 |
| Kanttarellipiiras! |
Olen joskus maininnutkin, että olemme Beiben kanssa sellaisia myöhäisherännäisiä sienten syömisen kanssa. Kummankaan meidän lapsuudenkodeissa ei sieniä ole syöty.
Minä opin syömään herkkusieniä ollessani Finlaysonin työmaaruokalassa keittiöapulaisena. Mutta mitään metsäsieniä en syönyt. Herkkusienillä Beibekin sientensyöntiuransa aloitti.
Pikkuhiljaa oltiin sitten tänne Leppämäkeen muutettuamme alkaneet miettimään, että voisikohan pihassa joka kesä kasvavia keltaisia sieniä syödä. Kuitenkin vuosikaudet kanttarelleiksi tunnistetut "herkut" annettiin jollekulle halukkaalle. Tai sitten Beibe vaan ajeli Massikalla niiden yli tylysti!
Vajaat kymmenen vuotta ollaan sitten kanttarelleja, suppilovahveroita ja mustiatorvisieniä syöty. Siis, jos ollaan niitä löydetty. Meidän "sienisilmät" ovat niin kehittymättömät, ettemme löydä sieniä metsistä kuin sattumalta. Vaikka kävinhän minä sen sienipoimijakurssinkin. Tunnistan kyllä kurssilla opitut sienet, jos vain niitä löytäisin!
Mutta kuten jo edellä mainitsin, meidän pihassa kasvaa joka kesä kanttarelleja. Ei nyt mitenkään hirmuisesti, mutta kyllä niistä kerran pari yleensä syö. Tämä kesä ei ole poikkeus. Muutamassa paikassa alkaa keltaiset nupit nousemaan. On kuin vanhat tutut tapaisi taas pitkästä aikaa!
Uusiakin tuttavuuksia on tontillemme alkanut putkahtelemaan. Tatteja! Viime kesänä niitä nousi muutama ensimmäisen kerran. Olipa joukossa oikein se "The Tatti" eli herkkutatti!
 |
| "The Tatti"! |
 |
| Oho, tää olikin jo siilille varattu! |
Kolme vuotta sitten, meidän takapiha kaivettiin ihan auki ja meille vedettiin vesi- ja viemäriputket. Saatiin kunnallinen vesi! Meidän kaivoista loppui joka vuosi vesi, joten nyt oli yksi murhe pois.
No, olisiko tämä pihan totaalinen mylläys ja lisämaan tuonti johtanut tähän tatti-ilmiöön? Kuka tietää, mutta nyt niitä kuitenkin pukkaa!
Ei niitäkään nyt ihan ovista ja ikkunoista tule, mutta kymmenisen pikkutattia olen kerännyt. Niihin mato kaivautuu herkästi, joten olen ne ihan pikkasina kerännyt.
 |
| Suloisia, pikkutatteja! Beibe sanoi näitä Daltonin tateiksi. Muistatteko veljekset Lucky Lukesta? |
Koska ollaan Beiben kanssa tämä viikko eri vuoroissa, olen viipaloinut tatit kuivumaan. Haluan, että syödään ne yhdessä.
Täytyy viikonlopuksi etsiä jokin hyvä tattipastan tai -risoton ohje. Saadaan sitten viettää yhteistä laatuaikaa herkullisen ruuan parissa!
Otin kyllä hieman jo suutuntumaa ja kävin Maurin kanssa mettässä kanttarelleja katselemassa. Muutaman löysinkin ja paistoin ne voissa sipulin kanssa. Paahdoin pari leipäpalaa ja söin pikkusienet niiden kanssa. Täytyy kyllä myöntää, että olen ollut tosi tyhmä, kun en ole kanttarelleja joskus muinoin syönyt! Ainakin näin ne on todellista herkkua!
 |
| NAM! |
Minä olen jo muutaman vuoden ajan ajatellut opetella syömään sieniä, kotona niitä kyllä syötiin, mutta muistan vain jonkun sienikastikeen missä oli limaisia miltään maistumattomia sieniä, olisi voinut kuvitella limaisia etanoita syövänsä, raakana. Tämä ruoka ei kyllä ollut kotona joten vanhempia ei voi syyttää. Ehkäpä sitä tänä vuonna ehtisi sieniä etsimään.
VastaaPoistaKanttarellit, suppikset, mustat torvisienet ja tatit ovat helppoja opetella sitä syömistä. Ovat tosi miedon makuisia ja niissä ei se suutuntuma ole niin ällö. Varsinkin, kun pilkkoo tarpeeksi pieniksi!
PoistaToi onkin sitten ihan oma ongelmansa, meinaan ajanpuutetta. Varsinkin kun ei oikeen tiedä mistä niitä sieniä hakisi! ='D
Meillä on sieniä syöty jo ikuisuus, jo lapsuuskodissa ja miehen opetin heti sieniruuille ja keräämään. Appiukko on Karjalasta ja hänenkin kotona sieniä on syöty, mutta nykyään hän kärsii trehaloosi-intoleranssista, joten sienten syönti on jäänyt. Anopin sienitaidot ovat olleet aina hyvin alkukantaisia ja melkein .... mitenkä sen kauniisti sanoisi ... no en sano mitenkään. Kerron tarinan...haimme rouskuja seurustellessamme, anoppi laittoi niistä ruokaa, piti ryöpätä ja ryöppäsikin, mutta olikin ajatellut että ryöppäyksen jälkeinen huuhtelu on karjalaisten hömpötyksiä. Ei ollut! Maattiin seuraava päivä porukalla, paitsi anoppi joka ei syönyt ruokaa. Vatsa huusi armoa, samoin vessanpytty ja pää meinasi haljeta. Anoppi oppi ettei sienten huuhtelu ryöppäyksen jälkeen ollut karjalaisten hömpötyksiä! Elossa ollaan vielä ;D
VastaaPoistaIhania pieniä tatteja ja nuo leivät tosi maukkaan näköisiä!
Just puhuttiin töissä tuosta intoleranssista. Osa työkavereista kertoi, että heitä sienet alkavat pierettämään ja vatsa tulee kipeäksi. En vain muistanut vaivan nimeä!
VastaaPoistaHauska tarina, pisti ihan naurattamaan! ='D Voi anoppi! Kiva, että jäitte henkiin!=)
Leivät olivat kyllä ihanan maukkaita!
Lapsuuden kodissa syötiin aina sieniä. Minulta homma jäänyt koska en niitä tunnista tai luulen ainakin niin. Kanttarellin juur ja juur. Rellit kerään ja mies syö. (Tarkastaa kyll mitä oon kerännyt..hih)
VastaaPoistaMaukkaan näköine kyll tuo sun piirakka!
Kanttarellin nyt taitaa kaikki tunnistaa. On niin erilainen, kuin muut.
PoistaTollaseen piiraaseen sienet on hyvä upottaa. Rasvan, kerman ja juuston peittäminä niiden syömistä on mukavampi opetella! ='D
Minä opin tunnistaman sienet ja syömään niitä lapsuudessa. Äidinäitini ja äitini olivat innokkaita sienestäjiä. Ja homma jatkuu... Tästä vuodesta taitaa tulla hyvä sienivuosi, koska sataa niin paljon.
VastaaPoistaNiin, kyllähän se varmaan vaatisikin, että olisi joku jonka kanssa olisi käynyt oikein kunnolla sienessä. Olisi tunnistamaankin oppinut ja syömäänkin niitä!
PoistaTäytyy tosiaan muistaa, että sienikausihan on vasta aluillaan!
Lapsuudenkodissani poimittiin sieniä saaveittain, mutta kanttarelliherkku oli pitkään hyödyntämättä, se laitettiin tylysti muiden sienten joukkoon. Sienestäminen on kivaa, lähdenkin tutkimaan tattitilannetta heti kun sade taukoaa. Kanttarelli-vuohenjuustopiirakka on myös mainio herkku.
VastaaPoistaEn muista myös, että isäni äiti olisi kanttarelleja ikinä erikseen paistellut tai muuta. Hän teki aina suolasienistä salaattia, jota setäni söivät ämpäristä suoraan lusikalla. Isäni ei siihen koskaan koskenut ja kai siitä me kakarat sitten sienikammomme saimme!
PoistaNam!
VastaaPoistaTuli ihan vesikielelle, kun näin nuo kanttarelli leivät ja tuo ihanan piirakan!
Kanttarelli on minun lempi sieni.
Kyllä voi, juusto ja kerma sienenkin jalostaa! ='D
PoistaMinä olen oppinut suppiksesta tykkäämään. Ehkä sen takia, kun niitä löytää yleensä paljon yhdellä kertaa!
Lännessä sienet oli lehmien ruokaa, ei kukaan syönyt madonlakkeja. Kun karjalaiset tulivat, he opettivat syömään sieniä.
VastaaPoistaKoulussa suolasienitynnyrissä oli pieniä matoja ja taas en syönyt sieniä vuosiin.
Pikku hiljaa olen opetetellut taas syömään ja nyt kun olen suorittanut poimintakortin niin tunnen sienet ja ne ne maistuvat taas.
Meidän kyyttökuningatar Hehku ei sientä varmaan suuhunsa suostuisi laittamaan. Vaikka "suku" itäisestä Suomesta onkin! =D
PoistaNo varmasti on koululaiselle jäänyt sienitrauma matoisista suolasienistä!
Mutta kummasti aika korjaa haavat ja se makumaailmakin vähän muuttuu. Sen takia minäkin sen sieni kurssin kävin, kun sienestäminen on niin kivaa!
Voi vitsit miten nättejä tatteja! :O Ja ihanan näköisiä leipiä!
VastaaPoistaMeillä minä syön kaikenlaisia sieniä, miehelle maistuu kantarellit - ja pojille ei toistaiseksi mitkään.
Täytyypä lähteä tutkimana maastoa sillä silmällä, jos vaikka joku tattinen löytyisi. Tai vaikka niitä kantarelleja. Niitä löytyy täältä yleensä yksi sieltä, toinen täältä, eli semmoinen kunnon kantarellipaikka on vielä hakusessa. :) Mun kantarellipaikka onkin toistaiseksi torikoju. x)
Joo, noi tatit on pienenä kyllä toi söpösiä!
VastaaPoistaEn kans ole ikinä vahingossakaan löytänyt sellasta todellista kanttarellipaikkaa, missä niitä kasvaisi ämpäritolkulla. Satunnaisia "harhailijoita" aina sieltä täältä vaan!