Rakkautta ja maan antimia

Rakkautta ja maan antimia
Hehku

perjantai 30. tammikuuta 2015

Lumikenttien kutsu!


Beibe sai 30- vuotislahjaksi 100 euron lahjakortin Tamperella sijaitsevaan Erämieheen. On muuten sellainen liike, mihin kannattaa tutustua. Ihan vaikka vain uteliaisuuttaan. Kauppias on jotain 100- vuotias ja kaupasta löytyy ihan mitä vaan. Kalastukseen, metsästykseen, eräilyyn ja urheiluun liittyvää. Ja tavaraa on paljon! Varsinkin kaikkea sellaista, mitä ei enään muualta saa. Täytyis varmaan itsekkin, pitkästä aikaan, poiketa, kaupunki reissulla...
No, Beibe meni Erämieheen, laittoi 50 euroa lisää ja osti lumikengät. Morpho merkkiset. Vuosi oli 2000 ja lumikenkäily oli vasta tulossa kaiken kansan tietoisuuteen.
Syy hänellä lumikenkien hankintaan oli se, että niillä olisi helpompi liikkua jänismettällä, tiheässä kuusikossa, kuin eräsuksilla. Ei niinkään se, että hän niillä huvin vuoksi urheilisi!
Koska lumikengät "lojuivat" viikot käyttämättöminä ja ne vielä sattuivat olemaan säädettävät, olihan minunkin niitä päästävä kokeilemaan!  Ja sehän oli sitten siinä! Jonkin asteista rakkautta, ensi askeleelta! Hämmentävä tunne, minulle, joka vihaan kaikkea liikuntaa! Olin löytänyt rauhallisen tavan liikkua, ilman turhaa repimistä ja riehumista! Hallelujah!!!

Valmiina hangille!
Vuosikaudet kävelin pitkin peltoja ja metsiä, näillä Beiben lumikengillä. Kunnes ostin, meillä päin silloin kiertelevästä, Kärkkäisen autosta, itselleni omat lumikengät. Ne oli merkkiä "Pilipali" ja maksoivat kuitenkin, jopa 59 euroa. Heti kotiin päästyämme, laitoimme kumpikin kengämme jalkaan. Ja eikun parisuhde lumikenkäilylle lähimetsään.
Mutta voi! Minun upouudet lumikenkäni kestivät juuri sen verran, että ehdimme niin kauaksi kotoa, että vitutti niin pirusti rämpiä kotiin päin. Lumikengänriekaleet kainalossa! Mutta, sain kuin sainkin rahani takaisin, kun bussi seuraavan kerran paikkakunnalla eksyi. Ja oli kuulemma kaikki muutkin kengät ostaneet, ne enemmän tai vähemmän, huonossa kunnossa paluttaneet.
Tästä viisastuneena, hankin itselleni myös Morphot. Olivathan ne hyväksi testatut! Vähän eri mallia ja ihan Prismasta löysin. Maksoin,muistaakseni,  99,90e. Nämä kullan nuput, ovatkin olleet minulla jo lähes 10 vuotta.

Tantta, jo edesmennyt spanielini, oli minun rakas lumikenkäily kumppanini. Sen kanssa koluttiin lähimetsät. Jonkin verran kohdattiin metsän eläimiä ja sen kanssa näin ensi kertaa ilveksen jäljet. Ne johtivat kohti kauriiden ruokintapaikkaa, jonka ohi aina kenkäiltiin. Kerran oltiin kulkemassa erään männyntaimikon läpi. Tantta pysähtyi kuin seinään ja jäi tuijottamaan eteenpäin. Samassa, kun kysyi koiralta, että mitä nyt, alkoi ryskymään. Hirviä! Toivoin vain, että juoksevat pois päin... Ja niin onneksi tekivätkin ja taas olin, onnellisesti, yhtä kokemusta rikkaampi!
Tantta pysyi aina lähelläni, kun kuljettiin metsissä. Paitsi kerran! Olimme tavanomaisella kenkäilylenkillämme, kun paluumatkalla alkoi sataa suojaista lunta. Ja sehän on myrkkyä lumikenkille! Suojalumi tarttuu pohjiin, eikä se valu lumikenkien reijistä läpi. Eikä se myöskään ollut helppo keli pitkäkarvaiselle spanielille. Sekin oli kuin lumipallo, kun suojalumi tarttui sen karvoihin. Paluumatka oli pitkä kuin nälkävuosi! Rämmimme peltoa pitkin, lumikengät painovat tonnin ja kunto, mikä oli niihin aikoihin ihan hyvä, oli aivan loppu! Otin tavoitteeksi edetä aina kymmenen askelta ja sitten huili tauko. Tulimme siihen kohtaan naapurin peltoa, mistä näkee jo meille. Beibe ajoi pihassa Massikalla, taivaallisen tietämättömänä siitä, että vaimo ja koira taistelee "hengestään", vain muutaman sadan metrin päässä pellolla. Lunta tuli niin maan perkuleesti. Alkoi jo hämärtää ja muistan miettineeni, että jos tänne hyydyn, lumi peittää minut minuuteissa, ja Beibe löytää minut, ehkä, keväällä. Koira katsoi minua kerran ja lähti kiihdyttämään vauhtia. Kun kielsin lähtemästä, katsoi toisen kerran, lisäsi vauhtia ja juoksi täyttä täpöä, kohti pihassa liikkuvaa traktoria kohti. Tantta ei olisi, ainakaan siitä teosta, ansainnut sankarikoiran arvoa...
Minäkin selvisin hengissä, enhän olisi tässä tätä kaunista tarinaa kirjoittamassa! Opin kuitenkin lumikenkäilystä sen, ettei se ole hyvä homma suojasäällä. Kokeilkaa, jos uskallatte!

Joskus pieni matka kotiin, voi olla pitkä!

Viime talvi, on ollut ainut talvi, 15 vuoteen, kun en ole ollut kertaakaan lumikenkien päällä. Ei vain yksinkertaisesti ollut lunta! Tulipahan semmoinenkin ihme nähtyä, kuin lumeton talvi!


Pari viikkoa sitten, kun olin talvilomalla, hanki kutsui ja hain lumikengät aitasta. Puitteet olivat täydelliset. No, lumi olisi saanut olla hieman kantavampaa. Nyt lumikenkä painui "pohjia myöten". Pelkkää pakkaslunta ja sitä noin 40 senttiä. Reilu puoli tuntia taapersin pitin peltoja ja hiki virtasi. Kyllä siinä sai hieman töppöjalkaa nostella. Kun pääsin takaisin pihaan, sydän hakkasi kurkussa ja en kuullut mitään vereni kohinalta. Mutta mahtava fiilis! Ei ikinä uskoisi, kuinka syke nousee, noin pienestä lenkistä!
Lumikenkäilyssä ei tarvita mitään ihmeellisiä varusteita. Ihan perus ulkoiluasu ja jotkut vaellustyyppiset kengät riittävät. Housujen pitää olla istuvat. Koska, jos haaroväli roikkuu, kuten monilla nuorilla tuppaa tekemään, housut ottavat reisistä vastaan. Lumikenkäillessä jalat ovat hieman harallaan ja niitä joutuu välillä nostelemaan tosi korkealle. Roikkuvat housut haittaavat matkantekoa.
Itse olen vielä hankkinut säärystimet Partioaitasta. Ne estävät lumen menemistä kenkiin. Sauvat ovat myös kätsyt kenkäillessä. Niistä saa tukea epätasaisessa maastossa ja, tietysti, tehostavatkin hommaa.  Ne kannattaa olla aika pitkät, koska uppoavat lumeen. Pidemmät siis kuin hiihdettäessä.

Lumimiehen jäljet?
Täällä meillä päin on nyt viime viikkoina, harmittavasti, ollut suojaiset kelit. En ole siis, kerrasta oppineena, kenkäillyt. Mutta toivottavasti vielä pakastaa ja lumet eivät sula hetkeen. Koska on tuo lumikenkäily vaan niin mukavaa hommaa!

Beiben Morphot, valitettavasti, poistuvat keskuudestamme, muutama talvi sitten. Toinen niistä murtui eräällä mettäreissulla. Niiden siteet jatkavat elämäänsä, minun lumikengissäni. Ne ovat paremmat, kuin omieni alkuperäiset. Nyt Beibellä on TSL Escapet. Hyvät nekin, mutta ei ole vanhojen kunnon Morphojen veroiset!

Maria, hauska saada sinut seuraamaan blogiani. Toivottavasti viihdyt höpinöideni parissa!



maanantai 26. tammikuuta 2015

Lillis edestä, Lillis takaa. Lillis makaa ja Lillis karkaa!

Lillis-ponilla oli aikas vilkas viikonloppu. Meidän kummilikka, Nea, oli meillä. Hän antoi vähän kyytiä Lillikselle!
Onneksi sattui hyvät kelit. Pakkanenkin lauhtui sopivasti ja lunta oli pelloilla useampi kymmenen senttiä.
Niin pieni ja viaton!?!
Ponilla oli virtaa kuin pienessä pitäjässä. Koko alku viikon oli ollut tosi kovat pakkaset, joten sen liikutus oli ollut vähäistä. Ulkonakin se ja Hehku eivät ollet kuin muutamia tunteja päivässä. Joten hieman hirvitti, mitä tuleman pitää.
Olin tilannut Hevarista ponille uuden, pitkän ja leveän rintaremmin. Koska sitä piti testata, ajattelin, että ajetaan ensin hieman reellä. Saataisiin, ehkä, enimmät virrat purettua ponista. Ja sen jälkeen tyttö voisi ratsastella
Reki-ajelut menivätkin hyvin. Lillis toimi todella hyvin. Seisoi todella rauhassa valjastettaessa ja oli pirteä ja eteenpäinpyrkivä ajettaessa. Pari kierrosta ajoin ensin itse ja sitten Nea ajeli. Ja hyvin ajoikin!



Sitten otettiin reki ja valjaat pois ja mentiin ridaan pellolle. Melkein heti likka luisti alas ponin selästä ja voi sitä vapauden riemua. Lillis ei todellakaan jäänyt ihmettelemään mihin ratsataja putosi.

I'm free, to do what I want!!!

Aikansa riehuttuaan pitkin pihoja, se meni Hehkun luo aidan viereen. Sieltä se sitten napattiin. Hain juoksutusliinan, likka selkään ja takaisin pellolle. Pysyipähän poni hanskassa, vaikka selästä luiskahduksia tulikin vielä.
Päästettiin poni tarhaan pihtaroimaan hiet pois. Ajattelin, että loimitan sen sitten ja käydään tiellä hieman kävelyllä. Vähän jäähdyttelemässä.


Kun menin ottamaan poni tarhasta kiinni, sepä potkaisi pari kertaa kohti. (Ei osunut!) Veti täyttä laukkaa ympäri tarhaa ihan villinä ja lopulta hyppäsi aidan yli. Ja taas jahdattiin ponia! Onneksi tytär ja vävy ajoivat autolla pihaan ja Lillis antautui lopulta ylivoiman edessä.
Koska ponia ilmiselvästi vielä juoksutti, hain liinan ja mentiin juoksemaan pellolle lisää. Hetken se jaksoi vielä riehua, kunnes käveli minun luo. Se oli ihan sen olonen että, mää oon ihan kiltisti jo!

Ja taas juostaan!
Mutta tulihan liikuntaa ja raitista ilmaa, meille kaikille!
Sunnuntaina poni olikin ihan toisella mielellä. Tai no, poni on aina poni! Mutta ihan normaalin juntti. Nea ratsasteli sillä pitkin pihoja ja peltoja ja hyvin meni. Lilliksellähän ei ole kukaan ratsastanut viime heinäkuun jälkeen. Ja Nea silloinkin. Siihen nähden poni temppuili ihmeen vähän! Sille teki tosi hyvää, kun joku jaksoi sen kanssa vääntää. Ja tytön itsetunto nousi, kun hän huomasi, että pärjää ponin kanssa ilman apua!

Köpö, köpö!


Ja ennen kaikkea, poni sai hyvää liikuntaa!

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Ystäviltä saadut!

Olen viikon sisällä saanut pari kivaa "juttua". Beiben pikkusisko oli löytänyt kätköistään ihanan retro pöytäliinan. Hän on siitä puhunut jo kauan, että antaa sen minulle. Mutta aina kun me kaksi, latvasta lahoa, kohdataan, pöytäliina on unohtunut matkasta. Talvilomalla kun hain kummipoikaa heiltä, minä muistin pyytää ja hän muisti antaa pöytäliinan. Meitä ei siis ihan vielä tarvitse sulkea dementiaosastolle!

Kauan odotettu liina, vihdoin pöydässä!
Hän oli minulle liinaa kuvaillut, kuinka räikeän oranssit kukat siinä olisivat sonnanruskealla pohjalla. Mutta jos tälläisistä kuoseista pitää, liinahan on aivan mahtava! Minä olen varttunut näiden kuosien ympäröimänä 70 -luvulla ja vanhemmiten ne ovat alkaneet kiehtoa enenevissä määrin. Koska isäni teki pitkän työ-uran Finlayssonilla, eihän lapsuuden kodissani muita tekstiilejä ollutkaan. Harmi vain, että niitä on heitelty menemään, eikä säästetty. Mutta meillä ne olivat niin arkisia. Ne käytettiin loppuun. Ja kuka olisi uskonut, että ne olisivat niin haluttuja tänä päivänä!

Iso kukka liinan keskellä on kuin aurinko!
Pyöreään pöytään on muutenkin vaikeampi löytää liinoja, joten tämä upea tuuki, tuli kyllä tarpeeseen!
Toinen kiva ylläri oli eräänä aamuna töissä pukarilla. Kaverini antoi minulle lehmäpatalapun, jonka hänen tuttunsa oli tehnyt! Meillä on ollut töissä yleisesti "hieman" kireä tunnelma ja täytyy kyllä sanoa, että tämä lämmin ele, heti aamutuimaan piristi mieltä ihan hirvittävän paljon!


Patalappu on kuin karkki! Ihanan söpöt värit! Vaaleanpunainen eri sävyissään on myös heikkouteni. Ja lehmät, tietysti!!! Patalappu, söpöydestään huolimatta, joutui heti käyttöön. Ja on hyvin toiminut!

Suurkiitokset molemmille minua ilahduttaneille ystäville!

Iloitsen myös valtavasti, kun huomaan, että blogini on jälleen saanut uuden seuraajan. Pilviraitti, lämpimästi tervetuloa seuraan!

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Dinosauruksia ja musikaalia!

RRRRÄYH!!!

Aamulehdessä oli loppuvuodesta juttu, jossa kerrottiin lapsille suunnatusta dinosaurusnäyttelystä. Sen oli joukko lapsia itse suunnitellut. Näyttely oli Tampereella, Finlayssonin alueella sijaitsevassa Lasten kulttuurikeskus Rullassa.  Lapsilta oli kyselty, mitä he haluaisivat tälläiseltä näyttelyltä. Ja he olivat kertoneet haluavansa ratsastaa dinosauruksella ja lentää lentoliskolla. Lapset halusivat näyttelyltä toiminnallisuutta.
Katossa lenteli toinen lentolisko
Tyttäreni oli pienenä varsinainen dinohullu. Mutta koska hän vetelee jo kahtakymppiä, oli löydettävä joku muu "lapsi" vietäväksi näyttelyyn. Meillä onneksi "sattuu" olemaan, kohta 4-vuotias kummipoika. Ja hän on aivan törkeen innostunut dinosauruksista! Kielsin hänen äitiä, kertomasta etukäteen mihin ollaan menossa. Koska ei ikinä tiedä, jos jotain sattuukin, eikä päästäkään näyttelyyn. Onneksi pysyttiin kaikki terveinä ja perjantaina hain pojan Hämeenlinnasta meille. Sen verran kerroin hänelle, että lauantaina mennään Tampereelle, kaupoille ja käymään minun isälläni.
Kummipoika sanoi tämän olevan kiinalainen lisko. Koska sillä oli viikset!
Lauantaina herättiin hyvissä ajoin, jotta ehdittiin ulkoilemaan ja syömään lounasta ennen lähtöä. Pojalle oli jo jännitystä siinä, kun ajettiin auto pysäköintihalliin. Itseäkin hieman jännitti. Ei Beiben kanssa tiedetty yhtään, millainen paikka tämä Rulla olisi. Mitä nyt lehdestä oltiin luettu ja nettisivuja käyty katsomassa.
Sudenkorento seinällä
Mutta hieno paikka oli! Dinosaurukset olivat upeita ja mikä parasta, NIIHIN SAI KOSKEA! Lapsiperheitä oli tupa väärälläään ja meteli sen mukainen. Itse tilahan ei mikään järin suuri ollut, mutta kivasti sinne oli saatu mahtumaan kaikenlaista.
Siellä sai mennä tyrannosauruksen kallon ja dinon munan sisälle. Sai kiivetä "en muista minkä nimisen" -dinon selkään ja ohjata lentoliskon lentoa, sen päältä. Dinosauruksen pesässä oli munia ja niitä sai ottaa käteen ja kokeilla miltä ne tuntuvat. Seinälle oli heijastettu liikkuvaa dinosaurusta. Ihan kuin se olisi kurkkinut katonrajasta, puiden takaa. Lattiaan oli tehty pieni "lampi", johon heijastettiin katosta uivien dinojen varjoja. Ihan kuin ne olisivat menneet pinnan alla. Ja paljon muuta!
Tämä näinkin yksinkertainen "lampi" oli kiinnostavin!

Vähän veti dinolla ridaaminen vakavaksi!

Tyrannosaurus Rexin suussa!

Dinon luista koottu kiipeilyteline

Lentoliskolla lentämässä!
Siellä sai myös askarrella kartongista dinoja ja ne sai viedä kotiin tai jättää Dinolandian seinälle. Ihmeesti pieni mies jaksoi keskittyä leikkaamaan ja liimaamaan. Kaksi dinoa tehtiin kotiin viemiseksi.
Kummitäti vahtii saksien käyttöä!

Monta askarreltua dinoa seinällä
Reissu Dinolandiaan meni hienosti. Vain pari kertaa piti mennä rauhoittelemaan tilannetta, kun alkoivat tunteet kuumenemaan. Oli nimittäin niin tiukkaa väittelyä dinosaurusten ruokavaliosta, että meinasi jo nyrkit alkaa puhumaan!
Minusta hauskinta oli, kun lapset saivat pukeutua dinoiksi. Olisi siellä ollut yksi puku aikuistenkin kokoa...
Erilaisia dinonpäitä sovitettavaksi

Peilistä sai katsoa miltä näyttää!

Oli ihan pakko, vähän vaan testata....
Dinolandia- näyttely jatkuu helmikuun ensimmäiseen päivään asti. Linkitin jutun alkuun Rullan netti-osoitteen. Käykää siellä katsomassa tarkemmin, se kun ei ole joka päivä auki. Jos ei ole Tampereelle kovin pitkä matka ja tiedossa on joku pieni dinohullu, menkää ihmeessä katsomaan. Se on ilmaista huvia, Rullaan ei ole pääsymaksua!

Sunnuntaille olikin tiedossa  toisenlaista kulttuuria. Kävimme Kangasalan lukiolla katsomassa Greasy- musikaalin. Emme ole niin hirvittävän innokkaita teatterin käviöitä, mutta tähänkin oli hieman sellaista kummi velvoitetta. Meidän vanhin kummityttömme oli mukana musikaalin taustajoukoissa. Joten pakkohan se oli käydä katsomassa!
Onneksi käytiin! Se oli oikein viihdyttävä! Nuoret olivat vastanneet lähes kaikesta itse ja olivat todella hyviä näyttelemään, tanssimaan ja laulamaan. Ihana esitys!
Hyvä nuoret!


Täytyihän minun hieman käyttää sitä tilannetta, että meillä on joku pieni ihminen, hyväksi. Nimittäin sain jonkun Lilliksen selässä käymään. Minulla ei ole ketään, joka sillä ratsastaisi ja sen selässä on oltu viimeksi kesällä.

Näin sitä mennään! Vähän pelottikin!

Kylläpä täti heijastaa!
Koska meillä näitä kummilapsia riittää, vähän joka kokoa, ensi viikonloppuna tulee yksi kummityttö meille. Hän saa "rassata" Lillistä niin paljon kuin huvittaa! Toivottavasti lumet vain pysyisivät pelloilla. Olisi pehmeämpää putoilla ponin selästä....









perjantai 16. tammikuuta 2015

Marja- tai hedelmäpiirakka, ehkäpä maailman paras!

Viime viikolla kuuntelin töissä, peltoreillani, kuinka erään nuorisokanavan toimittajat, keskustelivat netistä löytyvistä resepteistä. He naureskelivat juurikin sitä, kuinka paljon löytyy "maailman parhaita" ym. ruoka- ja leivonta-ohjeita. Ja pohtivat sitä, miksi se, "paras", täytyy mainita. Toinen toimittajista oli sitä mieltä, että nämä "parhaat" ohjeet eivät olisikaan niin hyviä, mutta niitä on vain markkinoitu, jotta ihmiset menisivät ja kokeilisivat niitä. Toinen katekoria reseptien "markkinointiin" on "isoäidin" tai "mummun", esim. kahvikakku tms. Näin olen itse havainnut.
No, eni vei, Beiben pikkusisko oli tulossa käymään jälkikasvunsa kanssa ja minulla ei ollut mitään tarjottavaa. Meinasin ensin leipasta mustikkapiirakan, mutta koska keltsussa on vielä muutama Antonovka- omena syksyltä, teinkin omppupiiraan.





Uskomattoman hyvin omenat säilyvät kellarissa. En kääri niitä mihinkään papereihin, varovasti kerään ne suoraan puusta koriin. Lokakuussa vein keltsuun ja vieläkin ovat käyttökelpoisia, pieniä mustia laikkuja lukuunottamatta.
Palatakseni vielä tähän reseptiin: Olen maistanut sitä ensimmäisen kerran, yli kaksikymmentä vuotta sitten. Lapsuudenystäväni Minna, oli tehnyt sitä punaherukoista. En olisi uskonut, että herukoista saa niin hyvää ja mehevää piirakkaa. Häneltä pummasin ohjeen ja teen sillä melkein kaikki piiraani, marjoja tai hedelmiä vaihtamalla. Resepti on siinä mielessä monikäyttöinen, että sen voi tehdä ohuempana uunipellin kokoisena. Tai paksumpana sellaseen lasagnevuuan, n. 20x30 cm vuokaan. Kun ohjeen tekee puoltoista kertaisena, saa paksun, uunipellin kokoisen piiraan. Voi, kuinka näppärää! Ja piirakka pysyy mehevänä monta päivää. Olen jakanut töissä tätä ohjetta ja siitä on pidetty. Nyt jaan sen teille! Olkaa hyvät!

MARJA- TAI HEDELMÄPIIRAKKA

  • 3 munaa
  • 2 1/2 dl sokeria
  • 100g margariinia tai voita
  • 1 1/2 dl maitoa tai vettä
  • 4 1/2 dl vehnäjauhoja
  • 1 1/2 tl leivinjauhetta
 1. Laita uuni kuumenemaan 180 C ja vuoraa korkea reunainen vuoka leivinpaperilla.
2. Kiehauta neste ja rasva.
3. Vatkaa munat ja sokeri.
4. Yhdistä leivinjauhe vehnäjauhoihin.
5. Lisää muna-sokerivaahtoon kuuma rasva-neste seos ja jauho-seos.
6. Kaada taikina vuokaan ja marjat tai hedelmät päälle.
7. Kypsennä noin 30 min.

Piirakan taika on mielestäni siinä, että kuuma neste-rasva seos pistää leivinjauheen heti toimimaan ja piiraasta tulee "sienimäisen" kostea. Toinen juju on, kun marjat tai hedelmänpalat uppoavat taikinaan.
Tälläkertaa tein omenista ja pähkinärouheesta sellaisen sössön, jota ripottelin taikinan päälle. Ihan omasta päästä ja siitä, mitä kaapista löytyi, sävelsin. Mutta hyvää tuli ja voin täytteenkin ohjeen laittaa tähän mukaan.
Tytär luuli, että olin paistanut jauhelihaa...

PIIRAAN TÄYTE OMPUISTA JA PÄHKINÄROUHEESTA:
  • Kaksi isoa omenaa
  • Ripaus vaniljajauhetta (tai 2 tl vaniljasokeria)
  • 40g hasselpähkinärouhetta tms.
  • 25g voita
  • 2 rkl mucavadosokeria
  • 2rkl konjakkia
Kuori ja pilko omput noin sentti x sentti kuutioiksi. Sulata voi pannulla ja lisää omppukuutiot sinne. Kun omenat ovat hieman pehmenneet, lisää sokeri ja pähkinärouhe. Jos seos vaikuttaa kuivalta, voit lisätä pari ruokalusikallista vettä. Kun seos on kunnolla kuumennut ja sokeri sulanut, konjakkia kehiin ja liekkiä perään. Kun alkoholi on palanut, seos on valmis. Ei muuta kuin lusikalla ripottelemaan vuuassa olevan taikinan päälle.





Kaneli tai kardemummahan sopii varmasti hyvin täytteen mausteeksi. Mutta koska tytär vihaa molempia, en niitä sitten laittanut. Olen ostanut Ruohonjuuresta tuollaista jauhettua vaniljatankoa. Sitä sitten laitoin täytettä maustamaan. Ja eihän omenapiirakan aina tarvitse kanelilta maistua. Vai mitä?




torstai 15. tammikuuta 2015

Talviloman touhuja: Lumitöitä ja rekiajelua!



Nyt on lunta! Ja paljon! Kyllähän sitä koko syksy kaivattiinkin, mutta nyt, ehkä, alkaisi jo riittämään. Täällä itä-Pirkanmaalla on satanut muutamana päivänä, yhteensä, parikyt senttiä, kevyttä pakkaslunta. Joten on ollut pakko tehdä asialle jotain, että pääsee ulkona liikkumaan. Koska viime talvena en kolaan koskenut, tämä on tuntunut lievältä shokilta. Vaikka lumisesta talvesta pidänkin.
 Meidän lumikolakin on rikki. Piti viime talvena ostaa uusi, mutta kun ei ollut tarvetta, jäi ostamatta. Ja uusi kola on kallis, yhtä mallia katselin, 78 euroa! Mutta onneksi hankin edellistalvena lumentyöntimen. Sellaisen ihanan pinkin! Muistaakseni ostinkin sen, vain ja ainoastaan, värin takia. Sillä olenkin näitä lumia tuuppinut!



Onkin ollut näppärä peli! Sillä heittelin lisää lunta alppiruusujeni päälle ja lumesin taloa ja kanalaa. Olen kerran suojannut alppiruusut havuilla ja sillä pelillä tapoin ne. Kurkin talven mittaan havujen raosta, miten ne jakselevat. Ja kuinka satuinkaan aina katsomaan ainoan elävän oksan kohdasta. Muualta alppiruusut olivat kuivuneet! Tästä oppineena, olenkin peitellyt alppiruusuni lumella, jos sitä on ollut. Ja keväällä olen alkanut kastelemaan niitä, kun aurinko alkaa paistelemaan.


Meillä on tosiaan tapana lumeta talo. Eli kolataan lunta sokkelin ympärille. Kaikki nykysuosituksethan moisen touhun tuomitsee. Mutta meidän pikku talo, on rakennettu mäen päälle ja sulamisvedet valuvat kyllä muualle, kuin talon alle. Keväällä ollaan kyllä loppuja lumia tuupittu jo poiskin talon seiniltä. Mutta lumeamisella on huikea vaikutus töllin lämpimänä pysymiseen, sanoivat suositukset mitä tahansa! Mitä mieltä Te olette asiasta?


Onneksi koko pihaa ei tarvitse kolalla puhtaaksi tuuppia. Sen verran vain, että seinustat ja oven edustat. Beibe hoitaa Massikalla loput!



Eilen päätettiin tyttären kanssa, että nyt jos koskaan, on aika valjastaa Lillis reen eteen. Tytär lainasi kaveriltaan leveän, pitkän, rintaremmin, koska länkiä ei Lillikselle ole hankittuna. Talvi tuli, taas, niin yllättäen!
Tyrät rytkyen, hinattiin reki heinäladosta tallin eteen. Ilmassa oli hieman jännitystäkin! Olihan tämä ensimmäinen kerta Lilliksellä reen edessä! Odotettavissahan voi olla vaikka mitä!

Lakritsa- kissa on aina niin mukana touhuissa. Ihan ärsyttävyyteen saakka! Ja eikä väistä millään!

Minä ajan!
Reki on vanhan tukkireen etureki. Siitä on otettu irti pyörivä osa, mihin tukit kiinitetään ja laitettu vanerinpala tilalle istuimeksi. Jalasten väliin on naulattu muutama lauta, jotta on jaloille paremmin tilaa.
Olen yrittänyt opettaa kaikkia meillä olleita kavioeläimiä seisomaan paikoillaan niin, ettei ne ole sidottuna kiinni. Reen eteen on näin helpompi valjastaa, kun voi touhuta keskellä pihaa. Kyllä Lillis vähän ihmetteli, kun sen talutin maassa olevien aisojen väliin. Mutta siinä ei kauaa mennyt, kun tytön kanssa laitettiin aisat kiinni valjaisiin. Ja eikun menoksi!

Näin hienosti seisotaan, vaikka ei olla kiinni missään!

Ja niin kauan ollaan paikoillaan, että kuski pääsee kyytiin!

Rauhallinen liikkeelle lähtö! Hienoa!

Voi vitsi, että meni hienosti! Lillis toimi aivan mahtavasti! Kärryjen kanssa sillä on vähän tapana pyöriä. Se on vähän kärsimätön seisoskelemaan paikoillaan. Mutta se huomasi pian, että painavan reen kanssa ei niin pyöritäkään!

Missä ne menee???

Yritin ottaa Hehkusta kuvia, muttei siitä tullut mitään. Sen kun tarvi silmä kovana tarkkailla rekivaljakon etenemistä!
Beibe oli aurannut meille hyvän lenkin. Päästiin pihasta, pellon kautta, navetan takaa, takaisin pihaan. Tuli vähä ylä- ja alamäkeäkin ja piha viettää sivulle päin, niin poni joutui vähän laittamaan hanttiinkin reelle. Oli ilo katsella, kuinka se teki töitä ihan tosissaan!




Navetan takana, Lillis vähän riehaantui ja muutaman kerran heitti perää. Onneksi jalat pysyivät aisojen välissä! Mutta riehuminen loppui lyhyeen, reki pysähtyikin saman tien, kun veto loppui. Ei tehnyt mieli ponin riehua enempää, kun olikin raskas reki vedettävä uudestaan liikkeelle ylämäkeen. Oppi taisi mennä perille. Reki ei käyttäydykään samoin kuin kärryt!
Kymmenisen kiekkaan ajettiin, pelkkää käyntiä. Pidetään homma mielenkiintoisena, eikä heti vedetä piippuun. Kyllä huomasi, että voimille otti. Reki on niin erilainen vedettävä ja hevonen joutuuu käyttämään koko kehoaan sen vetämiseen. Tasapaino on myös säilytettävä eri lailla, kuin kärryjen kanssa. Mutta kivaa oli! Kunpa nämä hyvät lumikelit pysyisivät edes hetken!

Saudi-Arabiassakin on satanut lunta. Harvinaisesta ilmiöstä riemastuneena, paikalliset ihmiset innostuivat tekemään lumesta eläimiä ja lumi-ukkoja. No, tästähän joku uskonoppinut veti palkokasvin nenäänsä ja kielsi moisen hauskanpidon. Islaminuskon vastaisena hommana. Länsimaiseksi hapatukseksi touhun tuomitsivat. Koska meidän tontilla ei uskota kuin itseemme ja haluamme elää hauskaa pitäen, laitanpa loppuun kuvan tyttären tekemästä lumihepasta!



Nauttikaa lumesta!