Rakkautta ja maan antimia

Rakkautta ja maan antimia
Hehku

perjantai 30. tammikuuta 2015

Lumikenttien kutsu!


Beibe sai 30- vuotislahjaksi 100 euron lahjakortin Tamperella sijaitsevaan Erämieheen. On muuten sellainen liike, mihin kannattaa tutustua. Ihan vaikka vain uteliaisuuttaan. Kauppias on jotain 100- vuotias ja kaupasta löytyy ihan mitä vaan. Kalastukseen, metsästykseen, eräilyyn ja urheiluun liittyvää. Ja tavaraa on paljon! Varsinkin kaikkea sellaista, mitä ei enään muualta saa. Täytyis varmaan itsekkin, pitkästä aikaan, poiketa, kaupunki reissulla...
No, Beibe meni Erämieheen, laittoi 50 euroa lisää ja osti lumikengät. Morpho merkkiset. Vuosi oli 2000 ja lumikenkäily oli vasta tulossa kaiken kansan tietoisuuteen.
Syy hänellä lumikenkien hankintaan oli se, että niillä olisi helpompi liikkua jänismettällä, tiheässä kuusikossa, kuin eräsuksilla. Ei niinkään se, että hän niillä huvin vuoksi urheilisi!
Koska lumikengät "lojuivat" viikot käyttämättöminä ja ne vielä sattuivat olemaan säädettävät, olihan minunkin niitä päästävä kokeilemaan!  Ja sehän oli sitten siinä! Jonkin asteista rakkautta, ensi askeleelta! Hämmentävä tunne, minulle, joka vihaan kaikkea liikuntaa! Olin löytänyt rauhallisen tavan liikkua, ilman turhaa repimistä ja riehumista! Hallelujah!!!

Valmiina hangille!
Vuosikaudet kävelin pitkin peltoja ja metsiä, näillä Beiben lumikengillä. Kunnes ostin, meillä päin silloin kiertelevästä, Kärkkäisen autosta, itselleni omat lumikengät. Ne oli merkkiä "Pilipali" ja maksoivat kuitenkin, jopa 59 euroa. Heti kotiin päästyämme, laitoimme kumpikin kengämme jalkaan. Ja eikun parisuhde lumikenkäilylle lähimetsään.
Mutta voi! Minun upouudet lumikenkäni kestivät juuri sen verran, että ehdimme niin kauaksi kotoa, että vitutti niin pirusti rämpiä kotiin päin. Lumikengänriekaleet kainalossa! Mutta, sain kuin sainkin rahani takaisin, kun bussi seuraavan kerran paikkakunnalla eksyi. Ja oli kuulemma kaikki muutkin kengät ostaneet, ne enemmän tai vähemmän, huonossa kunnossa paluttaneet.
Tästä viisastuneena, hankin itselleni myös Morphot. Olivathan ne hyväksi testatut! Vähän eri mallia ja ihan Prismasta löysin. Maksoin,muistaakseni,  99,90e. Nämä kullan nuput, ovatkin olleet minulla jo lähes 10 vuotta.

Tantta, jo edesmennyt spanielini, oli minun rakas lumikenkäily kumppanini. Sen kanssa koluttiin lähimetsät. Jonkin verran kohdattiin metsän eläimiä ja sen kanssa näin ensi kertaa ilveksen jäljet. Ne johtivat kohti kauriiden ruokintapaikkaa, jonka ohi aina kenkäiltiin. Kerran oltiin kulkemassa erään männyntaimikon läpi. Tantta pysähtyi kuin seinään ja jäi tuijottamaan eteenpäin. Samassa, kun kysyi koiralta, että mitä nyt, alkoi ryskymään. Hirviä! Toivoin vain, että juoksevat pois päin... Ja niin onneksi tekivätkin ja taas olin, onnellisesti, yhtä kokemusta rikkaampi!
Tantta pysyi aina lähelläni, kun kuljettiin metsissä. Paitsi kerran! Olimme tavanomaisella kenkäilylenkillämme, kun paluumatkalla alkoi sataa suojaista lunta. Ja sehän on myrkkyä lumikenkille! Suojalumi tarttuu pohjiin, eikä se valu lumikenkien reijistä läpi. Eikä se myöskään ollut helppo keli pitkäkarvaiselle spanielille. Sekin oli kuin lumipallo, kun suojalumi tarttui sen karvoihin. Paluumatka oli pitkä kuin nälkävuosi! Rämmimme peltoa pitkin, lumikengät painovat tonnin ja kunto, mikä oli niihin aikoihin ihan hyvä, oli aivan loppu! Otin tavoitteeksi edetä aina kymmenen askelta ja sitten huili tauko. Tulimme siihen kohtaan naapurin peltoa, mistä näkee jo meille. Beibe ajoi pihassa Massikalla, taivaallisen tietämättömänä siitä, että vaimo ja koira taistelee "hengestään", vain muutaman sadan metrin päässä pellolla. Lunta tuli niin maan perkuleesti. Alkoi jo hämärtää ja muistan miettineeni, että jos tänne hyydyn, lumi peittää minut minuuteissa, ja Beibe löytää minut, ehkä, keväällä. Koira katsoi minua kerran ja lähti kiihdyttämään vauhtia. Kun kielsin lähtemästä, katsoi toisen kerran, lisäsi vauhtia ja juoksi täyttä täpöä, kohti pihassa liikkuvaa traktoria kohti. Tantta ei olisi, ainakaan siitä teosta, ansainnut sankarikoiran arvoa...
Minäkin selvisin hengissä, enhän olisi tässä tätä kaunista tarinaa kirjoittamassa! Opin kuitenkin lumikenkäilystä sen, ettei se ole hyvä homma suojasäällä. Kokeilkaa, jos uskallatte!

Joskus pieni matka kotiin, voi olla pitkä!

Viime talvi, on ollut ainut talvi, 15 vuoteen, kun en ole ollut kertaakaan lumikenkien päällä. Ei vain yksinkertaisesti ollut lunta! Tulipahan semmoinenkin ihme nähtyä, kuin lumeton talvi!


Pari viikkoa sitten, kun olin talvilomalla, hanki kutsui ja hain lumikengät aitasta. Puitteet olivat täydelliset. No, lumi olisi saanut olla hieman kantavampaa. Nyt lumikenkä painui "pohjia myöten". Pelkkää pakkaslunta ja sitä noin 40 senttiä. Reilu puoli tuntia taapersin pitin peltoja ja hiki virtasi. Kyllä siinä sai hieman töppöjalkaa nostella. Kun pääsin takaisin pihaan, sydän hakkasi kurkussa ja en kuullut mitään vereni kohinalta. Mutta mahtava fiilis! Ei ikinä uskoisi, kuinka syke nousee, noin pienestä lenkistä!
Lumikenkäilyssä ei tarvita mitään ihmeellisiä varusteita. Ihan perus ulkoiluasu ja jotkut vaellustyyppiset kengät riittävät. Housujen pitää olla istuvat. Koska, jos haaroväli roikkuu, kuten monilla nuorilla tuppaa tekemään, housut ottavat reisistä vastaan. Lumikenkäillessä jalat ovat hieman harallaan ja niitä joutuu välillä nostelemaan tosi korkealle. Roikkuvat housut haittaavat matkantekoa.
Itse olen vielä hankkinut säärystimet Partioaitasta. Ne estävät lumen menemistä kenkiin. Sauvat ovat myös kätsyt kenkäillessä. Niistä saa tukea epätasaisessa maastossa ja, tietysti, tehostavatkin hommaa.  Ne kannattaa olla aika pitkät, koska uppoavat lumeen. Pidemmät siis kuin hiihdettäessä.

Lumimiehen jäljet?
Täällä meillä päin on nyt viime viikkoina, harmittavasti, ollut suojaiset kelit. En ole siis, kerrasta oppineena, kenkäillyt. Mutta toivottavasti vielä pakastaa ja lumet eivät sula hetkeen. Koska on tuo lumikenkäily vaan niin mukavaa hommaa!

Beiben Morphot, valitettavasti, poistuvat keskuudestamme, muutama talvi sitten. Toinen niistä murtui eräällä mettäreissulla. Niiden siteet jatkavat elämäänsä, minun lumikengissäni. Ne ovat paremmat, kuin omieni alkuperäiset. Nyt Beibellä on TSL Escapet. Hyvät nekin, mutta ei ole vanhojen kunnon Morphojen veroiset!

Maria, hauska saada sinut seuraamaan blogiani. Toivottavasti viihdyt höpinöideni parissa!



6 kommenttia:

  1. Raivasin yhden talven mettää lumikengillä. Raivuusaha painaa noin 10 kiloa ja siihen lisäbensat, mehut ja eväät päälle, niin painoa kertyi noin 12 kiloa, Se taakka selässä pusket umpirisukossa oikein nuoskaisessa lumessa koko työpäivän, niin johan on jos kunto heikkenee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sinähän aika sissi olet! Minä, hyvä jos oman ruhoni jaksan liikuttaa, saati sitten raivurin kanssa riehua! Ehkä sen mehun ja muut eväät jaksaisin, nippa napa... Ja jos en jaksais, söisin pois! ;)

      Poista
  2. A-HAA!!! Se olit siis SINÄ joka olit kulkenut meidän metsässä!! Näin nimittäin just tänään tollaset jäljet siellä... en oo koskaan aiemmin nähny, ja hetken mietin, että mikä h*lvetti tästä on menny... =D

    Mä en tiiä mahtaisinko olla lumikenkä-ihminen. Mulla menis niin totaalisesti hermo, jos hiki päässä joutuisin jossain tarpomaan jotkut saakelin lätkät jaloissa, etenkin jos niihin alkais takertua suojalumi... voin vaan kuvitella, miten raivopää olisin perille päästyäni!! (Tod.näk. lumikenkä-paratkin sais tuta mun raivoni...)

    Sun juttujasi on kyllä tosi kiva lukea, kirjoitat ihanan mukaansa tempaavasti! (Huomasitko muuten haasteen blogissani?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minähän se!:) Varmaan olen taas lumimyrskyssä eksyneenä hortoillut!
      Mutta ajatteles lumikenkäilyä tältä kantilta : Se on niin raskasta, että kunnon rämpimisen jälkeen, ei enään jaksa raivota! Perhekin vois olla tyytyväinen, kun äippä ei sais sanaa suustaan. Ainakaan niin kauan kuin henki tasaantuu! ;)
      Ja kiitoksia vaan kovasti kehuistasi! Juttuja on mukava kirjoittaa, mutta kyllähän se on kivaa, jos niitä tykätään lukeakin!
      Älä ole huolissasi, Heli, olen haasteesi huomannut ja siihen tartun, kiitos siitäkin! Minun täytyy hieman mietiskellä asioita ja vähän kuviakin ottaa. Palaan asian tiimoilta piakkoin...

      Poista
  3. Kuulostaa todella kivalle! Minulla on ollut suunnitelmissa hankkia lumikengät, mutta nyt parina viime vuotena ei lunta ole juuri meillä ollut.

    VastaaPoista
  4. Usko pois, kivaa on!
    Onhan ne turhan hintavat hankkia, jos elelee vähälumisilla seuduilla. Niitähän kyllä jotkin tahot vuokraavatkin. Katseles netistä, onko teillä päin mahdollisuus vuokrata lumikenkiä. Pääsis ainakin kokeilemaan, tykkääkö koko touhusta, ennekuin hankkii omia!

    VastaaPoista