torstai 14. huhtikuuta 2022

Mämmi-mascarponevaahtoa sitruunakakun kera

 


Rakastan mämmiä! Mutta kun sitä lähinnä yksin syö meidän taloudessa, isosta mämmituokkosesta riittää kyllä johonkin muuhunkin kuin pelkiltään syömiseen.
Mämmimutakakkua olen mämminjämistä tehnyt ja se on helppo tehdä ja tosi hyvää! Jäätelöönkin olen mämmiä laittanut ja se toimii siinäkin.

Sitruunakakun tein Vegeviettelys-blogin ohjetta mukaillen. Itse käytin kakkuun rypsiöljyä oliiviöljyn sijasta. Korvasin myös soijajogun ihan tavallisella kreikkalaisella jogurtilla. Nostatusaineena käytin vain pelkkää leivinjauhetta. Alkuperäisessä ohjeessa oli sen lisäksi myös ruokasoodaa. 
Kakun ohjetta en tähän postaukseen kirjoita, vaan sen voit käydä katsomassa yllä olevasta, alkuperäisen ohjeen linkistä.


Tähän mämmi-marcarponevaahtoon sain idean, kun löysin kaupasta mascarponejuustoa 60% alennuksella. Alunperin minun piti käyttää se lasagneen, mutta teinkin sen herkulliseksi vaahdoksi mämmillä maustaen.
Me söimme vaahtoa sitruunakakun kanssa, mutta se sopisi jälkiruuaksi sellaisenaan, vaikkapa keksin- ja/tai marenkimurujen kanssa. Myös kakun- tai kääretortun täytteeksi vaahto sopisi myös erinomaisesti.



MÄMMI-MASCARPONEVAAHTO
- 2 dl kuohukermaa
- 0,5 dl tomusokeria
- 250 g mascarponejuustoa
- 1rkl sitruunamehua
- puolikkaan sitruunan raastettu kuori
- pieni loraus vaniljauutetta tai 1 tl vaniljasokeria
- 0,5-1 dl mämmiä

Vaahdota kuohukerma napakaksi vaahdoksi. Lisää loput aineet reseptin järjestyksessä ja vatkaa hyvin sekaisin. Tarjoile haluamallasi tavalla!



Ihanaa ja maukasta pääsiäisen aikaa kaikille!

6 kommenttia:

  1. Mie söin jo oman 10-mämmituokkoseni. Joten tuskin ostan enää uutta. En tiedä onko koostumus muutettu, mutta ei oikein niin hyvältä maistunut kuin ennen.
    Hyvää Pääsiäistä nautiskellen! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus tuntuu siltä, että reseptejä muutellaan.

      Poista
  2. Onpa tosiaan erilainen kakkuun. Herkultahan tuo näyttää vaahtoineen kaikkineen.
    Ihanaa pääsiäisen aikaa sinulle <3

    VastaaPoista