Mämmimutakakkua ja kontaten kotiin!

Uudessa Yhteishyvälehden ruokaliitteessä on ohje kolmen aineksen mämmimutakakkuun. Tiesin heti, että tätä on kokeiltava!

Minä rakastan mämmiä, mutta Beibe ei sitä syö. Hän kuitenkin piti tästä mämmimutakakusta ja sanoi, ettei mämmi siinä juurikaan maistu. Hieman maltaista makua toi, mutta hänen mielestään tämä oli hyvää. 

Alkuperäisessä ohjeessa ei ollut tosiaan kuin kananmunia, mämmiä ja tummaa suklaata. Minä halusin laittaa joukkoon raastettua appelsiininkuorta ja -mehua.

Olen syönyt nyt pääsiäisen alla monta tuokkosta mämmiä. Tavallista mämmiä, mutta myös marjamämmiä. Perunamämmiäkin on markkinoilla, mutta en ole sitä kaupoista bongannut. Niitä maustettuja annosmämmijälkiruokia en ole myöskään maistanut.

Vaikka Beibe ei mämmiä syö, niin onneksi sitä töistä rouvalleen roudaa! <3

Ihan kuohukerman kanssa mämmini syön. Olen joskus kokeillut mämmiä vaniljakastikkeen kanssa, mutta se ei ole minun juttuni.
Kerman lisäksi olen ihastunut mämmin syöntiin Valion maustettujen rahkojen kanssa. Fifty-fifty mämmiä ja maustettua rahkaa. Sitruunarahka sopii hyvin ja marjamämmin kanssa marjarahka. Tietysti vähän kermaakin, ettei ihan kuivaksi käy! 😉
Appelsiinirahka on ihan huippuhyvää mämmin kanssa. Joten ajattelin pienen appelsiinilisän tekevän terää mutakakkuun. Laitetaanhan itse mämmiinkin pomeranssinkuorta.

Lopputuloksessa en ole ihan varma, maistuuko appelsiini siinä. Mutta ei se sitä pahentanutkaan!

Syötiin mutakakkua kermavaahdon kera. Senkin olin maustanut appelsiinin kuorella ja -mehulla. Ja se oli nappivalinta lisukkeeksi. Ihanan raikasta!

Tomusokerilla, vaniljajauheella, appelsiinin mehulla ja kuorella maustettua kermavaahtoa.

Mutta pitihän sitä kokeilla vielä vaniljajätskinkin kanssa ja kyllähän se hyvälle maistui tälläkin yhdistelmällä!

MÄMMIMUTAKAKKU

• 100g tummaa suklaata tai maitosuklaata
• 350g mämmiä
• 5 kananmunaa
• (puolikkaan appelsiinin mehu ja kuori raastettuna)

Tarjoiluun kevyesti vaahdotettua kermaa, mitä on maustettu vaniljalla, appelsiinin mehulla ja raastetulla kuorella. Tai ihan vaan vaniljajäätelöä.

Säädä uuni 175 asteeseen. Vuoraa irtopohjavuuan (halk. 20 cm) pohja leivinpaperilla. Voitele reunat kevyesti voilla tai öljyllä.
Sulata suklaa varovasti mikrossa tai vesihauteessa, välillä sekoitellen. Sekoita mämmi ja suklaa keskenään.
Erottele kananmunien valkuaiset ja keltuaiset. Sekoita keltuaiset mämmi-suklaaseokseen. ( Lisää appelsiinin mehu ja kuoriraaste.)

Vatkaa valkuaiset puhtaassa ja kuivassa kulhossa kovaksi vaahdoksi. Nostele vaahto hellästi käännellen mämmiseokseen.

Levitä kakkumassa vuokaan ja kypsennä uunissa noin 10 minuuttia. Anna jäähtyä ennen leikkaamista. 

Levitä massaa reunoja kohden, että keskusta jää hieman kuopalle.

Näin tehden kakusta tulee tasaisempi paistossa.

Pehmeän kakun saa siirrettyä lautaselle kätsysti kahdella lastalla yhtäaikaa nostaen.

Ta-daa!

Koristele jäähtynyt kakku tomusokerilla!

Tämä kakku on jo muisto vain. Voipi olla, että pitää leipasta uusi pyhiksi.


Sitten ihan toiseen aiheeseen! Lähdin tänään illansuussa Maurin kanssa lenkille. Oli aivan ihana ilma! Aurinko paistoi ja vähän kyllä kävi kylmä viima, mutta se ei haitannut. Pakkasta ei ollut kuin pari astetta ja ihan tuli lämmin kävellessä.

Aikomukseni ei ollut tehdä mitään pitkää lenkkiä, ihan kiertää ison tien kautta ja tulla naapurin pellon kautta kotiin. Sellainen reilun parin kilsan reippailu, koska oli paljon muitakin hommia vielä mielessä!

Mauri naapurin pihatiellä.

Beibe heitti Benjan kanssa tätä samaa lenkkiä, mutta en tullut kysyneeksi häneltä sitä, mistä kohtaa hän tuli meidän pellolle naapurin pellolta. Peltojen väliin meinaan jäi sellainen 20 metrin pätkä, mikä on umpihankea.
Naapurin pellolla on sellainen aurattu baana, koska siellä on ojanvarsivesakoita raivattu. Ja meidän pellolle taas Beibe on lingonnut lumia meidän pihasta.
Olemme yhdestä kohtaa tulleet peltojen välin lumikengillä ja ajattelin kokeilla rämpiä siitä kotipellolle. Mutta heti kun astuin auratulta alueelta hankeen, upposin reittä myöten sinne. Hyvä kun sain jalkani pois pöykystä!
Kateellisena katselin, kuinka Mauri, 10 kiloa, tepsutteli hankikantoisia pitkin pihaa kohden.

Mauri ei uponnut yhtään hankeen!

Selväksi kävi, etten ainakaan vanhaa lumikenkäpolkua kotipellolle pääsisi. Joten päätin yrittää toisesta kohtaa, josta olisi vielä lyhyempi matka meidän pellolle. Olin muka näkevinäni lumen peittämät jalanjäljetkin tässä kohdin ja olin varma, että juuri tästä Beibe oli viime viikolla kulkenut. Luntahan oli satanut monena päivänä, joten jäljet olivat peittyneet.

Upposin pöykkyyn välittömästi ja kivikova lumenreuna raastoi jalkoja tosi tuskallisesti. Mutta, koska vaihtoehtona oli palata samaa reittiä kävellen takaisin parin kilometrin verran ja toisaalta kotipiha oli jo tuossa parin kymmenen metrin päässä... päätin yrittää läpi hangen!

Nopeasti minulle kävi selväksi, että ratkaisuni oli toooosi huono! Se, että päätin lähteä konttaamaan tuonne hankeen, oli ehkä yksi elämäni epäonnistuneimmista päätöksistä!
Minä ajattelin, etten selviä sieltä upottavasta hangesta. Että tänne jään ja minut löydetään keväällä lumien sulettua!
Hangen kova pinta raastoi polviani ja sääriäni ja käsiin sattui tosi paljon. Mutta koska olin jo kontannut monta metriä, en halunnut periksikään antaa ja kääntyä takaisin. En ollut edes varma, olisinko onnistunut kääntymään upottavassa hangessa.

Alkoi jo vähän itkettämäänkin, koska voimat alkoivat loppumaan ja jalkoihin sattui. Oli pakko ryömiä silleen käsivarsipainotteisesti, koska kämmen aina upposi kovan lumen pinnan läpi ja sen alla oleva lumi oli ihan pöheröä, josta ei saanut yhtään tukea.
Ajattelin, että näin niitä tutkimusmatkailijoita ja seikkailijoita tuonne arktisille alueille katoaa. Olin mielestäni ihan oikeutettu tähän vertauskuvaan! Näin jo silmissäni otsikot, missä ihmeteltiin minun katoamistani naapurin pellolle. Beibehän oli iltavuorossa töissä, joten ihan rauhassa sain siellä hangessa taistella "hengestäni"!

No, minä selvisin tästä seikkailustani sääret mustelmilla, polvet ja kädet kipeinä. Olin ihan hengästynyt ja voimat lopussa. Kun vihdoin pääsin vapiseville jaloilleni ja katsoin taakseni, matka minkä olin ryöminyt umpihangessa, oli ihan naurettavan lyhyt. Vaikka olin mielestäni taistellut siitä läpi ikuisuuden!

Ei näytä pitkältä matkalta, mutta voin kertoa, että oli!

 Kun sain kiukun omasta tyhmyydestäni laantumaan ja lopetin itseni soimaamisen siitä, että olen niin laiska, etten lähtenyt kiertämään takaisin tien kautta kotiin, aloin kyllä nauramaan ihan ääneen. Kyllä taas korostui se ihanuus, ettei meillä ole niitä naapureita ihan lähellä ja tänne ei näe mistään. Osaan kyllä hyvin kuvitella, miltä tuo minun ryömiseni tuolla pellolla on näyttänyt. Voi luoja! ='D
Koira iloisesti kirmailee hankikantoisilla, emännän ryömiessä mahallaan kotia kohti, koiran flexiä edellään heitellen. Olisi ollut ihan hirveätä, jos joku olisi tullut huutelemaan ja kyselemään, että tarvinko apua. Eihän minua olisi sieltä saanut kuin traktorilla pois! Tai helikopterilla...

Ai että, kyllä Beibe on taas vaimostaa ylpeä, kun tästä kuulee! Ja pakkohan sille on kertoa, kyllähän se noi ryömintäjäljet tuolla pellolla näkee heti aamulla. Hohhoijaa! Parempi tunnustaa vain heti.

Tossa vieressä näkyy Maurin jäljet, kun se kävi ihmettelemässä, mitä emäntä puuhaa!

Joo, että tälläistä pääsiäisen odotusta täällä! Terkuin nimimerkki "Pari päivää lomaa tulee niin tarpeeseen!"