Rakkautta ja maan antimia

Rakkautta ja maan antimia
Hehku

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

"Vanhuus on sairaus"

"Älä kuvittele elämäsi helpottuvan ja arvonantosi kohoavan korkeaan ikään ehtiessäsi. Päinvastoin; hengenvoimasikin heikkenevät, ja yhä lukuisammat vaivat ja vajavuudet alkavat raskauttaa elämääsi. Niin tulet taakaksi itsellesi ja muille; olitpa rikas tai köyhä, nuoruutesi kultaisia vuosia saat muistella haikeasti kaivaten. Murheellisin on asemasi, jos leskenä tai lapsettomana vanhuksena jäät vaille sekä työkykyä että omaisten huoltoa."

Näin kovin sanoin avataan sanontaa "Vanhuus on sairaus" kirjassa "Vanhan kansan sananlaskuviisaus", vuodelta 1953. Kirjassa on suomalaisia elämänohjeita, kansanaforismeja, lentäviä lauseita ja kokkapuheita vuosilta 1544-1826.
Joidenkin sanontojen tarkoitusta on selitetty kirjassa "nykykielelle", kuten edellä mainittuakin. Ja mitenkään kaunistelematta!

Minullahan on taas se aika vuodesta, että vanhenen. 46 vuotta, eikä suotta! Aika tasalleen just näihin aikoihin, kun tämän postauksen julkaisen. Olen syntynyt tietääkseni hieman yli 7 aamulla. Itse en tapahtumaa muista!

Joka päivähän me vanhetaan, mutta miten sitä vanhenemistaan ajattelee vain silloin, kun on "The Päivä".

Minulla on ollut tapana tehdä syntymäpäiväpostaus joka vuosi. Tämä on ihan hyvä tapa mietiskellä omaa vanhenemistaan.

1-vuotiskuvassa! Jalat ovat ihan saman näköiset edelleen!



Jostain syystä Bloggeri oli julkaissut edellisvuoden postaukseni, mielestäni en ole itse tämän asian suhteen mitään tehnyt. Voipi silti olla, että olen itse jotain tötöillyt, mutta tekniikkaa on niin kiva syyttää!
Jos jollain on jotain vinkkiä, miten sen saa pois, niin voisi vinkata. Poistaa en sitä kokonaan haluaisi! Mutta ei anneta sen häiritä ja hämätä, tässä tulee uutta!

Kaikki synttäripostaukset löytyvät Lucia-neito -tunnisteen takaa, jos joku niitä haluaa lueskella.  Niistä löytyy ihan asiaa Lucian päivän perinteistä ja Lucia pullistakin. Ei pelkästää minusta!

Minulle vanheneminen ei ole ollut ongelma, mitään kriisejä sen suhteen ei ole ollut. Olen aina ihan julkisesti kertonut ikäni, ei se ole mikään salaisuus ja häpeän asia. Ja kyllähän sitä nyt päältäkin päin näkee, ettei tässä mitään tyttösiä enään olla! Sitäpaitsi, ei se vanheneminen pysähdy, vaikkei siitä puhuisi ja itselleen sitä myöntäisi.

En ole halunnut stressata itseäni asialla, mille ei todellakaan vain voi mitään. Tässä elämässä löytyy niitä stressin aiheita kyllä ihan tarpeeksi muutenkin.
Toisaalta, en edes tunne olevani vielä kovin vanha. Katsotaan sitten parin kymmenen vuoden päästä, joko alkaa ahdistamaan! Toivottavasti ei!


Tässä ollaan jo 2-vuotiaana!


Olen aina halunnut jotenkin juhlistaa synttäreitäni. Ainakin keittämällä kahvit, jos joku sattuisi tulemaan kylään. Tietyt läheiset tulevat kutsumattakin, varsinkin jos synttäripäiväni sattuu viikonlopulle. Jos minulla on ollut jotain menoa syntymäpäivänäni, on eräille ilmoitettava, että kahvit on jonain muuna päivänä. Olen meinaan useasti pyytänyt töistä vapaata syntymäpäiväkseni ja lähtenyt ihan itsekseni kylpylään, syömään tai muuten vaan shoppailemaan.

Nyt kun päivä sattuu viikolle, olen kutsunut muutamia lähellä asuvia läheisiä ihmisiä kahville. Sellaisia, joiden tiedän mielellään ajelevan iltasella meille kahvittelemaan.
Muutenkin synttärikaffeella on kiva vaihtaa joululahjat ja -suunnitelmat. Minusta tämä synttärikahvittelu on tosi kivaa!

Tämä nykyelämä on niin hektistä ja kaikilla on omat menonsa. Kun nuo lapsetkin alkavat olla suurilta osin jo aikuisia, tapaamiset läheisten ja ystävien kanssa ovat jääneet vähälle. Olen kuitenkin huomannut itsestäni ja muista, että merkkipäiväkaffeelle yleensä lähdetään. Aikuistenkin, vaikkei mitään merkittäviä pyöreitä vuosia tulisikaan täyteen. Juhlikaa synttäreitänne aikuiset!

Tuo mekko minulla on muuten tallella!

On kuin uusi! Ei ole varmaan päälläni ollut tuon kuvan ottamisen jälkeen!


Kävin keskustelua vanhenemisesta kampaajani kanssa pari viikkoa sitten. Hän on minua parikymmentä vuotta vanhempi ja hänellä on saman ikäiset lapset kuin minä olen.
Hänkin sanoi, ettei pidä itseään mitenkään vanhana. Ainut mikä häntä on alkanut vaivaamaan on se, että hän on alkanut näyttämään äidiltään vanhetessaan. Mikä ei sinänsä ollut mikään kamala asia! Mutta kukapa sitä haluaisi näyttää siltä, kuin oma äiti on näyttänyt vanhana? Siinäpä tajuaa olevansa itse vanha!
Kerroinkin kampaajalleni, ettei minulla ole vertailukohtaa sille, miltä minun tulevaisuuteni ulkonäkö voisi olla kun vanhenen. Äitini kuoli karvan alle 50 vuotiaana. Äitini äiti kuoli hieman päälle 60 vuotiaana ja äitini sisko 68 vuotiaana. Äidin isä eli 80-kymppiseksi. Isäni puolella ollaan vähän pitkäikäisempiä.
Onhan minussa isänikin näköä, mutta kaikella kunnioituksella, en haluaisi isältäni näyttää 70 vuotiaana. Sen ikäinen isäni nyt on.

Sivukalju huollettuna!


En halua myöskään puhua itsestäni keski-ikäisenä. Kuten edellä saattaa havaita, äitini puolelta me naiset olemme aikas heikkohenkisiä. En todellakaan usko, että elän yli 80 -vuotiaaksi! Ei sillä, ettenkö haluaisi...

Olen kuitenkin tyytyväinen ikääni. Naureskelin aina nuorena naistenlehtien otsikoille, missä joku julkisuuden naishenkilö tullessaan "aikuiseen ikään" kertoi vihdoin löytäneensä itsevarmuutensa. Näin itse kun on saavuttanut tämän "aikuisen iän", pystyn kyllä allekirjoittamaan tuon. Jos ei ole tähän ikään mennessä sinut oman itsensä kanssa, ei sitä tule koskaan olemaankaan! On vain hyväksyttävä se, että olet sen näköinen kuin olet. Meikillä saa ihmeitä aikaan, jos on tarvetta kaunistautua.

Meikeissä...


Kropallesi nyt voit jotain tehdä halutessasi ilman puukkoa. Mutta minä olen ainakin hyväksynyt, että olen tälläinen venyneet nahat omaava pullukka. Pidän itsestäni ja riitän itselleni ja läheisilleni ihan tälläisenä kuin olen. Se on sitten eri asia, mitä muut minusta ajattelevat. Mutta se on heidän ongelmansa, ei minun! Välillä vaan kyllästyttää vihaksi saakka yhteiskunnan paine ylipainoisia kohtaan.

Vanhenemisessa on myös se hyvä puoli, että uskaltaa muutenkin olla sellainen kuin kai sitten oikeasti on.  Siis mieleltään! Minä tunnustan olevani hieman lapsellinen ja tyhmäkin, mutta ylpeästi sellainen. Olenkin sanonut töissä, etten ole se teurastamon terävin puukko!
Näin vanhempana uskallan myös olla omaa mieltä asioista, enkä mielistele muita. En jaksa sellaista turhanpäiväistä lirkuttamista ja lipomista. Nuorempana tuli mentyä muiden mukana, enään ei tarvitse jos ei halua.

Olen jo pitemmän aikaa tuskaillut työasioiden kanssa. Jotain muuta hommaa pitäisi keksiä, kun kroppa ja pää ei meinaa nykyistä kestää.
Työikäisenä olen kuulemma vielä nuori. Onhan minulla 20 vuotta työikää jäljellä, jos ei enemmänkin. En kuitenkaan haluaisi lähteä opiskelemaan mitään "paska-ammattia", koska olen sellaista tehnyt koko työikäni. Jos näin karkeasti saa ilmaista, ja kukas minua estää!
En kuitenkaan haluaisi opiskella alaa, miltä en työllistyisi. Tai mikä ei yhtään kiinnosta. On vaan faktaa sekin, että täytyisi vähän miettiä, mitä voi ja pystyy tekemään. Eikä vain sitä, mitä haluaisi!
Vaikeita asioita! Sanotaan, että ikä tuo viisautta tehdä päätöksiä. Ehkä en sitten ole tarpeeksi vanha, kun en saa otetta näihin asioihin!

Kaikenlaisia haaveita kuitenkin on ja eikä tulevaisuuden suunnittelu mihinkään katoa, vaikka ikää tuleekin. Päinvastoin, jotenkin sitä unelmoi ja haaveilee kahta kauheammin!
Nuorena haaveeni keskittyivät perheeseen, kotiin ja sellaiseen. Nyt kun olisi aikaa ja ehkä mahdollisuuksiakin itsellensä, päätöksiä pitäisi tehdä todella nopeasti, koska vanhenee ja aika loppuu kesken!

... ja ilman!



En pelkää vanhenemista, mutta viime vuosien kehitys vanhusten hyvinvoinnin huonomisessa on alkanut huolestuttamaan. Olisihan se pirun hienoa, jos Beiben kanssa pystyttäisiin tällä tontilla keikkumaan hamaan tappiin saakka.

Eräs tyyppi telkussa sanoi tässä taannoin viisaasti. Hän sanoi, että "Kun lapsia syntyy tai muuttaa johonkin paikkaan paljon yhtä aikaa, rakennetaan päiväkoti. Mutta kun jossain paikassa on vanhenevaa väkeä paljon, ei uutta vanhainkotia rakenneta, vaan vanhukset jätetään oman onnensa nojaan. Koska vanhukset eivät ole tuottavia, mutta lapsista saattaa yhteiskunta saada tulevaisuudessa tuloja ja hyötyä."
Olen samaa mieltä tästä. Yhteiskunta on unohtanut sen, että vanhuksetkin ovat olleet tuottavia ja hyödyllisiä, kunnes heistä tullut vanhoja.

Yksi huippuasia kuitenkin on, mitä ei nuorena voi kokea ja mikä on "vanhojen" etuoikeus. Se on isovanhemmaksi tulo! Tämäkin on niin ristiriitainen asia, kun toisaalta on nuori mummuksi ja kuitenkin on se keski-iän ylittänyt. Argh! Kyllä siinäkin on opettelemista itselle, että osaa olla lapsenlapsensa arvoinen. Toisaalta, lapset kyllä ovat suvaitsevaisia... luotan siihen!

Minä 24v. ja äiti 44v. tyytären kastejuhlissa. Voi jeesus, mikä tyyli meikäläisellä!


Ehkä on vain parempi, ettei näitä asioita tämän enempää tällä erää mietiskele. Antaa vain ajan viedä virrassaan ja tuoda tullessaan mitä tuo! Aion juhlistaa illalla töiden jälkeen synttäreitäni ilolla ja itseäni rakastaen ja kakkua suuhuni ahtaen!

Äidin ja isän kanssa silloin joskus!


Laitetaampa tähän pohdiskelun loppuun kirjasta vielä toinen, hieman positiivisempi elämänviisaus:

"Ikä yksi ihmisellä, monta aikaa iässä"

"Elämällä on sinunkin varallesi monenlaisia vaiheita ja yllätyksiä. Aikojen muutuessa tapahtuu olosuhteissasi ehkä jyrkkiäkin muutoksia: puute ja yltäkylläisyys, mahti ja nöyryytykset, myötä- ja vastoinkäymiset saapuvat vuorotellen vieraiksesi."


Vajaat pari viikkoa jouluun! Ihanaa!


Pukki on jo matkalla!

maanantai 11. joulukuuta 2017

Lucian-päivä tulee joka vuosi nopeammin! Muutama ajatus vanhenemisesta...



Taas on käsillä se päivä, jolloin olen vuoden vanhempi. 45-vuotta... ja ei yhtään tunnu siltä. Että miltä? Miltä tuntuu olla keski-iän ylittänyt? Ja kuuluuko vanhenemisen ylipäätään tuntua miltään? Höh!


Marketta 2-v.!

Mutta joka vuosi tämä synttäripäivä tuntuu silti tulevan aina vaan nopeammin. Monet sanovat, että ne niin sanotut ruuhkavuodet talolainoineen ja pienine lapsineen, lipuvat käsistä. Minun mielestäni nämä vuodet ruuhkavuosien jälkeen vasta vauhdilla menevätkin. Kohta sitä huomaa olevansa... vanha!
Olen näinä parina blogivuotena tehnyt synttäripostauksen. Lucianpäivän historiaa olen avannut täällä . Luciapullista postasin viime vuonna ja siitä voit käydä lukemassa täältä .



Jaksan aina kyllästymiseen asti muistuttaa ihmisiä siitä, että olen Lucia-neito. Joku voisi lapselliseksikin sanoa... Mutta minusta se on hauska juttu, koska en ollut edes nuorena Lucia-neidolle asetettavat kriteerit täyttävä!
Olen joskus miettinyt sellaistakin asiaa, että olisi mahtavaa jos kaikki Lucian-päivänä syntyneet kokoontuisivat omaan Lucia-kulkueeseen. Olisi se varmaan hieno näky! Olisi kaiken kokoisia, muotoisia, värisiä ja sukupuolisia Lucia-neitoja! =D Koko maapallon Luciat koolla. Tai edes Suomen...



Pyrin juhlistamaan aina synttäreitäni. Varsinkin jos "the päivä" osuu viikonlopulle. Läheiseni usein "kutsuvat" itsensä kahville, jos en ole heitä ensi ehtinyt.
Koska pidän lahjoista, ihan pienistäkin, olen jopa niin narsisti, että usein ostan synttärilahjan itselleni. Kun itse ostaa, saa mitä haluaa! Heh heh! Monesti olen ottanut töistä vapaata ja lähtenyt yksin kylpylään, syömään tai ostoksille. Vaikka olen sosiaalinen, nauti myös itseni seurasta!



 Pääasia synttärikahvien tarjoamiselle on ollut se, että läheisiään ei tule koskaan nähtyä ja tavattua liian paljon. Miksi aikuiset eivät yleensä juhli synttäreitään? Onko se tämä junttikultturi vai pelko siitä, että luullaan turhamaiseksi, jos juhlii muita kuin täysiä kymppejä? Lapsillekkin opetetaan, ettei synttäreitä tarvi järjestää kun on jo "iso"! Ja pöh, sanon minä!



Minua ei vanheneminen ahdista juurikaan! Joskus peilistä katsoo ihminen, joka on ehkä "kärsineemmän" näköinen, mitä mieli on. Sanonkin usein, että mieleni on 18-v ja kehoni 80-v. Mutta olen kyllä sinut itseni kanssa. En jaksa tässä maailmassa, jossa on muitakin murheen aiheita, murehtia asiaa joka on väistämätön.



Voisihan tämä kroppa olla hieman vetreämpi ja kivuttomampi. Minä olen sinut kuitenkin kroppani kanssa, kaikkine vaivoineni ja kiloineni. Roikkuvine rintoineni ja mahanahkoineni. Kelpaan itselleni ja läheisilleni, se on tärkeintä!



Synttäripäiväni osuu tänä vuonna tiistaille. Pieni porukka tuli sunnuntaina käymään ja kahviteltiin jo silloin kakun kera.

Kakussa 5 kynttilää, koska sen verran sattui olemaan!


Sain kissasukat!

Ja kissajuomaa! =D

Itse päivän vietän työpäivän jälkeen todennäköisesti yksin, koska Beibe on iltavuorossa. Ajattelin maata yläkerran sohvalla ja lukea kirjaa. Syön ehkä jotain hyvää! Olkoon se minun lahjani itselleni tänä vuonna. Annan itselleni muutaman tunnin aikaa! Aah, maltan tuskin odottaa!


 Hain muuten postista paketin, jonka oli minulle lähettänyt Maija, Taajamafarmari -blogista . Voitin hänen järjestämästään blogiarvonnasta ihanan kranssin. Laitoin sen meidän sisäsaunan oveen, josta se osuu silmään heti kun ulko-ovesta astuu sisään.



Paketissa oli yllätysbonuksena pari hänen omatekemäänsä saippuaa. Minä olen ihan hulluna itsetehtyihin saippuoihin! Tämä oli vähän kuin synttärilahja minusta! Kiitos!



Juhlikaa synttäreitänne, se on kivaa! Pyytäkää ystäviä ja läheisiänne kahvittelemaan tai tehkää yksin jotain kivaa. Kyllä sitä nyt huonompiakin juhlanaiheita on kuin se, että on elossa!


HYVÄÄ LUCIANPÄIVÄÄ TOIVOTTELEE YKSI VALOPÄÄ TÄÄLTÄ PIMEYDESTÄ!

sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Arkikuvia 49/52

VIIKKO 49

Ystävät ovat arjen ilostus! On kivaa, kun huomaa, että on ollut jonkun ajatuksissa.
Eräs ystävämme soitti Beibelle ja kysyi tarvitsisimmeko puruja. He olivat purkaneet muorilansa lattioita ja tyhjentäneet ne eristeenä olleesta kutterinlastuista.
Kutterinpuru oli ihan kuivaa ja kohtalaisen puhdasta. Ainut vika mikä siinä oli talon eristeenä, että se oli alkanut tuoksumaan sellaiselle "vanhukselle". Millaiselle usein vanhat talot haisevat, joissa ei asuta vakituiseen.
Ystävämme oli säkittänytkin purut jo valmiiksi ja niinpä Beibe haki ne ihan melkein tuosta naapurista, kilometrin päästä.

Kuiviketta Hehkulle!


Kesällä Beibe haki muutaman peräkärryllisen tätä samaista purua ja se oli ollut ihan hyvää. Joten uskalsimme ottaa sitä lisää.

Ja muutama säkki lisää! Vanha ponikarsina ihan täynnä!


Purua oli melkein 50 kymmentä säkillistä! Jos nyt aattelee, että pari tuollaista säkkiä vastaa yhtä purupaalia, joka maksaa 7,50 e, niin aikasmoinen rahan säästö Hehkun kuivikkeissa. Puhumattakaan, mitä ystävämme säästi, kun ei tarvinnut kaatopaikalle puruja kuljetella!

Vanhan talon eristeet saivat uuden elämän meidän lehmän kuivikkeina. Lantakasasta ne vielä jatkavat matkaansa jossain vaiheessa kasvimaalle vihanneksia lannoittamaan.

Kierrätystä parhaimmillaan!



Toinen iloinen yllätys oli yhtenä päivänä, kun Beibe sai tekstarin. Käskettiin katsomaan postilaatikkoon. Siellä olisi meille jotain...

Ja niin tuli tonttuovi Leppämäkeenkin! Ihana, itsetehty muistaminen varta vasten meille!

Mikäs se sieltä sohvan takaa näkyy?

Tonttu on asettunut taloksi!

Joulu lähestyy "uhkaavasti"! Mutta ensin kahvitellaan ensi viikolla minun synttärini. Sen jälkeen vasta alan kunnolla valmistautumaan jouluun!

Mukavaa ensi viikkoa ja arkea kaikille! Minä lähden nyt kirkkoon laulamaan kauneimpia joululauluja!

perjantai 8. joulukuuta 2017

Marskin jänistä, ohje Satokauden ruokaa -kirjasta!

Tyttären leipomat voisilmäpullat itsenäisyyspäivän kaffeelle!


Meillähän teurastettiin loput viime kesäisistä lihakanin poikasista pari viikkoa sitten. Jotenkin sitä haluaisi tehdä tälläisestä lihasta, minkä eteen on tehnyt itse töitä alusta asti, jotain arkiruokaa spesiaalimpaa. Muutenkin kani on tuntuu perusnautaa, sikaa ja broitsua "erikoisemmalta".
Toki ollaan syöty kaninlihaa ihan pastakastikkeen ja lasagnen muodossa. Ihan sellaisenaankin ollaan kanin koipia liemessä hauduteltu.



Hankin vuosi takaperin Susanna Haaviston ja Samuli Karjulan Satokauden ruokaa -kirjan. Tosi mielenkiintoinen kirja, missä ruokaohjeiden lisäksi on paljon historiaa suomalaisen ruokakulttuurin ja ruuan tuottamisen kehityksestä. Myös yksittäisten raaka-aineiden historiaa ja käyttötarkoituksia avataan.



Kirja on ollut meillä (vessassa!) lähinnä sellainen luku- ja katselukirja, mutta olen joitakin reseptejä kokeillut ja hyväksi todennut. Pari viikkoa sitten ollessani "istunnolla" muistin kirjassa olevan jänisruokaohjeen Marskin jänis. Sitäpä me sitten tehtiin itsenäisyyspäivän juhla-ateriaksi, mutta jänis vaihtui itsekasvatettuun kaniin.

Lounaaksi syötiin suomalaista perinneherkkua eli jauhelihapitsaa!

Netistä en löytänyt mitään tietoa Marskin jänis -nimisestä ruuasta. Eikä siitä kyllä kirjassakaan ohjetta enempää kerrota.
Kirjassa kyllä on oma kappaleensa jäniksestä ja siinä hieman kerrotaan jäniksen- ja rusakon metsästyksestä, eroista ja levinnäisyydestä. Myös kaninkasvatuksesta ja citykaneista on mainintaa.
Resepti kirjaan on saatu Suomen Metsästysmuseolta. Jos tulee siellä poikkeiltua jossain vaiheessa, voisi vähän kysäistä, tietäisikö siellä kukaan ruuan tarinaa.



Ohje on suoraan kirjasta Satokauden ruokaa.

MARSKIN JÄNIS ( 4 annosta, isosta kanista 6-8 annosta )

  • 1 jänis tai kani nyljettynä ja paloiteltuna
  • suolaa
  • mustapippuria
  • 3 porkkanaa
  • 3 sipulia
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 50g voita
  • 100g pekonia
  • 2rkl tuoretta timjamia hienonnettuna tai 2tl kuivattuna
  • noin 4dl vettä
  • 2rkl balsamietikkaa
  • 2 laakerinlehteä
  • 1dl kermaa
  • 2rkl persiljaa hienonnettuna
Paloiteltu jänis huuhdotaan ja kuivataan hyvin. Palat suolataan ja pippuroidaan. Porkkanat pilkotaan suupaloiksi, ja sipulit ja valkosipulit kuoritaan ja hienonnetaan.
Puolet voista kuumennetaan pannussa ja jäniksen paloihin paistetaan kullanruskea pinta parissa erässä.

Reidet ja koipi


Etujalat ja koipee

Fileet


Lihat nostetaan uunipataan. Pannuun lisätään loput voista ja pekoni, jonka annetaan hieman ruskistua. Porkkanat ja sipulit lisätään pannulle, paistetaan sekoitellen hetki ja maustetaan suolalla, pippurilla ja timjamilla.



Kasvikset kipataan pataan lihojen päälle. Pannu kuumennetaan ja siihen kaadetaan vesi ja balsamietikka, jotka kuumennetaan samalla sekoittaen pannun pohjia myöten, jotta siihen tarttuneet maut saadaan talteen. Liemi kaadetaan pataan ja lisätään laakerinlehdet.
Pata nostetaan 200-asteiseen uuniin ja lämpö alennetaan heti 150-asteeseen. Pata peitetään kannella tai foliolla noin puolen tunnin  kypsennyksen jälkeen ja annetaan ruuan kypsyä vielä noin tunnin verran. Pata otetaan uunista ja sinne lisätään kerma ja sekoitellaan hieman. Pata pannaan uuniin vielä noin puoleksi tunniksi ilman kantta.



Ruoka asetellaan tarjoiluastiaan ja viimeistellään hienonnetulla persiljalla. Tarjoillaan kuumana esimerkiksi keitettyjen perunoiden kanssa.

Minä join ruuan kanssa alkoholitonta IPA olutta.

Beibellä oli savuolutta.

Jälkkärinä oli kermassa haudutettua leipäjuustoa lähisuolta kerättyjen lakkojen kera.


Minä tein ohjeen ihan noudattaen kirjan ohjetta. Koska kasvatettu kani on isompi ja siinä on enemmän lihaa kuin metsäjäniksessä tai rusakossa, lisäsin veden määrän noin 8 desiin. Kermaa laitoin kanssa koko purkin (2dl) ja pekonia koko paketin (140g). Inhoan sellaista, että jääkaappiin jää jotain paketin ja purkin jämiä!



Ruoka onnistui tosi hyvin ja oli herkullista! Oli ilo tehdä ruokaa, minkä useat ainesosat olivat itsekasvatettuja. Kani, porkkanat, sipulit, valkosipulit ja laakerinlehdet olivat "omaa tuotantoa".

Ostin keväällä laakeripuun Ikeasta ja se on hengissä vieläkin!


Ruuan kanssa syömämme perunat olivat omasta maasta. Lisukkeina oli vielä lähimetsästä kerätyt suppilovahverot pikkelöityinä ja kaverilta keräämistämme mustaherukoista tehtyä hyytelöä. Kun ruokaa tekee tälläisistä aineksista, puuhellan uunissa hitaasti haudutellen, samalla kun talo lämpiää, tuntuu se maistuvan entistä paremmalle!

Ei maistunut hassummalta töissä eväänäkään!


keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Onnea 100 vuotiaalle Suomi-neidolle ja hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!






Nyt se päivä sitten vihdoin on; Suomen 100-vuotissynttärit! Kyllä näitä kemuja onkin valmisteltu. Viime itsenäissyyspäivästä asti on ollut jos jonkinmoista 100-vuotistuotetta myynnissä ja 100-vuotistapahtumiakin on ollut pitkin vuotta. Koko kulunut vuosi on ollut yhtä juhlaa!


Aamuinen näkymä yläkerran ikkunasta!


Meillä tämä tärkeä päivä avautui ihan samanlaisena, kuin kaikki muutkin päivät. Meille jokainen päivä on arvokas! Olemme ylpeästi suomalaisia ja iloisia siitä, että saamme elää keskellä ihanaa maaseutua.

Aamunäkymä kahvia keitellessä keittiön ikkunasta! Kauriita!

Rakastamme asua luonnon keskellä elukoidemme kanssa ja nauttia tästä kauniista suomalaisesta luonnosta.

Meidän pieni maatiaiskarja!

Koska emme ole lähdössä tänään kotoa katsomaan mitään juhlallisuuksia ihmisten ilmoille, päivä kuluu puuhastellen kaikkea mukavia vapaapäivän touhuja.


Eilen katsottiin Rauni Mollbergin Tuntematon sotilas (1985) ja tänään täytyy varmaan katsoa Edvin Laineen versio (1955) samaisesta leffasta. Ja illalla täytyy tietysti kytätä Linnan juhlien pukuloistoa. Toivottavasti kuvissa vilahtaa presidentin linnan koristuksena olevat ruusut, jotka ovat Kangasalalaiselta puutarhalta !


Oikein mukavaa, rentoa, juhlavaa, iloista ja rakkauden täyteistä itsenäisyyspäivää Teille kaikille!