perjantai 27. maaliskuuta 2020

Kuukuna kokkaa: Suklaamousse avocadosta ja banaanista



Olen muutaman kerran tehnyt terveellistä suklaamoussea. Ensimmäisen kerran tein sitä pelkästä avocadosta. Maistui kyllä ihan liian terveelliselle ja vihreälle. Se vihreän maku on kamala!



Sitten seuraavalla kerralla laitoin joukkoon erittäin kypsän banaanin ja johan maku jalostui! Eikä bansku maistunut liikaa.


Poika on epäileväinen tästä herkusta jo heti valmistuksen
alkuvaiheessa!

Taas tuli mummulle mieleen, että tämähän olisi sellainen herkku, mitä voisi Kuukunan kanssa tehdä. Helppo, nopea ja yksinkertainen ohje!

Mummu kuitenkin hoiti soseuttamishomman, koska poika
pelkäsi sauvasekoittimen ääntä.
Suklaamousseen ei tule montaa ainetta. Kypsiä avocadoja, kypsä banaani, kaakaojauhetta, jotain muumaitoa, hunajaa ja vaniljasokeria/-uutetta/-jauhetta.

Nätti herkku mansikoiden ja passionhedelmän kera!




SUKLAAMOUSSE AVOCADOSTA JA BANAANISTA


  • 2 kypsää avocadoa
  • 1 kypsä banaani
  • 0,75 dl kaakaojauhetta (VanHouten tai vastaava)
  • 0,5-1 dl muumaitoa tai tavallista maitoa
  • 1 rlk hunajaa
  • 2 tl vaniljasokeria(tai -jauhetta/uutetta)
Lisäksi:
  • marjoja, hedelmälohkoja, -soseita tms.

Lusikoi kypsät avocadot kuoristaan ja poista kivet. Kuori ja paloittele banaani ja laita se avocadon kanssa kulhoon.
Lisää kulhoon muut aineet maitoa lukuunottamatta. Aloita soseutus sauvasekoittimella ja lisää maitoa sen mukaan, millaisen koostumuksen haluat. Moussen kuitenkin olisi tarkoitus olla lusikoitavaa.

Soseuta mousse huolella tasaiseksi ja lusikoi se tarjoilumaljoihin. Laita lisukkeeksi haluamiasi hedelmiä, marjoja yms. Olemme syöneet tätä myös appelsiinifileiden kanssa ja tämä yhdistelmä toimi hyvin!





No, itse kokkihan ei ollut sitten yhtään vakuuttunut tästä herkusta. Hän ei suostunut edes maistamaan!




Mutta ei se mitään! Pääasiahan taas oli mukava kokkaileminen!

6 kommenttia:

  1. Pikkukokin ilmekin jo kertoo, että hänelle riittää pelkkä kokkaaminen.
    Vaikuttaa herkulliselta jälkkäriltä. Voisikohan maidon korvata turkkilaisella jugurtilla? Se on melko löysää. Tai piimällä. Emme juo maitoa ja siksi sitä harvoin kaapista löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän oli oudon epäluuloinen heti alusta asti! ='D

      Kokeile ihmeessä! En usko, etteikö ainakin tuo jogurtti sopisi hyvinkin!

      Poista
  2. Tätäkin täytyisi tehdä. Olen joskus kokeillut vissiin myös sitä pelkkää avokadoversiota, tämä voisi olla parempaa.

    Niin hyvät ilmeet Kuukunalla! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelkällä avocadolla maistui kyllä ihan liian vihreältä ja terveelliseltä. Mutta sekin meni, kun laittoi veriappelsiinilohkoja päälle. Banaaniversio kuitenkin parempaa! Ja siihenkin kannattaa laittaa jotain marjaa tms. mukaan.

      Joo, lapset kyllä eivät mielistele! ='D

      Poista
  3. Vai ei kokki suostunut maistamaankaan. No ei se mitään, lapsilla on omat mieltymyksensä. Kiitos reseptistä, tuota voisi todellakin kokeilla. Nythän aikaa on vaikka uusien reseptien kokeiluun, kun ollaan karanteenissa. Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei! ='D

      No niin, tässäpä oiva resepti kokeiluun! Mukavaa viikonloppua!

      Poista