Rakkautta ja maan antimia

Rakkautta ja maan antimia
Hehku

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Huovilan puisto, Lassilan tila ja Ainola

Näkymä Huovilan puistosta


 Kesäkuussa olimme Beiben kanssa kesälomalla. Olin jo pitkään suunnitellut, että lomallamme käymme ainakin Huovilan puistossa Kärkölässä ja Lassilan tilalla Tuusulassa. Etelän reissussa siis! =D
Meillä oli, näin jälkeen päin muistellen, paljon paremmat kesälomakelit kuin niillä "raukoilla", jotka ovat valinneet/saaneet lomansa heinäkuussa. Mutta helteen lomaan mahtui sateisia päiviäkin. Kuten tämä meidän reissupäivämme; koko aamun ja päivän tiputti vettä taivaalta. Vaikka aamu-tv:n meteorologi juhlallisesti poutaa kyseiselle päivälle povasikin. Eihän me nyt muuten oltaisi edes mihinkään lähetty!



Huovilan puisto oli meidän pääkohteemme, mutta halusin jonkin muunkin paikan sisällyttää samaan kotoa lähtemisen vaivaan. Lassilan tila valitsin lähinnä sen takia, että naapuripitäjän Hankkijalta en ole saanut kananrehua. Alkukeväästä sain rehua isoille kanoille, mutta tipurehu oli loppu. Kesäkuussa sain sitä tipurehua, mutta isot kanat jäi ilman. No, ne nyt pärjää kesällä ötököitä, heinää ja kauraa syöden.
No, joka tapauksessa, olen joskus jostain kananäyttelystä ostanut Lassilan tilan kananrehua, rypsirouhetta ja härkäpapurouhetta. Ajattelin, että käydään sitten kahvilla samalla heidän aittakahvilassaan ja katsellaan eri kanarotuja, mitä heillä on näytillä.
Siellä Huovilan puistossa oli myös mahdollisuus kahvitella ja niin me myös tehtiinkin. Itse puistoon ei ollut sisäänpääsymaksua, mutta halusimme katsastaa museorakennustenkin näyttelyt. Sisäänpääsymaksu museoalueelle oli 5e.





Ne nyt olivat sitä vanhaa peruskamaa. Mutta sauna oli kiinnostava; siellä oli sellaiset kuppaussarvet. Siis ihan lehmänsarvista tehdyt. En ole livenä sellaisia koskaan nähnyt!





Yhdessä rakennuksessa oli vanhoja hevosvehkeitä. Onhan niitäkin tullut jonkin verran matkan varrella nähtyä. Mutta aina ne vaan jotenkin kiinnostaa!
Varsinkin sellainen pieni reki, mikä näyttelyssä oli. Olen pari kertaa aiemminkin tuollaiseen jossain näyttelyssä törmännyt, mutta nehän ei koskaan ole valitettavasti myytävänä.

Ihana pikkureki!


Jos jollakulla teistä lukijoista sattuu tälläinen olemaan jossain jemmassa, olisin halukas sen ostamaan. Olen etsinyt tuommoista niin kauan kuin minulla on noita poneja ollut. Tommosella pikkureellä olisi aikas käheetä tyypitellä korskean shettiksen vetämänä! ='D

Tämmöinen olisi hakusessa!


Rakennusten näyttelyanti kierrettyämme, lähdimme itse puistoon. Puiston opas neuvoi meitä, miten puisto kannattaisi kiertää.
Kävimme ensin katsomassa keskeneräiseksi jääneen linnan perustuksia. Kivijalkaan oli perustettu ruusutarha. Jotkin ruusuista oli kukassa ja tuoksuivat ihanalle sateesta huolimatta.

Ruusutarha




Huovilan puistolla on kiehtova tarina. Se kannattaa käydä nettisivuilta lukemassa, en jaksa sitä tähän sen enempää alkaa selventämään. Mutta sen verran kerron, että se on Carl Constantin Collinin perustama englantilaistyylinen maisemapuisto, joka on restauroitu 1900-luvun alun asuunsa. Hän perusti sen ratsastuspuistokseen ja tuotti sinne ulkomailta harvinaisia kasveja. Puistossa on useita lampia lumpeineen ja kurjenmiekkoineen.




Mutta... en tiedä, miksi emme kovinkaan paljoa puistosta vaikuttuneet. Siihen voi olla montakin eri syytä, joista sää oli yksi. Vettä vihmoi silleen ärsyttävästi koko ajan. Vaikka meillä oli sontsat mukana, kastuimme osittain ja olimme kylmissämme. Myös yksi syy oli varmasti se, ettei puistossa kukkinut mikään. Paitsi ne muutamat ruusut.



Yhdessä isossa lammessa huomasimme lumpeenlehden näköistä kasvia. Emme olleet sellaista nähneet koskaan missään. Mutta kukkia ei ollut siinäkään.



Puiston kierrettyämme olo oli hieman pettynyt. En tiedä mitä puistolta odotimme, mutta emme kierrokselta oikein mitään saaneetkaan. Piruilinkin Beibelle, että puiston infosta pitäisi saada keppihevoset, jotta puiston voisi kiertää "ratsain". Jotta pääsisi oikeaan fiilikseen!
Tai aurinkoisella ilmalla, naisille sellaiset pitsireunaiset päivävarjot ja miehille kävelykepit. Ja sitten voisi kävellä käsikynkässä, silleen rauhallisesti askeltaen ja kikatellen, puiston ympäri.

Hieno lamppu ruususaunassa!


Puiston infon vieressä oli myynnissä kasveja, mitä puistossa oli kasvamassa. Bongasin Papulan ruusun ja sen ostinkin.

Papula lähti meidän matkaan 10 euron hintaan.


Olimme jo lähdössä, kun puiston opas kysyi olemmekko käyneet katsomassa infon seinillä olevia valokuvia. Olimme luulleet, että info oli kiinni. Opas lähti meidän mukaamme esittelemään vanhoja valokuvia.
Ja se pelastikin paljon meidän puistovierailuamme! Opas kertoi puiston historiasta ja itse Collinista. Vaikka olinkin lukenut etukäteen tyypistä ja puiston historiasta, opas kertoili kaikkia herkullisia yksityiskohtia ja avasi taustaa valokuvista.
Kysyin häneltä näkemästämme lumpeen näköisestä kasvista. Hän kertoi sen olevan lammikki. Tyypillinen lampien kasvi etelä-Ruotsissa. Sitä ei tiedetä, miten se on Huovilan puistoon joutunut, mutta istutettu sitä ei sinne ole. Lammikki ei ole mikään "hyvis", vaan valtaa aikas tehokkaasti alaa. Joten ei välttämättä mikään haluttu harvinaisuus!

Huovilan puiston museorakennuksia!


Matka jatkui kohden Tuusulaa ja Lassilan tilaa. Matkalla pidettiin ruokatauko Juustoportin myymälä-kahviossa. Ruoka oli ihan sellaista perusmättöä. Mahan täytettä, mutta nälkä siitä lähti.

Kävin lypsämässä meille vähän ruokajuomaa! ='D


Lassilan tila osittautui pienemmäksi, mitä oli kuvitellut. Mutta sitä rehua sain! Pari säkkiä ostin ja vähän muutakin meille ihmisille. Härkäpapuja ja vehnäsuurimoita. Myymälässä olisi ollut vaikka minkälaisia luomuryynejä!

Ostokset


Kahvittelimme kaupanpäällisiksi siellä aittakahviossa ja saimme käydä kanojakin katsomassa. Saimme tosi ystävällistä ja vieraanvaraista palvelua. Harmi kun ei juurikaan ole asiaa noille seuduille! Kävisin mielelläni hakemassa kanoilleni heidän rehuaan ja syöttäisin sitä niille paljon mieluummin kuin teollista rehua!

Kahvion seinällä oli eri kanarotujen kuvia. Löytyi Buff Orpingtonkin!

Kananhoitajalle ohjeita!

Paduan

Plymount rock-kukko

Silkkikanoja


Lassilan tilaa etsiessämme, ajoimme erään paikan ohi, jossa on ollut tarkoitus joskus vierailla. Jean ja Aino Sibeliuksen kodissa, Ainolassa. Koska suoriuduimme Lassilasta niin nopeasti, päätimme poiketa takaisin tullessamme tsekkaamassa suuren säveltäjämestarin kotinurkat. Sadekin oli sopivasti loppunut ja aurinko paistoi ihanasti.



Ainola on kiinnostanu minua suuresti sen jälkeen, kuin luin Kodin Pellervo lehdestä artikkelin Aino Sibeliuksesta. Hänhän viljeli kovasti Ainolan mailla ja heidän taloutensa oli pitkälti omavarainen taitavan emännän ansiosta.
Itse talohan oli tosi hieno! Vain alakerrassa sai vierailla, yläkerta oli suljettu yleisöltä paloturvallisuus syistä. Sisällä talossa ei saanut valokuvata.



Oli hieno vierailla keittiössä, missä oli kokattu ruokaa kuuluisille suomalaisille taiteilijavieraille. Ja todellakin säilötty ja tehty ruokaa ihan tosissaan omavaraisuustaloudessa. 
Talossa oli hienoja tauluja, kuuluisilta taiteilijakamuilta! Astiastot, joilla vieraita oli kestitty, olivat esillä kaapeissa. Itse emäntä oli kaapit suunnitellut, kuten käsittääkseni ulkosaunarakennuksen vesijärjestelmän. Aino Sibelius ei ollut mikään tyhmä naikkonen! Hän oli puhunut useita kieliä, toiminut lastensa kotiopettajana ja vaikka mitä. Mutta hänen pääasiallinen "työnsä" oli tukea miestään tämän säveltäessään ja hoitaa perheen talous. Minä sanoin Beibelle, että en aio olla ihan yhtä hyvä vaimo hänelle! Mutta sen hän taitaa jo tietääkkin. Tosin minullekkaan ei olla sinfoniaa säveltämässä! Heh heh!




Taas yllätyttiin vanhan keittiöpuutarhan pienuudesta. Tai siitä missä se on ollut. Jos Aino on saanut tuollaisella pikkuläntillä kasvatettua perheensä talven ruuat, niin rispektiä hänelle tosi paljon!



Omenapuita ja marjapensaita oli puutarhassa jäljellä, sekä kukkapenkkejä. Mutta kasvimaan paikalla oli pelkkää nurmikkoa. Olen nähnyt kyllä vanhoja kuvia Ainolan kasvimaasta. Olisi ollut tosi hienoa, jos kasvimaakin olisi ollut kunnostettu vanhaan kukoistukseensa. Ja näin kunnioitettu naista, joka mahdollisti miehensä suuret sävellystyöt. Olisiko meillä Finlandiaa ilman Aino Sibeliusta? Tuskin, sitä mieltä minä olen!

Sibeliuksen pariskunta on haudattu puutarhan peräosaan.

4 kommenttia:

  1. Upee tuo rokkikukko!
    Mä olen lapsena nähnyt kun tätiä kupattiin tollasilla lehmänsarvilla. Veri lensi ja saunassa oli kuuma kuin helvetissä. Poltin pikku kätöseni oven kahvassa ja sain saunakammon vuosiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua! Vähemmästäkin alkaa saunominen pientä lasta hirvittämään! ='D

      Poista
  2. Minä olen lapsena nähnyt televisiosta kuppausta sarvilla, ja muistan olleeni ihan kauhuissani, D!

    VastaaPoista
  3. Joo, telkkarista minäkin olen nähnyt ja vaikea uskoa, että se olisi jotenkin parantavaa!

    VastaaPoista