Rakkautta ja maan antimia

Rakkautta ja maan antimia
Hehku

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Surullisten kuusien metsä!

Beibe ja Aulangon surukuusimetsä!

 
Meidän molempien lempipuu taitaa olla kiistattomasti surukuusi. Jotenkin sen "hartiat lysyssä" -olomuoto, tekee siitä kiehtovan. Tyttären mielestä surukuuset näyttävät siltä, että ne tarvitsisivat kastelua!
Koska kuusi on koivun ohella jotenkin niin perisuomalaista, olemme valtavan ihastuneita, ellemme jopa rakastuneita, surukuusiin.
Surukuuset ovat olleet muodissa joitakin kymmeniä vuosia sitten, mutta niiden saatavuus viime vuosina on ollut todella huonoa. Mutta nyt ne ovat tulossa takaisin muotiin. Enkä kyllä yhtään ihmettele! Surukuusi kun mahtuu pieneenkin pihaan kapeutensa vuoksi. Silti niiden taimia on vieläkin haasteellista löytää.



Olen kaksi surukuusentaimea löytänyt Lepaan puutarhamessuilta, Forestumin myyntipisteeltä. Mutta heilläkään niitä ei ole ollut myynnissä kuin ihan muutama.

Meidän ensimmäiset omat surut!

Beibe on tukenut ne ihanasti pinkillä nauhalla! =D


Toinen kuusista on ollut meillä 5 vuotta ja toinen vuoden. Nekin pikkutaimet maksoivat 25e ja 45e. Nyt ovat nyt vähän yli metrisiä.  Kasvavat hitaasti, mutta varmasti!

Lepaan ostokset vm. 2015!


Maakunnissa ajellessamme, bongailemme puita. Ja varsinkin surukuusia. Beibe joskus kehitti meille bongauskoodinkin. Jos surukuusen näemme, osoitamme sormella sen suuntaan ja sanomme "Kato, byhyy"! Se on nopea tapa saada toinen katsomaan osoitettuun suuntaan ja tajuamaan heti, mitä pitää katseellaan etsiä. Että tämmöset harrastukset meillä! ='D

"Byhyy!"


Beibe oli jo pidempään suunnitellut  sellaista istutusaluetta meidän etupihalle, missä olisi muutama surukuusi. Koska me ostettiin Turin kukkamarkkinoilta muutama erikoiskuusi, niillekkin piti paikka kehittää. Aloimme siis suunnittelmaan "Surullisten kuusien metsää"!
Harvoin olen nähnyt Beibeä näin innoissaan ja vakavissaan jostain asiasta. Hän oli jopa valmis silmää räpäyttämättäkään uhraamaan monta neliötä niin rakastamastaan nurmikentästä. Ja se, kuinka nopeasti hän tekikään istutusalustan kuusille valmiiksi, huh huh!


 Istutusalueen tarkkaan harkittu muoto!


Pikkusen paskaa ja lisää multaa!

Texas hoitaa maan muhevaksi kuusille!

Viron tuliaiskuusethan oli nopeasti istutettu. Mutta sitten alettiin miettimään, mistä me saataisiin kolme kappaletta surukuusia.


Pensastava kuusi

Riippaserbian kuusi

 Pinsiön taimistolla on kattava valikoima kuusen erikoismuotoja. Hintavia tosin, eikä sinne suunnalle ollut juuri silloin mitään menoakaan.
Naapuripitäjässä on sellainen viherrakennusfirma, josta Beibe haki kuorikatetta havuistutukseen. Sieltäkin hän kyseli, mistä suruja voisi ostaa. Oli pääpuutarhurin kanssa yhteyksissä, mutta ei sitten napannut sitäkään kautta.

Käärmekuusi

Sen oksat ovat kyllä tosi hienot!



Sillä pidettiin hieman kiirettä tämän kuusiasian kanssa, kun tämä viherrakennuksenkin puutarhuri kertoi, etteivät hekään istuta puita enään juhannuksen jälkeen. Näin istutettuna, puut saavat varmasti hyvin aikaa juurtua. Varsinkin kun nämä surukuuset ovat sen verran hintavia, halusimme niiden saavan hyvin aikaa sopeutua uuteen kotiinsa!

Vartettu riippakuusi


Sattui sitten niin, että olimme kesäkuun alussa menossa Riihimäen suuntaan erämessuille. Sillä reisulla poikkesimme Puutarhatalo sydänmaan myymälässä. Beibe oli netistä katsonut, että heillä olisi surukuusia myynnissä. Myymälä sijaitsi noin kilometrin päässä messualueesta. Joten kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Voi olisiko kolme surukuusta?


Ihana kunttakatto!


Sieltähän ne kuuset sitten löytyi! Hintaan 58e/kpl. Ei sielläkään montaa tainta ollut, mutta kolme hyväkuntoista löytyi. Pieniähän ne oli kuin mikä! Mutta ah, niin surullisia!

Beibe katoaa havumetsään!


Mukaan lähti vielä kääpiöpesäkuusi "Litlle Gem". Ihana, limenvihreä pallero. Tarkoitus olisi vielä löytää siilikuusi tai jokin muu pieni kuusi surujen keskelle. Täytyy ehkä lähteä vielä käymään siellä Pinsiössä.
Niin saatiin surukuuset meidän istutusryhmään. Beibe oli hieman pettynyt niiden pienuuteen. Ne hädin tuskin erottuvat hakkeen keskeltä. Mutta kuusellehan luvataan jopa puolen metrin vuosikasvua.


Pikku-suru!

Näkymä naapurin mökkitieltä!

Ja toivoa lisää se, että kävin keväällä kaverin kanssa eräällä tutulla ja heillä näin 20 vuotta sitten istutetut surut. Ne olivat jo ihan kunnon puun kokoisia ja aivan ihania! Tosin heidän taimensa oli ollut istuttaessa noin 1,5 m ja meidän noin 0,5m. Mutta hei, metri sinne tai tänne!

Surut tuttavan pihassa!

20 vuotta vanhoja!


Eli, kun me olemme eläkeiässä, meillä on jo ihan hyvän kokoiset surut pihassamme. Jos ne nyt päättävät alkaa viihtymään Surullisten kuusten metsässään, toisten rujojen kanssa.

Näkymä pihaan tultaessa. "Metsä" oikealla!

Kyllä se siellä on, uskokaa vaan!

Vähän kasvua se vaatii, mutta kyllä minä sitä metsäksi jo kutsuisin! =D


Beibe halusi tehdä nimikyltin istutukselle, jotta muistaisimme sen perustamisajan. Hän kiinnitti joskus muinoin lohkomansa kivisoiron, harjateräksellä toiseen kiveen. Sitten hän naputti kirjainmeisteillä kuparilevyyn tekstin. Tuli tosi hieno!



Joku lintu ehti kyltin paskomaan, ennen kuin ehdin kuvan ottamaan!



Minä toin oman tvistini istutukseen kuunliljoilla. Toimme traktorilla kiven keskelle istutusta ja sen ympärille istutin sen kääpiöpesäkuusen ja neljä erilaista kuunliljaa. Mietin, että onko paikka liian paahteinen niille, mutta katsotaan nyt.



Kääpiöpesäkuusi pääsi kuunlijojen joukkoon!





Istutuksen tosiaan peitimme katteella, jota menikin alueeseen kaksi isoa peräkärryllistä. Hakkeen alle laitoimme pahvia. Taistelimme lähikauppojen pahvilaatikoista puutarhureiden kanssa, jotka hakivat ostettaville kukilleen niitä. Hävisimme taistelun ja jouduimme osaan aluetta laittamaan maanpeitekangasta. Onneksi sekin oli kuitenkin kierrätyskangasta meidän entisen ratsasatuskentän alta.

Istutusalue vielä "vaiheessa"!


Halvaksihan tämä istututus ei todellakaan tullut! Hintaa "metsälle" tuli noin 500 euroa. Tytär sanoi meille että, "Hullut!"


Ja valmiina!

Mutta tämä oli meidän joululahja itsellemme. Sitäpaitsi, tämä metsä tulee olemaan tässä vuosikymmeniä. Ja olemme molemmat niin tyytyväisiä Surullisten kuusien metsäämme. Se toivottavasti vain paranee vuosien varrella!

Joululahja meiltä meille!



18 kommenttia:

  1. surukuusi on minustakin kaunis. Oikein hyvää kasvua metsällenne! Ihana joululahja itselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei aina tarvitse olla niin korea ollakseen kaunis!

      Kun lahjoja itelleen ostaa, saa mitä haluaa! Heh heh!

      Poista
  2. Ihanaa! Tervetuloa surullisten rakastajiin, täältä löytyy yksi sielunkumppani, surukuusikasvattaja, -hamstraaja, -bongaaja! Oikeasti kun katsoo, suru- ja käärmekuusia löytyy sieltä täältä! Omani, suurin ja ensimmäinen siis on Raumalta Vuorelan puutarhasta, jossa on erinomainen valikoima näitä ihanuuksia. Ystäväni Suvikummun Marja auttoi minut tähän käärmemäiseen suruharrastukseen, hänen vinkistään kävin Lohjalla Sundbergin taimistolla (katso noille sivuille jos uskallat http://sundbergintaimisto.net/kuvia/kuusen-erikoismuodot ja voi veikkonen pää menee sekaisin, mulla on nyt surukuusia, käärmekuusia, kulta- ja purppurakuusia, luutakuusi, kääpiöserbiankuusi 'Nana'...voi ihanaa kuusimaailmaa! Kumopatan vielä haluaisin :D :D :D

    Teille on tulossa hieno ja viehättävän surullinen kuusikko ja tuo summa on maailmassa vain hitunen siitä ihanuudesta ja ilosta jonka kuuset tuottavat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...tuli vielä mieleen...oivallisen
      surullinen kaveri surkuusille olisi kyynelkoivu...

      Poista
    2. Uskalsin ihan vähän töissä tauolla kurkata tonne taimiston sivuille. Täytyy oikein ajan ja Beiben kanssa katsastella sivuja hieman paremmin!
      Kultakuusi olisi kanssa hankintalistalla... ja nuo kaikki muutkin mainitsemasi! ='D Kultakuusen emopuuhan on kotoisin Kuhmoisista, joka on tässä muutaman kymmenen kilsan päästä Kuhmalahdelta. Että ihan senkin takia sen haluaisin!
      Luutakuusen olen nähnyt ihan livenä luonnossa. Yhdessä saaressa kasvaan täällä Kuhmiksessa.

      Joo, mä oon kans sitä mieltä, että johonkin noi rahat olis mennyt sitten ajan kanssa. Nyt ne on ainakin sijoitettuna "metsään"!

      Poista
    3. Niin ja, meillä on yksi kyynelkoivu. Ostettu joskus 15 vuotta sitten Saarioisten taimistolta Pälkäneeltä. Alkaa nyt olemaan aikas komea!

      Poista
  3. Aivan ihana postaus! Hienoa että teille on tulossa upea kuusikko, jossa on myös surukuusia. Kävin tutustumassa Kukkolan arboretumiin Joensuussa ja siellä ihastuin surukuusiin. - Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anneli! Mukava näin ihanasta puusta!

      Kävinkin kuolaamassa kuviasi! Punakoivut ovat myös aivan upeita, yksi sellainenkin pikkuinen on kasvamassa!

      Sadetta pitaessä taitaa viikonloppu täällä Pirkanmaalla mennä!

      Poista
  4. Aivan ihana metsä! ♥ Kuuset on kyllä niin suurella rakkaudella sinne istutettu, että varmasti kasvavat. ♥ Tuo kyltti on upea piste i:n päälle siellä, saa sitten jälkipolvet ihastella, miten "mummo ja paappa kuuset istutti". =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Kyllä tähän projektiin on valutettu hikeä ja sydänverta! Ja muutenkin verta menetetty, ku hyttysiä ja polttiaisia oli niin maan pirusti ton metsän perustamisen aikaan!

      Me ollaan jonkin verran muitakin kotimaisten metsäpuiden erikoismuotoja istutettu tontille, eikä ikinä muisteta niiden istuttamisvuotta. Sillä Beibe halusi tehdä ton kyltin, koska näin tärkeän projektin valmistumisvuosi täytyy sitten vanhuksenakin muistaa! =)

      Poista
  5. Näen jo teidän kuusimetsän (ja muutkin puut/pihan), joka on sadan vuoden päästä paikallisnähtävyytenä. "Tämä piha ja tämä surukuusimetsä tehtiin rakkaudesta puihin, ympäristöön ja toisiinsa". Näin tulee opas kertomaan.

    VastaaPoista
  6. Likalle tulee vähän paineita perintönsä kanssa! Ei voi hukata vanhempiensa "elämäntyötä" ja joutuu pakosta sitä jatkamaan. Perustamaan lastensa kanssa arboretumin meidän muistoksi!
    Kaikenlisäksi joutuu säilyttämään kaikki höperön äitinsä keräämät lehmä esineet ja -taulut! ='D

    VastaaPoista
  7. Byhyy! Ihana metsä teille tulossa ;) Onko se ihan virallinen nimi tuo surukuusi? Vähän tulee haikea olo mutta kiva että teille on niistä iloa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä se on ihan oikeasti surukuusi! Onhan ne sellaisen haikean näköisiä, mutta sen takia ne ovatkin niin ihania!

      Poista
  8. Olipa tosi sympaattinen postaus. En ole aiemmin tullut ajatelleeksikaan miten symppiksiä kuusilajikkeita onkaan olemassa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotimaisista metsäpuista on tosi paljon kaikenlaisia eri muotoja. Koivut, haavat, lepät, männyt ym. mukaan lukien. Ja joka vuosi tulee markkinoille lisää!

      Poista
  9. Teillä on oma Puolen hehtaarin metsä! :) Tai no ehkä puolen aarin, mutta kuitenkin!

    VastaaPoista
  10. Niinpä! Täytyykin olla tarkkana, jos siellä vaikka vilahtaisi Möhköfantti tai peräti Tärppä! ='D

    VastaaPoista