Rakkautta ja maan antimia

Rakkautta ja maan antimia
Hehku

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Dokumenttiprojekti: Ruokaa ja ystäviä. Ajatuksia ruoan merkityksestä ja yhdessä syömisestä!

Siideristä kanipataa!

Tänään tulee tv:stä meille ruuan ystäville, mielenkiintoinen dokkari. Ruokaa ja ystäviä -dokumentti kertoo Juolan pariskunnasta, jotka haluavat muuttaa suhtautumistaan ruokaan. Heidän mielestään ruoalla pitäisi olla jokin suurempi merkitys ihmiselle. Koska nyky-yhteiskunnassa ruokailu ja ruoka on muuttunut tehokkaaksi kuluttamiseksi.
Olen itse sitä ikäpolvea, että meillä syötiin aina yhdessä. Ruoka laitettiin pöytään silloin, kun isä tuli kotiin. Nälkä oli meillä lapsilla kova, koska näihin aikoihin välipalakulttuuri oli vasta alkava ilmiö. Jogurtit sun muut, tekivät vasta tuloaan. Ja nyt puhun ajoista 70- ja 80- luvuilla!

Kesäkurpitsakeittoa

Oman perheen saatuani, olen pitänyt itsestään selvyytenä sitä, että syödään yhdessä aina kun se on mahdollista. Minä olen tehnyt koko tyttäreni lapsuusajan vuorotöitä, mutta tein aina ruuan valmiiksi, jotta Beibe ja tytär voisivat nauttia sen yhdessä. Meidän pikku-perheen onnellisuus ja hyvät keskenäiset välit ovat mielestäni pitkälti yhdessä ruokailun ansiota! Yhdessä saman pöydän ääressä istuessa, ollaan purettu päivän menneet ja tulevat tapahtumat. Samalla ollaan keskusteltu ruuasta ja raaka-aineista. Siitä mitä syömämme ruoka sisältää ja mistä se on tullut. Tyttärellämme on todella järkevä suhtautuminen ruokaan!

Tomaattisatoa joltain kesältä.
Dokumentissä, Juolan pariskunta matkustaa Bulgariaan, pieneen kylään. Kyläläiset kokoontuvat syömään ja puhumaan yhdessä. Paikalliset opettavat pariskunnalle omia ruuanlaittotaitojaan ja samalla asioita elämästä ja sen tarkoituksesta.

Dokumenttiprojekti: Ruokaa ja ystäviä tulee tänään TV1: ltä klo 21.30 ja on sen jälkeen katsottavissa YLE Areenasta.
Elokuva on tullut aiemmin vuonna 2013 nimellä Sielun ruokaa.

Kuva: Ylen arkisto

12 kommenttia:

  1. Olen samaa mieltä, yhdessä syömisellä on iso merkitys perheelle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruokakin maistuu paremmalta, kun sen syö hyvässä seurassa!

      Poista
  2. Äitini joskus sanoi tuosta välipala-asiasta myöskin, että se on joskus meidän lapsuudessa tullut juttu. Olen siis syntynyt -72. En muista mitenkään erityisen hyvin, mitä meillä on syöty... tai onko syöty aina yhdessä. Isäni oli yrittäjä, enkä nyt kyllä yhtään muista, oliko joku tietty ruoka-aika tai jotain.

    Oman perheen kanssa meillä oli ruoka-ajat kyllä hyvinkin säännölliset silloin kun lapset oli pieniä ja itse olin kotiäitinä. Ruoan tein aina siiheksi, kun mies tuli töistä, ja päiväruoka syötiin johonkin tiettyyn aikaan lasten kanssa, varmaankin päikkärirytmien ja sellasten mukaisesti. Tämä tapa oli todella pitkään. Sitten systeemi häiriintyi, kun lapset alkoi mennä kouluun ja etenkin yläkouluun.. siellä oli ruokailu joskus aamupäivällä, ei mitään välipalaa, ja kotiin suunnilleen puoli neljän maissa tulevat lapset oli tajuttoman nälkäisiä... välipalaa siis oli pakko ottaa, ei mitenkään olis jaksaneet enää tuntia odottaa sitä ruoka-aikaa, siis kun isä tulee kotiin ja olis ruoka.

    Nythän meillä onkin sitten ihan kärsiny ruokailut... itse olen vuorotyössä, jokainen syö mitä milloinkin, olen alkanut aina vaan enemmän inhota koko ruoanlaittoa, on nää lukuisat jutut mitä kukakin syö/ei syö... Lisäksi musta tuntuu, että kellään ei ole sillein kunnolla nälkä, että ruokaa tekee mieli... kun koko ajan jotain pientä napostellaan. Mäkin juon teetä ja mies kahvia kaiken päivää... Tykkäisin selkeistä rutiineista, mutta ne ei vaan onnistu tällasilla työajoilla. Ja mä en todellakaan saa aikaan tehdä ruokia valmiiksi tänne...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruokailurytmistä on jotenkin helpompi pitää kiinni, kun lapset ovat pieniä. Ja se tuntuukin jotenkin tärkeämmältäkin silloin.
      Itse kun en ole ollt mikään leivänsyöjä koskaan, en tykkää korvata ateriaa kahvilla/teellä ja leivällä. Tietysti mulla on se, että mää tykkään laittaa ruokaa. Se auttaa paljon tossa ateriasuunnittelussa!
      Me kyllä Beiben kanssa syödään yhessä vieläkin, vaikka ollaan kaksin. Tosin mun kaksivuorotyöni rajoittaa tätä meidän yhteistä aikaa! Nyyh! =D

      Poista
  3. Kiitos ihan mahtavasta vinkistä, taidanpa kurkkia tuon ilokseni Areenalta. Hyvän näköiset on pöperötkin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, katso vaan. On mielenkiintoinen elokuva!

      Poista
  4. Noin meilläkin 60- ja 70-luvulla kotona syötiin, välipaloja ei ollut, jos tuli nälkä, äiti leikkasi hapanleivästä kapean siivun ja voita päälle, joskus siihen ripoteltiin vielä sokeriakin (!!!). Muistan kun kouluunkin tuli välipala aamulla, oli se aika ihme.

    Omat lapset kun syntyivät ja varttuivat, yhdessä syötiin. Vaikka harrastuksia oli paljon, tein ruuan valmiiksi ja ekat koulusta tulleet keittivät perunoita, kattoivat pöydän ja siten saimme hetken hiljentymisajan ennen illan menoja ja kaikki lähtivät harrastamaan aina yhteisen ruuan jälkeen, lauantai-illan yhteinen ateria oli lähes ellei juhlavampi kuin pyhän ateria.

    Yhdessä syöminen, nautiskelu toisten seurasta ja hyvästä ruuasta on tosi kivaa, vallankin jos ei ole kiire minnekään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen paasannut aina siitä, että mielestäni yksi syy nykyihmisen pahoinvointiin johtuu yhdessä syömättömyydestä. Avioerot ja sun muut nuorison syrjäytymiset. Jos ei kerran haluta/ehditä/pystytä syömään yhdessä ja viettämään aikaa läheistensä kanssa, jossain on vikaa!

      Poista
  5. Me syödään monesti viikonloppuisin anopin luona. Siellä on sitten pojat perheineen samassa pyödässä edelleen ja juttu lentää. Nämä ovat erittäin tärkeitä hetkiä, vaikka joskus ärsyttää lähteä jonain tiettynä kellonaikana kun helpompaa olisi vaan keittää perunat kotona ja mennä takaisin ulos.

    Olen äärimmäisen kiitollinen että minulla on anoppi joka haluaa kasata perheen kasaan yhä uudelleen ja uudelleen väittelemään autoista, siivoksesta, ruuasta, remontista jne. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on kyllä hieno anoppi! Niin minullakin oli, mutta hän on jo poissa. Kävimme usein anoppilassa syömässä ja tytärkin muistelee mummun ruokia. Samoin, kun menimme minun kotona käymään, aina kysyttiin: "Oletteko syöneet?" Se on sellasta toisesta huolehtimista ja välittämistä.

      Ajattelin aina, että sitten kun kaikilla on lapset aikuisia, on aikaa tavata ystäviä ja sukulaisia enemmän. Mutta tuntuukin, että kun ei ole niitä lapsia, joiden takia pitää yhteyttä, kaikilla tuntuu olevan omat menonsa. Kun ei ole enään niitä lasten synttäreitä ym. Se takia minä vietän synttärini ja nimpparini, jotta minun läheiseni tulevat kahville, kun kutsun heidät. Kun kukaan, itseni mukaan lukien, ei muuten enään poikkea edes kahville!

      Teillä on kyllä tosi hieno yhdessä syömisen perinne. Yrittäkää jatkaa sitä myös sitten, kun anoppisi ei enään jaksa!

      Poista
  6. Heh, hauskaa, että molemmat kirjoitimme syömisestä, vaikkakin eri asiasta, mutta kuitenkin.
    Hyvä ruoka, paras mieli, pitää niin paikkansa, ja hyvässä seurassa syöminen saa minkä vaan ruuan maistumaan vielä paremmalta. Hyvässä seurassa syöminen sitä paitsi yleensä tekee sen, että kielet kalkattaa siinä ohessa ja niinpä ei ehdi ahmia kovin paljon kun tieto vatsasta kulkeutuu aivoihin, että "täynnä". =D

    Minäkin toivon aika ajoin, että koko perhe olisi yhtäaikaa ruokapöydässä, tuota kotoa-pois-muuttanutta myöten. Vuorotyö kahdella perheen aikuisella tietysti vähän hidastaa sen onnistumista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruoka se on mikä puhuttaa! =D

      Toi on ihan totta, että kun syödään porukalla, ei tule välttämättä syötyä niin paljon. Ja syömisen ohessa pitää sellasia taukoja, niin ei tule ahmittua.

      Kyllähän tää tällästä sinkkuelämää on, kun minä olen iltavuorossa. Ei ole yhtään kiva syödä aamupalaa tai lounasta yksin. Mutta onneksi me ollaan Beiben kanssa jokatoinen viikko yhtä aikaa kotona!

      Ai, sitä onnentunnetta, kun tytär ja vävy tulevat syömään! Istutaan, turistaan ja nauretaan siinä syömisen ohella. Ja on mukava laittaa silleen enemmän ruokaa kerralla, kun on syöjiä!

      Poista