Rakkautta ja maan antimia

Rakkautta ja maan antimia
Hehku

perjantai 27. toukokuuta 2016

Leppämäen Lakritsa 10 vuotta!



Se päivä, kun tyttären kanssa haettiin meidän Lakritsa-kissa, tuntuu olleen ihan just. Tässä taannoin tajusin, että siitähän on jo 10 vuotta!



  Meidän edellinen kissa, Hullu-Hannes, oli jo lopetettu paria vuotta aiemmin ja oli aika uudelle kissanpennulle. Eräällä kauppareissullamme, huomasimme ilmoituksen annettavista kissanpennuista. Beiben pehmittelyä, soitto ilmoituksen jättäjälle ja niinpä me lähdimme tyttären kanssa pentuja katsomaan. Ilmoituksessa ei ollut mitään mainintaa siitä, koska kissat olisivat luovutusikäisiä, mutta otimme kuitenkin kuljetuskopan varuiksi mukaan.



Emokissa oli sellainen tyypillinen tallikissa, mutta kesy sellainen. Perheella oli hevosia ja koiria, joten pennut olivat niihin tottuneet. Lapset olivat kovasti kisuja käsitelleet ja hoitaneet, niinpä pennut olivat ihanan kesyjä ja rohkeita. Kaksi mustaa kollia, kaulassaan valkoiset läiskät, olivat vapaana. Niistä saimme toisen valita.



Pennuilla oli ikää vasta 7 viikkoa, mutta omistajat olivat sitä mieltä, että viekää vaan. Pennut kuulemma kävivät hiekkalaatikolla ja söivät kiinteää ruokaa. Minä olin sitä mieltä, että olisivat vielä liian pieniä vieroitukseen, mutta tunteethan taas veivät voiton ja niin me lähdettiin kissanrimpulan kanssa kotiin. Koko kotimatkan mietin, että minkähänlainen ruippana ja tyynynlutkuttaja tästäkin tulee, kun näin nuorena vieroitettiin.




Mutta kun tulikin niin iso ja komea kissa! Ja aivan ihana luonne! Lakritsan kanssa ei ole koskaan ollut mitään ongelmia hoitotoimenpiteissä ynnä muissa. Antaa vaikka pestä itsensä, jos on tarvis! Lääkkeiden antamisesta puhumattakaan, Lakun kanssa onnistuu myös se! Eläinlääkärissäkään ei tarvitse pelätä oman, eikä vastaanoton henkilökunnan hengen puolesta. Toista se oli elämä Hullu-Hanneksen kanssa!



Mikäänhän ei ole niin vaikeaa, kuin keksiä nimi elukalle! Kissan meille kotiuduttua, alettiin miettiä, miksi sitä kutsuttaisiin. En siihen aikaan välittänyt näistä Mirri-tyyppisistä nimistä.


Viime syksynä koko perhe sienestämässä!



Olimme näihin aikoihin käyneet eräässä taiteilijakodissa vierailulla. Siellä kissat olivat nimetty paikan mukaan. Minä näpersin siihen aikaan kovasti lasitöitä ja ihan huumorilla mietittiin, että täytyyhän meidänkin "taiteilijakodissa" olla paikan mukaan nimetty kissa. Joten pikkukisusta tuli Leppämäen Lakritsa eli Laku.



Kissa on saanut sitten myöhemmin muitakin nimiä. Lähinnä talvisen, pullean ulkomuotonsa vuoksi, Barbababaksi kutsutaan! Myös Miisuna ja Rumppinakin, Laku tunnetaan!



Lakritsan kanssa reissasin aikanaan paljon kotikissanäyttelyissä. Koska Lakulla on se pieni valkoinen laikku kaulassaan ja muutamia valkoisia karvoja kainaloissaan, se kilpaili aina kaksiväristen luokassa. Pärjäsikin upean luonteensa ja komean ulkomuotonsa vuoksi, mutta kun ei ollut selvästi kaksivärinen jäi aina korkeimmalta palkintopallilta. Muutaman vuoden "näyttelyuran jälkeen" lopetimme se hömpötyksen. Eikä kumpikaan meistä ole näyttelykehiä kaivannut!





Mutta näyttelyistä Laku sai vielä yhden nimen. Meillä kun elukat ovat aina "se". Mutta näyttelyissä ihmiset niin usein, ihan kyllästymiseen asti puhuivat kissoistaan "hän". "Nämä ovat hänen kolmannet näyttelynsä". Tai että, "Hänen turkkinsa ei ole nyt parhaimmillaan". Joten Lakun näyttelypersoonasta tuli Hän-mies. Välillä nostan "hänet" näyttelyasentoon, jotta "hän" voi olla superkissaposeerauksessaan!




Lakritsa on aina ollut kova poika metsästämään. Mutta kotieläimet se on aina jättänyt rauhaan. Joskus, kun meillä oli marsunpoikasia, Lakritsa makasi häkkien vieressä, anovasti katsoen minua. Aivan kuin sanoen: "Sulla on noita niin monta, voisin ihan hyvin pari syödä!" Kanantiputkin ovat saaneet olla siltä rauhassa.






Lakritsa osaa myös pari temppua! Se noutaa palloa (jos se on sillä päällä) ja istuu käskystä. Ahneena kissana se monta kertaa tassullaan tiputti käsistä ruokakipon, kun sille oltiin ruokaa antamassa. Opetin sille, että täytyy ensin istua, jotta saa ruuan. Käskyllä "mangusti", se istuu silleen pelkällä takapuolellaan, etutassut ilmassa.






Senkin, ettei makkariin saa tulla, se oppi parista kerrasta. Nostin sen pentuna niskasta takaisin kynnyksen yli ja se ei tule meidän makuuhuoneeseen, vaikkei siinä ole ovea.

Joskus kuitenkin kiusaus on liian suuri!


Paitsi silloin, kun se haluaa yöllä ulos. Silloin se tulee ronuamaan sängyn alle ja jos siihen ei herätä, niin se paukuttaa vaatekaapin ovea. Kyllä! Se raottaa tassullaan oven alareunasta ja päästää oven pamahtamaan saranan voimasta takaisin. Voitte uskoa, kuinka ärsyttävän tehokasta se on. Taatusti pääsee kissa ulos!



Varsinkin nuorempana, Laku oli kovasti mukana piha- ja tallihommissa. Tykkäsi kököttää kottareissa heinäpaalien päällä, kun vein hevosille heinää. Kyllä se vieläkin on kovin seurallinen, mutta Mauri tuppaa sitä rissaamaan ja Laku ärsyyntyy siihen.




Useasti aamuisin, se odottaa minua tai Beibeä jossain ulkona ja se haluaa, että se kannetaan sisälle. Palvelua, kiitos! Ja olkapäällä se tykkää matkustaa! Ei vain ole kovin kevyt kissa kanniskella, kesäkuosissaan sellanen 6 kiloa. Mutta talvella yleensä painaa sellasen 8 kiloa. Laku on iso kissa!



Minä olen henkeen ja vereen kissa ihminen! Jos en voisi/saisi, pitää kuin yhtä eläintä, se olisi kissa. Se tunne, kun kissan ottaa syliinsä, halaa sitä ja upottaa kasvonsa sen pehmeään ja puhtaalle tuoksuvaan turkkiin, on mielestäni todella voimaannuttava.



Maatiainen ry on valinnut maatiaiskissan, vuoden maatiaiseläimeksi. Hieno ele ja muistutus siitä, kuinka arvokas ja hieno eläin, tälläinen ihan peruskissa on. Ihan liian väheksytty!
Meidän 10-vuotiaasta on iän myötä tullut hieman yrmämpi. Se sähähtää Maurille hieman herkemmin, mutta kynttä se ei koskaan koiralle anna, vaikka joskus mielestäni vähän saisikin raapaista!



Muutenkin tuntuu, että sen sellainen iloisuus, pentumainen luonne ja leikkisyys on vähentynyt. Mutta mikäs ihme se nyt on, iällä se jo alkaa olemaan! Toivottavasti kuitenkin Lakulla on vielä monta, hyvä vuotta edessään!






                                                  HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ LAKRITSA!

16 kommenttia:

  1. Paljon onnea Lakulle! ♥ Komea kissa se onkin!!

    Meidän mustavalkoinen Linda-kissa on nyt 11,5-vuotias. Iso jötikkä sekin... Olen miettinyt, onko sen vatsa jotenkin alkanut renaamaan vanhemmiten.. sillä oli talvella useaan otteeseen oksentelua ja ripulia eikä ruoka maittanut. En tiedä vieläkään mistä johtui, ehkä ruoasta? Ja olihan sillä se lapamato... Just eilen päättyi "tavallinen" matokuuri, olihan sekin kolmen päivän lääkintä taas koettelemus. Se lapamatokuuri oli ihan karsea, 8 tablettia kerralla kissalle, joka ei to-del-la-kaan tykkää lääkitsemisestä... Toisaalta Linda ei kuitenkin ihan raatelevaksi tappajaksi ala siinä hommassa, kuten aiempi kissamme (ja vissiin myös teidän Hullu-Hannes?).

    Minäkin olen ajatellu, että jos ei muita eläimiä olisi, niin kissa kuitenkin. Meidän Linda tosin ei ole mikään erityinen sylikissa. Ja kyllä mä sitä karvanlähtöaikaa kammoan elukan kuin elukan kanssa, että aika ajoin mietin hommaanko noiden nykyisten jälkeen enää yhtään eläintä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laku kiittää! =D

      Hanneksen kanssa, matolääkitykset oli yhtä stressiä! Niitä jemmailtiin ruokaan ja aina se ne löysi. Se oli niin kova raapiin, ettei sille suoraan suuhun voinut mitään antaa.
      Mutta toista sen on Lakun kanssa. Kouraan hieman nappuloita ja matolääke sekaan. Ja siitä sitten se syö nappulat ja tabletin siinä samalla.
      Tai sitten vaan laittaa tabun sen suuhun ja hieroo vähän kurkkua, että sille tulee nielemisrefleksi.

      Nii-i! Kyllä minäkin mietin, että ottaako Lakun jälkeen enään kissaa. Mutta otan kuitenkin!

      Poista
  2. Onnittelut! Komea ja fiksu kissa!

    Hullu-Hannes kuulostaa samanlaiselta kuin meidän koira. Jouduin viemään sen eläinlääkäriin tulehtuneen silmän vuoksi. Tarvittiin kuonokoppa ja kaksi ihmistä pitämään kiinni, että lääkäri sai laitettua silmätipat tutkimusta varten. Ja koko ajan koiran suusta tuli mörinää, jota kutsun koiran kiroamiseksi. Kaverilla on painoa 10 kg, joten suht pieni koira kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laku kehrää kehuista! =D

      Meillä onneksi Maurikin käyttäytyy "koiraksi" elukkatohtorilla. Olen onnekas tämän hetkisten elukoiden kanssa, kun yksikään ei ole erityisen hankala hoidettava!

      Hannesta olin joskus viemässä kastroitavaksi. Eläinlääkäri ehti tuikkaan nukutuspiikin kissan kankkuu ja sitten alkoikin tapahtumaan! Hannes riistäytyi käsistäni, raapien ne ensin verimössöksi. Sitten se paineli ympäri praktiikkaa, pudotellen pöydiltä kaiken mahdollisen. Henkilökunta väisteli sen edestä! Kunnes nukutusaine sitten ryydytti sen yhteen nurkkaan. Se nukutuspiikki oli yhä edelleen sen kankussa! Kaikenhuippu oli se, etten saanut käsiini edes laastaria, saati mitään, millä haavoja puhdistaakseni. No, oltiinhan eläinlääkärillä!

      Poista
  3. Onnea Leppämäen Lakritsalle, olet tullut jo "miehen" ikään :D
    Hauskoja kuvia kisun seikkailuista, oli niin mukava lukea 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laku kiittää! =D

      Voi että, tarinoita olisi vielä vaikka kuinka lisää!

      Poista
  4. Onnittelut Lakritsalle! Kerrassaan ihana kertomus ja kunnioitusta huokuva tarina yhden maatiaiskissan matkasta pennusta aikuistuuteen. Olen itsekin henkeen ja vereen kissaihminen, joten eläydyin Lakritsan jokaiseen kommervenkkiin ilolla. Voin myös hyvin kuvitella aamuöisen oven paukuttelun, sillä meidän Juuso halusi tänään aamukuudelta ehdottomasti ulos. Ellei se muuten saa liikettä emännän niveliin, se hyppää oven taakse tapettiin siten, että mielessään jo saattaa nähdä, kuinka tapetit valuu kynsimisen jäljiltä riekaleina alas. Aamuvarhaisella tekisi mieli heittää kissa ties kuinka pitkälle, mutta päivän mittaan moiset jutut unohtuvat täysin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Päivänsankari juuri tuossa ovesta lähti ulos, yöelämää katsastamaan. Kun oli ensin nukkunut yläkerran sohvalla koko päivän!

      Lakritsa tulee yleensä pummimaan ulospääsyä juuri silloin, kun olemme just nukahtaneet. Siinä sitten kun käyt, ihan raivona, päästämässä katin ulos, ei tarvi unta ihan hetkeen odottaa! Mur! Mutta sitten aamulla jo katteleen, että missäs se Äijyli onkaan"´!

      Poista
  5. Paljon onnea Lakritsalle. Olipas se mukava kissapostaus. Teidän kissoilla on hauskat nimet. Kiva oli kuulla nimien synnystä. - Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia onnitteluista ja kehuista, Anneli! Ja mukavaa viikonloppua sinullekkin!

      Poista
  6. Ihana Laku! Lämpöiset onnittelut! Meidän Nero, joka ulkonäöllisestikin peesaa Lakua täyttää myös 10 vuotta tänä kesänä. Miten nopeasti aika kuluukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laku on ihana kissa! <3

      Vai alkaa Nerokin olemaan jo miehen iässä! Niin se aikaa vaan menee noiden karvalasten kanssa! =D

      Poista
  7. Kissat on ihania! Täällä myös yksi kissaihminen vaikkei mulla enää ole enkä enää aio ottaa. Lapsuuskodissa meillä oli kissoja kuin Vilkkilässä.
    Hah haa, nauratti taas toi sun "mangusti" opetus :D
    Myöhästyneet onnittelut Lakulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat on ihania, mutta kyllähän ne sitoo. Kuten kaikki elukat!
      Minun lapsuuteen kissat kuuluvat myös!
      Laku kiittää onnitteluista! =D

      Poista