Rakkautta ja maan antimia

Rakkautta ja maan antimia
Hehku

lauantai 21. toukokuuta 2016

Rakvere ja Turin kukkamarkkinareissu Beiben kanssa! Osa 1.



Kotona ollaan! Ja voi että, kun oli kiva reissu! Syötiin, juotiin, katseltiin nähtävyyksiä, shoppailtiin ja nautittiin olostamme!


Oli hyvä valinta lähteä tälle lyhyemmälle matkalle. Viime vuonnahan olin 3 päivää ja 2 yötä. Aika hektinenhän aikataulu oli, mutta kyllä meille jäi aikaa illan rientoihinkin. Eli syömiseen ja ostoksille!

Ei juoman värin ole väliä, kunhan on punainen!
Kamera on käynyt kuumana; olen kuvannut kaikkea turhanpäiväistäkin, mutta meitä kiinnostavia asioita. Ja kuvia on paljon! Teen postauksen kaksiosaisena. Jos meidän syömiset ja juomiset ynnä muut ei kiinnosta, täytyy vain odottaa. Laitan markkinatunnelmia ja taimiostoksia heti kun ehdin ja jaksan.


Ekat ostokset!
 Matkahan oli Tilausliikenne Tuovisen järkkäämä ja kaikki sujui hienosti, kuten aina heidän reissuillaan. Edullista, helppoa ja vaivatonta matkustamista.
Tuoviselta oli toinenkin bussi reissussa, tämä pitempi matka. Se bussi oli ihan täysi, mutta meidän oli vajaa. Hyvä niin, pienellä porukalla siirtymiset meni jouhevasti ja oli tilaa!

Virossa hevoskastanjat olivat kukassa.
Ekerö Linen ms/Finlandialla mentiin lahden poikki. Laivassa oli tosi vähän matkustajia. Ihan pelkästään positiivista meidän mielestä!
Laivalta jäi jo vähän haisuja ja kosmetiikkaa mukaan.



Satamassa pikaiset matkaeväsostokset ja bussi kohti Rakverea. Ennen hotelliin kirjautumista, kävimme Kultakeramiikan myymälässä ja pellavakaupassa.

Aamiassetit ja piirakkavuoka, ihanat!

Maurille uusi ruokakuppi!


Aina tarvitaan pari vuokaa lisää?

Saunatyynyt ulkosaunalle
Meidän huone oli sviitti, 48 neliötä! Olisihan siellä voinut useammankin yön viettää!




Huoneen varusteluun kuului poreamme. Koska Beibe ei ole niin kauhea kylpylä ihminen, päätimmekin liottaa lihojamme omassa ammeessa illalla. Kunhan ensin kävisimme kahvilla, Tarvas-patsaalla, ostoksilla ja syömässä.

Rouva rentoutuu!
Nyt pääsin käymään Pihlaka-kahviossa!

Ihanan värikästä!

Olihan siellä jos jonkinmoista leivosta tarjolla, kappale ja kilohintaan. Sieltä sai myös suolaisia leivonnaisia ja jotain ruokaakin.
Hinnat olivat todella edulliset; kaksi kahvia, pavlovaa ja pientä kuoharipulloa, maksoivat 11,70 euroa. Ainut miinus kahviossa oli, että vitriinien lasit olivat tosi likaiset. Joten, leivonaisista ei oikein saanut hyviä kuvia!




Kahvittelun jälkeen kierrettiin Rakveren kaksi pientä ostoskeskusta. Siellähän ei todellakaan paljon mitään shoppailupaikkoja ole.

Suomessa on myynnissä vain niitä "tavis" munakoisoja!

Isoja katkarapuja! Mmmm!

Beibellä ammatillista kiinnostusta! =D

Ja täytyihän minunkin paikallinen broitsu tarjonta tsekata!

Siemeniä halvalla!

0,28-0,39 euroa/pss, miinus 60%!

Ostin pari pussia tollasta hyytelöjuttua. En tiedä miksi...
 Ostokset hotellille ja nähtävyyksiä katsomaan! Koska kello oli jo niin paljon, kaikki museot ja linnanrauniot oli jo kiinni. Pohdimmekin, että jos vielä tulemme Rakvereen, jättäisimme keramiikkamyymälän ja pellavakaupan väliin, jotta ehtisimme katsomaan linnan. Siellä kun on vielä tähän aikaan vuodesta talviaukioloajat ja se menee kiinni jo klo 16.

Beibe ja torilla oleva pyöräilijäpatsas!

Upea, vanha mersu hotellin edessä!

Rakveressa ei ole betoniporsaita, vaan betonihärkiä!

Lehmukset olivat taas leikattu aavemaisen näköiseksi!

Beibe tähyää vallihaudan reunalla!
Tarvas alkuhärkä oli ihan yhtä vaikuttava, kuin viimeksikin. Mielestäni se on hienoimpia veistoksia, mitä olen koskaan nähnyt. Se, miten se on sijoitettu vallihaudan reunalle, vartioimaan Rakvereen tulijoita, antaa hätkähdykkävän vaikutelman.

Omistajan elkein!


Beiben kanssa kun lueskeltiin patsaan rahoitukseen osallistuneiden tahojen nimiä, tajusimme, että mehän ollaan rahoittajia myös!

Tänne ne meidän Ay-maksut on menneet!

"I love it!"
Mutta ruokaa piti saada ja äkkiä! Viime kerralla kävimme kaverini kanssa syömässä hotellin ravintoloissa, kun ei oikein saatu tietoa muista ruokapaikoista. Nyt hotellilta sai Rakveren kartan, johon oli kaikki ruokapaikat merkitty.
Olimme suunnitelleet ensi menevämme Englantilaiseen pubiin syömään. Mutta ovella luimme ruokalistaa ja se ei oikein houkutellut, joten suunnistimme torin kupeessa olevaan ravintolaan.


Berliin Trahter oli viihtyisä, avoin ravintola. Inhoan sellaisia loossi paikkoja!


Meitä palveltiin hyvin ja saimmekin listat ja juomat eteemme nopeasti. Ravintolassa ei ollut asiakkaita, kuin muutamassa pöydässä sinne saavuttuamme.


Otimme valikoiman alkupaloja kahdelle. Tilauksen tehtyämme, ravintola alkoi täyttymään ja palvelu takkuamaan. Jouduimme odottamaan aikas kauan alkupalaamme ja Beibe "joutui" tilaamaan toisen oluen!

Ravintola oli kaksikerroksinen. Wc:t olivat toisessa kerroksessa!
Vihdoin saimme ruokaa eteemme. Alkupaloihin sisältyi pieni pannu paistettua pekonia ja sipulia, tortillashipsejä, erilaisia juustoja, paahtoleipää, graavilohta ja broilerin siipiä.

"Ei saa koskea, ennenkuin on kuva otettu!"

Valkosipulidippi oli taivaallista, tomaattinen oli kuin lantattua ketsuppia!
Lohta ja valkosipulidippia lastulla, nam!

Ravintolassa oli kaksi tarjoilijaa, mutta toista tarjoilijaa ei näkynyt kuin satunnaisesti salissa ja toinen juoksi sitten senkin edestä. Yksi seurue istui pöydässään tosi kauan, saamatta edes ruokalistoja. He lähtivätkin sitten menemään kuivin suin!
Pääruuaksi valitsimme lihavartaat ranskanperunoilla. Vasta alkuruuan syötyämme, tarjoilija muistutti meitä ottamaan salaattia ja leipää ruuan kanssa. Salaatti oli tosin loppu, mutta limpunsiivut hain meille. Päälle sipasin karhunlaukkavoita. Ja hallelujaa! Johan oli hyvää voita!

Taivaallista karhunlaukkavoita!
Virossahan on meneillään karhunlaukan sesonki. Sitä oli myös myynnissä kaupoissa ja toreilla. Maultaan se muistuttaa valkosipulia, mutta se on ihan lempeän makuista. Raa'an valkosipulin kitkeryys puuttuu karhunlaukan mausta!
Vihdoin pääruokamme tuli! Alkupalojen hyvät maut, antoivat odottaa pääruualta paljon. Mutta, pettymyshän se vähän oli! No, sianlihaa ja ranskanperunoita... toisaalta, mitä me oikein odotimmekaan?

Annos näyttää vähän kämäseltä. Ihan niinkuin siitä olisi jo vähän naposteltu!
Sika maistui hyvältä, mutta oli aivan liian kypsää. Suorastaan kovaa! Lisäkekastike oli sitä samaa lantattua ketsuppia, mitä alkupaloissakin. Parempia ranskiksia saa kotonakin uunissa valmistettua.
No, mahat olivat kyllä ihan täys, vaikkei ruoka niin erinomaista ollutkaan. Jälkkäriä ei jaksettu syödä. Olisi ehkä pitänyt, niin olisi jälkiruuan tasonkin saanut tsekattua.
Hotellin aulabaarissa otettiin kuitenkin vielä Irish coffeet. Ne eivät olleet pettymys! =D



Olimme ostaneet huoneeseemme pullon kuoharia. Päivällä suurissa suunnitelmissamme, näimme itsemme huoneen poreammeessa, kylpemässä ihanan romanttisesti, kuohuviiniä siemaillen. Joo, kyllähän me siellä ammeessa hetken likosimme. Kuuma vesi, poreet ja täydet vatsat alkoivat niin pirusti väsyttämään, että siemasimme hieman kivennäisvettä ja menimme nukkumaan. Aamulla oli aikainen herätys ja lähtö kohti Turia ja matkan päätarkoitusta, eli kukkamarkkinoita!


14 kommenttia:

  1. Ihana postaus, kiitos matkakokemusten jakamisesta. Teillä on ollut hyvä matka! Ja niin upea hotellihuone.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi mukava käydä reissussa! Ei olla miehen kanssa oltu Virossa moneen vuoteen.
      Toi hotellihuone oli kyllä yllätys!

      Poista
  2. Teillä on kyllä ollut kiva matka. Toivottavasti meidän reissun kanssa päästäis edes lähelle :) . Ihania ostoksia!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa oli! Mutta en epäile hetkeäkään, etteikö meillä olisi Visbyssä hauskaa mummojen kanssa! ='D

      Poista
  3. Ihana rentoutuva rouva! Kivoja ostoksia ja nam mitä herkkuja olette syöneet, mutta onhan tuo poreamme pala paratiisia!

    Kivaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko nostaa jalkoja ylös välillä ja ottaa "kuntojuomaa"! =D

      Me mahuttiin siihen ammeeseen yhtäaikaa, joten aikas iso se oli!

      Poista
  4. Kiva lukea muiden Viron reissuista :D
    Mekin siellä jatkuvasti ravataan ostoksilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Viro on kiva maa suomalaisen matkustaa! Ja kun Tallinnan ulkopuolelle lähtee, niin hinnatkin alkaa olemaan mukavalla tasolla!

      Poista
  5. Kuulostaa tosi kivalta!! En ole koskaan käynyt Rakveressä, olisi aika.
    Hei, noista hyytelöhässäköistä saa hauskan jälkiruuan: sekoita esim. hedelmärahka (rahkaa, kermaa, hedelmiä hyytelön maun mukaan) ja toi jauhe. Jätä hyytymään joko isoon mäljaan tai annoskuppeihin. Tulee hauska "tintta" rahka, jossa ton hyytelön maku. Kestää hetken hyytymsen jälkeen myös pursottamista jos on niin iso pursotin.
    Itsekin ostin niitä enkä keksinyt mihin käyttää kunnes kerran sotkin tuon.
    Mielenkiinnolla odotan seuraavaa osiota, mitä kaikkea kivaa löysit.... =)

    VastaaPoista
  6. Rakvere on pieni ja kaunis kaupunki. Käymisen arvoinen minun mielestäni!

    Hei, kiitti vinkistä! Tollastahan hyytelö-rahkahässäkkää mää noista jauheista teenkin jossain vaiheessa!

    VastaaPoista
  7. Ihana reissukuvaus, niin elävästi kerrottu!

    VastaaPoista
  8. Wau, ihanan näköinen reissu ja aih, hotellisviittihän on luksusta porealtaineen :)
    Ja ooh mitä herkkuja olette nauttineetkaan!
    Ps. Rouvalla on tosi makeet farkut :)

    VastaaPoista