"Vanhuus on sairaus"

"Älä kuvittele elämäsi helpottuvan ja arvonantosi kohoavan korkeaan ikään ehtiessäsi. Päinvastoin; hengenvoimasikin heikkenevät, ja yhä lukuisammat vaivat ja vajavuudet alkavat raskauttaa elämääsi. Niin tulet taakaksi itsellesi ja muille; olitpa rikas tai köyhä, nuoruutesi kultaisia vuosia saat muistella haikeasti kaivaten. Murheellisin on asemasi, jos leskenä tai lapsettomana vanhuksena jäät vaille sekä työkykyä että omaisten huoltoa."

Näin kovin sanoin avataan sanontaa "Vanhuus on sairaus" kirjassa "Vanhan kansan sananlaskuviisaus", vuodelta 1953. Kirjassa on suomalaisia elämänohjeita, kansanaforismeja, lentäviä lauseita ja kokkapuheita vuosilta 1544-1826.
Joidenkin sanontojen tarkoitusta on selitetty kirjassa "nykykielelle", kuten edellä mainittuakin. Ja mitenkään kaunistelematta!

Minullahan on taas se aika vuodesta, että vanhenen. 46 vuotta, eikä suotta! Aika tasalleen just näihin aikoihin, kun tämän postauksen julkaisen. Olen syntynyt tietääkseni hieman yli 7 aamulla. Itse en tapahtumaa muista!

Joka päivähän me vanhetaan, mutta miten sitä vanhenemistaan ajattelee vain silloin, kun on "The Päivä".

Minulla on ollut tapana tehdä syntymäpäiväpostaus joka vuosi. Tämä on ihan hyvä tapa mietiskellä omaa vanhenemistaan.

1-vuotiskuvassa! Jalat ovat ihan saman näköiset edelleen!

Jostain syystä Bloggeri oli julkaissut edellisvuoden postaukseni, mielestäni en ole itse tämän asian suhteen mitään tehnyt. Voipi silti olla, että olen itse jotain tötöillyt, mutta tekniikkaa on niin kiva syyttää!
Jos jollain on jotain vinkkiä, miten sen saa pois, niin voisi vinkata. Poistaa en sitä kokonaan haluaisi! Mutta ei anneta sen häiritä ja hämätä, tässä tulee uutta!

Kaikki synttäripostaukset löytyvät Lucia-neito -tunnisteen takaa, jos joku niitä haluaa lueskella.  Niistä löytyy ihan asiaa Lucian päivän perinteistä ja Lucia pullistakin. Ei pelkästää minusta!

Minulle vanheneminen ei ole ollut ongelma, mitään kriisejä sen suhteen ei ole ollut. Olen aina ihan julkisesti kertonut ikäni, ei se ole mikään salaisuus ja häpeän asia. Ja kyllähän sitä nyt päältäkin päin näkee, ettei tässä mitään tyttösiä enään olla! Sitäpaitsi, ei se vanheneminen pysähdy, vaikkei siitä puhuisi ja itselleen sitä myöntäisi.

En ole halunnut stressata itseäni asialla, mille ei todellakaan vain voi mitään. Tässä elämässä löytyy niitä stressin aiheita kyllä ihan tarpeeksi muutenkin.
Toisaalta, en edes tunne olevani vielä kovin vanha. Katsotaan sitten parin kymmenen vuoden päästä, joko alkaa ahdistamaan! Toivottavasti ei!

Tässä ollaan jo 2-vuotiaana!

Olen aina halunnut jotenkin juhlistaa synttäreitäni. Ainakin keittämällä kahvit, jos joku sattuisi tulemaan kylään. Tietyt läheiset tulevat kutsumattakin, varsinkin jos synttäripäiväni sattuu viikonlopulle. Jos minulla on ollut jotain menoa syntymäpäivänäni, on eräille ilmoitettava, että kahvit on jonain muuna päivänä. Olen meinaan useasti pyytänyt töistä vapaata syntymäpäiväkseni ja lähtenyt ihan itsekseni kylpylään, syömään tai muuten vaan shoppailemaan.

Nyt kun päivä sattuu viikolle, olen kutsunut muutamia lähellä asuvia läheisiä ihmisiä kahville. Sellaisia, joiden tiedän mielellään ajelevan iltasella meille kahvittelemaan.
Muutenkin synttärikaffeella on kiva vaihtaa joululahjat ja -suunnitelmat. Minusta tämä synttärikahvittelu on tosi kivaa!

Tämä nykyelämä on niin hektistä ja kaikilla on omat menonsa. Kun nuo lapsetkin alkavat olla suurilta osin jo aikuisia, tapaamiset läheisten ja ystävien kanssa ovat jääneet vähälle. Olen kuitenkin huomannut itsestäni ja muista, että merkkipäiväkaffeelle yleensä lähdetään. Aikuistenkin, vaikkei mitään merkittäviä pyöreitä vuosia tulisikaan täyteen. Juhlikaa synttäreitänne aikuiset!

Tuo mekko minulla on muuten tallella!

On kuin uusi! Ei ole varmaan päälläni ollut tuon kuvan ottamisen jälkeen!

Kävin keskustelua vanhenemisesta kampaajani kanssa pari viikkoa sitten. Hän on minua parikymmentä vuotta vanhempi ja hänellä on saman ikäiset lapset kuin minä olen.
Hänkin sanoi, ettei pidä itseään mitenkään vanhana. Ainut mikä häntä on alkanut vaivaamaan on se, että hän on alkanut näyttämään äidiltään vanhetessaan. Mikä ei sinänsä ollut mikään kamala asia! Mutta kukapa sitä haluaisi näyttää siltä, kuin oma äiti on näyttänyt vanhana? Siinäpä tajuaa olevansa itse vanha!
Kerroinkin kampaajalleni, ettei minulla ole vertailukohtaa sille, miltä minun tulevaisuuteni ulkonäkö voisi olla kun vanhenen. Äitini kuoli karvan alle 50 vuotiaana. Äitini äiti kuoli hieman päälle 60 vuotiaana ja äitini sisko 68 vuotiaana. Äidin isä eli 80-kymppiseksi. Isäni puolella ollaan vähän pitkäikäisempiä.
Onhan minussa isänikin näköä, mutta kaikella kunnioituksella, en haluaisi isältäni näyttää 70 vuotiaana. Sen ikäinen isäni nyt on.

Sivukalju huollettuna!

En halua myöskään puhua itsestäni keski-ikäisenä. Kuten edellä saattaa havaita, äitini puolelta me naiset olemme aikas heikkohenkisiä. En todellakaan usko, että elän yli 80 -vuotiaaksi! Ei sillä, ettenkö haluaisi...

Olen kuitenkin tyytyväinen ikääni. Naureskelin aina nuorena naistenlehtien otsikoille, missä joku julkisuuden naishenkilö tullessaan "aikuiseen ikään" kertoi vihdoin löytäneensä itsevarmuutensa. Näin itse kun on saavuttanut tämän "aikuisen iän", pystyn kyllä allekirjoittamaan tuon. Jos ei ole tähän ikään mennessä sinut oman itsensä kanssa, ei sitä tule koskaan olemaankaan! On vain hyväksyttävä se, että olet sen näköinen kuin olet. Meikillä saa ihmeitä aikaan, jos on tarvetta kaunistautua.

Meikeissä...

Kropallesi nyt voit jotain tehdä halutessasi ilman puukkoa. Mutta minä olen ainakin hyväksynyt, että olen tälläinen venyneet nahat omaava pullukka. Pidän itsestäni ja riitän itselleni ja läheisilleni ihan tälläisenä kuin olen. Se on sitten eri asia, mitä muut minusta ajattelevat. Mutta se on heidän ongelmansa, ei minun! Välillä vaan kyllästyttää vihaksi saakka yhteiskunnan paine ylipainoisia kohtaan.

Vanhenemisessa on myös se hyvä puoli, että uskaltaa muutenkin olla sellainen kuin kai sitten oikeasti on.  Siis mieleltään! Minä tunnustan olevani hieman lapsellinen ja tyhmäkin, mutta ylpeästi sellainen. Olenkin sanonut töissä, etten ole se teurastamon terävin puukko!
Näin vanhempana uskallan myös olla omaa mieltä asioista, enkä mielistele muita. En jaksa sellaista turhanpäiväistä lirkuttamista ja lipomista. Nuorempana tuli mentyä muiden mukana, enään ei tarvitse jos ei halua.

Olen jo pitemmän aikaa tuskaillut työasioiden kanssa. Jotain muuta hommaa pitäisi keksiä, kun kroppa ja pää ei meinaa nykyistä kestää.
Työikäisenä olen kuulemma vielä nuori. Onhan minulla 20 vuotta työikää jäljellä, jos ei enemmänkin. En kuitenkaan haluaisi lähteä opiskelemaan mitään "paska-ammattia", koska olen sellaista tehnyt koko työikäni. Jos näin karkeasti saa ilmaista, ja kukas minua estää!
En kuitenkaan haluaisi opiskella alaa, miltä en työllistyisi. Tai mikä ei yhtään kiinnosta. On vaan faktaa sekin, että täytyisi vähän miettiä, mitä voi ja pystyy tekemään. Eikä vain sitä, mitä haluaisi!
Vaikeita asioita! Sanotaan, että ikä tuo viisautta tehdä päätöksiä. Ehkä en sitten ole tarpeeksi vanha, kun en saa otetta näihin asioihin!

Kaikenlaisia haaveita kuitenkin on ja eikä tulevaisuuden suunnittelu mihinkään katoa, vaikka ikää tuleekin. Päinvastoin, jotenkin sitä unelmoi ja haaveilee kahta kauheammin!
Nuorena haaveeni keskittyivät perheeseen, kotiin ja sellaiseen. Nyt kun olisi aikaa ja ehkä mahdollisuuksiakin itsellensä, päätöksiä pitäisi tehdä todella nopeasti, koska vanhenee ja aika loppuu kesken!

... ja ilman!

En pelkää vanhenemista, mutta viime vuosien kehitys vanhusten hyvinvoinnin huonomisessa on alkanut huolestuttamaan. Olisihan se pirun hienoa, jos Beiben kanssa pystyttäisiin tällä tontilla keikkumaan hamaan tappiin saakka.

Eräs tyyppi telkussa sanoi tässä taannoin viisaasti. Hän sanoi, että "Kun lapsia syntyy tai muuttaa johonkin paikkaan paljon yhtä aikaa, rakennetaan päiväkoti. Mutta kun jossain paikassa on vanhenevaa väkeä paljon, ei uutta vanhainkotia rakenneta, vaan vanhukset jätetään oman onnensa nojaan. Koska vanhukset eivät ole tuottavia, mutta lapsista saattaa yhteiskunta saada tulevaisuudessa tuloja ja hyötyä."
Olen samaa mieltä tästä. Yhteiskunta on unohtanut sen, että vanhuksetkin ovat olleet tuottavia ja hyödyllisiä, kunnes heistä tullut vanhoja.

Yksi huippuasia kuitenkin on, mitä ei nuorena voi kokea ja mikä on "vanhojen" etuoikeus. Se on isovanhemmaksi tulo! Tämäkin on niin ristiriitainen asia, kun toisaalta on nuori mummuksi ja kuitenkin on se keski-iän ylittänyt. Argh! Kyllä siinäkin on opettelemista itselle, että osaa olla lapsenlapsensa arvoinen. Toisaalta, lapset kyllä ovat suvaitsevaisia... luotan siihen!

Minä 24v. ja äiti 44v. tyytären kastejuhlissa. Voi jeesus, mikä tyyli meikäläisellä!

Ehkä on vain parempi, ettei näitä asioita tämän enempää tällä erää mietiskele. Antaa vain ajan viedä virrassaan ja tuoda tullessaan mitä tuo! Aion juhlistaa illalla töiden jälkeen synttäreitäni ilolla ja itseäni rakastaen ja kakkua suuhuni ahtaen!

Äidin ja isän kanssa silloin joskus!

Laitetaampa tähän pohdiskelun loppuun kirjasta vielä toinen, hieman positiivisempi elämänviisaus:

"Ikä yksi ihmisellä, monta aikaa iässä"

"Elämällä on sinunkin varallesi monenlaisia vaiheita ja yllätyksiä. Aikojen muutuessa tapahtuu olosuhteissasi ehkä jyrkkiäkin muutoksia: puute ja yltäkylläisyys, mahti ja nöyryytykset, myötä- ja vastoinkäymiset saapuvat vuorotellen vieraiksesi."


Vajaat pari viikkoa jouluun! Ihanaa!

Pukki on jo matkalla!