Rakkautta ja maan antimia

Rakkautta ja maan antimia
Hehku

perjantai 16. tammikuuta 2015

Marja- tai hedelmäpiirakka, ehkäpä maailman paras!

Viime viikolla kuuntelin töissä, peltoreillani, kuinka erään nuorisokanavan toimittajat, keskustelivat netistä löytyvistä resepteistä. He naureskelivat juurikin sitä, kuinka paljon löytyy "maailman parhaita" ym. ruoka- ja leivonta-ohjeita. Ja pohtivat sitä, miksi se, "paras", täytyy mainita. Toinen toimittajista oli sitä mieltä, että nämä "parhaat" ohjeet eivät olisikaan niin hyviä, mutta niitä on vain markkinoitu, jotta ihmiset menisivät ja kokeilisivat niitä. Toinen katekoria reseptien "markkinointiin" on "isoäidin" tai "mummun", esim. kahvikakku tms. Näin olen itse havainnut.
No, eni vei, Beiben pikkusisko oli tulossa käymään jälkikasvunsa kanssa ja minulla ei ollut mitään tarjottavaa. Meinasin ensin leipasta mustikkapiirakan, mutta koska keltsussa on vielä muutama Antonovka- omena syksyltä, teinkin omppupiiraan.





Uskomattoman hyvin omenat säilyvät kellarissa. En kääri niitä mihinkään papereihin, varovasti kerään ne suoraan puusta koriin. Lokakuussa vein keltsuun ja vieläkin ovat käyttökelpoisia, pieniä mustia laikkuja lukuunottamatta.
Palatakseni vielä tähän reseptiin: Olen maistanut sitä ensimmäisen kerran, yli kaksikymmentä vuotta sitten. Lapsuudenystäväni Minna, oli tehnyt sitä punaherukoista. En olisi uskonut, että herukoista saa niin hyvää ja mehevää piirakkaa. Häneltä pummasin ohjeen ja teen sillä melkein kaikki piiraani, marjoja tai hedelmiä vaihtamalla. Resepti on siinä mielessä monikäyttöinen, että sen voi tehdä ohuempana uunipellin kokoisena. Tai paksumpana sellaseen lasagnevuuan, n. 20x30 cm vuokaan. Kun ohjeen tekee puoltoista kertaisena, saa paksun, uunipellin kokoisen piiraan. Voi, kuinka näppärää! Ja piirakka pysyy mehevänä monta päivää. Olen jakanut töissä tätä ohjetta ja siitä on pidetty. Nyt jaan sen teille! Olkaa hyvät!

MARJA- TAI HEDELMÄPIIRAKKA

  • 3 munaa
  • 2 1/2 dl sokeria
  • 100g margariinia tai voita
  • 1 1/2 dl maitoa tai vettä
  • 4 1/2 dl vehnäjauhoja
  • 1 1/2 tl leivinjauhetta
 1. Laita uuni kuumenemaan 180 C ja vuoraa korkea reunainen vuoka leivinpaperilla.
2. Kiehauta neste ja rasva.
3. Vatkaa munat ja sokeri.
4. Yhdistä leivinjauhe vehnäjauhoihin.
5. Lisää muna-sokerivaahtoon kuuma rasva-neste seos ja jauho-seos.
6. Kaada taikina vuokaan ja marjat tai hedelmät päälle.
7. Kypsennä noin 30 min.

Piirakan taika on mielestäni siinä, että kuuma neste-rasva seos pistää leivinjauheen heti toimimaan ja piiraasta tulee "sienimäisen" kostea. Toinen juju on, kun marjat tai hedelmänpalat uppoavat taikinaan.
Tälläkertaa tein omenista ja pähkinärouheesta sellaisen sössön, jota ripottelin taikinan päälle. Ihan omasta päästä ja siitä, mitä kaapista löytyi, sävelsin. Mutta hyvää tuli ja voin täytteenkin ohjeen laittaa tähän mukaan.
Tytär luuli, että olin paistanut jauhelihaa...

PIIRAAN TÄYTE OMPUISTA JA PÄHKINÄROUHEESTA:
  • Kaksi isoa omenaa
  • Ripaus vaniljajauhetta (tai 2 tl vaniljasokeria)
  • 40g hasselpähkinärouhetta tms.
  • 25g voita
  • 2 rkl mucavadosokeria
  • 2rkl konjakkia
Kuori ja pilko omput noin sentti x sentti kuutioiksi. Sulata voi pannulla ja lisää omppukuutiot sinne. Kun omenat ovat hieman pehmenneet, lisää sokeri ja pähkinärouhe. Jos seos vaikuttaa kuivalta, voit lisätä pari ruokalusikallista vettä. Kun seos on kunnolla kuumennut ja sokeri sulanut, konjakkia kehiin ja liekkiä perään. Kun alkoholi on palanut, seos on valmis. Ei muuta kuin lusikalla ripottelemaan vuuassa olevan taikinan päälle.





Kaneli tai kardemummahan sopii varmasti hyvin täytteen mausteeksi. Mutta koska tytär vihaa molempia, en niitä sitten laittanut. Olen ostanut Ruohonjuuresta tuollaista jauhettua vaniljatankoa. Sitä sitten laitoin täytettä maustamaan. Ja eihän omenapiirakan aina tarvitse kanelilta maistua. Vai mitä?




8 kommenttia:

  1. Täytyykin kokeilla tätä! Mä uskon, että vanilja on tosi hyvä tuohon, se on hyvä mihin vaan! Kyllä mäkin mieluummin vaniljaista piirakkaa syön kuin kanelista. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pidän valtavasti korvapuusteista, mutta iän myötä, minua on alkanut kanelipulla närästämään. Vaniljalla kun maustaa, ei voi mennä vikaan! Mutta tiedän kyllä, että sillekin löytyy inhoajansa.

      Poista
  2. Kuulostaa herkulta, kokeiluun menee ♥ kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä! On oikeasti ihan hyvä resepti!

      Poista
  3. Ihanan mehevän näköinen! :) Itse tykkään just tuollaisista paksummista piirakoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, piirakka pysyy tosi mehevänä ja jos täytteeksi laittaa marjoja, aina vaan mehevöityy!

      Poista