torstai 19. maaliskuuta 2020

Taiteilija alter ego MarkeFullZero



Luokkakaverini Susanna pisti minulle viestiä: "Kangasala talossa on piirrustusilta. Lähetkö mukaan? Minä ainakin menen!".


Tyhjän paperin syndrooma!


Siis, mitä ihmettä? Enhän minä piirrä koskaan, enkä oikein ole mielestäni osannutkaan. Mutta mikä ettei!




Niinpä sitä sitten seisottiin kuin orvot pirut museossa, missä neljän kerran piirrustusilta järjestettiin. Kuunneltiin muiden osallistujien juttuja. Moni oli harrastanut piirtämistä ilmeisesti kauankin. Osalla oli oikein omat lehtiöt, kynät ja piirrustusalustat mukanaan. Minä ainakin tunsin olevani niiiiiin väärässä paikassa!

Kaupunkinnäkymä
Piirrustusiltakurssi oli neljän illan mittainen. Sai osallistua kaikille tai vaan ihan yhdelle. Eikä tarvinnut ilmoittautua etukäteen. Senkus meni vaan!
Kertamaksu, joka oli museon sisäänpääsymaksun hintainen eli 6 euroa. Museokortilla pystyi myös maksamaan.

Lopputulos, kun mallina oli...

Museo kustansi piirtustuvälineet, joten iltoihin pystyi menemään ihan kahta kättä heittäen.

... tämä!

Opettajana toimi arkkitehti Markku Lahtinen ja hän oli kyllä tosi kannustava. En meinannut millään päästä työn alkuun, niin hän kävi kyllä tsemppaamassa ja sanoi, miten kannattaisi aloittaa.

Minun työni vasemmalla, Sussun oikealla.

Ihmisiä

Polkupyöriä

Yksityiskohta sillasta
Meillä oli kyllä Sussun kanssa tosi hauskaa! Huomattiin, ettei me oltu yhtään sen huonompia, kuin muutkaan. No, olihan siellä kyllä tosi taitavia piirtäjiä! Mutta ei kukaan meidän töitä pilkannut. Ja opettaja ihanasti löysi jokaisen työstä jotain positiivista mainittavaa.


SussuSevenOne vauhdissa!
Toisella kertaa aiheena oli ihmisiä tilassa. Mehän oltiin jo keksitty itsellemme taiteilija nimet. Susanna oli SussuSevenOne ja minä MarkeFullZero. Nämä juonsivat siitä, että Kangasala talossa on JussiTwoSevenin näyttely ja me taiteilimme siellä näyttelyn keskellä.


Sussun työ vasemmalla ja minun oikealla.


Kimmo Pyykön veistos

Ja minun näkemykseni siitä!


Tämä esittää pöllön nokkaa. Uskokaa tai älkää! ='D

Kolmannella kurssikerralla aiheena oli kaupunkinäkymä. Piti keskittyä olennaiseen ja riisua näkymästä kaikki itselle epäolennainen.


Lehmus, se oli minulle olennaisin asia näkymässä.


Ja sellainen siitä sitten tuli! Hieman ehkä uhkaavan
oloinen.

Neljäs kerta minulla jäi valitettavasti väliin. Mutta kuulin, että jatkoa ehkä seuraa, kun tämä maailmanmeno jossain vaiheessa normalisoituu.
 Nämä olivat tosi suosittuja iltoja ja osallistujia oli monta kymmentä joka kerta.
Ihanaa oli taas vähän heittäytyä! Ehkäpä olen taas entistä rohkeampi omana itsenäni!

2 kommenttia:

  1. Olet oikein hyvä piirtäjä!! Hienoa, että heittäydyit! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, mutta kiitos! Ehkä vähän itsekin yllätyin, etten ollut ihan 💩! Tosiaankaan en ole juuri mitään piirtänyt sitten oman nuoruuteni. Mutta oli tosi kivaa tuolla kurssilla!

      Poista