sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Vapun puuhasteluja pitkin pihaa pienissä simoissa!



Vappu meni meidän kemällä silleen tosi keski-ikäisesti. Pirusti pihahommia, simaa ja munkkeja välillä nautiskellen. Saunaa, grillausta, pullo kuohuvaa ja pari olutta, siinä se! Koska oli ihan normiviikonloppu, ei oikein jaksanut innostua mistään räväkämmästä!
Lauantaiaamuna heräsin ihan jäätävään päänsärkyyn. Iltavuoroviikko takana ja koko viikon oli nuppi juilinut. Nukun tosi huonosti iltavuoron jälkeen. Mutta ei auta valittaa, itsehän halusin takaisin vuoroon.
No, jos ei päänsärky vielä lamauttanut, niin koko aamu- ja iltapäivän kestänyt sade masensi. Ei pitänyt tulla kuin kuuroja!
Buranaa nassuun ja Beibe hieman hieras mun niskoja, niin johan alkoi mummo pelittämään. Ja kun nuppi selkeni, hokasin lämpimän sadesään olevan paras mahdollinen keli kaikenlaiseen istuttelemiseen.
Muutama viikko sitten, löysin Honkkarista uuden Sariola-omenapuun. Jänis kun söi sen edellisen. Nyt aion pitää verkkoa puun ympärillä koko ajan.

Kaluttu edessä, uusi kokelas takana!


Nököhampaat, sopii tulla yrittämään!


Kultapallo sai lähteä uuteen paikkaan kasvihuoneen edestä. Sitä olikin niin iso paakku, että otin siitä pistokkaita kaverini tulevaan kukkapenkkipojektiin. Siltikin sitä jäi vielä vaikka kuinka paljon. Että, jos joku tarvii kultapalloa, täältä sitä saisi!

Tähän tulee uusi kasvilava. Sitten joskus...


Suopayrtti jäi vielä siirtämättä, kun se ei ole noussut maasta. Mutta auringontähden ja päivänliljan sain siirrettyä.
 Kiinankeltakärhon istutin myös kanalan eteen. Tosin en tiedä, onko se hengissä. Ostin sen viime vuonna Lepaan puutarhamessuilta ja se on talvehtinut purkissaan, kasvilavaan kaivettuna. Olin havaitsevinani elävän näköisiä, vaaleita juuria paakussa. Aika näyttää, lähteekö se kasvuun.
Istutin kanalan penkkeihin Tete- narsissin sipulit. Joka vuosi istutan kuihtuneet narsissit kukkapenkkeihin, mutta ikinä seuraavana keväänä ne ei nouse. Onko kukaan saanut niitä kukkimaan tai edes selviytymään hengissä talven yli maahan istutettuina?

Kärhö ja kultapallo.

Auringontähti ja päivänlilja.


Käpytikallakin oli ollut vähän projektia. Se s.....a oli hakannut kasvarin vierestä yhden reunuspuun ihan päreiksi. Se aloitti jo syksyllä ja hoiti urakan nyt loppuun. Ei siinä mitään, reunapuut olivat muutenkin tulleet tiensä päähän. Mutta se sotku! Se ottaa päähän. Ja oli se hajoittanut lintujen ruokintapaikalta pähkinäautomaatin. Mikä raggari!

Ei ole tikalla minkäänlaisia pöytätapoja!

Mur!!!


Kanalan kukkapenkkien jälkeen, siirryin Lilliksen tarhan vieressä olevan alueen kimppuun. Viime kesänä istutin siihen, taas sieltä Lepaalta ostamani purppuratuomen. Syksyllä minulta jäi ylimääräiseksi pieni kataja, jonka lätkäisin tuomen juurelle.



Talvella sitten mietiskelin, että tuomen juurelle voisi istutella vielä jotain muutakin. Tuomen vieressä kasvaa joku angervo ja takana hurmehappomarja. Tätä värimaailmaa halusin jatkaa.
Taimimyymälöihin on tullut paljon valikoimaa happomarjojen kääpiömuodoista. Honkkarista löysin ihanan pikkuisen, jossa on limen väriset lehdet. 'Tiny Golden' on sen nimi.
Lisäksi istutin alueelle jonkun lamoavakasvuisen tuijan ja puutarhamessuilta ostamani purppuranpunaiset isomaksaruohot.


Mallailua...

... ja rehut istuttettuina!

Katoin alueen pahvilla ja sanomalehdellä. Katteeksi laitoin kuorikatetta, jota oli ostanut auttamattomasti liian vähän. Harmitti ihan törkeästi tälläinen arviointivirhe ja katettahan ei saa lisää kuin vasta maanantaina. Tyhmä minä!


Kuorikate loppui ihan auttamattomasti kesken!

Kääpiöhappomarja

Lopputulos näyttää hyvältä, kunhan saan lisää kuorikatetta!


Ei auttanut kuin pistää grilli kuumaksi, sauna lämpiämään ja avata pullo kuohuvaa. Minulla ja Beibellä kun on yhdessäolon vuosipäivä näin vappuna. 22 vuotta tuli täyteen! Onnellisia ja rakkauden täytteisiä, ihania vuosia!



Loppuillasta tosin oli romantiikka kaukana, torkuin nimittäin jo saunanlauteilla. Pikkasen jälkeen kymmenen illalla olin jo peiton alla villasukat jalassa ja yökkärit päällä. Raskasta tuo "juhlinta"!
Sunnuntaina olikin aivan upea ilma. Olla sisällä ja paistaa munkkeja! Ei siihen nyt onneksi koko päivää mennyt. Ja isäni, tytär ja vävy olivat tulossa kahville. Tein myös savuliha-parsapiiraan.



Auringon paisteella ja lämmöllä oli kyllä kieltämättä hieman laiskistava vaikutus. Tai sitten simassani oli sen verran prosentteja, että alkoi väsyttämään. Päivä meni hieman lorvailuksi, mutta olen siinä mielessä optimistinen, että kesän ensimmäinen lämmin päivä, ei voi olla kesän viimeinen lämmin päivä. Eihän? Kyllä näitä tulee vielä lisää!


Dumle-munkki, koivunmahlaan leivottu. Tosi hyvää!


Beibe sen sijaan oli puuhakas. Hän peitti yhden ison kiven, joka on mahdoton siirtää. Hän laittoi siihen pienen kaivon renkaan ja maisemoi sen pienillä kivillä.



Projektin hän oli aloittanut jo aiemmin, mutta se oli jäänyt kesken. Nyt se on valmis! Istutamme siihen jotain kivikkokasveja; maksaruohoja ja sen sellaisia. Olen ostanut muutaman erilaisen mehitähtiryppään. Lisäksi olin unohtanut istuttaa viime kesäisen rikon, jonka oli saanut taimienvaihtopäiviltä. Nyt se saisi paikan tästä kivikasahässäkästä.



Illalla, kun Beibe pyysi minua katsomaan valmista urakkaansa, minulle tuli kaivonrenkaasta välittömästi mieleen kauhuelokuva 'The Ring'. Siinä sellainen mustat pitkät hiukset omaava pikku tyttö, nousee kivillä vuoratusta kaivosta tappamaan ihmisiä. Hieno mielikuva! Pakko istuttaa ne mehitähdet ja vähän äkkiä siihen renkaaseen!


HUI!


Viikolla olin tehnyt pari heräteostosta Lidlistä, jotka sain vappuna purkkeihin kasvamaan. Pari konnanliljaa, jaloangervon ja punatähkän mukuloita.




 Piti laittaa kaikenlaisia vihanneksiakin esikasvatukseen, mutta en vain enään kyennyt. Kasvihuoneenkin olin aikonut siivota, mutta se nyt jäi.


Marsut saivat kesän ekat vihreät ulkoa!

Onneksi on aamuvuoroviikko edessä ja ihan hyviä ilmojakin on lupailtu. Hommat jatkuu siis viikolla. Mutta heti huomenna käyn hakemassa sitä kuorikatetta lisää!

Kuusenkerkkäsiirapissa marinoituja mansikoita, jogurttia ja mysliä iltapalaksi!
Ensi viikonloppunahan juhlitaan taas! On äitienpäivä! Toivottavasti on yhtä hieno ilma, kuin tänään!

10 kommenttia:

  1. Juur tollasii on muute tikat..täystuhoja argh.
    ihan alko sormia syhyttää noi sun istutus hommelit. Kaiketi huomenna minäkin aloitan kasvimaalla.
    Purppuratuomi on minunkin hankinta listoillani.
    Teitin isäntä on oikein kivien latomisen mestari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, teillähän ne tikkojen tuhot tiedetään! =(

      Ai että, kun on ihanaa kaivella pihalla! Monta juttua olis vielä työn alla!

      Naapurissa on oikein iso purppuratuomi. Se on ihan törkeän upea!

      Beibe on aikas särmä jätkä! =D

      Poista
  2. Voi himpula kun matka on pitkä ja tie kivinen, olisin muuten ehkä tullut lunastamaan yhden pienen paakun kultapalloa.
    Tikkojen pöytätavat todellakin. Meillä laitettiin ruokintapaikalle pelti suojaamaan, kun alkoi naputtaa terassin kaidetta. Rontti! Rasvamakkarasta se syö melko siististi.
    Mä istutan pikkunarsissit joka vuosi. Kyllä sieltä yleensä ainakin lehdet nousee, joskus kukkiakin, tosin hyvin vähän.
    Sun Dumle-munkit oli aivan taivaallisen näköisiä! Laitatko siis Dumle-karkin taikinan sisään ennen paistamista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että! Täällä sitä palloa olisi! Jos on kesällä kulkua näille nurkille, niin sitä kyllä saa!

      Tikat on kivoja, just niin kauan kun pysyvät tuolla naapurin haavikossa!

      Jaa-a! Ei ole mulla kyllä lehteäkään noussut ikuna. No, jatketaan yrittämistä, ainakin sitten maatuvat tonne kukkapenkkiin!

      Tyttäreltä sain tämän Dumle-munkki vihjeen. Puolikas Dumle-karkki pullan sisään ja sitten vain pyörittelee sen piiloon. Ja sitten vasta munkki paistetaan. Voisi toimia ihan pikkupullankin sisällä!

      Poista
  3. Minäkin istutan pikkunarsissit joka vuosi, useimmiten ne nousevat, mutta ajan kanssa taantuvat ja katoavat. Samaa sanoi tuttu kukkakauppias,jolta ne ostan.

    Kiinankärhöllä on keväällä hidas kasvuunlähtö, minulla on ollut sellainen pihalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo-o! No, ei se sitten ota jos ei annakkaan, niiden istuttaminen. Lehdissä aina vaan kehutaan, että kun ne istuttaa kukinnan jälkeen, saa monena tulevana keväänä nauttia narsissien loistosta.

      Odottelen siis kärsivällisesti kärhön kasvuun lähtöä! =D

      Poista
  4. Tikat on kovia jätkiä ;) Nauratti taas tuo sun tikkajuttus :D https://60luvunnahkahousut.com/image-4839/
    Ihania kuusenkerkkämansikoita! Mä matkin kyllä vaikken tiedä miten ne tehdään mut mullakin on vielä viime vuotista kuusenkerkkäsiirappia.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja parhaat onnittelut Teille Beiben kaa <3

      Poista
    2. Tikka, mrrr!

      Ihan lorotin paloiteltujen mansikoiden päälle siirappia ja annoin hetken mehustua. Ei sen kummempaa!

      Kiitos onnitteluista! <3

      Poista
  5. Oijoi mitä herkkuja ja olet saanut aikaiseksi. Pienissä simoissahan sitä saa vaikka mitä aikaiseksi, joskus raivospäissäni otan palan paineeksi pari siivoussidukkaa, enkä ole enää yhtään niin ärhäkkä. ;)

    VastaaPoista