perjantai 8. kesäkuuta 2018

Ihana Aittakahvila-Anna auki taas kesäviikonloppuina!




Kävimme Beiben kanssa viime sunnuntaina kahvitauolla puuhiemme välissä Aittakahvila-Annassa Sahalahden Keljossa. Meiltä on sinne matkaa noin 20 kilometriä, mutta on mukavaa ajella hiekkateitä vengurrellen ja maalaismaisemia katsellen. Toki sinne pääsee osan matkaa ihan "isoa tietäkin", mutta ainakin toiseen suuntaan ajelemme pikkuteitä.


Iso kuppi kahvia ja pala Minna Canthin kakkua!



Olemme käyneet siellä lähes aina, kun auki sitä pitävät, koska kahvilamiljöö vaan on niin hieno! Olenkin tehnyt pari postausta tästä kahvilasta ja ne löydät aittakahvila -tunnisteen takaa.



Kahvilaa pidetään vanhassa, isossa hirsitalossa. Toisessa päädyssä on itse kahvila isossa tuvassa. Tässä päädyssä on myös huoneisto, mikä on kalustettu ja sisustettu kuin siellä asuttaisiin.
Tämä juuri on niin hienoa, koska kyllähän tuota tuollaista vanhaa kamaa näkee vähän joka puolella. Mutta kun ne on laitettu sellaiseen ympäristöön niin kuin ne kuuluvat, ne saavat ihan uuden merkityksen. Voisi ihan kuvitella ihmiset elämään ja touhuamaan tuonne taloon!








Talon toisessa päädyssä olevassa huoneistossa on joka kesä vaihtuva näyttely. Tänä kesänä näyttelyn nimi on 'Piiat ja Rengit' ja esineistö sen mukaista. Näyttelyä on selostettu seiniltä löytyvistä kirjoituksista ja kahvion pitäjät tulevat myös esittelemään näyttelyä halukkaasti.
















Emme osaa Beiben kanssa selittää, mikä tässä paikassa meitä kiehtoo ja miksi tykkäämme täällä kahvittelemassa käydä. Talo vaan jotenkin huokuu hienoa historiaa ja se on taidokkaasti sisustettu, talon arvoa kunnioittaen. Emme voi tietenkään vähätellä kahvion ihanaa ja loistavaa palvelua ja herkullisia tarjottavia. Hintataso on edullinen, mutta se ei ole kriteeri täällä vierailulle. Kyllä se on elämys, mitä kahvihetkeensä täältä saa!





Aittakahvila-Anna on avoinna kesälauantaisin ja -sunnuntaisin klo 12-18. On ainakin 16.-17. päivinä suljettu tällä tietoa.

Aittakahvia-Anna Keljontie 671 36420 Sahalahti



Aittakahvila-Anna Facebook -sivut

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti