torstai 21. kesäkuuta 2018

Vinkkejä skeippien eli valkosipulin kukkavarsien käyttöön!




Olen joskus kuullut, että valkosipulin kukkavarret olisivat herkullisia höyrytettyinä. Niin emme ole niitä syöneet, mutta olen silpunnut niitä vokkeihin ja kaikenlaisiin paistoksiin. Myös olen silpunnut niitä pannulle ja paistanut pekonikuutioiden kanssa lisäkkeeksi.


Ihan raakanakin olemme niitä salaatteihin pilkkonut. Kukkavarressa on todella mieto ja hienostunut valkosipulin maku. Minusta se muistuttaa karhunlaukan makua.

Hyvän maun lisäksi...

Olen joskus syönyt karhunlaukalla maustettua voita ja se oli ihan taivaallista! Joten varmasti skeipeillä maustettu voi tai tuorejuusto voisi olla herkkua.

... ovathan nämä nyt hauskoja ja kauniitakin!

Meillä on vuosi vuodelta enemmän ja enemmän valkosipulia kasvamassa. Se on lisääntynyt vähän niin kuin ittestään.

Valkosipulia kasvaa istutettuna ja karkulaisena!

Mielestäni viime sykysynä korjasin valkosipulisadon huolella. Isot sipulit lähtivät käyttöön ja loput istutin kahteen lannoitettuun penkkiin.
Mutta niin vaan kävi, että kun keväällä aloin vanhoja valkosipulipenkkejä kunnostamaan, sieltä löytyi niin paljon valkosipuleita, jotka täyttivät uudelleen istutettuina yhden traktorin renkaan.
Joku on joskus sanonutkin, että valkosipulista saa helposti rikkaruohon kasvimaalleen. Meitä se ei kuitenkaan haittaa. Päinvastoin!


Edellisinä kesinä valkosipulin kukkavarsia on ollut syötäväksi vain muutamia. Olen jättänyt aina muutaman tekemään itusilmuja.
Ollaan tosiaan nautittu nämä harvinaiset herkut ihan muiden kasvisten seassa tai peksun kera. Mutta nyt kukkavarsia oli niin reilusti, että niille piti keksiä jotain käyttöä oikein laajemmin.

Aimo keko ihania kiehkuroita!
Huuhdottuina ja valmiina käyttöön!

Tässä "pulmassa" tuli some apuun ja ihanat ihmiset, joilta sain hyviä vinkkejä! Näin meinaan Hyötykasviyhdistyksen tilillä kuvan ja tekstin, jossa kertoivat tehneensä tahnaa skeipeistä pakkaseen. Kyselin kommentissa, että miten olivat tahnan tehneet.
Sainkin vinkin, että kukkavarret voi silputa ja pehmentää hetken paistinpannulla öljyssä. Sen jälkeen muussata vaikkapa sauvasekoittimella pehmenneet skeipit tahnaksi.
Vaihtoehtoisesti kukkavarret voi kevyesti ryöpätä ja sama homma, muusiksi vaan!
Tahnan voi pakastaa pienissä annospusseissa. Tai miksei vaikkapa jääpalamuotissa ja sitten irroitella jäätyneet palat ja jatkopakastaa isommassa rasiassa.

Ei vinkit tähän loppuneet! Sain myös pari kommenttia lisää skeippien käytöstä. Eräs kommentoija ehdotti skeippipestoa. Siitä innostuinkin ja "tuhlasin" parikymmentä kukkavartta peston aineksiksi.

Peston olisi voinut tehdä ihan niinkuin minkä tahansa peston. Mutta halusin tehdä ihan sellaisen peruspeston ilman juustoa. Ajattelin, että lisään sitten parmesania, jos käytän tahnan pastan joukkoon.

YKSINKERTAINEN SKEIPPIPESTO



  • Nippu valkosipulin kukintoja eli skeippejä (minulla oli 20 kpl)
  • (Oliivi)öljyä, noin 1,5-2 dl
  • (Jotain pähkinöitä tai siemeniä (minä käytin cashewpähkinöitä, kymmenen kappaletta tuohon määrään skeippejä))
  • suolaa
Leikkaa skeipit pienemmiksi ja laita ne pitkänmalliseen astiaan, jos käytät muussaamiseen sauvasekoitinta. Voit tehdä peston pienellä monitoimikoneellakin.



Lisää astiaan öljy ja hipsaus suolaa. Jos haluat rakennetta soseeseen, lisää jotain pähkinöitä tai siemeniä. Myös parmesanjuusto sopii soseeseen.
Soseuta ainekset hienoksi. Lisää öljyä ja suolaa sinulle oikean koostumuksen ja maun saattamiseksi.

Minulla on Bamixiin tälläinen lisäosa.


Tarjoile pastan, varhaisperunoiden, salaatin tai ihan minkä kanssa vain. Sosetta voi sekoittaa tuorejuustoon, kermaviiliin, salaatinkastikkeeseen ja ihan mihin keksit. On tosi hyvää!

Koska emme maistelua enempää käyttäneet pestoa, pakastin sen pienissä kupeissa. Irroittelin pakastuneet pestotkiekot ja laitoin ne isompaan rasiaan, mistä ne on sitten helppo ottaa käyttöön.


Yksi hyvä vinkki jonka sain, oli säilötyt skeipit. Eräs kommentoija kertoi säilövänsä niitä samalla lailla kuin kurkkuja. Hän kehoitti guuglettamaan "pickled scapes".
Meikäläinen, jolla on suolakurkkuaddiktio ja sen verran venäläistä verta, että innostuin tästä vinkistä. 

Kaikki löytämäni ohjeet olivat hieman erilaisia. Toisiin tuli skeippien lisäksi valkosipulia ja chiliäkin. Toiset ohjeet olivat pelkistetympiä ja ajattelinkin tehdä ihan sellaisen perusliemen omille skeipeilleni.

Koska minulla oli kaksi puolen litran tölkkiä täynnä skeippejä, (molemmissa purkeissa oli pari kymmentä kukintovartta), lientä piti olla ihan reiluusti. 
Ulkolaisissa ohjeissa oli kuppimitat. Minä tein ihan mutu -tuntumalla soveltaen ohjeita ja onnistuinkin aikas hyvin saamaan riittävän määrän lientä.

Mausteissakin sovelsin, koska minulla ei ollut ihan kaikkia mausteita. Monessa ohjeessa oli roseepippuria, mustapippuria ja korianterin siemeniä. Korvasin roseepippurin veljeni minulle Japanista tuomalla shitsuaninpippurilla ja hippusella chiliä. Korianterin siemenet korvasin sinapinsiemenillä ja laitoinpa purkkeihin muutaman mauste- ja valkopippurinkin.

SÄILÖTYT VALKOSIPULIN KUKKAVARRET ELI SKEIPIT



Liemi:
  • 4 dl vettä
  • 4 dl omenaviinietikkaa
  • 2 nippua skeippejä, noin 40 kpl
  • 3 rkl karkeaa suolaa
  • 3 rkl ruokosokeria (tavallinenkin käy!)
Puhtaita purkkeja, joihin huuhdellut skeipit ladotaan tiiviisti. Laita mausteet suoraan purkkeihin, purkin koosta riippuen. Minä laitoin mustapippuria ja sinapinsiemeniä puoli teelusikallista per puolenlitran purkki. Muita mausteita 1/4 teelusikallista.



Esim.
  • mustapippuria
  • maustepippuria
  • roseepippuria
  • korianterinsiemeniä
  • sinapinsiemeniä
  • valkopippuria
  • valkosipulinkynsi
  • kuivattua chiliä
Keitä liemen ainekset ja kaada liemi purkkeihin, mihin olet latonut skeipit tiiviisti ja laittanut mausteet. Laita kansi kiinni tiiviisti. Skeipit ovat valmiita käytettäväksi kolmen viikon kuluttua. 


Käyttövinkkejä säilötyille skeipeille löytyi vaikka kuinka. Esimerkiksi hampurilaisiin, salaatteihin, majoneesiin sekaan, silputtuna ruokien joukkoon, pihvimassoja maustamaan ja ihan mitä vaan itse keksii!


Itse jännityksellä odottelen, suorastaan vesi kielellä, näiden säilöttyjen skeippien tekeytymistä. Eivät voi olla pahoja!

Löysin muuten vielä netistä vinkin, että skeippejä voi myös hapattaa. Joten ensi vuoden satoa odotellessa!

16 kommenttia:

  1. No mutta, ihan mahdottoman upea postaus - juuri mulle sopiva! Varmasti tosi ihanaa, voinko linkittää omaan blogiin?

    Oikein mukavaa keskikesän juhlaa sinne Leppämäkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että pidit aiheesta. 😃

      Ilman muuta saat linkittää. Ei meinaan ihan kauheasti suomalaisilta nettisivustoilta noista skeipeistä löydy juttuja. Saati ohjeita niiden käyttöön!
      Nythän asia noiden kukkavarsien kanssa on ajankohtainen, eikä niitä kaikkia voi itusilmujakaan jättää kasvattamaan.

      Ihanaa Jussia teillekkin sinne Kivipeltoon! 😃

      Poista
  2. Kiitos inspiraatiosta! Tein heti juhannuksen alkajaisiksi sekä pestoa että pikkelöityjä skeippejä. Ehkä tästä tulee uusi juhannusperinne?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vain! 😃 Ei huono uusi perinne laisinkaan!

      Poista
  3. Kiitos mahtavien vinkkin jakamisesta. Itse olen syönyt skeipit enimmäkseen raakana salaatissa ja leivän päällä, sekä lisännyt niitä kaikenlaisiin keitoksiin. Nyt lähti skeippien hyödyntäminen gourmet-tasolle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelinkin, että sinua voisi kiinnostaa nämä vinkit skeippien käyttöön! Äläkäs nyt vähättele; kyllähän skeipit leivänpäällisenä sekä salaatissa on jo kurmeeta! =D

      Poista
  4. Taas niiiin hyödyllinen postaus, kiitos vinkeistä! Blogiasi on kyllä kiva seurata, monestakin syystä - ettei vain hyötymielessä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Airi ja kiitos kehuista! On mukava jakaa itse saamiaan vinkkejä. Varsinkin aiheesta, mistä ei niin kauheasti tietoa ole jaossa!

      Poista
  5. Kiitokset vinkeistä! Täälläkin lähti useampi satsi pestoa pakastimeen. Aika styrkkaa tulee kyllä pestosta, meillä ainakin kukkavarsissa on voimakas valkosipulin maku :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Oli mukava jakaa löytämiään ja saamiaan vinkkejä. 😃
      Tuo pesto on aikas voimakkaan makuista, mutta silti jotenkin hienostunutta!

      Poista
  6. Mahtavaa, nyt pääsee kokeilleen eri juttuja ja säikähtää 👍

    VastaaPoista
  7. Miltä säilötyt skeipit maistui?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säilötyt skeipit maistuivat miedosti valkosipulisilta ja hieman etikkaisilta. Minun makuuni ihan hyviä!
      Olen silpunnut niitä kylmiin kermaviilikastikkeisiin, ja pataruokiin mausteeksi. Suurin osa ollaan kuitenkin syöty tortillojen ja tacojen välissä. Niiden lisäkkeeksi ovat mainioita!

      Poista
  8. Löysin ajankohtaan nähden pikkaisen myöhässä ohjeesi. Mulla itusilmut ovat jo aika suuria, mutta päätin kokeilla peston tyylistä sosetta. Cashewta ajattelin käyttää, mutta nekin olivat loppu. Oli mantelijauhetta, ravintohiivaa, oliiviöljyä, auringonkukan siemeniä ja itse tehtyö yrttisuolaa. Niistä pyöräytin. Maistellessa siitä vielä puuttui jotain, mutta levitin paahdetulle ruispalalaleivälle, tomaattisiivuja ja ripaus sitruunapippuria, niin johan maistui. Kiitos vinkistä!

    Minullakin on talvivalkosipuleja jo yli oman tarpeen, kun lisäilen niitä myös itusilmuista. Nyt itusilmut ja kukkavarret tulevat parempaan käyttöön. Aikaisemmin liiat laitoin kompostiin, mutta tuntui vähän tuhlaukselta sellainen. Vaikka on komposti tietenkin parempi vaihtoehto kuin ihan hukkaan heittäminen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa hyvä, että löysit vinkkejä skeippien käyttöön! Kyllähän ne kuitenkin omassa suussa paremmalta maistuu, kuin kompostissa matojen suussa!

      Poista