Vierailulla luontopainotteisessa iltapäiväkerhossa ja eläkeläisten luontolenkillä

Helmikuussa saatiin kotona taas korjata sienisatoa!

Luokkakaverini Susanna Ahlmanilta pitää omana kouluprojektinaan luontokerho Lupsakkaa Rautajärven koululla. Olen onnekkaasti saanut olla kerran hänen apunaan tutustumassa toimintaan. Nyt pääsin toisen kerran avustamaan häntä, kun aiheena oli kertoa ja näyttää lapsille, kuinka ruokaa voi kasvattaa kotona helposti ja pienillä kustannuksilla kierrättäen ja ruokahävikkiä vähentäen.

Aina pitää olla kauhea määrä tavaraa, kun lähtee
"opetushommiin"!

Minullahan on ollut osterivinokkaita kasvatuksessa kahvinporoissa jo monta vuotta. Välillä satoa tulee, välillä ei. Mutta kyllä aika-ajoin saamme sieniä syötäväksemme!

Ihania nämä vanhoilla kouluilla olevat opetusmallit! <3

Otin siis sienirihmastopurkkini koululle mukaan ja laitoimme lasten kanssa kolme erilaista kasvattamoa pystyyn. Yhteen laitoimme pelkkää kahviporoa, toiseen pelkkää olkipellettiä ja kolmanteen molempia. Ja tietysti sitä sienirihmastoa, sekä sumuteltiin kasvalusta kosteaksi.
Olin myös tulostanut muutamia kuvia lapsille, jotta näkisivät mitä purkeilta voi odottaa!

Samoin opetustaulut!

Minulla oli mukana kuivattuja sieniä; suppilovahveroita, mustaa torvisientä ja tattisekoitusta. Muutama lapsi ihan rohkeasti maistoikin kuivattuja sieniä.
Keskusteltiin sienten voimakkaasta hajusta ja mausta, sekä niissä olevasta umamista. Mietittiin muita perusmakuja, joihin umamikin nykyään luetaan. Niitähän ovat suolainen, makea, karvas ja hapan. Itselläni hapan ja karvas meni aikoinaan aina perusmakutestissä sekaisin!

Monta kättä touhuamassa ja kaikkien piti päästä
samaan aikaan!

Moni lapsi sanoi, ettei tykkää sienistä. Keskusteltiin myös siitä, mitä muuta sienillä voi tehdä, jos niitä ei tykkää syödä. Minulla oli mukana sienillä värjättyjä lankoja, jota ihmeteltiin. Kerroin myös että, esimerkiksi taulakäävästä saa tehtyä sytykettä.
Myös sienibongaus on hauska harrastus syksyisessä metsässä, vaikkei sieniä halua kerätä syötäväksi. Sieniä on niin monenlaisia ja hauskan muotoisia, että niitä on kiva tarkkailla.

Nähtäväksi jää, miten lapset jaksavat hoitaa ja ruokkia sienikasvattamojaan. Susanna käy kerran viikossa tilannetta tarkkailemassa. Mutta ajatuksena oli myös se, että lapset saisivat itse ottaa vastuuta, myös mahdollisesta epäonnistumisesta.

Laitettiin myös porkkanan kantoja naatteja kasvattamaan,
sekä erilaisia sipuleita.

Laitoimme lasten kanssa sormet multaan! Susanna oli tuonut erilaisia siemeniä esikasvatettavaksi. Lapset istuttivat kuukausimansikkaa, japaninkaalia, rucolaa, paprikaa ja ohraa.
Jotkut lapsista olivat tuoneet omia juttujaan multaan laitettavaksi. Purkkeihin meni pala inkivääriä, omenansiemeniä ja jopa pala banaania. Mitenkähän mahtaa itämisen suhteen käydä? Oppia tämäkin!

Kaikenlaisia kokeiluja!

Lasten kanssa touhuaminen on kivaa ja mukava saada tällä lailla ohjauskokemusta, koska minullakin on se erityisryhmien ohjaus valinnaisena opinnoissani. Mutta on myös mukava näin "kevyesti" touhuillen huomata, että tälläinen kerta viikossa tapahtuva lasten kanssa olo olisi ehkä se minun juttuni. Lasten kanssa on palkitsevaa touhuta, mutta onhan se nyt aikas raskastakin! ;'D

Muksut tekivät upeat nimikyltit omille
kylvöksilleen.

Luokkakaverini Susanna on ollut koulun alkamisesta lähtien oman opinpolkunsa kulkija. Luontokerhon lisäksi hänellä on ollut kaikenlaisia ohjattuja retkiä Kangasalan ja lähikuntien alueilla. Yksi hänen projekteistaan on ollut eläkeläisille suunnatut kävelyretket luontopoluille ja -alueille kerran viikossa. Ja meikähän taas tunki mukaan, vaikken eläkeläinen olekaan!

Tarkoituksenani oli hieman laajentaa tietämystäni Kangasalan luontopoluista ja näin mukaan tuppautumalla pääsin opastettuna yhteen paikkaan tutustumaan.

Eipä silti, olihan keli mitä parhain ja mukavaa juttuseuraa! Matkakin parkkipaikalta oli maltillinen ja hyvä kulkea.

Kohteenahan meillä oli siis Katajajärven laavu, mikä on Kangasalan Ladun ylläpitämä. Paikka ja reitti kuuluu Kaarinanpolkuun ,mikä on 60 km mittainen vaellusreitti läpi Kangasalan. Reitti yhdistyy Lempäälän Birgitanpolkuun.

Tässä ihanassa aitassa oli polttopuita, jotka ovat retkeilijöiden
käytettävissä.

Laavu oli aikas iso ja siisti ja se oli ihan Katajajärven rannalla. Sitä en tiedä, onko järvi uimakelpoinen, eikä tätä tietoa ollut kanssamatkaajillakaan.

Maastossa ruokailemisen osatutkintoon kuuluu, että osaa
käyttää luonnosta saatavia apuvälineitä eväiden valmistami-
sessa. Tässäpä siis Susanna sekoittaa pajunoksalla kahvia! ;'D

Täällä voisi vaikka yöpyä!

Vaikka retki oli lyhyt, silti eväät taisivat olla yhdessäolon kanssa se pääasia. Kuten aina ainakin minun reissuillani!
Susannan kanssa oli sovittu, että hän ottaa kahvipannun mukaan. Niinpä laitettiin tulet ja keitettiin nokipannukahvit. Maistuikin oikein makoisalta!
Tovi istuskeltiin, syötiin eväitä ja juteltiin mukavia nuotiolla. Aurinkokin välillä pilkahteli ja oli oikein leppoisaa!

Laavulla oli oikein kaksi ulkohuussia!

Mäen päältä kuvattuna järvelle päin.

Sussun koira Rene oli mukana matkassa!

Käytiin kiertämässä toista reittiä, mutta se osoittautui haastavaksi edetä, niin palattiin sitten takaisin samaa polkua kuin oltiin tultukin. Laavulle olikin saapunut jo uusi retkiporukka makkaranpaistoon. Kyllä muutamia muitakin ulkoilijoita reitillä nähtiin. Näköjään kaupunkilaiset näitä käyttävät, vaikka autolla joutuvat niille tulemaan.

Metsässä oli tälläisiä upeita, isoja siirtolohkareita.

Mukavia juttuja nämä molemmat, missä sain olla mukana! Sain paljon oppia itsekin ja sain myös sitä jakaa!