Rakkautta ja maan antimia

Rakkautta ja maan antimia
Hehku

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Puiden ja pensaiden kaunista kukintaa!

Purppuraomenapuu 'Musta Rudolf' lupailee kukintaa


Rakastan puita! Mutta siitä huolimatta, olen vasta nyt viime vuosina havahtunut asiaan, että haluan tontille lisää kukkivia puita. Mistä moinen, en tiedä. Olisiko jotain iän tuomaa kauneuden kaipuuta?
 Olen ollut aina sellainen hyötyviljelijä. Vaikka olenkin pitänyt kukista ja koristepuista- ja pensaista, syötävät kasvit ovat menneet niiden edelle. En ole vain ehkä tajunnut tosissani sitä asiaa, että hyötyähän kukkivista puista on. Ei pelkästään visuaalinen arvo. Varsinkin näin alkukesästä, kukat eivät vielä kuki. Hyönteiset saavat mettä puiden kukista. Linnut ruokaa hyöteisistä jne.
Syreeneistä olen aina pitänyt. Pihasyreeni on sellainen mummolan mieleen tuova pensas. Ollaan syreeneitä haluttu Beiben kanssa istuttaa lisää tontille. Ihan senkin takia, koska kesäöisin on hienoa katsella, kuinka syreenikiitäjät käyvät imemässä mettä niiden kukinnoista. Meillä täällä Leppämäessä on violetti ja valkoinen syreeni. Ne aloittelevatkin kukintaansa ja tuoksut ovat ihania! Saas nähä vaan, miten niiden syreenikiitäjien kanssa käy, kun syreenit ovat näin aikaisin kukassa.




Unkarinsyreenin kävi talvella kalpaten, kun jääsateet painoivat sen maan tasalle. Beibe sen kaivoi ylös ja minä otin siitä pistokkaita. Ne eivät vaan sitten lähteneetkään kasvuun. Mutta ei hätää! Pari juurakkoa on ämpäreissä ja hyvässä kasvussa. Tosin muutaman vuoden saamme odottaa, että ne kukkivat. Ja kunhan taas ensin keksittäisiin niille hyvä paikkakin tontilta. Unkarinsyreenin paikallahan kasvaa jo uusi puu. Tyttäreltäni äitienpäivänä saamani purppurakoristeomenapuu 'Musta Rudolf'. Ja se pikkupuu on ihan täynnä kukkaa!

'Musta Rudolf'

On se kaunis!


Nuokkusyreeni kukki ensimmäisen kerran viime kesänä, mutta tänä vuonna ei ole yhtään nuppua. Samettisyreeni ei ole kukkinut vielä kertaakaan. Mutta.... Isabellan syreenissä on kaksi nuppua. Jes!

Isabellan syreeni


Tontilla on kaksi vanhaa omppupuuta; Antonovka ja sitten joku muu, jonka lajikkeesta ei ole mitään hajua. Se oli vuosia kukkimatta, mutta yhtenä keväänä vähän leikkasin sitä ja sen jälkeen se on sitten tehnyt jopa omppuja. Ne on sellasia keltaisia, punoittavalla kyljellä ja ihan hyviä. Nyt tuo puu on niin kukassa, että!


Keittiön ikkunanalus omppupuu
Antonovka


Ollaan ostettu muutama uusikin omenapuu; punainen kaneli, pylväsomppu 'President' ja Sariola. Punainen kaneli on ihan kukassaan. Saas nähä miten sen käy, kun sellanen ihmeellinen hojo kasvutavaltaan. Kääpiöivänä puuna se on ostettu ja ei ole kyllä mikään valioyksilö. Mutta täytyy sitten raakileita yrittää harventaa, jos näyttää siltä, että niitä tulee paljon.

Hojo punakaneli!


Pressassa on kukkia ja se onkin kerran aikaisemminkin tehnyt muutaman ompun. Nyt näyttää lupaavalta! Kukat on kivasti ihan rungon vieressä.

Pylväsomppu 'Pressa'



Ja Sariolassakin on pari kukkaa. Sehän vasta istutettiin, jäniksen syömän edeltäjänsä paikalle. En tiedä, pitäisikö mahdolliset raakileet poistaa. Varmaan pitäisi, mutta voi olla ettei raaskita!
Päärynöistä Pepi otti ja kuoli. Mutta Aune on hengissä, muttei kuki vielä. On niin pieni!

Sariola


Kahdessa vanhassa luumupuussa on ihan kiitettävästi kukkia. Ne tekevät oikein hyvän makuisia luumuja.

Luumupuut kukkii!


Kallion päällä oleva kirsikka kukkii. Viime kesänä se jopa teki muutaman desin kirsikoita, joista keitin juhlallisesti hilloa. Nyt kun minulla pari muutakin kirsikkapuuta ja -pensasta, josko tämä vanhakin saisi hieman ristipölytystä ja innostuisi marjomaan hieman enemmän. Suklaakirsikassa on muutama kukka, mutta Huvimaja ei vielä kuki.

Vanha kirsikkapuu kukassa

Suklaakirsikka

Kasvimaan laidassa minulla on pari ruusukvintteniä. Toisen olen saanut Ahlmannin taimienvaihtopäiviltä ja toisen ostin viime keväänä Virosta, Turin kukkamarkkinoilta. Molemmat tekivät yhdet hedelmät viime syksynä. Tänä vuonna molemmissa on muutamia kukkia, saas nähä miten käy hedelmien kanssa!

Ruusukivinttenin kukinnot


Alppiruusuista ei ole kukassa kuin ne pienet, mitkä istutin tänä keväänä. Osasta kuivi nuput ja pari on sellaista, jotka kukkivat hieman myöhemmin. Jos kukkivat...
Mutta minulla on kaksi Marketta-alppiruusua, narsistin vikaa kun vähän on! Toinen on ihan pieni, mutta isommassa on yksi nuppu. Se alkaa aukeamaan ja on se nätti!

Marketta-alppiruusu


Luonnon puiden kukintaahan ei saa vähätellä! Nehän kukkivat hienosti, kukin omalla tavallaan. No, siitepölyallergikot eivät ehkä niin tykkää! Ja mänty ainakin sotkee meillä siitepölyllään joka paikan!

Männyn kaunis kukinto!


Tuomia meidän tontilla ei paljon ole. Elukat ovat ne kalunneet tai Beibe kaatanut. Mutta muutama pieni taimi on jäänyt tuhoamatta. Hyvä! Koska onhan tuomi Pirkanmaan maakuntapuu ja erittäin kaunis sellainen. Vaikka tuleehan siihen ne koit, jotka kaluavat sen lehdettömäksi.

Tuomi kanalan takana


Beibe on raivannut meidän tontilta kaikki pajut pois. Ja kunnan metsikkö harvennettiin pari vuotta sitten niin, että melkein kaikki isot raidat kaadettiin pois. Kimalaisille ei ole oikein mitään ruokaa keväällä. Onneksi naapurin pellolla on vielä muutamia isoja pajupuskia, jotka kukkivat alkukesästä kullankeltaisena. Kävin niitä ihailemassa eräänä aurinkoisena päivänä ja kuuntelemassa kimalaisten pörinää.


Pajujen kultaista kukintaa!



Pihlajoita meidän tontilla on ja ne näyttävätkin kukkivan hienosti tänä vuonna. Marjoja siis tiedossa! Olen istuttanutkin yhden pihlajan; seljapihlajan. Se on pieni vielä, metrin mittainen. Mutta yksi pieni kukinto siinä oli. Pihlajia täytyisi hankkia lisää. Ainakin Tuurenpihlaja olis kiva. Ai niin, ollaahan me pylväspihlajakin istutettu. Höh! Muisti taas pätkii!

Pihlaja avalee nuppujaan!

Seljapihlajan jo kuihtuvat kukinnot


Mutta yksi puu, joka ihastuttaa meitä paljon vaatimattomalla kukinnallaan, on tammi. Meillä on keskellä pihaa kaksi metsätammea ja tänä vuonna niissä on tosi paljon kukkia. Täytyy mennä lähelle puita ne nähdäkseen. En ole koskaan ennen näitä meidän omia puita, nähnyt tammen kukkaa, vaikka olen puistojen kasvatti. Hauska tietää, millaisesta kukasta ne terhot kehittyvät!




Helmiorapihlaja selvisi talvesta hengissä, muttei kuki tänä vuonna. Pajuangervot kukkivat sitten myöhemmin. Mutta eipä meillä sitten paljon muita kukkivia puskia olekkaan. Muutama hassu ruusu, mutta niiden aika ei ole vielä! Kyllä on hankittava lisää kukkivia pensaita ja puita! On ne niin kauniita!


perjantai 27. toukokuuta 2016

Leppämäen Lakritsa 10 vuotta!



Se päivä, kun tyttären kanssa haettiin meidän Lakritsa-kissa, tuntuu olleen ihan just. Tässä taannoin tajusin, että siitähän on jo 10 vuotta!



  Meidän edellinen kissa, Hullu-Hannes, oli jo lopetettu paria vuotta aiemmin ja oli aika uudelle kissanpennulle. Eräällä kauppareissullamme, huomasimme ilmoituksen annettavista kissanpennuista. Beiben pehmittelyä, soitto ilmoituksen jättäjälle ja niinpä me lähdimme tyttären kanssa pentuja katsomaan. Ilmoituksessa ei ollut mitään mainintaa siitä, koska kissat olisivat luovutusikäisiä, mutta otimme kuitenkin kuljetuskopan varuiksi mukaan.



Emokissa oli sellainen tyypillinen tallikissa, mutta kesy sellainen. Perheella oli hevosia ja koiria, joten pennut olivat niihin tottuneet. Lapset olivat kovasti kisuja käsitelleet ja hoitaneet, niinpä pennut olivat ihanan kesyjä ja rohkeita. Kaksi mustaa kollia, kaulassaan valkoiset läiskät, olivat vapaana. Niistä saimme toisen valita.



Pennuilla oli ikää vasta 7 viikkoa, mutta omistajat olivat sitä mieltä, että viekää vaan. Pennut kuulemma kävivät hiekkalaatikolla ja söivät kiinteää ruokaa. Minä olin sitä mieltä, että olisivat vielä liian pieniä vieroitukseen, mutta tunteethan taas veivät voiton ja niin me lähdettiin kissanrimpulan kanssa kotiin. Koko kotimatkan mietin, että minkähänlainen ruippana ja tyynynlutkuttaja tästäkin tulee, kun näin nuorena vieroitettiin.




Mutta kun tulikin niin iso ja komea kissa! Ja aivan ihana luonne! Lakritsan kanssa ei ole koskaan ollut mitään ongelmia hoitotoimenpiteissä ynnä muissa. Antaa vaikka pestä itsensä, jos on tarvis! Lääkkeiden antamisesta puhumattakaan, Lakun kanssa onnistuu myös se! Eläinlääkärissäkään ei tarvitse pelätä oman, eikä vastaanoton henkilökunnan hengen puolesta. Toista se oli elämä Hullu-Hanneksen kanssa!



Mikäänhän ei ole niin vaikeaa, kuin keksiä nimi elukalle! Kissan meille kotiuduttua, alettiin miettiä, miksi sitä kutsuttaisiin. En siihen aikaan välittänyt näistä Mirri-tyyppisistä nimistä.


Viime syksynä koko perhe sienestämässä!



Olimme näihin aikoihin käyneet eräässä taiteilijakodissa vierailulla. Siellä kissat olivat nimetty paikan mukaan. Minä näpersin siihen aikaan kovasti lasitöitä ja ihan huumorilla mietittiin, että täytyyhän meidänkin "taiteilijakodissa" olla paikan mukaan nimetty kissa. Joten pikkukisusta tuli Leppämäen Lakritsa eli Laku.



Kissa on saanut sitten myöhemmin muitakin nimiä. Lähinnä talvisen, pullean ulkomuotonsa vuoksi, Barbababaksi kutsutaan! Myös Miisuna ja Rumppinakin, Laku tunnetaan!



Lakritsan kanssa reissasin aikanaan paljon kotikissanäyttelyissä. Koska Lakulla on se pieni valkoinen laikku kaulassaan ja muutamia valkoisia karvoja kainaloissaan, se kilpaili aina kaksiväristen luokassa. Pärjäsikin upean luonteensa ja komean ulkomuotonsa vuoksi, mutta kun ei ollut selvästi kaksivärinen jäi aina korkeimmalta palkintopallilta. Muutaman vuoden "näyttelyuran jälkeen" lopetimme se hömpötyksen. Eikä kumpikaan meistä ole näyttelykehiä kaivannut!





Mutta näyttelyistä Laku sai vielä yhden nimen. Meillä kun elukat ovat aina "se". Mutta näyttelyissä ihmiset niin usein, ihan kyllästymiseen asti puhuivat kissoistaan "hän". "Nämä ovat hänen kolmannet näyttelynsä". Tai että, "Hänen turkkinsa ei ole nyt parhaimmillaan". Joten Lakun näyttelypersoonasta tuli Hän-mies. Välillä nostan "hänet" näyttelyasentoon, jotta "hän" voi olla superkissaposeerauksessaan!




Lakritsa on aina ollut kova poika metsästämään. Mutta kotieläimet se on aina jättänyt rauhaan. Joskus, kun meillä oli marsunpoikasia, Lakritsa makasi häkkien vieressä, anovasti katsoen minua. Aivan kuin sanoen: "Sulla on noita niin monta, voisin ihan hyvin pari syödä!" Kanantiputkin ovat saaneet olla siltä rauhassa.






Lakritsa osaa myös pari temppua! Se noutaa palloa (jos se on sillä päällä) ja istuu käskystä. Ahneena kissana se monta kertaa tassullaan tiputti käsistä ruokakipon, kun sille oltiin ruokaa antamassa. Opetin sille, että täytyy ensin istua, jotta saa ruuan. Käskyllä "mangusti", se istuu silleen pelkällä takapuolellaan, etutassut ilmassa.






Senkin, ettei makkariin saa tulla, se oppi parista kerrasta. Nostin sen pentuna niskasta takaisin kynnyksen yli ja se ei tule meidän makuuhuoneeseen, vaikkei siinä ole ovea.

Joskus kuitenkin kiusaus on liian suuri!


Paitsi silloin, kun se haluaa yöllä ulos. Silloin se tulee ronuamaan sängyn alle ja jos siihen ei herätä, niin se paukuttaa vaatekaapin ovea. Kyllä! Se raottaa tassullaan oven alareunasta ja päästää oven pamahtamaan saranan voimasta takaisin. Voitte uskoa, kuinka ärsyttävän tehokasta se on. Taatusti pääsee kissa ulos!



Varsinkin nuorempana, Laku oli kovasti mukana piha- ja tallihommissa. Tykkäsi kököttää kottareissa heinäpaalien päällä, kun vein hevosille heinää. Kyllä se vieläkin on kovin seurallinen, mutta Mauri tuppaa sitä rissaamaan ja Laku ärsyyntyy siihen.




Useasti aamuisin, se odottaa minua tai Beibeä jossain ulkona ja se haluaa, että se kannetaan sisälle. Palvelua, kiitos! Ja olkapäällä se tykkää matkustaa! Ei vain ole kovin kevyt kissa kanniskella, kesäkuosissaan sellanen 6 kiloa. Mutta talvella yleensä painaa sellasen 8 kiloa. Laku on iso kissa!



Minä olen henkeen ja vereen kissa ihminen! Jos en voisi/saisi, pitää kuin yhtä eläintä, se olisi kissa. Se tunne, kun kissan ottaa syliinsä, halaa sitä ja upottaa kasvonsa sen pehmeään ja puhtaalle tuoksuvaan turkkiin, on mielestäni todella voimaannuttava.



Maatiainen ry on valinnut maatiaiskissan, vuoden maatiaiseläimeksi. Hieno ele ja muistutus siitä, kuinka arvokas ja hieno eläin, tälläinen ihan peruskissa on. Ihan liian väheksytty!
Meidän 10-vuotiaasta on iän myötä tullut hieman yrmämpi. Se sähähtää Maurille hieman herkemmin, mutta kynttä se ei koskaan koiralle anna, vaikka joskus mielestäni vähän saisikin raapaista!



Muutenkin tuntuu, että sen sellainen iloisuus, pentumainen luonne ja leikkisyys on vähentynyt. Mutta mikäs ihme se nyt on, iällä se jo alkaa olemaan! Toivottavasti kuitenkin Lakulla on vielä monta, hyvä vuotta edessään!






                                                  HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ LAKRITSA!