta halusimme katsastaa museorakennustenkin näyttelyt. Sisäänpääsymaksu museoalueelle oli 5e.





Ne nyt olivat sitä vanhaa peruskamaa. Mutta sauna oli kiinnostava; siellä oli sellaiset kuppaussarvet. Siis ihan lehmänsarvista tehdyt. En ole livenä sellaisia koskaan nähnyt!





Yhdessä rakennuksessa oli vanhoja hevosvehkeitä. Onhan niitäkin tullut jonkin verran matkan varrella nähtyä. Mutta aina ne vaan jotenkin kiinnostaa!
Varsinkin sellainen pieni reki, mikä näyttelyssä oli. Olen pari kertaa aiemminkin tuollaiseen jossain näyttelyssä törmännyt, mutta nehän ei koskaan ole valitettavasti myytävänä.

Ihana pikkureki!


Jos jollakulla teistä lukijoista sattuu tälläinen olemaan jossain jemmassa, olisin halukas sen ostamaan. Olen etsinyt tuommoista niin kauan kuin minulla on noita poneja ollut. Tommosella pikkureellä olisi aikas käheetä tyypitellä korskean shettiksen vetämänä! ='D

Tämmöinen olisi hakusessa!


Rakennusten näyttelyanti kierrettyämme, lähdimme itse puistoon. Puiston opas neuvoi meitä, miten puisto kannattaisi kiertää.
Kävimme ensin katsomassa keskeneräiseksi jääneen linnan perustuksia. Kivijalkaan oli perustettu ruusutarha. Jotkin ruusuista oli kukassa ja tuoksuivat ihanalle sateesta huolimatta.

Ruusutarha




Huovilan puistolla on kiehtova tarina. Se kannattaa käydä nettisivuilta lukemassa, en jaksa sitä tähän sen enempää alkaa selventämään. Mutta sen verran kerron, että se on Carl Constantin Collinin perustama englantilaistyylinen maisemapuisto, joka on restauroitu 1900-luvun alun asuunsa. Hän perusti sen ratsastuspuistokseen ja tuotti sinne ulkomailta harvinaisia kasveja. Puistossa on useita lampia lumpeineen ja kurjenmiekkoineen.




Mutta... en tiedä, miksi emme kovinkaan paljoa puistosta vaikuttuneet. Siihen voi olla montakin eri syytä, joista sää oli yksi. Vettä vihmoi silleen ärsyttävästi koko ajan. Vaikka meillä oli sontsat mukana, kastuimme osittain ja olimme kylmissämme. Myös yksi syy oli varmasti se, ettei puistossa kukkinut mikään. Paitsi ne muutamat ruusut.



Yhdessä isossa lammessa huomasimme lumpeenlehden näköistä kasvia. Emme olleet sellaista nähneet koskaan missään. Mutta kukkia ei ollut siinäkään.



Puiston kierrettyämme olo oli hieman pettynyt. En tiedä mitä puistolta odotimme, mutta emme kierrokselta oikein mitään saaneetkaan. Piruilinkin Beibelle, että puiston infosta pitäisi saada keppihevoset, jotta puiston voisi kiertää "ratsain". Jotta pääsisi oikeaan fiilikseen!
Tai aurinkoisella ilmalla, naisille sellaiset pitsireunaiset päivävarjot ja miehille kävelykepit. Ja sitten voisi kävellä käsikynkässä, silleen rauhallisesti askeltaen ja kikatellen, puiston ympäri.

Hieno lamppu ruususaunassa!


Puiston infon vieressä oli myynnissä kasveja, mitä puistossa oli kasvamassa. Bongasin Papulan ruusun ja sen ostinkin.

Papula lähti meidän matkaan 10 euron hintaan.


Olimme jo lähdössä, kun puiston opas kysyi olemmekko käyneet katsomassa infon seinillä olevia valokuvia. Olimme luulleet, että info oli kiinni. Opas lähti meidän mukaamme esittelemään vanhoja valokuvia.
Ja se pelastikin paljon meidän puistovierailuamme! Opas kertoi puiston historiasta ja itse Collinista. Vaikka olinkin lukenut etukäteen tyypistä ja puiston historiasta, opas kertoili kaikkia herkullisia yksityiskohtia ja avasi taustaa valokuvista.
Kysyin häneltä näkemästämme lumpeen näköisestä kasvista. Hän kertoi sen olevan lammikki. Tyypillinen lampien kasvi etelä-Ruotsissa. Sitä ei tiedetä, miten se on Huovilan puistoon joutunut, mutta istutettu sitä ei sinne ole. Lammikki ei ole mikään "hyvis", vaan valtaa aikas tehokkaasti alaa. Joten ei välttämättä mikään haluttu harvinaisuus!

Huovilan puiston museorakennuksia!


Matka jatkui kohden Tuusulaa ja Lassilan tilaa. Matkalla pidettiin ruokatauko Juustoportin myymälä-kahviossa. Ruoka oli ihan sellaista perusmättöä. Mahan täytettä, mutta nälkä siitä lähti.

Kävin lypsämässä meille vähän ruokajuomaa! ='D


Lassilan tila osittautui pienemmäksi, mitä oli kuvitellut. Mutta sitä rehua sain! Pari säkkiä ostin ja vähän muutakin meille ihmisille. Härkäpapuja ja vehnäsuurimoita. Myymälässä olisi ollut vaikka minkälaisia luomuryynejä!

Ostokset


Kahvittelimme kaupanpäällisiksi siellä aittakahviossa ja saimme käydä kanojakin katsomassa. Saimme tosi ystävällistä ja vieraanvaraista palvelua. Harmi kun ei juurikaan ole asiaa noille seuduille! Kävisin mielelläni hakemassa kanoilleni heidän rehuaan ja syöttäisin sitä niille paljon mieluummin kuin teollista rehua!

Kahvion seinällä oli eri kanarotujen kuvia. Löytyi Buff Orpingtonkin!

Kananhoitajalle ohjeita!

Paduan

Plymount rock-kukko

Silkkikanoja


Lassilan tilaa etsiessämme, ajoimme erään paikan ohi, jossa on ollut tarkoitus joskus vierailla. Jean ja Aino Sibeliuksen kodissa, Ainolassa. Koska suoriuduimme Lassilasta niin nopeasti, päätimme poiketa takaisin tullessamme tsekkaamassa suuren säveltäjämestarin kotinurkat. Sadekin oli sopivasti loppunut ja aurinko paistoi ihanasti.



Ainola on kiinnostanu minua suuresti sen jälkeen, kuin luin Kodin Pellervo lehdestä artikkelin Aino Sibeliuksesta. Hänhän viljeli kovasti Ainolan mailla ja heidän taloutensa oli pitkälti omavarainen taitavan emännän ansiosta.
Itse talohan oli tosi hieno! Vain alakerrassa sai vierailla, yläkerta oli suljettu yleisöltä paloturvallisuus syistä. Sisällä talossa ei saanut valokuvata.



Oli hieno vierailla keittiössä, missä oli kokattu ruokaa kuuluisille suomalaisille taiteilijavieraille. Ja todellakin säilötty ja tehty ruokaa ihan tosissaan omavaraisuustaloudessa. 
Talossa oli hienoja tauluja, kuuluisilta taiteilijakamuilta! Astiastot, joilla vieraita oli kestitty, olivat esillä kaapeissa. Itse emäntä oli kaapit suunnitellut, kuten käsittääkseni ulkosaunarakennuksen vesijärjestelmän. Aino Sibelius ei ollut mikään tyhmä naikkonen! Hän oli puhunut useita kieliä, toiminut lastensa kotiopettajana ja vaikka mitä. Mutta hänen pääasiallinen "työnsä" oli tukea miestään tämän säveltäessään ja hoitaa perheen talous. Minä sanoin Beibelle, että en aio olla ihan yhtä hyvä vaimo hänelle! Mutta sen hän taitaa jo tietääkkin. Tosin minullekkaan ei olla sinfoniaa säveltämässä! Heh heh!




Taas yllätyttiin vanhan keittiöpuutarhan pienuudesta. Tai siitä missä se on ollut. Jos Aino on saanut tuollaisella pikkuläntillä kasvatettua perheensä talven ruuat, niin rispektiä hänelle tosi paljon!



Omenapuita ja marjapensaita oli puutarhassa jäljellä, sekä kukkapenkkejä. Mutta kasvimaan paikalla oli pelkkää nurmikkoa. Olen nähnyt kyllä vanhoja kuvia Ainolan kasvimaasta. Olisi ollut tosi hienoa, jos kasvimaakin olisi ollut kunnostettu vanhaan kukoistukseensa. Ja näin kunnioitettu naista, joka mahdollisti miehensä suuret sävellystyöt. Olisiko meillä Finlandiaa ilman Aino Sibeliusta? Tuskin, sitä mieltä minä olen!

Sibeliuksen pariskunta on haudattu puutarhan peräosaan.